Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Ei ollut opoja, itse piti tietää mitä halusi ja minne mennä.

Ei mutta työkkärin kyllä. 

Opo teki puolestani yhteishaun ja lähetti paperit (-93 tms). Se taisi olla ainoa asia, josta hänellä oli merkitystä omalla kohdallani. Oppitunnit olivat käsitämättömän turhia, eikä niistä jäänyt mitään mielikuvaa. Tiesin aina haluavani lukioon, enkä kokenut niitä amisvideoita mitenkään tärkeiksi. Lukiossa sitten käytiin läpi jotain "selaa ja silmäile" -opiskelutekniikoita, joista hyötyvät lähinnä oppimishäiriöiset. Omassa lukiossani ei ollut yhtäkään tapausta, sillä sinne vaadittiin yli 9,5 keskiarvoa. 

Oposta ja ohjauskeskusteluista olisi ollut sitten enemmän iloa yliopistolla, jossa ei ollut minkäänlaista ohjausta. Ei siis todellakaan yhtään mitään. YTHS oli paikka, josta välillisesti haettiin tuke, kun gradut tökkivät.

Minun OPOja yläasteella ja lukiosssa yhdisti se, että olivat keski-ikäisiä miehiä noin 10 vuoden päässä eläkevuosistaan eikä motivaation hiventäkään tuntunut olla ohjata oppilaita ammatilliselle uralle. Lukion opo oli kyllä maanpuolustusaktiivi ja hoiti halukkaille bussimatkan Vekarajärvelle tutustumaan. Yläasteella opo tuli usein 5-10 minuuttia myöhässä, pani jonkun VHS-videon pyörimään joka ei välttämättä liittynyt oppilaanohjaukseen mitenkään vaan katselimme muutamia ihan kaupallisia elokuviakin. Elokuva kun lähti pyörimään opo poistui opettajanhuoneeseen lopputunniksi, oletettavasti munkkikahveille.

Omista opo-tunneistani ysärillä en muista yhtään mitään, menin lukiion kun en tiennyt mitä haluaisin, sen jälkeen duunariammattiin, aina on ollut töitä ja talous kunnossa. Omia lapsiani kannustetiin koulussa lukioon kun pärjäsivät hyvin. Kumpikin meni ammattikouluun, valmistuivat etuajassa, saivat mieleisensä ammatit ja työt. Tienaavat hyvin ja ovat elättäneet itsensä 18-vuotiaasta vaikka ei olisi tarvinnut.

MInua kannustettiin ja tuettiin kotona ja koulussa, mutta masennusko vei mennessään vai itsekö aiheutin, en tiedä. En minäkään ole vieläkään mitään. Siihen tottuu, kunhan tympärillä on tärkeitä ihmisiä ja toimeentulo edes jotenkin tulee, niin välillä jopa tuntee jotain onnen tapaista.

Eri koulutuksia ja ammatteja esiteltiin. Opotunnit olivat kinnostavia. Tehtiin erilaisia testejä tunneilla. Näin peruskoulussa 70-luvulla.

Kotona työläistaustaiset vanhemmat, jotka kannustivat lukemaan ja opiskelemaan hyvin, jotta pääsee  opiskelemaan ja valitsemaan ammattinsa. 

Sisko ja minä menimme lukioon itsestään selvästi, kun peruskoulu sujui hyvin. En olisi myöskään halunnut mihinkään ammattikoulutukseen 15v, koska asioiden opiskelu lukemalla kiinnosti enkä ollut mikään käytännön ihminen.

Lukion jälkeen tähtäsin eri yliopistoihin,vaikka lukiopaperit oli keskinkertaiset. Samaa lukemista jatkoin kirjoitusten jälkeen ja  parin pääsykokeen jälkeen tuli kaksi opiskelupaikkaa. Muutoin olisin mennyt heinäkuussakin muutamiin pääsykokeisiin. Ammatinvalinnassakin moni ala kiinnosti.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan. Opo ei ollut kiinnostunut minun unelmistani, mutta hänen haaveensa oli että minusta tulisi näyttelijä.

 

Minä kerroin opolle näyttelijähaaveistani, joka sai vanhemman naisopon naureskelemaaan ja sanomaan, 

että niinhän te kaikki tuossa iässä... ja kehoitti mennä sairaanhoito oppilaitokseen. En omannut minkäänlaista hoitoviettiä ja pelkäsin piikkejä ja verta.

Lähdin tapaamisesta nolona enkä kehdannut puhua näistä 30 vuoteen.

Minuakin kehotettiin hakeutumaan sairaanhoitajakoulutukseen. Minä, joka pelkään veren näkemistä ja olen erittäin introvertti.

'Ei sinulla kyllä riitä yliopistoon arvosanat' -hyvin riitti.

terkut Antero, ikävä tyyppi

Meillä muinaisessa historiassa nuo opo-tunnit oli lähinnä opettajien täydennystunteja. Niitä piti opettajat, jotka tarvitsivat lisätunteja saadakseen kuukausipalkan. 

Muistaakseni meillä oppilaat saivat laittaa hakemuskorttiin ihan omat valinnat. Saatettiin hieman varoitella, että voi jäädä ilman opiskelupaikkaa, jos valitsee vain suosittuja opiskelupaikkoja. Kokonaan hakematta jättämistä ei sallittu tytölle, joka tiesi ettei hyvistä arvosanoista huolimatta lähde opiskelemaan.

Olin lukiossa 90-luvun lopulla. Ehkä jotain kertoo se, että sitä on vasta useita vuosia myohemmin ylipäätään ymmärtänyt mikä koko opojutun _oikea_ tarkoitus oli. Silloin käsitimme sen jonkinlaiseksi vahtaamiseksi/psykologiseksi arvioinniksi tms - oikeastaan vaan pelkäsi että vastaa opolle jotenkin väärin. Paperilomaketestejä se antoi tehtäväksi, kyseli jotain kahdenkeskisissä tapaamisissa (n.10min?) pari kertaa, mitään muuta en muista. 

Lukiossa ei ollut opon kanssa yksilötapaamista. Yläasteella muistaakseni ehkä oli, mutta silloin vain todettiin, että haluan lukioon. Paikkakunnalla oli siis vain yksi lukio ja sinne keskiarvoraja oli seiska, joten ei se kovin kunnianhimoista ollut. Jos lukiossa olisi ollut opon kanssa yksilötapaaminen, hän olisi kyllä luultavasti kannustanut mua yliopistoon. Yliopistokannustusta kyllä sai ehkä tyyliin pitkän matikan ja fysiikan tunneilla niiden aineiden opettajilta, ja he myös veivät meidät opintoretkelle yliopistoon. 

Meillä oli opo, mutta eipä siitä juuri apua ollut. Kun sanoin, että varmaan lukioon menen, niin opoa ei sen enempää näkynyt. Olisin tuossa iässä vaiheessa toivonut vähän jotain vaihtoehtoista keskustelua. Tai mikä lukion jälkeen kiinnostaa, ja mihin lukiossa kannattaa silloin panostaa (lyhyt/pitkä matikka yms.). 

Kävin 60-luvulla 4-luokkaa. silloin oli vielä oppikoulu. jos joku muistaa. Opettaja kävi kotona sanomassa , että minut pitäisi laittaa oppikouluun. äitini sanoi höpö höpö. pakolliset vaan ja töihin.

Peruskoulussa kerrottiin duunariammateista. Ymmärrän kyllä syyn, mutta hyvä jos lukioreitistä kerrottaisiin vähän enemmän jo silloin, siis mitä lukion jälkeen.

Ei kun ois pitänyt tietää 15 vuotiaana mikä tulee isona (kritiikkiä sai siitä kun ei tiennyt mitä haluaa tehdä), mut en tiiä vieläkään näin lähes nelikymöppisenä.

Ei, muistaakseni opinnonohjaaja piti jonkun yleisen löpinän koko luokan edessä ja siinä oli ohjaus kaikille tulevaisuuteen.

En nyt kyllä muista mitään -80 luvun opo tunneista, muut asiat kiinnosti enemmän.

Nyt 7 vuotta eläkkeeseen, enkä vieläkään tiedä mikä musta tulee isona, väliäkö tuolla enää.

M58

Vierailija kirjoitti:

Kävin 60-luvulla 4-luokkaa. silloin oli vielä oppikoulu. jos joku muistaa. Opettaja kävi kotona sanomassa , että minut pitäisi laittaa oppikouluun. äitini sanoi höpö höpö. pakolliset vaan ja töihin.

Maalla tuo oli aika tavallista.