Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Muistan yläasteen oposta vain, kun oltiin täyttämässä hänen huoneessaan hakemuksia lukioihin ja jokainen tuli hänen luokseen satunnaisen kaoottisessa järjestyksessä jättämään lapun ja hän tokaisi "sinä et varmaan ota pitkää matikkaa kun sulla on kasi matikasta". Olisin tarvinnut pitkää matikkaa myöhemmin, joten vähän piti päntätä ylimääräistä yliopistossa.

Vierailija kirjoitti:

Muistan yläasteen oposta vain, kun oltiin täyttämässä hänen huoneessaan hakemuksia lukioihin ja jokainen tuli hänen luokseen satunnaisen kaoottisessa järjestyksessä jättämään lapun ja hän tokaisi "sinä et varmaan ota pitkää matikkaa kun sulla on kasi matikasta". Olisin tarvinnut pitkää matikkaa myöhemmin, joten vähän piti päntätä ylimääräistä yliopistossa.

Miksi et ottanut? Sinun valintahan se oli.

Yläasteen opo oli erikoistunut romuttamaan unelmia ja tyrmäämään suunnitelmia sekä nujertamaan orastavia itsetunnon ituja. No, oli hänelle ihan ok jos tytöt hakivat parturi-kampaajalinjalle ja pojat auto- tai raksalinjoille. Metallialaa hän suositteli heikkolahjaisille. Heikkolahjaiset hän määritteli pärstäkertoimella ensi sijassa.

Itse ilmoitin hakevani lukioon, koska tähtäsin mielummin korkeakoulutukseen kuin duunariammatteihin. Samassa koulussa yläasteen kanssa oli myös lukio, johon aioin hakea. Opo ilmoitti, että jos se mitenkään hänestä on kiinni, en tule ikinä pääsemän lukioon hänen kouluunsa. Ihan vaan tympeän luonteensa ja minuun kohdistuvan antipatiansa vuoksi. Onneksi ymmärsin jo silloin, että ei siinä jonkun mulkvistin opon mielipiteitä kysellä. Oikeastaan tuo kommentti teki selväksi että näyttääkseni hänelle minulla ei ole edes muita vaihtoehtoja, joihin pyrkiä. 

En muista. Ehkä enemmän annettiin tietoa. Kotona äiti kannusti.

Opolla oli sellainen halitoosi, että tunnit meni hengitystä pidätellessä. Mitään muuta en oposta muistakaan.

Toki sitä oli koko peruskoulun ajan kiusattu sen verran ettei meinannut viitata tunneilla uskaltaa, saati osallistua mihinkään mieluisiin aktiviteetteihin tai muutenkaan edes tunneille koulussa... Näkyihän se todistuksessakin, eikä 7,5 keskiarvo oikein päätä huimaa. 

OPO antoi ohjauksessa ainostaan yhden opintopolun mahdollisuuden - talouskoulu. Väheksymättä mitään ammattia niin olisi ollut kyllä mielenkiintoa ja lukupäätä muuhunkin. 

Lukion kautta jatkoin ja 3 ammatti-/ erikoisammattitutkintoa takana kuitenkin kaikesta huolimatta vaikkei koulusta tai kotoa tukea saanut. Toivoisi kouluissa nykyään panostettavan enemmän kannustuksen, kiusaamiseen puuttumiseen ja realistisia tavoitteita kohti pyrkivään ohjaukseen.

Vierailija kirjoitti:

1980-luku. Työläisperheen lapsi, peruskoulussa ysin keskiarvo, lukiossa hieman vähemmän. Opo ei koskaan edes vihjaissut minulle sellaisesta ajatuksesta, että kannattaisi lähteä yliopistoasteelle opiskelemaan. Enkä minä älynnyt, kun koko suuressa suvussa oli siihen mennessä vasta yksi ylioppilas. "Hienompien perheiden" lapsille teknilliseen korkeakouluun lähteminen oli itsestäänselvyys, minulle asia ei tullut edes mieleen.

Siinä sitten hukkaantui pari vuotta kun kävin jossain teknikkokoulussa toteamassa, että olen ihan väärässä paikassa. Kun sitten älysin hakeutua teknilliseen korkeakouluun, valmistuin dippainssiksi normaalissa ajassa, ja tässä ammatissa sitä nyt sitten ollaan oltu viimeisen 30 vuotta. Ja siitä ei kuulu kyllä yhtään kiitosta opintojen "ohjaukselle".

Minä en nyt ymmärrä. Itsekin kävin peruskoulun kasarilla. Mutta olen aina ollut siinä luulossa, että lukio käydään nimenomaan siksi että pääsisi korkeakouluun/yliopistoon, mikä ihmeen teknikkokoulu? Joku amis?

Ei tippaakaan. Päinvastoin. Olisin täysin väärällä alalla nyt, jos olisin uskonut opoa 80-luvulla. Itse piti selvittää, miten Taideteolliseen korkeakouluun haetaan, kun opolla ei ollut aavistustakaan, että sellaisiakin kouluja on. Olisi halunnut musta insinöörin mun todistuksen arvosanojen perusteella. Opon tunnilla luettiin vaan tilastoista eri ammattien liksoja. Kukaan ei varoittanut meitä, että kannattaa varautua opiskelemaan toinenkin ammatti.

Ei todellakaan, vaan kaikki ammatit esitettiin kuin yhtenä massana, samalta lähtöviivalta. Että on aivan sama ryhtyykö elämässään roskakuskiksi, vapaaksi taiteilijaksi vai lääkäriksi. Täysin vailla mitään motivointia ja erilaisten realiteettien esiin nostamista. Tasapäistämistä. Asioita voisi esittää paljon rohkaisevammalla tavalla, tuoden esiin realistisesti eri vaihtoehtoja sekä niiden hyvä ja mahdollisia kääntöpuolia. Tämä oli 90-luvulla, ehkä nykyään osataan jo paremmin. 

Meillä opo puhui vain koko ajan itsestään, ja vähätteli kaikkia jotka eivät menneet lukioon. Vapaa-aikanaan tuo ukko petti vaimoaan minkä ehti. 



Sellainen Lars.

En muista, että meitä olisi ohjattu oikein mitenkään, mutta ei kenenkään toiveita ole myöskään lytätty. Kotona kannustettiin käymään edes joku koulu, että pääsee töihin. Itse menin lukioon ja sieltä yliopistoon. Edelleen kaipaisin jotain ohjausta ammatinvalintaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en nyt ymmärrä. Itsekin kävin peruskoulun kasarilla. Mutta olen aina ollut siinä luulossa, että lukio käydään nimenomaan siksi että pääsisi korkeakouluun/yliopistoon, mikä ihmeen teknikkokoulu? Joku amis?

 

Tämä on ollut ennen ammattikorkeakouluaikaa. Silloin amk:a vastasivat opistot, joissa esimerkiksi tekniikkapuolella oli alempi koulutaso, jossa opiskeltiin teknikoiksi, ja ylempi opistotaso, jossa suoritettiin insinöörin tutkinto. Insinöörit taas saattoivat jatkaa yliopistoon, jossa suorittivat diplomi-insinööritutkinnon, jossa oli joitakin helpotuksia insinööritutkinnon takia.

Tunnen useitakin ns. pitkän linjan diplomi-insinöörejä, jotka ovat ensin käyneet ammattikoulun, sitten teknikko- ja insinööriopinnot sekä suorittaneet lopulta yliopistossa diplomi-insinööritutkinnon. Muutama on vielä opiskelleet tieteellisen jatkotutkinnon eli tekniikan lisensiaatin ja tekniikan tohtorin tutkinnot. Näin joillakin on kansa- tai peruskoulun jälkeen peräti kuusi saman alan eriasteista ammatillista tutkintoa! On tarvittu erityistä lahjakkuutta ja sitkeyttä tuon kaiken tekemiseen.

Monet haaveilee taiteilijan tai muusikon hommista. Harvaa ne kuitenkaan elättävät. 

Vierailija kirjoitti:

🤣🤣🤣 OPOjen en ole koskaan kuullut kannustavan ketään. Tyhjänpäiväistä lätinää kyllä riittää. Heillä on jopa parempi palkka kuin opettajilla. Minkä ihmeen takia!? Naapurin pojalle sanoi OPO sanoi: "sinusta ei koskaan tule mitään". Tuli hänestä, kunnon, työssäkäyvä mies, perheenisä. Tätä se juuri on. Koulu pilaa valitettavasti monen nuoren unelmat. 

Ei ole parempi palkka, itse asiassa paljonkin huonompi. Käsittääkseni heidän työaikansa on myös eri, ei yhtä pitkiä lomiakaan kuin opettajilla.

Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1980.

Ei tuolloin, 1970-lopulla lukioaikaan, tuollaisia palveluja ollut.

Yritettiin houkutella huonompaan kouluun, koska minulla oli hyvät arvosanat ja se olisi nostanut kyseisen koulun rankingia jossain vaiheessa. Onneksi tein oman valinnan.

Vierailija kirjoitti:

1980-luku. Työläisperheen lapsi, peruskoulussa ysin keskiarvo, lukiossa hieman vähemmän. Opo ei koskaan edes vihjaissut minulle sellaisesta ajatuksesta, että kannattaisi lähteä yliopistoasteelle opiskelemaan. Enkä minä älynnyt, kun koko suuressa suvussa oli siihen mennessä vasta yksi ylioppilas. "Hienompien perheiden" lapsille teknilliseen korkeakouluun lähteminen oli itsestäänselvyys, minulle asia ei tullut edes mieleen.

Siinä sitten hukkaantui pari vuotta kun kävin jossain teknikkokoulussa toteamassa, että olen ihan väärässä paikassa. Kun sitten älysin hakeutua teknilliseen korkeakouluun, valmistuin dippainssiksi normaalissa ajassa, ja tässä ammatissa sitä nyt sitten ollaan oltu viimeisen 30 vuotta. Ja siitä ei kuulu kyllä yhtään kiitosta opintojen "ohjaukselle".

Aika lailla sama tilanne, paitsi etten hakeutunut insinööriksi. En olisi edes uskaltanut. Kukaan suvussa ei kertonut mitään yliopisto-opinnoista, minulla oli se käsitys, ettei sieltä edes valmistuta suoraan mihinkään ammattiin (kuten jotenkin oli sanottu koulussa), enkä kelpaisi minnekään. Siltä tuntui vielä sittenkin, kun olin kaikkien yllätykseksi kirjoittanut kuusi ällää. Hyvin pärjäävät tytöthän eivät olleet "oikeasti" eteviä, vain kilttejä ja tunnollisia. Minä kirjoitin älläni jopa niin, että lähdin keskipäivän jälkeen töihin, koska oli pakko. Neroina pidetyt etevät pojat jäivät vielä puurtamaan, vain yksi heistä kirjoitti kuusi ällää. Opo ei kaikkina niinä vuosina opastanut yhtään mihinkään suuntaan. Siskon haaveet valtiotieteellisestä hän tyrmäsi nauramalla "jaa sinä vai?!" Minulta kesti pari vuotta keksiä, mitä ihmettä teen elämälläni tai osaanko mitään. Sillä välin tein töitä. Lopulta hakeuduin Tampereen yliopistoon, ja olen ollut töissä koko elämäni. Sisko taas valmistui valtiotieteellisestä ja hänet pyydettiin sijaistamaan kotikunnan sivistystoimenjohtajaa. Siinä hänet velvoitettiin myös erottamaan entisen opomme, joka lehtorina oli tehnyt liikaa virkavirheitä jo vuosia. Että silleen ne kohtalot vaihtelevat. 

Tosi karua.

Juurikin vielä tuo vahvasti sukupuoleen sidottu jako ammatteihin. Epäpätevä, puutteellinen, konservatiivinen ja asenteellinen ammatinvalinnanohjaus on varmaan osaltaan vaikuttanut siihen, että Suomen työmarkkinat ovat Pohjoismaiden ja Euroopan mitassa vahvimmin sukupuolen mukaan eriytyneet.

Muistan vuodesta 2009 sen, että opo oli meille aivan vieras ihminen. Hänen tunnit oli korvattu jollain muulla, koska opo oli paikalla vain kerran kuukaudessa ehkä? Kävin hänen luonaan kerran, enkä muista siitä mitään muuta kuin, että hänellä oli vaaleat hiukset. Ihan itse piti keksiä mitä lähtee opiskelemaan. En kyllä nykyään ole siinä ammatissa mitä yläasteen jälkeen lähdin opiskelemaan, koska töitä ei alalla juurikaan ole.