Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan yläasteen oposta vain, kun oltiin täyttämässä hänen huoneessaan hakemuksia lukioihin ja jokainen tuli hänen luokseen satunnaisen kaoottisessa järjestyksessä jättämään lapun ja hän tokaisi "sinä et varmaan ota pitkää matikkaa kun sulla on kasi matikasta". Olisin tarvinnut pitkää matikkaa myöhemmin, joten vähän piti päntätä ylimääräistä yliopistossa.

Miksi et ottanut? Sinun valintahan se oli.

Mammat haluavat ulkoistaa kaiken vastuun opoille :D. Ekalta sivulta alkaen haukutaan opot ja sanotaan, etteivät ne osanneet tehdä työtään, mutta sitten kuitenkin opon sana on painanut niin paljon, että satunnaisen möläytyksen jälkeen on menty sokeana sen perässä. Ei ole juteltu kavereiden kanssa, ei omien vanhepien, ei ole kuunneltu omia toiveita, ei mitään. Opon sana on ollut laki. 

Joidenkin on niin vaikea myöntää omat huonot valinnat, että ne on pakko langettaa opon syyksi, sen saman opon, jonka tunnit olivat kuulemma ihan huonoja eikä kukaan niistä välittänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Unelmia voidaan kannustaa jos ne ovat realistisia. Minulla on juuri ja juuri viitosen saavuttavia oppilaita (asteikko 4-10), joilla on ammattihaaveina lentäjä, juristi, eläinlääkäri tai esimerkiksi psykologi. Näillä nuorilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä noihin ammatteihin.

Olis toki, mutta vaatisi sen, että ovat tietoisia miten niihin pääsee.

Jos tietäisivät, pystyisivät alkaa panostaa opiskeluun. Ainakin joku heistä luultavasti sen tekisi ja saisi mahdollisuuden edetä unelmaansa.

Ne numerot tulee siitä, paljonko panostaa opiskeluun. Suurin osa on riittävän fiksuja oppimaan, jos yrittää. Vaatii tietysti, että yrittää.

Se, että kukaan heistä ei yritä, on merkki siitä, että sä olet täysin epäonnistunut sun työssä. Se on sun tehtävä innostaa ne lapset opiskelemaan ja kertoa heille miten se tehdään ja mitä vaaditaan, että pääsee lentäjäksi, eläinlääkäriksi jne.

Paska opo oot, luuseri.

Yhden kerran jouduttiin täyttää lista eri ammateista, tulos oli että mulle sopi kaikki ammatit.

Vanhempani kyllä kannusti hoitoalalle.

Yläasteen opo oli ihan täysi vitsi. Kai hän yritti jotenkin motivoida oppilaita opiskelemaan mutta jos oppilaalla itsellään ei ole halua panostaa kouluun niin ihan ajanhukkaa. Yläasteen jälkeen en päässyt mihinkään muualle kuin ammattikouluun. Onneksi löytyi mukava ala jota kiinnosti opiskella ja jonne huono keskiarvo riitti pääsemään kouluun. Amiksen hyvistä numeroista oli myöhemmin hyötyä jatko-opinnoissa. Työt uudessa ammatissa jäi kahden viikon mittaiseksi ja päädyin muualle töihin. Suoritin työn ohessa ilta painotteisesti itseni ylioppilaaksi. Lakin saatuani sain kenkää tuotannollisista syistä ja pääsin muutosturvalla korotetulla ansiopäivärahalla opiskelemaan ammattikorkeakouluun mikä oli kuin lottovoitto. Opiskelu ja siitä vielä maksettiin paremmin kuin pelkkä opintotuki. Valmistuin lopulta tradenomiksi joka on aika tyhjä arpa lopun viimein. Tarinan opetus? Vaikka olisi kuinka huono tilanne opiskelun suhteen arvosanat huonoja yms. niin ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen. Myönnän, että kohtalo ja tuuri on myös auttanut omalla kohdallani. Kun opiskelut ei aluksi motivoinut ja vain jalkapallo kiinnosti niin huomasin nopeasti, että ilman opiskelua tässä maailmassa ei pääse mihinkään. Muuten saa vaan paskoja työpaikkoja. Aseta siis rima mahdollisimman korkealle hyvissä ajoin. Laita itsesi likoon ja tee läksyt hyvin. Älä koskaan luovuta vaan mene loppuun asti. 

Kävin peruskoulun pienellä paikkakunnalla 2008-2010. Opinto-ohjaus oli sitä, että käytiin tutustumassa ammattikoulun tiloihin. Toinen vaihtoehto oli lukio. Kukaan ei kertonut mihin ammatteihin lukion jälkeen voi valmistua ja mitä se vaatii. Tietysti oli internet jo silloin, mutta aika harva 15-vuotias siellä itse googlaili yliopistojen sivuja. Käytännössä 90 % lapsista duunariperheistä kuten minäkin. 

Yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta olin ehkä jossain kuullut. Muistan kiinnittäneeni yliopisto sanaan huomiota esim. yliopistollinen keskussairaala sanan yhteydessä yläasteella. Sellaisia sairaaloita on satojen kilometrien päässä, mutta ei lähikaupungeissa. Samoin yliopistot olivat kaukana. Kukaan perheenjäsen, kaverin vanhempi tai perhetuttu ei ole korkeakoulutettu (edes AMK).

Olin kiinnostunut lukiosta ilman mitään ihmeempää käsitystä mitä sen jälkeen voi tehdä. Ehkä ajattelin, että päädyn johonkin toimistotöihin.

Lukiossa yllätyin täysin esim. siitä, että muut nuoret puhuivat englantia kuin natiivit. En ymmärtänyt puhetta enkä tekstiä. Muutama kurssikaveri olikin asunut ulkomailla. Kaikki muutkin osasivat puhua englantia. Minulla oli yläasteelta enkku 9, mutta vaatimustaso oli ollut todella matala. Piti opetella lukion alussa does, did, would will.. ihan pohjamudista liikkeelle. Huomasin olevani jotenkin toisesta yhteiskuntaluokasta (ja pikkupaikkakunnalta) jo silloin, mutta yliopistossa käsitys vielä vahvistui.

Lukiossakin opinto-ohjaus oli ihan olematonta. Ehkä ne ajatteli että vanhemmat osaa neuvoa ja ohjata. Monen mutkan kautta ja välivuosien jälkeen opiskelin lakimieheksi.

Uskon, että se on hyvin paljon perheestä kiinni, minkälaiset taidot lapsi saa kun hän menee peruskouluun ja opiskelemaan. Peruskoulussa mennään aina sieltä missä aita on matalin ja varsinkin ne, joiden vanhemmat eivät siirrä tietoja ja taitoja lapselleen, joutuvat tekemään moninkertaisen työn nuorena peruskoulun jälkeen, viimeistään yliopistossa. Tietysti älykkyyseroja on myös, mutta kaikki eivät ole huippuälykkäitä. Suurin osa yliopisto-opiskelijoistakin on keskitasoa. Huippuälykäs on ehkä saanut lapsesta alkaen älyllisiä haasteita ja kannustusta.

Omasta mielestäni peruskoulussa on ja oli jo ennen aivan liian matala vaatimustaso. Mutta ei ihmekään jos on jo päätetty, että kaikki menevät ammattikouluun ja suoraan töihin. Varmasti vaihtelee alueittain.

Ei varsinaisesti. Ysiluokan jokaisella opokäynnillä opo taivutteli minua menemään amikseen, vaikka siellä ei kerta kaikkiaan ollut mitään minulle sopivaa alaa. Silloinkin, kun vein hänelle listan paikoista, joihin aioin yhteishaussa hakea (kaikki kaupungin viisi lukiota), hän sanoi "Ootko nyt ihan varma, ettet kuitenkin haluaisi amikseen? Sulle voisi sopia catering tai parturi-kampaajalinja tosi hyvin." Ei, kumpikaan ei ollut yhtään mun juttu.

En tiedä mistä tuo johtui, sillä tykkäsin lukemisesta ja todistuksenikin oli ihan ok. Nykyisin olen työssä, johon en todennäköisesti olisi amiksen käyneenä päässyt.

Opo-tunnit olivat sekä yläasteella että lukiossa aivan huuhaata. Olin itse persaukisesta duunariperheestä, mutta kympin oppilas. Ei mitään käsitystä akateemisista opinnoista eikä siitä, millaisia töitä voisi elämässään tehdä, siis muutakin kuin hakeutua taas kesäksi tehtaalle siivoamaan.

Olisin todellakin tarvinnut jonkun, joka olisi ajan kanssa kertonut erilaisista ammateista ja minkälaista koulutusta niissä vaaditaan. Omassa perhe- ja tuttavapiirissä aivan kaikki olivat duunareita, paitsi pari naista olivat kaupungin "kansliassa" töissä, ja niidenkin töistä tiesin lähinnä sen, että olivat jatkuvasti lomalla.

Hain sitten lukemaan sitä missä olin koulussa hyvä lähimpään yliopistoon. Lukupäätä olisi riittänyt enempäänkin, mutta olisin tosiaan tarvinnut sen oikean ohjauksen ja tsempin, että pystyn siihen.

Muistan kun yläasteella tehtiin varmaan puolen tunnin ajan sellasta testiä, että mikä ammatti sopii sinulle. Lopputulos olimuistaakseni musiikkiterapeutti ja arkkitehti.

Ei ole kyllä mitään lahjoja tai kiinnostusta kyseisiin hommiin. Hienoilta kuulostaa nuo ammatit, mutta siihen se jää.

Keskustelu oli olematonta. Sitten käytiinkin vaan kerran bussilla naapuripaikkakunnan ammattikoulussa tutustumassa ja siinä se oli. Pari esitettä saatiin käteen, joissa ehkä 5 riviä tekstiä. Eli keksi ite.

Oma lapseni on vasta ala-asteella, mutta aina kun hän on kiinnostunut erilaisista ammateista, olemme keskustelleet, miten ja missä niihin opiskellaan ja missä aineissa pitää olla taitava. 

Peruskoulussa käytiin läpi ja esiteltiin ammattikouluammatteja ja joitain alempia AMK ammatteja. Lisäksi koulutusjärjestelmän rakennetta. Sieltä mm. että yliopistoonkin on monta reittiä. TET-harjoittelut oli parasta. Pienellä paikkakunnalla mahdollisuuksia oli vähän, mutta pari ammattia meni hylkyyn kokemusten kautta.

Ihme kuinka vähän korkeampia koulutusasteita käytiin läpi, vaikka kaikki opettajat on käyneet yliopistokoulutuksen. Jätettiin kai lukion OPOlle, mutta siellä sitä oli vielä vähemmän. Veljelle sanottiin "turha yrittää, et pääse" (pääsi ja ollut ammatissa pitkään), ja mulle sanottiin "tylsää työtä" (olin jo itse ollut samaa mieltä) ja toisesta "epävakaata" (totta, mutta silti ollut ammatissa pitkään).

Yläasteen OPO sanoi pari totuutta välituntivalvojana(!). Niitä olisi pitänyt arvostaa enemmän. Vanhempana ymmärtää mitä näiden takana on: 1) Mieti onko siinä ammatissa paljon vaihtoehtoja työpaikaksi. 2) Mieti onko sen työn arki mielekästä ja jaksatko sitä pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Moniko niitä "unelma"hommia todellisuudessa tekee?  Mitä ne ovat , joita sellaisiksi mainostetaan?

Aika moni. Kaikki ne jotka eivät vain ajautuneet ja ovat tehneet valinnan. Esim yks luokkakaveri unelmoi putkimiesyrittäjän ammatista jo eka luokalla. Ja sitä se tekee, kohta keski-ikäistyy.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteen opo oli ihan täysi vitsi. Kai hän yritti jotenkin motivoida oppilaita opiskelemaan mutta jos oppilaalla itsellään ei ole halua panostaa kouluun niin ihan ajanhukkaa. Yläasteen jälkeen en päässyt mihinkään muualle kuin ammattikouluun. Onneksi löytyi mukava ala jota kiinnosti opiskella ja jonne huono keskiarvo riitti pääsemään kouluun. Amiksen hyvistä numeroista oli myöhemmin hyötyä jatko-opinnoissa. Työt uudessa ammatissa jäi kahden viikon mittaiseksi ja päädyin muualle töihin. Suoritin työn ohessa ilta painotteisesti itseni ylioppilaaksi. Lakin saatuani sain kenkää tuotannollisista syistä ja pääsin muutosturvalla korotetulla ansiopäivärahalla opiskelemaan ammattikorkeakouluun mikä oli kuin lottovoitto. Opiskelu ja siitä vielä maksettiin paremmin kuin pelkkä opintotuki. Valmistuin lopulta tradenomiksi joka on aika tyhjä arpa lopun viimein. Tarinan opetus? Vaikka olisi kuinka huono tilanne opiskelun suhteen arvosanat huonoja yms. niin ik

Siis veronmaksajat rahoitti sun opiskelu  tradenomiksi, joka olikin "tyhjä arpa". Sitä olen tradenomin opinnoista ajatellutkin. Mitä teet nyt sitten? Tarinan opetus on, että valtio rahoittaa opiskelua, joka ei viekään töihin. Miksi?

En usko, että monikaan nuori joka ei menesty koulussa on välttämättä tyhmä vaikka arvosanat olisi huonoja. Monet nuoret vaan ovat tietämättömiä ja vähän hukassa siinä mitä elämältä haluaa. Kotoa ei välttämättä tule kannustusta ja tukea opiskeluun ja muut häiriötekijät ja murrosikä voivat vaikuttaa asioihin. Opolla on itseasiassa todella suuri merkitys nuorten motivoinnissa elämään ja jatko-opintoihin. Tähän virkaan ei pitäisi palkata ihan ketä tahansa vaan todellisia ammattilaisia. Itseltäni puuttui aluksi motivaatio opiskeluun. Ymmärsin, että olin laiska. En vaan uskonut itseeni tarpeeksi ja jaksanut nähdä vaivaa/osannut tehdä annettuja tehtäviä tarpeeksi hyvin. Puuttui usko, että kova työnteko kannattaa tehdä ja ahkeruudella saa hyviä numeroita. Tällä ei ole välttämättä mitään tekemistä älykkyyden kanssa vaan jos pänttää oppii ulkoa asioita, lukee paljon oikeita asioita ja laita ne mieleen niin tulee hyviä numeroita ja menestystä. Kun tähän mielentilaan kerran pääse niin ei sitä halua lopettaa. Lisäksi nuoret tarvitsevat enemmän tietoa eri alojen työtilanteesta, ammateista ja millaisilla opintopoluilla näihin haluttuihin töihin pääsee. 

Minä halusin mennä ysin jälkeen ( v. 2001) erääseen erikoislukioon, joka tarjosi sisäoppilaitostyylisesti majoitusta kauempaa tuleville. Olin jo käytännössä lyönyt valintani lukkoon. Opo kuitenkin soitti äidilleni kotiin, ja sanoi, ettei minun tule hakea kyseiseen oppilaitokseen, koska "lapset joutuvat siellä hunningolle" ja "siellä on pilviveikkoja ja huumeidenkäyttäjiä" ja ettei "yhdenkään vastuuntuntoisen vanhemman tule päästää lastaan sinne". Hän ei kertonut mitään siitä, mihin hän nämä väitteensä perusti. 

Äitini on aina ollut kovin säikky persoona, joka helposti uskoo kaikenlaisia auktoriteetteja - ja erityisesti meidän kouluaikanamme opettajia. Tämän puhelun jälkeen minulla ei ollut enää lupaa hakea kyseiseen oppilaitokseen. Tapasin myöhemmin muissa yhteyksissä useita ko. oppilaitoksessa opiskelevia henkilöitä, jotka olivat kaikki todella fiksuja ja tasapainoisia ihmisiä, ja kouluvalintaansa erittäin tyytyväisiä. Olen jälkeenpäin ollut usein opolle vihainen. 

Meillä oli Tapiolan yläasteella 80-luvun lopulla opo, joka ei kerta kaikkiaan tehnyt / saanut meitä tekemään mitään järkevää. Tunnit koostuivat siitä, että tämä heijasti piirtoheittimellä seinälle listan, jossa oli kerrottu mitkä lauseet kirjasta pitää alleviivata. Siinä se. Sitten opettaja hävisi jonnekin puoleksi oppitunniksi. 

Me teimme sitten tunnilla niitä näitä asioita. 

Enemmän taisi olla puhetta siitä, että saisi edes jotain töitä

Oma oponi ysärillä oli alkoholisti, tunneilla saattoi laittaa piirretyt pyörimään ja lähteä...no juomaan ehkä. Opiskeluvalinta keskustelussa kysyi muodon vuoksi mikä kiinnostaisi ja vastauksen saatuaan totesi vaan tyyliin "sinne sitten.."

En saanut kannustusta opintoihin opolta tai kotoa. Olin joskus päättänyt, että lukioon en mene (syystä että?) ja halusin pitää pääni. Kotona oltiin sitä mieltä, että johonkin ammattiin valmistavaan vaan ja siitä nopeasti työelämään, niin ne omatkin vanhemmat olivat tehneet.

Opo sekä pari muutakin opettajaa olivat sitä mieltä, että lukioon ja sen jälkeen opiskelemaan luokanopettajaksi. En missään tapauksessa halunnut opettajaksi, joten ajatuskin oli jo ihan absurdi. 



Päädyin kauppaoppilaitokseen ja sieltä töihin kaupan alalle. Myöhemmässä vaiheessa elämää olen opiskellut lisää ja vaihtanut alaa jo pariin otteeseen. Mutta edelleen harmittaa, että en mennyt sinne lukioon - hakematta sen jälkeen opettajankoulutuslaitokseen. 

Olen tehnyt luokkahypyn persaukisesta duunariperheestä akateemiseksi asiantuntijaksi, joka pääsi Suomen korkeimpaan tulodesiliin. Onneksi olen ollut pienestä pitäen nörtti ja selvitellyt erilaisia aloja. Opinto-ohjaajista ei ollut pätkääkään hyötyä. Luin itseni it-insinööriksi, koska se tuntui kiinnostavalta. Olisin saattanut päätyä muullekin insinöörialalle, jos olisin saanut enemmän tietoa, mutta näinkin on hyvä.

Meillä opo aikoinaan 80-luvun lopussa mainosti vain ammattikouluja. Lähes kaikki luokkakaverit menivät silti yliopistoon.

Nyt oma lapseni on koulussa ja heilläkin opo mainosti ysiluokkalalisille ammatillista koulutusta lukion sijaan. Kaikki menivät lukioon.

On tullut aika kummallinen kuva noista opoista.