Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Opo kysyi että minkälainen työ kiinnostaisi.

Kun en oikein osannut vastata, niin opo kysyi että missä olin Tet-jaksolla ja mitä tykkäsin olla siellä.

Olin Tet-jaksolla eräässä leipomossa pakkaamassa ja tykkäsin olla siellä.

Sitten opo kysyi että miltä kuulostaisi opiskella leipuriksi. Vastasin että ei se varmaan paha olisi.

Opiskelin sitten amiksessa leipuriksi ja nyt olen samassa leipomossa ollut töissä valmistumisesta alkaen. Ihan hyvä päätös. Tärkeintä oli juuri se että kotona tai koulussa ei painostettu mihinkään. Sain päättää itse.

Vierailija kirjoitti:

Mistä sait tuohon kaikkeen voimaa sinä aikana, kun kukaan muu ei sinuun uskonut?

 

Hyvä kysymys. Minulla oli harrastuksen kautta menestyneiden / "parempien" perheiden lapsia kavereina eli näin muutakin kuin rikkonaisen kodin elämää. Kavereiden vanhemmissa ja lähipiirissä sekä suvussa oli myös muutamia aikuisia, jotka olivat turvallisia ja ilmeisesti näkivät minussa kykyjä sekä hyväksyivät minut sellaisena kuin olin. Heiltä sain parempia eväitä elämään kuin kotoa. Harrastuksen kautta saatujen ystävien kanssa edettiin osin yhdessä.



Monelle muulle tuntemalleni kävi huonosti, eli kyllä minulla oli lopulta tosi hyvä tuuri. 

 

Lähinnä opo kertoi listan aloista jotka työllistävät.

En oikein itse tiennyt mihin olisin mennyt niin menin sitten opon suosituksesta lähihoitajakoulutukseen. 

Olin alalla valmistumisen jälkeen 2 vuotta. Ei sitä työtä kauaa jaksanut.

Hain sitten tehtaaseen pakkaajaksi.

Paljon parempaa hommaa olla tehtaalla töissä. Ei tarvitse stressata mistään, eikä ajatella mitään. Palkka toki huonompi, mutta oma mielenterveys menee rahan edelle.

Unelmahötöstä ei puhuttu lainkaan. Oli valittava kunnon ammatti tai lapiolinja.

Opo vaan sanoi alat joihin mun keskiarvolla pääsee ja kysyi mikä näistä kiinnostaisi.

Päädyin siivousalalle, mutta aika äkkiä lopetin sen koulun.

Seuraavaksi hain opiskelemaan elintarvikealaa ja tykkäsin. Nyt on tämän alan hommia tehty jo 15 vuotta. Tehtaan varastolla trukilla ajelua päivät pitkät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos lukiolaista ohjataan amikseen, niin yleensä taustalla on ihan järkiperäinen syy. Esim lukio ei suju." - Aika hyvin täytyy toinen ihminen tuntea, että rahkeet riittää määrittämään jotain tuollaista. Se, mihin ihminen on kykenevä ja mihin ei, on hyvin monen asian summa. Aina kuvaamasi lailla ei meinaa valitettavasti ole ja siksipä ei saisi koskaan lytätä alas.

Entäs jos kursseista hylättyjä, keskeytettyjä, paljon poissaoloja ja häiriökäyttäytymistä tunneilla.

Sanotaanko, että usko unelmaan lääkiksestä/oikiksesta/psykasta vai olisko parempi vaihtaa amikseen?

Opettelepa hahmottamaan asioiden syy-seuraussuhteet yleisellä tasolla. Harvemmin se on lukio itsessään, joka vastaavaa aiheuttaa. Kannattaisi pyrkiä poistamaan enemminkin ko. käytöstä ja muita mainitsemiasi asioita aiheuttavat tekijät eikä sitä, minkä yhteydessä ne ilmenee. Toivottavasti et ole kenenkään opinto-ohjaaja.

- terv. se sama lukiolainen

Moniko niitä "unelma"hommia todellisuudessa tekee?  Mitä ne ovat , joita sellaisiksi mainostetaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ketju!  Mun opo esitteli mulle emäntäkoulua ja jotakin kotitalousoppilaitosta. Yliopisto oli mulle aivan jotakin parempien perheitten juttuja. En tuntenut ketään, joka olis ollut yliopistossa.  Muutaman välivuoden haahuilun jälkeen menin pääsykokeisiin - sit meni vuosi ja pari ennenkuin tajusin, mitä mun pitäis lukea ja miten pääsykokeisiin valmistaudutaan. Mihikään valmennuskursseihin ei ollu aikaa eikä rahaa kun piti olla töissä ja elättää itsensä. No, pääsin sit yliopistoon.  Valmistuin myös. En muistele lämmmöllä opoa. 

Miksi edes kävit opolla? Niitä ei ole pakko tavata. Minä en käynyt niillä koskaan. Kouluissa oli kuraattoreitakin. Heitäkään en koskaan tavannut.

Minun aikana ainakin piti opo ihan tunteja, koko luokalle kerralle. En tiedä miten teillä on ollut 

No ei oikeastaan puhuttu mistään unelmien tavoittelemisesta. Opo vain kertoi hyvin työllistävistä aloista.

Loppujen lopuksi ei oikein mikään kiinnostanut. Opo sitten kysyi että miltäs hoitoala kuullostaa. Sanoin että voin mennä vaikka sinne.

No joo ei ollut mun ala todellakaan. 

Lopetin aika äkkiä. Olen tehnyt erilaisia hanttihommia. Pikaruokaloissa, kahviloissa ja kaupan kassoilla. 

No muutin Norjaan ja pääsin isolle kalatehtaalle töihin. 

Tulotaso nousi 1500 eurosta 4500 euroon kuukaudessa.

Kyllä Suomessa on surkeat palkat.

Meidän yläasteen opo suositteli ihan jokaiselle oppilaalle meidän lähilukiota. Ihan keskiarvosta ja oppilaan toiveista riippumatta. Huippuoppilas halusi ns eliittilukioon ja olisi keskiarvolla päässytkin, no kyllä lähilukio on Opon mielestä paras vaihtoehto hänelle. Takapenkkiläinen halusi autonasentajaksi, kyllä vaan lähilukio tekisi hyvää hänellekin. Minä halusin taidepainotteiseen lukioon. Suositteli lähilukiota ja synkisteli, että semmoiseen erikoislukioon on todella vaikeaa päästä. Ihme ankeuttaja. Saikohan jotain provikkaa lähilukiolta?

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä ollut ysärilaman aikaan opoa lainkaan.

Tasan ei käy nallekarkit. Meillä luokanvalvoja oli myös opo. Tosin en muista minkälaista ohjausta ammattiin lukiosta sai. Sen sijaan erään aineenopettajan positiivinen kommentti sai hakeutumaan yliopisto-opintoihin. En päässyt ykkösvalintaan, mutta tokalla tärppäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylä-aste nyt: paniikki, mun pitää päntätä, jotta pääsen edes lähilukiooni. Joudun muuten hämärään paikkaan. 

 

Ylä-aste lama: okei, obladii obladaa life goes on, voin valita lukion koko citystä paitsi ne hikarilukiot, joita on 3 kpl. 

 

Kilpailuasetelma on muuttunut. 8.0 keskiarvo oli aikoinaan hyvä, nyt se on huonokin. 

 

Opon viesti oli: ei teistä kukaan mene täältä yliopistoon. Ennemmin opo opetti videoin ettei saa hairahtaa väärille elämänpoluille kuten huumeet tms. 

 

Ehkä välivuosi lukion jälkeen oli turhaa, parempi olisi ollut avata syksyllä jonkin alan oppilaitoksen ovi: siihen opot voisi kannustaa. 

Minä pääsin 7.5 keskiarvolla lukioon. Olen DI. Lapseni ei päässyt samalla keskiarvolla lukioon. Hän joutu

Tämä on tähänasti ollut mahdollista. Peräkkäiskoulutus siis. Jatkossa saman alan kahta koulutusta on ilmeisesti hankala saada toteutettua, ilman maksua.

Meillä oli lukiossa sellainen keskustelu, jossa oli muistaakseni neljä oppilasta ja kaikilta kysyttiin mitä haluavat lukion jälkeen tehdä ja muut kommentoivat. Sanoin että haluan yliopistoon. Opo sanoi siihen, mitä mieltä muut ovat olisiko X enemmän käytännöllinen ihminen vai teoreettinen? Onneksi muut ymmärsivät olla kommentoimatta moiseen mitään koska mitä he nyt olisivat siihen sanomaan jos olen kerran jo itse päättänyt oman unelmani. Aika törkeältä ja latistavalta se tuntui koska tuli vaikutelma, että opo yritti taivutella minua johonkin käytännönläheisempään kun minulla oli vain 8 keskiarvo. Kuitenkin menin sitten yliopistoon. Mutta tosiaan eipä mitään kannustusta tullut opolta.

Mielenkiintoista! Jos op-ohjaus on yläasteella, niin pitkälle vieviä johtopäätöksiä lienee turha vetää. Oma yläasteen keskiarvona oli 6.5, minkä saaminen ei edellyttänyt minkään sortin panostamista opintoihin. Sitten välivuoden jälkeen, kun pahin murkku-ikä alkoi olla ohi, olinkin lukiossa ysin oppilas. Ja nyt suoritan maisterin tutkintoa työn ohessa, erikoisasiantuntijan tehtävissä. 

 

Toki kyseessä on vain yksittäinen esimerkki, mutta itse, monen muun mukana, olin selkeä alisuoriutuja kun koulussa mentiin hitaampien ehdoilla, tylsää oli.

En muista että opo tai kukaan muukaan aikuinen koulussa olisi kysynyt mitä ajattelin tai haluaisin ehkä tehdä isona. Menin sitten yliopistoon kun suurin osa muistakin tuntui sinne hakevan. Opotunneilla taidettiin kai vain esitellä hakuoppaita eri kouluihin ja infottiin milloin viimeistään pitää hakea. Tämä 90-luvun lopulla.

_opettaja laittoi pyörimään VHS nauhan, __

Toihan on ollut 90-luvulla kuuminta hottia! Ei ollut kunnollisia nettisivuja, ei kännyjä jne. VHS-esittelyvideot oli parasta mitä oli. 

Muistan vielä arviolta vuoden 1996-7 tms, kun kävimme vierailulla paikallisessa amiksessa, miten koulun esittelijä ylpeänä kertoi, että he on just saaneet uuden esittelyvideon. Sen pisti sitten auditorion telkkarista näkymään meille vierailijoille.

Mun lukion rehtori oli meidän opo. Sanoin, että haluan opiskella englantia yliopistossa. Kuule voivoi kun sinne on vaikea päästä, mietipä jotain muuta. Mietin, en päässyt hakiessa. Hain seuraavana vuonna opiskelemaan englantia ja pääsin. Vituttaa edelleen se hukkaan mennyt vuosi, vaikka tästä on jo 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

" Jos olisit oikeasti opo ja ajattelisit noin, niin sietäisit hävetä. Luulisi kaikkien alalla olevien ymmärtävän, että peruskoulun voi alisuorittaa monista syistä pahastikin. 

Itse kannustaisin ja puhuisin rehellisesti siitä, että opiskelutaitoja pitää petrata jos ja kun tavoittelee noita ammatteja. Varmaan tiedät itsekin, että noillakin aloilla on ihmisiä, jotka pärjäsivät huonosti peruskoulussa. 

 

Pois sinun kaltaiset opinto-ohjaajan roolista, et osaa työtäsi. "

 

Olisi suorastaan törkää kannustaa näitä vaikeista oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita pyrkimään oikikseen tai lääkikseen. Se ei tule onnistumaan mitenkään. Jos täysillä yrittämällä saa peruskoulusta nykykriteereillä viitosen, eivät rahkeet riitä esimerkiksi lukioon vaikka kuinka pyrkisi parantamaan opiskelutekniikoita.

Äläpä höpötä! Omalla pojallani on ollut vaikeita oppimisiin liittyviä ongelmia, halvausoireiden takia. Synnytyksessä sattuneen virheen takia. Siitä virheestä ei korvauksia saatu eikä poikaani ohjattu koulussa riittävästi. Tyhmät opettajat eivät osanneet, koska heitä ei kiinnostanut. Erityisopettaja onneksi osasi, ettei ihan heitteille jäänyt. Itse kannustin poikaa ja vaadin kuntoutusta ja sitä sain. Voi kuinka kiitollinen olen näille kuntouttajille, fysioterapeuteille ja toimintaterapeuteille, jotka kohtelivat poikaani hyvin. Amiksessakaan opettajat eivät piitanneet, riitti, kun tuli paikalle, niin sai todistuksen. Tyhjänpäiväistä oli opetus. 

Mutta siitä huolimatta hän ei antanut periksi, alkoi itse kuntouttaa itseään ja lähti opiskelemaan unelma-ammattiaan. Valmistui ja tienaa nyt hyvin ja on tykätty työntekijä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan sama kokemus kuin ap:lla. Meidän oppilaanohjaus 90-luvulla oli myös sitä, että jostain videolta katsottiin mainoksia metalliteollisuudesta. Paikkakunnalla oli tehdas ja naapuripaikkakunnalla ammattikoulu, jossa pystyi alaa opiskelemaan.

Lahjakkaille ei esitetty yhtään minkäänlaisia asioita korkeakouluopintoihin liittyen, vaan olimme kaikki sen suhteen ihan omillamme. Paitsi jos joku oli opettajan lapsi ja itsekin hyvä koulussa, niin opettajat olettivat, että hänkin haluaa opettajaksi. 

Tämä on niin totta. Lahjakkaat ja huippulahjakkaat haluttiin lakaista maton alle. Lahjakkuuden vuoksi eristetyllä ei ollut vertaistukeakaan missään, koska lahjakkuus oli kirosana ja itsensä tajuaminen huippulahjakkaaksi oli koulumaailmassa pelkästään masentava kokemus..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Jos olisit oikeasti opo ja ajattelisit noin, niin sietäisit hävetä. Luulisi kaikkien alalla olevien ymmärtävän, että peruskoulun voi alisuorittaa monista syistä pahastikin. 

Itse kannustaisin ja puhuisin rehellisesti siitä, että opiskelutaitoja pitää petrata jos ja kun tavoittelee noita ammatteja. Varmaan tiedät itsekin, että noillakin aloilla on ihmisiä, jotka pärjäsivät huonosti peruskoulussa. 

 

Pois sinun kaltaiset opinto-ohjaajan roolista, et osaa työtäsi. "

 

Olisi suorastaan törkää kannustaa näitä vaikeista oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita pyrkimään oikikseen tai lääkikseen. Se ei tule onnistumaan mitenkään. Jos täysillä yrittämällä saa peruskoulusta nykykriteereillä viitosen, eivät rahkeet riitä esimerkiksi lukioon vaikka kuinka pyrkisi parantamaan opiskelutekniikoita.

Äläpä höp

Korjaan, siis poika sai kuntoutusta, en minä, vaikka tarvetta olisi ollut, kun alkoi jaksaminen loppua niitä välinpitämättömiä opettajia ja oloja kuunnellessa. Mutta onneksi en heitä uskonut ja sain tsempattua poikaani. Tekisi mieli näille kansankynttilöille lähettää palautetta vuosien takaa ja kertoa, että poikani on nyt heitä ahkerampi ja parempi työssään. Ei koskaan aliarvioi asiakastaan.