Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Hyvä ettei opo räkäsesti nauranut päin näköä. Mutta aika tylysti totesi, että ei tule mitään.    Oikeassahan hän lopulta oli, en opiskellut mitä peruskoulussa haaveilin. Silti ne käytöstavat...

Sitä saa mit tilaa. Koulussa aikanaan ei vaihtoehtoja ollut, itkua ja hammastenkiristystä vaan. Pessimistinen ote oppilaisiin. Jos valvontaa ei ollut tuli vaaratilanteita jatkuvasti. Opettajat olivat omissa kopeissaan, eivät paljon näkyneet. Ala-asteella oli vielä ihmisläheisempi ote.

Jos oman kouluni aikana opo oli surkea, niin nyt kiitän oman lapsen opoa.  Muksu löysi itseään kiinnostavia juttuja opon avulla ja on tehnyt omasta aloitteesta isoja juttuja itsenäistymisen ja tulevan opiskelun eteen.

80-luvulla lukion opinto-ohjaus oli yhtä tyhjän kanssa. Olin tasaisen hyvä kaikissa aineissa, numerot välillä 8-10 ja itse en osannut sanoa yhtään mikä kiinnostaisi. Ei osannut opokaan antaa edes pientä vinkkiä minne alalle kannattaisi hakeutua. Vasta jälkeenpäin olen ajatellut, että minunkin tapauksessa olisi varmasti ollut hyvin helppoa ottaa se todistus siihen nenän eteen ja todeta, että mulla on kaikki kielet ysejä, kiinnostaisko esim. kieltenopettajan ura tai että liikunta oli kymppi, mites se ala.

Mun mielestä opon tunneilla huijataan ja ohjataan nuoria ihan väärin. Opon tunnilla pitäisi puhua ja kertoa paljonko kyseisten ammattien palkat on keskimäärin. Meillä ei opot näyttänyt yhtään ammattien palkkoja vaan siellä ohjattiin oppilaita vaikka hoitajiksi,raksamiehiksi tai kaupankassalle vaikka ne on matalapalkkatöitä.

Meillä ylästeella 93-96 opo oli aivan turha. Markkinoi oman pikkukylän lukiota ja ammattikoulun yhtä linjaa(johon kotikylässä sillon työllistyi) ysillä selitti meille, jotka muutakin kaipasivat et menkää kauppikseen. Siellä alkaa uus linja, josta valmistuu tratanomi, siinä on samassa ylioppilas ja merkonomintutkinto!!! 

Hakeuduin ammattikouluun ja kävin täysin turhan linjan, sen alan töitä en päivääkään ole tehnyt. Seuraavaksi amk ja sen alan töissä jo pian 20vuotta. 

Meillä 90 -luvun lopussa ei ainakaan todellakaan kannustettu tavoittelemaan unelmiaa tai mitään muutakaan. Koska olin tyttö, kehotti opo opiskelemaan joko lähihoitajaksi tai sairaanhoitajaksi, jos oikein korkeakouluun haluaisin. Ja tämä siis sen perusteella, että tulin toimeen muiden kanssa ja olin hyvä käsitöissä. Valitettavasti yhden sote-alan tutkinnon hankinkin ennen kuin tajusin oman alani olevan aivan muualla. Mutta siihen aikaan samoin poikia ohjattiin amikseen sähköasentajaksi tai autoalalle jne vain siksi, että ovat poikia ja niillä aloilla oli siellä alueella ilmeisesti töitä. Kaikessa opinto-ohjauksessa taisi olla laman jälkimainingeissa vain tarkoituksena ohjata nuoria ammatteihin, joissa olisi suht. varma työllistyminen.  

Hyvä ketju!  Mun opo esitteli mulle emäntäkoulua ja jotakin kotitalousoppilaitosta. Yliopisto oli mulle aivan jotakin parempien perheitten juttuja. En tuntenut ketään, joka olis ollut yliopistossa.  Muutaman välivuoden haahuilun jälkeen menin pääsykokeisiin - sit meni vuosi ja pari ennenkuin tajusin, mitä mun pitäis lukea ja miten pääsykokeisiin valmistaudutaan. Mihikään valmennuskursseihin ei ollu aikaa eikä rahaa kun piti olla töissä ja elättää itsensä. No, pääsin sit yliopistoon.  Valmistuin myös. En muistele lämmmöllä opoa. 

Ysärillä opo sanoi että pojat menee ammattikouluun ja tytöt kauppikseen. Näin siis tehdaspaikkakunnalla vuonna -93.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ketju!  Mun opo esitteli mulle emäntäkoulua ja jotakin kotitalousoppilaitosta. Yliopisto oli mulle aivan jotakin parempien perheitten juttuja. En tuntenut ketään, joka olis ollut yliopistossa.  Muutaman välivuoden haahuilun jälkeen menin pääsykokeisiin - sit meni vuosi ja pari ennenkuin tajusin, mitä mun pitäis lukea ja miten pääsykokeisiin valmistaudutaan. Mihikään valmennuskursseihin ei ollu aikaa eikä rahaa kun piti olla töissä ja elättää itsensä. No, pääsin sit yliopistoon.  Valmistuin myös. En muistele lämmmöllä opoa. 

Kuvaamasi tilanne on täällä juuri meneillään, ei kiva. Emäntäkoulun tilalla tosin ammatillinen perustutkinto. Juurikin tuo "yliopisto on parempien perheitten juttuja"- tyyli osui ja upposi, enkä vaan yksinkertaisesti tiedä, miten sitä nyt sitten jaksaa itseensä uskoa.

- lukiolainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ketju!  Mun opo esitteli mulle emäntäkoulua ja jotakin kotitalousoppilaitosta. Yliopisto oli mulle aivan jotakin parempien perheitten juttuja. En tuntenut ketään, joka olis ollut yliopistossa.  Muutaman välivuoden haahuilun jälkeen menin pääsykokeisiin - sit meni vuosi ja pari ennenkuin tajusin, mitä mun pitäis lukea ja miten pääsykokeisiin valmistaudutaan. Mihikään valmennuskursseihin ei ollu aikaa eikä rahaa kun piti olla töissä ja elättää itsensä. No, pääsin sit yliopistoon.  Valmistuin myös. En muistele lämmmöllä opoa. 

Kuvaamasi tilanne on täällä juuri meneillään, ei kiva. Emäntäkoulun tilalla tosin ammatillinen perustutkinto. Juurikin tuo "yliopisto on parempien perheitten juttuja"- tyyli osui ja upposi, enkä vaan yksinkertaisesti tiedä, miten sitä nyt sitten jaksaa itseensä uskoa.

- lukiolainen

Ja alapeukku tarkalleen ottaen mistä?

Tämä tapahtui 70- luvulla. Ammatinvalinnanohjaaja suositteli minulle kylmäkön ammattia. Olin 150 cm pitkä ja painoin nippanappa 40 kg. Melko raskas olisi ollut tuo ammatti todella hennolle ihmiselle.  Opiskelin aivan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ketju!  Mun opo esitteli mulle emäntäkoulua ja jotakin kotitalousoppilaitosta. Yliopisto oli mulle aivan jotakin parempien perheitten juttuja. En tuntenut ketään, joka olis ollut yliopistossa.  Muutaman välivuoden haahuilun jälkeen menin pääsykokeisiin - sit meni vuosi ja pari ennenkuin tajusin, mitä mun pitäis lukea ja miten pääsykokeisiin valmistaudutaan. Mihikään valmennuskursseihin ei ollu aikaa eikä rahaa kun piti olla töissä ja elättää itsensä. No, pääsin sit yliopistoon.  Valmistuin myös. En muistele lämmmöllä opoa. 

Kuvaamasi tilanne on täällä juuri meneillään, ei kiva. Emäntäkoulun tilalla tosin ammatillinen perustutkinto. Juurikin tuo "yliopisto on parempien perheitten juttuja"- tyyli osui ja upposi, enkä vaan yksinkertaisesti tiedä, miten sitä nyt sitten jaksaa itseensä uskoa.

- lukiolainen

Kannustan sua uskomaan. Kyllä se kannattaa. Tää on sun elämäsi, muista se . 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ketju!  Mun opo esitteli mulle emäntäkoulua ja jotakin kotitalousoppilaitosta. Yliopisto oli mulle aivan jotakin parempien perheitten juttuja. En tuntenut ketään, joka olis ollut yliopistossa.  Muutaman välivuoden haahuilun jälkeen menin pääsykokeisiin - sit meni vuosi ja pari ennenkuin tajusin, mitä mun pitäis lukea ja miten pääsykokeisiin valmistaudutaan. Mihikään valmennuskursseihin ei ollu aikaa eikä rahaa kun piti olla töissä ja elättää itsensä. No, pääsin sit yliopistoon.  Valmistuin myös. En muistele lämmmöllä opoa. 

Kuvaamasi tilanne on täällä juuri meneillään, ei kiva. Emäntäkoulun tilalla tosin ammatillinen perustutkinto. Juurikin tuo "yliopisto on parempien perheitten juttuja"- tyyli osui ja upposi, enkä vaan yksinkertaisesti tiedä, miten sitä nyt sitten jaksaa itseensä uskoa.

- lukiolainen

Jos lukiolaista ohjataan amikseen, niin yleensä taustalla on ihan järkiperäinen syy. Esim lukio ei suju.

Muistan sanoneeni opolle yläasteella, että haluan yrittäjäksi, ja muistan, että hän sanoi siihen että "ei yrittäjä ole ammatti". Enempää asiasta ei keskusteltu.

Kaikenlaista tuli opiskeltua ja valmistuttuakin siis: yliopistosta ammattitutkintoon ja täydennyskoulutuksiin. Unelma yrittäjyydestä ei ole jättänyt rauhaan, vaikka ajatus siitä, mitä yritystoiminta voisi pitää sisällään, onkin tarkentunut vasta hiljalleen. Nyt on yritystoiminta käynnistetty, ja vielä tuntuu hyvältä. Paljon on yrittämisessä osattava, yleistä yritystoimintaan liittyvää osaamista. Kyllä se ihan ammatinhallinnalta tuntuu, vaikka siinä sitten oman alana substanssiosaaminen onkin toisena palikkana.

Yläasteen kävin 2003-2005, en muista millainen opo meillä oli, ilmeisen neutraali, mutta itsellä on päinvastaisia kokemuksia kuin muilla. Siis että nimenomaan lukiota ja korkeakouluopiskelua pidettiin ehdottoman tärkeänä ja amiska oli vain tyhmiä ja tulevia teiniäitejä varten. Ja mua rassas se lukion tuputus ja oman ns duunarialan ylenkatsominen, koska se ala oli mun unelma aina, ja sillä tiellä edelleen. Töitäkään ei tarvinnut kysellä valmistumisen jälkee, kun sain sen harkkapaikasta. Moni silloinen lukiosta valmistunut valmistui suoraan kortistoon, jos ei päässyt jatkamaan opiskeluja. Nykyään taitaa vähän tasa-arvoisempaa olla lukiolaiset ja ammattikoululaiset? 

"Jos lukiolaista ohjataan amikseen, niin yleensä taustalla on ihan järkiperäinen syy. Esim lukio ei suju." - Aika hyvin täytyy toinen ihminen tuntea, että rahkeet riittää määrittämään jotain tuollaista. Se, mihin ihminen on kykenevä ja mihin ei, on hyvin monen asian summa. Aina kuvaamasi lailla ei meinaa valitettavasti ole ja siksipä ei saisi koskaan lytätä alas.

Olin kympin oppilas ja nyt elän huikean kiinnostavaa kansainvälistä elämää ammatillisesti. Koulun ammatinvalinnanohjaus keskittyi metsurin ammattiin, hitsaukseen yms. eli ei hyödyttänyt minua vaikka ko. ammatteja arvostankin 

Kävin yläasteen, siis nykyisen yläkoulun, v. 1988-91, eikä oppilaanohjauksesta jäänyt mitään mieleen, mahtoiko sitä edes olla... Omalla kohdalla auttoi lähipiirin kannustus yliopisto-opintoihin, mutta muistan ihmetelleeni, kun jotkut luokkakavereista yli kasin keskiarvolla eivät edes ajatelleet lukioon menoa. Olisivat varmasti pärjänneet, mutta ehkä osasyy oli, ettei mitään ohjausta saati kannustusta koulun taholta ollut. Varmaan ovat pärjänneet hyvin ilman lukiotakin, mutta tässä ketjussa esiin tulleet kokemukset palauttivat mieleen yli 30 vuoden takaisia muistoja. Hyvä ketju!  

Vierailija kirjoitti:

Jos oman kouluni aikana opo oli surkea, niin nyt kiitän oman lapsen opoa.  Muksu löysi itseään kiinnostavia juttuja opon avulla ja on tehnyt omasta aloitteesta isoja juttuja itsenäistymisen ja tulevan opiskelun eteen.

Eikö teillä kotona keskustella että selviää mitkä on kiinnostavia asioita.