Neuvokaa anoppi-ongelmassa

Kiinnitin huomion kohtaan "minä teen päätökset". "Me teemme päätökset" olisi kuullostanut anopille paremmalle. Eli tekisit selväksi, että poikansa on mukana päätöksissä.. Ja toivottavasti teette yhdessä päätökset. 

Ohi aiheesta, en muutenkaan ymmärrä miksi monet puhuvat "minun lapseni/minä meen/minä lähden reissuun", jos ollaan kerran yhdessä tekemässä asioita. 

Aloitushan on vanhoista anoppiketjuista koottu ja tuo verhojuttu varmaan 50-luvulta naisten lehdissä.

Vierailija kirjoitti:

Aloitushan on vanhoista anoppiketjuista koottu ja tuo verhojuttu varmaan 50-luvulta naisten lehdissä.

No meillä anoppi teki tismalleen saman verhotempun. Vieläpä sillä tvistillä että kun erikseen olin sanonut että kauniiseen erkkeriin ei tule verhoja ollenkaan, hän ilmestyi meille verhojen ja verhotankojen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt anopilta miksi hän haluaisi päättää teidän asioistanne? Mikä syy siis hänellä on?

 

 

Anoppi on ehkä katsellut kaupoissa ja kertonut että siellä ja sen hintaista .  Ehkä edullista,  nuori äiti on loukkaantunut ja katsonut sen määräämiseksi.

Nuoret äidit ovat menneisyyttä. Nykyäidit ovat aikuisia itsellisiä naisia, pitkä pätkä aikuisuutta takana. Eivät noin vain ota mitään neuvoja keneltäkään. 

Äitini joka oli syntynyt 120 vuotta sitten muisteli että ennen kun ruokaa vähän äidit tai mummut mussutti leipää suussaan ja antoivat vauvoille ensimmäisenä kiinteänä 

Mutta siis äitini kauhisteli sitä tapaa. Hän oli paljon lukeva ja "ajan tasalla." 

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomion kohtaan "minä teen päätökset". "Me teemme päätökset" olisi kuullostanut anopille paremmalle. Eli tekisit selväksi, että poikansa on mukana päätöksissä.. Ja toivottavasti teette yhdessä päätökset. 

Ohi aiheesta, en muutenkaan ymmärrä miksi monet puhuvat "minun lapseni/minä meen/minä lähden reissuun", jos ollaan kerran yhdessä tekemässä asioita. 

Ap sanoi sanavalintansa syyksi sen, että miehensä ei ollut silloin kotona ja siksi ei tajunnut sanoa me. Mutta minä luulen, että se oli ap:lta alitajuinen lipsahdus, joka johtui siitä että miehensä on niin lapanen, ettei se pysty tekemään mitään päätöksiä kuten tässä anoppiongelmassa näemme. Ja anoppi loukkaantui lopulta isoimmin siksi, että tajusi miniän huomanneen lapatossumaisuuden joka on alunperin anopin itse kasvatuksellaan aiheuttama asia. 

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomion kohtaan "minä teen päätökset". "Me teemme päätökset" olisi kuullostanut anopille paremmalle. Eli tekisit selväksi, että poikansa on mukana päätöksissä.. Ja toivottavasti teette yhdessä päätökset. 

Ohi aiheesta, en muutenkaan ymmärrä miksi monet puhuvat "minun lapseni/minä meen/minä lähden reissuun", jos ollaan kerran yhdessä tekemässä asioita. 

Jos keskustelemassa on miniä ja anoppi ka keskustellaan miniän kodista, ei anopin, sanamuoto on tismalleen oikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitushan on vanhoista anoppiketjuista koottu ja tuo verhojuttu varmaan 50-luvulta naisten lehdissä.

No meillä anoppi teki tismalleen saman verhotempun. Vieläpä sillä tvistillä että kun erikseen olin sanonut että kauniiseen erkkeriin ei tule verhoja ollenkaan, hän ilmestyi meille verhojen ja verhotankojen kanssa.

Urbaanilegendat on kestäviä ja kiertäviä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli vähän tuollaista, kun lapset olivat pieniä. Mies oli lapanen, ja antoi anopin pompottaa, ja jatkuvasti ikävästi arvostella minua jne. No lopputulema oli se, että mies kävi lasten kanssa, ja me ei nähty vuosiin. (Nyt anoppi jo kuollut). Ja tämä asioihin puuttumattomuus on hiertänyt vuosikausia parisuhdettamme, ja nyt olla eroamassa. Toki on siinä muutakin, mutta se oli alku. Loppu vähän asian vierestä, mutta olisi hyvä jos miehesikin ottaisi kantaa asiaan ja vaikka porukalla keskustelisitte asiat selväksi.

No, jos vaimon mielestä mies on lapanen, ei voi ihmetellä lopputulemaa. Se on kuin hiekanjyvä, joka alkaa hiertää syvempää ja syvempää kuoppaa. Lapanen olet sinäkin tavallaan ollut, kun et koko yhteiselon aikana oppinut pitämään puoliasi ja käsittelemään anoppiasi. Luovimalla asiat käännetään suotuisaan suuntaan, huopaamalla hidastetaan.

Turha yrittää ratkoa. Anoppisi kuulostaa ihan liian hankalalta ihmiseltä, että häneen voisi mitenkään positiivisesti vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitushan on vanhoista anoppiketjuista koottu ja tuo verhojuttu varmaan 50-luvulta naisten lehdissä.

No meillä anoppi teki tismalleen saman verhotempun. Vieläpä sillä tvistillä että kun erikseen olin sanonut että kauniiseen erkkeriin ei tule verhoja ollenkaan, hän ilmestyi meille verhojen ja verhotankojen kanssa.

 

 

 

Urbaanilegendat on kestäviä ja kiertäviä.

Ei kyse ole urbaanilegendasta vaan tilanteesta jossa äiti ei kykene päästämään irti aikuisesta lapsestaan ja hahmottamaan tämän rajoja.

Ikivanha ongelma. Valitettavasti.

Niin kauan kuin olisitte ilmiriidoissa,  olisit haittana miniälle/vävylle  ja sit tulisi kustannuksista riitaa ja pihatöistä ja vaikka mistä,  muiden lasten vierailuista mummun puolella  jne.

Näin on hyvä, minä asun täällä ja lapset kuka missäkin eikä sotkeennuta toistemme asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomion kohtaan "minä teen päätökset". "Me teemme päätökset" olisi kuullostanut anopille paremmalle. Eli tekisit selväksi, että poikansa on mukana päätöksissä.. Ja toivottavasti teette yhdessä päätökset. 

Ohi aiheesta, en muutenkaan ymmärrä miksi monet puhuvat "minun lapseni/minä meen/minä lähden reissuun", jos ollaan kerran yhdessä tekemässä asioita. 

Ap sanoi sanavalintansa syyksi sen, että miehensä ei ollut silloin kotona ja siksi ei tajunnut sanoa me. Mutta minä luulen, että se oli ap:lta alitajuinen lipsahdus, joka johtui siitä että miehensä on niin lapanen, ettei se pysty tekemään mitään päätöksiä kuten tässä anoppiongelmassa näemme. Ja anoppi loukkaantui lopulta isoimmin siksi, että tajusi miniän huomanneen lapatossumaisuuden joka on alunperin anopin itse kasvatuksellaan aiheuttama asia. 

Aivan. Olen siis tuo sama, johon kommentoit. Itsellä aikanaan katkesi välit anoppiin eränäisistä syistä (myöhemmin muistisairaus selitti käytöstänsä). Mutta silloinen mieheni, lastemme isä siis, oli täysin puolellani. Mutta hän tapasi harvakseltaan äitiäni, minä en. Se toimi, emmekä ottaneet siitä stressiä. Helpotti molempia, kun ei tarvinnut jännittää joka tapaamista. Anoppi kyllä jäkätti miehelle välillä aiheesta, mutta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomion kohtaan "minä teen päätökset". "Me teemme päätökset" olisi kuullostanut anopille paremmalle. Eli tekisit selväksi, että poikansa on mukana päätöksissä.. Ja toivottavasti teette yhdessä päätökset. 

Ohi aiheesta, en muutenkaan ymmärrä miksi monet puhuvat "minun lapseni/minä meen/minä lähden reissuun", jos ollaan kerran yhdessä tekemässä asioita. 

Ap sanoi sanavalintansa syyksi sen, että miehensä ei ollut silloin kotona ja siksi ei tajunnut sanoa me. Mutta minä luulen, että se oli ap:lta alitajuinen lipsahdus, joka johtui siitä että miehensä on niin lapanen, ettei se pysty tekemään mitään päätöksiä kuten tässä anoppiongelmassa näemme. Ja anoppi loukkaantui lopulta isoimmin siksi, että tajusi miniän huomanneen lapatossumaisuuden joka on alunperin anopin itse kasvatuksellaan aihe

Äitiään ei äitiäni..

Se on kuule ap nyt niin, että teidän kemiat anopin kanssa ei käy tippaakaan yksiin. Tuo tilanne ei ENÄÄ KOSKAAN tule parantumaan. Erimielisyyksiin tarvitaan aina kaksi. Olette molemmat aikuisia ihmisiä ja teillä on omat mielipiteenne. Et sinä , eikä anoppi tule muuttumaan. 

Ei ole muuta mahdollisuutta ,kuin ette vaan ole lainkaan tekemisissä. En minä ainakaan olisi, jos olisin anoppisi tai olisin sinä.

PAREMPI LAIHA SOPU,KUIN LIHAVA RIITA.

Jos ap olisi sanonut että ME päätämme, anoppi olisi tulkinnt sen niin, että pojalleen mäkättämällä tauotta, hän saa sen tilanteen muuttumaan ja tahtonsa läpi.

Meillä anoppi käytti minun ja poikansa puoliksi ostamasta asunnosta aina nimitystä Mikon asunto korostaakseen sitå, että Mikko-poika ja hän sitä myötä oikeastaan päättää meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt anopilta miksi hän haluaisi päättää teidän asioistanne? Mikä syy siis hänellä on?

 

 

Anoppi on ehkä katsellut kaupoissa ja kertonut että siellä ja sen hintaista .  Ehkä edullista,  nuori äiti on loukkaantunut ja katsonut sen määräämiseksi.

Nuoret äidit ovat menneisyyttä. Nykyäidit ovat aikuisia itsellisiä naisia, pitkä pätkä aikuisuutta takana. Eivät noin vain ota mitään neuvoja keneltäkään. 

Niin no eiväthän he edes tarvitse mitään anoppiakaan. Mitä kummaa ap oikein valittaa?

Vierailija kirjoitti:

Se on kuule ap nyt niin, että teidän kemiat anopin kanssa ei käy tippaakaan yksiin. Tuo tilanne ei ENÄÄ KOSKAAN tule parantumaan. Erimielisyyksiin tarvitaan aina kaksi. Olette molemmat aikuisia ihmisiä ja teillä on omat mielipiteenne. Et sinä , eikä anoppi tule muuttumaan. 

Ei ole muuta mahdollisuutta ,kuin ette vaan ole lainkaan tekemisissä. En minä ainakaan olisi, jos olisin anoppisi tai olisin sinä.

PAREMPI LAIHA SOPU,KUIN LIHAVA RIITA.

Tilanne cain on se että se on ap:n koti, ei anopin. Eli mitään riitaahan tuossa ei ole vaan asiatonta käytöstä anopilta vain.

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon tuohon leipään oikein hyvin. Oma anoppini antoi kaksikuiselle (parin päivän päästä 3 kuiselle) vauvalleni karkin suuhun. Ehdin juuri syöksyä väliin ja ottaa karkin pois vauvan suusta ennen kuin vauva laittoi suun kiinni. Kysyin anopiltani järkyttyneenä että miksi noin teit ja selitys oli se että vauvatkin tykkäävät makeasta. 

Olipa hienosti tehty. Mites vauvan/taaperon vahtiminen jatkossa...? Jos anoppi vaatisi yli-innokkaasti nähdä koko ajan ja ottaa vauvaa hoitoon itselleen, niin sanoisitko tylysti, että et luota häneen vai koittaisitko vetäytyä? 

Oman näkemyksen mukaan tuollainen jo osoittaa rajoittamattomuutta, eikä voi siis tietää mitä seuraavaksi tulee päähän. Oma anoppi on jotenkin tosi huoleton, mm. pitää saksia matalalla tasolla ja uskoo enemmän että lapsi oppii tollasista kokeilemalla ja ylipäänsä kieltämällä ja ilmeisesti myös auktoriteetin läsnä olo estää tekemästä sellaista. Kun itse taas pidän terveenä asettaa rajoja joiden puitteissa pienen lapsen on turvallista leikkiä, niin että uskaltaa kääntää hetkeksi jopa selkänsä. Mutta oma anoppi ei halua tehdä mitään tuollaista, vaan hänen opppinsa on jostain 80-luvulta kun lapset sai juoksennella omissa menoissaan vielä pienempinä, eikä tehty lasujakaan...

Vierailija kirjoitti:

Jos ap olisi sanonut että ME päätämme, anoppi olisi tulkinnt sen niin, että pojalleen mäkättämällä tauotta, hän saa sen tilanteen muuttumaan ja tahtonsa läpi.

Meillä anoppi käytti minun ja poikansa puoliksi ostamasta asunnosta aina nimitystä Mikon asunto korostaakseen sitå, että Mikko-poika ja hän sitä myötä oikeastaan päättää meill

Olen ratkaissut tuon asian puhumalla kaupunginosista.  En mene pojan/tyttären nimi vaan menen käymään ( keksityt kaupunginosat)  mäntykankaisille tai lahdenmutkalaisille jne.

Olisi liian työlästä sanoa että menen jalmarin ja liisan 50/50 omistamaan asuntoon käymään.

En usko kenenkään tahallaan syrjäyttävän miniätäkään  vaan on  jotenkin  varmaan useampi puhuu Jalmarin lapsista eikö joka kerran sano jalmarin ja liisan lapset.