Neuvokaa anoppi-ongelmassa

Ei anopillani ole ollut myöskään meidän autoon avaimia. Tietenkään. Hän tuli silloin kerran kylään, sanoi innostuneena että hänellä on meidän autoa ja lapsia varten hyvä yllätys. Että antakaa hetkeksi auton avaimet ja näette sitten yllätyksen kohta. Mies antoi hänelle avaimet (mikä ei sinänsä ole mitenkään ihmeellistä, me oltiin välillä käytetty anopin autoa ja hän välillä meidän). Ja anoppi siirsi parkkipaikalla omasta autostaan istuimen meidän autoon ja laittoi sen sinne jotenkuten kiinni ja pyysi meidän pihalle katsomaan minkä yllätyslahjan meille  osti. Ap

Vierailija kirjoitti:

"En ole kuitenkaan anopille sanonut pahasti näistä asioista, olen vain todennut ihan ystävälliseen sävyyn, että ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä vaan minä teen nämä päätökset."

Ulkopuolisin silmin, ei tuo sinunkaan käytös ole hyväksyttävää, jos "meillä vaan minä teen nämä päätökset".

Missä on miehet - lapsen isä ja isoisä. 

Särähti vain korvaan. 

Särähtäähän se, mutta särähdys kuuluu siinä kohtaa, kun mies lapsuuskotinsa perinteiden mukaisesti "ei ota kantaa", joten asioista tulee naisten taistelutanner.

Silloin vain joutuu sanomaan jopa anopille, että "minä määrään meillä kaapin paikan, etkä sinä, armas anoppi". Ei ehkä noilla sanoilla, mutta sisällöllisesti merkitys on tuo.

Äitinä ja anoppina en ymmärrä minkäänlaista sekaantumisen tarvetta.

Minusta on ollut helpotus, kun aikuistuneet lapseni ovat ottaneet vastuun elämistään ja verhoistaan. Olen siitä päätellyt, että kotikasvatus on ollut suht koht onnistunutta.

Kauniit kodit heillä on kaikilla. Muutaman verhoparinkin olen heidän puoleltaan perinyt. :D

Mikään ei velvoita olemaan appivanhempiin suhteessa. Vain avioliitto on juridinen. Muuten kuten normaaleissa ihmissuhteissa, joko pidät tai et pidä ja kanssakäymistä sen mukaan. Molemmin puolin.  Miksi tehdä tuosta ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Ap:n anoppi taisi löytää ketjun ja tunnistaa itsensä leipäpalasta ja verhoista kun tuossa niin ärhäkkäästi hyökkää väittämään aloittajaa provoksi niiden perusteella.

Nuo samat jutut jo oli jo kotivinkissä ja kodin kuvalehdessä kun itse olin nuori.  Verhot ja leipäpalat,  silloin vielä ihmiset maaseudulla saattoivat asua samassa pihapiirissä tai talon eri päissä.  Siksi helposti tunnistaa provoksi.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen neuvoja kaipaat? Anopin haukkumistako?

Selvästikin teillä ei kemiat kohtaa, eikä kumpikaan osapuoli ole valmis joustamaan omista periaatteista. Niin kuin itsekin totesit " ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä"

Onhan tuo melko kovasti sanottu, jos on keskusteltu verhoista ja anoppi ehdottanut omaa mielipidettään.

Kävin vastaavan keskustelun ystäväni kanssa ja kerroin, kuinka olisi kiva vaihtaa uudet verhot ja hän heti kertoi, kuinka oli nähnyt jossakin verhot, jotka sopisi meidän kotiin. Ja ei, ei tullut mieleen loukkaantua. 

Ystävä on eri asia kuin anoppi, ja jos maltat lukea ap:n kirjoitukset, niissä todetaan ettei kyse ole verhoista keskustelemisesta vaan siitä että anoppi oli omin päin mennyt ripustamaan ostamiaan verhoja.

Jos et ole valmis lähentymään, etkä pyytämään anteeksi tms. niin mitään ei ole tehtävissä. Anoppisi on loukkaantunut ja sellaisena pysyy jos et yritä sitä mitenkään lepytellä.

Tuossa joku jo sanoikin, että olet omasta mielestäsi sanonut asioista ystävällisesti mutta ilmeisesti et kuitenkaan ole. Ainakaan anoppisi mielestä.

Joten, sait mitä halusitkin. 🤷

Tunnistan tämän miestyypin. Haluaa välttää konflikteja ja vetäytyy, jolloin koko perhettä koskevista asioista tuleekin anopin ja miniän välinen riita jos kärsivät kaikki, myös lapset.

"Meillä minä teen nämä päätökset". Ymmärtäisin jos tekisit ne yhdessä miehesi kanssa, mutta en sitä että yksin päätät. Anopille nuo asiat eivät tietenkään kuulu.

Käykö appi kylässä?

Vierailija kirjoitti:

Ei anopillani ole ollut myöskään meidän autoon avaimia. Tietenkään. Hän tuli silloin kerran kylään, sanoi innostuneena että hänellä on meidän autoa ja lapsia varten hyvä yllätys. Että antakaa hetkeksi auton avaimet ja näette sitten yllätyksen kohta. Mies antoi hänelle avaimet (mikä ei sinänsä ole mitenkään ihmeellistä, me oltiin välillä käytetty anopin autoa ja hän välillä meidän). Ja anoppi siirsi parkkipaikalla omasta autostaan istuimen meidän autoon ja laittoi sen sinne jotenkuten kiinni ja pyysi meidän pihalle katsomaan minkä yllätyslahjan meille  osti. Ap

Eli elitte tuollaista yhteistaloutta,  noinhan siinä aina käy.   Miniäni haaveili että ostaisivat talon jossa olisi erillinen mummun asunto.   Ei kiitos, sanoin heti.  Jokaisella oma koti enkä edes muuta paikkakuntaa.

Tietysti tarkoitus hyvä, olisin pystynyt katsomaan lapsia silloin ja vanhana taas minulla apu seinän takana.   Mutta ei,  hirvittää vieläkin  moinen ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Jos et ole valmis lähentymään, etkä pyytämään anteeksi tms. niin mitään ei ole tehtävissä. Anoppisi on loukkaantunut ja sellaisena pysyy jos et yritä sitä mitenkään lepytellä.

Tuossa joku jo sanoikin, että olet omasta mielestäsi sanonut asioista ystävällisesti mutta ilmeisesti et kuitenkaan ole. Ainakaan anoppisi mielestä.

Joten, sait mitä halusitkin. 🤷

Mitä minun pitää pyytää anteeksi? En ihan oikeasti tiedä tehneeni mitään väärin. Ei sitä olisi kukaan muukaan voinut yhtään ystävällisemmin sanoa, että harmi kyllä et voi tehdä sitä päätöstä koska meidän lapsi aloittaa kiinteiden syömisen, koska meillä toimitaan neuvolan ohjeiden mukaan. Sitäkö minun pitäisi nyt sitten pyytää anteeksi, että ylipäätään sanoin asiasta enkä antanut anopin hääräillä omiaan? Jos joku loukkaantuu siitä, että hänelle lopulta asetetaan kohteliaasti rajat, niin vika ei ehkä ole kuitenkaan siinä henkilössä, joka ne rajat asetti. Ap

Anna anopin olla. Sen sijaan skarppaa ettet lasten kuullen puhu mitään negatiiviseen sävyyn. Oudon sävyn kun muistaa myöhemminkin.

Millä oikeudella sinä yksin päätät nämä asiat? Oletko jyrännyt miehesi, onko hän täysin tossu kun hänellä ei ole mitään sananvalta perheen asioihin? Jos olisi toisinpäin ja mies sanoisi että hän päättää perheen asioista yksin, niin naista kannustettaisiin jättämään sika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen neuvoja kaipaat? Anopin haukkumistako?

Selvästikin teillä ei kemiat kohtaa, eikä kumpikaan osapuoli ole valmis joustamaan omista periaatteista. Niin kuin itsekin totesit " ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä"

Onhan tuo melko kovasti sanottu, jos on keskusteltu verhoista ja anoppi ehdottanut omaa mielipidettään.

Kävin vastaavan keskustelun ystäväni kanssa ja kerroin, kuinka olisi kiva vaihtaa uudet verhot ja hän heti kertoi, kuinka oli nähnyt jossakin verhot, jotka sopisi meidän kotiin. Ja ei, ei tullut mieleen loukkaantua. 

 

Luulen ymmärtäväni aloittajaa. Minullakin on anoppi, joka on kärkevä esittämään asioita ja toimii yli-innokkaasti ja tyrkyttämällä. Ne on hiertänyt välejä meidän perheessä, koska itse ajattelen, että äitinä ja varsinkin aikuisempana sellaisena tunnen kaipaavani

Pitäisi pyytää anteeksi jos erehtyy kysymään että koskas nähtäisi kun ei olla vuoteen nähty?   Semmosta se tasapainottelu.  Omalta kohdaltani anoppina en edes yritä,  kaikki  yhteydenpito on  heilläpäin.    

Minä, minä, minä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei anopillani ole ollut myöskään meidän autoon avaimia. Tietenkään. Hän tuli silloin kerran kylään, sanoi innostuneena että hänellä on meidän autoa ja lapsia varten hyvä yllätys. Että antakaa hetkeksi auton avaimet ja näette sitten yllätyksen kohta. Mies antoi hänelle avaimet (mikä ei sinänsä ole mitenkään ihmeellistä, me oltiin välillä käytetty anopin autoa ja hän välillä meidän). Ja anoppi siirsi parkkipaikalla omasta autostaan istuimen meidän autoon ja laittoi sen sinne jotenkuten kiinni ja pyysi meidän pihalle katsomaan minkä yllätyslahjan meille  osti. Ap

 

 

Eli elitte tuollaista yhteistaloutta,  noinhan siinä aina käy.   Miniäni haaveili että ostaisivat talon jossa olisi erillinen mummun asunto.   Ei kiitos, sanoin heti.  Jokaisella oma koti enkä edes muuta paikkakuntaa.

Tietysti tarkoi

Ei eletty yhteistaloutta. Vaan jos anopin auto oli vaikka huollossa niin saatettiin lainata hänelle omaamme jos hänen piti päästä jonnekin. Tai sama toisinpäin. Ei kai siinä mitään ihmeellistä ole. Eikä tässä kukaan osapuoli ole koskaan haaveillut että asuimme samassa paikassa anoppi ja me. En minä ole haaveillut, ei mies, ei anoppi. Emme asu edes samassa kaupungissa ja eikä se on kaikille meille ollut aina ihan ok. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos et ole valmis lähentymään, etkä pyytämään anteeksi tms. niin mitään ei ole tehtävissä. Anoppisi on loukkaantunut ja sellaisena pysyy jos et yritä sitä mitenkään lepytellä.

Tuossa joku jo sanoikin, että olet omasta mielestäsi sanonut asioista ystävällisesti mutta ilmeisesti et kuitenkaan ole. Ainakaan anoppisi mielestä.

Joten, sait mitä halusitkin. 🤷

Mitä minun pitää pyytää anteeksi? En ihan oikeasti tiedä tehneeni mitään väärin. Ei sitä olisi kukaan muukaan voinut yhtään ystävällisemmin sanoa, että harmi kyllä et voi tehdä sitä päätöstä koska meidän lapsi aloittaa kiinteiden syömisen, koska meillä toimitaan neuvolan ohjeiden mukaan. Sitäkö minun pitäisi nyt sitten pyytää anteeksi, että ylipäätään sanoin asiasta enkä antanut anopin hääräillä omiaan? Jos joku loukkaantuu siitä, että hänelle lopulta asetetaan kohteliaa

Jo toi sun sanavalintasi "asettaa rajat" on siinä määrin kuvaava, että ymmärrän hyvin miksi anoppisi ei halua sinua enää tavata. Ei kukaan tykkää ihmisistä, jotka ovat noin epäystävällisiä ja epäkohteliaita.

Hän tapaa nyt sitten vain poikaansa ja sinä saat tehdä mitä lystäät. Sitähän sinä halusit.

Sullahan on hyvin.  Anoppi ei tuppaa haitaksi, asuukin eri kaupungissakin.

Mitä siis valitat?  Tekis mieli riidellä anopin kanssa mutkun se ei tuu tappelemaan?

Kyllä tämän ongelman pitäisi puhumalla selvitä.

Pyydä anoppi kahville ja miehesi vaikka välittäjäksi ja keskustelkaa asia auki, huutamatta ja syyttelemättä.

Anoppi tuli julkisilla  toisesta kaupungista lainaamaan autoanne jotta pääsi vaikka peltomarketille ostamaan multaa?   

Meillä oli vähän tuollaista, kun lapset olivat pieniä. Mies oli lapanen, ja antoi anopin pompottaa, ja jatkuvasti ikävästi arvostella minua jne. No lopputulema oli se, että mies kävi lasten kanssa, ja me ei nähty vuosiin. (Nyt anoppi jo kuollut). Ja tämä asioihin puuttumattomuus on hiertänyt vuosikausia parisuhdettamme, ja nyt olla eroamassa. Toki on siinä muutakin, mutta se oli alku. Loppu vähän asian vierestä, mutta olisi hyvä jos miehesikin ottaisi kantaa asiaan ja vaikka porukalla keskustelisitte asiat selväksi.