Lue keskustelun säännöt.
Täysi-ikäinen tytär pahoittaa mieleni
06.04.2024 |
Lähes aina kun näämme. Emme näe edes joka kuukausi kun asutaan kaukana.
Odotan aina innolla että voimme olla yhdessä ja olen mahdollisimman kiva ja ystävällinen ja positiivinen, että meillä olisi kivaa.
Kuitenkin hän aina muiden kuullen kaivaa jonkun asian menneisyydestä, negatiivisen asian, josta alkaa valittaa tai muuten vaan tuo esille. Joskus hymyillen saattaa sanoa jotakin joka saattaa häpäistä mua.
Olen aina koittanut unohtaa ja antaa anteeksi, koittanut ymmärtää häntä, mutta nyt kun taas teki näin, ja lähdin itkien kotiin, kun kiva hetki muuttuukin yhtäkkiä negatiiviseksi, niin ei tee mieli pitää yhteyttäkään enää hetkeen.
Olin suunnitellut hälle yllätyssynttäreitä sukulaisten kesken, mutta nyt mietin, että jos hän lohkaiseekin taas jotain ikävää kaikkien kuullen. Olen hälle aiemmin sanonut, että en halua muistella aikoja ex mieheni kanssa, koska ne ajat on jättäneet muhun traumoja. Siltikin niitä pitää tuoda esiin, vaikka en halua puhua niistä.
Hän on ikävästi puhunut minun isällenikin, vaikka hän auttaa tytärtäni paljon.
Hän on ihana nuori nainen, mutta ei näytä ymmärtävän, että hänen seuransa ei välttämättä ole kovin mukavaa aina, mikä on surullista, kun harvoin näämme.
Kommentit (137)
Hei kaikki, terapuat on juuri tälläisiä ongelmia varten. Siksihän terapeutteja on!
Jos äiti on kokenut asioita joita hänen on vaikea käydä läpi, niin hän voi mennä terapiaan kun on valmis.
Jos hänen tyttärensä taas haluaa puhua, on terapia juuri häntä varten.
Sinne puhumaan, terapeutti antaa keinot asioiden selvittämiseksi.
Jos joku on kokenut niin kipeitä asioita, ettei ole valmis niistä puhumaan, niin ei ole oikein yrittää pakottaakaan siihen.
Hänen tyttärensä voi olla ehkä? Suoraan yhteydessä siihen narskumieheen tai terapiaan.
Äiti voi hoitaa mielensä rauhassa kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
APn tarina kuulostaa ikävän tutulta.
oma täysi-ikÄinen tyttäreni käyttäytyi yhdessä vaiheessa juuri noin. Jos oli paljon porukkaa, yritti jotenkin nolata minua. ei isäänsä mutta minua.
Jatkuvasti kyseenalaisti tekemisiäni. En juo, polta, käyn vakituisessa työssä ja muutenkin kunnollista elämää vietän. Raha-asiani ovat hyvällä mallilla, mutta niistäkin hän löysi sanomista ja alkoi vihjailla että aikoo kieltäytyä perinnöstä koska olemme hänen mukaansa niin veloissa ja huonosti asiamme hoitaneita. Meillä on useampikin omistusasunto mutta joskus on tehnyt tiukkaa kaikista lainoista selviytyminen ja ilmeisesti olen hänen kuullensa joskus sanonut tämän ääneen.
Hänen lapsuutensa on ollut ihan normaali, ehkä aika hemmoteltu tosin. Väkivaltaa kotonamme ei ole ollut koskaan.
Alkuun olin aina hiljaa mutta tuntui että kerta kerralta alkoi tulla kamalampia loukkauksia mm. ulkonäöstäni yms. Sitten olen nostanut kissaa pöydälle aika ajoin ja sen jälkeen on aina pitkä tauko yhteyksissä.
Vierailija kirjoitti:
APn tarina kuulostaa ikävän tutulta.
oma täysi-ikÄinen tyttäreni käyttäytyi yhdessä vaiheessa juuri noin. Jos oli paljon porukkaa, yritti jotenkin nolata minua. ei isäänsä mutta minua.
Jatkuvasti kyseenalaisti tekemisiäni. En juo, polta, käyn vakituisessa työssä ja muutenkin kunnollista elämää vietän. Raha-asiani ovat hyvällä mallilla, mutta niistäkin hän löysi sanomista ja alkoi vihjailla että aikoo kieltäytyä perinnöstä koska olemme hänen mukaansa niin veloissa ja huonosti asiamme hoitaneita. Meillä on useampikin omistusasunto mutta joskus on tehnyt tiukkaa kaikista lainoista selviytyminen ja ilmeisesti olen hänen kuullensa joskus sanonut tämän ääneen.
Hänen lapsuutensa on ollut ihan normaali, ehkä aika hemmoteltu tosin. Väkivaltaa kotonamme ei ole ollut koskaan.
Alkuun olin aina hiljaa mutta tuntui että kerta kerralta alkoi tulla kamalampia loukkauksia m
Olen pahoillani puolestasi. Koen myös sellaista vähättelyä, esim olin tyttäreni luona ja laittauduin koska olimme menossa kaupungille. Sain kuulla tästä, miksi mun pitää itseäni laittaa.
Mutta sitten myöhemmin, olisiko ollut seuraavana päivänä, hällä itsellään oli sama tilanne. Oli menossa jonnekkin ja hän halusi laittautua, ja siitä sitten puhui, että hänen pitää valmistautua.
En tietenkään halunnut hälle huomauttaa asiasta, mitä oli mulle aiemmin sanonut, vaikka se ikävältä tuntuikin, koska pelkään että sanon liian jyrkästi ja loukkaan sitten häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nolo aloitus, trolli
Ei välttämättä ole trolli. Itselläni vähän samanlaisia ajatuksia suhteessa yhteen myös jo aikuiseen tyttäreeni.
Käyttäydyn hänen seurassaan varoen, koska hän saattaa töksäytellä ja arvostella minua.
Niin? Olet varmaan ansainnut sen arvostelun. Asioista pitäisi voida puhua. Lapsella voi olla myös isot traumat ja sun vanhempana pitäisi olla se vastuullisempi osapuoli.
Entäs, jos on vain v*ttumainen luonne? Ja kuinka kauan kauan minun vanhempana pitää olla se vastuullisempi osapuoli? Ihanko kuolinvuoteelle asti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
APn tarina kuulostaa ikävän tutulta.
oma täysi-ikÄinen tyttäreni käyttäytyi yhdessä vaiheessa juuri noin. Jos oli paljon porukkaa, yritti jotenkin nolata minua. ei isäänsä mutta minua.
Jatkuvasti kyseenalaisti tekemisiäni. En juo, polta, käyn vakituisessa työssä ja muutenkin kunnollista elämää vietän. Raha-asiani ovat hyvällä mallilla, mutta niistäkin hän löysi sanomista ja alkoi vihjailla että aikoo kieltäytyä perinnöstä koska olemme hänen mukaansa niin veloissa ja huonosti asiamme hoitaneita. Meillä on useampikin omistusasunto mutta joskus on tehnyt tiukkaa kaikista lainoista selviytyminen ja ilmeisesti olen hänen kuullensa joskus sanonut tämän ääneen.
Hänen lapsuutensa on ollut ihan normaali, ehkä aika hemmoteltu tosin. Väkivaltaa kotonamme ei ole ollut koskaan.
Alkuun olin aina hiljaa mutta tuntui että
minusta tuntui että sinun täytyy laittaa ruotuun tuo tyttäresi. Vaikuttaa yhtä kukkoilevalta ja kiittämättömältä kuin omanikin. Sano suoraan, että tuntuu ikävälle tuo kommentointi, miksi sanot tuollaista? Se loukkaa minua ja aiheuttaa pahan mielen.
voit sanoa myös että on kuva aina nähdä, mutta jossain vaiheessa hän alkaa aina nälviä sinua ja se tuntuu pahalle. Jos on jotain hampaankolossa voidaanko jutella siitä kun aikuiset ihmiset ja sitten asia on käsitelty.
Joskus mietin että onko syynä nälvimisen ja mollaamiseen se, että olen melko vahva luonteeltani. En itke tai ole murhemielin oikeastaan koskaan. Onko syy kenties jokin sellainen että se ärsyttää ja hän kokeilee koko ajan että millä saisi minut murruttua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 66: miksi sinulle pitäisi olla kiitollinen? Fantasioit kuin joku psyko, että tytär haluaa sinun murtuvan - toi kertoo vain sinusta, ei tytöstä.
Hän on kertonut tilanteista, joissa hänelle on tullut riitoja isäni kanssa. Vaikea olla jommankumman puolella, koska hyvin todennäköisesti tyttäreni on puhunut samaan tyyliin isälleni kuin minullekin. He kumpikin ovat olleet loukkaantuneita toisiinsa ja sitten eivät ole yhteyksissä hetkeen.
Hän on pyytänyt etten puhu isälleni mitään, joten en ole ottanut puheeksi. Annan heidän selvittää välinsä.
Ehkä hänelle vain pitää kertoa, että hänen ilmaisunsa on joskus sellaista, että toinen loukkaantuu. Ehkä hän ei kuitenkaan tarkoita sitä, eikä halua pahoittaa toisten mieltä.
Luulen että meistä jokainen puhuu joskus samanlailla. Siksi oon antanu olla, ettei synny liian isoja riitoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nyt ainakaan mitään yllätyssynttäreitä tuohon. Se voi vaan ärsyttää entistä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Nro 66: miksi sinulle pitäisi olla kiitollinen? Fantasioit kuin joku psyko, että tytär haluaa sinun murtuvan - toi kertoo vain sinusta, ei tytöstä.
En odota kiitollisuutta vaan normaalia aikuisten ihmisten kanssakäymistä. Sitä että on kiva nähdä ja jutella kuulumiset. Siihen ei kuulu sellainen että aina jossain vaiheessa toinen alkaa mollaamaan ja yrittää nolata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei yllätyssynttäreitä. Se joko ärsyttää tai sitten jos tytär (vaikuttaa siltä) on oikeasti toksinen, hän saa vain narsistista lähdettä ja grandioosiuden pönkitystä niistä juhlista.
Ap, terapia on kyllä juuri sinulle tarpeen ja hyödyllinen, jos vaan oma kuntosi sen kestää.
Tutustu kanavaan Narsisti vs Minä.
Ap, sun tytär on ikävä kusipää, eikä valitettavasti edes äiti voi tuossa iässä pakkorakastaa lastaan ehjäksi, kun se konsepti ei oikein toimi muutenkaan.
Sinä siis vietät elämääsi matelemalla ikävän ihmisen edessä toivoen, että hän muuttuisi sillä kivaksi ja teillä olisi kivaa yhdessä. Aika pieni on todennäköisyys. Sanoisin alle prosentin.
Realismi kannattaa pitää mukana, vaikka sydän ja mielikuvitus sanoisivat mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nolo aloitus, trolli
Ei välttämättä ole trolli. Itselläni vähän samanlaisia ajatuksia suhteessa yhteen myös jo aikuiseen tyttäreeni.
Käyttäydyn hänen seurassaan varoen, koska hän saattaa töksäytellä ja arvostella minua.
Niin? Olet varmaan ansainnut sen arvostelun. Asioista pitäisi voida puhua. Lapsella voi olla myös isot traumat ja sun vanhempana pitäisi olla se vastuullisempi osapuoli.
Entäs, jos on vain v*ttumainen luonne? Ja kuinka kauan kauan minun vanhempana pitää olla se vastuullisempi osapuoli? Ihanko kuolinvuoteelle asti?
Ei todellakaan tarvitse. Omaan kusipäälapseen saa ottaa etäisyyttä, vaikka katkaista välitkin. Pitää vaan varautua siihen, että läheskään kaikki eivät tule ymmärtämään sitä ratkaisua, koska ei kukaan tajua sitä todellisuutta ennen kuin se oikeasti on todellisuutta.
Ei tänne nyt ainakaan kannata valittaa. Täällä saa varmasti paskaa niskaansa.
Tapaa tytärtäsi sitten vain kahden kesken ja puhukaa asiat selviksi. Terapiakin voi olla hyvä juttu.
Kukaan vanhempi ei ole täydellinen. Aina epäonnistuu jotekin jossakin kohtaa vaikka parhaansa yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
APn tarina kuulostaa ikävän tutulta.
oma täysi-ikÄinen tyttäreni käyttäytyi yhdessä vaiheessa juuri noin. Jos oli paljon porukkaa, yritti jotenkin nolata minua. ei isäänsä mutta minua.
Jatkuvasti kyseenalaisti tekemisiäni. En juo, polta, käyn vakituisessa työssä ja muutenkin kunnollista elämää vietän. Raha-asiani ovat hyvällä mallilla, mutta niistäkin hän löysi sanomista ja alkoi vihjailla että aikoo kieltäytyä perinnöstä koska olemme hänen mukaansa niin veloissa ja huonosti asiamme hoitaneita. Meillä on useampikin omistusasunto mutta joskus on tehnyt tiukkaa kaikista lainoista selviytyminen ja ilmeisesti olen hänen kuullensa joskus sanonut tämän ääneen.
Hänen lapsuutensa on ollut ihan normaali, ehkä aika hemmoteltu tosin. Väkivaltaa kotonamme ei ole ollut koskaan.
Alkuun olin aina hiljaa mutta tuntui että kerta kerralta alkoi tulla kamalampia loukkauksia m
Sinä pidät sitä taukoa vai lapsi?
Vierailija kirjoitti:
Ei tänne nyt ainakaan kannata valittaa. Täällä saa varmasti paskaa niskaansa.
Tapaa tytärtäsi sitten vain kahden kesken ja puhukaa asiat selviksi. Terapiakin voi olla hyvä juttu.
Kukaan vanhempi ei ole täydellinen. Aina epäonnistuu jotekin jossakin kohtaa vaikka parhaansa yrittää.
Kannattaa muistaa, että on iso prosentti ihmisiä, joiden kanssa EI SAA asioita puhuttua selväksi. Siihen keskusteluun tarvitaan kaksi eikä niin, että toinen puhuu ja toinen kuuntelee. Kun asiat menevät niin pitkälle, että tuollaista keskustelua tarvitaan, on todennäköisempää, että se ei onnistu kuin onnistuu. Koska ne ihmiset,joiden kanssa se onnistuu, eivät yleensä joudu mihinkään isoon kahnaukseen keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Jos molemmilla traumoja menneisyydestä, niin voisitte hakeutua molemmat tetapiaan. Se on ihan hyvä tapa käsitellä asioita, jotta menneet eivät ala liikaa häiritä nykyisyyttä. Vauva-palsta ei ole paras paikka käsitellä näitä asioita, jos nyt haet vertaustukea tms.
Eihä molemmilla tarvitse olla traumaa. On olemassa pahoinpitelijöitä, jotka ensin hakkaavat vaimoa todella pahasti ja sitten vievät lapset kävelylle ja ostavat näille karkkia tai hampurilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos molemmilla traumoja menneisyydestä, niin voisitte hakeutua molemmat tetapiaan. Se on ihan hyvä tapa käsitellä asioita, jotta menneet eivät ala liikaa häiritä nykyisyyttä. Vauva-palsta ei ole paras paikka käsitellä näitä asioita, jos nyt haet vertaustukea tms.
Eihä molemmilla tarvitse olla traumaa. On olemassa pahoinpitelijöitä, jotka ensin hakkaavat vaimoa todella pahasti ja sitten vievät lapset kävelylle ja ostavat näille karkkia tai hampurilaiset.
Kyllä sillä pahoinpitelijälläkin on trauma yleensä lapsuudestaan, ellei ole psykopaatti, mutta harvoin siltikään on valmis terapiaan.
Päivän huonoin trolli,tosi huono
Vierailija kirjoitti:
Ehdota tyttärellesi, että menette perheterapiaan käymään läpi niitä asioita, jotka hiertävät välillänne. Jos aikuinen lapsi triggeröityy jostain kymmenien vuosien takaisista kokemistaan vääryyksistä ja siksi kokee olevan ok -ittuilla sinulle joka käänteessä ja tilanteessa, ja sinä et halua että mitään puhutaan ja alat pelätä ja varoa häntä sen vuoksi, tilanteenne ei ole kunnossa. Tarvitsette ammattiapua, muuten se vain pahenee ja kohta löydät itsesi hyvittämästä ja hyvittämästä hänelle menneitä ja hän tulee vielä sylkemään huadallesi ja jatkaa haukkumistasi kun olet kuollut.
Ei ole helppoa päästä terapiaan. Varakas voi ehkä ostaa palveluita rahalla. Silti pitää olla valmiiksi henkisiä voimavaroja, jotta jaksaa käydä läpi raskaita asioita. Ketään ei pitäisi painostaa siihen.
Ymmärrän. Oma lapseni asuu kaukana ja itse olen monisairas keski-ikäinen. Olen vuosia tehnyt "työtä" että pääsisin muuttamaan lähemmäs häntä ja hänen perhettään että näkisin lapsenlapsia useammin. Mutta kun vointi vaihtelee päivittäin, välillä en nuku viikkoon ja on paljon kipuja. Saan vain moitteita kun en käy katsomassa lapsia. Sitten kun menen, kohdellaan nuivasti. Välillä itken päivänkin kun on satuttanut sanoillaan. Miten minä täältä lähden kun en aina jaksa kävelläkään. Olen työtön, kyvytön tekemään mitään työtä, enkä työtä saisikaan kun eläkeikä on niin lähellä. Ei minulla ole varaa julkisilla matkustaa vähän väliä kun lääkkeet ja tutkimukset maksaa satoja euroja vuodessa. Olen kyläilyn jälkeen aina monta päivää lopen uupunut, nukun vain tai valvon monta yötä. On myös hyvin raskasta käsitellä sitä tosiasiaa että työelämäni oli tässä ja loppuelämä rutiköyhyydessä kipeänä ja halveksittuna. Työhaluja olisi valtavasti mutta ei kukaan palkkaa ihmistä joka ei pysty mitään tekemään. Ihan kohtuutonta syyttää epäonnista.