Lue keskustelun säännöt.
Täysi-ikäinen tytär pahoittaa mieleni
06.04.2024 |
Lähes aina kun näämme. Emme näe edes joka kuukausi kun asutaan kaukana.
Odotan aina innolla että voimme olla yhdessä ja olen mahdollisimman kiva ja ystävällinen ja positiivinen, että meillä olisi kivaa.
Kuitenkin hän aina muiden kuullen kaivaa jonkun asian menneisyydestä, negatiivisen asian, josta alkaa valittaa tai muuten vaan tuo esille. Joskus hymyillen saattaa sanoa jotakin joka saattaa häpäistä mua.
Olen aina koittanut unohtaa ja antaa anteeksi, koittanut ymmärtää häntä, mutta nyt kun taas teki näin, ja lähdin itkien kotiin, kun kiva hetki muuttuukin yhtäkkiä negatiiviseksi, niin ei tee mieli pitää yhteyttäkään enää hetkeen.
Olin suunnitellut hälle yllätyssynttäreitä sukulaisten kesken, mutta nyt mietin, että jos hän lohkaiseekin taas jotain ikävää kaikkien kuullen. Olen hälle aiemmin sanonut, että en halua muistella aikoja ex mieheni kanssa, koska ne ajat on jättäneet muhun traumoja. Siltikin niitä pitää tuoda esiin, vaikka en halua puhua niistä.
Hän on ikävästi puhunut minun isällenikin, vaikka hän auttaa tytärtäni paljon.
Hän on ihana nuori nainen, mutta ei näytä ymmärtävän, että hänen seuransa ei välttämättä ole kovin mukavaa aina, mikä on surullista, kun harvoin näämme.
Kommentit (137)
Vaikeneminen ja asioiden poissulkeminen on inhimillinen selviytymiskeino, mitä traumoihin tulee. Mutta pidemmän päälle erittäin huono, lapsellinen ja vastuuton. Käsittelemättömät traumat siirtyvät aina jonkun muun kannettavaksi.
Mitä jos ajattelet näin; kun tapahtuu kauheita, eikä voimavarat tai tilanne salli asian käsittelemistä tuoreeltaan, mieli laittaa tapahtuneen pakettiin myöhempää aikaa varten. Päällä on tiivis kansi, trauma ei sieltä karkaa, eikä myöskään haihdu itsekseen. Se pysyy siellä painona, kun yrität edetä elämässä. Alkuun se ei niinkään paina, mutta ajan kuluessa voi tulla matkaan uusia paketteja, joiden paino kertaantuu ja elämästä tulee yhä raskaampaa. Toisaalta ajan kuluessa voi olla entistä pelottavampaa raottaa kantta ja käsitellä paketin sisältöä. Siellä se kuitenkin aika ajoin muistuttaa itsestään, eikä sen olemassaoloa ole helppo unohtaa, kuin ehkä hetkittäin. Kun muistat sen taas, ärsyynnyt. Et ehkä ole silloin kovin mukava ihminen muille. Ellet pura pakettiasi ajoissa, annat sen perinnöksi lapsillesi. Heille sen käsittely on vieläkin hankalampaa, onhan sisältö heille ihan vieras. Ainoa tapa enää hoitaa asia, on hankkia tietoa ja yrittää keskustella vanhempien kanssa.
Mitä jos ajattelisit asiaa tältä kannalta ap. Se mitä teet, on inhimillistä, mutta haitallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäs ap:lle antaa oikeuden toimia noin? Kun minun avioliitossani tapahtui traumaattisia asioita, käännyin perheneuvolan puoleen. Sain neuvot, miten toimia, että lapselle ei jää asiasta taakkaa elämäänsä. Arvaapa, mitä se oli? No puhuminen ja kuunteleminen. Eikä vain kerran, vaan säännöllisesti. Eikä vain sinä vuonna, kun asiat tapahtuivat, vaan koko loppuelämän. Ja näin minä teen. Mutta meitä äitejä on näköjään erilaisia.
Tytär on saanut näyttää tunteensa aina vapaasti, teiniraivaritkin olen hyvin kestänyt. Koska ymmärrän että toisilla se on voimakkaampaa kuin toisilla. Hänellä on oikeus tunteisiinsa ja niin on minullakin omiini.
Ehkä hän ei vaan ole vielä ymmärtänyt, että kun hän esim. minun isälleni puhuu samalla tavalla kuin mullekin, niin isäni loukkaantuu eikä enää pidä niin paljon yhteyttä tyttäreeni. Ja äidilleni samalla tavalla. Se on surullista koska he tekevät parhaansa. Ovat hyviä ihmisiä.
En ole ainoa jolle hän töksäyttelee miten sattuu. Ehkä se pitää hänenkin vain opetella puhumaan loukkaamatta ja ymmärtämään että ihmiset pahoittaa mielensä jos ei mieti mitä puhuu milloinkin. Eihän meistä kukaan tietenkään täydellinen ole..
En aio omasta ex miehestäni jauhaa, hän on narsistinen mies, jonka otteesta pääsin pois, ja en halua käydä läpi yhtään asiaa mitä hän on sanonut tai tehnyt minulle. Ja toivon että tytär kunnioittaisi toivettani. Jos aina puhuu loukkaavasti ja pakotetaan yhä uudestaan muistelemaan ihmistä, josta on päässyt vapaaksi ja vanhoja haavoja revitään auki, niin ei kukaan pääse elämässä eteenpäin.
Jos tyttäreni kokee että tarvii puhua edelleen siitä, niin terapia on oikea vaihtoehto. Olen sitä hänelle suositellut, hän pääsisi puhumaan rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Tytär on saanut näyttää tunteensa aina vapaasti, teiniraivaritkin olen hyvin kestänyt. Koska ymmärrän että toisilla se on voimakkaampaa kuin toisilla. Hänellä on oikeus tunteisiinsa ja niin on minullakin omiini.
Ehkä hän ei vaan ole vielä ymmärtänyt, että kun hän esim. minun isälleni puhuu samalla tavalla kuin mullekin, niin isäni loukkaantuu eikä enää pidä niin paljon yhteyttä tyttäreeni. Ja äidilleni samalla tavalla. Se on surullista koska he tekevät parhaansa. Ovat hyviä ihmisiä.
En ole ainoa jolle hän töksäyttelee miten sattuu. Ehkä se pitää hänenkin vain opetella puhumaan loukkaamatta ja ymmärtämään että ihmiset pahoittaa mielensä jos ei mieti mitä puhuu milloinkin. Eihän meistä kukaan tietenkään täydellinen ole..
En aio omasta ex miehestäni jauhaa, hän on narsistinen mies, jonka otteesta pääsin pois, ja en halua käydä läpi yhtään asiaa mitä hän on sanonut tai tehnyt minulle. Ja
Ennustan, että sun ja tyttäresi suhde tulee hiipumaan kokonaan. Sinä kieltäydyt, sulkeudut, vaikenet ja pelkäät. Tyttäresi kompensoi käytöksesi viemällä kaiken toiseen ääripäähän.
Älä järjestä mitään synttäreitä. Tyttäresi haluaa rehellisyyttä ja avoimuutta. Tuollaiset juhlat voivat tuntua vain valheelliselta näytelmältä silloin.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan minun äidiltä. Sukulaisille esitetään ulkokultaista. Oikeasti kotiolot oli kauheat. Lisäksi päin naamaa kiltti, uhrautuvainen ja kaikille ystävällinen mami on kulissien takana ilkeä paskan puhuja, joka arvostelee ja haukkuu aivan kaikki.
Jos olet samanlainen, niin tyttöä varmaan ketuttaa, että vedetään julkisesti jotain roolia ja halua puuttua siihen. Toisekseen, kuulostat kunnon uhrautujalta. Kuka aikuinen alkaa heti pillittämään toisen töksäyksestä? Kuulostaa siltä, että haluat vaan leikkiä uhria ja vetää huomion itseesi.
Itse ainakin sanoisin vaan, että tuo ei ollut kivasti sanottu ja jos haluat viettää aikaa mun kanssa, niin puhut nätimmin. Miksei aikuiset ihmiset osaa kommunikoida?
En itke hänen nähtensä vaan yksin ollessa. Miksi en saisi itkeä jos itkettää?
Jos vastaan hänelle, niin se on ihan sama mitä vastaan, koska se menee jankuttamiseksi.
Olen tyttäreni seurassa ihan samanlainen kun silloin kun on muita ihmisiä. Hän puhuu enemmän kun ollaan kahden, minä kuuntelen. Hän kertoo mielellään niin iloiset asiat kuin surullisetkin.
Jos hällä on tullut ihmisten kanssa ristiriitoja tai kun joku asia on hyvin. On siis toisaalta positiivinen, mutta usein heittää jotain negatiivista, minkä nyt voisi jättää sanomattakin.
En puhu hälle häntä arvostelevasti, vaan useimmiten kehun ja kannustan.
Ehkä olen liian lepsu. En halua hälle pahaa mieltä, siksi en haluaisi sanoa kovemmin asioista. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen olet?
Minä suosittelen lämpimästi puhumista, vaikka harvalle meistä sitä on kotona opetettu. En ajattele, että valehtelet, kun kerrot että vaikeneminen on sinulle elämässä pärjäämistä, mutta uskon, että sisimmässäsi epäilet tätä itsekin. Entäpä jos sinä menisitkin sinne terapiaan? Älä mene tytärtäsi varten vaan itseäsi. Ajattele vaikka siltä kantilta, kuinka yleisiä on muistisairaudet. Kaikki me tiedetään niitä vanhuksia, jotka muistisairaina elävät uudelleen ja uudelleen vanhoja traumamuistojaan. Meille on isät ja isoisät, jotka on vanhoina jälleen heräilleen kesken unen, kun "r**sät tulloo!". Jos sun kohdalle osuisi muistisairaus, joutuisit takaisin niihin vuosiin, jotka elit exäsi kanssa. Jos käsittelet asiat niin, että niitä kestää helposti ajatella, puhua, muistellakin, ovat ne asettuneet osaksi elämäntarinaasi, eivätkä ne piinaa enää muistisairaana.
Vierailija kirjoitti:
Nolo aloitus, trolli
KIUSAAMINEN KIELLETTY! Pyydetty poistoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
protip: tyttäresi ei pahoita mieltäsi, sinä pahoitat mielesi.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet?
Minä suosittelen lämpimästi puhumista, vaikka harvalle meistä sitä on kotona opetettu. En ajattele, että valehtelet, kun kerrot että vaikeneminen on sinulle elämässä pärjäämistä, mutta uskon, että sisimmässäsi epäilet tätä itsekin. Entäpä jos sinä menisitkin sinne terapiaan? Älä mene tytärtäsi varten vaan itseäsi. Ajattele vaikka siltä kantilta, kuinka yleisiä on muistisairaudet. Kaikki me tiedetään niitä vanhuksia, jotka muistisairaina elävät uudelleen ja uudelleen vanhoja traumamuistojaan. Meille on isät ja isoisät, jotka on vanhoina jälleen heräilleen kesken unen, kun "r**sät tulloo!". Jos sun kohdalle osuisi muistisairaus, joutuisit takaisin niihin vuosiin, jotka elit exäsi kanssa. Jos käsittelet asiat niin, että niitä kestää helposti ajatella, puhua, muistellakin, ovat ne asettuneet osaksi elämäntarinaasi, eivätkä ne piinaa enää muistisairaana.
Ajatus ei ole lainkaan mahdoton, että joskus menisin terapiaan. Mutta en ole nyt kokenut, että siitä olisi tällä hetkell itselle hyötyä, ehkä tulevaisuudessa voi ollakin.
Haluan nyt nauttia normaalista ja hyvästä elämästä. Olen toisaalta käynytkin jotain asioita tyttäreni kanssa läpi, joitain asioita mielessäni. Mutta en voi jäädä vatvomaan. Jos muistelen ja puhun koko ajan menneistä, niin ne eivät koskaan jätä rauhaan enkä voi päästä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, onko tytär siis asunut kanssasi kun olet ollut tämän narsistimiehen kanssa? Ei kyseinen kokemus ole jättänyt jälkiä vain sinuun, vaan myös tyttäreesi. Eikä silloin ole oikein sinulta vain kieltää tytärtäsi "jauhamasta" asiasta. Kyseessä on ilmeisen ikävä lapsuudenkodin tunnelma, jossa hän on lapsena, herkässä iässä, joutunut kasvamaan. Nyt ajattelet tuota asiaa vain itseesi kohdistuneena, omana traumaattisena kokemuksena, jota et halua itse käsitellä. Tämä on myös itsesi kannalta kypsymätön lähestymistapa, mutta varsinkin tyttäresi kohdalla sinun pitäisi vanhempana kyetä tukemaan hänen tunteitteinsa käsittelyä ja ymmärrystä siitä, mitä on tapahtunut. Nyt olet ilmeisesti jättänyt hänet yksin ja otat näiden tosiasioiden ilmaisun vittuiluna. Lähestymisesi tuntuu kovin itsekeskeiseltä tunnemaailman suhteen, vaikka kuinka kannustaisit tytärtäsi muuten.
Vierailija kirjoitti:
Tytär on saanut näyttää tunteensa aina vapaasti, teiniraivaritkin olen hyvin kestänyt. Koska ymmärrän että toisilla se on voimakkaampaa kuin toisilla. Hänellä on oikeus tunteisiinsa ja niin on minullakin omiini.
Ehkä hän ei vaan ole vielä ymmärtänyt, että kun hän esim. minun isälleni puhuu samalla tavalla kuin mullekin, niin isäni loukkaantuu eikä enää pidä niin paljon yhteyttä tyttäreeni. Ja äidilleni samalla tavalla. Se on surullista koska he tekevät parhaansa. Ovat hyviä ihmisiä.
En ole ainoa jolle hän töksäyttelee miten sattuu. Ehkä se pitää hänenkin vain opetella puhumaan loukkaamatta ja ymmärtämään että ihmiset pahoittaa mielensä jos ei mieti mitä puhuu milloinkin. Eihän meistä kukaan tietenkään täydellinen ole..
En aio omasta ex miehestäni jauhaa, hän on narsistinen mies, jonka otteesta pääsin pois, ja en halua käydä läpi yhtään asiaa mitä hän on sanonut tai tehnyt minulle. Ja
Ap, onko tytär siis asunut kanssasi kun olet ollut tämän narsistimiehen kanssa? Ei kyseinen kokemus ole jättänyt jälkiä vain sinuun, vaan myös tyttäreesi. Eikä silloin ole oikein sinulta vain kieltää tytärtäsi "jauhamasta" asiasta. Kyseessä on ilmeisen ikävä lapsuudenkodin tunnelma, jossa hän on lapsena, herkässä iässä, joutunut kasvamaan. Nyt ajattelet tuota asiaa vain itseesi kohdistuneena, omana traumaattisena kokemuksena, jota et halua itse käsitellä. Tämä on myös itsesi kannalta kypsymätön lähestymistapa, mutta varsinkin tyttäresi kohdalla sinun pitäisi vanhempana kyetä tukemaan hänen tunteitteinsa käsittelyä ja ymmärrystä siitä, mitä on tapahtunut. Nyt olet ilmeisesti jättänyt hänet yksin ja otat näiden tosiasioiden ilmaisun vittuiluna. Lähestymisesi tuntuu kovin itsekeskeiseltä tunnemaailman suhteen, vaikka kuinka kannustaisit tytärtäsi muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko tytär siis asunut kanssasi kun olet ollut tämän narsistimiehen kanssa? Ei kyseinen kokemus ole jättänyt jälkiä vain sinuun, vaan myös tyttäreesi. Eikä silloin ole oikein sinulta vain kieltää tytärtäsi "jauhamasta" asiasta. Kyseessä on ilmeisen ikävä lapsuudenkodin tunnelma, jossa hän on lapsena, herkässä iässä, joutunut kasvamaan. Nyt ajattelet tuota asiaa vain itseesi kohdistuneena, omana traumaattisena kokemuksena, jota et halua itse käsitellä. Tämä on myös itsesi kannalta kypsymätön lähestymistapa, mutta varsinkin tyttäresi kohdalla sinun pitäisi vanhempana kyetä tukemaan hänen tunteitteinsa käsittelyä ja ymmärrystä siitä, mitä on tapahtunut. Nyt olet ilmeisesti jättänyt hänet yksin ja otat näiden tosiasioiden ilmaisun vittuiluna. Lähestymisesi tuntuu kovin itsekeskeiseltä tunnemaailman suhteen, vaikka kuinka kannustaisit tytärtäsi muuten.
Tyttären kuuluisi kohdistaa vihansa tähän narsistimieheen. Miksi äiti saa paskaa niskaansa niin mieheltä kuin lapseltakin, kun se viha kuuluisi kohdistaa siihen narsistiin? Koska äiti on helppo kohde, alistunut jo valmiiksi?
Mitä jos vain kysyisit lapselta, ap, että miksi sanoit noin? Selvittäisitte, sen sijaan että pahoitat mieltäsi ja itkeskelet ja haudot salassa. Pelkäätkö, että sitten pitäisi oikeasti puhua asioista, joista et halua puhua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tilanne täällä. Tytör loukkaa joka kerta, vaikka en sanoisi mitään ikävää. Varon jokaista sanaani. Vävy on samanlainen. Heidän tyttärensä (9 v) menee omaan huoneeseensa. Olen loppuunsaakka väsynyt. Ja hyvin huolissani. Mikä tyttärellä on hätänä, kun näin toimii. Tuen häntä taloudellisesti.
Tytär varmasti kohdistaa vihansa myös siihen "narsistimieheen", mutta kyllähän nyt äidin, joka tunnustaa kyseisen kokemuksen olleen traumaattinen, pitää hyvä ihme kyetä siitä lapsensa kanssa puhumaan. Nyt ap tulkitsee viittaukset menneisyyteen vittuiluna ja uhriutuu kun on sanonut, ettei halua niitä (lapsen traumaattisia lapsuudenkokemuksia) uudelleen käsitellä.
Onko siis kyseessä lapsen isä? Asuiko hän lapsesi kanssa saman katon alla? Miksi puhut kyseisestä ihmisestä vain "sinun ex-miehenäsi" ja ulkoistat kokonaan pois lapsen kokemuksen? Vai eikö lapsellasi ole asiasta omakohtaista kokemusta?
Vierailija kirjoitti:
"Olen hälle aiemmin sanonut, että en halua muistella aikoja ex mieheni kanssa, koska ne ajat on jättäneet muhun traumoja. Siltikin niitä pitää tuoda esiin, vaikka en halua puhua niistä."
Joo. Ja ne ajat olivat sitten varmaan yhtä juhlaa tyttärellesi vai???? Sinä olit kuitenkin siinä tilanteessa aikuinen ja sinun tehtäväsi oli suojella lastasi ja tehdä äijästä ex paljon aiemmin kuin teit. Mutta sinä vain jäit suhteeseen ja aiheutit ties mitä pitkäkestoista haittaa tyttärellesi.
Ja nyt kun hän haluaa käydä asioita läpi ja tosiaan, syyllistää sinua (mihin hänellä on täysi okeus!!) niin sinä et pysty kuuntelemaan kun olet niin kovin heikko ansarikukka ja alat itkeä.
Häpeäisit.
Tuon olisit voinut sanoa hyvin paljon kauniimmin. Häpeä!
Puhu tyttöresi kanssa, ap! Hänellä on siihen oikeus. Sinä olet itsekäs. . Kenen muun kanssa tytär voisi puhua?
En ehtinyt lukea koko ketjua, mutta alkupäähän liittyen vastakkainen heitto. Kun isä on sinut traumatisoinut, hän on narsisti, psykopaatti tai vastaava. Nuo hommat sekä periytyvät että opitaan. Tytär sivaltaa sinua tahallaan,koska... no ihan vähimmillään on ikävä ja huonosti käyttäytyvä, toksinen ihminen ja ehkäpä on myös narsisti tms.
Normaali ihminen ei kaivele veistä toisen haavoissa, etenkään sitten, kun asiasta on huomautettu. Ikävä ihminen kaivelee ja vielä nauttii siitä.
Jos tiedät, että omalta osaltasi homma on puhdas, lopeta tyttäresi ilahduttaminen ja yllättely ja keskity omaan paranemiseesi ja anna tyttären elää omaa elämäänsä ihan rauhassa. Sinulla tulee olemaan helpompaa.
Tutustu narsismiin!
Pitäähän menneisyys osata jättää joskus jo taakseen. Muutenhan tytär elää menneisyydessä edelleen.Ennen oli ennen, nyt on nyt.
Ja muutenkin, onhan se nyt huonoa käytöstä ja typerää nolata oma äitinsä toisten läsnäollessa.Tytär nolaa siinä vain itsensä.Kukaan ei pidä toisten haukkujista ja ilmapiirin pilaamisesta.
Ehkä AP: n ja tyttären olisi hyvä käydä menneisyyden puhdistava syvällinen keskustelu.Jospa tytär tarvitsisi anteeksi pyyntöäsi huonoista ajoista ja sanot ymmärtäväsi hänen kärsineen huonoista ratkaisuistasi, joita kadut syvästi.