Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin

Aina oli harrastuksia, harrastuksiin harjoittelemista, läksyjä, esitelmien tekoa, kokeisiin lukua, esityksiä ja niin edelleen.

Samalla metodilla minusta tuli työnvieroksuja.

Joo. Tämän tyyppinen toiminta eskaloitui siihen, että äiti TIESI, että teen kotiläksyjä huoneessani, mutta huusi silti: tule keittiöön heti.

Keskeytin läksyjen teon ja menen kysymään että mitä asiaa?

- vie roskat/hae posti/tuo tiskit koneeseen /mitä sulla on huomenna koulussa/käy huomenna siellä-täällä-tuolla jne...

Ja kun pääsin takaisin huoneeseen ja keskittymään läksyihin, kuului taas huuto "Tule keittiöön heti".

Jos en mennyt, niin haettiin hiuksista kiinni pitäen sinne keittiöön kuuntelemaan mitä asiaa oli.

Toki tämä jatkui vielä silloinkin kun olin jo muuttanut omaan asuntoon. Esim. sunnuntaina äiti soitti ja kyseli mitä olen päivän aikana puuhaillut.

En mitään? Ehei, en tehnyt sitä virhettä että olisin MYÖNTÄNYT laiskotelleeni opiskeluviikon jälkeen. Piti keksiä aina jotain miten on sunnuntaipäivänsä viettänyt, esim. aamulla kävin kävelyllä, sitten leivoin sämpylöitä ja siivosin yhden keittiön kaapin, pesin pyykkiä ja nyt pitäisi vielä tehdä asiat XYZ.

Nimittäin kerran sanoin etten ole tehnyt yhtään mitään ja mikä raivo siellä repesi....

Ei oikeastaan tuolla tavoin, mutta lukemista pidettiin meilläkin "hömpötyksenä" Sitä piti hävetä ja lukea salaa. Kun sain kirjastokortin ja äiti löysi sen, sain tukkapöllyä ja kotiarestia, etten menisi kirjastoon. Myös polkupyöräni takavarikoitiin sillä kirjastoon oli 8km matkaa ja se olisi ollut lapselle melko työlästä kävellä edestakaisin. Ihan järjetöntä touhua. Emmekä edes kuuluneet mihinkään ääripään uskontolahkoihin.

Sairasta armeijameininkiä. Luppoaika leputtaa kehoa ja mieltä ja edistää luovuutta. Haaveilu ja kiireettömyys on tärkeää kaiken työn ja touhun vastapainoksi.

Opin olemaan näkymätön.

Oman lapsen mielestä koko ajan kyselen ja vaadin jotain vaikka joutuu viemään roskat pari kertaa viikossa ja koneen tyhjentää nuristen... Mutta uskon kyllä että jollain teistä on ollut ihan hirveä meininki kotona. Itse sain kyllä enimmäkseen kotona olla ja tein vapaaehtoisesti ruokaa ainakin. Mutta aina välillä isä sai päähänpiston, että nyt on marjoja poimittava, tai tultava heti heittelemään halkoja. Ei ihan parasta metodi innostaa teini ikäisiä, että komentaa tulemaan äkkiä, ja työ on oikeasti joku millä ei ole mikään kiire.

Vierailija kirjoitti:

Joo. Tämän tyyppinen toiminta eskaloitui siihen, että äiti TIESI, että teen kotiläksyjä huoneessani, mutta huusi silti: tule keittiöön heti.

Keskeytin läksyjen teon ja menen kysymään että mitä asiaa?

- vie roskat/hae posti/tuo tiskit koneeseen /mitä sulla on huomenna koulussa/käy huomenna siellä-täällä-tuolla jne...

Ja kun pääsin takaisin huoneeseen ja keskittymään läksyihin, kuului taas huuto "Tule keittiöön heti".

Jos en mennyt, niin haettiin hiuksista kiinni pitäen sinne keittiöön kuuntelemaan mitä asiaa oli.

Toki tämä jatkui vielä silloinkin kun olin jo muuttanut omaan asuntoon. Esim. sunnuntaina äiti soitti ja kyseli mitä olen päivän aikana puuhaillut.

En mitään? Ehei, en tehnyt sitä virhettä että olisin MYÖNTÄNYT laiskotelleeni opiskeluviikon jälkeen. Piti keksiä aina jotain miten on sunnuntaipäivänsä viettänyt, esim. aamulla kävin kävelyllä, sitten leivoin sämpylöitä ja siivosin yhden keittiön kaapin, pesin pyykkiä ja nyt pitäisi vielä tehdä asiat XYZ.

Nimittäin kerran sanoin etten ole tehnyt yhtään mitään ja mikä raivo siellä repesi....

Sama juttu, eli homma meni siihen pisteeseen, että jopa läksyjentekoa pidettiin laiskottelun.

Koko ajan olisi pitänyt olla tekemässä jotain hyödyllistä. Pilkkomassa puita, siivoamassa, rahtaamassa kottikärryllisiä multaa taas uudelle puutarhapalstalle jne jne.

Välillä tuntui, että oikein keksimällä keksittiin tekemistä, ettei vaan saisi olla ja esimerkiksi lukea kirjaa.

Viikonloppunakin tosiaan aikainen herätys ja heti käsky "töihin sieltä!".

Luterilainen työmoraali

Meillä oli tollaista, minulla muutenkin ongelmia pääni kanssa. Lopulta minusta tuli jäätävä suorittaja niin opinnoissa kuin työssäkin. Sen jälkeen sairastuinkin vaikeasti ja nykyisin olen täysin kehäraakki ja odotan kuolemaa alta viisikymppisenä. Suomi on sairaiden kiusaajien maa.

Ei kyllä ole lainkaan tällaista kokemusta. Oma huone piti siivota kerran viikkoon, niin sai sitten viikkorahan. Roskapussit vietiin, jos oltiin menossa ulos. Minua ei huudeltu muuta kuin ruoka-aikaan keittiöön. Jos vanhemmillani oli minulle asiaa, he tulivat koputtamaan huoneeni oveen.

N40

Oli tuollaista. Lisäksi koulusta piti tulla ysejä ja kymppejä. Poltin kynttiläni loppuun kolmikymppisenä jolloin keho ja mieli teki täydellisen stopin.

Mulla on jäänyt mieleen yläaste ja lukioaikana reissut ja lomamatkat perheen kanssa. Vanhemmilla herätyskellot soi lomalla 6.30 että keretään ajoissa hotellin aamupalalle ensimmäisten joukossa ja muutenkin aina lomalla oli kauhea kiire olla liikenteessä jo hyvissä ajoin aamulla. Meinasin oksentaa iltavirkkuna tätä aikataulua teini-iässä! Muistan kyselleeni tätä minkä takia lomalla täytyy herätä väkisin niin aikaisin, mutta ilmeisesti vanhempani aamuvirkkuina eivät osanneet ajatella miten hirveää se minusta silloin oli.

Nyt itse perheellisenä meillä ei todellakaan lomilla ilman hyvää syytä kellot soi ja aamulla saa todellakin ottaa rennosti.

Ihan hirveää, omia lapsia kuitenkin... Tämä on sairas maa. 

Aivan 100% sama lapsuus kuin aloittajalla, todin sen verran pahempi että väkivaltaa tuli paljon ja ihan mitättömistä asioista. Pahinta oli laiskottelu, ja esim sairaana kuumeesa ei saanut sairastaa vaan piti tehdä töitä tai jotain hyödyllistä. Leikkasin nurmikkoa 39C kuumeessa, narsisti-isäni mukaan olin vain laiska ja teeskentelin kipeää.

Sairastaa ei saanut, levätä ei saanut, lukea ei saanut, telkkaria ei saanut katsoa. Vain työtä, siivoamista tai jotain muuta hyödyllistä. Käsityöt sentään kelpasi joskus ”oikeaksi työksi” eli neulomalla sai hetken hengähtää.

Mulla oli hirveä lapsuus. Tuo pkkotyö ei ole aino murhe vaan kaikki muu (julma kohtelu, henkinen väkivalta, alistaminen, häpäisy)

Samaa oli minunkin lapsuuden kodissani.

Harrastukset ja lukeminen ja ihan koulutyökin olivat turhuutta ja herrojen kakaroiden juttuja.

Aina piti tehdä ns. kotihommia, joita vanhemmat ihan keksimällä keksivät. Meillä oli myös näitä älyttömiä perunamaa-urakoita, risusavottoja ja marjanpoimimista pakolla, jumalattomat saavit täyteen.

Isäni oli kotoisin Lapista, kirjaumellisesti korvesta, eikä sopeutunut kaupunkiin, johon oli ollut pakko tulla tehdastöiden perässä. Ei myöskään ymmärtänyt aikojen muuttuneen, joten 80-luvun tiilitalossa, pienellä kaupunkilaistontilla elettiin kuin 60-luvun lappilaisen pientilan elämää keskellä korpea.

Kuri oli myös kova, koirat ja lapset olivat kovassa koulussa. Isäni koirista on jäänyt ikävät muistot, ne eivät olleet lemmikkejä, mutta eivät oikein työkoiriakaan.

Kohtelu oli sadistista, ja välillä lapsiakin kohdeltiin niin, kova kuri liukui pahoinpitelyn ja sadismin puolelle.

Omaa rauhaa ei ollut koskaan, ei omaa aikaa, ei omaa rahaa. Vaikka teininä olin kesätöissä, rahoja en saanut itse pitää.

Lukion kävin sinnillä, vaikka se vanhempieni mielestä oli turhuutta ja jälleen kerran herrojen kakaroiden hommia. Silti olisi pitänyt menestyä, mutta lukea ei olisi saanut. Ihan silkkaa hulluutta.

Kirjoitin ällän paperit.

Ja lukion jälkeen lähdin kauas opiskelemaan. Mutta opinnot takkuilivat, ihmettelin kun mikään ei huvita ja energiaa ei ole.

Nyt aikuisena ymmärrän, että koin kunnon burnoutin.

Pitkän ulkomaan keikan ja hanttihomma- ja biletyskauden jälkeen sain opinnot valmiiksi ja olen alani töissä. Mutta jäätävä suorittaja on minustakin kuoriutunut ja aikuisenakin olen ajanut itseni burnoutiin parikin kertaa.

Lapsuudesta on jäänyt sellainen tunne, että mikään tekeminen ja suoriutuminen ei ole koskaan tarpeeksi ja mitään, kertakaikkiaan mitään, ei koskaan voi jättää tekemättä.

Omat teinini, jotka osaavat jättää tekemättä ja joiden suhteen olen opetellut olemaan myötäelävä, tukeva, kuunteleva ja läsnäoleva vanhempi, sanovat usein, äiti chillaa, ja äiti pidä jo taukoa.

Ja kyllä, olen myös suorittanut vanhemmuutta, jotta varmasti omilla lapsillani olisi parempi lapsuus kuin minulla.

Meillä kans koko ajan käskettiin tekemään jotain "hyödyllistä". Suurperheen vanhimpana tyttönä tämä tietenkin tarkoitti lähinnä kotitöitä tai lastenhoitoa. Kaikki oleilu ja kiva oli lähes kiellettyä. Aika ankeaa.

Nyt olenkin oikein laiskamatojen kuningatar. Pakolliset hommat hoidan, mutta mitään ylimääräistä työtä en tee.

Oletteko näin aikuisena millaisissa väleissä vanhempienne kanssa? Jatkuuko vanhempien tekemä käskytys, komentelu ja pakottaminen aikuisena?

Meillä jatkui, ja aikuisena sain isältäni tukkapöllyä ja luunappejakin. Ihan sama käskytys ja uhkailu/kiristäminen jos et tottele.

Omien lasten saaminen eskaloi tän ihan mahdottomaksi ja puututtiin joka asiaan. Kun viimein sitten sadisti-käskyttäjä isäni kävi lapseeni käsiksi, sain VIIMEIN katkaistua välit. Nyt kadun valtavasti etten saanut tätä tehtyä aikaisemmin. Elämästäni melkein 40v meni pilalle sadistisen vanhemman takia, alistettuna ja pahoinpideltynä.

Toivottavasti te muut saitte aikaisemmin jo revittyä itsenne tuosta sairaasta kuviosta irti.

Hullua rääkkiä se oli. Nyt vaan makoilen sairaseläkkeellä. Työikäinen loppuunpalanut raunio.

Up, lisää kokemuksia!