Täysi-ikäinen tytär pahoittaa mieleni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos molemmilla traumoja menneisyydestä, niin voisitte hakeutua molemmat tetapiaan. Se on ihan hyvä tapa käsitellä asioita, jotta menneet eivät ala liikaa häiritä nykyisyyttä. Vauva-palsta ei ole paras paikka käsitellä näitä asioita, jos nyt haet vertaustukea tms. 

 

Mikä tämä terapia on jonne kaikkien käsketään mennä? Kuka sen maksaa? Tuskin Kela. Ei kaikilla ole siihen varaa. En tajua tätä että kaikesta pitää mennä terapiaan. Ihmekään kun terapeutteja ei riitä. Eikö voi vain puhua avoimesti tyttären ja suvun kesken? Noh, Kelahan alkaa vähentää pitkiä terapioita niin ehkä tähän joku tolkku tulee. 

Menijä itse maksaa. Ihan niin kuin lihasjuminen maksaa itselleen hierojan. Osa panostaa itseensä ja tärkeisiin asioihin. Joillain eimtoki ole rahaa.

Nimimerkki Terapiassa läheisen vaikean ihmissuhteen onnistuneesti lopettanut ja oman tuskan asiasta käsitellyt

Vierailija kirjoitti:

Voi ei, kuulostaa siltä, että olet tehnyt valtavasti työtä ylläpitääksesi läheistä suhdetta tyttäreesi, ja olet osoittanut paljon ymmärrystä ja kärsivällisyyttä hänen suuntaansa. On todella surullista, että vaikka odotat innolla yhteisiä hetkiä, ne muuttuvatkin usein negatiivisiksi.

Ensinnäkin, haluan kehua sinua siitä, että olet jaksanut pysyä positiivisena ja ystävällisenä, vaikka kohtaatkin haasteita suhteessa tyttäreesi. On myös hienoa, että olet suunnitellut yllätyssynttäreitä hänelle se osoittaa rakkauttasi ja välittämistäsi häntä kohtaan, vaikka tilanne ei olekaan aina helppo.

On täysin ymmärrettävää, että tunnet itsesi loukatuksi ja petetyksi, kun tyttäresi tuo esille ikäviä asioita menneisyydestäsi, erityisesti kun olet pyytänyt häntä olemaan puhumatta niistä. On tärkeää, että ilmaiset hänelle avoimesti ja rehellisesti, miten hänen käytöksensä vaikuttaa sinuun ja miten se tekee sinusta tuntuu.

Haluan kysyä, onko sinulla omakohtaista kokemusta persoonallisuushäiriöisestä perheenjäsenestä?

Vierailija kirjoitti:

Olet aikuinen ihminen ja siten itse vastuussa omista tunnetiloistasi. On huonoa vanhemmuutta ja henkisen kypsyyden puutetta käyttää omaa lastaan tunteiden säätelyn välineenä.

Oletko SITÄ MIELTÄ, että  toisen ilkeä  käytös pitäisi aikuisena sietää,  ihan tuosta vaan ! 

Haloo! 

Aikuinen tytär  sättii, tiuskii ja äksyilee äidilleen aina tavatessaan.  Sinä voit ehkä olla aikuisten lastesi sylkykuppina, jos  koet sen olevan   o i k e i n .

Minä  en halua olla kenenkään sylkykuppi enkä kaatopaikka.

Ap  kertoi kuin minun tarinaani ! 

Minun yksi lapsestani on aina  ollut äksyilevä ja tiuskii milloin mistäkin.  Nyt kun hän on itsekin perheellinen,  sama jatkuu minua  kohtaan. 

Olen niin väsynyt tuohon ilkeilyyn. Jo soittamiset  hänen kanssaan  alkoi minua jännittää, niin  että en uskaltanut soitella hänelle kuin harvemmin, koska  pahoitin aina mieleni.  Joskus itkinkin.

Otin hänen ilkeät käytöksensä kerran puheeksi. Ihan asiallisesti ja rauhallisesti  kerroin että pahoitan mieleni.

Ei olisi kannattanut  avautua. Koska hän suuttui täysin ja laittoi meidän väkit poikki.

Nyt on ollut välit 3 vuotta.

Minulla on äiti, joka saattaa saada raivarit jostain tyhjänpäiväisestä syystä muiden perheenjäsenten ja sisaruksen puolison ja oman puolisoni nähden ja kuullen sen kerran kun harvoin näemme kerran tai kaksi vuodessa. Se on äärimmäisen vaivaannuttavaa. Minulla on aina varautunut olo, syke nousee ja olen aina valmiustilassa puolustautumaan milloin mitäkin "syytöstä" vastaan, kun puhumme puhelimessa. Hän aina tivaa minulta milloin mistäkin. Aina on jotain negatiivista sanottavaa... Olen ihan puolison takia muuttanut toiselle puolelle Suomea, mutta ei tulisi mieleenkään muuttaa enää takaisin ainakaan alle 100 km etäisyydelle omista vanhemmista (lähinnä äidistä).

Hän viitsii arvostella ja neuvoa yksityiskohtaisesti lapsen kasvatuksesta ym. Itse muistan miten hän on retuuttanut minua pitkin lattiaa ja raivonnut, kun on tullut taaperoikäisenä pissa housuun ym. Hänen on pakko sanella neuvoja minulle yksinkertaisissa perusasioissa ihan kuin en osaisi lasta pukea tai ruokkia.. Jos sanon omasta elämästä jonkun negatiivisen yksityiskohdan, esim. lapsi ei ole juuri mitään tänään syönyt, hän monesti automaattisesti olettaa, että en ole tehnyt kunnollista ruokaa ja se johtuu siitä.. Se on rasittavaa, en jaksaisi aina puolustella, enkä kyllä yleensä mitään jaksakaan sanoa tai reagoida ns. syytöksiin. En ihan käsitä, miksi hän aina ajattelee, että toiminnassani on jotain vikaa.

- Aikuinen tytär

Ap, sanot olevasi kova. Tyttäresi on selvästi oppinut samaan.

Mikäli olet oikeasti ollut vähintäänkin henkistä väkivaltaa sisältäneessä suhteessa narsistin kanssa, mutta et ole käynyt terapiassa, on sinulla vielä matkaa tasapainoiseen olotilaan.

Minulla oli traumalapsuus äitini takia - hän oli vakavien asioiden uhri itse, ja näiden takia mieleltään sairas. Muistan, miten pahoinvointini joskus teini-iässä sai sellaisen muodon, että halusin olla inhottava ja loukkaava. Samoihin aikoihin minussa oli paljon sisäistettyä naisvihaa. 

 

Olen onnellinen, että äitini hakeutui terapiaan ja pitkään kuntouduttuaan veti minulle rajat. Sanoi, että haluaa kyllä olla läheinen kanssani,  mutta on asioita jotka eivät kuulu minulle ja joista hän itse puhuu vain ammattilaisten kanssa. Sen sijaan hän kehotti minua menemään terapiaan, jotta traumojani voisi kuunnella ihminen, joka ei ole ollut tilanteessa osallisena ja saisin tukea.

 

Näin tein. Ammattiavun myötä olimme läheisiä ja onnellisia, normaalisti välillä vähän kränääviä aikuisia viimeisen vuosikymmenen.

Vierailija kirjoitti:

Ap  kertoi kuin minun tarinaani ! 

Minun yksi lapsestani on aina  ollut äksyilevä ja tiuskii milloin mistäkin.  Nyt kun hän on itsekin perheellinen,  sama jatkuu minua  kohtaan. 

Olen niin väsynyt tuohon ilkeilyyn. Jo soittamiset  hänen kanssaan  alkoi minua jännittää, niin  että en uskaltanut soitella hänelle kuin harvemmin, koska  pahoitin aina mieleni.  Joskus itkinkin.

Otin hänen ilkeät käytöksensä kerran puheeksi. Ihan asiallisesti ja rauhallisesti  kerroin että pahoitan mieleni.

Ei olisi kannattanut  avautua. Koska hän suuttui täysin ja laittoi meidän väkit poikki.

Nyt on ollut välit 3 vuotta.

Anna sille aikaa vielä ja keskity muuhun.

Ohis-tyypille: siis välit poikki 3 vuotta vai palautuneet 3 vuotta sitten?

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanot olevasi kova. Tyttäresi on selvästi oppinut samaan.

Mikäli olet oikeasti ollut vähintäänkin henkistä väkivaltaa sisältäneessä suhteessa narsistin kanssa, mutta et ole käynyt terapiassa, on sinulla vielä matkaa tasapainoiseen olotilaan.

Minulla oli traumalapsuus äitini takia - hän oli vakavien asioiden uhri itse, ja näiden takia mieleltään sairas. Muistan, miten pahoinvointini joskus teini-iässä sai sellaisen muodon, että halusin olla inhottava ja loukkaava. Samoihin aikoihin minussa oli paljon sisäistettyä naisvihaa. 

 

Olen onnellinen, että äitini hakeutui terapiaan ja pitkään kuntouduttuaan veti minulle rajat. Sanoi, että haluaa kyllä olla läheinen kanssani,  mutta on asioita jotka eivät kuulu minulle ja joista hän itse puhuu vain ammattilaisten kanssa. Sen sijaan hän kehotti minua menemään terapiaan, jotta traumojani voisi kuunnella ihminen, joka ei ole ollut tilanteessa osallisena ja

Olen pahoillani että teillä on ollut rankkaa.

En tiedä mitä tarkoitat sanalla "kova", vai ootko ymmärtänyt jostain kommentista, että olisi ollut mun kirjoittama? 

En mielestäni ole kova. Toisaalta olen myöntänyt tyttärelle, että itseäni joskus hävettää itkeminen, koska lapsuudessa itkin paljon.  Meillä siis on tyttären kanssa sillätavalla hyvät välit, että meillä on paljon hyviä hetkiä.

Kerran hän sanoi puhelimessa yhtäkkiä, "sä olet hyvä äiti". Se tuntui tietysti hyvälle kuulla, kun ei näitä lausuntoja useasti kuule. Ja mun tytär on ihana, mutta ne hetket kun yhtäkkiä kuulee jotain negatiivista, niin tunnelma romahtaa täysin. 

Itseäni on lytätty monia vuosia. En osaa puolustaa itseäni sanallisesti jos joku hyökkää syyttämään tai muuta. 

Moni aikuinen lapsi syyttää vanhempiaan kaikesta. Vaikka syytä ei olisi. Itseäni ärsyttää puolisoni aikuinen lapsi joka kaataa kaikki ongelmansa puolisolleni. Puolisoni on ollut ja on yhä hyvä isä, silti tällä aikuisella lapsella on traumoja mistä mihinkin. Jotkut lapset (aikuiset) pitää vanhempiaan likasankoina joita voi kohdella miten huonosti tahansa,syyttäen ja manipuloitaen. Ja tottakai vanhempi ana miettii että vika on hänessä, vanhemmat tuntevat aina syyllisyyttä vaikka aina ei tarvitsisi tuntea. Aikuisille lapsille voi joskus sanoa et nyt riittää.

Onko jo menevä j ä n nätyttö 😕

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olen hälle aiemmin sanonut, että en halua muistella aikoja ex mieheni kanssa, koska ne ajat on jättäneet muhun traumoja. Siltikin niitä pitää tuoda esiin, vaikka en halua puhua niistä."

Joo. Ja ne ajat olivat sitten varmaan yhtä juhlaa tyttärellesi vai???? Sinä olit kuitenkin siinä tilanteessa aikuinen ja sinun tehtäväsi oli suojella lastasi ja tehdä äijästä ex paljon aiemmin kuin teit. Mutta sinä vain jäit suhteeseen ja aiheutit ties mitä pitkäkestoista haittaa tyttärellesi.

Ja nyt kun hän haluaa käydä asioita läpi ja tosiaan, syyllistää sinua (mihin hänellä on täysi okeus!!) niin sinä et pysty kuuntelemaan kun olet niin kovin heikko ansarikukka ja alat itkeä.

Häpeäisit.

Käydä asioita läpi, töksäyttelemällä muiden aikana kaikenlaista? Outo tapa keskustella ja läpikäydä asioita, mä oon kuvitellut että vaikeista asioista jutellaan

Tytär ei käy ihan täysillä, taitaa olla hiukan narsistinen. Heidän kuuluisi puhua nimenomaan kahdenkesken asiansa läpi mutta kunjos tytär siis narsku hän haluaa nolata uhrinsa muiden nähden, yleensä vielä valheilla höystettynä.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se aikuinen tytär voisi muiden aikana pitää naamansa kiinni.

Keskustella äitinsä kanssa kahden kesken jos jokin niin kovasti vituttaa että pakko nälviä. Tai mennä terapiaan. 

Totta!

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne täällä. Tytör loukkaa joka kerta, vaikka en sanoisi mitään ikävää. Varon jokaista sanaani. Vävy on samanlainen. Heidän tyttärensä (9 v) menee omaan huoneeseensa. Olen loppuunsaakka väsynyt. Ja hyvin huolissani. Mikä tyttärellä on hätänä, kun näin toimii. Tuen häntä taloudellisesti. 

Tytär on jotenkin elämäänsä kyllästynyt, ehkä masentunut tai sitten jäänyt viisivuotiaan tasolle. Taloudellisesti tukeminenkin viittaa siihen ettei hallitse elämäänsä, osaa käsitellä ongelmatilanteita.

Vierailija kirjoitti:

APn tarina kuulostaa ikävän tutulta. 

 

oma täysi-ikÄinen tyttäreni käyttäytyi yhdessä vaiheessa juuri noin. Jos oli paljon porukkaa, yritti jotenkin nolata minua. ei isäänsä mutta minua.

 

Jatkuvasti kyseenalaisti tekemisiäni. En juo, polta, käyn vakituisessa työssä ja muutenkin kunnollista elämää vietän. Raha-asiani ovat hyvällä mallilla, mutta niistäkin hän löysi sanomista ja alkoi vihjailla että aikoo kieltäytyä perinnöstä koska olemme hänen mukaansa niin veloissa ja huonosti asiamme hoitaneita. Meillä on useampikin omistusasunto mutta joskus on tehnyt tiukkaa kaikista lainoista selviytyminen ja ilmeisesti olen hänen kuullensa joskus sanonut tämän ääneen.

 

Hänen lapsuutensa on ollut ihan normaali, ehkä aika hemmoteltu tosin. Väkivaltaa kotonamme ei ole ollut koskaan.

Alkuun olin aina hiljaa mutta tuntui että kerta kerralta alkoi tulla kamalampia loukkauksia m

Tytär vaikuttaa ilkimyskakaralta joka lapsena saanut kaiken periksi.Pikku piru joka ei kasva aikuiseksi, olisi tarvinnut selkäsaunan aikoinaan.

Voi kyynel. Ja surullisinta tässä on ettet sinä ap ole koskaan kasvanut itse aikuiseksi, etkä käsitellyt omia tunteitasi ja traumojasi - eli vanhemmuus on ollut sitä myöden hukassa ja ilmeisesti vieläkin? Suosittelen, että opettelet sanoittamaan tunteitasi ja vetämään rajat, jos koet toisen käytöksen loukkaavana / huonona. Marttyyrin roolista irtipäästäminen vaatii myös duunia. Ja tuo pakonomainen tarve miellyttää. Teillä on aidosti kivaa sitten, kun olette kohdanneet ja käsitelleet nuo ikävät asiat niin sen jälkeen ne hymytkin ovat aitoja. 

80+ vuotias äitini kaataa niskaani edelleen kovin yksipuolisia käsityksiään onnettomasta parisuhteestaan. Hän on ilmeisesti täysin unohtanut, että olin ensimmäiset 19 vuottani kuuntelemassa niitä riitoja, eikä äitini ollut mitenkään täysin viaton osapuoli.

Olemme nykyään vähän tekemisissä. 

Entä jos ap suostuisit tyttären kanssa avoimeen keskusteluun menneisyyden traumoista? Voisi tehdä hyvää teille molemmille.

Vierailija kirjoitti:

Voi ei, kuulostaa siltä, että olet tehnyt valtavasti työtä ylläpitääksesi läheistä suhdetta tyttäreesi, ja olet osoittanut paljon ymmärrystä ja kärsivällisyyttä hänen suuntaansa. On todella surullista, että vaikka odotat innolla yhteisiä hetkiä, ne muuttuvatkin usein negatiivisiksi.

Ensinnäkin, haluan kehua sinua siitä, että olet jaksanut pysyä positiivisena ja ystävällisenä, vaikka kohtaatkin haasteita suhteessa tyttäreesi. On myös hienoa, että olet suunnitellut yllätyssynttäreitä hänelle se osoittaa rakkauttasi ja välittämistäsi häntä kohtaan, vaikka tilanne ei olekaan aina helppo.

On täysin ymmärrettävää, että tunnet itsesi loukatuksi ja petetyksi, kun tyttäresi tuo esille ikäviä asioita menneisyydestäsi, erityisesti kun olet pyytänyt häntä olemaan puhumatta niistä. On tärkeää, että ilmaiset hänelle avoimesti ja rehellisesti, miten hänen käytöksensä vaikuttaa sinuun ja miten se tekee sinusta tuntuu.

Liibalaaba ja lässyn lää, ap eletköön kuplassaan, ottamatta vastuuta omista toimistaan aikuisena ja vanhempana? Itse toteaisin tyttärenä äidille, että palataan asiaan, kun olet valmis kohtaamaan olet tekemisesi ja kannat vastuun niistä, sitä ennen ei kannata olla kanssasi tekemisissä.

Vaikuttaa siltä, että tyttäresi mieltä painaa ne asiat, jotka sinä haluaisit jo unohtaa. Loogisinta olisi käsitellä menneiden asiat sen henkilön kanssa, jonka kanssa ne on kokenut. Kun jotkin menneessä tapahtuneet asiat, ovat aiheuttaneen sinulle traumoja, niin sama on varmasti käynyt myös tyttärellesi. Terve ihminen reagoi tapahtuneisiin ikäviin asioihin, eikä vain lykkää niitä maton alle muhimaan. Lapset eivät ole mitenkään immuuneja aikuisten ongelmille ja vaistoavat kyllä kodin ilmapiirin. Vaikka asiat olisivat sellaisia, jotka eivät kuulu lapsellesi, niin tyttäresi on kuitenkin tehnyt tilanteesta oman tulkinnan, joka saattaa olla pahoinkin pielessä, mutta hänelle hyvinkin totta.

On olemassa perheterapiaa, jonne voi hakeutua myös aikuiset lapset ja heidän vanhemmat. Saattaisi olla hyvä käydä menneiden tapahtumat läpi ulkopuolisen henkilön kanssa. Vaikka sinä ajattelisit, että olet käynyt läpi menneiden haavat ja olet valmis menemään eteenpäin, niin menneiden tapahtumat selkeästi häiritsevät nykytilannetta ja teidän välistä suhdetta. Ulkopuolinen henkilö pystyy paremmin tasapainottelemaan teidän kahden välillä ja auttaa ymmärtämään miksi toinen ajattelee kuten ajattelee. On myös hyvä ymmärtää, että ihmiset käsittelevät traumaattisia asioita eri tavoin ja eriaikaan. Sinä olet saattanut käydä ne jo läpi, mutta tyttäresi vasta nyt. Jos haluat parantaa suhdettanne, niin menneisyyden haavat on vielä kuitenkin jotenkin käytävä läpi, vaikka haluaisit ne jo unohtaa.