Lue keskustelun säännöt.
Täysi-ikäinen tytär pahoittaa mieleni
06.04.2024 |
Lähes aina kun näämme. Emme näe edes joka kuukausi kun asutaan kaukana.
Odotan aina innolla että voimme olla yhdessä ja olen mahdollisimman kiva ja ystävällinen ja positiivinen, että meillä olisi kivaa.
Kuitenkin hän aina muiden kuullen kaivaa jonkun asian menneisyydestä, negatiivisen asian, josta alkaa valittaa tai muuten vaan tuo esille. Joskus hymyillen saattaa sanoa jotakin joka saattaa häpäistä mua.
Olen aina koittanut unohtaa ja antaa anteeksi, koittanut ymmärtää häntä, mutta nyt kun taas teki näin, ja lähdin itkien kotiin, kun kiva hetki muuttuukin yhtäkkiä negatiiviseksi, niin ei tee mieli pitää yhteyttäkään enää hetkeen.
Olin suunnitellut hälle yllätyssynttäreitä sukulaisten kesken, mutta nyt mietin, että jos hän lohkaiseekin taas jotain ikävää kaikkien kuullen. Olen hälle aiemmin sanonut, että en halua muistella aikoja ex mieheni kanssa, koska ne ajat on jättäneet muhun traumoja. Siltikin niitä pitää tuoda esiin, vaikka en halua puhua niistä.
Hän on ikävästi puhunut minun isällenikin, vaikka hän auttaa tytärtäni paljon.
Hän on ihana nuori nainen, mutta ei näytä ymmärtävän, että hänen seuransa ei välttämättä ole kovin mukavaa aina, mikä on surullista, kun harvoin näämme.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Teksteistä päätellen jollakin on hyvin syvää katkeruutta vanhempiaan kohtaan.
Kannattaa käsitellä ne vaikka terapiassa, jotta pääsette vihasta ja katkeruudesta. Se syö ja kalvaa vain sitä omaa sisimpäänne, joten kannattaa tehdä jotain asialle.
Silloin voitte jopa pystyä antamaan anteeksi ja pääsette vapauteen.
Minäkin olen antanut anteeksi vaikka en vanhempien kanssa juurikaan käynyt asioita läpi. Nykyään hyvissä väleissä.
Kyllä, minullakin on syvää katkeruutta vanhempiani kohtaan. Äitini ja isäpuoleni pilasivat lapsuuteni ja nuoruuteni naimalla ja juomalla missä sattuu, ja jättämällä lapset oman onnensa nojaan. Sain vielä kaupan päälle sen isäpuolen kännisen ahdistelunkin. En jaksa edes listata kaikkea sitä pahaa, mitä tapahtunut on minulle aiheuttanut.
Samoin kuin ap, myös äitini kieltäytyy keskustelemasta menneestä, koska "hänen päänsä ei kestä". Minulla ei ole vaihtoehtoja asian suhteen, vaan joudun paitsi puhumaan, myös elämään niiden asioiden seurausten kanssa koko loppuelämäni. Olen "käsitellyt asioita terapiassa" satoja tunteja, ja äitini ei pysty edes muutamia kertoja puhumaan tapahtuneesta. Koska sehän olisi epämukavaa, ja hänellä olisi hankala olla. Miten harmillista.
Jotenkin hän onnistuu aina tekemään itsestään tarinan suurimman uhrin, vaikka me lapsina olimme täysin avuttomassa asemassa, kun taas hänellä aikuisena oli mahdollisuus katkaista pahuuden kierre. Hänellä oli myös vastuu hyvinvoinnistamme.
Lopputuloksena kolme traumatisoitunutta, vuosien terapiaa vaatinutta lasta. Yksi työkyvytön ja mt-eläkkeellä jo parikymppisenä, kaksi joiden työkykyyn ja ihmissuhteisiin asiat ovat vaikuttaneet merkittävästi.
Joillekin terapia tuntuu olevan mukava tapa ulkoistaa kaikki ikävät asiat omasta vastuustaan ja vaikutuspiiristään. Että menepä sinä lapsikulta hoitamaan sinne haavasi, jotka olen sinulle aiheuttanut, äläkä vaivaa minua turhilla.
Opin läksyni, ja totesin että kun olen puoli elämää katsellut tätä touhua, niin se saa riittää. En halua olla äitini kanssa enää missään tekemisissä, ja saatte ihan rauhassa pöyristyä, mutta kun aika hänestä jättää, tulen todennäköisesti tanssimaan haudallaan.
On vaikea antaa anteeksi, kun toinen ei ota mitään vastuuta omista teoistaan ja niiden seurauksista, vaan antaa ymmärtää, että se on yksin lapsen tehtävä. Siinähän on sitten, yksinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet aikuinen ihminen ja siten itse vastuussa omista tunnetiloistasi. On huonoa vanhemmuutta ja henkisen kypsyyden puutetta käyttää omaa lastaan tunteiden säätelyn välineenä.
Typerä kommentti. Huonoa käytöstä ja ilkeilyä ei tarvitse sietää edes omilta lapsilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, kuulostaa siltä, että olet tehnyt valtavasti työtä ylläpitääksesi läheistä suhdetta tyttäreesi, ja olet osoittanut paljon ymmärrystä ja kärsivällisyyttä hänen suuntaansa. On todella surullista, että vaikka odotat innolla yhteisiä hetkiä, ne muuttuvatkin usein negatiivisiksi.
Ensinnäkin, haluan kehua sinua siitä, että olet jaksanut pysyä positiivisena ja ystävällisenä, vaikka kohtaatkin haasteita suhteessa tyttäreesi. On myös hienoa, että olet suunnitellut yllätyssynttäreitä hänelle se osoittaa rakkauttasi ja välittämistäsi häntä kohtaan, vaikka tilanne ei olekaan aina helppo.
On täysin ymmärrettävää, että tunnet itsesi loukatuksi ja petetyksi, kun tyttäresi tuo esille ikäviä asioita menneisyydestäsi, erityisesti kun olet pyytänyt häntä olemaan puhumatta niistä. On tärkeää, että ilmaiset hänelle avoimesti ja rehellisesti, miten hänen käytöksensä
119:lle:Oletko sinä aikuisena tyttärenä valmis kuuntelemaan etkä käyttäydy kuin ylenannettu lapsi joka ei kuuntele vieläkään mitä sinulle kenties yritetään sanoa (on yritetty). Oletko kenties jonkun ulkopuolisen henkilön määräysvallan uhri? sokaistunut sen valheista ja käyttäydyt sen mukaisesti? Normaali äiti-lapsi -suhde ei ole kilpailua, jokainen äiti tekee virheitä, sinäkin. Kunhan et toista äitisi virheitä jos mielestäsi niitä on ollut, todistettavasti, eikä vain joltain ehkä kuultua skeidaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet aikuinen ihminen ja siten itse vastuussa omista tunnetiloistasi. On huonoa vanhemmuutta ja henkisen kypsyyden puutetta käyttää omaa lastaan tunteiden säätelyn välineenä.
Oletko SITÄ MIELTÄ, että toisen ilkeä käytös pitäisi aikuisena sietää, ihan tuosta vaan !
Haloo!
Aikuinen tytär sättii, tiuskii ja äksyilee äidilleen aina tavatessaan. Sinä voit ehkä olla aikuisten lastesi sylkykuppina, jos koet sen olevan o i k e i n .
Minä en halua olla kenenkään sylkykuppi enkä kaatopaikka.
En ole tuon kommentin kirjoittaja ja vastaan ei pidä sietää. Mutta jos ap ei itse kykene kohtaamaan negatiivisia tunteita, ilmaisemaan itse niitä eikä vetää rajoja niin voi voi. Ap:n pakonomainen tarve miellyttää ei myöskään auta asiaa.
Mä jotenkin näen tämän teini-ikään kuuluvaksi ilmiöksi. Meillä oli vähän samaa vaikka ei mitään dramaattista menneisyyttä ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei vanhemmat ole ikuisesti vastuussa lapsen tunteista ja traumoista. Ei ole aikakoneita jotta voi muuttaa sitä menneisyyttä. Kun on kasvanut aikuiseksi niin pitäisi osata löytää keinot käsitellä vaikeat tunteet ja päästä eteenpäin. Vaikka terapiassa.
Eivät olekaan, mutta jos vanhempi ei itse osoita aikuisuutta kohtaamalla ja käsittelemällä asiat niin eipä hänkään sitä arvostavaa kohtaamista ansaitse. Vastavuoroisuus pätee tässäkin. Äitihän ei terapiaan halua mennä, miksi tyttären pitäisi? Tyttären lienee myös parempi ilman rajatonta miellyttäjä-marttyyria.
Mustakin kuulostaa siltä, että tytär on ehkä vähän traumatisoitunut tai muuten elää vaikeaa aikaa. Puhuminen ja kuunteluhan siihen auttaa. Itkeä saa tottakai ja, jos ihan haukkuu tms, niin voi sanoa, että se satuttaa sua ja et halua hänen puhuvan niin. Mutta, jos muistelee ikäviä tapahtuneita asioit, sellaisia pitäisi saada sanoa. Sano, että olet pahoillasi kaikesta tapahtuneesta ja rakastat tytärtäsi. Asiat tapaavat kasvaa isoiksi möykyiksi, jos niistä ei puhu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne täällä. Tytör loukkaa joka kerta, vaikka en sanoisi mitään ikävää. Varon jokaista sanaani. Vävy on samanlainen. Heidän tyttärensä (9 v) menee omaan huoneeseensa. Olen loppuunsaakka väsynyt. Ja hyvin huolissani. Mikä tyttärellä on hätänä, kun näin toimii. Tuen häntä taloudellisesti.
Tytär on jotenkin elämäänsä kyllästynyt, ehkä masentunut tai sitten jäänyt viisivuotiaan tasolle. Taloudellisesti tukeminenkin viittaa siihen ettei hallitse elämäänsä, osaa käsitellä ongelmatilanteita.
Eihän se ole oppinut, kun äiti on ollut kynnysmatto eli ei ole saanut mallia tunteiden saati konfliktien käsittelystä? Miten osaisi käsitellä ongelmatilanteita, kun malli on ollut noin onneton?
Vierailija kirjoitti:
Mä jotenkin näen tämän teini-ikään kuuluvaksi ilmiöksi. Meillä oli vähän samaa vaikka ei mitään dramaattista menneisyyttä ollutkaan.
Nelikymppiset ei enää ole teinejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne täällä. Tytör loukkaa joka kerta, vaikka en sanoisi mitään ikävää. Varon jokaista sanaani. Vävy on samanlainen. Heidän tyttärensä (9 v) menee omaan huoneeseensa. Olen loppuunsaakka väsynyt. Ja hyvin huolissani. Mikä tyttärellä on hätänä, kun näin toimii. Tuen häntä taloudellisesti.
Tytär on jotenkin elämäänsä kyllästynyt, ehkä masentunut tai sitten jäänyt viisivuotiaan tasolle. Taloudellisesti tukeminenkin viittaa siihen ettei hallitse elämäänsä, osaa käsitellä ongelmatilanteita.
Eihän se ole oppinut, kun äiti on ollut kynnysmatto eli ei ole saanut mallia tunteiden saati konfliktien käsittelystä? Miten osaisi käsitellä ongelmatilanteita, kun malli on ollut noin onneton?
No niinpä, jos näin on ollut. Mutta aina voi opetella. omakin äitini teki virheitä, muunmuassa antoi remmiä ja silloin päätin etten ikimaailmassa käyttäydy samoin omien lasten kanssa enkä käyttäytynyt. Miksi virheitä pitäisi toistaa, jatkaa? Sitten isona kiukutellaan ja syytellään vanhempia jotka oli oman aikansa uhreja. Vanhempia pitää kunnioittaa, ja ongelmista puhutaan eikä paeta niitä ja syytellä syyttömiä.
Lienee aivan kohtuullista edellyttää aikuisilta ihmisiltä normaaleja käytöstapoja. Ei edes hyviä, vaan normaaleja. Riippumatta siitä ovatko he äitejä, tyttäriä, poikia, isiä, työtovereita, miniöitä, vävyjä, anoppeja, appeja, naapureita tai vaikka muita junassa matkustavia.
Onko joku tästä eri mieltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnioitus ansaitaan, ei tule kuin manulle illallinen. Miksi tyttären pitäisi olla äitiään fiksumpi? Tytär on yhtä lailla tässä myös se *uhri*
Vierailija kirjoitti:
Lienee aivan kohtuullista edellyttää aikuisilta ihmisiltä normaaleja käytöstapoja. Ei edes hyviä, vaan normaaleja. Riippumatta siitä ovatko he äitejä, tyttäriä, poikia, isiä, työtovereita, miniöitä, vävyjä, anoppeja, appeja, naapureita tai vaikka muita junassa matkustavia.
Onko joku tästä eri mieltä?
Lienee aivan kohtuullista edellyttää aikuisilta ihmisiltä kykyä kantaa vastuu omista tunteistaan ja tekemisistään sekä puhua niistä, ottaa ja antaa palautetta vastaan rakentavasti. Riippumatta siitä, missä roolissa he milloinkin ovat.
Onko se niin vaikea toteuttaa?
Ps. Sanonta "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" pätee tässä mainiosti paikkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on muotia tänä päivänä. Kuka pahoittaa parhaiten kenenkin mielen. Monesti katkeruus, kateus, kauna. Hyvät sanat eivät ole keltään poissa. Pitää opetella puhuu myös vaikeista asijoista. Kertoa mistä on tykännyt huonoa.
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitus ansaitaan, ei tule kuin manulle illallinen. Miksi tyttären pitäisi olla äitiään fiksumpi? Tytär on yhtä lailla tässä myös se *uhri*
Jos tytär tietää äitinsä virheet niin osaa samat virheet välttää itse.
Kiristämällä, uhkailemalla, laatimalla äidilleen sääntöjä tytär tekee itsestään pellen, tyrannin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitus ansaitaan, ei tule kuin manulle illallinen. Miksi tyttären pitäisi olla äitiään fiksumpi? Tytär on yhtä lailla tässä myös se *uhri*
Jos tytär tietää äitinsä virheet niin osaa samat virheet välttää itse.
Kiristämällä, uhkailemalla, laatimalla äidilleen sääntöjä tytär tekee itsestään pellen, tyrannin.
Ja uhriutumalla äiti jatkaa lapsiaikuisena, kynnysmattona ja marttyyrina. Win - win siis.
Ja yhtäaikaa sille terapeutille. Terapeutti näkee jos toinen manipuloi tai onko jompikumpi manipulaation uhri. Voihan kyseessä olla kolmas osapuoli joka jakaa määräyksiä toiselle näistä.