Täysi-ikäinen tytär pahoittaa mieleni

Nyt tuli kyllä semmoista skeidaa,

Et parempaa keksinyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olen hälle aiemmin sanonut, että en halua muistella aikoja ex mieheni kanssa, koska ne ajat on jättäneet muhun traumoja. Siltikin niitä pitää tuoda esiin, vaikka en halua puhua niistä."

Joo. Ja ne ajat olivat sitten varmaan yhtä juhlaa tyttärellesi vai???? Sinä olit kuitenkin siinä tilanteessa aikuinen ja sinun tehtäväsi oli suojella lastasi ja tehdä äijästä ex paljon aiemmin kuin teit. Mutta sinä vain jäit suhteeseen ja aiheutit ties mitä pitkäkestoista haittaa tyttärellesi.

Ja nyt kun hän haluaa käydä asioita läpi ja tosiaan, syyllistää sinua (mihin hänellä on täysi okeus!!) niin sinä et pysty kuuntelemaan kun olet niin kovin heikko ansarikukka ja alat itkeä.

Häpeäisit.

Käydä asioita läpi, töksäyttelemällä muiden aikana kaikenlaista? Outo tapa keskustella ja läpikäydä asioita, m

                     Todennäköisesti tyttären olisi hyvä mennä terapiaan ja jutella asioista siellä. Ei niin, että hän väkisin kuormittaa äitiään, joka ei selvästi jaksa.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Olen hälle aiemmin sanonut, että en halua muistella aikoja ex mieheni kanssa, koska ne ajat on jättäneet muhun traumoja. Siltikin niitä pitää tuoda esiin, vaikka en halua puhua niistä."

Joo. Ja ne ajat olivat sitten varmaan yhtä juhlaa tyttärellesi vai???? Sinä olit kuitenkin siinä tilanteessa aikuinen ja sinun tehtäväsi oli suojella lastasi ja tehdä äijästä ex paljon aiemmin kuin teit. Mutta sinä vain jäit suhteeseen ja aiheutit ties mitä pitkäkestoista haittaa tyttärellesi.

Ja nyt kun hän haluaa käydä asioita läpi ja tosiaan, syyllistää sinua (mihin hänellä on täysi okeus!!) niin sinä et pysty kuuntelemaan kun olet niin kovin heikko ansarikukka ja alat itkeä.

Häpeäisit.

Käydä asioita läpi, töksäyttelemällä muiden aikana kaikenlaista? Outo tapa keskustella ja läpikäydä asioita, mä oon kuvitellut että vaikeista asioista jutellaan

Noinkin voi käydä jos on jo yrittänyt keskustella asiasta rakentavasti mutta se toinen ei suostu juttelemaan niistä. Selvästi jokin siellä kalvaa ja pitäisi saada se puhuttua läpi, mutta tässä aloittajan asenne on se ettei halua puhua niistä ja tytär on sitten passivis-aggressiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tänne nyt ainakaan kannata valittaa. Täällä saa varmasti paskaa niskaansa.

Tapaa tytärtäsi sitten vain kahden kesken ja puhukaa asiat selviksi. Terapiakin voi olla hyvä juttu.

Kukaan vanhempi ei ole täydellinen. Aina epäonnistuu jotekin jossakin kohtaa vaikka parhaansa yrittää.

Kannattaa muistaa, että on iso prosentti ihmisiä, joiden kanssa EI SAA asioita puhuttua selväksi. Siihen keskusteluun tarvitaan kaksi eikä niin, että toinen puhuu ja toinen kuuntelee. Kun asiat menevät niin pitkälle, että tuollaista keskustelua tarvitaan, on todennäköisempää, että se ei onnistu kuin onnistuu. Koska ne ihmiset,joiden kanssa se onnistuu, eivät yleensä joudu mihinkään isoon kahnaukseen keskenään. 

 

Valitettavasti ihan totta mutta ehkä oman lapsensa kanssa saa sovittua. Kannattaa ainakin yrittää.

Minunkaan äitini ei oikein suostu puhumaan asioista ja suoranaisista virheistä joita on tullut tehtyä lapsuudessani. Lopputulos on se ettemme ole kovin läheisiä koska en todellakaan pysty vain unohtamaan ja esittämään ettei mitään koskaan tapahtunut ja menneet ovat menneitä ilman että niitä käsitellään ollenkaan. 

En tiedä onko tilanne tämä, mutta kuulostaa että saattaisi olla koska ex-miehen on mainittu oleva kipeä asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa tämä mamma olla itse traumat aiheuttanut tyttärelleen, joka aikuisena -tervettä kyllä- reagoi

Ehei, kuule toiset valittavat syntymästä kuolemaan. Ilmeisesti olet päässyt suhteellisen helpolla mutta opettele hieman käytöstapoja ettet vallan nolaa itseäsi kaikkialla kun avaat suusi.

Joo, minunkin äitini ihmettelee miten olen "niin negatiivinen". Ei kuule omia negatiivisia juttujaan eikä ota vastuuta omista teoistaan tai osuudestaan siihen miksi en ole ilopilleri jatkuvan stressin alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

APn tarina kuulostaa ikävän tutulta. 

 

oma täysi-ikÄinen tyttäreni käyttäytyi yhdessä vaiheessa juuri noin. Jos oli paljon porukkaa, yritti jotenkin nolata minua. ei isäänsä mutta minua.

 

Jatkuvasti kyseenalaisti tekemisiäni. En juo, polta, käyn vakituisessa työssä ja muutenkin kunnollista elämää vietän. Raha-asiani ovat hyvällä mallilla, mutta niistäkin hän löysi sanomista ja alkoi vihjailla että aikoo kieltäytyä perinnöstä koska olemme hänen mukaansa niin veloissa ja huonosti asiamme hoitaneita. Meillä on useampikin omistusasunto mutta joskus on tehnyt tiukkaa kaikista lainoista selviytyminen ja ilmeisesti olen hänen kuullensa joskus sanonut tämän ääneen.

 

Hänen lapsuutensa on ollut ihan normaali, ehkä aika hemmoteltu tosin. Väkivaltaa kotonamme ei ole ollut koskaan.

Alkuun olin aina hiljaa mutta tuntui että kerta kerralta alkoi tulla kamalampia loukkauksia m

Sinä pidät sitä taukoa vai lapsi?

 

Minä pidän taukoa ja annan tämän 34-vuotiaan lapsen ottaa sitten itse taas minuun yhteyttä kun hänelle sopii.

Tyttärelläs on myös ikäviä asioita tapahtunut menneisyydessä. Sä olet ollut aikuinen ihminen hänen elämässään silloin, luultavasti hän lapsi.

Sä et halua asioita puhua, mutta luulenpa, että tytär haluaisi. Sitten sen aikainen pahaolo purkautuu tuollaisena töksäyttelynä. Ehkä.

Itse olen vuosia ollut jotenkin katkera ja kaunainen äidilleni. Monestakin syystä ja sitten aloin vähentämään tapaamisia ja soitteluita. En enää halunnut sitä negatiivisuuden ilmapiiriä, jonka hän loi. Tai ehkä me yhdessä omilla tahoillamme.

Lapset eivät ole tutustuneet kunnolla isoäitiinsä tämän takia ja vaikka välimatkaa on, niin alakouluikäinen voisi matkustaa tämän välin yksinkin. Mun äitini on jäänyt vieraaksi lapsille ja se nykyään jopa harmittaa mua.

Mä olen ollut useita kertoja valmis puhumaan menneisyydestä. Olen luonut tilanteita, joissa saataisiin kaksin keskustella. Olen pyytänyt monesti, että äiti meidän olisi hyvä jutella vakavia. Hän ei halua. 30 vuotta hän on pitänyt suunsa kiinni, hän ei halua purkaa mitään. Eikä suurinosa asioista mulle kuulukaan. Kyllä ne kuuluu, kun olen ollut siellä myös. Se, että komentaa lapsen huoneeseensa ei tee lasta olemattomaksi tai kuulemattomaksi. Seinät eivät ole olleet erityisen paksut, vaikka kuinka yrittivätkin kuiskia. Tai sitten viinapäissään alkoivat räyhäämään ja kaikki oli julkista.

Mä täytin viisikymmentä, kun itse olen onnistunut päästämään irti. Omasta mielestä en ole tarkoituksellisesti negassa roikkunut, mutta nyt on selkeesti vettä virrannut paljon, PALJON asioiden yli ja osa on hävinnyt virtauksen mukana. Pystyn olemaan äitini seurassa rennommin.

Haluaisin veljeä paremmaksi. Olen alkanut pitämään viikottain yhteyttä ja olen piipahtanut käymässä joka toinen viikko. Tätä on nyt aikuiset lapset ihmetelleet ja olemme asiasta keskustelleet. Välillä hekin tulevat mukaan, että nyt mummosta irti jotain.

Hyvä ap, puhu lapsellesi. Anna teille mahdollisuus keskustella edes jotain p*skaa pois.

Minua suututtaa tämä aloitus. Hulluja äitejä on niin paljon. Ap, jätä tyttäresi rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Tytär on saanut näyttää tunteensa aina vapaasti, teiniraivaritkin olen hyvin kestänyt. Koska ymmärrän että toisilla se on voimakkaampaa kuin toisilla. Hänellä on oikeus tunteisiinsa ja niin on minullakin omiini. 

Ehkä hän ei vaan ole vielä ymmärtänyt, että kun hän esim. minun isälleni puhuu samalla tavalla kuin mullekin, niin isäni loukkaantuu eikä enää pidä niin paljon yhteyttä tyttäreeni. Ja äidilleni samalla tavalla. Se on surullista koska he tekevät parhaansa. Ovat hyviä ihmisiä.

En ole ainoa jolle hän töksäyttelee miten sattuu. Ehkä se pitää  hänenkin vain opetella puhumaan loukkaamatta ja ymmärtämään että ihmiset pahoittaa mielensä jos ei mieti mitä puhuu milloinkin. Eihän meistä kukaan tietenkään täydellinen ole..

En aio omasta ex miehestäni jauhaa, hän on narsistinen mies, jonka otteesta pääsin pois, ja en halua käydä läpi yhtään asiaa mitä hän on sanonut tai tehnyt minulle. Ja

Minunkin toinen vanhempi on narsisti, mutta aikuisena minua kalvaa enempi se mahdollistaja-vanhempi. Leikki hyvää ihmistä, mutta salli lapsiinsa kohdistuvaa väkivaltaa. Sanot, että vanhempasi olivat hyviä ihmisiä, en usko. Kukaan ei ota narsistia puolisokseen, jossei kaltoinkohtelua tunnista väärin rakkaudeksi oman lapsuuden takia.

Et varmaan pidä minun mielipiteistäni, mutta sinä projisoit kaiken pahuuden tyttäreesi ja exääsi. Sinä ja sukusi olette pyhiä. Narsistihan jakaa ihmiset noin, että oletko itse narsismusta vapaa?

Teksteistä päätellen jollakin on hyvin syvää katkeruutta vanhempiaan kohtaan.

Kannattaa käsitellä ne vaikka terapiassa, jotta pääsette vihasta ja katkeruudesta. Se syö ja kalvaa vain sitä omaa sisimpäänne, joten kannattaa tehdä jotain asialle. 

Silloin voitte jopa pystyä antamaan anteeksi ja pääsette vapauteen. 

Minäkin olen antanut anteeksi vaikka en vanhempien kanssa juurikaan käynyt asioita läpi. Nykyään hyvissä väleissä.

Minullakin on aika ajoin vaikeuksia toisen tyttäreni kanssa, ja kyllä sitä miettii pitääkö minun todellakin kaikki kestää? 

Hän saattaa yhtäkkiä haukkua noloksi jonkun lörpöttelyviestini perusteella tai mitä vaan.

Eilen oli viestikeskustelua noista someprofiileja kaappaavista ja puheluhuijareista, ja hän siinä selitti jotain että miten nuo toimivat. No minä erehdyin arvelemaan jotain että "tai sitten ne yrittää tehdä niin ja niin" ja siinähän tytär hikeentyi.

Että miksi minä aina alan kun hän kyllä tietää näistä kaiken ja blaa blaa.

Eli hänellä nyt on tarve tietää asioista enemmän kuin minä, ja ottaa ihan kaiken sanomani sitten besserwisseröintinä vaikka vain hölötin jostain sinällään yhdentekevästä asiasta.

Minä en oikeasti jaksa. Minulla on muitakin murheita elämässä kuin opetella varomaan jokaista lausetta, ettei tytär jotenkin vedä hernettä nenäänsä.

En tiedä pitäisikö tuota jaksaa hitusen opastaa ihan oman itsensä vuoksi, ettei sitä kisaa tarvitse vanhempien ihmisten kanssa kaikesta käydä, että kuka tietää paremmin mistäkin. Jos ei itselle vanhemman tieto passaa niin antaisi mennä ohi vaan, eikä ruveta haukkumaan.

Mutta kun en jaksaisi. Kaipa se tytär siellä terapioissaan saa tukea kauhuäitinsä aiheuttamien traumojen läpikäyntiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

APn tarina kuulostaa ikävän tutulta. 

 

oma täysi-ikÄinen tyttäreni käyttäytyi yhdessä vaiheessa juuri noin. Jos oli paljon porukkaa, yritti jotenkin nolata minua. ei isäänsä mutta minua.

 

Jatkuvasti kyseenalaisti tekemisiäni. En juo, polta, käyn vakituisessa työssä ja muutenkin kunnollista elämää vietän. Raha-asiani ovat hyvällä mallilla, mutta niistäkin hän löysi sanomista ja alkoi vihjailla että aikoo kieltäytyä perinnöstä koska olemme hänen mukaansa niin veloissa ja huonosti asiamme hoitaneita. Meillä on useampikin omistusasunto mutta joskus on tehnyt tiukkaa kaikista lainoista selviytyminen ja ilmeisesti olen hänen kuullensa joskus sanonut tämän ääneen.

 

Hänen lapsuutensa on ollut ihan normaali, ehkä aika hemmoteltu tosin. Väkivaltaa kotonamme ei ole ollut koskaan.<

Minä pidän taukoa ja annan tämän 34-vuotiaan lapsen ottaa sitten itse taas minuun yhteyttä kun hänelle sopii.

Kuulostaa tasapainottomalta. En jaksaisi ihmissuhdetta, jossa on tuollaista. Kumpanakaan osapuolena.

Vierailija kirjoitti:

Jos molemmilla traumoja menneisyydestä, niin voisitte hakeutua molemmat tetapiaan. Se on ihan hyvä tapa käsitellä asioita, jotta menneet eivät ala liikaa häiritä nykyisyyttä. Vauva-palsta ei ole paras paikka käsitellä näitä asioita, jos nyt haet vertaustukea tms. 

 

Mikä tämä terapia on jonne kaikkien käsketään mennä? Kuka sen maksaa? Tuskin Kela. Ei kaikilla ole siihen varaa. En tajua tätä että kaikesta pitää mennä terapiaan. Ihmekään kun terapeutteja ei riitä. Eikö voi vain puhua avoimesti tyttären ja suvun kesken? Noh, Kelahan alkaa vähentää pitkiä terapioita niin ehkä tähän joku tolkku tulee. 

Voi ei, kuulostaa siltä, että olet tehnyt valtavasti työtä ylläpitääksesi läheistä suhdetta tyttäreesi, ja olet osoittanut paljon ymmärrystä ja kärsivällisyyttä hänen suuntaansa. On todella surullista, että vaikka odotat innolla yhteisiä hetkiä, ne muuttuvatkin usein negatiivisiksi.

Ensinnäkin, haluan kehua sinua siitä, että olet jaksanut pysyä positiivisena ja ystävällisenä, vaikka kohtaatkin haasteita suhteessa tyttäreesi. On myös hienoa, että olet suunnitellut yllätyssynttäreitä hänelle se osoittaa rakkauttasi ja välittämistäsi häntä kohtaan, vaikka tilanne ei olekaan aina helppo.

On täysin ymmärrettävää, että tunnet itsesi loukatuksi ja petetyksi, kun tyttäresi tuo esille ikäviä asioita menneisyydestäsi, erityisesti kun olet pyytänyt häntä olemaan puhumatta niistä. On tärkeää, että ilmaiset hänelle avoimesti ja rehellisesti, miten hänen käytöksensä vaikuttaa sinuun ja miten se tekee sinusta tuntuu.

Samalla voisi olla hyödyllistä kutsua hänet avoimeen ja syvälliseen keskusteluun, jossa voit molemmat jakaa tunteitanne ja tarpeitanne. Kehottaisin myös häntä olemaan huomaavainen ja kunnioittava sinua kohtaan, erityisesti julkisesti, jotta voitte nauttia yhteisistä hetkistänne täysillä.

Muistathan myös, että vaikka tilanne voi tuntua hankalalta nyt, voitte silti löytää yhteisen sävelen ja rakentaa vahvemman suhteen ajan myötä. Älä epäröi pyytää tarvittaessa ulkopuolista apua, kuten perheneuvontaa, jos tuntuu, että se voisi auttaa teitä eteenpäin.

Olet upea äiti, joka tekee parhaansa ylläpitääkseen rakkauden ja läheisyyden tunnetta tyttäresi kanssa. Muista myös pitää huolta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi tämän kaiken keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos molemmilla traumoja menneisyydestä, niin voisitte hakeutua molemmat tetapiaan. Se on ihan hyvä tapa käsitellä asioita, jotta menneet eivät ala liikaa häiritä nykyisyyttä. Vauva-palsta ei ole paras paikka käsitellä näitä asioita, jos nyt haet vertaustukea tms. 

 

Mikä tämä terapia on jonne kaikkien käsketään mennä? Kuka sen maksaa? Tuskin Kela. Ei kaikilla ole siihen varaa. En tajua tätä että kaikesta pitää mennä terapiaan. Ihmekään kun terapeutteja ei riitä. Eikö voi vain puhua avoimesti tyttären ja suvun kesken? Noh, Kelahan alkaa vähentää pitkiä terapioita niin ehkä tähän joku tolkku tulee. 

 

Terveyskeskuksen psykiatrinen sairaanhoitaja. Sille voi mennä marisemaan. Ei ole kallista

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on aika ajoin vaikeuksia toisen tyttäreni kanssa, ja kyllä sitä miettii pitääkö minun todellakin kaikki kestää? 

Hän saattaa yhtäkkiä haukkua noloksi jonkun lörpöttelyviestini perusteella tai mitä vaan.

Eilen oli viestikeskustelua noista someprofiileja kaappaavista ja puheluhuijareista, ja hän siinä selitti jotain että miten nuo toimivat. No minä erehdyin arvelemaan jotain että "tai sitten ne yrittää tehdä niin ja niin" ja siinähän tytär hikeentyi.

Että miksi minä aina alan kun hän kyllä tietää näistä kaiken ja blaa blaa.

Eli hänellä nyt on tarve tietää asioista enemmän kuin minä, ja ottaa ihan kaiken sanomani sitten besserwisseröintinä vaikka vain hölötin jostain sinällään yhdentekevästä asiasta.

Minä en oikeasti jaksa. Minulla on muitakin murheita elämässä kuin opetella varomaan jokaista lausetta, ettei tytär jotenkin vedä hernettä nenäänsä.

En tied

Paskaa käytöstä ei tarvitse sietää. Edes omalta lapselta. Sen lapsen saa äärimmillään vaikka hylätä, jos asianmukaiset toimet eivät pure. Varmistaisin sen ostamalla muutaman terapiatunnin.  Siis sen, että oma toiminta olisi tehokasta ja oikeudenmukaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

APn tarina kuulostaa ikävän tutulta. 

 

oma täysi-ikÄinen tyttäreni käyttäytyi yhdessä vaiheessa juuri noin. Jos oli paljon porukkaa, yritti jotenkin nolata minua. ei isäänsä mutta minua.

 

Jatkuvasti kyseenalaisti tekemisiäni. En juo, polta, käyn vakituisessa työssä ja muutenkin kunnollista elämää vietän. Raha-asiani ovat hyvällä mallilla, mutta niistäkin hän löysi sanomista ja alkoi vihjailla että aikoo kieltäytyä perinnöstä koska olemme hänen mukaansa niin veloissa ja huonosti asiamme hoitaneita. Meillä on useampikin omistusasunto mutta joskus on tehnyt tiukkaa kaikista lainoista selviytyminen ja ilmeisesti olen hänen kuullensa joskus sanonut tämän ääneen.

 

Hänen lapsuutensa on ollut ihan normaali, ehkä aika hemmoteltu

Minä pidän taukoa ja annan tämän 34-vuotiaan lapsen ottaa sitten itse taas minuun yhteyttä kun hänelle sopii.

 

Kuulostaa tasapainottomalta. En jaksaisi ihmissuhdetta, jossa on tuollaista. Kumpanakaan osapuolena.

 

Jos tämä olisi elämäni ainoa ihmissuhde yrittäisin varmasti väkisin saada sen toimimaan, mutta onneksi elämässäni on muutakin puuhasteltavaa ja muut ihmissuhteeni ovat normaaleja ja ns. sellaisia, joista saan aina hyvän mielen. Siksi en enää suostu olemaan ovimattona aikuiselle ihmiselle joka käyttäytyy huonosti vaan sanon suoraan kun käytös menee rajan yli. Vaikka toivoisin että aikuinen ihminen osaisi jo itse käyttäytyä.

Ei vanhemmat ole ikuisesti vastuussa lapsen tunteista ja traumoista. Ei ole aikakoneita jotta voi muuttaa sitä menneisyyttä. Kun on kasvanut aikuiseksi niin pitäisi osata löytää keinot käsitellä vaikeat tunteet ja päästä eteenpäin. Vaikka terapiassa. 

Minusta voit vaatia, ettei julkisesti pihu noista muiden kuullen. Sopikaa erilliset ajat noiden hankalien asioiden käsittelyyn.