Mikä on lapsen kannalta parasta siinä, että äiti on pitkään kotiäitinä?

Vierailija kirjoitti:

Jos tekee vain yhden lapsen ja on hänen kanssa pitkään kotona, niin ero eläkkeessä niihin jotka tekevät kolme lasta jotka laittavat päiväkotiin 1,5 vuoden iässä ei ole juuri millainenkaan ero.

Ikävä kyllä vain kotona lasten kanssa oleminen muuttuu sitä hauskemmaksi, mitä useampia ja isompia lapsia köörissä on.

Meidän äiti jäi perhepäivähoitajaksi kun me lapset synnyimme. Hän halusi viettää aikaa lastensa kanssa ja nähdä meitä muulloinkin kuin iltaisin ja viikonloppuisin. Ja ihana lapsuus meillä olikin. Saatiin tehdä paljon asioita yhdessä meille rakkaimpien ihmisten kanssa, ja siihen aikaan perhepäivähoidossakaan ei ollut kovin suuria rajoituksia, eli kuljettiin myös kylillä, kerhoissa ja harrastuksissa päivisin porukalla. Ja metsäretkellä käytiin miltei joka päivä. 

Me oltiin veljen kanssa molemmat lapsina aika hiljaisia, veli rauhallinen ja rauhassa viihtyvä ja minä taas todella paljon valvontaa vaativa viipottaja. Veli sai rauhansa, hänellä oli aina mahdollisuus vetäytyä omaan huoneeseensa jos ei jaksanut hoitolasten hälinää, ja minä sain viipottaa tutussa ympäristössä. Piha rajautui suoraan metsään, joten siellä riitti tilaa temmeltää. Veikkaan, että etenkin veljen olisi ollut todella vaikeaa sopeutua päiväkotiympäristöön. Ehti kuitenkin hyvin reipastua ennen kouluikää ja koulussa kaikki menikin sitten jo hyvin.

On päiväkodeissakin puolensa, mutta meille tuo oli ehdottomasti se paras ratkaisu. 

Kiireettömyys

Sanoisin että kaikki, siis jos on tavallisen hyvä äiti eikä mikään juoppo. Ainoa asia mikä päiväkodissa voisi olla paremmin niin sieltä voisi saada kavereita. Mutta ei siitä ole takuita siitäkään, että saisi.

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia muuten terve leikki-ikäinen viedään psykologin tutkimuksiin? Itse en keksi muuta syytä kuin vanhemman toive varhennettuun koulun aloitukseen. Ja miksi ihmeessä kukaan haluaisi ehdoin tahdoin lapsensa lapsuutta lyhentää, jos ei edes halua tätä varhaiskasvatuksen piiriin viedä?

Hei kaikki alapeukuttajat, nyt teillä on tilaisuus sivistää kysyjää. Mikä on syynä, kun kotihoidettua ja kaikin puolin mallikelpoista leikki-ikäistä tutkitaan psykologilla?

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että kaikki, siis jos on tavallisen hyvä äiti eikä mikään juoppo. Ainoa asia mikä päiväkodissa voisi olla paremmin niin sieltä voisi saada kavereita. Mutta ei siitä ole takuita siitäkään, että saisi.

No esimerkiksi se asia, mikä voisi olla paremmin, olisi että isä olisi yhtä pitkään koti-isänä, jolloin hän saisi muodostaa yhtä hyvän kahdenkeskisen suhteen lapseen kuin äitikin.

Minun äitini oli kotiäiti pitkään. Enkä itse ole kokenut sitä koskaan mitenkään paremmaksi vaihtoehdoksi. Minusta oli kivaa vihdoin päästä eskariin joka oli läheisen päiväkodin yhteydessä ja harmitti, kun jouduin aina lähtemään aikaisemmin kuin muut ja ne parhaat leikit jäi aina kesken.

Vierailija kirjoitti:

Kiireettömyys

Itse lapsena vihasin sitä, ettei mitään ikinä tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini oli kotiäiti pitkään. Enkä itse ole kokenut sitä koskaan mitenkään paremmaksi vaihtoehdoksi. Minusta oli kivaa vihdoin päästä eskariin joka oli läheisen päiväkodin yhteydessä ja harmitti, kun jouduin aina lähtemään aikaisemmin kuin muut ja ne parhaat leikit jäi aina kesken.

 

Joo mutta et sinä oikein osaa verrata sellaiseen, että olisit joutunut jo yksivuotiaana päiväkotiin. Eskari-ikäinen kokee päiväkodin varsin erilailla kuin joku 1-2-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kiire mihkään. Oravanpyörää kannattaa vältellä niin kauan kun vaan pystyy.

Tämä.

Jos äiti on turvallinen, rakastava ja mielenterveydeltään ns. kunnossa, parasta on kiireettömyys, turvallisuuden tunne (aina äiti lähellä), sopivien vaikutteiden valikointi (kaikki päiväkodista saatavat vaikutteet eivät tosiaankaan ole toivottavia: muiden lasten rumat puheet ja huonot käytösmallit tarttuvat herkästi pieneen lapseen), lapsen yksilöllinen kohtaaminen, kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta.

Huonoa pitkässä kotona olemisessa äidin kanssa voi olla yksinäisyys ja kaverittomuuden kokemus, ryhmässä toimimisen oppimattomuus, mahdollinen joustamattomuus sosiaalisissa suhteissa, aikatauluihin sopeutumattomuus

Parasta ehkä olisikin, että lapsi voisi olla päiväkotiryhmässä silloin tällöin säännöstellen ja pääasiassa kotona äidin kanssa? Parhaimmat puolet varhaiskasvatuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiireettömyys

Itse lapsena vihasin sitä, ettei mitään ikinä tapahtunut.

Kiireettömyys ei tarkoita sitä että mitään ei tapahdu. 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiireettömyys

Itse lapsena vihasin sitä, ettei mitään ikinä tapahtunut.

Kiireettömyys ei tarkoita sitä että mitään ei tapahdu. 😅

Kyllä se meidän perheessämme tarkoitti. Tilastoissa näkyvä fakta on, että niissä perheissä, missä äiti ei ole työelämässä, on muita enemmän masennusta, köyhyyttä, terveysongelmia jne. Näin minunkin lapsuudenperheessäni. 

Toki jos vertaamme niitä koulutetuimpia, fiksuimpia ja jaksavimpia kotiäitejä koulutetuimpiin, fiksuimpiin ja jaksavimpiin työssäkäyviin äiteihin, huomaamme että molemmilla ryhmillä menee vähintään yhtä hyvin. Mutta eikö tasapuolisuuden nimissä pitäisi vertailukohteeksi ottaa myös paras ja laadukkain päivähoito? Ja mikä olisi tämän nollatutkimuksen lopputulos? Jos asiat ovat hyvin, ne ovat hyvin?

Parasta on se, että ei joudu päiväkotiin. Ne ei ole nykyään mitään hyviä paikkoja. Toki Suomessa joku hyväkin on, mutta keskimäärin ei. Jotkut yksityiset ketjupaikat jopa kauheita. 

Vierailija kirjoitti:

Parasta on se, että ei joudu päiväkotiin. Ne ei ole nykyään mitään hyviä paikkoja. Toki Suomessa joku hyväkin on, mutta keskimäärin ei. Jotkut yksityiset ketjupaikat jopa kauheita. 

Jep

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt viimeisen vuoden aikana auttamassa useaa lapsiperhettä. Kaikkia näitä yhdistää kotiäitiys ja lasten kaltoinkohtelu. Lapset ovat selvästi ikäisiään jäljessä, sanavarasto pieni ja sosiaaliset taidot onnettomia. 

Varmasti on olemassa myös tuollaisia perheitä, joissa ei ole kaikki hyvin. Mutta paljon on kyllä kotiäiti-perheitä, joissa on kaikki hyvin ja lapset on ikäistään edellä esim kielellisessä kehityksessä ym. Kirjoitat aika ikävästi ja leimaavasti ketjuun, jonka aiheena on vain hyvät asiat kotiäitiyteen liittyen.

Ap

Sivusta seuranneena uraäitinä, noita ongelmia on useissa kotiäitiperheissä. Kun äideiltä aikuiskontaktit vähenevät purkavat turhautumistaan lapsiin. "kaunista käytöstä" opetetaan useassa kotiäitiperheessä huutamalla. Tai pahimmillaan kuten naapurin kotiäiti: sulkemalla lapsi parkumaan yksin sisälle kun itse juo viinilasillistaan puhelimessa juoruten. Siinä lomapäivällä ollut, lasten kanssa pihalla leikkinyt uraäiti kuunteli omalta pihaltaan meininkiä silmät pyöreinä, jos olisi jatkunut vähänkään pidempään olisin soittanut poliisille.

Kuulostaa pahalta. Mutta jos yksi kotiäiti toimii kyseenalaisesti, on se edelleen vain se yksi. Uskotko, että itse toimisit noin, jos olisit kotiäiti?

Entä kuvitteletko tosiaan, että lapsesi saa päiväkodissa aina tukea tunteidensa käsittelyyn? Olen itse sijaistanut lukuisissa päiväkodeissa ja voin kertoa, että niissä on jatkuva kiire ja hoitajat sekä opettajat äärirajoilla. Osa lapsista parkuu vanhempansa perään tuntikausia heti aamupalalta alkaen. Eroahdistus voi kestää jopa vuoden päiväkodin aloituksesta. Itkuista yritetään hienovaraisesti kertoa vanhemmille, mutta he syyttävätkin päiväkotia sen sijaan että katsoisivat peiliin. Lasten itkuisuus ja raivarit ovat varhaiskasvatuksessa arkipäivää, eikä mitenkään ole mahdollista irrottaa yhtä työntekijää sylittelemään näitä lapsia riittävästi. Sinunkin lapsesi on takuulla parkunut työpäiväsi aikana yksin ilman aikuisen tukea. 

Ettet sinä uraäiti vain eläisi harhakuvitelmissa siksi, ettet kestä myöntää, että olet toiminut itsekkäästi laittaessasi lapsesi päiväkotiin.

Itse olin kotihoidossa eskariin asti, enkä edes kaivannut päiväkotiin. Edelleenkin muistelen lämmöllä niitä kiireettömiä aamuja. Äiti peitteli usein sohvalle ja toi aamupalan. Siinä sitten katseltiin lastenohjelmia. Mitään erikoista me ei päivän aikana tehty, mutta silti rakastin sitä elämää. Vihasin olla eskarissa ja myöhemmin koulussa, vaikka siellä ei ollutkaan mitään kiusaamista tmv ja mulla oli kavereita. Olin ja olen edelleen kotihiiri.

Lapsi saa nukkua tarpeeksi, aamut ovat kiireettömiä. Kaikki tekeminen on vapaampaa ja rennompaa. Ei ole pakko seistä kurahousuissa klo 15-17 yhdellä ja samalla pihalla joka päivä. Äitikin on paremmalla tuulella kun ei ole minuuttiaikataulua.

Lapset saivat olla lähellä äitiään. Elää kiireetöntä arkea omalla rytmillä. Päästiin kokemaan monia asioita yhdessä mm. muskaria, taidetta, ooppera, teatteria. Läheisyyttä, lapsen tarpeisiin vastaamista. Ihania luku- ja lauluhetkiä. Yhteisiä liikuntaharrastuksia. Muita lapsia tavattiin kerhossa ja toki kavereiden lapsistakin oli seuraa. Ihanat vuodet. Ja lapset ovat kasvaneet fiksuiksi ja tasapainoisiksi. Olen jatkanut kotiäitinä olemista vielä senkin jälkeen kun lapset aloittavat koulun. Ei yksinoloa kotona koulun jälkeen. Saavat tukea läksyihin ja ruoka odottaa valmiina. Päivät pysyvät lapsilla kohtuullisina, kun ei tarvitse istua iltapäiväkerhossa viiteen asti. Ei mitään valittamista äidin näkökulmasta ja lapsetkin vaikuttavat tyytyväisiltä. 

Ja olen siis korkeasti koulutettu ja ihan riittävästi uraa tehnyt. Olisi todella typerää uhrata omien lastensa hyvinvointi voidakseen juosta työelämässä kohottamassa egoaan. Töiden aika on sitten joskus myöhemmin. Nyt teen maailman tärkeintä työtä. Olen äiti. En ole tilivelvollinen kellekkään.  Kun lapset sairastaa niin mikään ei muutu, ei tarvitse stressata töistä tai selitellä esimiehille. 

 

Terv. 99