Mikä on lapsen kannalta parasta siinä, että äiti on pitkään kotiäitinä?
Nyt kiinnostaa vain hyvät asiat ja nimenomaan lapsen kannalta hyvät. Eli äiti pitkään kotiäitinä, lapsi ei siksi päiväkodissa. Mikä siinä on parasta?
Kommentit (254)
Kiireettömyys. Turvallinen ja rauhallinen ympäristö. Virikkeitä niin paljon kuin kullekin lapselle sopii. Hyvä kasvatus eikä vain säilytyspaikan säännöt. Äidillä tai isällä on aikaa ja voimia lapselle.
Säästyy muutamalta flunssalta, vatsataudilta, kihomadoilta, täiltä yms.
Parasta kotona läheisten kanssa oleminen, kiireettömyys, mahdollisuus omiin rytmeihin. Syliä ja halia, rakkautta tarjolla.
- Kyllä ja ennen kaikkea lohtua kun tulee haaveri. Turvallisuus, huolenpito , kiireettömät hetket jotka voi jakaa oman läheisen kanssa.
Siis minä olen koulutettu ja naimisissa. Olemme varakkaita. Eikä ole kyllä kummallakaan vanhemmista ollut mitään haasteita vanhemmuudessa. Koen olevani etuoikeutettu kun olen saanut itse hoitaa ja kasvattaa lapsemme. Meidän perheessä minun kotiäitiys oli ihan oma valinta. Lapset saivat ihanan lapsuuden. Perhe-elämä ja parisuhde oli ja on yhä helppoa, kivaa ja toimivaa. Mutta Suomessa on saatanasta seuraava jos on perhekeskeinen ja rakastaa omaa perhettä ja nauttii lapsiperheen elämästä.
-Mikä on pitkään? 3 vuotta? 5?
Esikoisen kanssa olin kotona 3 vuotta, nuorimmaisten 5,5 vuotta, koska en saanut töitä aikaisemmin.
Päiväkodista tosiaankin tulee nykyään kaikki mahdolliset kulkutaudit, nykyään on paljon enemmän kaikkea kuin esikoisen aikana ysärin lopulla. Onneksi nuorimmatkin ovat jo yläkoululaisia.
Päiväkodissa on järkyttävä meteli koko ajan, siellä lapsi hukkuu massaan, ei saa aikuisen huomiota kuten kotona, siellä lapsen pitää osata kommunikoida tarpeeksi hyvin ja pitää puolensa.
Monet päiväkodissa työskentelevät sanovat, etteivät haluaisi laittaa omalle työpaikalleen omia lapsiaan, se kertoo todella paljon siitä mikä todellisuus päiväkodeissa voi olla.
Siskoni on ollut päiväkodissa vuosia töissä, ja haluaa sieltä pois, itse en edes haluaisi sinne töihin.
En keksi yhtään syytä miksi alle 3v pitäisi laittaa päiväkotiin.
Se että jotkut lapset laitetaan huonojen kotiolojen takia päiväkotiin on mielestäni kauhea asia. Kyllä asiat pitää hoitaa niin, ettei lapsen tarvitse mennä turvaan päiväkotiin omilta vanhemmiltaan. Ja jos ongelma näkyy lapsessa, se kuormittaa muita lapsia samassa ryhmässä, tavalla tai toisella.
- Hyvä ja asiallinen kommentti. Juuri näin.
Stressitön (tai ainakin stressittömämpi, yleensä) ympäristö kuin päiväkodissa, joka edesauttaa immuniteettia = ei niin paljon sairastelua, myöhemminkään elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa olla kotona. Siinä se paremmuus on. Lapsen ei tarvitse olla säilössä suuressa, levottomassa ryhmässä. Ei varhaiskasvatuksessa yksittäinen lapsi saa syliä ja turvaa. Hyvä jos edes jotenkin huomataan. Mihinkään ei pääse omaan rauhaan. Koko päivä hälinää ja ahdistusta
Tässä hyvin tiivistettynä
Ei tarvitse oppia miten tullaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Ei tunne ketään muista lapsista silloin kun menee kouluun, joten ei pääse muodostumaan ennakkokäsityksiä. Voi elää pidempään illuusiossa että on ihmisenä erityinen ilman että tarvitsee kilpailla muiden kanssa huomiosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan äidistä, ei kaikilla ole automaattisesti samat edut. Mitä voit antaa lapsellesi?
Eiköhän jokainen täysipäinen äiti pysty antamaan sen olennaisimman eli rakkautta.
Sitä voi antaa vaikkei olisi kotiäiti
Ei kuitenkaan siinä määrin,jos suurin osa äidin päivistä menee töissä.
Kiireettömyys, rentous, kasvurauha. Vaatii kotona olevalta vanhemmalta vain viitseliäisyyttä, että lapsi oppii olemaan myös muiden lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt viimeisen vuoden aikana auttamassa useaa lapsiperhettä. Kaikkia näitä yhdistää kotiäitiys ja lasten kaltoinkohtelu. Lapset ovat selvästi ikäisiään jäljessä, sanavarasto pieni ja sosiaaliset taidot onnettomia.
Sellaista se on aina kun lapsi kasvaa huonoissa olosuhteissa. Kuten ylitäydessä päiväkotiryhmässä, jossa kukaan ei ehdi ottaa syliin saati lukea ajan kanssa kirjaa tai keskustella lapsen kanssa.
Niin tai unohtaa sen puistoon, kun itse lähtee puistosta porukan kanssa. Vanhemmilla on puistosta lähteissä vähemmän päitä laskettavana.
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti on turvallinen, rakastava ja mielenterveydeltään ns. kunnossa, parasta on kiireettömyys, turvallisuuden tunne (aina äiti lähellä), sopivien vaikutteiden valikointi (kaikki päiväkodista saatavat vaikutteet eivät tosiaankaan ole toivottavia: muiden lasten rumat puheet ja huonot käytösmallit tarttuvat herkästi pieneen lapseen), lapsen yksilöllinen kohtaaminen, kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta.
Huonoa pitkässä kotona olemisessa äidin kanssa voi olla yksinäisyys ja kaverittomuuden kokemus, ryhmässä toimimisen oppimattomuus, mahdollinen joustamattomuus sosiaalisissa suhteissa, aikatauluihin sopeutumattomuus
Parasta ehkä olisikin, että lapsi voisi olla päiväkotiryhmässä silloin tällöin säännöstellen ja pääasiassa kotona äidin kanssa? Parhaimmat puolet varhaiskasvatuksesta?
Ryhmässä olemista oppii myös esim.harrastusryhmässä,kerhossa jne.,ei välttämättä tarvitse olla isossa päiväkotiryhmässä pitkiä päiviä.
Vierailija kirjoitti:
Kiireettömyys, rentous,l kasvurauha. Vaatii kotona olevalta vanhemmalta vain viitseliäisyyttä, että lapsi oppii olemaan myös muiden lasten kanssa.
Lapsen voi laittaa vaikka johonkin harrastusryhmään, jossa näkee muita lapsia ja oppii olemaan muiden kanssa.
Onko nimenomaan päiväkotilasten kortisoli- eli stressihormonitasoista tehty tutkimusta?
Nimittäin kyllä kannattaisi.
Korkea kortisolitaso on merkki stressistä. Sekä henkisestä että kehollisesta stressistä. Stressi ilmenee lapsella mm. käytösoireina kuten ärtymyksenä, ahdistuneisuutena ja nukahtamisvaikeuksina. Pitkittynyt kortisolitaso vaikuttaa siis suoraan terveyteen. Oireina vatsakivut, päänsärky, huimaus ja sydämen tiheä syke (tykytys).
Yksi tehokkain tapa torjua lapsen stressiä on läheisyys. Arvatkaapa paljonko läheisyyttä lapsi saa päiväkotiryhmässä missä on 7 lasta ja 1 hoitaja?
Nyt joku kysyy miksi lapsen kannalta on parasta pitää se oma lapsi kotona ja olla kotiäitinä jos on madollisuus valita. No miettikääs.