Turun silmälääkäritapaus osoittaa sen mitä yksityinen terveydenhuolto voi pahimmillaan olla
Turhia, kalliita ja terveyttä haittaavia hoitoja lääkärin ahneuden vuoksi.
"ESIMERKIKSI 64-vuotias kaarinalaisnainen kertoo HS:lle käyneensä lääkärin suorittamassa silmien taittovirheleikkauksessa ja saaneensa sen jälkeen yllättäen glaukoomadiagnoosin.
Minulle määrättiin glaukoomalääkitys, joka on ollut suunnattoman voimakas. Lääkkeitä oli kolmenlaisia, aamulla ja illalla käytettäviä. Lisäksi lääkäri puhui minut ympäri ja silmiini tehtiin kallis laserointi.
Hän kertoo menettäneensä rahaa tuhansia ja taas tuhansia euroja. Vajaa vuosi sitten hän meni Turun yliopistolliseen keskussairaalaan (Tyks) kaihileikkaukseen, jossa hänelle selvisi varsinainen yllätys.
"Lääkäri teki minulle siellä glaukoomatutkimuksen ja selvisi, että minulla ei ole lainkaan glaukoomaa. Olo on petetty ja usko lääkäriin ja ihmiseen on menetetty. Tämä oli rahanryöväys pienipalkkaiselta ja hyväuskoiselta asiakkaalta., hän kertoo."
Kommentit (145)
"Edelleen jankkaat epäolennaisuuksia. Potilaan ei kuulu joutua epäilemään lääkärin diagnoosia ja hoitosuosituksia."
Miksi siis köyhä potilas suhtautuu TYKSin silmälääkäreiden osaamiseen niin epäluuloisesti, ettei edes yritä selvittää millaista hoitoa siellä saisi? Eihän potilaan kuulu joutua epälemään TYKSin lääkäreiden diagnooseja ja hoitosuosituksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä jutussa mieltäni painaa eniten kysymys siitä, miksi niin moni hakeutuu yksityiselle silmälääkärille kalliisiin hoitoihin, vaikka rahasta olisi pulaa? Hesari kertoi huijarin asiakkaaksi joutuneen mm. pienituloisen naisen, joka joutui tekemään kahta työtä ja säästämään rahaa vuosien ajan saadakseen silmälääkärikulut maksettua. Eikö nainen edes yrittänyt selvittää, millaista hoitoa TYKSistä olisi saanut paljon halvemmalla, vai jäikö hän yksityiselle pakon edessä?
Kyseinen lääkäri sanoi potilaille, ettei pidä mennä muualle hoitoon.
Onko joku oikeasti niin tyhmä, että painaa kahta työtä ja säästää kaikesta vuosikaudet pelkästään siksi, että yksi silmälääkäri on sitä mieltä että muualta ei saa kunnollista hoitoa? Yksi käynti TYKSillä ei paljoa maksa, eikä kokeilematta selviä
Pääseekö TYKSin silmälääkärille noin vain soittamalla? Tarvitseeko lähetteen ensin perusterveydenhuollosta? Niinpä.
Vierailija kirjoitti:
"Edelleen jankkaat epäolennaisuuksia. Potilaan ei kuulu joutua epäilemään lääkärin diagnoosia ja hoitosuosituksia."
Miksi siis köyhä potilas suhtautuu TYKSin silmälääkäreiden osaamiseen niin epäluuloisesti, ettei edes yritä selvittää millaista hoitoa siellä saisi? Eihän potilaan kuulu joutua epälemään TYKSin lääkäreiden diagnooseja ja hoitosuosituksia.
Jos lääkäri suosittelee jatkamaan hoitoa hänen luonaan, ei potilaalla ole mitään syytä epäillä. Ihan kuten yksityisen syöpähoidon asiakkailla ei ole mitään syytä kyseenalaistaa sitä, että ovat tehneet oikean valinnan, vaikka julkisellakin on hoitoa. Eivät he ole jääneet odottelemaan, millaista hoitoa saisivat vaan halunneet hoitoa heti.
Useimmille ihmisille on järkytys saada diagnoosi sairaudesta, joka voi viedä näön. Monilla on kokemusta viivästyneestä diagnoosista jossain muussa sairaudessa, jolloin on vain kiitollinen, että löytyy valpas lääkäri, joka lupaa hyvää hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisen sektorin lääkärithän ei ikinä tee vääriä diagnooseja... /s
Glaukooman hoito on kallista. Julkisella puolella pihdataan glaukoomadiagnooseja; ajatellaan että glaukooma on niin lievä, että sitä ei kannata hoitaa.
Samoin julkisen puolen hammaslääkärit eivät viitsi paikata pieniä reikiä.
Minä hoidattaisin mielelläni lievänkin glaukooman pois.
No ei todellakaan. Hoitohan on pääasiassa silmätippoja jotka potilas maksaa itse. Ei todellakaan mitään syytä pihdata diagnoosia koska lievän hoito on helppoa, edenneen glaukooman hoito kallista. Tämä yksityinen silmälääkäri tienasi sillä että määräsi tiheisiin ja turhiin seurantatutkimuksiin ihmisiä joilla oli terveet silmät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä jutussa mieltäni painaa eniten kysymys siitä, miksi niin moni hakeutuu yksityiselle silmälääkärille kalliisiin hoitoihin, vaikka rahasta olisi pulaa? Hesari kertoi huijarin asiakkaaksi joutuneen mm. pienituloisen naisen, joka joutui tekemään kahta työtä ja säästämään rahaa vuosien ajan saadakseen silmälääkärikulut maksettua. Eikö nainen edes yrittänyt selvittää, millaista hoitoa TYKSistä olisi saanut paljon halvemmalla, vai jäikö hän yksityiselle pakon edessä?
Kyseinen lääkäri sanoi potilaille, ettei pidä mennä muualle hoitoon.
Onko joku oikeasti niin tyhmä, että painaa kahta työtä ja säästää kaikesta vuosikaudet pelkästään siksi, että yksi silmälääkäri on sitä mieltä että muualta ei saa kunnollista hoitoa? Yksi käynti T
TYKSiin saa lähetteen siltä samalta yksityiseltä silmälääkäriltä, joka diagnosoi glaukooman. Mitään erillistä lääkärireissua ei siis tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä jutussa mieltäni painaa eniten kysymys siitä, miksi niin moni hakeutuu yksityiselle silmälääkärille kalliisiin hoitoihin, vaikka rahasta olisi pulaa? Hesari kertoi huijarin asiakkaaksi joutuneen mm. pienituloisen naisen, joka joutui tekemään kahta työtä ja säästämään rahaa vuosien ajan saadakseen silmälääkärikulut maksettua. Eikö nainen edes yrittänyt selvittää, millaista hoitoa TYKSistä olisi saanut paljon halvemmalla, vai jäikö hän yksityiselle pakon edessä?
Kyseinen lääkäri sanoi potilaille, ettei pidä mennä muualle hoitoon.
Onko joku oikeasti niin tyhmä, että painaa kahta työtä ja säästää kaikesta vuosikaudet pelkästään siksi, että yksi silmälääkäri on sitä mieltä ett
Edelleenkään ei ole potilaan vastuulla epäillä lääkärin sanomaa. Julkisella voi joutua myös odottamaan. Esimerkkinä vaikka ne syöpäpotilaat, jotka menevät yksityiselle jotta eivät joudu odottamaan hoidon alkua.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat kyllä viheliäisiä, kun ei voi tietää.
Mulla oli ollut elämässäni 1 reikä hampaassa ja olin vajaat puoli vuotta aiemmin käynyt yksityisessä h-tarkastuksessa toisella lääkärillä, joka ei ollut löytänyt "käsipelillä" yhtään reikää.
Sitten mulle piti tehdä toimenpide, jota varten suuvärkki piti varmistaa, että se on 100 % kunnossa. Eri firma ja eri h-lääkäri tarkasti suuni (tämä otti röntgenkuvatkin) ja löysi 4 paikattavaa reikää.
NELJÄ, oikeasti? Olin hämmentynyt. En tiennyt, keneen voi luottaa. Minun oli kuitenkin päästävä operaatioon, joten hampaat korjattiin. Mutta kyllähän se syvästi kaihertaa, kun ei voi tietää, kenelle olen maksanut turhasta.
Oliko se tulossa oleva operaatiokin yksityisellä?
Kun mulle oli tulossa operaatio joka edellytti hampaiden kunnon tarkistuksen, kaikki tehtiin yliopistosairalassa, eli hammaslääkiksessä oli röntgenit ja tarkistus ym., eikä tuosta tullut edes mitään erillistä maksua.
"Pääseekö TYKSin silmälääkärille noin vain soittamalla? Tarvitseeko lähetteen ensin perusterveydenhuollosta? Niinpä."
Puhe oli tilanteesta, jossa köyhä ihminen käy yksityisellä silmälääkärillä hoidattamassa silmäsairauttaan vuosikausia ja joutuu tekemään kahta työtä ja säästämään kaikessa saadakseen rahansa riittämään. Eikö missään vaiheessa tule todella mieleen, että TYKSiinkin voisi pyytää lähetteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä jutussa mieltäni painaa eniten kysymys siitä, miksi niin moni hakeutuu yksityiselle silmälääkärille kalliisiin hoitoihin, vaikka rahasta olisi pulaa? Hesari kertoi huijarin asiakkaaksi joutuneen mm. pienituloisen naisen, joka joutui tekemään kahta työtä ja säästämään rahaa vuosien ajan saadakseen silmälääkärikulut maksettua. Eikö nainen edes yrittänyt selvittää, millaista hoitoa TYKSistä olisi saanut paljon halvemmalla, vai jäikö hän yksityiselle pakon edessä?
Kyseinen lääkäri sanoi potilaille, ettei pidä mennä muualle hoitoon.
Onko joku oikeasti niin tyhmä, että painaa kahta työtä ja säästää kaikesta vuosikaudet pelkästään siksi, että yksi silmälääkäri on sitä mieltä ett
Niin, se huijarilääkäri ei tietenkään suostunut antamaan lähetettä TYKSiin. Ensinnäkin olisi menettänyt lypsylehmänsä ja toisekseen huijaus olisi paljastunut.
Vierailija kirjoitti:
"Pääseekö TYKSin silmälääkärille noin vain soittamalla? Tarvitseeko lähetteen ensin perusterveydenhuollosta? Niinpä."
Puhe oli tilanteesta, jossa köyhä ihminen käy yksityisellä silmälääkärillä hoidattamassa silmäsairauttaan vuosikausia ja joutuu tekemään kahta työtä ja säästämään kaikessa saadakseen rahansa riittämään. Eikö missään vaiheessa tule todella mieleen, että TYKSiinkin voisi pyytää lähetteen?
Tuli mieleen tai ei, hän noudattaa silmälääkärinsä suositusta. Ei hän ole vastuussa siitä, että häntä huijataan.
"Niin, se huijarilääkäri ei tietenkään suostunut antamaan lähetettä TYKSiin. Ensinnäkin olisi menettänyt lypsylehmänsä ja toisekseen huijaus olisi paljastunut."
Siitä sen huijarin tunnistaakin, ettei se suostu kirjoittamaan lähetettä.
iVierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pääseekö TYKSin silmälääkärille noin vain soittamalla? Tarvitseeko lähetteen ensin perusterveydenhuollosta? Niinpä."
Puhe oli tilanteesta, jossa köyhä ihminen käy yksityisellä silmälääkärillä hoidattamassa silmäsairauttaan vuosikausia ja joutuu tekemään kahta työtä ja säästämään kaikessa saadakseen rahansa riittämään. Eikö missään vaiheessa tule todella mieleen, että TYKSiinkin voisi pyytää lähetteen?
Tuli mieleen tai ei, hän noudattaa silmälääkärinsä suositusta. Ei hän ole vastuussa siitä, että häntä huijataan.
Vaikka huijarin vastuu on paljon suurempi, huijattu on omalta osaltaan vastuussa siitä että aivot ei raksuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisen sektorin lääkärithän ei ikinä tee vääriä diagnooseja... /s
Se että lääkäri kieltäytyi diagnosoimasta virallisesti sun googlediagnoosia ei tarkoita että lääkäti olisi väärässä.
Olkinukke on argumentointivirhe.
Oi että. Onko teillä lukion eka filosofian kurssi menossa? Tsemppiä!
Argumenttiesi laatu ei näytä paranevan useammallakaan yrityksellä. Ehkä vaihdat alaa kun tuosta ei näytä tulevan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä jutussa mieltäni painaa eniten kysymys siitä, miksi niin moni hakeutuu yksityiselle silmälääkärille kalliisiin hoitoihin, vaikka rahasta olisi pulaa? Hesari kertoi huijarin asiakkaaksi joutuneen mm. pienituloisen naisen, joka joutui tekemään kahta työtä ja säästämään rahaa vuosien ajan saadakseen silmälääkärikulut maksettua. Eikö nainen edes yrittänyt selvittää, millaista hoitoa TYKSistä olisi saanut paljon halvemmalla, vai jäikö hän yksityiselle pakon edessä?
Kyseinen lääkäri sanoi potilaille, ettei pidä mennä muualle hoitoon.
Onko joku oikeasti niin tyhmä, että painaa kahta työtä ja säästää kaikesta vuosikaudet pelkästään siksi, että yksi silmälääkäri on sitä mieltä että muualta ei saa kunnollista hoitoa? Yksi käynti TYKSillä ei paljoa maksa, eikä kokeilematta selviä
Sinne TYKSn polille ei pääse ilman lähetettä ja kyseinen silmälääkäri ei oikein suostunuty niitä tekemään sattuneesta syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luojan kiitos olen aina saanut helposti lähetteen yliopistosairaalaan. Ei ole tarvinnut käyttää yksityisiä.
Jos käy yksityisellä niin kannattaa käydä sellaisella jonka päivätyö on julkisella, todennäköisesti mielellään lähettää julkiselle tutkimuksiin.
Ja on yleensä muutenkin pätevämpi ja perillä viimeisimmistä hoitokäytännöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisen sektorin lääkärithän ei ikinä tee vääriä diagnooseja... /s
Se että lääkäri kieltäytyi diagnosoimasta virallisesti sun googlediagnoosia ei tarkoita että lääkäti olisi väärässä.
Olkinukke on argumentointivirhe.
Oi että. Onko teillä lukion eka filosofian kurssi menossa? Tsemppiä!
Argumenttiesi laatu ei näytä paranevan useammallakaan yrityksellä. Ehkä vaihdat alaa kun tuosta ei näytä tulevan mitään.
No tuo oli mun eka kommentti vasta mutta mua huvittaa nämä olkiukko-syytökset keskustelupalstalla jossa nimenomaan henkilöön menevät nokittelut on se juttu kun kommentoija (esim. sinä) tuputtaa ensin valheita.
Vierailija kirjoitti:
iVierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pääseekö TYKSin silmälääkärille noin vain soittamalla? Tarvitseeko lähetteen ensin perusterveydenhuollosta? Niinpä."
Puhe oli tilanteesta, jossa köyhä ihminen käy yksityisellä silmälääkärillä hoidattamassa silmäsairauttaan vuosikausia ja joutuu tekemään kahta työtä ja säästämään kaikessa saadakseen rahansa riittämään. Eikö missään vaiheessa tule todella mieleen, että TYKSiinkin voisi pyytää lähetteen?
Tuli mieleen tai ei, hän noudattaa silmälääkärinsä suositusta. Ei hän ole vastuussa siitä, että häntä huijataan.
Vaikka huijarin vastuu on paljon suurempi, huijattu on omalta osaltaan vastuussa siitä että aivot ei raksuta.
Huijattu ei ole vastuussa huijarin tekemisistä. Kyseinen lääkäri ei julkiselle edes kirjoitellut lähetteitä, kerrotaan. Potilaan pitäisi mielestäsi olla hoidon ja hoitopolun asiantuntija. Se ei kuulu potilaalle. Huijari on yksin vastuussa huijaamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Niin, se huijarilääkäri ei tietenkään suostunut antamaan lähetettä TYKSiin. Ensinnäkin olisi menettänyt lypsylehmänsä ja toisekseen huijaus olisi paljastunut.
Juuri niin. Lääkärillä ei ole oikeutta kieltäytyä kirjoittamasta lähetettä vedoten siihen, että julkiselta saa huonompaa hoitoa. Potilaalla on täysi oikeus päättää, mistä hän hakee hoitonsa vai hakeeko mistään. Jotain on pahasti vialla, jos lääkäri ei suostu antamaan lähetettä julkiselle vaikka väittää hoidon tarvetta ilmeiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksityisen intressinä on saada maksavia asiakkaita.
Ja julkisen intressinä on viivyttää ja vaikeuttaa hoitoon pääsyä ja jättää diagnooseja tekemättä, jotta rahaa säästyisi kun mahdollisimman moni hakeutuu yksityiselle.
Kuvitteletko ihan aikuisten oikeasti, että virkalääkäri ehtii jotain rahan säästämistä ajattelemaan. Säästöt ovat mielessä lähinnä poliitikkopuolella. Lääkärihän ei saa eikä voi koskaan perustaa hoitopäätöksiään mihinkään hintakysymyksiin (ei varsinkaan julkisella puolella).
Voihan se lääkäri lähetteen tehdä, mutta ihmiset ei tajua, että lähete ei ole pääsylippu erikoissairaanhoitoon. Jos kriteerit eivät täyty, niin lähete palautuu välittömästi ja lähetteen tehnyt lääkäri vaan mokaa itsensä. Asiakasta miellyttääkseen tai nuoret, epävarmat lääkärit tekevät sitten näitä lähetteitä, jotka kokenut ylilääkäri palauttaa heti ja kehottaa tutustumaan ohjeistuksiin. Se, että ihminen haluu " magneettikuviin" selkäjumien takia, ei todellakaan tarkoita että sinne pääsisi vaikka 6 lääkäriä tekisi lähetteen. Tämähän on se yleisin toive jolla liikkumattomat, ylipainoiset keski- ikäiset lähtevät lähetteitä vaatimaan.Tajuamatta, että koko kuvaus tai sen tulos ei edes muuta hoitolinjauksia mitenkään.