Miten vanhempasi muistisairaus alkoi näkyä sinulle?

Oma äitini on nepsy, jonka muisti on aina toiminut miten sattuu. On ollut unohtelua, väärin muistamista jne. On nyt 73v ja vaikuttaa, että muisti "reikääntyy". Ts. vanhat ja tutut asiat, jotka ovat aina olleet tiedossa, häviävät yhtäkkiä päästä. Ne, mitkä on tähän asti tiennyt ja pystynyt palauttamaan mieleensä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko vanhempanne itse ajatelleet, että heillä voisi olla muistisairaus? Ovatko siis itse tajunneet, ettei kaikki ole ok? Vai onko vain ulkopuoliset tajunneet.

ap

Muistisairas tyypillisesti kieltää koko jutun, joten se on läheisten hoidettava. Äitini kohdalla ensimmäinen oire oli luonteen muutos. Muistioireet tulivat myöhemmin. Käytös on erittäin huonoa ja aggressiivista. Raskasta on.

Toi luonteen muutos on aika yleistä. Ja just siihen negatiivisempaan suuntaan. Mun äitini luonne ei kauheasti muuttunut ja sen, mitä muuttui, muuttuikin positiivisemmaksi. Hän vaikutti olevan hyvin tyytyväinen kaikkeen. Ongelmia syntyi vasta sitten, jos äidille sanoi vastaan. Mutta eihän me omaiset oltu siellä alussa sellaisissa tilanteissa, että olisi edes tarvinnut sanoa mitään vastaan. Äiti oli hyvällä tuulella ja iloinen, kun käytiin siellä. Ongelmat alkoivat ilmetä isän kanssa, kun isä ei saanut äidille menemään perille, että asia X on näin eikä kuten äiti väittää. Äiti ja isä alkoivat riitelemään ja lopputulos oli se, että isä joutui soittamaan mut paikalle. Tässä vaiheessa kyllä jo huomasin, että äiti ei enää muista asioita ja elää omassa laalaa-maailmassaan, joka on ihan erilainen kuin tämä reaalimaailma. Vanhempieni riitelyt johtuivat siitä, ett nämä kaksi maailmaa eivät kohdanneet ja kumpikin oli mielestään oikeassa. 

Lievää muistin heikkenemistä aluksi, mutta tärkeimpänä muut oireet. Kun eräs lähisukulainen kuoli, niin äitini oli jotenkin tosi avuton kun piti hoitaa käytännön asioita. Hänelle siis todella epätyypillistä käytöstä. Hautaustoimistoon ei saatu mentyä eikä osannut varata muistotilaisuuspaikkaa yms. Samoihin aikoihin alkoi se, että aina kun oli jotkut juhlat, niin jättäytyi pois. Yleensä  aina oli vatsatauti tms eli ei halunnut lähteä, hänelle epätyypillistä. Sitten väheni kiinnostus lapsia ja hänelle tärkeitä lapsenlapsia kohtaan eli ei enää ottanut yhteyttä tms, joka todella outoa hänelle. Ne oli ehkä ne ensimmäiset oireet.

Minun äidilläni ei kyllä ole sairaudentunnottomuutta. Tietää erittäin hyvin, että hänellä on Alzheimer. Vielä vuosi sitten itkeskeli sitä ja suri, ettei ole niin kuin muut. Enää ei sitä ehkä niin muista mutta joskus saattaa siitä jotain sanoa. Luonne hänellä ei ole muuttunut yhtään. Siitä olen kiitollinen. Äiti on nyt 72.

Äitini ajotapa muuttui samalla kun hän jäi eläkkeelle: ikänsä taitavana ja rivakkana kuskina tunnettu äitini alkoi ajaa kuin minä: hitaasti, hajamielisesti ja epävarmasti. Selitti sitä sillä ettei eläkeläisenä ole varaa ajella kolaria, mutta oli siis epävarma. 

Seuraavaksi joku ihan hullu juttu, muisti osoitteensa väärin, korjasin ja kaikki hyvin. 

Sitten kesällä sovimme tapaamisen tiettynä pivänä klo 9, äiti oli tullut paikalle ensin vääränä päivänä ja sitten soitteli minulle hädissään,  seuraavan kerran oli paikalla edellisen päivän iltana klo 9 ja taas soitteli minulle - elettiin kesäkuun loppua joten valoisaa oli. Tästä järkyttyneenä meni kotiin - ja nukkui pommiin, ei saapunut oikeana aikana. 

Muutama vuosi menikin niin että ruokia jäi syömättä, lääkeitä jäi ottamatta ja laskut menivät ulosottoon, koti oli kuin sikolätti. Syöksy syveni ja lopulta viranomaiset toimittivat sairaalaan kun oli herättänyt hämmennystä pukeutumisellaan ja käytöksellään ja riidellyt torilla. Sairaalsta passitus laitokseen. Surettaaa, koko lyhyeksi jäänyt eläkeikä oli tuollaista jyrkkää alamäkeä joka selvästi ahdisti häntä itseäänkin. Oli ilmeisesti sekä jokin aivoverenkiertojuttu että Alzheimer.

Eikö miehillä ole tuota ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Eikö miehillä ole tuota ollenkaan?

On toki - työssäni osa alzheimeria sairastavista on hyvinkin aggressiivisia, sitten taas tunnen yli kahdeksankymppisen miehen, joka ajaa vielä autoa, ja jonka muistin heikkeneminen on pysähtynyt lääkityksellä, eikä ainakaan hänen julkikäytöksensä ole muuttunut, eikä tyttärensä ole maininnut siitä.

Ex-mieheni muistia epäilimme pari vuotta sitten - yhtäkkiä kaikki tuntui olevan hyvin, mutta nyt joulukuun alussa tapahtui taas niin iso unohdus, että olen pohtinut, pitäisikö minun ottaa yhteyttä nykyiseen puolisoon. Puhuin lastemme kanssa ja heidän mielestään isän yhteydenotot ovat yhtäkkiä vähentyneet radikaalisti. 

Elektronisten laitteiden käytön vaikeus

Lasten syntymäpäivän unohtaminen 

Unettomuus on se ensimmäinen asia mistä tietää. 

Vierailija kirjoitti:

Mun äidistä tuli 60+ vuotiaana persuradikaali joten olen vähän miettinyt että onko kyse tuosta otsalohkodementiasta vai miten kaikki käytöstavat ovat kadonneet

No jösses, ihan sama täällä. Mun äitini, ruustinna luojan armosta, alkoi vanhoilla päivillään huutelemaan hävyttömyyksiä ihmisille. Veti punalipun talonsa salkoon ja ja lauloi vappuna Työn orjat sorron yöstä nouskaa. Ikänsä ollut kokoomuksen naisjaostossa, puheenjohtajanakin.

Vierailija kirjoitti:

Unettomuus on se ensimmäinen asia mistä tietää. 

Jaa, unettomuss voi kyllä johtua ihan muustakin.

Äitini kadotti tavaroita, joiden katoamisesta hän syytti minua vaikka en todellakaan tarvitse niitä. Esimerkiksi joku käsilaukun kantohihna, jonka voi ottaa irti käsilaukusta ja joka oli kadonnut. Aina hän syytti tavaroiden katoamisesta juuri minua ja sitten kun tavarat löytyivät, niin pyyteli anteeksi. Oikeasti hän oli laittanut itse tavarat jonnekin muualle kuin olisi pitänyt.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Lisään vielä tuohon äitini ensimmäiseen karkureissuun, että se tapahtui hyvin aikaisin aamulla ja äiti vaikutti mut kohdatessaan hämmästyneeltä ja suhteellisen selväjärkiseltä, joten aluksi mietin, että olisiko lähtenyt kävelemään unissaan ja herännyt siihen, että pysäytyin hänet. Nyt tiedän, että näin ei ollut. 

Harmillista että isäsi peitteli noinkin kauan äitisi oireita, muistilääkityksestä ei paljoa enää ole hyötyä tässä vaiheessa. Jaksamista teille!

Tuli hautajaiset yllättäen. Oli laittanut perunat kiehumaan ja Hesarin siihen viereiselle levylle. Oli vaan mennyt levyt sekaisin, joten lämmitti sitten Hesaria. Kuoli häkämyrkytykseen sohvalle keittiön vähän kärähtäessä.

Joskus muistisairaus saattaa jäädä havaitsematta ihan olosuhteiden vuoksi. Mun äitini jäi työelämästä pois vasta 84-vuotiaana. Perheyrityksessä oli töissä toimistohommissa. Kun sitten tuli aika, jolloin kirjanpito oli pakko alkaa tehdä tietokoneella ja samoin maksaa yrityksen laskut verkkopankissa, äiti päätti, ettei enää halua opetella moisen rakkineen käyttöä vaan hänen työntekonsa on nyt tässä. Koska äiti selvisi niinkin pitkään ilman tietokoneen käyttöä eikä halunnut edes opetella sen käyttöä, isä alkoi hoitaa kaikki laskujen maksut ja kirjanpito ostettiin palveluna alan firmasta. Äidin "taitojen heikkenemistä" ei huomannut, koska hän ei ollut koskaan opetellutkaan niitä taitoja, jotka olisi nykypäivänä tarvinnut. 



Äitini on kulkenut yksin bussilla viimeksi joskus 1960-luvulla. Sen jälkeen aina jokapaikkaan joko isän kyydillä tai mun siskon kyydillä. Hänellä ei ole sitten nuoruusvuosien ollut sellaisia ystäviä, joita olisi tavannut kahdestaan vaan aina ystäväperheitä, joita on tavannut yhdessä isän kanssa. Kaikenkaikkiaan äitini on lähes koko aikuiselämänsä jotenkin onnistunut sujahtamaan sellaisesta raosta, ettei häneltä ole odotettukaan asioita, joista myöhemmin olisi voinut päätellä toimintakyvyn jotenkin alentuneen. Ja kun hän on vielä koko ajan asunut isän kanssa ja isä hoitanut kaikki asiat jo vuosia, muistin ja toimintakyvyn ongelmat eivät ole meille muille omaisille tulleet esille kuin vasta nyt reilun vuoden aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Lisään vielä tuohon äitini ensimmäiseen karkureissuun, että se tapahtui hyvin aikaisin aamulla ja äiti vaikutti mut kohdatessaan hämmästyneeltä ja suhteellisen selväjärkiseltä, joten aluksi mietin, että olisiko lähtenyt kävelemään unissaan ja herännyt siihen, että pysäytyin hänet. Nyt tiedän, että näin ei ollut. 

Harmillista että isäsi peitteli noinkin kauan äitisi oireita, muistilääkityksestä ei paljoa enää ole hyötyä tässä vaiheessa. Jaksamista teille!

Kiitos! Mä olen viimeiset 2 yötä nukkunut kuin murmeli, kun nukkumaan mennessäni tiedän, että puhelin EI soi keskellä yötä. Saan nukkua aamuun asti tietäen, ettei yönselkään tarvitse taas lähteä juoksemaan. 

Ap:lle vielä sanoisin, että on aika oleellista, mitä ne "oudot jutut" ovat, joista äitisi puhuu. Kyllä vanhakin ihminen voi hurahtaa vaikka minkälaisiin salaliittoetorioihin, ufoihin uskomiseen tms ilman, että kyse olisi alkavasta muistisairaudesta. Ja sekin on ihan normaalia, että ei iän myötä enää jaksa kaunistella sanomisiaan vaan sanoo suoraan asioista. 

Muistisairauksien lääkkeistä vielä sen verran, etteivät ne varsinaisesti edes hidasta muistisairauden etenemistä. Ne eivät vaikuta aivojen rappeutumiseen. Mutta ne lievittävät oireita silloin, kun muistisairaus on vielä aika lievä, joten ne voivat sitä kautta pidentää paremman toimintakyvyn aikaa. Kovin tehokkaita ne eivät kyllä ole siinäkään eivätkä auta monilla ollenkaan.

Joten ei sitä kannata niin murehtia, jos läheisen muistisairautta ei ole tunnistettu aikaisin eikä ole saatu aloitettua lääkettä.

Vierailija kirjoitti:

Äidin taidot ja kyky selviytyä arjessa alkoivat pikkuhiljaa huononemaan. Kännykän käytöstä tuli pelottavaa, leipominen tai ruoanlaitto ei onnistunut, käsitöiden teko loppui kokonaan, kahvinkeitto oli hankalaa... tietysti sitten myöhemmin myös sanoja alkoi unohtumaan. Äidille olisi ollut tarjolla apua ja hoitoa, olisi päässyt tutkimuksiin jne. mutta isän kanssa päättivät, että antaa olla, kun ikääkin oli (siinä vaiheessa 79v). Tavallaan luovuttivat emmekä me lapset ja lähiomaiset voineet tehdä mitään. Äiti ei pärjännyt enää kotona 81-vuotiaana ja joutui (pääsi) hoivakotiin. Siinä yhteydessä tehtiin tutkimukset ja hänellä oli pitkälle edennyt Alzheimer. Kuoli 82-vuotiaana keuhkokuumeeseen. 

Oliko hän onnellinen? Elikö hän hyvän elämän?

Lähipiirissä on joitakin, joille tuli tämä muistisairaus, esim. tätini ja isoäitini ja kummisetäni aikanaan.  Kaikille tuli sellainen iili, että väittivät ihmisten varastaneen heiltä tavaroita.  Heillä oli vielä aivan selkeä käsityskin siitä, kuka niitä tavaroita heiltä vei.  

Tavarat oli yleensä siis vain heiltä hukassa, mutta ei aina niinkään.  Tätini väitti naapurin vieneen häneltä hiustenkuivaajan.  Näytimme hänelle, että tässähän sun kuivaajasi on, ei sitä ole kukaan vienyt, niin hän alkoi väittää, ettei se ole hänen kuivaajansa, tuo on joku muu vekotin, jonka se naapuri on käynyt vaihtamassa.  Vaikka tasan tarkkaan oli se ainoa hiustenkuivaaja, joka hänellä oli  ja oli aina ollut.  

Samalla tavalla naapuri vei häneltä sukkia ja milloin mitäkin.  Vaikka ne sukat olisi olleet siinä nenän edessä, niin ne ei olleet hänen sukkansa.

Äitini eli erittäin vanhaksi ja hänellä oli terävä järki ja muisti melkein loppuun asti, viimeisenä elinvuotenaan vielä muisteli tätä sukulaistätiä, miten outoja se oli alkanut puhua ja väittää naapurin käyvän hänen asunnossaan yöllä jne.  Mutta sitten ihan vähän ennen kuolemaansa alkoi hänkin ihmetellä tavaroita, joita hänellä oli, että mitä ne on.  Aina oli kuulemma joku tuonut hänen komeroihinsa kaikenlaista kamaa.  Ne oli ihan hänen omia tavaroitaan, mutta hän kielsi niitä koskaan ennen nähneensä.  Vaikka sanoin, että tämä on se kukkamaljakko, jonka toin sulle lahjaksi, niin ei, hän vain katsoi minua epäluuloisesti.  Ja seuraavan kerran kun menin käymään, niin taas oli se sama maljakko sinne muka jonkun salaa tuomana ilmestynyt.

Hän ehti sitten kuitenkin kuolla, ennen kuin olisi jo pitänyt lähteä selvittelemään terveydentilaansa.  

Olen jo alkanut epäillä itseänikin, kun ihan selviä asioita unohtuu päästä, mutta toisaalta olen ollut huonomuistinen koko ikäni.