Tiedän, miksi parisuhdejuna meni

Vierailija kirjoitti:

"Ei inceliys homoutta tarkoita välttämättä. Se on vaan omituisella tavalla houkutteleva ajatus että oma elämä on katastrofaalisella tavalla tuhoon tuomittu pituuden ym piirteiden takia eli ilman että itse voi siihen mitenkään vaikuttaa."

 

Niin, onhan se varmasti helpompaa vakuutella itselleen, että syy parisuhteettomuuteen on esim. pituus, kuin se, että päässä on vikaa. 

Oikeasti kaikella on merkitystä. Pituudella, komeudella, sillä miten pää toimii. Ja kaikella muullakin. Vain yksinkertaiset nostavat yhden asian ylös ja julistavat sitä.

Mutta tärkeimmät on: ulkonäkö, yleisterveys, sosiaaliset taidot ja elämänhallinta

Oma tarinani on lyhennettynä sellainen, että lapsena olin hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita, myös tyttöjä ja jopa eräänlainen tyttöystävä. Jouduin kuitenkin vakavasti koulukiusatuksi ja pääkiusaaja, joka oli erittäin vahvasti psykopaattinen luonne, johti koululuokkaamme ja onnistui sulkemaan minut luokan ulkopuolelle ja täysin päähänpotkitun asemaan.

Teini-iässä ne pojat, jotka seurustelivat, olivat lähinnä tulevia huumeidenkäyttäjiä ja ammattirikollisia ja väkivaltarikollisia, sekä sitten jotain jääkiekkoilijoita.

Kiusaamistaustani johti käytännössä siihen, että siinä vaiheessa, kun bileitä alettiin pitämään, ei minua koskaan kutsuttu yhtään mihinkään. Vaikka koko seutukunta olisi ollut bileissä, minä kuulin niistä vasta maanantaina.

Koulusta yritin joskus iskeä yhtä tyttöä, mutta hän antoi minulle pakit ja kertoi myöhemmin, että oli ollut silloin varattu.

Baareissa kävin kavereiden kanssa, mutta en minä sieltä osannut ketään iskeä, eikä minua koskaan kukaan tullut iskemään, vaikka olin kuulemma komea ja olen pitkä ja urheilullinen.

Ainoa paikka, mistä keksin tutustua naisiin, oli netti. Tuolloin aika nopeasti tutustuin netistä yhteen tyttöön, jonka kanssa tuntui parin kuukauden yhteydenpidon jälkeen synkkaavan hyvin ja aloimme tapailemaan. Tällä tytöllä oli kuitenkin epävakaa persoonallisuushäiriö ja hänellä vaihteli hetero ja lesbo kaudet, eikä jutusta tullut mitään. Hän ei myöskään halunnut suudella, vaan käyttäytyi hysteerisesti, jos yritin suudella. Arvelen, että hänen isänsä oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväksi. Hän oli erittäin uskonnollisesta kodista ja isä oli sellainen tulisieluinen ääriuskovainen tyyppi.

Sittemmin olin yhteyksissä muutaman naisen kanssa, mutta niistä ei vain kuukausien, tai vuosienkaan jälkeen syntynyt muuta, kuin jatkuvaa sähköpostien vaihtoa. Yksi tyttö aloitti 19-vuotiaana kuitenkin suhteen jonkun 55-vuotiaan rappioalkoholistimiehen kanssa minun sijaani.

Sitten tutustuin erääseen naiseen, josta Maria Petterson on tehnyt lehtijutun. Kyseessä oli huijari, joka esitti olevansa teinityttö ja kertoili juttuja seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pyysi apua. Todellisuudessa tämä nainen oli noin 30-vuotias heroiiniriippuvainen prostituoitu.

Välissä olin suhteessa erään toisen patologisen valehtelijan kanssa, joka yritti tahallaan tartuttaa minuun sukupuolitaudin. Tämä oli ensimmäinen seksikumppanini.

1/2

Sitten tutustuin itseäni 12-vuotta vanhempaan naiseen, joka kertoi olevansa psykoterapeutti ja, että on eronnut 10-vuotta kestäneestä avioliitosta narsistiseen mieheen. Tästä paljastui sittemmin, että hän ei ollut psykoterapeutti, vaan hänellä oli taustallaan keskenjääneet opinnot lasten erityisopettajaksi ja hän oli edelleen naimisissa. Tämä nainen pyöritti samaan aikaan useita miehiä ja yksi näistä osoittautui seksuaalirikolliseksi, tyypiltään power assertive serial rapist. Tämä mies huumasi naisen ja piti naiselle kaverinsa kanssa koko päivän kestäneen tahdonvastaisen BDSM-session. Tämän jälkeen mies alkoi uhkailemaan hyökkäävänsä seuraavaksi siskoni kimppuun, joka oli tuolloin 17-vuotias.

Vähän näiden tapahtumien jälkeen minuun otti yhteyttä oululainen nainen, joka pyysi minua treffeille. Tästä naisesta paljastui pian, että kyseessä oli tämän rikollisen naisystävä, joka pyrki hankkimaan minusta tietoja tälle rikolliselle. Tämä nainen on sittemmin ollut mukana politiikassa Vihreän Liiton riveissä ja toiminut perhehoitajana, sekä seitsemän lapsen sijaisäitinä.

Sittemmin samat tekijät heittivät tällaiset tahdonvastaiset BDSM-sessiot myös kahdelle muulle naiselle, joiden kanssa olin ollut tekemisissä.

Päätekijä liittyy myös 16-vuotiaan RR:n vuonna 1999 Tampereella tapahtuneeseen selvittämättömään katoamiseen.

Tekijät alkoivat levittämään minusta netissä namusetäjuttuja nimellä ja kuvalla ja tämän jälkeen minun on ollut täysin turha tutustua naisiin, tai hakea työpaikkaa. Naiset eivät suostuneet todistamaan tekijöitä vastaan ja poliisit eivät tehneet tilanteelle yhtään mitään.

Sittemmin katselin sivusta tilannetta, missä kaverini eli vaimonsa rahoilla, hakkasi heidän lapsiaan ja sitten jätti vaimonsa ja alkoi hakemaan yksinhuoltajuutta. Tämä kaverini muija on aina vain puolustellut tätä miestä, että "se on maailmam paras mies".

Summasummarum. Itsellä kuoli seksuaaliset halut naisia kohtaan siinä 30-vuotiaana ja sen jälkeen lakkasin olemasta naisten kanssa kovin paljon tekemisissä. Tulee niin sairaita ja traumatisoivia juttuja vastaan, kun näihin muijiin sekaantuu, että ei vaan pysty.

2/2

Vierailija kirjoitti:

Huonompi tilanne meillä miehillä jotka ollaan annettu kaikkemme pariutumisyritykselle, mutta saatu vain pakkeja.

Mulla oli tuossa putki että kävin 44 treffeillä 4v6kk aikana ja sain pelkästään pakkeja 1.-6. treffien jälkeen.

Jos on noin monen naisen mielestä vain ihan kiva seksitön kaverimies niin mitä voi tehdä.

Ei sulla ole lähellekään onnettomat mahdollisuudet löytää kumppania. Olet päässyt elämässäsi kymmenille treffeille ja osa on jopa saanut jatkoa kuusi tapaamiskertaa. Nyt vähän itsereflektiota siihen, miksi nuo joiden kanssa tapasit eivät jatkaneet kanssasi vaikka tapasivat sinua useammin kuin kerran. Tuo "ihan kiva seksitön kaverimies" kuulostaa sellaiselta, mitä kerrot itsellesi ja sitten syytät naisia, ettei kelpaa. Täältä ruudun takaa ei voi enempää analysoida huonoa menestystäsi, mutta kenties itse pystyt pohtimaan olisitko voinut edetä toisin noissa kohtaamisissa ja millaisen kuvan olet itsestäsi antanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonompi tilanne meillä miehillä jotka ollaan annettu kaikkemme pariutumisyritykselle, mutta saatu vain pakkeja.

Mulla oli tuossa putki että kävin 44 treffeillä 4v6kk aikana ja sain pelkästään pakkeja 1.-6. treffien jälkeen.

Jos on noin monen naisen mielestä vain ihan kiva seksitön kaverimies niin mitä voi tehdä.

Mitä voisit tehdä? Katsoa peiliin? Kysyä niiltä naisilta, että missä vika? Ja se, että jos saat naiselta vastauksen, niin usko se ja tee asiat toisin seuraavalla kerralla. Mitä järkeä siinä on, että tekee asiat samalla tavalla ja odottaa eri lopputulosta?

Naiset eivät kerro tuollaisissa asioissa ikinä totuutta. Kysymykseen tulee vastaukseksi vain latteuksia, joista ei ole kehittymisen kannalta mitään hyötyä.

Maskuliinisuus on muutakin kuin pituutta, partaa ja lihaksia. Ainakin itselleni (olen nainen) maskuliinisuus on asennetta ja sitä, miten itsensä tuo esiin ja ottaa tilanteen tarvittaessa haltuun. Ehkä sille venäläisnaiselle maskuliinisuus on ollut jotain muuta, tai sitten et antanut itsestäsi oikeanlaista kuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hyvin tutuilta ajatuksilta. Samoja mietteitä olen itsekin pyöritellyt, kun olen välillä elämääni taaksepäin tarkastellut ja epäonnistumisiani pohtinut. Pariutumisen vaikeutta ei ole aikaisempina vuosina nostettu esiin, koska suurimmalla osalla miehistä on olemassa se vietti ja sisäinen pakko, jonka kautta he jatkavat yrittämistä kunnes löytävät kumppanin. Totuus on kuitenkin, että se panostaminen on avainasemassa. Liitelemällä elämän läpi ilman vahvaa sitoutumista kumppanin etsimiseen näistäkin miehistä suuri osa saisi elää ihan rauhassa ja itsekseen. Ilman selvästi erottuvia ominaisuuksia ei se auta vaikka käyt ihmisten ilmoilla tai olet avoin kokemuksille. Kyllä se vaatii vahvaa proaktiivista asennetta ja kykyä ottaa vastaan vastoinkäymisiä, jotta olisi edes mahdollisuuksia löytää toinen vierelleen.

On hienoa, että pystyit panostamaan opiskeluun ja työuraan. Se on sellainen tuki, joka auttaa antoisan elämän muodostamisess

Elämässä ei koskaan tiedäm mitä voi tulla eteen. Nuorena on toki enemmän vapaita ihmisiä etsimässä ensimmäistä pysyvää kumppania kuin myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Naiset suotta valittavat siitä etteivät kelpaa ylipainoisena. Eivät nämä naiset itsekään halua miestä, jolla ei ole niitä ominaisuuksia mitä haluavat. Ja varmasti niihin ominaisuuksiin liittyy jotain fyysiseen olomuotoon. Ja vaikka ei liittyisikään, niin ei voi vaatia erilaisen sukupuolen arvostavan tasan samoja asioita. Antakaa miesten pitää hoikista tai normaalipainoisista naisista paljon enemmän kuin ylipainoisista. Eivät he sitä ole tietoisesti ja ilkeyttään valinneet, vaan se tulee geeneistä.

Olisin muuten yläpeukuttanut, mutta vihaan niin paljon tuota "se tulee geeneistä" selitystä tässä asiassa, että en vaan pystynyt. Hoikkuus ja normaalipaino, niin kuin ne miellämme, on kulttuurin ja ajan tuotos. Joskus parisataa vuotta sitten se pulska tyttö on ollut parempi ja kauniimpi, kuin hoikka tyttö. Jos mikään tulee geeneistä miehillä, niin korkeintaan suosio lisääntymisikäisiä parikymppisiä kohtaan, mikä sekin nykymaailmassa tuntuu oudolta kun moni saa ensimmäisen lapsensa vasta lähempänä kolmea kymmentä ikävuotta ja senkin jälkeen.

Eipä nuo suhde kokemukset aina kannattavia ole. Jos itse voisin päättää uudestaan ja vaikuttaa menneisyyteeni niin jäisin kotiin kehittämään itseäni nuorena sen sijaan että tuhlaan aikaani ja energiaani jätkiin jotka aiheuttivat minulle niin isot traumat että nyt oltu sellainen päälle kymmenen v työkyvyttömänä ja yksin kaverittomana. Että eipä se parisuhteilu aina onnea tuo.

Vierailija kirjoitti:

Olen niin kyllästynyt naisten argumentointiin, että ovat nähneet sellaisen ja tällaisen parin, joten X väite ei pidä paikkaansa.

Eli, koska Niinistöllä tai Harlinilla on vuosikymmeniä nuorempi vaimo, ikä ei merkitse mitään?

Koska joku seurustelee hotin filmitähden kanssa, ei ole typerää odottaa että pääsee itsekin sellaisen filmitähden kanssa naimisiin?

Naiset eivät ymmärrä tilastoja, vaan takertuvat yksittäisiin esimerkkeihin siitä mitä haluavat nähdä.

Ja miehet tuijottavat vain numeroita ja tilastoja, jotka on tarkoitettu tiedettä varten eikä yksilön elämää varten. Vähän niin kuin sanoisi, että 20% parantuu jostain taudista. Ei se tieto ketään sairasta auta, että yksi viidestä jää henkiin, mutta se auttaa niitä jotka vaivaa tutkivat. Samoin se, että parisuhteissa on X määrä sellaisia tai tällaisia pareja ei tarkoita, ettetkö sinä periaatteessa voisi kuulua heihin tai olla kuulumatta. Se että nainen on nähnyt sellaisen tai tällaisen parin ei tarkoita, että joku väite ei sinänsä pidä paikkaansa, mutta ei se myöskään tarkoita että elämäsi menee jonkun tilaston mukaan. Tulevaisuutta on hyvin vaikea ennakoida, mutta jos ei itse yritä tai ole aktiivinen, niin sitten voi olettaa että siellä tulevaisuudessa ei tapahdu mitään kovin odottamatonta.

Mi olin ihan melkeinpä samanlainen kuin ap. En osannut ja tajunnut, miten parisuhteita luodaan, eikä ollut erakkoluonteena suurta kiinnostustakaan. 

Nelikymppisenä sitten päätin, että OPETTELEN sen taidon. Oppaita on olemassa ja flirttailu ja small talk vaatii harjoittelua. Ajattelin, että se ei voi olla ylivoimaista perusfiksulle ihmiselle, vaan täytyy olla suoritettavissa, mutta vaatii tahtoa ja panostusta asiaan. 

Niinpä kövi, että kahden vuoden päästä tapasin (tein aloitteenkin itse) miehen, jonka kanssa menin naimisiinkin. Eli ihan mahdollista myös ap:lle, mutta itsestä se lähtee. Ja pitää oivaltaa, että se ei tipu syliin itsestään, vaan parisuhteen saamiseksi pitää tehdä itse määrätietoista työtä, ainakin, jos ei satu olemaan luonnonlahjakuäkuus ihmissuhteissa. Ei koulutusta tai työpaikkaakaan tulla kotiovelle tarjoamaan, vaan niiden eteen pitää nähdä itse aika paljonkin vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Mi olin ihan melkeinpä samanlainen kuin ap. En osannut ja tajunnut, miten parisuhteita luodaan, eikä ollut erakkoluonteena suurta kiinnostustakaan. 

Nelikymppisenä sitten päätin, että OPETTELEN sen taidon. Oppaita on olemassa ja flirttailu ja small talk vaatii harjoittelua. Ajattelin, että se ei voi olla ylivoimaista perusfiksulle ihmiselle, vaan täytyy olla suoritettavissa, mutta vaatii tahtoa ja panostusta asiaan. 

Niinpä kövi, että kahden vuoden päästä tapasin (tein aloitteenkin itse) miehen, jonka kanssa menin naimisiinkin. Eli ihan mahdollista myös ap:lle, mutta itsestä se lähtee. Ja pitää oivaltaa, että se ei tipu syliin itsestään, vaan parisuhteen saamiseksi pitää tehdä itse määrätietoista työtä, ainakin, jos ei satu olemaan luonnonlahjakuäkuus ihmissuhteissa. Ei koulutusta tai työpaikkaakaan tulla kotiovelle tarjoamaan, vaan niiden eteen pitää nähdä itse aika paljonkin vaivaa.

Huomaa toki, että se on ihan eri peli miehille ja naisille.

Voin käyttää tässä itseäni esimerkkinä. Vuodet 12-28 en aktiivisesti etsinyt tyttöystävää, joten en sellaista myöskään löytänyt. Pidin niinsanotusti silmät auki ja tutustuin uusiin ihmisiin ilman ennakkoluuloja. Vuodet 28-32 etsin tavoitteellisesti tyttöystävää netistä ja kaikenlaisista harrastuksista, ja löysin jopa kaksi kiinnostunutta, mutta molemmat osoittautuivat mielenterveysongelmaisiksi ja persoonallisuushäiriöisiksi. Omilla teoilla ei tunnu olevan kovin suurta vaikutusta haluttujen tulosten saavuttamiseen. Jatkan vielä etsimistä, mutta aion pääasiallisesti keskittyä vain olemaan paras mahdollinen ihminen, koska usko perhehaaveiden toteutumiseen alkaa loppua. Ahdistaa, ja elämä tuntuu päämäärättömältä ja turhalta.

Samaistun kovasti AP:n kertomukseen, tosin olen nainen. Myös 40v ja ikisinkku. En ole täysin kokematon, mutta parisuhteessa en ole koskaan ollut. Itselle kohtaloksi lienee koitunut ujous ja huono itsetunto. Parikymppisenä ja opiskeluaikoina olin aika epäsosiaalinen ja viihdyin paljon yksin. Kävin kuitenkin silloin tällöin ulkona ja bileissä, mutta koska en käyttänyt alkoholia, koin jääväni aika ulkopuoliseksi. Tavoitteenani oli kuitenkin aviomies ja perhe, joten tein muutamia varovaisia aloituksia miesten kanssa, mutta joka kerta sain pakit, mikä lannisti todella paljon. Nyt jälkeen päin ajattelen, että en yrittänyt tarpeeksi. Olen myöhemmin myös ymmärtänyt, että huono itsetunto oli myös esteenä. En pitkään aikaan voinut käsittää, miksi kukaan mies haluaisi olla kanssani. En uskonnut tuovani mitään suhteeseen ja ajattelin, että he löytävät jostain muusta henkilöstä paljon paremman puolison.

Nyt työstän asiaa ja ajatukseni alkavat hieman muuttua. Toivon, ettei olisi liian myöhäistä minunkin löytää kumppani. Mutta rehellisesti sanottuna, en vieläkään ole ihan 100% varma olenko yksin sen takia koska olen yksinkertaisesti vaan liian ruma, tyhmä, jne.. vai olenko jääkuningatar, joka karkoittaa vain happamalla ilmeellään kaikki ympäriltä ja saisin oikeasti "tuloksia" aikaan jos vain yrittäisin. Pelottaa kokeilla. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se enää näin +40-vuotiaana oikein onnistu toisen kanssa yhteen kasvaminen vaan sitä on jo kumpainenkin ehtinyt itsekseen kasvaa enemmän tai vähemmän kieroon ;-) Itse siis olen aina ollut perhekeskeinen parisuhdeihminen eikä ikisinkkuus ole oma valinta, mutta kyllä sen itselle sopivimman parisuhteen olisi pitänyt löytyä jo parikymppisenä jolloin olisi yhdessä nuoresta asti rakennettu tulevaisuutta ja yhteistä elämää. Ja samalla kasvettu yhteen.

Nyt sitten en enää edes haaveile parisuhteesta vaan se juna tosiaan on mennyt jo aikaa sitten.

Mulle paras ikä oli 35v. Tiesi jo mitä halusi ja osasi ottaa toisen sellaisena kuin hän on. Hyvin kerettiin yhteen ksvaa

Tosi mielenkiintoinen ketju. Kun olen elämäni toisessa pitkässä parisuhteessa, ja sekä eksä että nykyinen ovat olleet kutakuinkin normaalipäisiä parisuhteessa eläjiä, jotka ymmärtää, että toisen kanssa ollaan toisen ihmisen kanssa,(vaikka se toinen olisikin nainen eikä esimerkiksi tietokone, koira tai seksilelu,) niin on kyllä ollut kiintoisaa lukea kuinka paljon maailmasta löytyy ihan ihmissuhdekyvyttömiä tyyppejä, jotka ihan syystäkin jäävät vaille parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonompi tilanne meillä miehillä jotka ollaan annettu kaikkemme pariutumisyritykselle, mutta saatu vain pakkeja.

Mulla oli tuossa putki että kävin 44 treffeillä 4v6kk aikana ja sain pelkästään pakkeja 1.-6. treffien jälkeen.

Jos on noin monen naisen mielestä vain ihan kiva seksitön kaverimies niin mitä voi tehdä.

Mitä voisit tehdä? Katsoa peiliin? Kysyä niiltä naisilta, että missä vika? Ja se, että jos saat naiselta vastauksen, niin usko se ja tee asiat toisin seuraavalla kerralla. Mitä järkeä siinä on, että tekee asiat samalla tavalla ja odottaa eri lopputulosta?

Naiset eivät kerro tuollaisissa asioissa ikinä totuutta. Kysymykseen tulee vastaukseksi vain latteuksia, joista ei ole kehittymisen kannalta mitään hyötyä.

Ja vaikka joku kertoisi totuuden, on lopultakin ehkä 33% chanssit, että seuraava on samaa mieltä.

Olen antanut pakit miehelle, joka oli ensimmäisillä treffeillä liiankin herrasmies, ts. halasi aloitteestani mutta hyvin kaukaa, ei yrittänyt hipaista eikä yrittänyt suudella. Ilmoitti myöskin noudattavansa hyvin terveellisiä ja jopa askeettisia elämäntapoja. Minäkin pidän kohteliaisuudesta ja terveistä elintavoista, mutta toisaalta myös seksistä ja nautinnollisista ruokahetkistä, joten en nähnyt meillä yhteistä tulevaisuutta.

Nyt jos sitten sanoisin, että naiset ei tykkää kun on terveellisesti elävä herrasmies, niin olisiko tästä mitään apua? Joku toinen olisi ihan liekeissä, kun mies ei ryypiskele, ahmi tai ole heti iholla. Syystäkin.  

Vierailija kirjoitti:

Ei se enää näin +40-vuotiaana oikein onnistu toisen kanssa yhteen kasvaminen vaan sitä on jo kumpainenkin ehtinyt itsekseen kasvaa enemmän tai vähemmän kieroon ;-) Itse siis olen aina ollut perhekeskeinen parisuhdeihminen eikä ikisinkkuus ole oma valinta, mutta kyllä sen itselle sopivimman parisuhteen olisi pitänyt löytyä jo parikymppisenä jolloin olisi yhdessä nuoresta asti rakennettu tulevaisuutta ja yhteistä elämää. Ja samalla kasvettu yhteen.

Nyt sitten en enää edes haaveile parisuhteesta vaan se juna tosiaan on mennyt jo aikaa sitten.

Tai sitten voi kasvaa eroon toisistaan. Aika monille nelikymppisille tulee ero just sen takia, että kasvetaan erilleen. Näin kävi itsellenikin ja koen silti, että olen kasvanut yhteen uuden kumppanin kanssa jopa enemmän kuin sen aiemman puolison, vaikka ollaan vasta muutamia vuosia yhdessä vietetty. Se on molempien asenteesta kiinni, että kasvetaanko yhteen, vai ollaanko erillään vaikka ollaan yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En vaan tiennyt miten suhteessa ollaan."

Miten niin et tiennyt?

Mitä siinä on oikeastaan edes tietämistä? Ja jos on, niin et sitten vaivautunut etsimään sitä tietoa vaikka Väestöliiton sivuilta? Tai et ole ikinä katsonut mitään sarjaa tai elokuvaa, jossa on seurustelevia pareja?

Ihan kuin haluaisit olla veltto tossukka joka "ei vain tiedä" ja sitten oho, juna (muka) meni jo. 

Veikkaan, että kyseessä on lievä autismi, jos ihmissuhteissa on vaikeutta. Monilla ei ole kavereitakaan kun eivät 'osaa' sosiaalisia suhteita. Ei parisuhteessa olemista voi opetella mistään lukemalla.

Autismin kirjon piirteet vaikeuttaa ihmisten kanssa toimimista ja elämää muutenkin. Noita piirteitä on enemmän miehillä kuin naisilla, mutta on meitä naisiakin. 

Miksi masistella kun voi elää 5/5 elämää? 

T. Lapseton sinkku 

Ps. Kyllä kannatti 

Ei mene minullakaan hyvin. Olin Tinderissä 2 vuotta ja kävin treffeillä 25 eri miehen kanssa. Heistä 19 antoi minulle pakit ja minä taasen annoin pakit 6:lle. Yhdestä miehestä tuli minulle epäsäännöllinen seksikaveri n. Vuoden ajaksi ja muutamaa Miestä tapasin joku 1-5 kertaa ensitreffien jälkeen, kunnes he ilmoittivat, etteivät enää halua tavata uudelleen.

No niin, nyt olet analysointisi tehnyt ja nyt muutat suuntaa.

Luovut liiasta itsesi tarkkailusta ja noidankehäajattelusta. Se, miten ennen toimit, ei tarkoita, että se estäisi mitään vaihtoehtoa tästä eteenpäin. Olit nuori ja ujo, niinkuin hyvin moni. Sehän on ihan luonnollista. Enemmänhän sinulle on ollut hyötyä paneutumisesta opiskeluihin ja työelämään kuin roikkumisesta mahdollisesti onnettomaksi osoittautuvassa suhteessa. Ei ne nuorena solmitut liitot onnistu aina, vaikka kuinka niin esitettäisiin. 

Nyt olet valmis parisuhteeseen.

Alat aktiiviseksi. Mieti ja ota vaikka elokuvista ja sarjoista mallia, avoimista ja suoristakin kysymyksistä, miten pyydetään naista treffeille, ehdotetaan tapaamista ja miten pidetään suhde "elossa" ja jatketaan yhdessä. Eihän se sen kummempaa ole. Et siis kysy: "Pitäisiköhän meidän tavata?", vaan "Tavataanko huomenna kello 18?", "Jokohan olisi aika mennä...", vaan "Nyt mennään syömään." jne. Jo näin pienet asiat kertovat aloitteellisuudesta, johtamisesta, ratkaisujen tekemisestä jne. Kyllä nainen sanoo, jos joku asia ei juuri nyt hänelle sovi. Ja sitten neuvotellaan, miten edetään.

Sinulla on valtava elämänkokemus verrattuna nuoriin ja kolmikymppisiin. Sehän on sinun valttisi, kunhan vain hoksaat sen. Voit "tavoitella" 30 - 40- vuotiaita. Jos haluat lapsia, silloin tietysti kolmikymppiset ovat toiveena.

Joten eikun vain tanssiaisiin ulkoilun, lenkkeilyn, parturissakäynnin, suihkun, vaatteiden vaihdon jälkeen. Valitse tyylikkäät ja varsinkin mukavat vaatteet ja mukavat kengät. Olon pitää tuntua luontevalta. Ei jäykkää puku- ja solmio-tyyliä.

Kun kiinnostut jostakin naisesta, saattaa olla, että sinusta kiinnostutaan. Joskus siihen ei tarvita kuin ne kaksi tanssiinhakua. Se toinen kerta varmistaa naiselle, että olet juuri hänestä kiinnostunut.