Lue keskustelun säännöt.
Tiedän, miksi parisuhdejuna meni
08.01.2024 |
Täällä tulee usein vastaan 30-50-vuotiaiden miesten aloituksia siitä, onko parisuhde ja perhe vielä heidän iässään mahdollinen. Itse olen tänä vuonna 40 täyttävä mies, ja minulla on edellisestä tapailusuhteestakin jo kymmenen vuotta ja pidän todennäköisenä, että elän loppuelämäni yksin. Tässä kuitenkin haluasin kertoa, mitä syitä on taustalla. Saa kysyä lisää.
Minulla kesti ensinnäkin kauan päästä tyttöjen lähelle nuorena. Kun 20-vuotiaana lähdin opiskelemaan, ei ollut yhtään kokemusta, ei edes kädestä kiinni pitämistä. Minuun oli kyllä tyttö ihastunut jo yläasteella, mutta en tajunnut itse vielä silloin, mitä tehdä. Opiskeluaikana usein löytyy se ensimmäinen tyttökaveri. Minulla oli kuitenkin vain pari lyhyttä tapailusuhdetta, jotka lopahtivat nopeasti. Tunsin aiheuttaneeni toiselle pettymyksen. Panostin opiskeluun ja työhön, enkä oikein "ymmärtänyt" parinmuodostusta. Nuo lyhyet tapailusuhteetkin syntyivät naisen aloitteesta. Jälkeenpäin ajatellen olisi voinut aktiivisemmin hakea suhdetta, mutta olin suurimmaksi osaksi opiskelijayksiössä lukemassa tentteihin ja surffailemassa netissä. Sitten oli ainejärjestötapahtumia yms. mutta en niissä uskaltanut tai osannut lähestyä naisia.
Työelämään siirryttyäni olin niin kokematon, että yksi aika lupaava tapailusuhde vähän alle kolmekymppisenä lopahti siihen, etten vain tiennyt, miten suhteessa ollaan. Sen jälkeen aloin myös huomata, että suurin osa omanikäisistä oli jo varattuja. Käytin aikani ja resurssini uraani, koska parisuhteet eivät tuntuneet "omalta jutulta". Tapasin myös lopulta aika vähän naisia. En ollut kiinnostunut baareista ja treffipalvelut eivät tuoneet mitään lisäarvoa minulle. Luovuin koko rakkauden haaveesta, vaikka itseltänikin salaa sisimmässäni sitä yhä toivoin.
Nyt olen täyttämässä 40, eikä oman ikäisiä ole enää jäljellä. Lisäksi en enää jaksa innostuakaan elämän kyynistämänä oikein kenestäkään. Suhtaudun inhorealistisesti siihen, että kokemattomuuteni vuoksi edes kykenisi suhteeseen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen kiinni omissa maneereissani. Ikä alkaa näkyä fyysiselläkin puolella, vaikka esim. käyn yhä salilla.
Lähinnä nyt ajattelin sitä, että kun monet kaltaiseni täällä kyselevät mahdollisuuksiaan, niin kannattaa se oma tausta ja historia miettiä ja miten tähän on tultu. Suurin tekijä itselläni on se toisessa kappaleessa mainitsemani kokemus siitä, että parikymppisenä aiheutin toisille pettymyksiä, kun minuun ihastunut nainen huomasi, etten ollutkaan sellainen kuin hän luuli. Tämän takia välttelin ja olin epävarma kolmekymppisenä, enkä hankkinut kokemuksia vaan keskityin työhön ja muihin asioihin, joissa pärjäsin paremmin kuin ihmissuhteissa.
Kommentit (91)
Mulla sinkkuuteen on syynä vain ja ainoastaan se että miehet ei oikein tunnu kiinnostuvan minusta. Lähinnä vaan ne joille kelpaa ihan kuka tahansa kiinnostuu ja se ei taas itselleni sovi. Kiinnostuksen pitäisi olla molemminpuolista. Ei tuu myöskään paljon kokemuksia kun ei herätä mitään kiinnostusta.
N27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastaan parisuhdeasioista on täysin turhaa viritellä keskustelua, koska, no, naiset ja rehellisyys...
Miten niin juna meni jo? Tapasin kumppanini noihin aikoihin, naimisiin menin 45 vuotiaana. Onni kukoistaa.
Onhan se kyllä niinkin, että parisuhdetta täytyy oikeasti haluta. Ja pitää olla valmis uhraamaan sen eteen ja tekemään kompromisseja. Olen huomannut, että en ole siihen valmis, en koe sitä tarpeeksi arvokkaaksi. Haluaisin saada olla siten kuten olen ja siihen sitten kylkeen sitä parisuhdetta, mutta eihän se niin toimi. Toisella osapuolella on omia odotuksia suhteelta ja yleensä haluaa tehdä asioita joita minä en.
Tällä en kuitenkaan halua vähätellä sitä, että moni olisi valmis vaalimaan suhdetta mutta heitä ei vain kukaan tunnu haluavan kumppaniksi.
Nelikymppisenä enimmäkseen kokemattomana miehenä elämä on kyllä aika lopullisesti ohi. Normaalien ihmisten kiinnisaaminen elämä-, seksi- ja parisuhdekokemusten määrässä on käytännössä mahdotonta (miehen arvo on suoraan verrannollinen siihen miten helposti hän saa naisen sänkyyn). Kokemattomuus on häpeä, kirous ja taakka... polttomerkki sielussa joka takaa kelpaamattomuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista pohdintaa ja näkökulmia. Olen yh-äidin kasvattama 40-vuotias nainen. Äitini oli korkeasti koulutettu uraihminen, joka halusi elämältä kaiken paitsi parisuhteen. En ole siis kotoa oppinut mitään parisuhteen mallia, itse asiassa päinvastoin, olen saanut kuulla, kuinka miehistä ei ole mihinkään. Tajusin 16-vuotiaana, että jos elämässä haluaa pärjätä, kannattaa opiskella hyvä ammatti (tähän myös äitini kehotti), omata hyvät käytöstavat sekä panostaa ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoihin. Tämä yhdistettynä huoliteltuun ulkonäköön sekä normaaliin painoon, niin olen saanut kulkea parisuhteesta toiseen (16-22- vuotiaana kiinnosti enemmän irtosuhteet enkä silloin halunnut sitoutua). Matematiikkaa oppii laskemalla ja ihmissuhdetaitoja toisten ihmisten kanssa. Ja pitää katsoa peiliin, millainen ihminen minä olen ja millainen haluan olla, missä voin vielä kehittyä.
Vierailija kirjoitti:
Never say never. Voihan olla, että vielä tulee vastaan nainen (tai mies), joka vie jalat altasi. Jos näin käy, ei muuta kuin tartu kiinni, kyllä suhde opettaa osapuoliaan, sitä ei kannata pelätä. Loppujen lopuksi koko pitkä elämä on varmaankin tylsä viettää yksin.
Itsellä täysin päinvastainen vaihtoehto, ihastuin 18-vuotiaana ja muutin lapsuudenkodista toisen luokse, sitä ennen oli vain yksi teinikokemus vastakkaisen sukupuolen kanssa seurustelusta. Muita ei ole ollut, nyt olemme päälle viiskymppisiä. Eikä ainakaan itselläni ole halua lähteä kokeilemaan mitään vaihtoa. Joku voisi sanoa, että elämä jäi kokematta?
Ei ihmisiä tule vain vastaan. Se on leffojen hömpötystä ja jos sellaiseen uskoo niin yksin saa elämänsä viettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosi mielenkiintoinen ketju. Kun olen elämäni toisessa pitkässä parisuhteessa, ja sekä eksä että nykyinen ovat olleet kutakuinkin normaalipäisiä parisuhteessa eläjiä, jotka ymmärtää, että toisen kanssa ollaan toisen ihmisen kanssa,(vaikka se toinen olisikin nainen eikä esimerkiksi tietokone, koira tai seksilelu,) niin on kyllä ollut kiintoisaa lukea kuinka paljon maailmasta löytyy ihan ihmissuhdekyvyttömiä tyyppejä, jotka ihan syystäkin jäävät vaille parisuhdetta.
Tässähän se tuli pähkinänkuoressa. Normaalit ihmiset kyllä löytävät parisuhteen ja osaavat parisuhteessa elää. Epänormaalit ja kyvyttömät jäävät syystäkin ja täysin oikeutetusti yksin. Näin se maailma toimii.
Sanokaapa minulle, että mistä niitä naisia oikein löytää, kun treffisivustoilla ja vauva.fissa jokaisella naisella on antisosiaalinen persoonallisuus(psykopatia) ja minä en näistä olisi niin kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis jos haluat parisuhteen, niin varmaan kukaan ei ole kuumempaa valuuttaa oman ikäisten seurassa kuin järkevä 40v mies, jolla ei ole omia lapsia.
Yyterissä oli parisuhdejuna