Lue keskustelun säännöt.
Tiedän, miksi parisuhdejuna meni
08.01.2024 |
Täällä tulee usein vastaan 30-50-vuotiaiden miesten aloituksia siitä, onko parisuhde ja perhe vielä heidän iässään mahdollinen. Itse olen tänä vuonna 40 täyttävä mies, ja minulla on edellisestä tapailusuhteestakin jo kymmenen vuotta ja pidän todennäköisenä, että elän loppuelämäni yksin. Tässä kuitenkin haluasin kertoa, mitä syitä on taustalla. Saa kysyä lisää.
Minulla kesti ensinnäkin kauan päästä tyttöjen lähelle nuorena. Kun 20-vuotiaana lähdin opiskelemaan, ei ollut yhtään kokemusta, ei edes kädestä kiinni pitämistä. Minuun oli kyllä tyttö ihastunut jo yläasteella, mutta en tajunnut itse vielä silloin, mitä tehdä. Opiskeluaikana usein löytyy se ensimmäinen tyttökaveri. Minulla oli kuitenkin vain pari lyhyttä tapailusuhdetta, jotka lopahtivat nopeasti. Tunsin aiheuttaneeni toiselle pettymyksen. Panostin opiskeluun ja työhön, enkä oikein "ymmärtänyt" parinmuodostusta. Nuo lyhyet tapailusuhteetkin syntyivät naisen aloitteesta. Jälkeenpäin ajatellen olisi voinut aktiivisemmin hakea suhdetta, mutta olin suurimmaksi osaksi opiskelijayksiössä lukemassa tentteihin ja surffailemassa netissä. Sitten oli ainejärjestötapahtumia yms. mutta en niissä uskaltanut tai osannut lähestyä naisia.
Työelämään siirryttyäni olin niin kokematon, että yksi aika lupaava tapailusuhde vähän alle kolmekymppisenä lopahti siihen, etten vain tiennyt, miten suhteessa ollaan. Sen jälkeen aloin myös huomata, että suurin osa omanikäisistä oli jo varattuja. Käytin aikani ja resurssini uraani, koska parisuhteet eivät tuntuneet "omalta jutulta". Tapasin myös lopulta aika vähän naisia. En ollut kiinnostunut baareista ja treffipalvelut eivät tuoneet mitään lisäarvoa minulle. Luovuin koko rakkauden haaveesta, vaikka itseltänikin salaa sisimmässäni sitä yhä toivoin.
Nyt olen täyttämässä 40, eikä oman ikäisiä ole enää jäljellä. Lisäksi en enää jaksa innostuakaan elämän kyynistämänä oikein kenestäkään. Suhtaudun inhorealistisesti siihen, että kokemattomuuteni vuoksi edes kykenisi suhteeseen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen kiinni omissa maneereissani. Ikä alkaa näkyä fyysiselläkin puolella, vaikka esim. käyn yhä salilla.
Lähinnä nyt ajattelin sitä, että kun monet kaltaiseni täällä kyselevät mahdollisuuksiaan, niin kannattaa se oma tausta ja historia miettiä ja miten tähän on tultu. Suurin tekijä itselläni on se toisessa kappaleessa mainitsemani kokemus siitä, että parikymppisenä aiheutin toisille pettymyksiä, kun minuun ihastunut nainen huomasi, etten ollutkaan sellainen kuin hän luuli. Tämän takia välttelin ja olin epävarma kolmekymppisenä, enkä hankkinut kokemuksia vaan keskityin työhön ja muihin asioihin, joissa pärjäsin paremmin kuin ihmissuhteissa.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä naisena pakko kommentoida tähän, että ap:n tavoin hirveän moni mies ei kerta kaikkiaan osaa ottaa tilaisuudesta kiinni.
Naisena se turhauttaa, kun vaikka miten yrittää osoittaa kiinnostusta, niin usein tulee sellainen fiilis että toista ei vaan kerta kaikkiaan kiinnosta tutustua. Tämä oli siis ihan aito kohtaanto-ongelma varsinkin nuorempana.
Nykyään sitten saman ikäisillä miehillä on niin paljon kaikkea muuta elämässä (vaativa työ, harrastukset, kaverit, mahdolliset lapset edellisestä suhteesta), että parisuhteelle ei vaikuta olevan aikaa.
Tämä. Olen itse useamman miehen feidannut siksi, että kaikki aktiivisuus tuli minun puoleltani. Minua ei haittaa tehdä aloitetta mutta en pysty loppuelämääni elämään niin, että kaikki on minun jaksamisesta ja uskaltamisesta kiinni. Kyllä se vain on niin että passiiviset jää useimmiten ilman.
Tuo johtuu siitä, että miehet eivät pidä sinua tarpeeksi viehättävänä.
Tähän taas neuvona antaisin sen, että treenaa itsesi fitnesskuntoon.
Suurin osa naisista hyötyisi valtavasti laihduttamisesta ja treenaamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä naisena pakko kommentoida tähän, että ap:n tavoin hirveän moni mies ei kerta kaikkiaan osaa ottaa tilaisuudesta kiinni.
Naisena se turhauttaa, kun vaikka miten yrittää osoittaa kiinnostusta, niin usein tulee sellainen fiilis että toista ei vaan kerta kaikkiaan kiinnosta tutustua. Tämä oli siis ihan aito kohtaanto-ongelma varsinkin nuorempana.
Nykyään sitten saman ikäisillä miehillä on niin paljon kaikkea muuta elämässä (vaativa työ, harrastukset, kaverit, mahdolliset lapset edellisestä suhteesta), että parisuhteelle ei vaikuta olevan aikaa.
Tämä. Olen itse useamman miehen feidannut siksi, että kaikki aktiivisuus tuli minun puoleltani. Minua ei haittaa tehdä aloitetta mutta en pysty loppuelämääni elämään niin, että kaikki on minun jaksamisesta ja uskaltamisesta kiinni. Kyllä se vain on niin
Ei hyötyisi. Naiset saisi sinun kaltaisen, jota he eivät halua. Miehen, jonka "rakkaus" loppuu kun tulee kilo tai ryppy lisää.
Naiset suotta valittavat siitä etteivät kelpaa ylipainoisena. Eivät nämä naiset itsekään halua miestä, jolla ei ole niitä ominaisuuksia mitä haluavat. Ja varmasti niihin ominaisuuksiin liittyy jotain fyysiseen olomuotoon. Ja vaikka ei liittyisikään, niin ei voi vaatia erilaisen sukupuolen arvostavan tasan samoja asioita. Antakaa miesten pitää hoikista tai normaalipainoisista naisista paljon enemmän kuin ylipainoisista. Eivät he sitä ole tietoisesti ja ilkeyttään valinneet, vaan se tulee geeneistä.
Ja mun geeneissä tulee se, että pinnallista miestä en halua. Ei vaikka olisi maailman viimeinen.
Oikeasti parisuhteissa lihotaan yleensä yhdessä, syödään samaa ruokaa ja on samat elintavat. Ja miehet on vähintäänkin yhtä lihavia kuin naisetkin.
Incelit sitten erikseen. Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä.
Olen nähnyt monien miesten seurustelevan ns. "lihavien" ja ylipainoisten kanssa. Koska se persoona on vetävin puoli. Ovat iloisia ja sosiaalisia ja kauniita omalla tavallaan. Meitä kaikkia on monenlaisia. Toisen persoona ja käytöstavat itseä ja toisia kohtaan ja on mielenkiintoinen ym. Tuskin kukaan valitsee paria sen mukaan, että on vain laiha? Itse olen aina ollut hoikka, mutta en ole se sosiaalisin persoona, enemmänkin introvertti. Eli ei kaikki käy aina yhteen ulkonäön kanssa. Eihän kukaan aloita seurustelua vain komean miehen tai kauniin naisen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo kyllä se niin on että jos ei mitään uskalla tehdä, niin mitään ei saavutakaan. Itsekin deittailin nuorena muutamaa sellaista joka vain möllötti eikä tehnyt mitään aloitetta mihinkään. Äkkiä loppui se omakin kiinnostus kun tuntui ettei toista kiinnostele juurikaan.
Niillä näteillä ja timmeillä on varaa valita, ja ihan viimeiseksi heille kelpaa hyvin pinnalliset ukot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin 25 ennen kuin edes menetin neitsyyteni, ja ihan täyttä ujoutta koko ongelma. Siis se on vanha viisaus joka pitää kutinsa, että kotiin ei naista sulle kanneta. Jos uskallat ottaa aloitteen ja lähestyä naisia, niin löytyy aivan varmasti seuraa. Ja minäkin olen lyhyt, lihava, en erityisen komea, kaljuunnun jo tässä iässä (30) ja mitä muuta. Jos ei yritä, niin ei varmasti löydy.
"Työelämään siirryttyäni olin niin kokematon, että yksi aika lupaava tapailusuhde vähän alle kolmekymppisenä lopahti siihen, etten vain tiennyt, miten suhteessa ollaan. "
Tätä en oikein ymmärrä. Itse seurustelin ensimmäistä kertaa 25-vuotiaana mutta ei minusta suhteessa olossa ole mitään mitä pitäisi erityisesti osata. Sitä vain tavataan ja vietetään aikaa yhdessä sellaisilla tavoilla joista molemmat tykkäävät. Sitten jutellaan ja ollaan lähekkäin ja mitä kaikkea siitä sitten seuraakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma tarina.
Masennuin pahasti n. 15v ja olin sitten enemmän tai vähemmän masentunut seuraavat 10v. En muista tuolta ajalta oikein mitään, en edes yhtä ajatusta tai halun kipinääkään parisuhteesta. Oli vaan pelkkää harmaata ja tasaista, kuin kuolleen sydänkäyrä. Tulikohan sitä edes katseltua tyttöjä tai nuoriita naisia sillä silmällä, en muista lainkaan.
Sitten siinä 25-26v "heräsi" jotenkin ja alkoi panikoida asian suhteen ja yritin laittaa, itselle, kahta liian suurta asiaa yhtä aikaa kuntoon - eroon masennuksesta ja parisuhdetta. Lopputulos oli sitä mitä varmaan aavistat - masennus kiinni kuin terva tapetissa ja ei vastakaikua keneltäkään, ei tosielämässä eikä netissä. Paloin loppuun ja romahdin taas pohjalle.
N. vuoteen en tehnyt kummankaan asian eteen mitään, ei vaan jaksanut. Viime syksynä, vähän kuin sattuman kautta ja kuin jonkin johdattama pääsin työterveyden kautta psykologin juttusille ja sitä kautta terapiaan. Siellä on sitten purkanut kaiken maailman asioita läpi. Uutena "painolastina" ajatus, että olenko hetero lainkaan, onko sitä turhaan yritetty väärää puolta? En tiedä, vielä.
Jos ei muuta niin haluaisin, että voisin edes sitten elää loppuelämäni olemalla sujut itseni kanssa ilman masennusta. Eipä se parisuhde mikään velvollisuus ole tässä nykymaailmassa ja vielä vähemmän ihmisoikeus.
Myönnettäköön että välillä tulee haave jostain ihmeen kaltaisesta pelastavasta ihmisestä joka korjaa minut rakkaudella ja huolenpidolla. Mutta haave tai fantasia tuo onkin, tuskin koskaan ikinä tulee tapahtumaan.
Joku varmaan kysyy tai miettii kuitenkin, niin töissä käyn. Mutta ei minulla objektiivisesti niin paljoa valitettavaa ole, kaikki muu on ihan hyvin tai jopa erinomaisesti, mutta sitten pään sisällä piiputtaa.
Olen niin kyllästynyt naisten argumentointiin, että ovat nähneet sellaisen ja tällaisen parin, joten X väite ei pidä paikkaansa.
Eli, koska Niinistöllä tai Harlinilla on vuosikymmeniä nuorempi vaimo, ikä ei merkitse mitään?
Koska joku seurustelee hotin filmitähden kanssa, ei ole typerää odottaa että pääsee itsekin sellaisen filmitähden kanssa naimisiin?
Naiset eivät ymmärrä tilastoja, vaan takertuvat yksittäisiin esimerkkeihin siitä mitä haluavat nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä sitä suhteella loppujen lopuksi.
Saman hlön kirjoittamaa .. ei tota jaksa edes lukea 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailmaan tarvitaan vanhaa kunnon karua totuutta. Ei mitään disney-fantasiaa tai kivalta kuulostavia tsemppilauseita. Karua, kylmää totuutta.
Miehet: tässä teille karu kylmä totuus: Naiset eivät välitä teidän luonteesta läheskään niin paljon kuin väittävät. Jos treenaatte itsenne hyvään kuntoon ja hankitte lihaksia salilla, pukeudutte paremmin, saatte itsevarmuutta ja jos olette vielä luontaisesti komeita: paskallakin luonteella saa huippukauniin naisen!
Naiset: tässä teille karu kylmä totuus: Vaikka olette nähneet pullean naisen komean ja kivan miehen kanssa, miehet pääsääntöisesti kokevat lihavat naiset VASTENMIELISENÄ. Monet sellaisetkin miehet jotka janoavat hulluna seksiä, sanovat ei kiitos, kun näkevät lihavan naisen. Niin suuri vaikutus teidän painolla on, se on ykkösasia joka pitää teidän sinkkuna, vaikka olisi miten 100/100 luonne.
"Miehet: tässä teille karu kylmä totuus: Naiset eivät välitä teidän luonteesta läheskään niin paljon kuin väittävät. Jos treenaatte itsenne hyvään kuntoon ja hankitte lihaksia salilla, pukeudutte paremmin, saatte itsevarmuutta ja jos olette vielä luontaisesti komeita: paskallakin luonteella saa huippukauniin naisen!"
Tässä sinule karu totuus: et ymmärrä parisuhteista yhtään mitään.
Ajattelet vain ja ainostaan sitä millä saa sen suhteen, et sitä millaisen suhteen saat. Se että nainen on huippukaunis ei vielä kerro mitään siitä suhteesta ja siitä onko se suhde hyvä ja onnellinen. Eikä se lihaksilla saatu suhde perustu kuin niihin lihaksiin.
Jos sinulla ei ole mitään muuta tuotavaa suhteeseen kuin ulkonäkö niin se suhde ei kauaan kestä.
"Olen niin kyllästynyt naisten argumentointiin, että ovat nähneet sellaisen ja tällaisen parin, joten X väite ei pidä paikkaansa."
On siinä kuitenkin aina se pointti että asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin täällä monet väittävät. Vaikka et olisi komein tai kaunein, rikkain tai menestynein, niin voit silti löytää hyvän suhteen koska muutkin ovat löytäneet.
Vaikka se on helpompaa jos on kovin puoleensavetävä tai suosittu niin ei se mahdotonta taviksellekaan ole.
Vierailija kirjoitti:
"Miehet: tässä teille karu kylmä totuus: Naiset eivät välitä teidän luonteesta läheskään niin paljon kuin väittävät. Jos treenaatte itsenne hyvään kuntoon ja hankitte lihaksia salilla, pukeudutte paremmin, saatte itsevarmuutta ja jos olette vielä luontaisesti komeita: paskallakin luonteella saa huippukauniin naisen!"
Tässä sinule karu totuus: et ymmärrä parisuhteista yhtään mitään.
Ajattelet vain ja ainostaan sitä millä saa sen suhteen, et sitä millaisen suhteen saat. Se että nainen on huippukaunis ei vielä kerro mitään siitä suhteesta ja siitä onko se suhde hyvä ja onnellinen. Eikä se lihaksilla saatu suhde perustu kuin niihin lihaksiin.
Jos sinulla ei ole mitään muuta tuotavaa suhteeseen kuin ulkonäkö niin se suhde ei kauaan kestä.
Kyllä huono ulkonäkö painaa pitkässäkin suhteessa, vaikka ulkonäkö korostuu enemmän suhteen alussa. Ei se niin ole että voi vapaasti lässähtää suhteen edettyä syvemmäksi. Se on monen virhe joka kostautuu lopulta erona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä naisena pakko kommentoida tähän, että ap:n tavoin hirveän moni mies ei kerta kaikkiaan osaa ottaa tilaisuudesta kiinni.
Naisena se turhauttaa, kun vaikka miten yrittää osoittaa kiinnostusta, niin usein tulee sellainen fiilis että toista ei vaan kerta kaikkiaan kiinnosta tutustua. Tämä oli siis ihan aito kohtaanto-ongelma varsinkin nuorempana.
Nykyään sitten saman ikäisillä miehillä on niin paljon kaikkea muuta elämässä (vaativa työ, harrastukset, kaverit, mahdolliset lapset edellisestä suhteesta), että parisuhteelle ei vaikuta olevan aikaa.
Tämä. Olen itse useamman miehen feidannut siksi, että kaikki aktiivisuus tuli minun puoleltani. Minua ei haittaa tehdä aloitetta mutta en pysty loppuelämääni elämään niin, että kaikki on minun jaksamisesta ja uskaltamisesta kiinni. Kyllä se vain on niin että passiiviset jää useimmiten ilman.
Tuossa olet oikeassa, sellainen passiivis-aggre mies on sietämätön. Sellainen, jolla ei oikein ole milipidettä mihinkään.
Kunnes teillä on koliikkivauva ja iso asuntolaina, SILLOIN tämä ukko kyllä kertoo, ettei hän koskaan mitään perhettä olisi halunnutkaan.
Vierailija kirjoitti:
"Olen niin kyllästynyt naisten argumentointiin, että ovat nähneet sellaisen ja tällaisen parin, joten X väite ei pidä paikkaansa."
On siinä kuitenkin aina se pointti että asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin täällä monet väittävät. Vaikka et olisi komein tai kaunein, rikkain tai menestynein, niin voit silti löytää hyvän suhteen koska muutkin ovat löytäneet.
Vaikka se on helpompaa jos on kovin puoleensavetävä tai suosittu niin ei se mahdotonta taviksellekaan ole.
Pitäisi lopettaa nämä "ei ole mahdotonta" rönsyt ja keskittyä siihen mikä toimii parhaalla todennäköisyydellä. Voihan sitä aina haaveilla lottovoitosta, mutta kuinka monelle sanot että hän voi ihan hyvin lopettaa työt ja lotota säästöillään, koska niinkin toimien on mahdollisuus saada loppuelämäksi riittävät rahat.
Tämä. Olen itse useamman miehen feidannut siksi, että kaikki aktiivisuus tuli minun puoleltani. Minua ei haittaa tehdä aloitetta mutta en pysty loppuelämääni elämään niin, että kaikki on minun jaksamisesta ja uskaltamisesta kiinni. Kyllä se vain on niin että passiiviset jää useimmiten ilman.