Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi ei pidä minusta
28.12.2023 |
En tiedä syytä asialle. Olen ihan tavallinen, tavallisen näköinen suomalainen nainen. Useimpien mielestä ihan mukava ihminen, hyväksi kuuntelijaksi ja fiksuksi kehuttu. Omasta mielestäni olen kohtelias ja rauhallinen. Osaan laittaa ruokaa, en tunnusta mitään väriä politiikassa enkä uskonnossa, hyvä koulutuskin on ja rahatilanne ok, jne eli nekin asiat kunnossa. En mikään mahtavin ja upein ihminen, mutta kuitenkin ihan ok eikä minussa pitäisi olla mitään sellaista isompaa vikaa minkä takia joku selkeästi ei minusta tykkäisi (aikuisen poikansa puolisona).
Anoppini ei vain pidä minusta. Aluksi kai piti, mutta sittemmin ei, välillä tuntuu että jopa inhoaa minua. Edellinen (avo)anoppini tykkäsi minusta ja meillä oli hyvät välit ja koin sellaisen todella mukavana. Nyt lähinnä ahdistaa. Tiedän anoppini puhuvan minusta pahaa selkäni takana. Myös pojalleen, mutta muillekin. Ja seurassani hän on minulle inhottava, lähinnä sellaista piilo*ittuilua keskustelu hänen puolelta. Ei minusta kaikkien tarvitse pitää, mutta kyllä tämä aika ikävältä tilanteelta tuntuu. Mitä siis tehdä asialle?
Kommentit (138)
Miten te kaikki asuttekin ihan anopin naapurissa että anoppi piipahtelee vähän väliä?
Eikö mikään kello soita päässä jos asutaan itse samassa lähiössä/kyläss jossa sulhokin asuu ja molempien vanhemmat asuvat, ollaanko vähän niinkuin jääty jumittamaan.
Onneksi ei ole minusta harmia kun asun kaukana. Toista miniää ehkä kadulla tuntisi jos yllättäen tulisi vastaan.
Mutta onhan niillä varmaan silti sättimistä vaikka vain pari kertaa vuodessa nähdään. Ehkä tyyliin: mummo ei välitä meistä, mummo ei hoida lapsia, mummo on etäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun anoppi sai posmottaa omien mielihalujensa mukaan olin ihana, mutta lasten synnyttyä kun aloin pitää heidän rajoistaan kiinni (esim. ettei lapsia tungeta täyteen kakkua juuri ennen ruoka-aikaa, anneta ruokia joille allerginen, pakoteta tai revitä halaukseen/syliin, eikä heidän tarvitse noudattaa mummonsa jokaista päähän pistoa (viimeksi olisi halunnut kaikille naisille tehtävän tietynlaisen kampauksen, eli tyttären ja minun kampaukset olisi kesken (parin tunnin) kyläilyn pitänyt purkaa ja tehdä uudestaan)), minusta tuli anopin mukaan kiukkuinen ja pahantuulinen (koska kielsin häntä, kymmenennen kauniisti sanomisen jälkeen napakalla äänellä kielto (x ei taida malttaa nyt tulla syliin kun leikki kesken -> x ei halua syliin).
T Ä M Ä! Kun miniästä tulee äiti, niin anoppi menettää hallintansa. Olisi kai niin
Ihan oikeasti voi olla näin sairaita ihmisiä. Itsellä ei olisi lyöminen kaukana tuollaisessa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Miten te kaikki asuttekin ihan anopin naapurissa että anoppi piipahtelee vähän väliä?
Eikö mikään kello soita päässä jos asutaan itse samassa lähiössä/kyläss jossa sulhokin asuu ja molempien vanhemmat asuvat, ollaanko vähän niinkuin jääty jumittamaan.
Onneksi ei ole minusta harmia kun asun kaukana. Toista miniää ehkä kadulla tuntisi jos yllättäen tulisi vastaan.
Mutta onhan niillä varmaan silti sättimistä vaikka vain pari kertaa vuodessa nähdään. Ehkä tyyliin: mummo ei välitä meistä, mummo ei hoida lapsia, mummo on etäinen.
En tiedä, mutta me asutaan kaikki Pirkanmaan seudulla. Ei todellakaan naapureissa, mutta ei ole mitään satojen kilometrien etäisyyksiä. Esimerkiksi Tampere on sen verran iso ja monipuolinen kaupunki, että miksi siellä tai sen lähellä asuminen olisi jumittamista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaava tilanne täällä. En suostu enää tapaamaan anoppiani.
Minulla ollut tuo tilanne yli 50 ja nyt anoppi on laitoshoidossa eikä tunnista minua, niin ei myöskään katso enää minua tappoilmeellä kuten aikaisemmin.
Hän oli myös niin ovela, että veetuili aina, kun olimme kahden eli mieheni luuli, että panettelin vain huvikseni äitiään. Sitten, kun muisti alkoi pettää, niin ilkeilyitä ei enää muistanut pitää kahden keskisinä. Silloin mieskin tajusi, mitä olin saanut kestää.
Selvisikö sinulle ikinä miksi anoppisi käyttäytyi noin sinua kohtaan?
Kiitos kysymästä. Aikunen tyttäreni ja poikani huomasivat jo teineinä, että mummo oli tuollainen. Tytär sanoi, että hän oli kateellinen minulle, vaikka en ymmärrä, mistä. Ei minussa mitään erityistä ollut.
Aina vain nälvi jostakin: vääränlainen kroppa, vääränalinen perhe, väärä ammatti yleensä kaikki mitä tein oli väärin. Kaiken lisäksi vielä meidän vuosien avioliiton aikan selitti, keitä kaikkia tyttöjä olisi ollut parempia hänen pojalleen.
Ehkä syy oli se, että he olivat ns keskiluokkaa ja minä köyhästä duunariperheestä ja olin pärjännyt paremmin kuin hän itse esim kolutuksen ja ammatin suhteen. Appikin usein liittyi tähän veetuiluun. Se kyllä vaan söi itsetuntoa.😨
Ihanaa, että jollain on miniä, kenessä ei ole mitään vikaa!
Huraa, huraa sille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No älä tapaa anoppia. Mitä väliä sillä on mitä mieltä joku anoppi on. Jos oikeasti olisi väärä kumppani jollekin voisi miettiä anopin mietteitä ja lähteä, ehkä osui kuitenkin oikea kumppani(?). Et ole mitään vailla anopilta ja se ei vaikuta itsetuntoosi. Itse tiedät hyvät puolesi. Mitä poika on tuumannut äidistään jos äiti puhuu pahaa selän takana, sanooko että lopeta jo.
Minulla on 2 miniää, joita en ole koskaan tavannut. Näin välit pysyvät hyvinä, kun ei tarvitse koko ajan miettiä, että miniä tai anoppi on sanonut tai tehnyt. Pojat ja lapsenlapset vierailevat säännöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun anoppi sai posmottaa omien mielihalujensa mukaan olin ihana, mutta lasten synnyttyä kun aloin pitää heidän rajoistaan kiinni (esim. ettei lapsia tungeta täyteen kakkua juuri ennen ruoka-aikaa, anneta ruokia joille allerginen, pakoteta tai revitä halaukseen/syliin, eikä heidän tarvitse noudattaa mummonsa jokaista päähän pistoa (viimeksi olisi halunnut kaikille naisille tehtävän tietynlaisen kampauksen, eli tyttären ja minun kampaukset olisi kesken (parin tunnin) kyläilyn pitänyt purkaa ja tehdä uudestaan)), minusta tuli anopin mukaan kiukkuinen ja pahantuulinen (koska kielsin häntä, kymmenennen kauniisti sanomisen jälkeen napakalla äänellä kielto (x ei taida malttaa nyt tulla syliin kun leikki kesken -> x ei halua syliin).
T Ä M Ä! Kun miniästä tulee äiti
Niin. Noin ne mielenvikaiset ihmiset ajattelevat. Halutaan vaarantaa oman lapsenlapsen henki, jotta päästään v***uilemaan miniälle? Ja tätä on oikeasti paljon! Ihan oikeasti jopa läheltä piti -tilanteita, vaarallisia allergioita ym., kun mummu antaa pienen palan, mitä se haittaa...
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Mistä se johtuu? Minulla oli aikoinaan anoppi, joka ei oikein pitänyt minusta. Se juonsi juurensa siitä, kun hän oli kovin ihastunut ex-mieheni entiseen tyttöystävään. Minä en ollut koskaan niin hyvä ihminen. Heillä oli synkannut.
Toisaalta minä ymmärrän nyt kun oma poika on aikuinen. Hänellä oli 15-16 v. niin ihanan suloinen likkakaveri. Tykkäsin paljon, melkein kuin olisi oma tyttö ollut. En ole varma, voiko tulla koskaan toista, joka sulattaa sydämen samalla tavalla. Nykyinen ystävätär on kylmä, jotenkin etäinen ja vakava, mutta hyvä ihminen. He eivät asu yhdessä.
Itselleen poika kumppanin valitsee eikä sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa vaalia niitä ihmissuhteita, joissa on hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun anoppi sai posmottaa omien mielihalujensa mukaan olin ihana, mutta lasten synnyttyä kun aloin pitää heidän rajoistaan kiinni (esim. ettei lapsia tungeta täyteen kakkua juuri ennen ruoka-aikaa, anneta ruokia joille allerginen, pakoteta tai revitä halaukseen/syliin, eikä heidän tarvitse noudattaa mummonsa jokaista päähän pistoa (viimeksi olisi halunnut kaikille naisille tehtävän tietynlaisen kampauksen, eli tyttären ja minun kampaukset olisi kesken (parin tunnin) kyläilyn pitänyt purkaa ja tehdä uudestaan)), minusta tuli anopin mukaan kiukkuinen ja pahantuulinen (koska kielsin häntä, kymmenennen kauniisti sanomisen jälkeen napakalla äänellä kielto (x ei taida malttaa nyt tulla syliin kun leikki kesken -> x ei halua syliin).
Yksi "selitys" mitä kerran kuulin tilanteessa kun mummo halusi väkisin antaa tavallista maitoa sisältävää jäätelöä laktoosi-intoleraatikko lapsenlapselleen: Mummolla pitää olla oikeus hemmotella.
Eikä selitys siitä miten voi "hemmotella" sopivalla käynyt koska: valikoima noissa erikoisjäätelöissä on niin huono ja halusin antaa <mikä-maku-se-sitten-olikaan> kun se on niin hyvää.
Toki tässä ei ollut hengenvaarallinen allergia, mutta lapsenlapselle kuitenkin pahaa oloa tuottava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ollaan aivan eri maailmoista ja aivan eri vuosikymmeniltä, erilaisista tavoista kasvattaa, tehdä koti- ja muut työt, kokemus ja näkemys ovat aivan erilaisia, koulutus ja sukutausta eroavat ratkaisevasti, vaatii todella paljon käyttäytyä, keskustella ja toimia molempia tyydyttävästi ja olla vaatimatta toiselta liikaa.
Juuri ne odotukset ja vaatimukset ovat se heikoin kohta. Pitäisi olla sitä ja tätä, milloin toisen, milloin taas toisen osapuolen. Ja se myrkyttää kaikki ihmissuhteet, myös anopin ja miniän suhteen.
Liiallinen yhdessäolo kruunaa sitten kaiken ja päästään jo vihan asteelle kanssakäymisessä.
Mikä sitten ratkaisuksi? Vähemmän odotuksia, vähemmän kanssakäymistä, molempin kunnioittava käytös toista kohtaan, silloin harvoin kun tavataan, ei riidellä eikä panetella takanapäin eikä valiteta toisesta kenellekään, vaan puhutaan ammatti-ihmisen kanssa, jos tilanne on hyvin hankala. Kyläjuorut saavat kaikki suhteet vain ja ainoastaan pahenemaan moninkertaisiksi ja joillekin antavat jopa vahingoniloa.
Kunnioita siis joka tilanteessa miniääsi ja sinä miniä kunnioita joka tilanteessa anoppiasi. Kaikki ihmiset eivät voi mitenkään pitää kaikista, mutta aina voi rakentaa elämänsä niin, ettei turhia, voimia vieviä hankaluuksia pysty syntymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä Sinä hyvä aloittaja huoli! Anopit vihaavat miniöitään!
Vi##umaiselle anopille on aivan sama, millainen ihminen miniä on. Anopin mielipuuhaa on miniän kiusaaminen ja henkinen väkivalta. Anoppi yrittää tunkea väkisin aikuisen poikansa perheeseen. Anoppi mankuu jopa omia avaimia aikuisen lapsensa kotiin. Anoppi haluaa tehdä tupatarkastuksia ja yllätyskyläilyjä. Anoppi haluaa sekaantua parisuhteeseen. Anoppi pilaa lastenkasvatuksen ja yrittää omia raivokkaasti lastenlapsia.
Ilkeät isovanhemmat haluavat kävellä lapsen omien vanhempien yli. "Eikö se ilkeä äiti ja ilkeä isä anna lapselle sitä ja tätä? Kyllä isoäiti ja isoisä antaa!" Ilkeät isovanhemmat osaavat omasta mielestään hoitaa lapsia paremmin kuin lapsen oma ÄITI ja ISÄ.
Hyvät välit anoppiin = Noin 500 kilometriä ja mieluummin vieläkin pitempi välimatka. Säälin niitä miniöitä, jotka joutuvat asumaan anoppinsa naapurissa tai samalla paikkakunnalla.
Ja joissakin perheissä se Besserwisser ja tyranni onkin appiukko. Anoppi on tahdoton hissukka ja nössö. Appiukko on vanha jäärä, joka määrää ja sekaantuu asioihin, jotka eivät kuulu hänelle mitenkään!
Onhan se nyt kamalaa, kun vanheneva nainen ja äiti joutuu jakamaan poikansa huomion nuoremman naisen kanssa. Joutuu kohtaamaan sen seikan, että pojalla oma elämä. Nuorempi vieras nainen saatetaan kokea tunkeilijana perheeseen tai äiti-lapsisuhteeseen, jos omassa mielessä ei ole päästänyt poikaa itsenäistymään. Omanarvontunto saa kolauksen ja vaikeat tunteet selittyvät sillä, että miniä on ärsyttävä ja olemassaolollaan muistuttaa äitiä luopumisen tuskasta ja omasta vanhenemisesta.
Anopin kanssa oli niin vaikeat välit että että ne piti katkaista kokonaan. Miestäni riivasi kun muut sukulaiset kyselivät jatkuvasti perääni kun en mennyt yhteisiin juhliin. Eli anopin synttäreille. Ihan kuin muka eivät olisi tienneet. Jos oli juhlat jossakin muualla niin anoppi sentään pysyi poissa, koska minä olin siellä. Kuinka lapsellinen voi ihminen olla? Mies sanoi kerran että paskan maku jäi suuhun äidistä. Mieskin rupesi lopulta suorastaan halveksimaan äitinsä käytöstä, mutta yritti hampaat irvessä auttaa. Mitään pahaa en ollut koskaan tehnyt, mutta syy lienee anopin omistushalu poikaansa. Enkä ollut mieluinen miniä.
Meitä on paljon, joista oma anoppi ei pidä, mutta sehän on vain anopin oma tappio.
En tapaa minäkään anoppiani enää, viisikymmentä vuotta ylenkatsetta riitti.
Älä ole ollenkaan huolissasi Ap. Anoppi ei pidä minustakaan. Meillä on tosin eri anoppi. Anopit vaan ovat vi##umaisia ihmisiä!
Anoppi piilovittuilee, syyttelee, mitätöi, syyllistää, aiheuttaa riitoja, yrittää määräillä mitä teemme jne.... Tätä jatkunut vuosia. Viimeinen niitti oli kun tunki kutsumatta epätoivottujen ihmisten kanssa kotiimme. Aina ollut liian utelias, henk.koht. asioitamme kyselemään. Mies auliisti vastaillut. Aina soitteli ja uteli asioitamme. Kutsunut minua ihmeellisillä pilkkanimillä. Töykeää käytöstä.
Kunnes aloin laittamaan rajoja, niin minulle suututtiin! Sanoin miehelle, ettei kerro niin tarkasti enää, koska anoppi levittelee asioitamme muille.
Mies ennemmin miellyttää äitiään, kuin pitää puoliani! Kävelee tunteitteni ylitse.
Mitä tässä pitäisi tehdä? On vaikuttanut suhteeseemme erittäin paljon ja negatiivisesti. Sitähän se anoppi haluaakin!
Alue: Aihe vapaa
Onhan kyllä kumma juttu kun kaikki miniät rakastavat anoppiaan, hänen juttujaan, hänen antamiaan lahjoja, hänen valmistamaansa ruokaa ja kaikin puolin tykkäävät fiksusta anopistaan.
On se ikävä ettei herttaiset miniät saa vastarakkautta ja anoppi rohkenee ajatella vaikkapa yhteiskunnallisesti eri lailla.