Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi ei pidä minusta
28.12.2023 |
En tiedä syytä asialle. Olen ihan tavallinen, tavallisen näköinen suomalainen nainen. Useimpien mielestä ihan mukava ihminen, hyväksi kuuntelijaksi ja fiksuksi kehuttu. Omasta mielestäni olen kohtelias ja rauhallinen. Osaan laittaa ruokaa, en tunnusta mitään väriä politiikassa enkä uskonnossa, hyvä koulutuskin on ja rahatilanne ok, jne eli nekin asiat kunnossa. En mikään mahtavin ja upein ihminen, mutta kuitenkin ihan ok eikä minussa pitäisi olla mitään sellaista isompaa vikaa minkä takia joku selkeästi ei minusta tykkäisi (aikuisen poikansa puolisona).
Anoppini ei vain pidä minusta. Aluksi kai piti, mutta sittemmin ei, välillä tuntuu että jopa inhoaa minua. Edellinen (avo)anoppini tykkäsi minusta ja meillä oli hyvät välit ja koin sellaisen todella mukavana. Nyt lähinnä ahdistaa. Tiedän anoppini puhuvan minusta pahaa selkäni takana. Myös pojalleen, mutta muillekin. Ja seurassani hän on minulle inhottava, lähinnä sellaista piilo*ittuilua keskustelu hänen puolelta. Ei minusta kaikkien tarvitse pitää, mutta kyllä tämä aika ikävältä tilanteelta tuntuu. Mitä siis tehdä asialle?
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi niin, että ennen anoppi piti minusta ja oli minulle mukava, mutta kun saimme esikoisen niin asiat muuttui. Sainkin aina kuulla mitä olen väärin ja yhtäkkiä minussa oli vaikka mitä vikoja joista anoppi minulle huomautteli. Ja ennen kivasti ja lämpimästi minuun suhtautunut anoppi suhtautuikin minuun varsin ikävästi. En tiedä miksi mutta jotenkin se liittyi siihen että saimme lapsen.
Tutun kuuloinen kuvio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastaava tilanne täällä. En suostu enää tapaamaan anoppiani.
Minulla ollut tuo tilanne yli 50 ja nyt anoppi on laitoshoidossa eikä tunnista minua, niin ei myöskään katso enää minua tappoilmeellä kuten aikaisemmin.
Hän oli myös niin ovela, että veetuili aina, kun olimme kahden eli mieheni luuli, että panettelin vain huvikseni äitiään. Sitten, kun muisti alkoi pettää, niin ilkeilyitä ei enää muistanut pitää kahden keskisinä. Silloin mieskin tajusi, mitä olin saanut kestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaava tilanne täällä. En suostu enää tapaamaan anoppiani.
Minulla ollut tuo tilanne yli 50 ja nyt anoppi on laitoshoidossa eikä tunnista minua, niin ei myöskään katso enää minua tappoilmeellä kuten aikaisemmin.
Hän oli myös niin ovela, että veetuili aina, kun olimme kahden eli mieheni luuli, että panettelin vain huvikseni äitiään. Sitten, kun muisti alkoi pettää, niin ilkeilyitä ei enää muistanut pitää kahden keskisinä. Silloin mieskin tajusi, mitä olin saanut kestää.
Selvisikö sinulle ikinä miksi anoppisi käyttäytyi noin sinua kohtaan?
Samanlainen vmäinen anoppi minulla. Monet itkut itkin hänen takiaan alkuaikoina. Onneksi sain itsetuntoni takaisin ja uskalsin sanoa suoraan mitä hänestä ajattelin. Nykyään en pidä mitään yhteyttä. Mieheni saa yksin käydä äitinsä luona. Eipä siinä mitään, ei siellä käy kukaan muukaan. Niin on ilkeä suustaan että välit on mennyt kaikkiin. Ja hänessä itsessään ei ole koskaan mitään vikaa. Muut vaan eivät ymmärrä mitään, eivät osaa mitään ja ovat vielä tyhmiä anopin mielestä. Hautajaisiin voin mennä ettei mieheni tarvi yksin mennä.
Sama täällä. Tilanne jatkunut jo 30 vuotta. Eipä olla nähty viimoiseen 5 vuoteen tämän takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkien kemiat ei vaan kohtaa, vaikka miten yrittäis. Pakkohan miniässä on jotain hyvääkin olla kun poika on hänet puolisokseen valinnut. Vielä en ole keksinyt mitä mutta ehkä se joskus selviää. Kohtelen tietenkin miniää hyvin ja olen ystävälllinen.
Mulla sama appiukon kanssa. Alkuun ihan mukava, mutta sitten aloin tajuta, ettei minulla saa olla omaa mielipidettä mistään asiasta, ja jos on se on väärä tai sitä ei kuunnella ollenkaan. Nykyään täysin kuuromykkä minua kohtaan. Ignorasin ukon noin 15 vuotta sitten ja en ole sen jälkeen ollut missään tekemisissä. Hän vihaa minua mutta niin vihaan minäkin häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä jos anoppi ei pidä miniästään, ero on edessä ennemmin tai myöhemmin. Äideillä on poikiinsa valtavan vahva vaikutus.
Onneksi minun mieheni oli katkaissut napanuoransa äitiinsä ennen kuin tapasimme. Minunkaan anoppini ei oikein pitänyt minusta. Maailmamme olivat kovin erilaiset, hän konservatiivi ja minä (hänen mielestään) liian värikäs ja räiskyvä. Hän epäili minun ja poikansa suhteen kestävyyttä.
Suhteen alussa koin ihan väheksyntää, johon mieheni puuttui. Mieheni kysyi äidiltään, että haluaako olla väleissä vai ei. Olisi menettänyt poikansakin jos olisi vastannut ei. Siitä alkaen anoppi sieti minua, mutta sitä piilotikkuilua oli kuitenkin välillä. Ajattelin, että parempi laiha sopu kuin lihava riita, joten koitin olla "huomaamatta".
Nyt vuosikymmeniä myöhemmin voin sanoa etten itse olisi voinut edes toivoa parempaa suhdetta kuin mitä meillä on mieheni kanssa ollut. Anoppikin on joutunut myöntämään, että oli väärässä minun suhteeni. Hienoa, että pystyi tämän ihan ääneen sanomaan ja pahoittelemaan käytöstään. Nykyään välimme (anopin kanssa) ovat neutraalin asialliset, mutta tuskin koskaan lämpimät.
Itse anoppina toimin toisin ja tiedän, että poikamme osaavat etsiä itselleen sopivat puolisot.
Vierailija kirjoitti:
Sinusta ei kukaan pidä, usko jo.
No oletpa ilkeä ihminen, luulisin että sinustakaan ei pidetä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi niin, että ennen anoppi piti minusta ja oli minulle mukava, mutta kun saimme esikoisen niin asiat muuttui. Sainkin aina kuulla mitä olen väärin ja yhtäkkiä minussa oli vaikka mitä vikoja joista anoppi minulle huomautteli. Ja ennen kivasti ja lämpimästi minuun suhtautunut anoppi suhtautuikin minuun varsin ikävästi. En tiedä miksi mutta jotenkin se liittyi siihen että saimme lapsen.
Tämä on kyllä jostain syystä yleistä... Tuoreilla isovanhemmilla vinksahtaa joku päässä.
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan anoppini pidä minusta, syystä jota en tiedä. Olen kuitenkin päättänyt olla kommentoimatta miehelleni mitään negatiivista äidistään. Luulen, että mitä paremmin meillä mieheni kanssa menee, sitä enemmän anoppia ärsyttää.
Tämä joulu oli ihan kamala, kaikki minun mielipiteeni olivat vääriä, ja minun sukulaisiani jopa haukuttiin. Onnistuin pitämään mölyt mahassa, poistuin vain "laittamaan tiskejä" ja siemailin glögiä hiljaa. En suostu enää provosoitumaan. Mieheni kyllä huomaa nämä tilanteet ja on puolellani. Yleisen rauhan nimissä olen sitten vaikka kynnysmattona, ei haittaa. En halua alkaa riidellä lasten nähden.
Nuoruudessa minulla oli poikaystävä, jolla oli ihana äiti. Soitteli minulle vielä kuulumisia, vaikka oltiin poikansa kanssa erottu. Muistelen häntä lämmöllä.
Aikuisena naisena voisit rauhallisesti ja asiallisesti sanoa, että kuulehan, tässä avioliitossa on kaksi osapuolta poikasi ja minä. Jos tarvitsemme kolmannen osapuolen se et tule olemaan sinä, ymmärrätkö?
Jos anoppi lukee Raamattua voi vedota siihen.
Tämä siis silloin kun olette kaksistaan, toki kerrot miehellesi ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun anoppini lakkasi pitämästä minusta kun kuuli että olin eronnut kirkosta. Sitä ennen olin kelvannut ihanneminiänä.
Niin kauan kun anoppi sai posmottaa omien mielihalujensa mukaan olin ihana, mutta lasten synnyttyä kun aloin pitää heidän rajoistaan kiinni (esim. ettei lapsia tungeta täyteen kakkua juuri ennen ruoka-aikaa, anneta ruokia joille allerginen, pakoteta tai revitä halaukseen/syliin, eikä heidän tarvitse noudattaa mummonsa jokaista päähän pistoa (viimeksi olisi halunnut kaikille naisille tehtävän tietynlaisen kampauksen, eli tyttären ja minun kampaukset olisi kesken (parin tunnin) kyläilyn pitänyt purkaa ja tehdä uudestaan)), minusta tuli anopin mukaan kiukkuinen ja pahantuulinen (koska kielsin häntä, kymmenennen kauniisti sanomisen jälkeen napakalla äänellä kielto (x ei taida malttaa nyt tulla syliin kun leikki kesken -> x ei halua syliin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun anoppi sai posmottaa omien mielihalujensa mukaan olin ihana, mutta lasten synnyttyä kun aloin pitää heidän rajoistaan kiinni (esim. ettei lapsia tungeta täyteen kakkua juuri ennen ruoka-aikaa, anneta ruokia joille allerginen, pakoteta tai revitä halaukseen/syliin, eikä heidän tarvitse noudattaa mummonsa jokaista päähän pistoa (viimeksi olisi halunnut kaikille naisille tehtävän tietynlaisen kampauksen, eli tyttären ja minun kampaukset olisi kesken (parin tunnin) kyläilyn pitänyt purkaa ja tehdä uudestaan)), minusta tuli anopin mukaan kiukkuinen ja pahantuulinen (koska kielsin häntä, kymmenennen kauniisti sanomisen jälkeen napakalla äänellä kielto (x ei taida malttaa nyt tulla syliin kun leikki kesken -> x ei halua syliin).
T Ä M Ä! Kun miniästä tulee äiti, niin anoppi menettää hallintansa. Olisi kai niin ihanaa hallita ja päättää lastenlastenkin elämästä, mutta nyyh, mummi ei saa antaa kermavaahtoa, mummi ei saa paukata kylään milloin huvittaa, mummin jatkuvat "opastukset" lytätään... Onneksi moni nainen kasvattaa ns. pallit, kun on kyse oman lapsen turvallisuudesta! Meilläkin yritettiin antaa keksiä 9 kk ikäiselle ja sanoin hyvin painokkaasti, ettei todellakaan anneta, niin muljauteltiin silmiä ja mutistiin jotain "niinpä niin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minunkaan anoppini pidä minusta, syystä jota en tiedä. Olen kuitenkin päättänyt olla kommentoimatta miehelleni mitään negatiivista äidistään. Luulen, että mitä paremmin meillä mieheni kanssa menee, sitä enemmän anoppia ärsyttää.
Tämä joulu oli ihan kamala, kaikki minun mielipiteeni olivat vääriä, ja minun sukulaisiani jopa haukuttiin. Onnistuin pitämään mölyt mahassa, poistuin vain "laittamaan tiskejä" ja siemailin glögiä hiljaa. En suostu enää provosoitumaan. Mieheni kyllä huomaa nämä tilanteet ja on puolellani. Yleisen rauhan nimissä olen sitten vaikka kynnysmattona, ei haittaa. En halua alkaa riidellä lasten nähden.
Nuoruudessa minulla oli poikaystävä, jolla oli ihana äiti. Soitteli minulle vielä kuulumisia, vaikka oltiin poikansa kanssa erottu. Muistelen häntä lämmöllä.
Kysymykseni sinulle, että miksi vietät joulua an
Hänhän juuri sanoi että on kynnysmattona eikä
se haittaa häntä
Appivanhemmat uskoo vanhaan meininkiin - anoppi on hoitaja, passannut miehelleen kaiken aina valmiiksi, arvostaa siivoomista, pitää poikalapsia avoimesti parempina ja perheessä huomion saa ne, jotka huutaa vanhempiaan avuksi. Apella on traumat kun ei saanut valita ammattiaan/koulutusalaa niin kuin itse halusi ja haluaa määrätä kaikesta ja huutaa estoitta räpättävälle vaimolleen että "ole hiljaa". Tämä sitten menee metsään kävelemään ja itkemään.
Mulla on sama koulutus kuin puolisollani, tienaan saman verran, teen töitä yhtä paljon, meillä on pelkkiä tyttölapsia. Meillä käy siivooja eikä olla kovin tarkkoja siitä että kaappien päälliset ja lieden takuset on kiillotettu. Anopin mielestä urheilevien tyttöjen pitää syödä paljon vähemmän kuin urheilevien poikien ja muutenkin on vahdittava ettei vaan liho. Jos yhden leivän jälkeen on nälkä, ei saa toista kuten serkkupojat vaan esitelmän siitä miten joku nainen söi niin paljon, että mahalaukku repesi. Sen jälkeen sanoin anopille, että huomaatko miten asenteellinen oikein olet. En nuoleskele enkä kehu, miten rakas hän miehineen on. Toisen pojan vaimo nuoleskelee senkin edestä. Mieheni hoitaa enenevässä määrin vanhempiensa asioita ja muut sisarukset saa kehut ja palkat. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän hajurakoa appivanhempiin, koska epäreiluus ärsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun anoppi sai posmottaa omien mielihalujensa mukaan olin ihana, mutta lasten synnyttyä kun aloin pitää heidän rajoistaan kiinni (esim. ettei lapsia tungeta täyteen kakkua juuri ennen ruoka-aikaa, anneta ruokia joille allerginen, pakoteta tai revitä halaukseen/syliin, eikä heidän tarvitse noudattaa mummonsa jokaista päähän pistoa (viimeksi olisi halunnut kaikille naisille tehtävän tietynlaisen kampauksen, eli tyttären ja minun kampaukset olisi kesken (parin tunnin) kyläilyn pitänyt purkaa ja tehdä uudestaan)), minusta tuli anopin mukaan kiukkuinen ja pahantuulinen (koska kielsin häntä, kymmenennen kauniisti sanomisen jälkeen napakalla äänellä kielto (x ei taida malttaa nyt tulla syliin kun leikki kesken -> x ei halua syliin).
T Ä M Ä! Kun miniästä tulee äiti, niin anoppi menettää hallintansa. Olisi kai niin ihanaa hallita ja päättää lastenlastenkin eläm
Anoppini yritti salaa meillä syöttää hedelmäkarkkeja ässämix-pussista 3 kk ikäiselle vauvalle. Joka siis ei ollut edes aloittanut mitään kiinteitä soseita vielä. Karkkipussi oli aikuisia varten pöydällä ja kun käänsin selkäni kerätäkseni tiskit, niin näin kun anoppi oli työntämässä karkkia vauvan suuhun. Sanoin nopeasti ja tiukasti EI ja siitä saakka anoppini on inhonnut minua. Kehtasi miniä hyppiä silmille ja sekös suututti.
Ootte te naiset sitten hankalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun anoppi sai posmottaa omien mielihalujensa mukaan olin ihana, mutta lasten synnyttyä kun aloin pitää heidän rajoistaan kiinni (esim. ettei lapsia tungeta täyteen kakkua juuri ennen ruoka-aikaa, anneta ruokia joille allerginen, pakoteta tai revitä halaukseen/syliin, eikä heidän tarvitse noudattaa mummonsa jokaista päähän pistoa (viimeksi olisi halunnut kaikille naisille tehtävän tietynlaisen kampauksen, eli tyttären ja minun kampaukset olisi kesken (parin tunnin) kyläilyn pitänyt purkaa ja tehdä uudestaan)), minusta tuli anopin mukaan kiukkuinen ja pahantuulinen (koska kielsin häntä, kymmenennen kauniisti sanomisen jälkeen napakalla äänellä kielto (x ei taida malttaa nyt tulla syliin kun leikki kesken -> x ei halua syliin).
T Ä M Ä! Kun miniästä tulee äiti, niin anoppi menettää hallintansa. Olisi kai niin
Mitä nyt joku yksi karkki pikkuvauvaa haittaa?
Alue: Aihe vapaa
Anoppini väheksyi minua mutta asenne ei satuttanut minua. En kokenut olevani hänen kynnysmattonsa. Emmehän olleet sielullisesti edes samalla planeetalla.