Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eli mä en hyödy mitään, kun koko ajan on ollut selvää että perhe on oikeasti huono, ja että siitä on ollut haittaa, ja omalla tavallaan on yhä.

Jotenkin ihmettelen,  että oikeasti huonossa perheessä kasvanut ei ole huomannut mitään ihan itse, minä huomasin jo iässä 6v että muita lapsia ei lyöty, muiden kotona oli aina ruokaa ja heillä oli puhtaat vaatteet.

Ja tämä ei ole itsekehu, vaan ajatus että jos ei aikuisenakaan itse tajua että oma perhe on kamala, niin onko se todella ollut huono, vai vainko epätäydellinen (eli aika normaali)."

 

Et ehkä hyötyisikään, jos pystyt elämään sen kanssa, miten huono perheesi sinuun vaikutti. En minäkään tarvinnut terapiaa kertomaan, ettei perheessäni ollut kaikki kunnossa. Tuossa erikseen jo kommentoin, että tämä ajatus mulle tuli ensimmäisen kerran nelivuotiaana. Siitä eteenpäi

Ja tuolle toiselle, joka ei itse tajunnut ettei muissa perheissä ole kireää ja ilkeää, niin kyllä lapsi huomaa  yleensä sellaisenkin. Ihmisten vuorovaikutus näkyy ja jo ihan pieni vauvaa vaistoaa tunnelmia. 

Sitä kireää ja ilkeää voi luulla normaaliksi ja väistämättä elämään kuuluvaksi, joka pitää vain kestää ja joskus lapsista  tulee sitten itsekin mahtailevia koulukiusaajia, koska toistavat vanhempiensa mallia ja kyykyttävät heikompaa. 

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa on mielenkiintoinen piirre. Millä oikeudella nämä lapset kiusaavat isäänsä, äitiänsä tai molempia vanhempiaan vuosikaudet? 

Jos vanhemmat on olleet niin hirveitä, että ihmissuhde ei ole aikuisena mahdollinen niin jättäkää hyvänen aika ne vanhempanne sitten rauhaan. 

Millä oikeudella lapsi terrorisoi äitiään loputtomiin? 

 

Tunteet on sallittuja, riidat on ok. Mutta silloin mennään metsään Jos tämmöinen käytös jatkuu jatkumistaan. 

Missä kohtaa tulee tämä vanhempien hyvinvointi kyseeseen? Vai eikö sillä ole väliä? Millä lapsi oikeuttaa tämmöisen käytöksen? 

 

Kasvakaa aikuisiksi ja antakaa olla. Tai sitten jättäkää ne vanhemmat kokonaan rauhaan. Tuokin on väkivaltaa jatkuessaan. 

Eiköhän kyse ole ennemmin näistä rajattomista ja narsistisista äideistä jotka eivät jätä lapsiaan rauhaan

Kukaan lapsi ei synny "päävikaisena". Kukaan aikuinen ei myöskään päätä muuten vaan olla sellainen. Ihan oikeasti nyt ihmiset. Miten te jaksatte puolustella noita teidän valheita, jotka ei mene kenellekään läpi. Luovuttakaa. Hävisitte tän sodan. 

Mutta kun minä olen ollut aikuinen jo 35 v. Häkeltävää, että joku aikuinen ei koe olevansa edes aikuinen ilmanterapiaa. Toivottavasti ei ole lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mulle oli ihan selvää että perhe on huono jo ennen kouluikää.

Ja sitten osasit kasvattaa itsesi tasapainoikseksi, hyvän omanarvontunnon ja terveyden omaavaksi aikuiseksi, joka ei itse ole väkivaltainen ja osaa toimia ihmissuhteissa rakentavaksi. Onnittelut. Minä en ollut yhtä taitava ja vahva. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta kun minä olen ollut aikuinen jo 35 v. Häkeltävää, että joku aikuinen ei koe olevansa edes aikuinen ilmanterapiaa. Toivottavasti ei ole lapsia. 

Häkeltävää on se, miten sinun ajatuksenjuoksusi toimii. 

Sodan? Nyt puhuu aika sairas mieli :(

Perhesuhteet voi olla todella haastavia. Niissä voi olla niin erilaisia persoonia että miten se käytännössä edes voi olla mahdollista? Vaikka olisivat täysin samasta äidistä ja isästä. 

Kyllä itsellä terapia auttoi ymmärtämään, ettei joka perheessä isä juo itseään kaatokänniin, alakoululaisen ei ole tarkoitus piilotella sammumisen jälkeen tölkkejä ja vahtia aamuyöllä saunaa ettei se pala, jotta äiti ei suutu isälle. Että eri mieltä oleminen ja omat mielipiteet ja miele kiinnot kohteet on ihan ok eikä normaali äiti saa niistä raivokohtauksia ja pidä mykkäkoulua viikkokausia. Normaali äiti ei pengo huonetta ja käy laittomasti työpaikalla katsomassa lastensa sairaanhoitotietoja ja sitten raivoa lääkityksistä yhtäkkiä yhtenä aamuna. Normaali äiti ei soita vain silloin, kun haluaa puhua paskaa muista, utelee mitä tiedän muiden asioista tai muuten vain kritisoi elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Näkemyserot voi perheissä olla valtavia, siitä huolimatta aikuisten ihmisten tulee hyväksyä nämä eriävät näkemykset ja pyrkiä tulemaan toimeen. Se kuuluu aikuisena olemiseen. Jokainen on loppupeleissä vastuussa vain omasta käytöksestään.

Eikä se, että tulee toimeen ja käyttäytyy asiallisesti poissulje sitä etteikö voisi olla vihainen, surullinen, pettynyt. 

Näin, jos kaikki osapuolet on aikuisia. Mutta miten silloin kun oma vanhempi on henkisesti lapsen tasolla ja saa hysteerisen kohtauksen tai loukkaantuu joka kerta kun esität mielipiteen joka on eri kuin hänellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mulle oli ihan selvää että perhe on huono jo ennen kouluikää.

Ja sitten osasit kasvattaa itsesi tasapainoikseksi, hyvän omanarvontunnon ja terveyden omaavaksi aikuiseksi, joka ei itse ole väkivaltainen ja osaa toimia ihmissuhteissa rakentavaksi. Onnittelut. Minä en ollut yhtä taitava ja vahva. 

Ei ollut vaikeaa, tein vain kaiken mitä toisin kun omat vanhemmat, ja katsoin mallia niistä normaaleista perheistä, joita näin.

On ihan helppo olla lyömättä ja lyttäämättä, kun omasta kokemuksesta tietää, miltä se lapsesta tuntuu.

Jotkut ottavat oletuksena, että perhehelvetin lapsi vihaa vanhempaansa tai vanhempiaan. Ei se niin mene. Yleensä lapsi rakastaa ja suojelee sitäkin vanhempaa, joka vahingoittaa häntä, se on kuitenkin hänen vanhempansa. Siksi lapsi saattaa kääntää kaiken negatiivisen itseensä ja sisään päin, jopa koko loppuelämänsä. 

Vaikka tiedän, että vanhempani ovat traumatisoineet minut ja sitä kautta aiheuttaneet elämääni paljon menetyksiä (omat lapset, parisuhteet, tulonmenetyksiä, terveysongelmat), en ole onnistunut vielä tähän päivään mennessä aidosti tunteellla edes mielessäni syyttämään heitä tai tuntemaan vihaa, pettymystä tai suuttumusta heitä kohtaan. Noita tunteita normaali kolmevuotias kohdistaa äitiinsä suurin piirtein monta kertaa päivässä, kunnes se vaihe menee ohi. Pystyn neutraalisti kertomaan, millaista elämä kotonani oli, en saa siihen mitään tunnetta mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kukaan lapsi ei synny "päävikaisena". Kukaan aikuinen ei myöskään päätä muuten vaan olla sellainen. Ihan oikeasti nyt ihmiset. Miten te jaksatte puolustella noita teidän valheita, jotka ei mene kenellekään läpi. Luovuttakaa. Hävisitte tän sodan. 

Joudun nyt sivistämään sinua mutta kyllä valitettavasti syntyy. Ihan pienten lasten mt- häiriöitäkin hoidetaan ja voivat todellakin syntyä sairaina. 

- psyk. sairaanhoitaja 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mulle oli ihan selvää että perhe on huono jo ennen kouluikää.

Ja sitten osasit kasvattaa itsesi tasapainoikseksi, hyvän omanarvontunnon ja terveyden omaavaksi aikuiseksi, joka ei itse ole väkivaltainen ja osaa toimia ihmissuhteissa rakentavaksi. Onnittelut. Minä en ollut yhtä taitava ja vahva. 

Ei ollut vaikeaa, tein vain kaiken mitä toisin kun omat vanhemmat, ja katsoin mallia niistä normaaleista perheistä, joita näin.

On ihan helppo olla lyömättä ja lyttäämättä, kun omasta kokemuksesta tietää, miltä se lapsesta tuntuu.

Lyömättä ja lyttäämättä minäkin olen osannut helposti olla. Valehtelematta, huijaamatta, varastamatta, hyväksikäyttämättä jne. 

Nyt on kuitenkin kyse Sinusta. Ei siitä, mitä teet tai et tee toisille. Ilmeisesti sinäkin olet näkymätön ja olematon omanarvontunnon omaava, koska et kertonut, miten kasvatit itsestäsi onnellisen ja tyytyväisen elämään, ihmisen, joka ei anna enää toisten kohdella itseään huonosti, ihmisen joka omaa terveen tunteen omasta arvostaan ja siten asettaa riman ihmissuhteissa oikealle kohdalle, osaa vaatia vastavuoroisuutta eikä uuvuta itseään toimimalla yli voimiensa eikä ole ihmissuhteissa oman selkänahkansa kustannuksella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan lapsi ei synny "päävikaisena". Kukaan aikuinen ei myöskään päätä muuten vaan olla sellainen. Ihan oikeasti nyt ihmiset. Miten te jaksatte puolustella noita teidän valheita, jotka ei mene kenellekään läpi. Luovuttakaa. Hävisitte tän sodan. 

 

 

Joudun nyt sivistämään sinua mutta kyllä valitettavasti syntyy. Ihan pienten lasten mt- häiriöitäkin hoidetaan ja voivat todellakin syntyä sairaina. 

 

- psyk. sairaanhoitaja 

Ja vaikka lapsi syntyisi terveenä niin yleensä mt- häiriöt ja muut käytöshäiriöt alkaa ilmaantua varhaislapsuudessa erilaisina ongelmina esimerkiksi sosiaalisissa taidoissa. Yleensä viimeistään teini-iässä 

Tiedättekö mitä. Kaikesta tuosta kauheudesta huolimatta voitte antaa anteeksi. Ei tarvitse jäädä haukkumaan niitä vanhempia loppuiäksi. Todennäköisesti sairaimpien perheiden lapset eivät tekemisissä olekaan? Ja siltikin voi lopettaa jauhamisen kauheasta lapsuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan lapsi ei synny "päävikaisena". Kukaan aikuinen ei myöskään päätä muuten vaan olla sellainen. Ihan oikeasti nyt ihmiset. Miten te jaksatte puolustella noita teidän valheita, jotka ei mene kenellekään läpi. Luovuttakaa. Hävisitte tän sodan. 

 

 

Joudun nyt sivistämään sinua mutta kyllä valitettavasti syntyy. Ihan pienten lasten mt- häiriöitäkin hoidetaan ja voivat todellakin syntyä sairaina. 

 

- psyk. sairaanhoitaja 

Miten se erotetaan kuka on syntynyt sairaana ja kenen vanhemmat ovat olleet osallisena ongelmiin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.

Kyllä kohdellaan ja rakastetaan. 

Jep, tähän ainakin normaalit vanhemmat pyrkii. Tietenkin jokainen lapsi on erilainen, joten tilanteissa pitääkin kohdella eri tavoilla. Esim. itse ollaan tsempattu kympin tyttöä relaamaan, tyyliin luvattu kymmenen euroa huonosta numerosta edes joskus, ja laiskaa veljeään ollaan tsempattu lukemaan kokeeseen, luvattu kymppi jos saa kasin. Hyvä vanhempi ottaa lapsen eri tilanteet ja temperamentit huomioon, ja mukauttaa käytöstään senkin mukaan. Joku lapsi tarvitsee ulkoapäin tiukemmat rajat kuin toinen, jolla ne rajat on liiankin tiukat ihan omasta takaa, jnpp. 

Mutta jokaista rakastetaan yhtä paljon, tietenkin <3

Hajoo pää näihin sankareihin jotka alapeukuttaa tällaista kommenttia.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mulle oli ihan selvää että perhe on huono jo ennen kouluikää.

Miten tulit toimeen asian kanssa? On tyypillinen defenssi siirtää käsitystasolla huoltajan pahuus itseen, koska on liian uhkaavaa tunnetasolla olla täysin riippuvainen uhkaavasta henkilöstä. Tämä kielletään. Myös jatkuva henkinen väkivalta vaikuttaa minäkuvaan vääjäämättä. Tukholma-syndroomassa samankaltainen tilanne, jos et pääse pois uhkan luota, mieli hakee turvaa samastumalla pahantekijään ja kieltämällä uhkan olemassaolon.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö mitä. Kaikesta tuosta kauheudesta huolimatta voitte antaa anteeksi. Ei tarvitse jäädä haukkumaan niitä vanhempia loppuiäksi. Todennäköisesti sairaimpien perheiden lapset eivät tekemisissä olekaan? Ja siltikin voi lopettaa jauhamisen kauheasta lapsuudesta. 

 

Minä olen antanut anteeksi ja mitään en niin mielellään tekisi kuin olisi ajattelematta koko vanhempia. Mutta kun tämänkin ketjun pointti on vanhempi joka syyllistää siitä jos jälkikasvu ei halua nähdä ja olla tekemisissä.