Lue keskustelun säännöt.
Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa
27.12.2023 |
Mielestäni täällä oli jo yksi keskustelu aiheesta, mutta en löydä sitä.
Koska olen itse äitinä vähän samanlaisessa tilanteessa, keskustelisin asiasta mielelläni.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Lapseni on 27-vuotias, hän on valmistunut yliopistosta ja uskoisin, että hänellä on hyvä tulevaisuus edessään. Noin vuosi sitten hän meni terapiaan ja mikään ei ole sen jälkeen ollut ennallaan. Teimme ennen yhdessä asioita, se loppui kuin seinään ja nyt tunnen itseni vain huonoksi ja vialliseksi. Jos olisinkin halunnut lapselleni pahaa, mutta olen aina halunnut hänelle vain hyvää. En todellakaan ole täydellinen, mutta sivumennen sanottuna ei ole hänkään.
Olisikohan näiden mielen puoskareiden toimintaan puututtava laajemminkin? Vaikka lastani rakastankin, mietin, voinko koskaan antaa anteeksi.
Kommentit (2477)
Pro tip kaikille jotka haluaa välit takaisin terapeutin pilaamaan lapseen. Älä dumppaa lapsen niskaan omia ongelmiasi, sitä varteen on ystävät ja terapeutit. Kun lapsi kertoo mikä mättää, kuuntele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan lapsi ei synny "päävikaisena". Kukaan aikuinen ei myöskään päätä muuten vaan olla sellainen. Ihan oikeasti nyt ihmiset. Miten te jaksatte puolustella noita teidän valheita, jotka ei mene kenellekään läpi. Luovuttakaa. Hävisitte tän sodan.
Jotkut lapset syntyvät sellaisten luonteenpiirteiden kanssa että heillä on elämässä haasteita. Eiku sori, mehän kaikki synnymme. Meillä on omat vajavaisuutemme ja ne nousevat esiin erilaisissa elämäntilanteissa. Jengi ehkä kuvittelee että lapsuudesta pitäisi tulla ulos jotenkin valmiina ihmisinä tai täydellisinä. Ei tietenkään, matka on vasta alussa. Elämä on oppimista ja omien vikojensa tunnistamista ja niiden kanssa pärjäämistä läpi koko elämän. Ja nimenomaan niiden omien vikojen. Ja itse pidän niitä toki pikemminkin ominaisuuksina, ei vikoina, vaikkakin haluan tasoitella huonoimpia.
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän geenit muuksi muutu , ne on mitä on syntymästä kuolemaan.
Jos sulla siis on päässä vikaa, niin se tosiaankin on mitä todennäköisemmin sun äidin tai isän syy. Mutta sen olisi voinut estää vaan jättämällä sut tekemättä.
Todennäköisesti päässä olisi siis vikaa vaikka sut olisi kasvatettu pumpulissa.
Mites, kun on ihan normaali ihminen kunnes joutuu uusestaan tekemisiin vanhempansa kanssa. Päävika ilmenee vain kaltoinkohtelijan seurassa ja kun on interaktoitu? Selvästi synnynnäistä joo.
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän geenit muuksi muutu , ne on mitä on syntymästä kuolemaan.
Jos sulla siis on päässä vikaa, niin se tosiaankin on mitä todennäköisemmin sun äidin tai isän syy. Mutta sen olisi voinut estää vaan jättämällä sut tekemättä.
Todennäköisesti päässä olisi siis vikaa vaikka sut olisi kasvatettu pumpulissa.
Ei olisi ja kuka on väittänyt että pumpulissa kasvattaminen on hyvä? Lapsi pitää opettaa ensisijaisesti tunnistamaan ja käsittelemään omia tunteitaan. Jos tämä onnistuu, on melko sama mitä elämässä tapahtuu, lapsi pärjää itsensä kanssa. Ja käänteisesti jos tuossa tehtävässä epäonnistuu, lapsi kompastuu vaikka olosuhteet olisivat miten hyvät.
Tottakai on vanhempia jotka on omalla toiminnallaan aiheuttanut vakavia mielenterveydellisiä ongelmia lapselleen, mutta sitten on myös niitä perheitä joissa ollaan eletty ihan tavallista perhe-elämää ja silti joku kokee että vanhemmat on pilannut sut ja sun koko elämän.
Siitäkin huolimatta että olet menestynyt ja pärjännyt elämässäsi hyvin.
Tottakai kaikki ymmärtää että jos sun vanhempasi on pahoinpidellyt sua, jättänyt yksin kotiin ilman ruokaa ja vaikka mitä , niin se on ihan ymmärrettävää että et liene halua olla vanhempiesi kanssa tekemisissä?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan lapsi ei synny "päävikaisena". Kukaan aikuinen ei myöskään päätä muuten vaan olla sellainen. Ihan oikeasti nyt ihmiset. Miten te jaksatte puolustella noita teidän valheita, jotka ei mene kenellekään läpi. Luovuttakaa. Hävisitte tän sodan.
Jotkut lapset syntyvät sellaisten luonteenpiirteiden kanssa että heillä on elämässä haasteita. Eiku sori, mehän kaikki synnymme. Meillä on omat vajavaisuutemme ja ne nousevat esiin erilaisissa elämäntilanteissa. Jengi ehkä kuvittelee että lapsuudesta pitäisi tulla ulos jotenkin valmiina ihmisinä tai täydellisinä. Ei tietenkään, matka on vasta alussa. Elämä on oppimista ja omien vikojensa tunnistamista ja niiden kanssa pärjäämistä läpi koko elämän. Ja nimenomaan niiden omien vikojen. Ja itse pidän niitä toki pikemminkin ominaisuuksina, ei vikoina, vaikkakin haluan tasoitella huonoimpia.
Johtaako haasteita aiheuttavat luonteenpiirteet siihen, että syntyy vielä aikuisiällä ilmiriita vanhempien kanssa?
Entäs onko vanhempieni viat minun vikojani, jos esimerkiksi valehdellaan ihan törkeästi ja mustamaalataan yhtä perheenjäsentä muille? Miten voin korjata jotain, mitä en ole tehnyt?
Vierailija kirjoitti:
Minulla äiti aiheutti "mt-häiriön" taaperoiässä jo. Vaan kuka sen voi oikeasti määritellä, että onko tuskaiset reaktiot normaaleja esim. nipistelevän ja sadistinen äidin käytökseen, vai ihan itse kehitetty vaikea häiriö? Vähän katkerat fiilikset, kun kukaan ei syyttänyt äitiä. Hän kun ei muka yhtään tiennyt, että mikä mua vaivaa. Antoi jopa kuvauttaa aivot, ettei vaan ole aivosyöpää. Mitä tahansa, ettei näyttäisi syylliseltä.
Suosittelen lukemaan kirjan "Onneksi äitini kuoli" loppuun asti.
Tutustu myös siihen, millaisia kaikkia traumaoireita ihmiseen kehittyy. Youtubessa mm. Danish Bashir, Patrick Teahan ja Tim Flecher.
Toivottavasti olet äitisi saavuttamattomissa nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistin kanssa ei kannata olla tekemisissä pakollista enempää, on suhde häneen mikä tahansa.
Narsistin narsismiin on syypää hänen ensisijainen huolenpitäjänsä, yleensä äiti, jonka suhde narsistiin on ollut "kuollut" narsistin ollessa lapsi. Eli narsisti ei ole tullut tunnetasolla kohdatuksi. Usein on myös kokenut vakavaa kaltoinkohtelua.
Liekö näin? Useinhan narsistisella äidillä on kaltoinkohdeltava syntipukkilapsi, josta ei tule narsistia, ja kaikin puolin ihana ja täydellinen kultalapsi, josta kuitenkin tulee se seuraava narsisti. Jokin ei nyt täsmää.
En tunne onneksi kuin yhden narsistin. Hänellä epävakaa persoonallisuus narsistisin piirtein. Ihan todettu diagnoosi,
Millainen hänen lapsuutensa oli, niin juuri tuollaista hehkutusta vanhemmaltaan, että sinä olet paras, olet parempi kuin kukaan muu koko maailmassa. Täydellisen fiksu, parhaan näköinen, osaavin. Hänen äitinsä ihaili itseään yli kaiken ja kehui koko ajan, kuinka täydellinen äiti hän on ja kuinka mahtava lapsi hänellä on. Toinen lapsi oli myös hyvä ja täydellinen, muttei kuitenkaan samalla tavalla kuin tämä kultalapsi. Millainen ihminen tämä täydellinen arkena oli: Työpaikkakiusaaja, suustaan täydellisen teräväkielinen. Jos hän sanoi jotain, toiset olevinaan vääristelivät. Eteni urallaan ja on edelleen kovapalkkaisessa työssä, vaikka oikeasti kiusaa ja ottaa silmätikuksi vääränlaisia ihmisiä, eikä siihen tarvita muuta kuin että toinen on eri mieltä tai on lihava.
Kiusasi naapureitaan myös, ehkä kiusaa nykypäivänäkin. Tahallaan luo lumia toisten pihaportille. Rakentaa rajalle aidan siten, että se on puoli metriä naapurin puolella. Ihan vaan kiusaa tehdäkseen, ilman että siitä on oikeasti hyötyä itselleen. Uskomatonta, mutta rahallinen hyväksikäyttö ja muu kiusa läheisiä kohtaan ei koskaan johtanut mihinkään. Narsistilla on mielestään oikeus käyttää toisia hyväkseen tai vaikka siirtää itselleen rahaa ilman lupaa. Mistään ei ikinä tuomiota, ei edes ylinopeussakkoja.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on vanhempia jotka on omalla toiminnallaan aiheuttanut vakavia mielenterveydellisiä ongelmia lapselleen, mutta sitten on myös niitä perheitä joissa ollaan eletty ihan tavallista perhe-elämää ja silti joku kokee että vanhemmat on pilannut sut ja sun koko elämän.
Siitäkin huolimatta että olet menestynyt ja pärjännyt elämässäsi hyvin.
Tottakai kaikki ymmärtää että jos sun vanhempasi on pahoinpidellyt sua, jättänyt yksin kotiin ilman ruokaa ja vaikka mitä , niin se on ihan ymmärrettävää että et liene halua olla vanhempiesi kanssa tekemisissä?!
Jankkaat niin paljon tosta menestymisestä, että taisit itse olla se, joka ei niin hyvin menestynyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän geenit muuksi muutu , ne on mitä on syntymästä kuolemaan.
Jos sulla siis on päässä vikaa, niin se tosiaankin on mitä todennäköisemmin sun äidin tai isän syy. Mutta sen olisi voinut estää vaan jättämällä sut tekemättä.
Todennäköisesti päässä olisi siis vikaa vaikka sut olisi kasvatettu pumpulissa.
Heitän lonkalta, ettet ole perehtynyt kehityspsykologian käsityksiin geenit vrt. kasvuolosuhteet? Kaksosilla ja muilla monikoilla havainnoitu. Samat geenit, eri kasvuympäristö, erilainen mielenterveys. Siitä vaan perehtymään mielenkiintoiseen aiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meidän geenit muuksi muutu , ne on mitä on syntymästä kuolemaan.
Jos sulla siis on päässä vikaa, niin se tosiaankin on mitä todennäköisemmin sun äidin tai isän syy. Mutta sen olisi voinut estää vaan jättämällä sut tekemättä.
Todennäköisesti päässä olisi siis vikaa vaikka sut olisi kasvatettu pumpulissa.
Mites, kun on ihan normaali ihminen kunnes joutuu uusestaan tekemisiin vanhempansa kanssa. Päävika ilmenee vain kaltoinkohtelijan seurassa ja kun on interaktoitu? Selvästi synnynnäistä joo.
Sitä minäkin ihmettelen. Kotoa lähdettyä kesti pari vuosikymmentä että sain itseni suurin piirtein normaaliin kuosiin. Ja samat vanhat ongelmat palasi, kun jouduin uudelleen läheisemmin tekemisiin vanhenevien vanhempien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ehkä hyötyisikään, jos pystyt elämään sen kanssa, miten huono perheesi sinuun vaikutti. En minäkään tarvinnut terapiaa kertomaan, ettei perheessäni ollut kaikki kunnossa. Tuossa erikseen jo kommentoin, että tämä ajatus mulle tuli ensimmäisen kerran nelivuotiaana. Siitä eteenpäin tosin yksi selviytymiskeinoistani oli kieltää asia ja pitää ennemmin itseäni hulluna kuin vanhempia osaamattomina ja vaarallisina. Terapia auttoi selviämään niistä seurauksista, joita huonolla kohtelulla oli.
"Tuossa on järkeä. Saako kysyä, mihin sait apua käytännössä?"
Lopullinen sysäys terapiaan hakeutumiselle tuli siis epäonnistuneen parisuhteen jälkeen, joka johti niin vaikeaan dissosiaatio-oireiluun, etten kyennyt elämään sen kanssa. Terapian tuloksia vaikea tiivistää, kun olin yksi ongelmakimppu terapian aloittaessani, mutta varmaan ensimmäinen asia oli, että opin tuntemaan. Ennen terapiaa olotilani oli lähinnä joko tyhjä tai ahdistunut. Toinen oli luottamus, ennen terapiaa tukeuduin raivokkaasti vain itseeni. Sitten iso asia oli itsetuntoni korjaaminen, terapian aloittaessani tunsin olevani täysin arvoton ja että olisi parempi, jos olisin kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla äiti aiheutti "mt-häiriön" taaperoiässä jo. Vaan kuka sen voi oikeasti määritellä, että onko tuskaiset reaktiot normaaleja esim. nipistelevän ja sadistinen äidin käytökseen, vai ihan itse kehitetty vaikea häiriö? Vähän katkerat fiilikset, kun kukaan ei syyttänyt äitiä. Hän kun ei muka yhtään tiennyt, että mikä mua vaivaa. Antoi jopa kuvauttaa aivot, ettei vaan ole aivosyöpää. Mitä tahansa, ettei näyttäisi syylliseltä.
Suosittelen lukemaan kirjan "Onneksi äitini kuoli" loppuun asti.
Tutustu myös siihen, millaisia kaikkia traumaoireita ihmiseen kehittyy. Youtubessa mm. Danish Bashir, Patrick Teahan ja Tim Flecher.
Toivottavasti olet äitisi saavuttamattomissa nyt.
Ei ole oikein mitään väliä, ei ole mitään elämää enää. Maineeni on äidin saavutettavissa aina, puhuu selän takana oltiin tekemisissä tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on vanhempia jotka on omalla toiminnallaan aiheuttanut vakavia mielenterveydellisiä ongelmia lapselleen, mutta sitten on myös niitä perheitä joissa ollaan eletty ihan tavallista perhe-elämää ja silti joku kokee että vanhemmat on pilannut sut ja sun koko elämän.
Siitäkin huolimatta että olet menestynyt ja pärjännyt elämässäsi hyvin.
Tottakai kaikki ymmärtää että jos sun vanhempasi on pahoinpidellyt sua, jättänyt yksin kotiin ilman ruokaa ja vaikka mitä , niin se on ihan ymmärrettävää että et liene halua olla vanhempiesi kanssa tekemisissä?!
No mitä väliä muilla edes on, mutta ymmärtääkö se vanhempi? Usein ei, vaan sitten syytellään jo terapeutteja ellei lasua. Sitä lasta nyt lehdissä ja kylillä ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aloin ajatella asiaa niin, että elämä on lyhyt, ja vaikka en voi valita tai päättää, millaisiin olosuhteisiin synnyin tai mitä maailmassa tapahtuu elämäni aikana, voin valita, millaisten asioiden parissa aikani vietän.
Siispä vietän jatkossa aikaa vain mielekkäiden tai mukavien asioiden parissa. Tämä keskustelu kuuluu mielekkäisiin asioihin, koska se auttaa jäsentämään omaa elämänhistoriaa. Näin siitä ei tarvitse riidellä asianomaisten itsensä kanssa, mikä taas tässä tapauksessa ei ole mielekästä ajankäyttöä.
Just näin. Melkolailla voisi sanoa että normaalin lapsuuden viettäneiden kannattaa keskittyä itsensä kehittämiseen ja positiivisten asioiden vahvistamiseen eikä negatiivisten asioiden jauhamiseen ja toisten syyttelyyn. Tai no, ehkä tämä pätee jopa silloinkin kun lapsuus on ollut epänormaali
Huokaus. Mitäpä luulet että ihmiset yrittää ensimmäisenä... Kumpa se olisikin niin että lapsuuden voi jättää taakseen vain mukaviin asioihin keskittymällä ja itseään kehittämällä. Mielenterveysongelmat olisivat historiaa jos se toimisi noin.
Osa tässäkin ketjussa on keskittynyt vaikeasta lapsuudesta huolimatta elämässä eteenpäin katsomiseen. Ja osa taas normaalista lapsuudesta huolimatta kaikkien syyttelyyn.
"mutta varmaan ensimmäinen asia oli, että opin tuntemaan"
Tämä. Kaikki normaalit tunteet oli minulla kiellettyjen listalla ja niiden tilalla oli ahdistus ja masennus. Ihan kirjaimellisesti kun esim ilo ei ollut sallittua, koin tukahdutetun ilon ahdistuksen muodossa. Sinä suurin piirtein terve ihminen, mieti minkälaista elämäsi olisi, jos ilostuessasi aina ahdistuisit? Esimerkiksi sain pienen lottovoiton ja sen jälkeinen yö oli ihan kamala liskojen yö jolloin vain pyörin sängyssä ja olo oli kauhea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmillani ei ole vielä eläkeiässäkään mitään kykyä itsereflektioon. Se onkin ainoa asia mikä heitä yhdistää. Siitä näkökulmasta pystyn ymmärtämään sen että joku vasta aikuisena alkaa nähdä totuuden lapsuudenperheestään. Minun vanhemmat tulee menemään hautaan ilmaan että tulevat koskaan ymmärtämään omaa käytöstään terveen psyyken näkökulmasta. Se on kaikkein vaikein asia ollut minulle tässä elämässä sulattaa. Mitä järkeä on missään, kun saatat elää koko elämäsi ilman että kunnolla edes ymmärrät mitä elämässäsi tapahtui.
Jos he alkaisivat kohtaamaan totuutta tuossa iässä, olisi edessä varmaan psykoosi ja vaikea dissosiaatio. Pakko vaan jatkaa valheellista soopaa.
Onko nykyään ihan sopivaa tollee vaan paiskoa diagnooseja puolihuolimattomasti ympäriinsä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aloin ajatella asiaa niin, että elämä on lyhyt, ja vaikka en voi valita tai päättää, millaisiin olosuhteisiin synnyin tai mitä maailmassa tapahtuu elämäni aikana, voin valita, millaisten asioiden parissa aikani vietän.
Siispä vietän jatkossa aikaa vain mielekkäiden tai mukavien asioiden parissa. Tämä keskustelu kuuluu mielekkäisiin asioihin, koska se auttaa jäsentämään omaa elämänhistoriaa. Näin siitä ei tarvitse riidellä asianomaisten itsensä kanssa, mikä taas tässä tapauksessa ei ole mielekästä ajankäyttöä.
Just näin. Melkolailla voisi sanoa että normaalin lapsuuden viettäneiden kannattaa keskittyä itsensä kehittämiseen ja positiivisten asioiden vahvistamiseen eikä negatiivisten asioiden jauhamiseen ja toisten syyttelyyn. Tai no, ehkä tämä pät
Todennäköisesti ovat joskus itsekin syytelleet, vaikka juuri tänään eivät. Itsehän olin suuri positiivisen ajattelun kannattaja ja tuputtaja kunnes ymmärsin miten pitkään sillä voi viivästyttää aitoa paranemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on vanhempia jotka on omalla toiminnallaan aiheuttanut vakavia mielenterveydellisiä ongelmia lapselleen, mutta sitten on myös niitä perheitä joissa ollaan eletty ihan tavallista perhe-elämää ja silti joku kokee että vanhemmat on pilannut sut ja sun koko elämän.
Siitäkin huolimatta että olet menestynyt ja pärjännyt elämässäsi hyvin.
Tottakai kaikki ymmärtää että jos sun vanhempasi on pahoinpidellyt sua, jättänyt yksin kotiin ilman ruokaa ja vaikka mitä , niin se on ihan ymmärrettävää että et liene halua olla vanhempiesi kanssa tekemisissä?!
Jankkaat niin paljon tosta menestymisestä, että taisit itse olla se, joka ei niin hyvin menestynyt
Menestymistä on monenlaista. Ulkoista ja sisäistä. Jokainen määrittelee sen oman mittarinsa mukaan.
Minulle menestys on sitä että olen onnellinen,terve ja kaikki on hyvin. Että lapseni ja perheeni voi hyvin. Minulla on mukavia ja tärkeitä ihmisiä elämässäni ja puolisoni on paras ystäväni ja lastemne isä. Tykkään siitä mitä teen työkseni.
Jos tarkoitat rahaa ja ulkoista materiaa, niin sillä mittapuulla olen keskivertoa. Ne asiat ei itselleni ole niin tärkeitä.
Summasummarum. Olen saanut elämästä kaiken mitä olen halunnut. On ollut vaikeaa, pirun haastavia hetkiä. On käsitelty äitisuhdetta ja isäsuhdetta ja vaikka mitä suhdetta terapiassa ja monin muin tavoin.
Ei aihetta syytellä ketään. Olen saanut hyvän elämän kaikkine vaikeuksineen.
Siksi toivoisin sitä myös muille. Menneiden kaivelu loputtomiin täytyy olla todella raskasta. Kiitollisuus on taito.
Ei meidän geenit muuksi muutu , ne on mitä on syntymästä kuolemaan.
Jos sulla siis on päässä vikaa, niin se tosiaankin on mitä todennäköisemmin sun äidin tai isän syy. Mutta sen olisi voinut estää vaan jättämällä sut tekemättä.
Todennäköisesti päässä olisi siis vikaa vaikka sut olisi kasvatettu pumpulissa.