Tabu? Onko uusioperheen lapsesta pakko tykätä?

Vierailija kirjoitti:

Niin paljon ristiriitaa. Ensin kirjoitat, että lapsi on kiltti ja kuuliainen ja sitten onkin ongelmia, joihin SINÄ olet puuttunut. Ei sinun kuulu puuttua eikä huutaa. 

Ei myöskään tehdä ruokaa, pestä pyykkiä, siivota puolison lapsen huonetta tai vaatteita. Ne ovat puolison tehtäviä. 

Mitä nämä asiat joihin olet puuttunut oikein ovat?

Voiko myös olla, että et tajua raivoavasi vaikka niin teet? Mun mies ei esimerkiksi omasta mielestään koskaan ole aggressiivinen. Kyllä se on, mutta kun sen isä hermostuessaan heitteli tavaroita tai saattoi kaataa kirjahyllyn, niin ei mies tajua olevansa agressiivisesti käyttäytyvä, kun "vaan" huutaa.

Uusperhettä ei kannata perustaa! Ne ovat silkkaa kärsimystä niin lapsille kuin aikuisille. 

Lapsi on siis ollut 1v ja vielä 10v myöhemminkään et ole saanut luotua lapseen suhdetta?

Ei kai kenestäkään ole pakko tykätä, mutta oletko antanut mahdollisuuden. Omat lapseni ovat kumpikin olleet tosi kamalia välillä. Nyt nuorempi eli tyttö on 13 ja voin sanoa, että aika vittumainen tapaus. Ei sinänsä käyttäydy huonosti koulussa tai kotonakaan isälleen, mutta mulle äyskii, vastailee epäkohteliaasti, yliolkaisesti jne. Ei haistattele tai muuta vastaavaa, mutta tavallaan lyttää mua jatkuvasti vastauksillaan. Välillä ärähdän ja pari päivää menee paremmin... ja sitten mennään taas.

Miehen lapset oli aika ärsyttäviä teininä, mutta ulkoistin itseni heistä aika hyvin. Olin vaan mukava aikuinen, joka ei puuttunut mihinkään. Nyt nämä lapset on 30+ ja pidän heistä aidosti. Voisin sanoa, että miehen tytär on ystäväni. sitä en tiedä, kokeeko hän asiaa niin, mutta sanoisin jopa hänen olevan paras ystäväni. Virallisesti parhaat ystävät on muita, mutta eniten hänelle soittelen, hän soittelee minulle, jutellaan avoimesti kaikesta paitsi isänsä ja minun suhteesta. Matkustammekin yhdessä. 

Voi her*@@&&???! 

Kysyt kun naapurin lapsista. Ei, niistä ole pakko tykätä. Kaikkea sitä ja vielä perheeksi kutsutaan.

Ei tarvitse pitää. Ja kohta onneksi saan perintörahani irti siitä uusioperheidyllihuushollistanne, jota vanhempani kuoleman jälkeen olen pakolla rahoittanut uusiobonusäitylilesken asumisoikeuksien takaamiseksi. Sitten se on hyvästit. 

Ihan näin oman lapsuuden näkökulmasta. Yksi parhaista ystävistäni oli uusioperheestä. Hän oireili, koska isäpuoli ei pitänyt hänestä ja äitikin vertasi häntä toistuvasti hänen sisareen. Hän oireilee hyväksytyksi tulemisen puutetta vielä aikuisiälläkin. Näin jälkikäteen ajateltu niin ei ole lapsen tehtävä hakea hyväksyntää aikuiselta vaan aikuisen otettava tilanteessa vastuu tilanteesta. Jos ystäväni olisi huomattu itsenään omassa kotonaan, hän olisi todennäköisemmin myös antanut isäpuolelleen mahdollisuuden oppia tuntemaan itsensä. Kyse on kuitenkin lapsesta, joka kaipaa rahoja, turvallisuutta ja terveen kiintymyssuhteen sekä niiden esimerkin aikuiselta ihmiseltä, joka usein on lapsuuden koti.

Pelastat mahdollisesti tuon lapsen tulevaisuuden, jos koettaisin tutustua häneen, välittäisit ja olisit hänelle turvallinen aikuinen.

sinäkin olet ollut lapsi muista se

Vierailija kirjoitti:

Voisin vannoa, että meidän perhe-elämä helpottuisi paljokin. Tämä yksi lapsi kun vie niin paljon energiaa :( Ja hän ei siis ole mikään erityislapsi/kärsi sairaudesta tms. Mutta on vaan hankala, että minä en jaksa.

 

Sinuna muuttaisin pois. 

Antaisin lapsen pitää vanhempansa. 

Vierailija kirjoitti:

Koulussa näitä selvitellään ja harvoin lapset valehtelevat. Paha äitipuoli ei ole satuolento, vaan monessa perheessä lastentuhoaja.

Oma lapseni oli teineinä sitä mieltä että minä, hänen äitinsä olen saatanastaseuraava, ja että en rakasta häntä, ja teen kiusallani hänelle ikäviä asioita(kuten en päästä viikolla kymmeneltä illalla enää ulos "kavereiden kanssa" ja muuta "lapsen elämän tuhoavaa". Miehelleni hän ei ollut yhtä kauhea, mutta häntäkin inhosi. Nyt kun lapsi on jo hyvinkin aikuinen, niin hän on pyytänyt anteeksi ja pyörtänyt teinikiukuttelupuheensa, ja ihmettelee nyt ITSE miten joku äiti päästää lapsensa ulos kymmeneltä arki-iltana, että eikö hän välitä lapsistaan ;)

Lapseni myäs puhui näitä "äitini on hirviö"-juttuja muuaallakin kuin kotona, myös koulussa. 

Että sitä vain, että jos on olemassa lapsia jotka vaikeassa iässään ovat itse ilkimyksiä omille biovenhemmilleen, niin ihan varmasti on myös lapsia jotka ovat sellaisia äiti/isäpuolilleen. Jos jotain muuta luulee, niin on kyllä ihan väärällä alalla jos on lasten ongelmia ratkomassa. Objektiivinen pitäisi pystyä olemaan, se olisi lastenkin etu. 

Tiedän myös useammankin perheen jossa lapsi on asutettu etävanhemman luokse siksi kun lapsi saa siellä käyttää päihteitä ja elää kuin pellossa. Ei muuta kuin lapsi kyynelsilmin lasulle valittamaan miten huono on lähin kanssa asua ja olla, ja kilo valheita perään, sitten alkaakin lapsen "suojelu". Karmeaa katsottavaa.

Ei ole pakko pitää, mutta sinun aikusena pitää osata käyttäyty ja kestää lasten metkut. Sinä olet päättänyt asettaa lapset tilanteeseen (uusperhe) johon heillä ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pakko tykätä muitten pennuista, keskity omaan lapseesi. Häirikön voi laittaa lastenkotiin tms.

Tuolla asenteella on turhaa ja älytöntä alkaa uusperheeksi. Jokainen täyspäinen sen tajuu. Mitäs jos sun lastas uusi puoliso inhoaa jopa vihaa ja nimittää pennuksi?

Olet paha ihminen. Onneksi on karma 👍

Lapsi 11-vuotias ja uusioperhe ollut 10 vuotta. Hmmmm...

Me kaikki haluamme, että meidän lapsesta tykätään. Ja me kaikki toivomme, että isä laittaa etusijalle minun lapseni.

tosiasiassa äitipuolen ei tarvitse tykätä bonuslapsesta. Riittää, että häntä kohtaan on asiallinen ja kohtelias. Ystävällisyys on jo enemmän kuin voi vaatia.

Järkevintä olisi että puhuisit lapsen bio vanhemman kanssa. Jätät lapsensa kasvatuksen ihan vaan hänelle.

Tossa loppupeleissä kun jäät eri instanssien hampaan koloon, syyttä tai ihan syyllä, niin voi erotilanteessa tulevaisuudessa sulta lähteä se oma bio lapsikin. 

Onhan partnerisi jo kerran saanut entisen perheensä lapset itselleen. 

Kirjotuksesta ei selviä oletko äiti vai isäpuoli, voittehan te olla tietysti sateenkaari perhekin?

Jos lapsen bio vanhempi ei pidä lapsen konstailua minään niin annat olla.

Ja sitten tuot häntä vanheimpain roolissa, et mene vieläkään räyhäämään  j n e.

Miksi 11-vuotiasta pidetään ikään kuin panttivankina teidän perheessä vaikka hän itse haluaisi muuttaa toisen vanhempansa luo? Hän siis joutuu järjestämään erinäisiä tempauksia saadakseen äänensä kuuluviin. Tuskin tekee noita ilkeyttään kun kuvailet häntä muutoin kiltiksi. Ärsyttäisi varmaan sinuakin jos joutuisit väkisin asumaan paikassa missä et halua. Ottakaa hänen mielipiteensä huomioon ja keskustelkaa asiasta.

Lapsi on 11 v ja sinä olet ollut hänen äitipuolensa 10 v. Vauvasta lähtien siis. Lapsi on "aina ollut kiltti ja kuuliainen", mutta "aina on hänen kanssaan ollut ongelmia, joihin olet joutunut puuttumaan". Kumpi nyt piti paikkansa? Vai pitäisikö lapsen olla täysin näkymätön, kuulumaton, ja kaikin puolin täydellinen kelvatakseen, kun ei ole oma biologinen lapsesi? 11 v on puberteetin kynnyksellä oleva murkku. Se on normaalia ja hänellä on siihen oikeus. Murrosikä on vaikeaa kaikille, osalle enemmän kuin toisille, mutta ilman tukea siitä ei selviä ehjänä kukaan. Aikuisen tehtävä on olla turvallinen aikuinen, ei edellyttää lapselta täydellisyyttä jotta hän kelpaa, tai haluta lapsi hiiteen omasta elämästä jos hänestä onkin vaivaa tai hän ei ollutkaan tarpeeksi hyvä. Aika hurjalta kuulostaa ettei 10 v jälkeen vauvasta asti kasvattamaansa lapseen tunnu olevan sen enemmän tunnesidettä kuin naapurin kissaan.

11 v. iässä osalla alkaa jo esiteini-ikä. Kaikki eivät ole teini-iässä kilttejä, kuuliaisia ja rauhallisia. Tai voivat olla sitä koulussa käytöksen ollessa 9, mutta kotona sitten puretaan kiukkua ja kuormitusta.

Ihan normaalia. Äiti/isäpuolen saavat niskaansa sitten vielä osansa.... kun sä et oo mun oikea äiti/isä.