Parisuhteessa olijat, onko puolisonne teille se tärkein ihminen?
Ja siis kysymys lähinnä niille jotka ovat ihan toimivassa suhteessa eikä eron partaalla. Mä sain eilen kuulla mieheltäni, että hänellä tulee aina ystävät ekana ja ovat hänen elämänsä tärkeimpiä ihmisiä. Tätä ei huudettu vihaisena riidan yhteydessä vaan tuli esille keskustelun sivulauseessa. Hän sanoi että ystävät ovat hänelle tärkeintä elämässä ja ihmetteli miksi minulla ei ole näin, kun itse taas sanoin hänen olevan mulle maailman tärkein. Meillä ei ole lapsia ja ikääkin yli 40v. Mulle jäi siitä vähän hassu fiilis ja olen miettinyt tätä.
Ei hän kapakoissa niiden kanssa juokse tai mitään. Saattaa mennä jopa puoli vuotta ennen kuin edes näkee heitä. Mietin lähinnä että onko yleistäkin että ystävät menee hyvässä rakastavassa parisuhteessa puolison edelle? Ja kysyin häneltä vielä typerän kysymyksen siihen että kumman pelastaisi palavasta talosta, niin ystävän kuulemma.
Kommentit (403)
Puolisoni on ollut minulle aina ykkönen. Myös kuolemansa jälkeen. Hänelle puolestaan minä en ollut muu kuin riippa.
Minä olen lastani varten, ei lapsi minua varten.
Ystäviä ei ole juurikaan näkynyt, heillä on omat elämänsä. Ei pari kertaa vuodessa tapaaminen auta pätkän vertaa. Joka päiväinen lenkkikaveri auttaaisi parpaiten.
Ei
Mies turvaa talouden ja voin myyrä tahi vaikutella tiktokis
Rukoilen hmm tai mumisen matkassa
Vierailija kirjoitti:
En oikein ole ikinä ymmärtänyt näitä jotka laittaa ihmiset arvojärjestykseen. Tärkeitä ihmisiä elämässäni on useampia. Eikä mikään ihmisuhe ole sillä tavalla edes samanlainen että ne voisi johonkin järjestykseen laitta. Välillä tapahtuu myös muutoksia joku tärkeä ihmissuhde jää pois, joskus niitä tulee lisää.
Ei kyse ole mistään "laittamisesta". Jos rakastaa yhtä ihmistä enemmän kuin toista, se ei ole mikään valinta.
En koskaan saanut sitä miestä jonka oikeastaan halusin, joten mieheni on minulle toiseksi tärkein ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä veri on vettä sakeampaa eli lapset ovat tärkeämpiä kuin mies. Minusta se on aivan luonnollista. Mies on valittu perheenjäsen, ei ole biologista suhdetta.
Miksi sellaiset olisivat tärkeämpiä, joita ei ole edes itse valittu? Nehän voisivat olla vaikka aivan hirveitä ihmisiä.
Vieläkö täällä jauhetaan tätä paskaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala mies!
Lapsi on tärkein. Sen jälkeen mies, vaikka ollaan eron partaalla. Hän tulee olemaan aina lapseni isä ja siksi pelastaisin hänet palavasta talosta esimerkiksi jonkun tulevan romanssin sijaan
Ystävät joissain asioissa tosin tärkeämpiä tässä tilanteessa, luonnollisesti
Tuo on minusta niin erikoinen tapa ajatella rakkautta. Mieluummin pohtisin ihan arkisista asioista lähtöisin, enkä mistään palava talo -skenaariosta. Ja miksi lapsesi isä olisi eronkin jälkeen sinulle rakkaampi kuin sen hetken kumppani? Outoa, kuulostaa siltä kuin olisi jo valmiiksi päättänyt mennä parisuhteeseen puolivaloilla.
Täällähän oli jo aiemmin otettu palava talo esille. En sanonut että hän olisi rakkaampi, vaan hän on lapselleni hyvin tärkeä ihminen. Ajattelen ensin lapseni etua sillä HÄN on minulle rakkain.
Miehiä tulee ja menee, ystävätkin joskus, lapset pysyy.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Poikani ja veljeni tulevat ensin. Ja jos palavasta talosta pitäisi pelastaa joko mieheni tai koirani, valitsisin jälkimmäisen. Olen tosissani.
👍
Vierailija kirjoitti:
En oikein ole ikinä ymmärtänyt näitä jotka laittaa ihmiset arvojärjestykseen. Tärkeitä ihmisiä elämässäni on useampia. Eikä mikään ihmisuhe ole sillä tavalla edes samanlainen että ne voisi johonkin järjestykseen laitta. Välillä tapahtuu myös muutoksia joku tärkeä ihmissuhde jää pois, joskus niitä tulee lisää.
Mietin samoin, ja verraten siihen, että kenet pelastaa palavasta talosta niin riippunee ihan, että ketä siellä on ja millainen kyky ihmisellä on sieltä päästä pois.
Autettava saatan olla myös minä itse, ja se miten elän ja kohtelen muita ihmisiä niin vaikuttaa siihen, että näkeekö toinen vaivaa pelastaakseen minut palavasta talosta.
Itselläni on useita tärkeitä ihmissuhteita ja heidän roolinsa on erilainen. Puolison kanssa suhde on erilainen kuin äidin tai läheisen ystävän. Puhumme myös erilaisista asioista ja teemme yhdessä erilaisia asioita, jotka ovat usein siinä hetkessä hyvin merkityksellisiä.
Vierailija kirjoitti:
Sukulaisia ei voi valita ja ystävien kanssa on ajautunut olemaan elämäntilanteiden myötä. Puolisoni on täydellisin ihminen kenet olen tavannut ja olen itse hänet valinnut elämänkumppaniksi. Joten tietysti hän on tärkein. Hän on myös paras ystäväni. Yhtä tärkeä on oma lapsi.
Eli mies on tärkein, mutta kuitenkin oma lapsi yhtä tärkeä, täh? Logiikkasi ontuu.
Ei hän kyllä ole ykkönen. Lapset tulee ensin. Senkin jälkeen on vähän kysymysmerkki, kun tein sillä tavalla vähän ajattelemattoman valinnan nuorena kun ei tuosta miehestä hirveästi tunnetasolla tai vuorovaikutuksellisesti irtoa. Vuosikymmenten myötä uponnut vain tiiviimmin oman päänsä sisään, niin kyllä se tärkeiden asioiden jakaminen ja yhteyden kokemus syntyy yleensä muissa ihmissuhteissa kuin tässä. Että jos pitää miettiä kenen menetyksen jälkeen kokisin jääväni yksin, niin ei se välttämättä olisi puoliso vaan ystävä tai sisko. Miehen seurassa olen yksin usein jo nyt. Mutta toisaalta hyvätkin hetket on, ja kokonaisuutena ihmissuhteeni ovat tyydyttäviä ja tarpeisiini vastaavia, niin ei mulla ole mitään tarvetta tuosta miehestä eroonkaan päästä. Hän on vaan niin omissa maailmoissaan että olisi hulluutta rakentaa hänestä oman elämäni keskipistettä.
Ai niin, puolisoni on as.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tietysti tärkeimpiä, mutta sen jälkeen puoliso. Ymmärrän sinänsä tuonkin näkökulman, koska usein ainakin ne tärkeimmät ystävät ovat olleet jo ennen puolisoa, ja on todennäköisempää, että ne suhteet ovat elinikäisiä.
Nämä ihmissuhteet ovat kuitenkin luonteeltaan hyvin erilaisia, puoliso on todennäköisesti se läheisin suhteen kestäessä, mutta toisaalta siihen suhteeseen voi herkemmin tulla ryppyjä, jotka johtavat koko ihmissuhteen päättymiseen. Hyvät ystävyyssuhteet taas sopeutuvat paremmin elämänmuutoksiin, ja ne voivat olla hyvinkin arvokkaita sitten, jos se parisuhde päättyy. Eikä ystävyyssuhteet mene yhtä "herkästi rikki".
Tässä on kyllä tietty vaaranpaikka. Jos aina ajattelee että kulloinenkin kumppani menee ystävien edelle, ne ystävyyssuhteet eivät välttämättä ole siellä odottam
Minusta olisi outoa, jos ystäväni sanoisi, että olen hänelle tärkeämpi kuin hänen poikaystävänsä. Siitä tulisi sellainen fiilis, että tuo suhde ei kauaa kestä.
Suhteet yleensäkään ei kestä kauaa. Suurin osa katkeaa ensimmäisten vuosien aikana. Mun parhaalla ystävällä on ollut meidän 30-vuotisen ystävyyden aikana varmaan 6 poikaystävää. Mulla 4. Musta olisi todella outoa, jos jokainen noista olisi mennyt meidän ystävyyden ohi tärkeysjärjestyksessä.
Toisaalta, jos jompi kumpi meistä olisi pitänyt ystävyyttä niin merkityksettömänä, se ei edes olisi kestänyt 30 vuotta. Mä luulen, että mulla on siksi ollut koko elämänmittaisia ystävyyksiä koska olen arvostanut niitä ja pitänyt tärkeysjärjestyksessä korkealla ilman että joku random säätö menee heti ohi. Luulen myös, että niillä joille tapailukumppanin pitää jo ennen seurustelun aloittamista (kuten yhdelle kommentoijalle) mennä ykkössijalle elämässä, ei vain ole kovin hyviä ystäviä, jolloin tärkeimmän ihmisen paikalle on helppo päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kyllä veri on vettä sakeampaa eli lapset ovat tärkeämpiä kuin mies."
Riippuu minkä ikäisiä ne lapset ovat. Kun lapset ovat lapsia niin tietenkin ne menevät (tietyissä rajoissa) kaiken muun edelle. Mutta kun nyt omat lapset ovat jo aikuisia ja heillä omia perheitä niin ajattelen että heistä on jo aika päästää tietyssä mielessä irti eikä heille se äitikään ole enää tärkein (enkä haluaisikaan että olisi) vaan taas se oma perhe. Nyt kyllä taas se mies on minulle tärkein ihan kuten hän oli silloin kun olimme nuorina kahdestaan.
Amen. Lasten kuuluu olla tärkeimpiä niin kauan kun ovat tississä kiinni. Mutta jossain kohtaa pitää osata lopettaa se hurmosäitikuplailu. Ihan niiden lasten takia!
Olen ollut hurmoksissa lapsistani viimeiset kolkyt vuotta, ja aion olla jatkossakin. Mitä ihmettä te kuvittelette sen käytännössä tarkoittavan? Että käyn pyyhkimässä heidän takamuksetkin edelleen? Yhteyttä pidetään usein, mutta heidän ehdoillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi syntyy mies tippuu naisella aina kakkoseksi ja niinhän sen pitääkin olla.
Ja synnyttänyt nainen on joka tapauksessa miesten rankingissa jossain siellä kihomatojen ja lammaskaalin hajun välimaastossa.
Tämä tuli selväksi toisessa ketjussa. Synnyttänyt nainen on joidenkin miesten mukaan alinta kastia. Taso kuulemma romahtaa sillä hetkellä, kun raskautuu. Jännä, ettei isäksi tulo sit muuta miestä mikskään. Aika rajua nais/äitivihaa.
Vierailija kirjoitti:
Naisille mies ei koskaan ole tärkein ja miehen edelle menee aivan kaikki ja se pitää hyväksyä. Naiset ahdistuvat ja loukkaantuvat valtavasti jos ei ole miehelle kaikkein tärkein. Tämä on yksi niistä lukuisista kalsoisstamdardeista missä naiset ei todellakaan hyväksy tasa-arvoa
Ap kertoi päinvastaisesta tilanteesta. Moni on ketjussakin kertonut, että puoliso on tärkein. Tosin monille (jopa miehille) lapset ovat ykkösenä. Silti tulet tänne tuollaista väittämään. Et ilmeisesti lue ketjua, levität vaan sanomaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin olisi puolisoni, jos ei olisi minulle tärkein ihminen.
No jaa, raha ja omaisuus pitää kummasti yhdessä.
Onko teillä molemmilla rahaa ja omaisuutta? Eikö ne tee aika itsenäisiksi jolloin niiden takia ei yhdessä tartte olla? Ellei kaikki ole velaksi, jolloin velat pitävät kummasti yhdessä.
Jos kumppanini ei olisi minulle tärkeämpi kuin ystävät, hän olisi oikeastaan pelkkä ystävä, ei rakastettu.
Jos ystävä tulisi tärkeämmäksi kuin kumppani, niin sehän tarkoittaisi sitä, että ystävä onkin minulle enemmän kuin pelkkä ystävä. TAI sitä, että kumppani on minulle vähemmän kuin kumppani.
On tärkein ja takana jo liki 50v!