Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa olijat, onko puolisonne teille se tärkein ihminen?
Ja siis kysymys lähinnä niille jotka ovat ihan toimivassa suhteessa eikä eron partaalla. Mä sain eilen kuulla mieheltäni, että hänellä tulee aina ystävät ekana ja ovat hänen elämänsä tärkeimpiä ihmisiä. Tätä ei huudettu vihaisena riidan yhteydessä vaan tuli esille keskustelun sivulauseessa. Hän sanoi että ystävät ovat hänelle tärkeintä elämässä ja ihmetteli miksi minulla ei ole näin, kun itse taas sanoin hänen olevan mulle maailman tärkein. Meillä ei ole lapsia ja ikääkin yli 40v. Mulle jäi siitä vähän hassu fiilis ja olen miettinyt tätä.
Ei hän kapakoissa niiden kanssa juokse tai mitään. Saattaa mennä jopa puoli vuotta ennen kuin edes näkee heitä. Mietin lähinnä että onko yleistäkin että ystävät menee hyvässä rakastavassa parisuhteessa puolison edelle? Ja kysyin häneltä vielä typerän kysymyksen siihen että kumman pelastaisi palavasta talosta, niin ystävän kuulemma.
Kommentit (408)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun lapsuudenystävä on läheisempi kuin puolisoni. Hänen kanssaan ollaan jaettu ilot ja surut alaluokilta asti. Puolisokin on tärkeä, mutta vasta aikuisena tullut kuvioihin.
Tätä mietin myös. Mulla ei ole lapsia ja mies on toki tietyllä tapaa arjessa tärkein. Mutta fakta on että tähän ikään mennessä mulla on ollut 3 pidempää suhdetta, ja samaan aikaan elämässäni on ollut pari ystävää jotka ovat olleet rinnalla läpi kaikkien noiden suhteiden. Suhteissa olen tullut satutetuksi, petetyksi, huijatuksi. Nykyisessä en, mutta silti se on kestänyt vasta 7 vuotta, mikä ei ole mitään pisimpien ystävyyssuhteiden rinnalla. Ystävyys on kestävämpää kuin rakkaus. En pidä ajatuksesta laittaa ihmisiä arvojärjestykseen, mutta kyllä mä ihmettelen niitä joille vaikkapa parissa vuodessa seurustelukumppani menee jo elämänmittaisten ystävien edelle. Rehellisesti sanottuna luotan lapsuudenystävääni enemmän kuin mieheeni. Hän on osoittanut luotettavuutensa vuosikymmenien ajan, miehellä on siihen vielä paljon matkaa.
Ymmärrän myös hyvin, jos mieheni ajattelee samoin omista pitkäaikaisista ystävistään. Heidät hän tuntee läpikotaisin ja vaikka minua rakastaa, en ole ollut hänen elämässään yhtä kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tämä on provo. Mistä kolosta olet kaivanut tuon mieslapsen? Seuraavaksi hän varmasti kertoo, että äidin tissimaito on ikuisesti lempijuomansa. Tuollainen kaverisidonnaisuus kuuluu teini-ikään ja nuoruuteen.
Joo, puolisoni on elämäni tärkein ihminen. Olemme olleet lähes 30 vuotta naimisissa.
Puolisot vaihtuu, ystävät pysyy
Mulla on kyllä ystävät vaihtuneet tiuhemmin kuin kumppani. Etkö sinä tosiaan ole menettänyt tai kasvanut erilleen yhdenkään ystävän kanssa?
Me olemme toisillemme ehdottomasti tärkeimmät ihmiset, koska elämme arkea ja samaa taloutta yhdessä joka päivä. Se ei tarkoita sitä, että muut ihmiset eivät olisi tärkeitä.
Lapset tietysti tärkeimpiä, mutta sen jälkeen puoliso. Ymmärrän sinänsä tuonkin näkökulman, koska usein ainakin ne tärkeimmät ystävät ovat olleet jo ennen puolisoa, ja on todennäköisempää, että ne suhteet ovat elinikäisiä.
Nämä ihmissuhteet ovat kuitenkin luonteeltaan hyvin erilaisia, puoliso on todennäköisesti se läheisin suhteen kestäessä, mutta toisaalta siihen suhteeseen voi herkemmin tulla ryppyjä, jotka johtavat koko ihmissuhteen päättymiseen. Hyvät ystävyyssuhteet taas sopeutuvat paremmin elämänmuutoksiin, ja ne voivat olla hyvinkin arvokkaita sitten, jos se parisuhde päättyy. Eikä ystävyyssuhteet mene yhtä "herkästi rikki".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi syntyy mies tippuu naisella aina kakkoseksi ja niinhän sen pitääkin olla.
Ei pidä. Tuollainen äiti on hirveä taakka lapselle.
Millä ihmeen tavalla? Mä en ole yhtään mikään taakka lapsilleni, heillä on oma elämänsä, mutta silti tulevat aina, aina ennen miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi syntyy mies tippuu naisella aina kakkoseksi ja niinhän sen pitääkin olla.
Ei pidä. Tuollainen äiti on hirveä taakka lapselle.
Kyllä pitää ja miehellä pitää käydä samoin. Se on normaalia ja luonnollista. Sitten kun lapsi kasvaa ja itsenäistyy, tilanne toki muuttuu taas.
Vierailija kirjoitti:
Lapset tietysti tärkeimpiä, mutta sen jälkeen puoliso. Ymmärrän sinänsä tuonkin näkökulman, koska usein ainakin ne tärkeimmät ystävät ovat olleet jo ennen puolisoa, ja on todennäköisempää, että ne suhteet ovat elinikäisiä.
Nämä ihmissuhteet ovat kuitenkin luonteeltaan hyvin erilaisia, puoliso on todennäköisesti se läheisin suhteen kestäessä, mutta toisaalta siihen suhteeseen voi herkemmin tulla ryppyjä, jotka johtavat koko ihmissuhteen päättymiseen. Hyvät ystävyyssuhteet taas sopeutuvat paremmin elämänmuutoksiin, ja ne voivat olla hyvinkin arvokkaita sitten, jos se parisuhde päättyy. Eikä ystävyyssuhteet mene yhtä "herkästi rikki".
Kyllä ystävyyssuhteetkin voi elämän varrella muuttua ja loppua, siinä missä parisuhdekin. Toki on hienoa jos jotkut säilyvät läheisinä ystävinä koko ikänsä, mutta ei kaikille käy niin. Voi myös olla että ystävät vaihtuu ja parisuhde pysyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi syntyy mies tippuu naisella aina kakkoseksi ja niinhän sen pitääkin olla.
Ei pidä. Tuollainen äiti on hirveä taakka lapselle.
Kyllä pitää ja miehellä pitää käydä samoin. Se on normaalia ja luonnollista. Sitten kun lapsi kasvaa ja itsenäistyy, tilanne toki muuttuu taas.
Ei välttämättä muutu. Mulle aikuiset lapset tulevat ennen miestä.
Vierailija kirjoitti:
Lapset tietysti tärkeimpiä, mutta sen jälkeen puoliso. Ymmärrän sinänsä tuonkin näkökulman, koska usein ainakin ne tärkeimmät ystävät ovat olleet jo ennen puolisoa, ja on todennäköisempää, että ne suhteet ovat elinikäisiä.
Nämä ihmissuhteet ovat kuitenkin luonteeltaan hyvin erilaisia, puoliso on todennäköisesti se läheisin suhteen kestäessä, mutta toisaalta siihen suhteeseen voi herkemmin tulla ryppyjä, jotka johtavat koko ihmissuhteen päättymiseen. Hyvät ystävyyssuhteet taas sopeutuvat paremmin elämänmuutoksiin, ja ne voivat olla hyvinkin arvokkaita sitten, jos se parisuhde päättyy. Eikä ystävyyssuhteet mene yhtä "herkästi rikki".
Tässä on kyllä tietty vaaranpaikka. Jos aina ajattelee että kulloinenkin kumppani menee ystävien edelle, ne ystävyyssuhteet eivät välttämättä ole siellä odottamassa kun suhde päättyy. Tuo kuulostaa jo lähtökohtaisesti aika arveluttavalta, että hyvät ystävyyssuhteet voivat olla hyvinkin arvokkaita jos se parisuhde päättyy. Itse ainakin kokisin loukkaavaksi jos pitkäaikaiset ystäväni ajattelisivat minusta ja meidän ystävyydestä noin. Monelle käykin niin, että ystävät katoavat ajan mittaan, koska heitä ei pidetä arvokkaina itsessään vaan ovat vain varalla odottamassa niitä aikoja kun ei ole parisuhdetta. Itse pidän pitkiä ystävyyssuhteita tärkeämpinä kuin seurustelusuhdetta, ainakin toistaiseksi kun suhde ei ole vielä kestänyt vuosikymmeniä. Tämä ei tarkoita että ystävät menisivät kaikessa edelle tai että edes haluaisin miettiä kenet pelastaisin tulipalosta, vaan ihan sitä pohjimmaista tunnetta, että kenen uskon todennäköisimmin olevan kanssani pisimpään. Koen tärkeäksi pitää ystävyyksistä hyvää huolta myös suhteen aikana, koska se on paras keino välttää yksinäinen vanhuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tämä on provo. Mistä kolosta olet kaivanut tuon mieslapsen? Seuraavaksi hän varmasti kertoo, että äidin tissimaito on ikuisesti lempijuomansa. Tuollainen kaverisidonnaisuus kuuluu teini-ikään ja nuoruuteen.
Joo, puolisoni on elämäni tärkein ihminen. Olemme olleet lähes 30 vuotta naimisissa.
Puolisot vaihtuu, ystävät pysyy
Mulla on kyllä ystävät vaihtuneet tiuhemmin kuin kumppani. Etkö sinä tosiaan ole menettänyt tai kasvanut erilleen yhdenkään ystävän kanssa?
Sivusta, minullakaan ei ole yhtään pitkäaikaista ystävyyssuhdetta, vaan ne ovat aina vaihtuneet elämäntilanteen mukaan. Enkä tiedä voinko oikeastaan edes puhua ystävyydestä, koska suhteet ovat olleet jokseenkin pintapuolisia eikä niiden päättyminen ole monen vuodenkaan jälkeen tuntunut missään. Muutaman kuukauden pituisen romanttisen suhteen päättyminen on ollut minulle paljon kovempi paikka, koska siitä ihmisestä on jo ehtinyt tulla paljon tärkeämpi.
Ei kai kukaan halua kuulla puolisoltaan, että muut ihmiset ovat tärkeämpiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. Tärkein on mun perhe, sen jälkeen pitkäaikainen miespuolinen paras kaverini ja sitten vasta mun poikaystävä.
N22
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaimo on tärkein ja sen jälkeen tulee pitkäaikainen vakipano.
T.Maukka
Kolautatko pääsi tai kaadutko portaissa selällesi huomenna
Parisuhteita kuten ystävyyssuhteitakin on erilaista. Jos ollaan oltu yhdessä 30 vuotta, on aika luontevaa että kumppani on tärkein ihminen elämässä. Jos on seurusteltu 3 vuotta, on luonnollista jos parhaat, pitkäaikaiset ystävät ovat edelleen tärkeämpiä.
Jokaisen tilanne on erilainen. Joillakin ei ole ainakaan hyviä ystäviä, joten heille kumppanista tulee helpommin lyhyessäkin ajassa se tärkein ihminen. Joillakin kumppani saattaa olla se joka on ollut mukana nuoruudesta asti ja ystävät vaihtuneet. On aika turha vertailla ihmisten suhteita läheisiinsä ja olettaa että olisi joku oikea tapa arvottaa ne. Mun miehellä on lapsia sekä läheisiä ystäviä jotka hän on tuntenut yli 40 vuotta. Tiedän että hän rakastaa mua syvästi mutta ei mulla olisi pokkaa eikä edes halua vaatia että mun pitäisi olla jossain arvojärjestyksessä noiden ihmissuhteiden yläpuolella.
Vierailija kirjoitti:
Ei suatana. Että aviomies sanoo vaimolleen, että pelastaisi palavasta talosta mielummin Maken kuin vaimonsa? Ja olit tästä vain että jaa jaa.
Miehesi joko vihaa sinua, tai on niin sosiaalisesti vähä-älyinen tolvana, että ihmettelen miten on onnistunut pariutumaan alun alkaenkaan. Kai puuhaat jo eroa?
Äijä elää kulissisuhteessa. Homo.
Nainen kämppiksenä jakamassa kuluja ja kaverina.
Joskus harvoin väkisin minuuttimuna reisille tai siinä määrin impotentti, niin ei tapahdu mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ei, lapset tulevat kyllä ennen puolisoa.
Näinhän sen ei pitäisi mennä, koska kumppanin valitsee, lapset ovat mitä ovat. Lapset kasvaa ja löytävät itselleen sen tärkeimmän. Myös lapsille on terveelisempi ympäristö kun äiti ei takerru heihin vaan mieheensä. Siis henkisesti ja fyysisesti.
En ole parisuhteessa mutta olen ollut naimisissa, ja mieheni ei ollut elämäni tärkein ihminen silloinkaan.
Täkeimpiä olivat ja ovat kaksi lastamme. Heidän edelleen ei yksinkertaisesti voinut eikä voi kukaan mennä. He tulevat aina olemaan tärkeimmät, elämäni loppuun.
Ei todellakaan ole. Mun suhde on ihan tööt.
Meillä käytiin joskus ihan sama keskustelu kuin AP:lla. Vaimon tärkeimmät ihmiset ovat kaverit ja äiti.
Kun kerroin, että vaimolle että hän on ollut mun tärkein ihminen kaikki prioriteetit on ollut helppo asettaa erilaisissa tilanteissa miten menetellä. Lapset tietenkin heti tärkeysjärjetyksessä kakkosena. Naimisiin menin vaimon kanssa ja siksi vaimoni on ollut minulle aina ykkönen.
Vaimo vastasi tähän, ettei ole ikinä voinut laskea yhden ihmisen varaan.
Vaimon vastaukset aiheuttivat minulle apean mielen.
Olen monta kertaa ihmetellyt ja riidellytkin aiheesta, miksi vaimolle tuntuu olevan kaverit tärkeämpiä kuin minä, myös isä ja äiti menee minun edelle. Hän on itkenyt lukuisia kertoja, kun on ikävä kaveriaan, äitiään, isoäitiään ja jopa isäänsä, joka ei koskaan ole oikein hyväksynyt häntä naisena. Olen ollut vaimolle kokoajan tukena ja turvana. Olen myöskin ollut ystävällinen, koska tiesin, että vaimon lapsuus ei ollut helppo. Ei toki minunkaan.
Nyt on selvinnyt miksi hän itkee kavereitaan ja kotiseutuaan. Vaimoni on narsisti. Hän on jäänyt jollakin tavalla tunne-elämältään lapsen tasolle ja siksi ei voinut ymmärtää, miksei kaverit pidä yhteyttä. Yritin aikoinani selittää, kuinka heidän kavereilleen on ehkä oma perhe se kaikkein tärkein ja siksi kavereilla ei ole aikaa nyt muille kun on kiireinen lapsiarki, mutta itkut vaan jatkuivat vuodesta toiseen.
Minä en ole koskaan saanut osakseni itkua esimerkiksi riitojen sovittelussa. Minä olen itkenyt joskus helpotuksesta.
Tajuan, että olen ollut vaimolle vain palvelija ja hyvän elämän mahdollistaja. Narsismi selittää myös miksi hän ei ole jotenkin ottanut vastuuta tekemisistään. Hän on kyllä tehnyt asioita, mutta vastuu on monessa asiassa jäänyt minulle.
Vaimolle avioliitto on ollut myös valtataistelua, kun minä olen halunnut tasa-arvoa.
Vaimoni on myös pettänyt minua kokoajan, en vain halunnut uskoa sitä aluksi.
Nyt jälkikäteen pitäisin tuota ISONA RED FLAGGINÄ, jos kaverit on ne tärkeimmät ihmiset maailmassa aikuisella ihmisillä.