Miksi "iäkkäämmät" äidit herättävät joissain niin suurta ärtymystä?

Mulla oli vanhat vanhemmat ja olin kolmekymppinen kun jouduin jo heistä huolehtimaan. Onneksi mulla ei ollut lapsia, ois ollut kyllä rankkaa  pikkulapsiarkea silloin elää. Alle nelikymppinen olin kun molemmat olivat jo kuolleet. Nykyään neli-viisikymppiset pikkulasten vanhemmat ovat ehkä keskimäärin modernimpia ja ajan hermolla kuin mun vanhemmat lapsuudessani, mutta eihän se sitä poista etteikö vanhojen vanhempien vanhuus tule nykylapsillekin tavallaan väärään aikaan. Ei se keskimääräinen elinikä nyt niin paljon ole pidentynyt muutamassa vuosikymmenessä. Ja käsittääkseni vaikka keskimääräinen elinikä on pidentynytkin niin dementiaan ynnä muihin vanhuuden tuomiin sairauksiin sairastutaan keskimäärin samanikäisenä kuin aiemminkin.

Ei aiheuta erityistä ärtymystä. Herättää pikemmin kysymyksiä siitä, miksi tuo nainen odotti niin kauan. Joskus olen myös hieman hämmentynyt, koska en ole varma onko pienten lasten kanssa kulkeva keski-ikäinen nainen äiti vai isoäiti. 

Vierailija kirjoitti:

Nelikymppinen alkaa olla jo mummo kamaa. Parikymppisenä jaksaa touhuta ja leikkiä lasten kanssa ihan eri tavalla kuin joku hikinen yli nelikymppinen vaihdevuosissa. 

Pitäisikö sitten varhaiskasvatuksen työntekijöiden eläkeikä laskea sinne neljäänkymppiin? Meillä on päiväkodissa yli 60-vuotiaitakin työntekijöitä, jotka eivät ole vielä vuosiin pääsemässä eläkkeelle ja ihan hyvin jaksavat vielä leikkiä ja touhuta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä olen törmännyt täällä vauva.fi ketjuihin, missä paheksutaan sitä, että vauva hankitaan vasta +40 v iässä.

Muistan lähintä pohdintoja, että ei voi syyttää kuin itseään ellei raskautta kuulu, jos tietoisesti jättää lisääntymisen neljänkympin korville. Tuossa iässä lapsen saaneista en ole lukenut pahaa sanaa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo kyllä jostain, jos joku on isoäiti nelikymppisenä. Harvemmin mitään korkeakouluväkeä. Ohis. 

Ja kas, tässä sama dissaus, mutta toisin päin!

Kuten näette, on ihan sama milloin ne lapset tekee, aina on joku päätään rääpimässä 😂

Faktat faktoina, ei siinä mitään muuta. 

Olen toisinaan törmännyt noihin aloittajan esittämiin ennakkoluuloihin ja myös näihin aika rigideihin kuvitelmiin siitä juuri parhaasta iästä tulla äidiksi, vaikkei sellaista minusta olekaan. Kaikenlaisissa elämänvaiheissa ja ikäkausissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Itse olin yli 35-v esikoisen syntyessä, en omasta valinnasta, lasta oli yritetty 5++ vuotta ja miellellään olisin ollut äiti jo vaikka 25-vuotiaana. Toisaalta nykyään 40++-ikäisenä jos tulisin raskaaksi, ottaisin nytkin lapsen miellelläni vastaan.

Itse ajattelen, että esikoisen kamalassa univaikeudessa iästä oli juurikin vain hyötyä. Raskaushormonit helpottaa kaiken ikäisen valvomista ja vanhemmiten en ollut enää niin ihmeissäni siitä, että miksi se lapsi ei osaa nukkua. Muutenkin itse olisin nuorena ollut varmasti enemmän huolissani asioista ja stressannut enemmän, iän myötä sitä oli nähnyt ja kokenut niin paljon kaikenlaista vaikeaa, ettei asiat niin enää hetkauttaneet. Muutenkin iän myötä itse olen tullut lepsummaksi ja avarakatseisemmaksi ja juuri yksi päivä naureskelinkin asiaa, miten paljon rennompi sitä on näin vanhemmiten niin lasten kuin koirienkin suhteen, kun nuori minä olisi kyllä paheksunut tämmöistä melko holtitonta lepsuilutouhua. Toki ihmiset on erilaisia ja jollain muulla voi mennä eri tavalla. 

En tiedä sitä kehityksen kelkasta putoamistakaan, kun tuntuu että osa on ihan pihalla asioista jo aika nuorena ja toiset on tosi skarppeja vielä ysikymppisenäkin.

Oma äiti alkoi aikoinaan lisääntyä jo 20-vuotiaana, mutta silti jouduin hautaamaan hänet ollessani parikymppinen. Olisi pitänyt saada lapsia reilusti teini-ikäisenä, jotta ne muistaisivat mummonsa. Tämä aiheutti kyllä monta vuotta itsessäni huolta, joka väistämättä jotenkin tulee siitä, kun samaa sukupuolta oleva vanhempi menee etukäteen, mutta lapsettomuusvuosina myös ymmärsin sen, etten voi koskaan varmistaa sitä, etten kuolisi tai kaikki menisi varmasti hyvin, olisin minkäikäinen äiti tahansa. Eniten iäkkäämpänä äitinä harmittaa se, että vuosia lasten kanssa täällä maailmassa tulee väistämättä vähemmän, kuin jos olisi saanut ne nuorempana, mutta toisaalta aion kuitenkin itse elää ysikymppiseksi, niin kyllä nuo ilman minua jo siinä vaiheessa pärjäävät (äitiäni lukuunottamatta omassa suvussa naiset elää vanhoiksi). Enkä aio ruveta autettavaksi, vaan itse kyllä aion auttaa omiani, erityisesti siksi kun itsellä on aika vähissä meidän saamat avut olleet. 

Nuorena äitinä olisi ollut kyllä monia positiivisia puolia, mutta onpa tässä näinkin. Eikä siitä oikein osaa olla kateellinen, että jotkut on nelikymppisiä vapaita, kun itse oli kuitenkin silloin 20-35 -vuotiaana varsin vapaa ja tuli tehtyä niin paljon kaikkea, ettei niitä omia juttuja jäänyt enää kaipaamaan. Mutta ajattelenkin, että kiva niille nuorena lisääntyneille, että sitten vielä ehtivät, kun lapset ovat isompia, jos tuntui että nuorena joutui joistain jutuista luopumaan lasten takia. Onneksi monessa iässä ehtii tehdä monenlaista.  Myös tulla vanhemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että vanhempia äitejä ihmettelevät ovat yleensä matalasti koulutettua pikkupitäjien väkeä joiden piirissä on tavallista saada lapsia hyvin nuorena ja he elävät siinä omassa pikkupitäjän kuplassaan. Enkä sano tätä arvostelumielessä vaan tämä on havainto. Kun taas korkeakoulutetuille kaupungeissa eläville on huomattavasti yleisempää saada lapset vanhemmalla iällä. Niissä piireissä siinä ei ole mitään ihmeellistä vaan se on ihan tavallista olla jaksava, uraa luonut nelikymppinen esikoisen äiti.

Tähän yhdistettynä se että haaveillaan että kun se lapsi on 18 niin sen saa potkia omilleen ja kerkeää elää vielä sitä nuoruutta ja sen jälkeen saa olla isoäiti joka on cool.

Lopputulos on ylipainoinen & känninen pubiruusu, joka vonkaa kaikilta 18 vuotiailta. Miksi ei vaan voi elää sitä nuor

Tätä huomaa kyllä usein, että puhutaan lasten tekemisestä jonkinlaisena suorituksena ja velvollisuutena joka täytyy saada mahdollisimman nuorena alta pois, jotta voi elää omaa vapaata aikuiselämää. Sitten tähän vedotaan kun ihmetellään nelikymppisenä vanhemmaksi tulevia, että sähän olet jo sen ja sen ikäinen kun lapsi muuttaa kotoa ja saat elää omaa elämää. Ei tajuta että sitä omaa elämää on saatu jo elää, on eletty vapaa nuoruus ja vapaa varhaisaikuisuus, ei silloin ole enää mitään kiirettä saada niitä lapsia pois jaloista vaan voi ihan rauhassa keskittyä siihen vanhemmuuteen eikä siltikään koe jäävänsä mistään paitsi.

Up

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että vanhempia äitejä ihmettelevät ovat yleensä matalasti koulutettua pikkupitäjien väkeä joiden piirissä on tavallista saada lapsia hyvin nuorena ja he elävät siinä omassa pikkupitäjän kuplassaan. Enkä sano tätä arvostelumielessä vaan tämä on havainto. Kun taas korkeakoulutetuille kaupungeissa eläville on huomattavasti yleisempää saada lapset vanhemmalla iällä. Niissä piireissä siinä ei ole mitään ihmeellistä vaan se on ihan tavallista olla jaksava, uraa luonut nelikymppinen esikoisen äiti.

Tähän yhdistettynä se että haaveillaan että kun se lapsi on 18 niin sen saa potkia omilleen ja kerkeää elää vielä sitä nuoruutta ja sen jälkeen saa olla isoäiti joka on cool.

Lopputulos on ylipainoinen & känninen pubiruusu, joka vonkaa kaikilt

Tämä juuri.

Meilläpäin meitä keski iässä lapsen saaneita muutamia, emme ole saaneet minkäänlaista arvostelua. Jokainenhan kasvattaa  lapsensa itse.

Up

Taitaa olla aloittajan omaa ikäkipuilua

Nainen ei ole koskaan oikean ikäinen äidiksi. 

Ei kaikilla ole lapsia eikä pidäkään olla. Ei kaikilla ole varaa, haluja ja kykyjä lapsien elättämiseen ja kasvattamiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei ole koskaan oikean ikäinen äidiksi. 

Taas sitä heteroutta oikein hierotaan naamaan.

Tietysti äidiksi tuleminen on myös biologiaa ja lasten hankkimista ei ainakaan tieten tahtoen kannata siirtää yli kolmekymppiseksi, jolloin hedelmöittyminen vaikeutuu ja lapsen riski syntyä vammaisena kasvaa.

Julkisuudessa on muutamia äitejä, jotka ovat saaneet lapsen reilusti yli nelikymppisenä, jotkut jopa yli viisikymppisenä, sitä ei vain kerrota että melkein kaikki  raskaudet ovat saaneet alkunsa lahjoitetulla munasolulla.

Täällä nyt paheksutaan kaikkea maan ja taivaan väliltä joka ei omaan  pikku maailmaan sovi.

Minä olen saanut ensimmäisen lapseni, pojan,  23-vuotiaana ja iltatähden 39-vuotiaana.  Olen terve ja aktiivinen,  en ole mummo.  Jaksanut olen kummankin kanssa mainiosti, mitään valittamista ei ole ollut. Väsymistä tms.  Lapset on antaneet ihan uutta energiaa ja paljon  erilaista sisältöä elämään. 

Ollaan reissattu ja harrastettu ja tehty vaikka mitä. Lapset ei ole olleet esttenä koskaan, ja kun kapakat ei koskaan ole kiinnostaneet niin lapset ei ole sitäkään puolta häirinneet. 

Joten elä ja anna paheksujien paheksua. He saavat siitä sisältöä elämäänsä.  Enpä kadehdi....

Vierailija kirjoitti:

Tietysti äidiksi tuleminen on myös biologiaa ja lasten hankkimista ei ainakaan tieten tahtoen kannata siirtää yli kolmekymppiseksi, jolloin hedelmöittyminen vaikeutuu ja lapsen riski syntyä vammaisena kasvaa.

Julkisuudessa on muutamia äitejä, jotka ovat saaneet lapsen reilusti yli nelikymppisenä, jotkut jopa yli viisikymppisenä, sitä ei vain kerrota että melkein kaikki  raskaudet ovat saaneet alkunsa lahjoitetulla munasolulla.

Biologia on vain yksi asia monien muiden huomioitavien asioiden joukossa. Esikoinen saadaan koko ajan useammin yli kolmekymppisenä, riskit ja raskaaksi tulemisen helppous tai vaikeus on todella yksilöllistä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai nyt taas yritetä jotain vastakkainasettelua nuoret vs. vanhat äidit eli muutkin voi olla hyviä kun ne keskisynnyttäjät 30v.

En tiedä onko tilastoja, mutta eikö teinivanhemmissa ole eniten sossu ja lasu tapauksia kuitenkin noin tilastollisesti. Tietenkin myös se nuoren amis vanhemman lapsi voi myös olla luokan paras oppilas ja muutenkin esimerkillinen.

Vanhoissa synnyttäjissä arveluttaa terveysriskit. Ja ainahan lapsen olot ei ole riippuvaisia synnytyäjän iästä tai itse äidistä kun lapsen elämään vaikuttaa niin moni ympäristötekijä, joka voi olla eri tavalla, saman synnytyäjän kohdalla eri ikäkausina.

En nyt tilastoja ole kyllä katsonut, mutta eniten on mulla ainakin asiakkaissa ollut ihan niitä ns. normaalissa iässä  lapsen saaneita perheitä eli joskus 25-35 v iän välissä vanhemmaksi tulleita. Tosin tietysti se vaikuttaa, että näitä perheitä ylipäätään on suurin osa perheistä. Mutta siis ei mitenkään kyllä korostu teinivanhemmat tai sellaiset, jotka olis 40v jälkee saaneet lapsen . Näistä molemmista ikäryhmistä muistan vaan muutaman asiakkaan .

T. Sossu