Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi "iäkkäämmät" äidit herättävät joissain niin suurta ärtymystä?
07.10.2023 |
Täälläkin esimerkiksi nelikymppisenä äidiksi tulleiden keskusteluissa tullaan ihmettelemään "mummoäitejä" ja taivastelemaan miten "minä en ainakaan olisi tuossa iässä enää jaksanut". Ok, sinä et ymmärrettävästi ehkä olisi enää jaksanut jos olet viimeiset 15 vuotta elänyt lapsiperhe-elämää. Sinä näet asiat niiden väsyneiden äitiaivojesi suodattamana. Tilanne voi olla täysin eri henkilöllä joka on koko elämänsä saanut nauttia vapaudesta, levosta, pystynyt keskittymään omaan hyvinvointiin, on fyysisesti ja psyykkisesti vahvassa kunnossa ja saanut rakennettua vuosien varrella hyvän taloudellisen tilanteen sekä laajan tukiverkoston. Sellainen nelikymppisenä äidiksi tuleva voi olla elämänsä kunnossa tulemaan ensimmäistä kertaa vanhemmaksi. Ei tietenkään jo vuosia vaipparallissa ja univeloissa elänyt saman ikäinen pysty näkemään asiaa samalla tavalla vaan toisten elämää katsotaan omasta kokemusmaailmasta käsin.
Muutenkin on todella typerää arvottaa kenenkään vanhemmuutta iän perusteella. Toisille sopii vanhemmaksi tuleminen 25-vuotiaana, toisille se ei sovi ollenkaan. Vanhemmaksi tulemisessa ei myöskään voi sokeasti tuijottaa vain biologiaa. Se on tärkeää tiedostaa, mutta ei ole vastuullista alkaa kaksikymppisenä hankkimaan lapsia ellei koe muulla tavoin olevansa siihen valmis. Vanhemmuus on muutakin kuin biologiaa. Ja joillekin oikein hetki tulla vanhemmaksi on myöhemmin kuin toisilla.
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sillä, joka sanoo "minä en ainakaan olisi tuossa iässä enää jaksanut" on ollut vaikeat lapset tai vaikea elämä, ja sillä jolla on 40v. äitinä helppoa, voi olla helpot lapset ja niin pienet ettei ole kummempia murheita ehtinyt vielä olla. Eli puhuu ihan totta, ettei olisi vanhempana ainakaan jaksanut kun nuorenakin oli rankkaa. Noin yleisesti ottaen, eiköhän se ole itsestään selvää, että nuorena jaksaa fyysisesti ja psyykkisesti enemmän, mutta vanhempana voi olla taloudellisesti helpompaa.
Ei välttämättä ole ollenkaan itsestäänselvää, että nuorena jaksaa paremmin. Kyllä moni on nelikymppisenä etenkin psyykkisesti huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin kaksikymppisenä. Fyysiseen ja psyykkiseen jaksamiseen vaikuttaa niin moni muukin asia elämässä kun ikä. Moni nelikymppinen siihen saakka lapsetonta elämää elänyt on fyysisestikin rautaisessa kunnossa ja kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä tasapaino ihan eri levelillä kuin se olisi ollut parikymppisenä.
Vaikka olisi hyvässä kunnossa, niin kyllä se ikä vaikuttaa. 20v jaksaa vaikka ryypätä ja valvoa pari yötä putkeen ja sitten samoilla silmillä töihin, niin miksi ei jaksaisi vauvan kanssa valvomista ja taaperon kintereillä juoksemista ihan samalla lailla? Keski-ikäinen voi olla hyvässä kunnossa, kun on hyvät elämäntavat ja saa itsellään pidettyä säännöllusen rytmin. Mutta parikymppisellä energiaa on ihan "ilmaiseksi" eikä tarvitse ylläpitää hommaa koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sillä, joka sanoo "minä en ainakaan olisi tuossa iässä enää jaksanut" on ollut vaikeat lapset tai vaikea elämä, ja sillä jolla on 40v. äitinä helppoa, voi olla helpot lapset ja niin pienet ettei ole kummempia murheita ehtinyt vielä olla. Eli puhuu ihan totta, ettei olisi vanhempana ainakaan jaksanut kun nuorenakin oli rankkaa. Noin yleisesti ottaen, eiköhän se ole itsestään selvää, että nuorena jaksaa fyysisesti ja psyykkisesti enemmän, mutta vanhempana voi olla taloudellisesti helpompaa.
Ei välttämättä ole ollenkaan itsestäänselvää, että nuorena jaksaa paremmin. Kyllä moni on nelikymppisenä etenkin psyykkisesti huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin kaksikymppisenä. Fyysiseen ja psyykkiseen jaksamiseen vaikuttaa niin moni muukin asia elämässä kun ikä. Moni nelikymppinen siihen saakka lapsetonta elämää elänyt on fyysisestikin rautaisessa kunnossa ja kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä tasapaino ihan eri levelillä kuin se olisi ollut parikymppisenä.
Vaikka olisi hyvässä kunnossa, niin kyllä se ikä vaikuttaa. 20v jaksaa vaikka ryypätä ja valvoa pari yötä putkeen ja sitten samoilla silmillä töihin, niin miksi ei jaksaisi vauvan kanssa valvomista ja taaperon kintereillä juoksemista ihan samalla lailla? Keski-ikäinen voi olla hyvässä kunnossa, kun on hyvät elämäntavat ja saa itsellään pidettyä säännöllusen rytmin. Mutta parikymppisellä energiaa on ihan "ilmaiseksi" eikä tarvitse ylläpitää hommaa koko ajan.
Tottakai se 20v voi jaksaa ja varmaan jaksaakin, eihän sitä kukaan kyseenalaista. Ihmiset on kuitenkin tosi yksilöllisiä näissä asioissa, ei se 40v äiti ole automaattisesti jotenkin jaksamattomampi kuin 20v. Siihen jaksamiseen vaikuttaa ihan hirveän moni muukin asia kuin ikä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ketjussa ole tainnut olla nuoret äidit niitä asenteellista, vaan ihan päinvastoin. Nuorena lapsen saanut on nelikymppisenä väsynyt kehäraakki, kun taas nelikymppinen ensisynnyttäjä on virkeä, vetreä, jaksava, levännyt. Mitä pyrit ap tällä vastakkainasettelulla itsellesi todistamaan?
Minusta taas täällä on hyvin tuotu esille se asioiden toinen puoli, kun joillekin nelissäkymmenissä vanhemmaksi tuleva on ikäloppu. Nuo on tosi kapeita näkökulmia jotka ei huomioi asioiden eri katsantokantoja. Minusta kyse ei ole vastakkainasettelusta, vaan siitä että eri esimerkkien kautta pyritään havainnollistamaan sitä miten ne asetelmat monissa asioissa voi olla myös toisinpäin ja miten moni tekijä elämässä vanhemmuuteen vaikuttaa.
Kummasti on on kuitenkin jätetty mainitsematta se ryhmä nuorena lapsen saaneita, joilla nelikymppisenä alkaa uusi ihana elämänvaihe lasten aikuistuessa sellaiseen aikaan, kun on itsekin vielä nuori ja jaksava. Se täysi-ikäinen lapsi voi olla esim. upeaa matkaseuraa ja muutenkin hän on vain ja ainoastaan rikkaus äitinsä elämässä. En usko, että sitä nelikymppistä parikymppisen äitiä kirpaisee yhtään se, että ikätoverit vaihtavat vaippoja ja valvovat öitä. Ja tätä eivät vanhana lisääntyneet saa koskaan kokea, jaksavaa aikuisuutta jo omillaan olevien lasten vanhempana. Eli tosiaankin, asioissa on monia puolia.
Niin, sitä tosiaan ihan jokainen meistä saa jotain ja samalla luopuu jostain tehdessään eri valintoja. Ihmiset myös arvostavat eri asioita, osa arvostaa enemmän sitä vapaata nuoruutta kuin mahdollisesti vapaata keski-ikää. Ja toiset toisinpäin. Kumpikaan ei ole toistaan parempi vaihtoehto. Kaikkiin valintoihin ja vaihtoehtoihin liittyy se toinenkin puoli ja luopuminen jostain.
Näinhän se on ja samalla tämä viesti vie pohjan koko tältä keskustelulta. Elämässä yleisesti kukaan ei saa kaikkea ja jotkut valinnat sulkevat toiset pois. Lapsia hankkinut luopuu lapsettomasta elämästä, lapsettomuuden valinnut ei saa kokea äitiyttä jne.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä olen törmännyt täällä vauva.fi ketjuihin, missä paheksutaan sitä, että vauva hankitaan vasta +40 v iässä.
No joo, mutta mitäpä täällä EI paheksuttaisi :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En puutu keskusteluun muuten, kuin että kokemuksieni mukaan ne itsenäistyvät parikymppiset vaatii aika paljon tukea ja äidiltä unettomia öitä, kun tietää että tuolla ne huitelevat ties missä, mutta perään et voi oikein kysellä, kun pitää antaa tilaa itsenäistyä. Opiskelemaan pääsyt tai pääsemättömyyden ahdistukset, omaan asuntoon muutot, raha-asiat, aikuiseksi opettelu, kovia hommia ne on. Ja vaikka yhteyttä ei juuri saisi pitää, niin ongelman eskaloituessa äidin puhelin sitten kuitenkin soi kellonajasta riippumatta.
Että sitä vaan, että kun +40 tekee lapset, niin pitää muistaa säästellä voimia myös niille eläkepäiville, ne lapset tarvii vanhempiaan silloinkin. Pienet lapset ja pienet murheet ja isot lapset jne
Mikä se ongelma sitten siinä on jos lapset tarvitsevat vanhempia eläkepäivinäkin? Eiköhän ne lapset aiheuta jollakin tavalla vanhemmissa huolta olivat ne lapset sitten 20 tai 40 vuotiaita.
Joko sun lapset ei ole vielä aikuisia tai sitten ovat solahtaneet aikuisuuteen tosi helposti. Yleisesti uskoisin, että juuri itsenäistymäsä olevien nuorten tarpeet on aika lailla erilaisia kuin normaalin 40-kymppisen.
Pointtini oli vaan se, että jos nelikymppisenä mietitään, että hyvin jaksaa vielä pikkulapsiarkea, niin on hyvä muistaa, että pitää jaksaa niitä joskus aika tuulellakäyviä täysi-ikäistyviä vielä hyvin siinä eläkeiän kynnykselläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska pienet lapset ei kuulu mummoikäisille joilla munasarjojen toiminta jo hiipumassa. Luonnollista. Jättäkää lapsen teko nuoremmille, näkeehän sen jo down syndr. riskiluvuista.
Siinä taitaa olla myös isän geenistöllä jotain tekemistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En puutu keskusteluun muuten, kuin että kokemuksieni mukaan ne itsenäistyvät parikymppiset vaatii aika paljon tukea ja äidiltä unettomia öitä, kun tietää että tuolla ne huitelevat ties missä, mutta perään et voi oikein kysellä, kun pitää antaa tilaa itsenäistyä. Opiskelemaan pääsyt tai pääsemättömyyden ahdistukset, omaan asuntoon muutot, raha-asiat, aikuiseksi opettelu, kovia hommia ne on. Ja vaikka yhteyttä ei juuri saisi pitää, niin ongelman eskaloituessa äidin puhelin sitten kuitenkin soi kellonajasta riippumatta.
Että sitä vaan, että kun +40 tekee lapset, niin pitää muistaa säästellä voimia myös niille eläkepäiville, ne lapset tarvii vanhempiaan silloinkin. Pienet lapset ja pienet murheet ja isot lapset jne
Mikä se ongelma sitten siinä on jos lapset tarvitsevat vanhempia eläkepäivinäkin? Eiköhän ne lapset aiheuta jollakin tavalla vanhemmissa huolta olivat ne lapset sitten 20 tai 40 vuotiaita.
Joko sun lapset ei ole vielä aikuisia tai sitten ovat solahtaneet aikuisuuteen tosi helposti. Yleisesti uskoisin, että juuri itsenäistymäsä olevien nuorten tarpeet on aika lailla erilaisia kuin normaalin 40-kymppisen.
Pointtini oli vaan se, että jos nelikymppisenä mietitään, että hyvin jaksaa vielä pikkulapsiarkea, niin on hyvä muistaa, että pitää jaksaa niitä joskus aika tuulellakäyviä täysi-ikäistyviä vielä hyvin siinä eläkeiän kynnykselläkin.
Osa ihmisistä nimenomaan jaksaa niitä tuulella käyviä täysi-ikäistyviä huomattavasti paremmin kun itsellä on iän tuomaa elämänkokemusta ja kypsyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En puutu keskusteluun muuten, kuin että kokemuksieni mukaan ne itsenäistyvät parikymppiset vaatii aika paljon tukea ja äidiltä unettomia öitä, kun tietää että tuolla ne huitelevat ties missä, mutta perään et voi oikein kysellä, kun pitää antaa tilaa itsenäistyä. Opiskelemaan pääsyt tai pääsemättömyyden ahdistukset, omaan asuntoon muutot, raha-asiat, aikuiseksi opettelu, kovia hommia ne on. Ja vaikka yhteyttä ei juuri saisi pitää, niin ongelman eskaloituessa äidin puhelin sitten kuitenkin soi kellonajasta riippumatta.
Että sitä vaan, että kun +40 tekee lapset, niin pitää muistaa säästellä voimia myös niille eläkepäiville, ne lapset tarvii vanhempiaan silloinkin. Pienet lapset ja pienet murheet ja isot lapset jne
Mikä se ongelma sitten siinä on jos lapset tarvitsevat vanhempia eläkepäivinäkin? Eiköhän ne lapset aiheuta jollakin tavalla vanhemmissa huolta olivat ne lapset sitten 20 tai 40 vuotiaita.
Joko sun lapset ei ole vielä aikuisia tai sitten ovat solahtaneet aikuisuuteen tosi helposti. Yleisesti uskoisin, että juuri itsenäistymäsä olevien nuorten tarpeet on aika lailla erilaisia kuin normaalin 40-kymppisen.
Pointtini oli vaan se, että jos nelikymppisenä mietitään, että hyvin jaksaa vielä pikkulapsiarkea, niin on hyvä muistaa, että pitää jaksaa niitä joskus aika tuulellakäyviä täysi-ikäistyviä vielä hyvin siinä eläkeiän kynnykselläkin.Osa ihmisistä nimenomaan jaksaa niitä tuulella käyviä täysi-ikäistyviä huomattavasti paremmin kun itsellä on iän tuomaa elämänkokemusta ja kypsyyttä.
Eli 40-vuotias on tarpeeksi kypsä ja kokenut ja vetreä ja jaksava pikkuvauvan ja taaperon vanhemmaksi verrattuna parikymppiseen, mutta ei vielä riittävän kokenut täysi-ikäistyvän kaitsemiseen, koska ei ole elämänkokemusta ja kypsyyttä? Oh, well.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se sairasta kuvitella elävänsä nuoruutta uudelleen lapsen kustannuksella. Sitten kuollaan kun lapsi on vasta 18v ja jätetään hänet yksin. Sairasta...
Höpö höpö.
Harvemmin kuollaan 60 vuotiaana.
Vai onko laskutaito hukassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sillä, joka sanoo "minä en ainakaan olisi tuossa iässä enää jaksanut" on ollut vaikeat lapset tai vaikea elämä, ja sillä jolla on 40v. äitinä helppoa, voi olla helpot lapset ja niin pienet ettei ole kummempia murheita ehtinyt vielä olla. Eli puhuu ihan totta, ettei olisi vanhempana ainakaan jaksanut kun nuorenakin oli rankkaa. Noin yleisesti ottaen, eiköhän se ole itsestään selvää, että nuorena jaksaa fyysisesti ja psyykkisesti enemmän, mutta vanhempana voi olla taloudellisesti helpompaa.
Ei välttämättä ole ollenkaan itsestäänselvää, että nuorena jaksaa paremmin. Kyllä moni on nelikymppisenä etenkin psyykkisesti huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin kaksikymppisenä. Fyysiseen ja psyykkiseen jaksamiseen vaikuttaa niin moni muukin asia elämässä kun ikä. Moni nelikymppinen siihen saakka lapsetonta elämää elänyt on fyysisestikin rautaisessa kunnossa ja kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä tasapaino ihan eri levelillä kuin se olisi ollut parikymppisenä.
Vaikka olisi hyvässä kunnossa, niin kyllä se ikä vaikuttaa. 20v jaksaa vaikka ryypätä ja valvoa pari yötä putkeen ja sitten samoilla silmillä töihin, niin miksi ei jaksaisi vauvan kanssa valvomista ja taaperon kintereillä juoksemista ihan samalla lailla? Keski-ikäinen voi olla hyvässä kunnossa, kun on hyvät elämäntavat ja saa itsellään pidettyä säännöllusen rytmin. Mutta parikymppisellä energiaa on ihan "ilmaiseksi" eikä tarvitse ylläpitää hommaa koko ajan.
Totta mutta vanhemmat äidit jo sitoutuneita perhe-elämään eikä käy niin tuulella kun nuoremmat kun heillä jalka vielä vipattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En puutu keskusteluun muuten, kuin että kokemuksieni mukaan ne itsenäistyvät parikymppiset vaatii aika paljon tukea ja äidiltä unettomia öitä, kun tietää että tuolla ne huitelevat ties missä, mutta perään et voi oikein kysellä, kun pitää antaa tilaa itsenäistyä. Opiskelemaan pääsyt tai pääsemättömyyden ahdistukset, omaan asuntoon muutot, raha-asiat, aikuiseksi opettelu, kovia hommia ne on. Ja vaikka yhteyttä ei juuri saisi pitää, niin ongelman eskaloituessa äidin puhelin sitten kuitenkin soi kellonajasta riippumatta.
Että sitä vaan, että kun +40 tekee lapset, niin pitää muistaa säästellä voimia myös niille eläkepäiville, ne lapset tarvii vanhempiaan silloinkin. Pienet lapset ja pienet murheet ja isot lapset jne
Mikä se ongelma sitten siinä on jos lapset tarvitsevat vanhempia eläkepäivinäkin? Eiköhän ne lapset aiheuta jollakin tavalla vanhemmissa huolta olivat ne lapset sitten 20 tai 40 vuotiaita.
Joko sun lapset ei ole vielä aikuisia tai sitten ovat solahtaneet aikuisuuteen tosi helposti. Yleisesti uskoisin, että juuri itsenäistymäsä olevien nuorten tarpeet on aika lailla erilaisia kuin normaalin 40-kymppisen.
Pointtini oli vaan se, että jos nelikymppisenä mietitään, että hyvin jaksaa vielä pikkulapsiarkea, niin on hyvä muistaa, että pitää jaksaa niitä joskus aika tuulellakäyviä täysi-ikäistyviä vielä hyvin siinä eläkeiän kynnykselläkin.Osa ihmisistä nimenomaan jaksaa niitä tuulella käyviä täysi-ikäistyviä huomattavasti paremmin kun itsellä on iän tuomaa elämänkokemusta ja kypsyyttä.
Eli 40-vuotias on tarpeeksi kypsä ja kokenut ja vetreä ja jaksava pikkuvauvan ja taaperon vanhemmaksi verrattuna parikymppiseen, mutta ei vielä riittävän kokenut täysi-ikäistyvän kaitsemiseen, koska ei ole elämänkokemusta ja kypsyyttä? Oh, well.
Luetun ymmärtäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En puutu keskusteluun muuten, kuin että kokemuksieni mukaan ne itsenäistyvät parikymppiset vaatii aika paljon tukea ja äidiltä unettomia öitä, kun tietää että tuolla ne huitelevat ties missä, mutta perään et voi oikein kysellä, kun pitää antaa tilaa itsenäistyä. Opiskelemaan pääsyt tai pääsemättömyyden ahdistukset, omaan asuntoon muutot, raha-asiat, aikuiseksi opettelu, kovia hommia ne on. Ja vaikka yhteyttä ei juuri saisi pitää, niin ongelman eskaloituessa äidin puhelin sitten kuitenkin soi kellonajasta riippumatta.
Että sitä vaan, että kun +40 tekee lapset, niin pitää muistaa säästellä voimia myös niille eläkepäiville, ne lapset tarvii vanhempiaan silloinkin. Pienet lapset ja pienet murheet ja isot lapset jne
Mikä se ongelma sitten siinä on jos lapset tarvitsevat vanhempia eläkepäivinäkin? Eiköhän ne lapset aiheuta jollakin tavalla vanhemmissa huolta olivat ne lapset sitten 20 tai 40 vuotiaita.
Joko sun lapset ei ole vielä aikuisia tai sitten ovat solahtaneet aikuisuuteen tosi helposti. Yleisesti uskoisin, että juuri itsenäistymäsä olevien nuorten tarpeet on aika lailla erilaisia kuin normaalin 40-kymppisen.
Pointtini oli vaan se, että jos nelikymppisenä mietitään, että hyvin jaksaa vielä pikkulapsiarkea, niin on hyvä muistaa, että pitää jaksaa niitä joskus aika tuulellakäyviä täysi-ikäistyviä vielä hyvin siinä eläkeiän kynnykselläkin.
No mun lapset on aikuisia ja nukkua saa jos itseä väsyttää koska sitä tekee teinitkin.
Teinit kuitenkin helpompia kuin pienet lapset.
T.Eri mummoäiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sillä, joka sanoo "minä en ainakaan olisi tuossa iässä enää jaksanut" on ollut vaikeat lapset tai vaikea elämä, ja sillä jolla on 40v. äitinä helppoa, voi olla helpot lapset ja niin pienet ettei ole kummempia murheita ehtinyt vielä olla. Eli puhuu ihan totta, ettei olisi vanhempana ainakaan jaksanut kun nuorenakin oli rankkaa. Noin yleisesti ottaen, eiköhän se ole itsestään selvää, että nuorena jaksaa fyysisesti ja psyykkisesti enemmän, mutta vanhempana voi olla taloudellisesti helpompaa.
Ei välttämättä ole ollenkaan itsestäänselvää, että nuorena jaksaa paremmin. Kyllä moni on nelikymppisenä etenkin psyykkisesti huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin kaksikymppisenä. Fyysiseen ja psyykkiseen jaksamiseen vaikuttaa niin moni muukin asia elämässä kun ikä. Moni nelikymppinen siihen saakka lapsetonta elämää elänyt on fyysisestikin rautaisessa kunnossa ja kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä tasapaino ihan eri levelillä kuin se olisi ollut parikymppisenä.
Vaikka olisi hyvässä kunnossa, niin kyllä se ikä vaikuttaa. 20v jaksaa vaikka ryypätä ja valvoa pari yötä putkeen ja sitten samoilla silmillä töihin, niin miksi ei jaksaisi vauvan kanssa valvomista ja taaperon kintereillä juoksemista ihan samalla lailla? Keski-ikäinen voi olla hyvässä kunnossa, kun on hyvät elämäntavat ja saa itsellään pidettyä säännöllusen rytmin. Mutta parikymppisellä energiaa on ihan "ilmaiseksi" eikä tarvitse ylläpitää hommaa koko ajan.
Tottakai se 20v voi jaksaa ja varmaan jaksaakin, eihän sitä kukaan kyseenalaista. Ihmiset on kuitenkin tosi yksilöllisiä näissä asioissa, ei se 40v äiti ole automaattisesti jotenkin jaksamattomampi kuin 20v. Siihen jaksamiseen vaikuttaa ihan hirveän moni muukin asia kuin ikä.
Yleisesti ottaen asia on niin, että 20-v. on enemmän energiaa ja jaksamista kuin 40v ja ikä on todella keskeinen tekijä fyysisessä ja psyykkisessä jaksamisessa. Sen takia 40v. ei YLEENSÄ aleta esimerkiksi lentoemännäksi tai merikapteeniksi, tai aleta tekemään kolmivuorotyötä tai reppureissaamaan ympäri maailmaa budjetilla. Ja sen takia esim. armeijaan menemisessä on yläikärajakin. Fyysisesti hyvin kuormittavat asiat sijoittuvat kaikki pääasiassa sinne aikuisuuden alkutaipaleelle.
Se, että joku 40v. on hyvässä kunnossa ja jollain 20v. on huono jaksaminen ei muuta faktaa mihinkään. En tiedä, miksi pitää korostaa että joskua tapahtuu poikkeus, kun se ei poista sääntöä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin nuori äiti, en teini enkä edes 20, mutta nuori ja oli hyvä ikä. Samanikäisistä kavereista osa on edelleen yli 40 lapsettomia syystä tai toisesta, osa on ollut nuoria äitejä, kuten minä, osa 30v ensisynnyttäjiä ja osa niitä "viime tipassa" 40v lapsen tehneitä joilla nyt sitten vauva-arki, osa on lisäksi lisääntynyt ikävuosina 18-40 vuotiaana säännöllisesti suurperheen verran.
En näe valtavia eroja äitiydessä tai isyydessä iän mukaan, ihmisten persoonat kyllä on erilaisia ja vanhemmuuskin samalla. Lapseni kaverin äiti on ollut oman äitini luokkakaveri, samanlaiset asiat pyörii lapsiperhe-elämässä vaikka meillä on yhden sukupolven ikäero. Suurin ero on että tällä lapsella ei ollut enää isovanhempia pienenäkään, kun omallani niitä on 4 ja isoisovanhempiakin on vielä monta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En puutu keskusteluun muuten, kuin että kokemuksieni mukaan ne itsenäistyvät parikymppiset vaatii aika paljon tukea ja äidiltä unettomia öitä, kun tietää että tuolla ne huitelevat ties missä, mutta perään et voi oikein kysellä, kun pitää antaa tilaa itsenäistyä. Opiskelemaan pääsyt tai pääsemättömyyden ahdistukset, omaan asuntoon muutot, raha-asiat, aikuiseksi opettelu, kovia hommia ne on. Ja vaikka yhteyttä ei juuri saisi pitää, niin ongelman eskaloituessa äidin puhelin sitten kuitenkin soi kellonajasta riippumatta.
Että sitä vaan, että kun +40 tekee lapset, niin pitää muistaa säästellä voimia myös niille eläkepäiville, ne lapset tarvii vanhempiaan silloinkin. Pienet lapset ja pienet murheet ja isot lapset jne
Mikä se ongelma sitten siinä on jos lapset tarvitsevat vanhempia eläkepäivinäkin? Eiköhän ne lapset aiheuta jollakin tavalla vanhemmissa huolta olivat ne lapset sitten 20 tai 40 vuotiaita.
Joko sun lapset ei ole vielä aikuisia tai sitten ovat solahtaneet aikuisuuteen tosi helposti. Yleisesti uskoisin, että juuri itsenäistymäsä olevien nuorten tarpeet on aika lailla erilaisia kuin normaalin 40-kymppisen.
Pointtini oli vaan se, että jos nelikymppisenä mietitään, että hyvin jaksaa vielä pikkulapsiarkea, niin on hyvä muistaa, että pitää jaksaa niitä joskus aika tuulellakäyviä täysi-ikäistyviä vielä hyvin siinä eläkeiän kynnykselläkin.Osa ihmisistä nimenomaan jaksaa niitä tuulella käyviä täysi-ikäistyviä huomattavasti paremmin kun itsellä on iän tuomaa elämänkokemusta ja kypsyyttä.
Sukupolvien välinen kuilu on suurempi, mitä suurempi on ikäero. Jos omista nuoruusvuosista on vuosikymmeniä, ei sitä muista ja ymmärrä niin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sillä, joka sanoo "minä en ainakaan olisi tuossa iässä enää jaksanut" on ollut vaikeat lapset tai vaikea elämä, ja sillä jolla on 40v. äitinä helppoa, voi olla helpot lapset ja niin pienet ettei ole kummempia murheita ehtinyt vielä olla. Eli puhuu ihan totta, ettei olisi vanhempana ainakaan jaksanut kun nuorenakin oli rankkaa. Noin yleisesti ottaen, eiköhän se ole itsestään selvää, että nuorena jaksaa fyysisesti ja psyykkisesti enemmän, mutta vanhempana voi olla taloudellisesti helpompaa.
Ei välttämättä ole ollenkaan itsestäänselvää, että nuorena jaksaa paremmin. Kyllä moni on nelikymppisenä etenkin psyykkisesti huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin kaksikymppisenä. Fyysiseen ja psyykkiseen jaksamiseen vaikuttaa niin moni muukin asia elämässä kun ikä. Moni nelikymppinen siihen saakka lapsetonta elämää elänyt on fyysisestikin rautaisessa kunnossa ja kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä tasapaino ihan eri levelillä kuin se olisi ollut parikymppisenä.
Vaikka olisi hyvässä kunnossa, niin kyllä se ikä vaikuttaa. 20v jaksaa vaikka ryypätä ja valvoa pari yötä putkeen ja sitten samoilla silmillä töihin, niin miksi ei jaksaisi vauvan kanssa valvomista ja taaperon kintereillä juoksemista ihan samalla lailla? Keski-ikäinen voi olla hyvässä kunnossa, kun on hyvät elämäntavat ja saa itsellään pidettyä säännöllusen rytmin. Mutta parikymppisellä energiaa on ihan "ilmaiseksi" eikä tarvitse ylläpitää hommaa koko ajan.
Tottakai se 20v voi jaksaa ja varmaan jaksaakin, eihän sitä kukaan kyseenalaista. Ihmiset on kuitenkin tosi yksilöllisiä näissä asioissa, ei se 40v äiti ole automaattisesti jotenkin jaksamattomampi kuin 20v. Siihen jaksamiseen vaikuttaa ihan hirveän moni muukin asia kuin ikä.
Yleisesti ottaen asia on niin, että 20-v. on enemmän energiaa ja jaksamista kuin 40v ja ikä on todella keskeinen tekijä fyysisessä ja psyykkisessä jaksamisessa. Sen takia 40v. ei YLEENSÄ aleta esimerkiksi lentoemännäksi tai merikapteeniksi, tai aleta tekemään kolmivuorotyötä tai reppureissaamaan ympäri maailmaa budjetilla. Ja sen takia esim. armeijaan menemisessä on yläikärajakin. Fyysisesti hyvin kuormittavat asiat sijoittuvat kaikki pääasiassa sinne aikuisuuden alkutaipaleelle.
Se, että joku 40v. on hyvässä kunnossa ja jollain 20v. on huono jaksaminen ei muuta faktaa mihinkään. En tiedä, miksi pitää korostaa että joskua tapahtuu poikkeus, kun se ei poista sääntöä ollenkaan.
Ehkä juuri siksi, että 40v energisestä ja hyväkuntoisesta äidistä puhutaan jonakin todella harvinaisena poikkeuksena vaikka se ei sitä ole vaan se on näin 2023 vuonna jo melko tavallinen asia.
Se huono puoli vanhana äidiksi tulossa on, että jos oma lapsesi tekee samoin, olet reilusti yli 70v tullessasi isovanhemmaksi.
Itse ajattelen, että olisi järkevämpää tehdä lapset ennen 40v. Mieluiten viim. 30v.
Minä halusin elää vanhemmuuden vastuista vapaan nuoruuden, ajatuskin raskaudesta tuntui kakkosella alkavassa iässä painajaismaiselta. MINULLE. Jotkut kaverini kuitenkin tulivat silloin vanhemmiksi ja minusta se sopi heille oikein hyvin, en vain itselleni kaivannut sellaista silloin. Minä taas menetän keski-iän villin vapauden, koska olen silloin kiinni vanhemmuudessa. Se ei kuitenkaan haittaa, koska en vaihtaisi vapaita nuoruusvuosiani mihinkään. Olisin varmasti ollut nuorempana huomattavasti huonompi vanhempi mitä nyt, en olisi pystynyt ollenkaan nauttimaan silloin samoin enkä olemaan läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Se huono puoli vanhana äidiksi tulossa on, että jos oma lapsesi tekee samoin, olet reilusti yli 70v tullessasi isovanhemmaksi.
Itse ajattelen, että olisi järkevämpää tehdä lapset ennen 40v. Mieluiten viim. 30v.
Elämää ei voi kuitenkaan elää tulevaisuudessa ja tehdä ratkaisuja sen mukaan minkä ikäinen ehkä on jos oma lapsi ehkä saa lapsen. Elämä on arvaamatonta ja mitä tahansa voi tapahtua vaikka huomenna. Pitää tehdä ratkaisut sen mukaan mikä juuri nyt tuntuu oikeimmalta.
Alue: Aihe vapaa
Ei pidä paikkaansa. Montako on sinulle monta? Minun äitini oli neljä viikkoa ennen syntymääni täyttänyt neljäkymmentä enkä sen parempaa äitiä olisi voinut toivoa. Sain pitää hänet sentään melkein 46 vuotta, mutta en olisi silloinkaan vielä hänestä luopunut. Isä kuoli kuusi vuotta aiemmin ja raskasta oli sekin.
Joten pidä suusi pienemmällä. Sinä et tiedä yhtään mitään mistään.