Lue keskustelun säännöt.
Mieheni on hyvä mies, mutta haluan silti erota, koska haluan alkaa elämäni uudelleen
27.09.2023 |
Nuorin lapsi lensi juuri pesästä, kun lähti opiskelemaan muualle.
Minä haluan nyt jotain täysin uutta. Olen halunnut jo pitkään.
Miehessä ei ole mitään isoa vikaa, hän on minulle rakaskin.
Mutta ajatus siitä, että jämähdän tähän kahdestaan hänen kanssaan loppuelämäksi, tuntuu masentavalta. Haluan isoja muutoksia. Muuttaa, olla niin vapaa kuin mahdollista, tutustua uusiin ihmisiin. Monella tasolla.
Tiedän että tämä on itsekästä. Mieheni rakastaa minua ja haluaa olla loppuelämänsä kanssani. Mutta en kai voi jäädä vain siksi, että hän niin haluaa, kun itse en?
Kommentit (805)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa.
Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?
Ap
No täysin itsekästähän tuo on. Aikuiset lapsetkin reagoivat vanhempiensa eroon. Ja ylipäätään hyvän parisuhteen heittäminen roskiin itsekkäistä syistä on mielestäni idioottimaista, mutta itse tiedät. Todennäköisesti tulee kadottamaan ja takaisin et tehtyä saa.
Ihan oikeastiko jotkut ehdottaa, että siksi että aikuiset lapset voi "reagoida", ihmisen pitäisi pysyä parisuhteessa jossa voi huonosti lopun ikäänsä? Jotenkin ymmärrän vielä pienet, hyvin tarvitsevat lapset, että heidän takiaan pysyy liitossa joka ei ole karmea, mutta ei hyväkään, mutta että jopa lasten ollessa aikuisia täytyisi vaan pysyä siinä liitossa siksi ettei nämä "reagoi". Kyllä ne pääsee siitä reagoinnistaan hyvin yli.
Olisi syytä ensin tunnistaa miksi voi huonosti ja sitten miettiä peilin edessä oma osuutensa siihen pahoinvointiin. Sen pahoinvoinnin syy kun usein löytyy peiliin katsomalla.
Tai sitä puolisoa katsomalla, tai yhteistä henkilökemiaa katsomalla.
Kun sitä syyttävää sormea kääntää vaikeissa tilanteissa aina itsestään poispäin niin tokkopa mahdollisista seuraavista suhteista tulee rakkaudellisia. Ja nyt en puhu alkuhuumasta jota jotkut keskenkasvuiset luulevat rakkaudeksi. Ei se sitä ole. Hormoniryöppy vain.
Kun toista osoittaa sormella, kolme sormea osittaa itseen päin. Mieti sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, minäkin haluan teidän mielipiteen!
Mun kysymys on, että kannattaako? (Enempää en viitsi jakaa tai kertoa, mutta kaipaisin reaktioita.)
Idiootti ap! Kuinka itsekäs ihminen voi olla? Heittää hyvä ihmissuhde menemään vain koska pikkaisen ahdistaa? Tee sille ahdistukselle jotain, mene vaikka terapiaan selvittämään päätäsi, mistä ahdistus oikeasti johtuu? Keski-iän kriisin takia ei kannata erota, sitä voi joutua katumaan raskaasti myöhemmin.
Tajuttuasi, että heitit hyvän ja toimivan ihmissuhteen pois ja enää et saakaan sitä takaisin etkä välttämättä mitään muutakaan parisuhdetta, ainakaan ns hyvän miehen kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa.
Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?
Ap
No täysin itsekästähän tuo on. Aikuiset lapsetkin reagoivat vanhempiensa eroon. Ja ylipäätään hyvän parisuhteen heittäminen roskiin itsekkäistä syistä on mielestäni idioottimaista, mutta itse tiedät. Todennäköisesti tulee kadottamaan ja takaisin et tehtyä saa.
Siis ketä varten niissä parisuhteissa eletään? Sitä toista? Aikuisia lapsia? Eikö ole itsekkäämpää pysyä suhteessa jossa ei halua olla? Siinä varastaa toiselta mahdollisuuden parempaan.
Voihan sitä käännellä noinkin. Ydinkysymys on mistä se johtuu että ei halua olla? Apn avauksessa syy ei ole kumppanissa vaan apssa itsessään.
Ei tuossa ollut mitään kääntelyä, vaan kysymyksiä joihin et vastannut. Sillähän ei edes ole merkitystä miksi suhteessa ei enää viihdy, jos tietää ettei tilanne muutu.
Jos siis olettaa puhumatta ettei mikään muutu.
Tai jos tietää että haluaa lähteä vaikka kaikki muuttuisi.
Eli pakenee. Itsensä kohtaamista.
Ap on kohdannut itsensä ja tietää mitä haluaa.
Mikä vaikeus hänellä oli sitten itsensä kohtaamisessa suhteen alussa? Oliko jotenkin vajaa tai epänormaali?
Nainen on aina vähän vajaa kunnes löytää miehen joka tekee hänestä itselleen täydellisen pienellä koulutuksella.
Tässä on kyllä perä vaikka kuulostaakin tasa-arvoa korostavassa kultturissamme oudolta. Naisen tehtävähän lopulta on löytää se puuttuva puolikas, joka saattaa hänet sitten siunattuun tilaan ja perustaa jälkikasvulle turvallisen kodin. Sukupuolten roolit on vähentyneet kun MIES on suunnitellut ja rakentanut maailman täyteen laitteita joiden avulla nainen pärjää arvessa ilman miestäkin.
Kehitysmaissa mies on vielä tärkeä naiselle miehenä, alkuperäiasessä tarkoituksessaan. Meidän kulttuurissamme mies joutuu kilpailemaan naaraista - niistä, joista se itse teki sellaisia että niillä on ravaa valita. Paradoksi.
Toivottavasti kukaan ei oikeasti ole näin tyhmä muuta kuin anonyymillä vauvapalstalla.
No sanos muuta! Jos kyseinen herra olisi samanlaista höpissyt mun kanssa livenä kahvilassa, niin multa olisi kyllä espressot pärskähtäneet ukon naamalle 😂
Käyttäjä38432 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle käy niinkuin Hjallis Harkimolle. Erosi hyvästä vaimostaan ja nyt on loppuelämän yksin. Kysyi Leenaa jopa takaisin, mutta hänellä oli jo uusi.
Mistä tiedät minulle käyvän näin? Mikä on sinun motiivisi maalailla tällainen tulevaisuudennäkymä? Puhdas huoli hyvinvoinnistani? Oma kokemus? Vai omat pelkosi ja syysi jäädä omaan suhteeseesi?
Ap
Suurin osa katuu kun on jo liian myöhäistä. Uusi elämä? Se on jo tämä nyt. Entä jos miehesi sairastuu ja kuolee, miltä se tuntuisi? Olisit iloinen leski? Mitä ihmettä te juurettomat ihmiset oikein haette? 4-5-kymppinen on jo ulkona sellaisilta markkinoilta. Elämä on rajallinen ja lyhyt, mutta miettikää sitä iankaikkista elämää joka alkaa tämän jälkeen joko ikuisessa kadotuksessa tai.. ai niin näistä ei saanut puhua.
Mistä juurettomuudesta puhut? Ei kai AP aikonut sillan alla tai autossa asua. Varmaan tuon ikäisellä ihmisellä on talouskin sen verran hyvällä mallilla että voi hankkia asunnon vaikka ulkomailta. Siinä puolisossako ne juuret ovat? Onhan ihmisellä suku ja ystäviä ja työkavereita, ex-puolison kanssakin saattaa ystävyys pysyä.
AP, anna palaa jos siltä tuntuu.
Iänkaikkinen elämä, just....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus elämässä saattaa tulla tilanne, jolloin on repäistävä itsensä irti, koska kasetti hajoaa muuten. Niin minulle kävi. Oli pakko, koska olisin kuollut sisältä vanhassa suhteessa, vaikka "kaikki oli hyvin". Meillä on vain yksi elämä täällä. En edes tiedä, mitä lähdin hakemaan, enkä tiedä sainko sitä, mutta elämäni on erilaista ja tyydyttävä nyt. Sen tiedän, että vanhaan jos olisin jäänyt, niin en olisi onnellinen. Puolisolle tosiaan riitti elämänsisällöksi ne neljä seinää ja televisio. En usko, että se asia olisi ikinä muuttunut, ei toista voi muuttaa, vain itseään voi, mutta en tiedä kuinka tai millaiseksi minun olisi pitänyt muuttua tullakseni onnelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä erosin vaimostani 8 yhteisen vuoden jälkeen koska hänen kanssaan oli liian turvallinen olla.
Ei ikinä yhtään riitaa,ei edes pientä kinaa,kaikki vain ikäänkuin soljui leppoisasti eteenpäin.
Koulukiusattuna ja alkoholistiperheen lapsena en tuntenut oloani kotoisaksi ja päätin lähteä.Tämäpä juuri. Sinä sentään myönnät asian reilusti. Harva siihen pystyy vaan syyttää puolisoa.
No tuliko kotoisampi ja turvattomampi olo? Olisko kuitenkin ensin pitänyt selvittää ne omat ongelmat siellä taustalla? Miksi sinä niitä riitoja hait, eikö niistä vain tullut takautumia koulukiusaamiseen ja juoppoon perheeseen, jossa takuulla oli riitoja senkin edestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa.
Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?
Ap
No täysin itsekästähän tuo on. Aikuiset lapsetkin reagoivat vanhempiensa eroon. Ja ylipäätään hyvän parisuhteen heittäminen roskiin itsekkäistä syistä on mielestäni idioottimaista, mutta itse tiedät. Todennäköisesti tulee kadottamaan ja takaisin et tehtyä saa.
Siis ketä varten niissä parisuhteissa eletään? Sitä toista? Aikuisia lapsia? Eikö ole itsekkäämpää pysyä suhteessa jossa ei halua olla? Siinä varastaa toiselta mahdollisuuden parempaan.
Voihan sitä käännellä noinkin. Ydinkysymys on mistä se johtuu että ei halua olla? Apn avauksessa syy ei ole kumppanissa vaan apssa itsessään.
Ei tuossa ollut mitään kääntelyä, vaan kysymyksiä joihin et vastannut. Sillähän ei edes ole merkitystä miksi suhteessa ei enää viihdy, jos tietää ettei tilanne muutu.
Jos siis olettaa puhumatta ettei mikään muutu.
Tai jos tietää että haluaa lähteä vaikka kaikki muuttuisi.
Eli pakenee. Itsensä kohtaamista.
Ap on kohdannut itsensä ja tietää mitä haluaa.
Mikä vaikeus hänellä oli sitten itsensä kohtaamisessa suhteen alussa? Oliko jotenkin vajaa tai epänormaali?
Nainen on aina vähän vajaa kunnes löytää miehen joka tekee hänestä itselleen täydellisen pienellä koulutuksella.
Tässä on kyllä perä vaikka kuulostaakin tasa-arvoa korostavassa kultturissamme oudolta. Naisen tehtävähän lopulta on löytää se puuttuva puolikas, joka saattaa hänet sitten siunattuun tilaan ja perustaa jälkikasvulle turvallisen kodin. Sukupuolten roolit on vähentyneet kun MIES on suunnitellut ja rakentanut maailman täyteen laitteita joiden avulla nainen pärjää arvessa ilman miestäkin.
Kehitysmaissa mies on vielä tärkeä naiselle miehenä, alkuperäiasessä tarkoituksessaan. Meidän kulttuurissamme mies joutuu kilpailemaan naaraista - niistä, joista se itse teki sellaisia että niillä on ravaa valita. Paradoksi.
Toivottavasti kukaan ei oikeasti ole näin tyhmä muuta kuin anonyymillä vauvapalstalla.
Eihän se hauskalta kuulosta mutta naiset asuisivat todennäköisesti vielä luolissa jos miehiä ei olisi. Näin ei vaan saa sanoa.
Eikä se tee naisista yhtään vähempiarvoisia kuin mihistäkään.
Itse asiassa ihminen on aika harvoin asunut luolissa. Luolissa asuminen on myytti, jota asiaan perehtymättömät vielä jaksavat viljellä.
Ja kuvitelmasi, että miehet olivat jotenkin merkittävässä roolissa kivikaudella ja naiset istuivat passiivisesti kotiluolassa, kuvastaa vain omaa päänsisäistä keksittyä maailmaasi, eikä vastaa tietenkään tieteellisiä faktoja.
Vierailija kirjoitti:
Joskus elämässä saattaa tulla tilanne, jolloin on repäistävä itsensä irti, koska kasetti hajoaa muuten. Niin minulle kävi. Oli pakko, koska olisin kuollut sisältä vanhassa suhteessa, vaikka "kaikki oli hyvin". Meillä on vain yksi elämä täällä. En edes tiedä, mitä lähdin hakemaan, enkä tiedä sainko sitä, mutta elämäni on erilaista ja tyydyttävä nyt. Sen tiedän, että vanhaan jos olisin jäänyt, niin en olisi onnellinen. Puolisolle tosiaan riitti elämänsisällöksi ne neljä seinää ja televisio. En usko, että se asia olisi ikinä muuttunut, ei toista voi muuttaa, vain itseään voi, mutta en tiedä kuinka tai millaiseksi minun olisi pitänyt muuttua tullakseni onnelliseksi.
Kävittekö parisuhdeterapiassa ennen eroa, kerroitko avoimesti ex-puolisollesi ajatuksistasi? Teitkö muita elämänmuutoksia ennen eroa?
Et voi tietää, olisiko puolisosi voinut muuttua jos et edes yrittänyt. "En edes tiedä, mitä lähdin hakemaan, enkä tiedä sainko sitä" kirjoitat ja silti väität elämäsi olevan tyydyttävä. Mutta oletko onnellinen?
Joskus ihmiset ei edes tajua, että onnellisuus ei ole mikään pysyvä olotila, ihminen on aina enemmän tai vähemmän tyytymätön. Pitää muuttaa sitä, tätä ja tuota, eikä siltikään olla tyytyväisiä. Sellainen ihmisluonto vain on.
Voi tehdä isojakin muutoksia elämäänsä ilman että tarvitsee erota ja pistää kaikkea uusiksi. Eikö ole paradoksi, että nykyään ihmisellä on enemmän vaihtoehtoja täällä länsimaissa kuin koskaan aiemmin ja silti niin moni kokee itsensä onnettomaksi tai tyytymättömäksi?
Ei se aina olosuhteista johdu jos kokee tyytymättömyyttä. Nykyaika vain on niin itsekäs ja minäminä-mentaliteetti pinnalla, että ihmiset kokevat jatkuvaa halua ja tarvetta etsiä ja saada enemmän ja silti ei tulla tyytyväisiksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Idiootti ap! Kuinka itsekäs ihminen voi olla? Heittää hyvä ihmissuhde menemään vain koska pikkaisen ahdistaa? Tee sille ahdistukselle jotain, mene vaikka terapiaan selvittämään päätäsi, mistä ahdistus oikeasti johtuu? Keski-iän kriisin takia ei kannata erota, sitä voi joutua katumaan raskaasti myöhemmin.
Tajuttuasi, että heitit hyvän ja toimivan ihmissuhteen pois ja enää et saakaan sitä takaisin etkä välttämättä mitään muutakaan parisuhdetta, ainakaan ns hyvän miehen kanssa
No tolla apn kaltaisella tyylillä toimivia ihmisiä on. Joillain 3 avioeroa noin vuosikymmeneen. Samasta syystä. Levottomuus ja rauhattomuus.
Arvaas montako naista on tullut vastaan jotka katuvat ettei olisi kannatanut erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis tarkoittaako uusi elämä tässä nyt uutta miestä vaiko erilaista elämää? Mikäli jälkimmäistä niin miksei sitä erilaista elämää voi toteuttaa ilman avioeroa?
Mun kohdalla sitä erilaista elämää ei voi toteuttaa ilman avioeroa, koska mies ei suostu olemaan avioliitossa eri taloudessa asuvan naisen kanssa.
Minä en siis halua uutta miestä. Haluaisin vaan oman kodin. Oman kodin missä saa olla ihan yksin ellei itse päätä kutsua jotakuta käymään. Avioliittoa voisin jatkaa, mutta miehen mielestä avioliitossa ollessa asutaan yhdessä tai sitten erotaan.
Täytyy nyt miettiä, rakastan miestäni enkä haluaisi häntä menettää, mutta tämä toisen ihmisen kanssa saman katon alla asuminen on vaan ihan jumalattoman raskasta. Enkä olisi silloin 17 vuotta sitten naimisiin mennessä uskonut, että minusta ihan näin erakkoluonne kuoriutuu, vaikka introvertiksi itseni tiesin jo silloin. Lapset sentään ymmärsin jättää tekemättä, oli ihan selvää etten ikinä voi saman katon alla lapsen kanssa asua.
Kannattaa ehdottomasti erota. Mies ei ansaitse tuollaista vaimoa, johon ei voi pitkän hyvän yhteisen elämän jälkeen luottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Idiootti ap! Kuinka itsekäs ihminen voi olla? Heittää hyvä ihmissuhde menemään vain koska pikkaisen ahdistaa? Tee sille ahdistukselle jotain, mene vaikka terapiaan selvittämään päätäsi, mistä ahdistus oikeasti johtuu? Keski-iän kriisin takia ei kannata erota, sitä voi joutua katumaan raskaasti myöhemmin.
Tajuttuasi, että heitit hyvän ja toimivan ihmissuhteen pois ja enää et saakaan sitä takaisin etkä välttämättä mitään muutakaan parisuhdetta, ainakaan ns hyvän miehen kanssa
No tolla apn kaltaisella tyylillä toimivia ihmisiä on. Joillain 3 avioeroa noin vuosikymmeneen. Samasta syystä. Levottomuus ja rauhattomuus.
Eikös AP ole tämän yhden ja saman miehen kanssa ollut ja perheenkin perustanut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus elämässä saattaa tulla tilanne, jolloin on repäistävä itsensä irti, koska kasetti hajoaa muuten. Niin minulle kävi. Oli pakko, koska olisin kuollut sisältä vanhassa suhteessa, vaikka "kaikki oli hyvin". Meillä on vain yksi elämä täällä. En edes tiedä, mitä lähdin hakemaan, enkä tiedä sainko sitä, mutta elämäni on erilaista ja tyydyttävä nyt. Sen tiedän, että vanhaan jos olisin jäänyt, niin en olisi onnellinen. Puolisolle tosiaan riitti elämänsisällöksi ne neljä seinää ja televisio. En usko, että se asia olisi ikinä muuttunut, ei toista voi muuttaa, vain itseään voi, mutta en tiedä kuinka tai millaiseksi minun olisi pitänyt muuttua tullakseni onnelliseksi.
Kävittekö parisuhdeterapiassa ennen eroa, kerroitko avoimesti ex-puolisollesi ajatuksistasi? Teitkö muita elämänmuutoksia ennen eroa?
Et voi tietää, olisiko puolisosi voinut muuttua jos et edes yrittänyt. "En edes tiedä, mitä lähdin hakemaan, enkä tiedä sainko sitä" kirjoitat ja silti väität elämäsi olevan tyydyttävä. Mutta oletko onnellinen?
Joskus ihmiset ei edes tajua, että onnellisuus ei ole mikään pysyvä olotila, ihminen on aina enemmän tai vähemmän tyytymätön. Pitää muuttaa sitä, tätä ja tuota, eikä siltikään olla tyytyväisiä. Sellainen ihmisluonto vain on.
Voi tehdä isojakin muutoksia elämäänsä ilman että tarvitsee erota ja pistää kaikkea uusiksi. Eikö ole paradoksi, että nykyään ihmisellä on enemmän vaihtoehtoja täällä länsimaissa kuin koskaan aiemmin ja silti niin moni kokee itsensä onnettomaksi tai tyytymättömäksi?
Ei se aina olosuhteista johdu jos kokee tyytymättömyyttä. Nykyaika vain on niin itsekäs ja minäminä-mentaliteetti pinnalla, että ihmiset kokevat jatkuvaa halua ja tarvetta etsiä ja saada enemmän ja silti ei tulla tyytyväisiksi
Se on pakenemista. Itseltään loppu viimein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä erosin vaimostani 8 yhteisen vuoden jälkeen koska hänen kanssaan oli liian turvallinen olla.
Ei ikinä yhtään riitaa,ei edes pientä kinaa,kaikki vain ikäänkuin soljui leppoisasti eteenpäin.
Koulukiusattuna ja alkoholistiperheen lapsena en tuntenut oloani kotoisaksi ja päätin lähteä.Tämäpä juuri. Sinä sentään myönnät asian reilusti. Harva siihen pystyy vaan syyttää puolisoa.
No tuliko kotoisampi ja turvattomampi olo? Olisko kuitenkin ensin pitänyt selvittää ne omat ongelmat siellä taustalla? Miksi sinä niitä riitoja hait, eikö niistä vain tullut takautumia koulukiusaamiseen ja juoppoon perheeseen, jossa takuulla oli riitoja senkin edestä.
Mieleltään rikki oleva ja turvaton ihminen ahdistuu turvallisessa ja tasapainoisessa parisuhteessa. Ja siksi rikkoo sellaisen tai sellaisia Ihan tutkittu juttu. Syy on hänessä itsessään. Ei muissa. Sen kohtaaminen voi olla kivuliasta henkisesti. Siksi paetaan näennäissuhteisiin jotka riittävän pinnallisia ja joista voi nopeasti paeta taas.
Keski-ikäiset, jotka pyörii baareissa bilettämässä on jotenkin säälittävää porukkaa. Nuorena se pitää kokea, niin ei tunnu edes jännälle vanhana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tarkoittaako uusi elämä tässä nyt uutta miestä vaiko erilaista elämää? Mikäli jälkimmäistä niin miksei sitä erilaista elämää voi toteuttaa ilman avioeroa?
Mun kohdalla sitä erilaista elämää ei voi toteuttaa ilman avioeroa, koska mies ei suostu olemaan avioliitossa eri taloudessa asuvan naisen kanssa.
Minä en siis halua uutta miestä. Haluaisin vaan oman kodin. Oman kodin missä saa olla ihan yksin ellei itse päätä kutsua jotakuta käymään. Avioliittoa voisin jatkaa, mutta miehen mielestä avioliitossa ollessa asutaan yhdessä tai sitten erotaan.
Täytyy nyt miettiä, rakastan miestäni enkä haluaisi häntä menettää, mutta tämä toisen ihmisen kanssa saman katon alla asuminen on vaan ihan jumalattoman raskasta. Enkä olisi silloin 17 vuotta sitten naimisiin mennessä uskonut, että minusta ihan näin erakkoluonne kuoriutuu, vaikka introvertiksi itseni tiesin jo silloin. Lapset sentään ymmärsin jättää tekemättä, oli ihan selvää etten ikinä voi saman katon alla lapsen kanssa asua.
Hankkikaa kompromissina paritalo tms. Asutte erillään mutta melkein yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset, jotka pyörii baareissa bilettämässä on jotenkin säälittävää porukkaa. Nuorena se pitää kokea, niin ei tunnu edes jännälle vanhana.
Mistä revit tähän jonkun baareissa pyörimisen?
Tyhjän pesän syndrooma ilmeisesti. Oletko puhunut miehesi kanssa asiasta? Ehkä hänelläkin on samansuuntaisia unelmia. Mitä ilmeisemmin ette edes ole vielä eläkeiässä, joten miten se elämä sitten niin voi muuttua ja alkaa alusta, kun kuitenkin pitää töihin mennä. Menkää avioliittoneuvolaan tms. puhumaan asioista ja toiveistanne, aika monella on sama ongelma ja monesti saa uusia virikkeitä kun joku ulkopuolinen tekee oikeat kysymykset.. Elämää ei voi aloittaa uudestaan, se menneisyys on kuitenkin aina mukana, ja lapset.