Lue keskustelun säännöt.
Mieheni on hyvä mies, mutta haluan silti erota, koska haluan alkaa elämäni uudelleen
27.09.2023 |
Nuorin lapsi lensi juuri pesästä, kun lähti opiskelemaan muualle.
Minä haluan nyt jotain täysin uutta. Olen halunnut jo pitkään.
Miehessä ei ole mitään isoa vikaa, hän on minulle rakaskin.
Mutta ajatus siitä, että jämähdän tähän kahdestaan hänen kanssaan loppuelämäksi, tuntuu masentavalta. Haluan isoja muutoksia. Muuttaa, olla niin vapaa kuin mahdollista, tutustua uusiin ihmisiin. Monella tasolla.
Tiedän että tämä on itsekästä. Mieheni rakastaa minua ja haluaa olla loppuelämänsä kanssani. Mutta en kai voi jäädä vain siksi, että hän niin haluaa, kun itse en?
Kommentit (805)
Voihan sen irtioton tehdä vaikka pitkällä matkalla. Tai voi aloittaa uusia harrastuksia. Jos "kaikki on hyvin" niin kyse on jostain muusta kuin siitä että pitäisi erota.
Tilanne on eri kuin jos suhteessa oikeasti joku hiertää (rakkaus loppu, enemmän hoivasuhde tms).
Tai ehkä voitte yhdessä aloittaa uuden elämän? Muuttakaa vaikka vuodeksi ulkomaille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?
Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.
Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?
Ap:lle: Tutki itseäsi, kuuntele sisintäsi. Mieti mikä on tärkeintä elämässä. Loppujen lopuksi kaiken muun jälkeen tärkeintä, aina ja kaikille, on se yksi ja sama asia joka jää aina. Kovin kauas siitä on vaan nykyihminen vierottunut. Mikä se sitten on? Niinpä.
M39
Vierailija kirjoitti:
Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?
Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.
Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?
Moni elää erokulississa. Pakko esittää ulospäin että hyvin menee. Sitten todellisuus onkin jotain muuta. Tutkimusten mukaan välttelevän kiintymyssuhdemallin omaavat pettävät eniten ja toisaalta ovat kaikista onnettomimpia. Hyviä pitämään toki kulisseja yllä tilanteessa kuin tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle käy niinkuin Hjallis Harkimolle. Erosi hyvästä vaimostaan ja nyt on loppuelämän yksin. Kysyi Leenaa jopa takaisin, mutta hänellä oli jo uusi.
Mistä tiedät minulle käyvän näin? Mikä on sinun motiivisi maalailla tällainen tulevaisuudennäkymä? Puhdas huoli hyvinvoinnistani? Oma kokemus? Vai omat pelkosi ja syysi jäädä omaan suhteeseesi?
Ap
Vit tua ko kyselet jos vastaukset ei miellytä.
Noi sun haaveet voi toteuttaa myös miehen kanssa mutta sulla on jotain muuta takana mistä et nyt avaudu ja oo rehellinen. Kokemuksesta tiedän.
Selvä tapaus. Vieras aiheuttaa kihelmöintiä. Mutta rehellinen ei pysty olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?
Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.
Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?
Eiköhän useimmat normaalit keski-ikäiset naiset ala tuntea itsensä aika hyvin.
Jos parisuhde ei maita vaikka miehessä ei ole pinnalta katsoen mitään vikaa, niin kyse on siitä että kumminkin parisuhteessa joutuu elämään usein miehen vaatimusten mukaan tai mies ei kykene kompromisseihin jotka tyydyttäisivät naista. Keski-ikäiset miehet kun eivät ole yleisesti kovinkaan sosiaalisia, joustavia ja huomioonottavia saati seikkailunhaluisia. Mutta naiset voivat olla!
Ja jos nainen on joutunut lasten takia olemaan kotona tai elämään perhe-elämää, niin keski-iässä alkaa olla hyvä aika ottaa ammattillisesti ja harrastusten kanssa takaisin se, minkä lapsiarjelle menetti. Miehillä harvemmin on tätä samaa tunnetta.
Itse tunnen useamman keski-ikäisen naisen, joka on myös halunnut ruveta tekemään jotain hyvintekeväisyyttä tai muuta yhteiskunnallista, joku on jopa siirtynyt politiikkaan tai ruvennut harrastamaan teatteria tai tanssia, kuka mitäkin, siis ihan esiintymäänkin. Aviomiehille tämä ei välttämättä käy, koska he ovat jo keski-iässä jo vähän kuin vanhuksia, jotka haluavat kököttää kotona ja että vaimo passaa ja palvelee.
Silloin ainoa vaihtoehto on lähteä ja luoda itselle se uusi elämä. Kukaan ei nuorru, joten turha haaskata elämäänsä yhden ukon kanssa telkkarin edessä nököttämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?
Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.
Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?
Eiköhän useimmat normaalit keski-ikäiset naiset ala tuntea itsensä aika hyvin.
Jos parisuhde ei maita vaikka miehessä ei ole pinnalta katsoen mitään vikaa, niin kyse on siitä että kumminkin parisuhteessa joutuu elämään usein miehen vaatimusten mukaan tai mies ei kykene kompromisseihin jotka tyydyttäisivät naista. Keski-ikäiset miehet kun eivät ole yleisesti kovinkaan sosiaalisia, joustavia ja huomioonottavia saati seikkailunhaluisia. Mutta naiset voivat olla!
Ja jos nainen on joutunut lasten takia olemaan kotona tai elämään perhe-elämää, niin keski-iässä alkaa olla hyvä aika ottaa ammattillisesti ja harrastusten kanssa takaisin se, minkä lapsiarjelle menetti. Miehillä harvemmin on tätä samaa tunnetta.
Itse tunnen useamman keski-ikäisen naisen, joka on myös halunnut ruveta tekemään jotain hyvintekeväisyyttä tai muuta yhteiskunnallista, joku on jopa siirtynyt politiikkaan tai ruvennut harrastamaan teatteria tai tanssia, kuka mitäkin, siis ihan esiintymäänkin. Aviomiehille tämä ei välttämättä käy, koska he ovat jo keski-iässä jo vähän kuin vanhuksia, jotka haluavat kököttää kotona ja että vaimo passaa ja palvelee.
Silloin ainoa vaihtoehto on lähteä ja luoda itselle se uusi elämä. Kukaan ei nuorru, joten turha haaskata elämäänsä yhden ukon kanssa telkkarin edessä nököttämiseen.
Voihan sitä stereotypisoida. Mutta ei vastaa tosiasioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?
Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.
Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?
Eiköhän useimmat normaalit keski-ikäiset naiset ala tuntea itsensä aika hyvin.
Jos parisuhde ei maita vaikka miehessä ei ole pinnalta katsoen mitään vikaa, niin kyse on siitä että kumminkin parisuhteessa joutuu elämään usein miehen vaatimusten mukaan tai mies ei kykene kompromisseihin jotka tyydyttäisivät naista. Keski-ikäiset miehet kun eivät ole yleisesti kovinkaan sosiaalisia, joustavia ja huomioonottavia saati seikkailunhaluisia. Mutta naiset voivat olla!
Ja jos nainen on joutunut lasten takia olemaan kotona tai elämään perhe-elämää, niin keski-iässä alkaa olla hyvä aika ottaa ammattillisesti ja harrastusten kanssa takaisin se, minkä lapsiarjelle menetti. Miehillä harvemmin on tätä samaa tunnetta.
Itse tunnen useamman keski-ikäisen naisen, joka on myös halunnut ruveta tekemään jotain hyvintekeväisyyttä tai muuta yhteiskunnallista, joku on jopa siirtynyt politiikkaan tai ruvennut harrastamaan teatteria tai tanssia, kuka mitäkin, siis ihan esiintymäänkin. Aviomiehille tämä ei välttämättä käy, koska he ovat jo keski-iässä jo vähän kuin vanhuksia, jotka haluavat kököttää kotona ja että vaimo passaa ja palvelee.
Silloin ainoa vaihtoehto on lähteä ja luoda itselle se uusi elämä. Kukaan ei nuorru, joten turha haaskata elämäänsä yhden ukon kanssa telkkarin edessä nököttämiseen.
Voihan sitä stereotypisoida. Mutta ei vastaa tosiasioita.
Kyllä vastaa todellisuutta. Sulla lienee omia ongelmia hyväksyä tosiasiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?
Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.
Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?
Eiköhän useimmat normaalit keski-ikäiset naiset ala tuntea itsensä aika hyvin.
Jos parisuhde ei maita vaikka miehessä ei ole pinnalta katsoen mitään vikaa, niin kyse on siitä että kumminkin parisuhteessa joutuu elämään usein miehen vaatimusten mukaan tai mies ei kykene kompromisseihin jotka tyydyttäisivät naista. Keski-ikäiset miehet kun eivät ole yleisesti kovinkaan sosiaalisia, joustavia ja huomioonottavia saati seikkailunhaluisia. Mutta naiset voivat olla!
Ja jos nainen on joutunut lasten takia olemaan kotona tai elämään perhe-elämää, niin keski-iässä alkaa olla hyvä aika ottaa ammattillisesti ja harrastusten kanssa takaisin se, minkä lapsiarjelle menetti. Miehillä harvemmin on tätä samaa tunnetta.
Itse tunnen useamman keski-ikäisen naisen, joka on myös halunnut ruveta tekemään jotain hyvintekeväisyyttä tai muuta yhteiskunnallista, joku on jopa siirtynyt politiikkaan tai ruvennut harrastamaan teatteria tai tanssia, kuka mitäkin, siis ihan esiintymäänkin. Aviomiehille tämä ei välttämättä käy, koska he ovat jo keski-iässä jo vähän kuin vanhuksia, jotka haluavat kököttää kotona ja että vaimo passaa ja palvelee.
Silloin ainoa vaihtoehto on lähteä ja luoda itselle se uusi elämä. Kukaan ei nuorru, joten turha haaskata elämäänsä yhden ukon kanssa telkkarin edessä nököttämiseen.
Voihan sitä stereotypisoida. Mutta ei vastaa tosiasioita.
Kyllä vastaa todellisuutta. Sulla lienee omia ongelmia hyväksyä tosiasiat.
Ei vastaa. Ainakin minun laajassa ystävä ja tuttavapiirissä ei ole miehiä jotka vaatisivat ystäviäni kököttömään kotona passaajana ja palvelijana. Onko joku weetee juttu tuo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän ap:ta ja muuten vähän vastaava tilanne, paitsi lapset pienempiä ja mies on oikeasti itsekäs k-pää, jota en enää rakasta. Luulen, että hän rakastaa lähinnä jotain ihannekuvaa minusta, tai sitä statusta, jota kaunis vaimo ja ihanat lapset, ihanteellinen ydinperhe hänelle tuo.
Ja vaikka voivatkin tuntua jostain pieniltä asioilta, on minusta ikävä evätä lapsilta (ja itseltäni!) lemmikkiä vain siksi, että mies on sanonut, että jos sellainen meille tulisi, ei hän ikinä ulkoiluta, hoida tai anna sille ruokaa, tai siivota miehen juustosotkuja itse lähinnä vegaanina. Noin vain pari mainitakseni.
Olemme olleet pitkään yhdessä ja tänä aikana vain toinen meistä on kasvanut ihmisenä, toinen edelleen henkisesti se sama citysinkku kuin tavatessamme. Ei erossa tarvitse olla mitään dramaattista pettämistä, väkivaltaa, alkoholismia, vaan ihan vaan voi olla, että elämät menevät niin eri suuntiin, että yhteiselo tuntuu mahdottomalta ja ajatus yhteisestä vanhuudesta lähinnä puistattaa.Voi hyvä ihminen! Jos sinä ja lapsesi haluatte lemmikin, ottakaa sellainen! Mikäli mies ei halua lemmikin pitoon osallistua, niin se on hänen asiansa, eikä pitäisi vaikuttaa sinuun. Kyllä me kaikki muutkin lemmikimme hoidamme ihan itse, miksi et sinä ja lapsesi voisi tehdä samoin?
Eläin on äärimmäisen herkkä vaistoamaan ihmisen tunnetiloja ja en todellakaan haluaisi eläimen elävän kodissa, jossa yksi perheenjäsenistä vihaa sitä, omin sanoinsa mielummin näännyttää nälkään kuin hoitaa. Ei vastuullista hoitoa sellainenkaan, että altistaa viattoman eläimen tuollaisille olosuhteille.
Minusta kuulostaa siltä, että olet siirtynyt elämässäsi vaiheeseen, jossa haluat pitkästä aikaa elää itsellesi, ollessasi niin pitkään vastuussa kotona asuvista lapsista ja lisäksi parisuhteessa.
Jos rakastat miestäsi ja hän sinua niin oletko kokeillut kaikki vaihtoehdot miten voisit kokea vapauden tunnetta vaikka olisitkin suhteessa? Voitte esim. Hankkia omat asunnot ja voit muuttaa sellaiseen asuntoon kun haluat. Vaikka sinne ekokommuuniin. Sinun ei tarvitse ajaa autolla vaikka mies haluaisikin. Sinä voit alkaa kasvissyöjäksi vaikka mies ei alkaisikaan.
Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa että alkaisit vaan elämään entistä itsenäisemmin suhteessa sen sijaan että eroaisit rakastamastasi miehestä?
On ihan mahdollista että muutaman vuoden päästä alat taas kaivata enemmän miehesi seuraa kun olet saanut toteuttaa oman näköistäsi elämää.
Yksinoloa ei kannata myöskään idealisoida.
Silloinkin tulee niitä huonoja päiviä kun on yksin kipeänä kotona, laskuja sataa postista, puhelin hajoaa tai räntää sataa, työsopimus päättyy jne.
Elämässä on paljon hetkiä jolloin myös kaipaa sitä rakastavaa ihmistä siihen vierelle jonka kanssa on pitkä yhteinen historia ja se turva.
Olen vasta vähän päälle kolmikymppinen mutta opin jo vuosia sitten, että tasapainoista kilttiä rakastavaa miestä on vaikeaa löytää parisuhteeseen, jopa silloin kun on kaunis ja nuori. Aina jollain käy tuuri, mutta moniin asioihin ei voi itse vaikuttaa vaikka haluaisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa siltä, että olet siirtynyt elämässäsi vaiheeseen, jossa haluat pitkästä aikaa elää itsellesi, ollessasi niin pitkään vastuussa kotona asuvista lapsista ja lisäksi parisuhteessa.
Jos rakastat miestäsi ja hän sinua niin oletko kokeillut kaikki vaihtoehdot miten voisit kokea vapauden tunnetta vaikka olisitkin suhteessa? Voitte esim. Hankkia omat asunnot ja voit muuttaa sellaiseen asuntoon kun haluat. Vaikka sinne ekokommuuniin. Sinun ei tarvitse ajaa autolla vaikka mies haluaisikin. Sinä voit alkaa kasvissyöjäksi vaikka mies ei alkaisikaan.
Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa että alkaisit vaan elämään entistä itsenäisemmin suhteessa sen sijaan että eroaisit rakastamastasi miehestä?
On ihan mahdollista että muutaman vuoden päästä alat taas kaivata enemmän miehesi seuraa kun olet saanut toteuttaa oman näköistäsi elämää.
Yksinoloa ei kannata myöskään idealisoida.
Silloinkin tulee niitä huonoja päiviä kun on yksin kipeänä kotona, laskuja sataa postista, puhelin hajoaa tai räntää sataa, työsopimus päättyy jne.Elämässä on paljon hetkiä jolloin myös kaipaa sitä rakastavaa ihmistä siihen vierelle jonka kanssa on pitkä yhteinen historia ja se turva.
Olen vasta vähän päälle kolmikymppinen mutta opin jo vuosia sitten, että tasapainoista kilttiä rakastavaa miestä on vaikeaa löytää parisuhteeseen, jopa silloin kun on kaunis ja nuori. Aina jollain käy tuuri, mutta moniin asioihin ei voi itse vaikuttaa vaikka haluaisikin.
Se taitaa olla joillain niin että ensin pitää tuhota se mikä on ja saada sitten kunnolla siipeensä ennenkuin tajuaa että turvallinen ja tasapainoinen parisuhde vailla draamaa voikin olla ihan ihmisen hyvinvointia merkittävästi parantava asia. Mutta silloin se on enää toiveuni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa siltä, että olet siirtynyt elämässäsi vaiheeseen, jossa haluat pitkästä aikaa elää itsellesi, ollessasi niin pitkään vastuussa kotona asuvista lapsista ja lisäksi parisuhteessa.
Jos rakastat miestäsi ja hän sinua niin oletko kokeillut kaikki vaihtoehdot miten voisit kokea vapauden tunnetta vaikka olisitkin suhteessa? Voitte esim. Hankkia omat asunnot ja voit muuttaa sellaiseen asuntoon kun haluat. Vaikka sinne ekokommuuniin. Sinun ei tarvitse ajaa autolla vaikka mies haluaisikin. Sinä voit alkaa kasvissyöjäksi vaikka mies ei alkaisikaan.
Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa että alkaisit vaan elämään entistä itsenäisemmin suhteessa sen sijaan että eroaisit rakastamastasi miehestä?
On ihan mahdollista että muutaman vuoden päästä alat taas kaivata enemmän miehesi seuraa kun olet saanut toteuttaa oman näköistäsi elämää.
Yksinoloa ei kannata myöskään idealisoida.
Silloinkin tulee niitä huonoja päiviä kun on yksin kipeänä kotona, laskuja sataa postista, puhelin hajoaa tai räntää sataa, työsopimus päättyy jne.Elämässä on paljon hetkiä jolloin myös kaipaa sitä rakastavaa ihmistä siihen vierelle jonka kanssa on pitkä yhteinen historia ja se turva.
Olen vasta vähän päälle kolmikymppinen mutta opin jo vuosia sitten, että tasapainoista kilttiä rakastavaa miestä on vaikeaa löytää parisuhteeseen, jopa silloin kun on kaunis ja nuori. Aina jollain käy tuuri, mutta moniin asioihin ei voi itse vaikuttaa vaikka haluaisikin.
Se taitaa olla joillain niin että ensin pitää tuhota se mikä on ja saada sitten kunnolla siipeensä ennenkuin tajuaa että turvallinen ja tasapainoinen parisuhde vailla draamaa voikin olla ihan ihmisen hyvinvointia merkittävästi parantava asia. Mutta silloin se on enää toiveuni.
Itse opin tämän onneksi jo tosi nuorena. 20 vuotiaana erosin hyvästä miehestä ja päädyin suhteeseen rentun kanssa, jonka takia elämä meni vuosiksi sekaisin. Kun pääsin rentusta eroon olin vuosia itsekseni ja tapasin tinderin kautta joitain miehiä, joissa oli redflageja heti ja monet näistä ghostasivatkin vaan jonnekin. Kävin terapiassa. Lupasin itselleni, että jos joskus vielä löydän kunnollisen miehen, pidän siitä kiinni ja että jos alan kriiseilemään suhteessa menen itse terapiaan sen sijaan että heittäisin suhteen pois. 28 vuotiaana löysin sitten kunnollisen, kiltin rakastavan miehen jonka kanssa olen ollut jo vuosia.
Osaan olla kiitollinen nuoruuden suhdesekoiluille, koska en enää tekisi samoja virheitä uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä moni ehdottaa että muuttakaa vaikka ulkomaille tai johonkin muualle tai tehkää sitä ja tehkää tätä.
Noinko te itse toimitte? Että ilmoitatte vaan että nyt muutetaan ja toinen on ihan valmis lähtemään tuosta vaan ulkomaille tai toiseen kaupunkiin asumaan?
Entä jos toinen ei halua muuttaa mihinkään eikä mitään ja on täysin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Käydäänkö väsytystaistelua jonka tuloksena jompikumpi antaa viimein periksi? Löytyykö joku molemmille sopiva vaihtoehto vai erotaanko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa siltä, että olet siirtynyt elämässäsi vaiheeseen, jossa haluat pitkästä aikaa elää itsellesi, ollessasi niin pitkään vastuussa kotona asuvista lapsista ja lisäksi parisuhteessa.
Jos rakastat miestäsi ja hän sinua niin oletko kokeillut kaikki vaihtoehdot miten voisit kokea vapauden tunnetta vaikka olisitkin suhteessa? Voitte esim. Hankkia omat asunnot ja voit muuttaa sellaiseen asuntoon kun haluat. Vaikka sinne ekokommuuniin. Sinun ei tarvitse ajaa autolla vaikka mies haluaisikin. Sinä voit alkaa kasvissyöjäksi vaikka mies ei alkaisikaan.
Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa että alkaisit vaan elämään entistä itsenäisemmin suhteessa sen sijaan että eroaisit rakastamastasi miehestä?
On ihan mahdollista että muutaman vuoden päästä alat taas kaivata enemmän miehesi seuraa kun olet saanut toteuttaa oman näköistäsi elämää.
Yksinoloa ei kannata myöskään idealisoida.
Silloinkin tulee niitä huonoja päiviä kun on yksin kipeänä kotona, laskuja sataa postista, puhelin hajoaa tai räntää sataa, työsopimus päättyy jne.Elämässä on paljon hetkiä jolloin myös kaipaa sitä rakastavaa ihmistä siihen vierelle jonka kanssa on pitkä yhteinen historia ja se turva.
Olen vasta vähän päälle kolmikymppinen mutta opin jo vuosia sitten, että tasapainoista kilttiä rakastavaa miestä on vaikeaa löytää parisuhteeseen, jopa silloin kun on kaunis ja nuori. Aina jollain käy tuuri, mutta moniin asioihin ei voi itse vaikuttaa vaikka haluaisikin.
Se taitaa olla joillain niin että ensin pitää tuhota se mikä on ja saada sitten kunnolla siipeensä ennenkuin tajuaa että turvallinen ja tasapainoinen parisuhde vailla draamaa voikin olla ihan ihmisen hyvinvointia merkittävästi parantava asia. Mutta silloin se on enää toiveuni.
Tuttava pariskunnalle kävi näin. Se oli tosin mies, joka halusi elää nuoruutensa uudestaan ... tai jotain vastaavaa. Vapaana olo ei kuitenkaan ollut ihan sitä mitä mies kuvitteli ja parin vuoden kuluttua olisi mennyt mielellään takaisin entiseen suhteeseen, mutta se paikka olikin jo varattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa siltä, että olet siirtynyt elämässäsi vaiheeseen, jossa haluat pitkästä aikaa elää itsellesi, ollessasi niin pitkään vastuussa kotona asuvista lapsista ja lisäksi parisuhteessa.
Jos rakastat miestäsi ja hän sinua niin oletko kokeillut kaikki vaihtoehdot miten voisit kokea vapauden tunnetta vaikka olisitkin suhteessa? Voitte esim. Hankkia omat asunnot ja voit muuttaa sellaiseen asuntoon kun haluat. Vaikka sinne ekokommuuniin. Sinun ei tarvitse ajaa autolla vaikka mies haluaisikin. Sinä voit alkaa kasvissyöjäksi vaikka mies ei alkaisikaan.
Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa että alkaisit vaan elämään entistä itsenäisemmin suhteessa sen sijaan että eroaisit rakastamastasi miehestä?
On ihan mahdollista että muutaman vuoden päästä alat taas kaivata enemmän miehesi seuraa kun olet saanut toteuttaa oman näköistäsi elämää.
Yksinoloa ei kannata myöskään idealisoida.
Silloinkin tulee niitä huonoja päiviä kun on yksin kipeänä kotona, laskuja sataa postista, puhelin hajoaa tai räntää sataa, työsopimus päättyy jne.Elämässä on paljon hetkiä jolloin myös kaipaa sitä rakastavaa ihmistä siihen vierelle jonka kanssa on pitkä yhteinen historia ja se turva.
Olen vasta vähän päälle kolmikymppinen mutta opin jo vuosia sitten, että tasapainoista kilttiä rakastavaa miestä on vaikeaa löytää parisuhteeseen, jopa silloin kun on kaunis ja nuori. Aina jollain käy tuuri, mutta moniin asioihin ei voi itse vaikuttaa vaikka haluaisikin.
Se taitaa olla joillain niin että ensin pitää tuhota se mikä on ja saada sitten kunnolla siipeensä ennenkuin tajuaa että turvallinen ja tasapainoinen parisuhde vailla draamaa voikin olla ihan ihmisen hyvinvointia merkittävästi parantava asia. Mutta silloin se on enää toiveuni.
Tuttava pariskunnalle kävi näin. Se oli tosin mies, joka halusi elää nuoruutensa uudestaan ... tai jotain vastaavaa. Vapaana olo ei kuitenkaan ollut ihan sitä mitä mies kuvitteli ja parin vuoden kuluttua olisi mennyt mielellään takaisin entiseen suhteeseen, mutta se paikka olikin jo varattu.
Kenenkään ei oman hyvinvointinsa vuoksi pidä ottaa tuollaisia takaisin. Se on henkinen seppuku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?
Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.
Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?
Eiköhän useimmat normaalit keski-ikäiset naiset ala tuntea itsensä aika hyvin.
Jos parisuhde ei maita vaikka miehessä ei ole pinnalta katsoen mitään vikaa, niin kyse on siitä että kumminkin parisuhteessa joutuu elämään usein miehen vaatimusten mukaan tai mies ei kykene kompromisseihin jotka tyydyttäisivät naista. Keski-ikäiset miehet kun eivät ole yleisesti kovinkaan sosiaalisia, joustavia ja huomioonottavia saati seikkailunhaluisia. Mutta naiset voivat olla!
Ja jos nainen on joutunut lasten takia olemaan kotona tai elämään perhe-elämää, niin keski-iässä alkaa olla hyvä aika ottaa ammattillisesti ja harrastusten kanssa takaisin se, minkä lapsiarjelle menetti. Miehillä harvemmin on tätä samaa tunnetta.
Itse tunnen useamman keski-ikäisen naisen, joka on myös halunnut ruveta tekemään jotain hyvintekeväisyyttä tai muuta yhteiskunnallista, joku on jopa siirtynyt politiikkaan tai ruvennut harrastamaan teatteria tai tanssia, kuka mitäkin, siis ihan esiintymäänkin. Aviomiehille tämä ei välttämättä käy, koska he ovat jo keski-iässä jo vähän kuin vanhuksia, jotka haluavat kököttää kotona ja että vaimo passaa ja palvelee.
Silloin ainoa vaihtoehto on lähteä ja luoda itselle se uusi elämä. Kukaan ei nuorru, joten turha haaskata elämäänsä yhden ukon kanssa telkkarin edessä nököttämiseen.
Voihan sitä stereotypisoida. Mutta ei vastaa tosiasioita.
Kyllä vastaa todellisuutta. Sulla lienee omia ongelmia hyväksyä tosiasiat.
Ei vastaa. Ainakin minun laajassa ystävä ja tuttavapiirissä ei ole miehiä jotka vaatisivat ystäviäni kököttömään kotona passaajana ja palvelijana. Onko joku weetee juttu tuo?
Ei ole WT vaan todellakin normaaleja hyvin toimeentulevia keskiluokkaisia ihmisiä pääkaupunkiseudulla. Tyypillinen kuvio on se, että vaimo haluaisi tavata ihmisiä, matkustella, käydä kulttuuririennoissa ja harrastaa liikuntaa -- mies ei halua mennä mukaan mutta ei halua myöskään olla yksin kotona.
Olet ehkä vielä liian nuori, mutta ainakin ikäluokissa 60+ tuollaista on paljonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?
Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.
Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?
Eiköhän useimmat normaalit keski-ikäiset naiset ala tuntea itsensä aika hyvin.
Jos parisuhde ei maita vaikka miehessä ei ole pinnalta katsoen mitään vikaa, niin kyse on siitä että kumminkin parisuhteessa joutuu elämään usein miehen vaatimusten mukaan tai mies ei kykene kompromisseihin jotka tyydyttäisivät naista. Keski-ikäiset miehet kun eivät ole yleisesti kovinkaan sosiaalisia, joustavia ja huomioonottavia saati seikkailunhaluisia. Mutta naiset voivat olla!
Ja jos nainen on joutunut lasten takia olemaan kotona tai elämään perhe-elämää, niin keski-iässä alkaa olla hyvä aika ottaa ammattillisesti ja harrastusten kanssa takaisin se, minkä lapsiarjelle menetti. Miehillä harvemmin on tätä samaa tunnetta.
Itse tunnen useamman keski-ikäisen naisen, joka on myös halunnut ruveta tekemään jotain hyvintekeväisyyttä tai muuta yhteiskunnallista, joku on jopa siirtynyt politiikkaan tai ruvennut harrastamaan teatteria tai tanssia, kuka mitäkin, siis ihan esiintymäänkin. Aviomiehille tämä ei välttämättä käy, koska he ovat jo keski-iässä jo vähän kuin vanhuksia, jotka haluavat kököttää kotona ja että vaimo passaa ja palvelee.
Silloin ainoa vaihtoehto on lähteä ja luoda itselle se uusi elämä. Kukaan ei nuorru, joten turha haaskata elämäänsä yhden ukon kanssa telkkarin edessä nököttämiseen.
Voihan sitä stereotypisoida. Mutta ei vastaa tosiasioita.
Kyllä vastaa todellisuutta. Sulla lienee omia ongelmia hyväksyä tosiasiat.
Ei vastaa. Ainakin minun laajassa ystävä ja tuttavapiirissä ei ole miehiä jotka vaatisivat ystäviäni kököttömään kotona passaajana ja palvelijana. Onko joku weetee juttu tuo?
Ei ole WT vaan todellakin normaaleja hyvin toimeentulevia keskiluokkaisia ihmisiä pääkaupunkiseudulla. Tyypillinen kuvio on se, että vaimo haluaisi tavata ihmisiä, matkustella, käydä kulttuuririennoissa ja harrastaa liikuntaa -- mies ei halua mennä mukaan mutta ei halua myöskään olla yksin kotona.
Olet ehkä vielä liian nuori, mutta ainakin ikäluokissa 60+ tuollaista on paljonkin.
Tuossa kai viitattiin keski-ikäisiin eikä eläkeikäisiin.
Nuorin lapseni lenti juuri pesästä, lenti idiootti suoraan ikkunaan ja kuolettui pois :D
OY VEY! Elämä on raffii laiffii.
Vit tua ko kyselet jos vastaukset ei miellytä.
Noi sun haaveet voi toteuttaa myös miehen kanssa mutta sulla on jotain muuta takana mistä et nyt avaudu ja oo rehellinen. Kokemuksesta tiedän.