Lue keskustelun säännöt.
Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?
25.09.2023 |
Mulla kotona puhumaton mies. Muutama parisuhteeseen liittyvä asia painaa omaa mieltä ja niistä olisi hyvä keskustella. Mutta kun yritän, toinen vaikenee tai sitten suuttuu ja tyyliin menee jo eropapereita tulostelemaan kun "hän ei kerran kelpaa mulle". Ja kun mies ei puhu, niin minä pidän sitten oikeana sitä miten asian päässäni oletan. Ja minä en mielellään saa ottaa kipeitä asioita esille koska häntä ahdistaa ja ilmeisesti kokee ne jollain tapaa arvosteluna itseään kohtaan, en tiedä. Eli tästä seurauksena vetäytyvä puhumaton ja hyökkäävä minä, silloin kun kehtaan nostaa jonkin asian esille. Toisaalta kun tietää että puhumatonta ahdistaa, on hirveän vaikea aloittaa mistään parisuhteeseen liittyvästä aiheesta keskustelua kun toinen kokee sen painostamisena ja vetäytyy entistä enemmän.
Millaisia kokemuksia teillä? Puhumaton, miksi et puhu?
Kommentit (1170)
Oma mies ei ole parisuhdeasioista puhuva. Se ei vaan osaa. Se pnkin inssi :D
Mutta kyllä saan sen pohtimaan asioita kun kysyn eikä se ole siis negatiivinen niiden aioiden suhteen, se vaan hahmottaa asiaa eri tavalla..
Sitä ei kiinnosta ihmissuhteet/ihmisten asiat sinällään, tekniikka ja koneiden toiminta kyllä.
Jos meillä olisi jokin ongelma, saisin sen kyllä varmaan puhumaan kun esittäisin rauhallisia kysymyksiä tyyliin "miten näet itse xxx". Tosin vastaus vois olla että "ihan jees, mitäpä niitä enempää miettimään".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitseeko näitä lukiessa ihmetellä, että joillekin ero tulee puskista.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ongelma ehkä juuri toisinpäin kuin AP:lla, eli onkin puhumaton ja sitoutumiskammoinen nainen, vaikka ollaan jo oltu yli vuosikin jo yhdessä. Hänellä on tosin trauma edellisestä erosta, joten ymmärrän myös häntä. Tuntuu vain kohtuuttomalta, kun ei saa yhteyttä häneen, haluaa pitää tahalleen etäisyyttä. On tottunut liikaa eron jälkeen yksinäisyyteen, ja on vahva. Tulee vain kestää ja odottaa, vaikka onni ja yhdessäolo on vain hänestä kiinni.
Kiva huomata että on olemassa sinunlaisiakin miehiä. Traumat tahtovat seurailla ihmisten mukana parisuhteesta toiseen, varsinkin ne käsittelemättömät. Itsekin luulen että en pystyisi enää luottamaan 100% kehenkään mieheen ja se toisi omat haasteensa mukanaan. Ja tämän puhumattoman kanssa on omaksuttu omat käytösmallit jotka istuvat tiukassa.
Tsemppiä ja jaksamista sulle!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tarvitseeko näitä lukiessa ihmetellä, että joillekin ero tulee puskista.
Mitä tarkoitat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhun:
-Puhumisiani käytetään aseena heti tilanteen tullen
-Se mitä sanon väärin ja mielipiteeni tai näkemykseni on väärä, kun se ei sovi naisen tämän hetken tunnekokemukseen
-Naapurin mummon serkkukin tietää pian ties mistä minun asiasta
-Seuraa itkukriisi, jossa olen väistämättä syyllinen paha ja joudun pyytämään anteeksiEn puhu:
-En osaa kommunikoida (naisen haluamalla tavalla)
-Olen tuppisuu ja vaikea
-Viallinen kun en osaa ilmaista tunteitani
-Taas käyttäydyn väärin ja pitäisi olla pyytämässä anteeksi omaa olemassaoliaEi voi voittaa. Parempi valita pienempi paha.
Klassinen juttu. Ongelma tässä on naisen odotukset ja vaatimukset, eikä miehen ominaisuudet. Sen sijaan että nainen opettelisi puhumaan miehen tavalla, niin nainen vaatii miestä olemaan naisen tavalla.
Ennnen kun uliset tästä, niin haistappa pa**a!
Jos kummalla tahansa parisuhteessa on ongelma, niin onhan se molempien ongelma. Vai eikö enää ollakaan yhtä toisen kanssa? Jos rakastamasi ihminen voi huonosti, niin kyllähän se vaikuttaa kumpaankin. Ei kumpikaan voi ulkoistaa asioita: "toisen vika" ja siihen vedoten vain kohauttaa olkapäitä.
Toinen onneton= yhdessä etsitään keinot asian ratkeamiseksi.
Rakkaus on tekoja ja työtä yhteiseksi hyväksi. Helppoa ei kukaan täysjärkinen ole sanonutkaan sen olevan.
Sitä se ei ole, ainakaan kun yhteisiä vuosia on näin paljon. Kaikenlaista tulee vastaan, väistämättä. On henkistä kasvua, menetyksiä, erilaisia elämänvaiheita, ala- ja ylämäkiä.....kaikesta ollaan ainakin tähän mennessä selvitty ja tästäkin haluaisin vielä yli päästä. Eikö sitten jo ala helpottaa? Ainakin jos ikää ajatellaan.
Ap
Niinhän sitä ajattelisi ja toivoisi.
E.Eriksonin kehityksen vaiheteorian vika kohta on "minän eheys" >< "epätoivo". Vanhuudessa ihminen klousaa elämänsä mielessä, joko saaden hyvän narratiivin ja tarinan itselleen ja sitä kautta käsityksen minän eheydestä. Jos taas asiat on hyvin pirstaleisia tai moni asia mennyt pieleen ja on paljon tyytymättömyyttä, voi lopputulema olla epätoivo. Emme tiedä kumpaan miehesi päätyy, voi olla että ei saa onnellista loppua mielessään ja sitten kärsit sinäkin :(
Toki voi olla kyse vain miehen ikäkriisistä, ja kun se helpottaa, teidänkin yhteiselo voi helpottua. Sitä toivoen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?
Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.
Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.
Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.
Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.
Ap
Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.
Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.
Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."
Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."
Ap
Annoin alapeukun kun mielestäni antamasi esimerkit olivat aika huonoja "keskustelun"avauksia. Esim. en itse sanoisi (kysyisi) että mennäänkö elokuviin vaan sanoisin että haluaisin että mentäisiin yhdessä elokuviin.
Myöskään en kysyisi miksi et halua seksiä koska se voi olla väärä oletus. Voi olla että mies haluaa mutta ei pysty tai haluaa mutta ei kysyjän kanssa.
Mä taas sanoin nykyiselle miehelleni jo silloin 12v sitten, ennen kuin alettiin seurustelemaan, että minä en sitten jaksa mitään kukkaispuhetta, että jos on jotain sanottavaa niin sen voi sanoa ärsyyntyneenäkin, ja ihan suoraan että miksi sinä AINA jätät kalsarisi lattialle. Olemme molemmat aikuisia ihmisiä, ja ymmärrämme että joku asia voi ottaa pattiin toista, ja että se pitää silloin lopettaa. Että en ala aikuiselle ihmiselle puhumaan minustatuntuu-kieltä kuin pikkuvauvalle, vaan jos sukat on lattialla päivästä toiseen, niin sen verran siteääkin kuulla mitä toisella on siitä sanottavanaan. Ei akuinen ihminen ei voi olla niin herkkä että loukkaantuu sydänjuuriaan myöten kysymyksestä "mennäänkö elokuviin?" vaan se pitää asetella muotoon "minä haluaisin mennä yhdessä kanssasi elokuviin", jottei mies saa mieltään mustaksi. Tuollaisen päässä on pakko olla jotain vikaa, eikä se vika ole sellainen jonka osaisin, saati edes haluaisin korjata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhun:
-Puhumisiani käytetään aseena heti tilanteen tullen
-Se mitä sanon väärin ja mielipiteeni tai näkemykseni on väärä, kun se ei sovi naisen tämän hetken tunnekokemukseen
-Naapurin mummon serkkukin tietää pian ties mistä minun asiasta
-Seuraa itkukriisi, jossa olen väistämättä syyllinen paha ja joudun pyytämään anteeksiEn puhu:
-En osaa kommunikoida (naisen haluamalla tavalla)
-Olen tuppisuu ja vaikea
-Viallinen kun en osaa ilmaista tunteitani
-Taas käyttäydyn väärin ja pitäisi olla pyytämässä anteeksi omaa olemassaoliaEi voi voittaa. Parempi valita pienempi paha.
Klassinen juttu. Ongelma tässä on naisen odotukset ja vaatimukset, eikä miehen ominaisuudet. Sen sijaan että nainen opettelisi puhumaan miehen tavalla, niin nainen vaatii miestä olemaan naisen tavalla.
Ennnen kun uliset tästä, niin haistappa pa**a!
Jos kummalla tahansa parisuhteessa on ongelma, niin onhan se molempien ongelma. Vai eikö enää ollakaan yhtä toisen kanssa? Jos rakastamasi ihminen voi huonosti, niin kyllähän se vaikuttaa kumpaankin. Ei kumpikaan voi ulkoistaa asioita: "toisen vika" ja siihen vedoten vain kohauttaa olkapäitä.
Toinen onneton= yhdessä etsitään keinot asian ratkeamiseksi.
Rakkaus on tekoja ja työtä yhteiseksi hyväksi. Helppoa ei kukaan täysjärkinen ole sanonutkaan sen olevan.
Sitä se ei ole, ainakaan kun yhteisiä vuosia on näin paljon. Kaikenlaista tulee vastaan, väistämättä. On henkistä kasvua, menetyksiä, erilaisia elämänvaiheita, ala- ja ylämäkiä.....kaikesta ollaan ainakin tähän mennessä selvitty ja tästäkin haluaisin vielä yli päästä. Eikö sitten jo ala helpottaa? Ainakin jos ikää ajatellaan.
Ap
Niinhän sitä ajattelisi ja toivoisi.
E.Eriksonin kehityksen vaiheteorian vika kohta on "minän eheys" >< "epätoivo". Vanhuudessa ihminen klousaa elämänsä mielessä, joko saaden hyvän narratiivin ja tarinan itselleen ja sitä kautta käsityksen minän eheydestä. Jos taas asiat on hyvin pirstaleisia tai moni asia mennyt pieleen ja on paljon tyytymättömyyttä, voi lopputulema olla epätoivo. Emme tiedä kumpaan miehesi päätyy, voi olla että ei saa onnellista loppua mielessään ja sitten kärsit sinäkin :(
Toki voi olla kyse vain miehen ikäkriisistä, ja kun se helpottaa, teidänkin yhteiselo voi helpottua. Sitä toivoen!
Kiitos! Ikäkriisiä mäkin "toivon". Se sentään helpottaa ajan kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?
Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.
Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.
Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.
Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.
Ap
Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.
Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.
Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."
Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."
Ap
Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.
Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.
Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.
Tsemppiä AP <3
Koska se on ollut miehen rooli kestää. Ihan samalla tavalla osa naisista laittaa joulua ja uhriutuvat kun muut eivät osallistu, koska heitä ei joulu kiinnosta. Myrkylliset käytösmallit ovat tiukassa.
Kyllä kyllä. Mutta MIKSI ihminen suostuu elämään näin? Eikö koskaan tule fiilis, et voisinpa kokea eri tavalla, murtaa kaavaa? Ei ole helppoa, mutta onko loppuelämän kärsimyskään sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ongelma ehkä juuri toisinpäin kuin AP:lla, eli onkin puhumaton ja sitoutumiskammoinen nainen, vaikka ollaan jo oltu yli vuosikin jo yhdessä. Hänellä on tosin trauma edellisestä erosta, joten ymmärrän myös häntä. Tuntuu vain kohtuuttomalta, kun ei saa yhteyttä häneen, haluaa pitää tahalleen etäisyyttä. On tottunut liikaa eron jälkeen yksinäisyyteen, ja on vahva. Tulee vain kestää ja odottaa, vaikka onni ja yhdessäolo on vain hänestä kiinni.
Monesti liiallinen itsenäisyys ja tarvitsemattomuus on vahvan rooliin verhottua heikkoutta. Vähän niinkuin itkevä mies on vahvempi kuin sellainen, joka ei uskalla koskaan itkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?
Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.
Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.
Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.
Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.
Ap
Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.
Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.
Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."
Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."
Ap
Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.
Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.
Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.
Tsemppiä AP <3
Koska se on ollut miehen rooli kestää. Ihan samalla tavalla osa naisista laittaa joulua ja uhriutuvat kun muut eivät osallistu, koska heitä ei joulu kiinnosta. Myrkylliset käytösmallit ovat tiukassa.
Kyllä kyllä. Mutta MIKSI ihminen suostuu elämään näin? Eikö koskaan tule fiilis, et voisinpa kokea eri tavalla, murtaa kaavaa? Ei ole helppoa, mutta onko loppuelämän kärsimyskään sitä?
Mistä syntyy se käsitys että mies kärsisi esim. siitä puhumattomuudestaan? Ei välttämättä kärsi. Hän on vain tyytyväinen että vaimo on hoitanut lapset, kodin ja hössöttänyt joulun. Ero syntyy yleensä siinä vaiheessa kun jompikumpi ei tähän samaan kaavaan ole tyytyväinen. Tyrväinen taas voi hyvinkin kokea kaiken olevan ihan hyvin ja yllättyy jos toinen ottaakin eron.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritin puhua eksälle. Yritin puhua eksälle sanoen, että minun on pakko erota, jos ei saada puhuttua. Kirjoitin kirjeen. Odotin. Ilmoitin erosta. Eksä olisi halunnut puhua!
Niin se kirje. Hän ei koskaan palannut siihen mitenkään. Se kirje oli hänellä, löysin sen vahingossa ja siihen oli kirjoitettu paljon ikäviä komentteja kirjoittamiini asioihin.
Minulle on parikin kertaa käynyt noin, että toinen haluaisi puhua sitten eron jälkeen, ja yrittää saada homman toimimaan. MAhdollisuuksia olen ensin antanut kymmeniä, mutta niitä ei ole haluttu käyttää. Sitten vasta kun ero on todellinen, ja tavarat kannettu uuteen kotiin, niin alkaa itkuviesteily, ja että kyllä minä nyt haluaisin niin puhua. Se vain, että kun olen eronnut, olen eronnut, sillä en koskaan eroa rurhan päiten ja huvikseni, vaan vakaana aikomuksena päättää yhteiselämä kys. hlön kanssa siihen koskaan enää palaamatta. Onpa joku vielä kysellyt eron jälkeen eron syistäkin, ja että mitä hän teki väärin. En ole vastannut niihin enää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä puhumaton mies paljastuikin pettäjämieheksi. Oli kova loukkaantumaan kyllä kaikesta, ryntäsi pois paikalta tai mökötti mykkäkoulussa ilman että selitti mistä kiikastaa. Ei osannut käsitellä omaa pettämistään, vaan käänsi minusta pahan ja näki kaiken mitä tein tai sanoin jonain syyttämisenä tai kritiikkinä, koska poti huonoa omatuntoa. Varmaan siten myös perusteli pettämisen itselleen, että kun olen niin kauhea arvostelemaan (hänen mielestä joku normaali kysymys oli arvostelua). Pettäminen selitti myös sen, miksi mitään yhteisiä suunnitelmia oli vaikea tehdä, tai niistä puhumisesta seurasi taas ihme mökötysshow ja yleensä hän vain häipyi äärimmäisen loukattuna johonkin. En kuulemma koskaan kuunnellut häntä ja sitä mitä hän haluaa. Vaikeaahan se oli, kun ei kertonut (eikä tietenkään kertonut, kun suunnitelma oli että menee treenireissullaan toisen naisen luo, ja yhteiset suunnitelmat pilaisivat sen).
Okei, mielenkiintoista. Nää pettäjämiehet (sanon siksi että miehet, koska en tiedä toimivatko naiset samoin, ei kokemusta) on siitä outoja nahjuksia että kääntävät omat kamalat tekonsa poikkeuksetta naisen syyksi: "Siksi petin kun sinä....."
Sikälikin mielenkiintoinen kommentti mun näkökulmasta että mäkään en saa tehdä yhteisiä esim. reissusuunnitelmia, hän haluaa toimia spontaanisti.
Hitto, miksi pitää tuolla tavalla salakähmäillä toisen selän takana? Äh, toihan oli kuin meiltä, mutta sanokaa nyt että vieläkö liki 60-v toimii tuolla tavalla? Jaksaako se häslätä kuten nuoremmat?
Ap
Todellakin jaksaa. Aivan liikaa tuudittaudut miehen ikään, sanoit aiemmin, että hän on 57-vuotias. Tuon ikäiset eivät todellakaan ole mitään vanhoja. Miten sä tuohon miehesi ikään takerrut joka sivulla (ihmettelet, voiko muka 57-vuotias mies vielä pettää :D).
Jaksoihan se Jörn Donnerkin pitää salasuhdetta yllä 50 vuoden ajan ja vielä juuri ennen kuolemaansa kirjoitteli haikeita kaipausviestejä tälle salarakkaalleen, jonka hänen piti tavata salaa (mutta ehti kuolla päivää ennen salatapaamista). Ja Donner oli hei 86-vuotias ja juuri täyttämässä 87 vuotta.
Eli Donner oli 30 vuotta miestäsi vanhempi ja koko tuon ajan piti salarakasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelastaisiko se parisuhteen jos ap purisi hammasta ja harrastaisi miehen kanssa jotain sellaista mistä mies innostuu? Meillä oli pientä kriisiä ja vaimo ei tiennyt mitä haluaa elämältään. Hän oli aina halunnut tanssikurssille, mutta en ollut suostunut , koska ei vähempää voisi kiinnostaa joku tanssi. No ehdotin kurssia ja kas, parisuhde alkoikin voimaan paremmin, sillä vaimo näki minut uudessa valossa. Käydään edelleen tanssimassa siksi että vaimo tykkää siitä. Tämän lisäksi vaimo tulee kököttömään veneeseen kun minä kalastan ja ravustan.
Meillä on paljonkin tuollaisia, mutta sillä erotuksella että kumpikaan ei tee mitään itselleen vastenmielistä vaain toisen takia, vaan ollaan kumpikin innostuttu niistä toisen jutuista. Mieheni on alkanut käymään jalkapallomatseissa yksinäänkin, vaikka en edes menisi mukaan, ja hän on jo aivan kelpo kalamieskin, vaikkei ollut ksokaan sitä harrastanut ennen minua. Itse taas olen tykästynyt marjastukseen ja sienestykseen, ja käyn yksin jos mies ei pääse mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko harkinneet terapiaa, joko yksilö- tai pari? Puhumattomuus ja defensiivisyys johtuu usein huonosta itsetunnosta ja kyvyttömyydestä tunnistaa omia tunteita ja haluja.
Tai sitten riitatilanteiden pelosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelastaisiko se parisuhteen jos ap purisi hammasta ja harrastaisi miehen kanssa jotain sellaista mistä mies innostuu? Meillä oli pientä kriisiä ja vaimo ei tiennyt mitä haluaa elämältään. Hän oli aina halunnut tanssikurssille, mutta en ollut suostunut , koska ei vähempää voisi kiinnostaa joku tanssi. No ehdotin kurssia ja kas, parisuhde alkoikin voimaan paremmin, sillä vaimo näki minut uudessa valossa. Käydään edelleen tanssimassa siksi että vaimo tykkää siitä. Tämän lisäksi vaimo tulee kököttömään veneeseen kun minä kalastan ja ravustan.
Meillä on paljonkin tuollaisia, mutta sillä erotuksella että kumpikaan ei tee mitään itselleen vastenmielistä vaain toisen takia, vaan ollaan kumpikin innostuttu niistä toisen jutuista. Mieheni on alkanut käymään jalkapallomatseissa yksinäänkin, vaikka en edes menisi mukaan, ja hän on jo aivan kelpo kalamieskin, vaikkei ollut ksokaan sitä harrastanut ennen minua. Itse taas olen tykästynyt marjastukseen ja sienestykseen, ja käyn yksin jos mies ei pääse mukaan.
Eli ns. kasvatte erilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jos alat epäilemään että mies pettää, onko suhteessanne luottamus kunnossa? En antaisi hirveästi valtaa näille katkerille mammoille, joiden työnä on näiden pettämiskommenttien jatkuva kirjoittelu. Jos haluat hyvän parisuhteen, sinun pitää pystyä luottamaan, tiedät sen itsekkin. Stalkkaus ja epäily ovat täysin turhia asioita, silloin ei ole luottamusta ja suhde on tyhjä.
Yrittäisin rakentaa kommunikaatiota sellaisten asioiden kautta jotka miestäsi kiinnostaa. Ota hivenen jostain sellaisesta selvää ja kysy mieheltäsi lisää, ehkä sitä kautta saatte portit auki.
Voihan se olla niin, että mies tietää että jokin on vialla, mutta ei tiedä mikä. Yhteinen harrastus on paras keino nähdä se arkipäiväinen kumppani eri valossa.
Tekihän se taannoinen pettäminen mulle avonaisen haavan, joka nyt on jo arpeutunut, mutta on se jälkensä jättänyt. Tuskin koskaan enää luottamus voi tuollaisen jälkeen täysin ennalleen palautuakaan. Kieltämättä nää kommentit sai mulle ns. vainoharhoja tulille ja mietin että jos sittenkin. Tää oli hyvä ja asiallinen kommentti, rakentava. Jos ei nyt lähdettäisikään sille epäilyksen tielle kovinkaan pitkälle (mutta pidän silmäni ja korvani auki). Mä yritän luottaa toisen sanaan, voin olla sinisilmäinen, mutta tätä mies on multa toivonut.
Ap
Niin, mitä mies on sinulta toivonut? Että luotat sokeasti häneen?
Tämän ketjun seuraaminen on hetkittäin aika triggeröivää. Ap panostaa ihan liikaa tuottoon nähden. Ap on hyvä ja rakastava ihminen ja ansaitsisi paljon parempaa.
Kyllä, toivonut luottamusta, sanoo että ilman sitä suhdetta ei voi jatkaa. Ei halua enää palata siihen mitä joskus tapahtui, silloin 15 v. sitten. Siksi olen aika varovainen näissä asioissa, vaikka toki niihin joskus palaan ja epäluottamuskin nostaa päätään.
Kiitos! Mä tiedän että panostan ja olen ihmisenä sellainen että yritän ymmärtää.
Ap
Siis anteeksi mitä mä just äsken luin?!?
Mies petti sinua 15 vuotta sitten, asiaa ei koskaan puitu kunnolla. Ja mies on siitä asti vaatinut sinua luottamaan häneen sokeasti ja sinisilmäisesti ja uhkailee, että mikäli sä et sokeasti luota, niin sitten se on ero.
Eli mies voi tehdä ihan mitä haluaa, koska hän ikäänkuin pakottaa sut eron uhalla luottamaan häneen sokeasti ja tietää, ettet uskaltaisi stalkata hänen puhelintaan, sähköpostiaan yms. yms. yms.
Huh hu huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?
Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.
Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.
Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.
Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.
Ap
Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.
Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.
Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."
Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."
Ap
Annoin alapeukun kun mielestäni antamasi esimerkit olivat aika huonoja "keskustelun"avauksia. Esim. en itse sanoisi (kysyisi) että mennäänkö elokuviin vaan sanoisin että haluaisin että mentäisiin yhdessä elokuviin.
Myöskään en kysyisi miksi et halua seksiä koska se voi olla väärä oletus. Voi olla että mies haluaa mutta ei pysty tai haluaa mutta ei kysyjän kanssa.Mä taas sanoin nykyiselle miehelleni jo silloin 12v sitten, ennen kuin alettiin seurustelemaan, että minä en sitten jaksa mitään kukkaispuhetta, että jos on jotain sanottavaa niin sen voi sanoa ärsyyntyneenäkin, ja ihan suoraan että miksi sinä AINA jätät kalsarisi lattialle. Olemme molemmat aikuisia ihmisiä, ja ymmärrämme että joku asia voi ottaa pattiin toista, ja että se pitää silloin lopettaa. Että en ala aikuiselle ihmiselle puhumaan minustatuntuu-kieltä kuin pikkuvauvalle, vaan jos sukat on lattialla päivästä toiseen, niin sen verran siteääkin kuulla mitä toisella on siitä sanottavanaan. Ei akuinen ihminen ei voi olla niin herkkä että loukkaantuu sydänjuuriaan myöten kysymyksestä "mennäänkö elokuviin?" vaan se pitää asetella muotoon "minä haluaisin mennä yhdessä kanssasi elokuviin", jottei mies saa mieltään mustaksi. Tuollaisen päässä on pakko olla jotain vikaa, eikä se vika ole sellainen jonka osaisin, saati edes haluaisin korjata.
Mutta joku muu voi haluta jatkaa suhdettaan vaikeassakin tilanteessa.
Pointti on se, että jos olet ns. jo kokeillut kaikkea eikä se ole toiminut, niin kannattaa kokeilla erilaista lähestymistapaa, vaikkapa just kysymyksenasettelua eri tavalla. Oma mies aina "valittaa", jos kysyn suljettuja kysymyksiä tyyliin "onx sulla kivaa", kun avoin "kuis sulla menee" olis parempi ;) Samoin, jos vaikka aina raivostut tietyssä tilanteessa ja se triggeröi puolisosi, niin äläpä seuraavalla kerralla raivostukaan vaan ala vaikka laulamaan. Takuulla kumppani reagoi siihen taas eri tavalla, ja kenties saadaan asiaa eri pohjalta eteenpäin, uusin fiiliksin.
Hienoa jos sulla suhde toimii kuin juna ilman mitään ajoittaisia temppuja, mutta kaikilla ei toimi, joten silloin kandee kokeilla jotain muuta, jos ei heti halua erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelastaisiko se parisuhteen jos ap purisi hammasta ja harrastaisi miehen kanssa jotain sellaista mistä mies innostuu? Meillä oli pientä kriisiä ja vaimo ei tiennyt mitä haluaa elämältään. Hän oli aina halunnut tanssikurssille, mutta en ollut suostunut , koska ei vähempää voisi kiinnostaa joku tanssi. No ehdotin kurssia ja kas, parisuhde alkoikin voimaan paremmin, sillä vaimo näki minut uudessa valossa. Käydään edelleen tanssimassa siksi että vaimo tykkää siitä. Tämän lisäksi vaimo tulee kököttömään veneeseen kun minä kalastan ja ravustan.
Meillä on paljonkin tuollaisia, mutta sillä erotuksella että kumpikaan ei tee mitään itselleen vastenmielistä vaain toisen takia, vaan ollaan kumpikin innostuttu niistä toisen jutuista. Mieheni on alkanut käymään jalkapallomatseissa yksinäänkin, vaikka en edes menisi mukaan, ja hän on jo aivan kelpo kalamieskin, vaikkei ollut ksokaan sitä harrastanut ennen minua. Itse taas olen tykästynyt marjastukseen ja sienestykseen, ja käyn yksin jos mies ei pääse mukaan.
Eli ns. kasvatte erilleen.
Nyt joudut kyllä hieman avaamaan logiikkaasi.
Olen eri, mutta mieheni isä sairastaa. Se on kova paikka miehen äidille, ja miehen sisaruksille. Hän sitä aina välillä miettii, ja kokee menettäneensä isän jo tämän eläessä, kun isä on muuttunut ihan tunnistamattomaksi. Hän haluaa käydä tätä läpi kanssani keskustellen ja kertoen peloistaan ja tuntemuksistaan. Mieheni kokee sen auttavan häntä jaksamaan.
Oma siskoni on alkoholisti, ja mieheni kuuntelee sujuvasti kun olen murheissani hänen lapsistaan jotka joutuvat juomisesta kärsimään. Myös lapsuudestani on purskahdellut siskon alkoholismin myötä muistiin kaikenlaista, joita sitteen mieheni kanssa käsittelemme yhdessä.
Tuossa nyt pari esimerkkiä.