Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?

Vierailija kirjoitti:

No meillä puhumaton mies paljastuikin pettäjämieheksi. Oli kova loukkaantumaan kyllä kaikesta, ryntäsi pois paikalta tai mökötti mykkäkoulussa ilman että selitti mistä kiikastaa. Ei osannut käsitellä omaa pettämistään, vaan käänsi minusta pahan ja näki kaiken mitä tein tai sanoin jonain syyttämisenä tai kritiikkinä, koska poti huonoa omatuntoa. Varmaan siten myös perusteli pettämisen itselleen, että kun olen niin kauhea arvostelemaan (hänen mielestä joku normaali kysymys oli arvostelua). Pettäminen selitti myös sen, miksi mitään yhteisiä suunnitelmia oli vaikea tehdä, tai niistä puhumisesta seurasi taas ihme mökötysshow ja yleensä hän vain häipyi äärimmäisen loukattuna johonkin. En kuulemma koskaan kuunnellut häntä ja sitä mitä hän haluaa. Vaikeaahan se oli, kun ei kertonut (eikä tietenkään kertonut, kun suunnitelma oli että menee treenireissullaan toisen naisen luo, ja yhteiset suunnitelmat pilaisivat sen).

Okei, mielenkiintoista. Nää pettäjämiehet (sanon siksi että miehet, koska en tiedä toimivatko naiset samoin, ei kokemusta) on siitä outoja nahjuksia että kääntävät omat kamalat tekonsa poikkeuksetta naisen syyksi: "Siksi petin kun sinä....."

Sikälikin mielenkiintoinen kommentti mun näkökulmasta että mäkään en saa tehdä yhteisiä esim. reissusuunnitelmia, hän haluaa toimia spontaanisti.

Hitto, miksi pitää tuolla tavalla salakähmäillä toisen selän takana? Äh, toihan oli kuin meiltä, mutta sanokaa nyt että vieläkö liki 60-v toimii tuolla tavalla? Jaksaako se häslätä kuten nuoremmat?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei saa miehestä mitään irti ja se on ongelma? Eipä se mieskään tunnu saavan naisesta jos mikään ei kiinnosta. Sanonpahan vain.

Odottaako mies edes saavansa parisuhteesta jotain irti? Ehkä hän saa ne asiat joita kokee tarvitsevansa. Voi hyvin olla että se mies saa ruuan kun tulee kotiin töistä tai harrastuksistaan tai puhtaat vaatteet joita ei tarvitse vaivautua itse pesemään tai jotain muuta.

Niin jokainen määrittelee itse mitä parisuhteelta odottaa. Ongelmallista on se kun omat odotukset muuttuvat ja sen kumppanin tulisi muuttua mukana.

Mun odotukset on ehkä muuttuneet, mies on aina ollut tuollainen. Tosin mun mielestä on vähän vielä vetäytyneempi kuin ennen.

Ap

Ehkä hän on ahdistunut uusista odotuksista itseään kohtaan? Harvemmin sitä ihmiset muuttuvat samaan aikaan ja kykenevät täyttämään aina optimaalisesti kumppaninsa tarpeet. Joskus kasvetaan myös erilleen ja joskus se toinen pysyy vain sitkeesti sinä ihmisenä kuin on aina ollutkin. Yhteiset intressit tulevaisuutta ajatellen saa puhaltamaan yhteen hiileen kahden sijasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.

Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.

Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.

Tsemppiä AP <3

Kiitos! Ja kiitos kommentista. <3

Ap

Vierailija kirjoitti:

Täsmälleen sama tilanne kuin ap:lla ja olen ollut aivan rikki pitkään. Niin rikki, että hain pari vkoa sitten ahdistukseen mielialalääkityksen. Nyt ei miehen puhumattomuus enää ahdista. Tänäkin aamuna mies jotain yksinään kiukutteli ja mökötti, ei aavistustakaan mitä. Mutta ensimmäistä kertaa pariin vuoteen en tuntenut ahdistusta asiasta, pystyin sivuttamaan asian täysin ja jatkoin omia aamutoimiani. Vielä pari vkoa sitten olisin ahdistunut miehen käytöksestä mille ei mitään syytä saa ja vatvonut asiaa ja miettinyt eroamista koko pvän.

Toista ei voi muuttaa. Voi vain huolehtia itsestään.

Eikö olisi parempi erota, kuin hoitaa mielialalääkkeillä itseään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhun:

-Puhumisiani käytetään aseena heti tilanteen tullen

-Se mitä sanon väärin ja mielipiteeni tai näkemykseni on väärä, kun se ei sovi naisen tämän hetken tunnekokemukseen

-Naapurin mummon serkkukin tietää pian ties mistä minun asiasta

-Seuraa itkukriisi, jossa olen väistämättä syyllinen paha ja joudun pyytämään anteeksi

En puhu:

-En osaa kommunikoida (naisen haluamalla tavalla)

-Olen tuppisuu ja vaikea

-Viallinen kun en osaa ilmaista tunteitani

-Taas käyttäydyn väärin ja pitäisi olla pyytämässä anteeksi omaa olemassaolia

Ei voi voittaa. Parempi valita pienempi paha.

Klassinen juttu. Ongelma tässä on naisen odotukset ja vaatimukset, eikä miehen ominaisuudet. Sen sijaan että nainen opettelisi puhumaan miehen tavalla, niin nainen vaatii miestä olemaan naisen tavalla.

Ennnen kun uliset tästä, niin haistappa pa**a!

Jos kummalla tahansa parisuhteessa on ongelma, niin onhan se molempien ongelma. Vai eikö enää ollakaan yhtä toisen kanssa? Jos rakastamasi ihminen voi huonosti, niin kyllähän se vaikuttaa kumpaankin. Ei kumpikaan voi ulkoistaa asioita: "toisen vika" ja siihen vedoten vain kohauttaa olkapäitä.

Toinen onneton= yhdessä etsitään keinot asian ratkeamiseksi.

Rakkaus on tekoja ja työtä yhteiseksi hyväksi. Helppoa ei kukaan täysjärkinen ole sanonutkaan sen olevan.

Sitä se ei ole, ainakaan kun yhteisiä vuosia on näin paljon. Kaikenlaista tulee vastaan, väistämättä. On henkistä kasvua, menetyksiä, erilaisia elämänvaiheita, ala- ja ylämäkiä.....kaikesta ollaan ainakin tähän mennessä selvitty ja tästäkin haluaisin vielä yli päästä. Eikö sitten jo ala helpottaa? Ainakin jos ikää ajatellaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No meillä puhumaton mies paljastuikin pettäjämieheksi. Oli kova loukkaantumaan kyllä kaikesta, ryntäsi pois paikalta tai mökötti mykkäkoulussa ilman että selitti mistä kiikastaa. Ei osannut käsitellä omaa pettämistään, vaan käänsi minusta pahan ja näki kaiken mitä tein tai sanoin jonain syyttämisenä tai kritiikkinä, koska poti huonoa omatuntoa. Varmaan siten myös perusteli pettämisen itselleen, että kun olen niin kauhea arvostelemaan (hänen mielestä joku normaali kysymys oli arvostelua). Pettäminen selitti myös sen, miksi mitään yhteisiä suunnitelmia oli vaikea tehdä, tai niistä puhumisesta seurasi taas ihme mökötysshow ja yleensä hän vain häipyi äärimmäisen loukattuna johonkin. En kuulemma koskaan kuunnellut häntä ja sitä mitä hän haluaa. Vaikeaahan se oli, kun ei kertonut (eikä tietenkään kertonut, kun suunnitelma oli että menee treenireissullaan toisen naisen luo, ja yhteiset suunnitelmat pilaisivat sen).

Okei, mielenkiintoista. Nää pettäjämiehet (sanon siksi että miehet, koska en tiedä toimivatko naiset samoin, ei kokemusta) on siitä outoja nahjuksia että kääntävät omat kamalat tekonsa poikkeuksetta naisen syyksi: "Siksi petin kun sinä....."

Sikälikin mielenkiintoinen kommentti mun näkökulmasta että mäkään en saa tehdä yhteisiä esim. reissusuunnitelmia, hän haluaa toimia spontaanisti.

Hitto, miksi pitää tuolla tavalla salakähmäillä toisen selän takana? Äh, toihan oli kuin meiltä, mutta sanokaa nyt että vieläkö liki 60-v toimii tuolla tavalla? Jaksaako se häslätä kuten nuoremmat?

Ap

Oletko perehtynyt narsismiin ja pystynyt aukottomasti poissulkemaan sen? Meinaan moni kertomassasi pätisi siihen erittäin hyvin ja monet puolisot vääntyvät vuosia ja vuosikymmeniä rusetille yhteisen hyvän eteen eivätkä saa kiinni siitä, mikä ihme mättää ja miksi asiat eivät muutu paremmiksi.

Silloin se keskustelukin olisi turhaa, koska toinen joko vaikenee, pakenee, vastahyökkää tai sekoittaa pakkaa ihan urakalla niin, että keskustelun jälkeen on uuvuksissa ja yhtä epätietoinen olo. Ja kokee kaiken keskustelun jotenkin riidanhaastamisena tai turhana.

Pelastaisiko se parisuhteen jos ap purisi hammasta ja harrastaisi miehen kanssa jotain sellaista mistä mies innostuu? Meillä oli pientä kriisiä ja vaimo ei tiennyt mitä haluaa elämältään. Hän oli aina halunnut tanssikurssille, mutta en ollut suostunut , koska ei vähempää voisi kiinnostaa joku tanssi. No ehdotin kurssia ja kas, parisuhde alkoikin voimaan paremmin, sillä vaimo näki minut uudessa valossa. Käydään edelleen tanssimassa siksi että vaimo tykkää siitä. Tämän lisäksi vaimo tulee kököttömään veneeseen kun minä kalastan ja ravustan.

Yritin puhua eksälle. Yritin puhua eksälle sanoen, että minun on pakko erota, jos ei saada puhuttua. Kirjoitin kirjeen. Odotin. Ilmoitin erosta. Eksä olisi halunnut puhua!

Niin se kirje. Hän ei koskaan palannut siihen mitenkään. Se kirje oli hänellä, löysin sen vahingossa ja siihen oli kirjoitettu paljon ikäviä komentteja kirjoittamiini asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap jos alat epäilemään että mies pettää, onko suhteessanne luottamus kunnossa? En antaisi hirveästi valtaa näille katkerille mammoille, joiden työnä on näiden pettämiskommenttien jatkuva kirjoittelu. Jos haluat hyvän parisuhteen, sinun pitää pystyä luottamaan, tiedät sen itsekkin. Stalkkaus ja epäily ovat täysin turhia asioita, silloin ei ole luottamusta ja suhde on tyhjä.

Yrittäisin rakentaa kommunikaatiota sellaisten asioiden kautta jotka miestäsi kiinnostaa. Ota hivenen jostain sellaisesta selvää ja kysy mieheltäsi lisää, ehkä sitä kautta saatte portit auki.

Voihan se olla niin, että mies tietää että jokin on vialla, mutta ei tiedä mikä. Yhteinen harrastus on paras keino nähdä se arkipäiväinen kumppani eri valossa.

Tekihän se taannoinen pettäminen mulle avonaisen haavan, joka nyt on jo arpeutunut, mutta on se jälkensä jättänyt. Tuskin koskaan enää luottamus voi tuollaisen jälkeen täysin ennalleen palautuakaan. Kieltämättä nää kommentit sai mulle ns. vainoharhoja tulille ja mietin että jos sittenkin. Tää oli hyvä ja asiallinen kommentti, rakentava. Jos ei nyt lähdettäisikään sille epäilyksen tielle kovinkaan pitkälle (mutta pidän silmäni ja korvani auki). Mä yritän luottaa toisen sanaan, voin olla sinisilmäinen, mutta tätä mies on multa toivonut.

Ap

Niin, mitä mies on sinulta toivonut? Että luotat sokeasti häneen?

Tämän ketjun seuraaminen on hetkittäin aika triggeröivää. Ap panostaa ihan liikaa tuottoon nähden. Ap on hyvä ja rakastava ihminen ja ansaitsisi paljon parempaa.

Kyllä, toivonut luottamusta, sanoo että ilman sitä suhdetta ei voi jatkaa. Ei halua enää palata siihen mitä joskus tapahtui, silloin 15 v. sitten. Siksi olen aika varovainen näissä asioissa, vaikka toki niihin joskus palaan ja epäluottamuskin nostaa päätään.

Kiitos! Mä tiedän että panostan ja olen ihmisenä sellainen että yritän ymmärtää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No meillä puhumaton mies paljastuikin pettäjämieheksi. Oli kova loukkaantumaan kyllä kaikesta, ryntäsi pois paikalta tai mökötti mykkäkoulussa ilman että selitti mistä kiikastaa. Ei osannut käsitellä omaa pettämistään, vaan käänsi minusta pahan ja näki kaiken mitä tein tai sanoin jonain syyttämisenä tai kritiikkinä, koska poti huonoa omatuntoa. Varmaan siten myös perusteli pettämisen itselleen, että kun olen niin kauhea arvostelemaan (hänen mielestä joku normaali kysymys oli arvostelua). Pettäminen selitti myös sen, miksi mitään yhteisiä suunnitelmia oli vaikea tehdä, tai niistä puhumisesta seurasi taas ihme mökötysshow ja yleensä hän vain häipyi äärimmäisen loukattuna johonkin. En kuulemma koskaan kuunnellut häntä ja sitä mitä hän haluaa. Vaikeaahan se oli, kun ei kertonut (eikä tietenkään kertonut, kun suunnitelma oli että menee treenireissullaan toisen naisen luo, ja yhteiset suunnitelmat pilaisivat sen).

Olen muuten kaikesta samaa mieltä, mutta en usko hetkeäkään, että hänellä oli huono omatunto. Hän koki oikeutusta ja siksi toimi noin. Normaalin ihmisen on sitä vaikea käsittää. Tutustuminen narsistien toimintaan sekä kirja Why does he do that ovat avanneet silmiä sille, että parisuhteissa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole parisuhdekelpoisia eivätkä edes yritä tulla sellaisiksi.

Ei ap:n mieskään pode mitään huonoa oloa käytöksestään, muuten hän käyttäytyisi toisin tai hakeutuisi avun pariin. Hän kokee oikeutetuksi toisen mitätöinnin, huomiottajättämisen ja murahtelun.

Tai jollain tapaa ei vain näe omaa käytöstään samalla tavalla kuin moni muu?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.

Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.

Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.

Tsemppiä AP <3

Koska se on ollut miehen rooli kestää. Ihan samalla tavalla osa naisista laittaa joulua ja uhriutuvat kun muut eivät osallistu, koska heitä ei joulu kiinnosta. Myrkylliset käytösmallit ovat tiukassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumista tärkeämpää on kuunteleminen ja kuuleminen. Ihan turha puhua parisuhteen ongelmista, jos puhuja ei koskaan suostu kuuntelemaan, mitä toinen oikeasti sanoo. Kun on nalkuttanut jostain sukista lattialla kolmatta viikkoa, niin se nalkutuksen kohde on jo turtunut koko asiaan ja ne sukat pysyvät lattialla jo siksikin, että nalkuttaja ei ole kertaakaan koko aikana vaivautunut kuuntelemaan toista. Siinäpä valitat vaikka loppuikäsi, sukat ei muualle siirry!

Keskustelutaitoja on sekin, että hyväksyy hiljaisuuden. Jonkun asian loputon vatvominen hoidetaan terapeutilla, he saavat siitä palkan. Aviopuolison kanssa kunnioitetaan toista eikä jatkuvasti palata siihen oletukseen, että sun äiti oli varmasti ihan kamala, kun susta tuli tuollainen.

Ap haluaa nimenomaan kuulla, mitä mies sanoisi. Otsikko on puhumattomuudesta, ei siitä, ettei häntä kuunneltaisi.

Ovatko likaiset sukat lattialla toisen kunnioittamista?

Tätä ketjua lukiessa tulee tunne, että on itse täysin parisuhdekelvoton, koska pitää kommunikaatiota yhtenä parisuhteen oleellisista perusasioista.

Ei tule tuollaita tunnetta. Tulee vain tunne että osa on puhujia, osa ei, ja sitten että muutamakin trollailee huvikseen. Jokainen saa olla millaisessa suhteessa haluaa, eikä sitä tarvitse vertailla kehenkään saati kysyä neuvoa keltään siihen mihin juuri minun täytyy suhteessa tyytä tai olla tyytymättä. Huomauttaisin myös ettei toiselta oikein voi vaatia mitään, sillä jokainen on vastuussa itsestään, ja jokaisella on itsemääräämisoikeus joka on sillä lailla ylittämätön, että vaatimuksia ei voi esittää, voi vain tehdä itse omat ratkaisunsa.

No näinhän se menee ja näin kauan me ollaan puolison kanssa (30 v.) tätä mallia eletty. Siltikin tässä kun on ikää tullut enemmän, lapset lentäneet pesästä ja ollaan jääty taas kaksin, niin uudenlaisen arjen rakentaminen vaatii nyt enemmän sitä kumppanin huomioimista/huomaamista ja joskus herkeää siihen että nökötetään vain hiljaa ja kun kysyn puolisolta jotain niin vastauksena lähinnä jotain örinää. Ja hei hän on aina ollut tuollainen, ei ole muuttunut, tuntuu että itse tahtoisin nykyään enemmän vastauksia.  Ehkä tää on joku tyhjän pesän syndrooma, tiedä sitten.

Ap

Yleensä aina ainakin jollain tasolla käy niin että takaisin löytämiseen tarvitsee käyttää ihan korvamerkitysti resursseja, ja halua siihen pitää löytyä, mikäli meinataan päästä takaisin toisen lähelle sen jälkeen kun jokin, esim. nyt opiskelu, lapset, työ, sairastelu, henkiset kuormitukset ovat vaatineet kaiken huomion. 

Yleensä tuohon auttaa yhdessä tekeminen ja kokeminen, jolloin sen toisen kanssa vähän niin kuin joutuu olemaan läsnä, eikä voi uppoutua omiin hommiin ja ajatuksiin.

Aika ajoin itse sanon miehelle että missäs käytäisiin.  Ihan autolla ajelu naapurikaupunkiin ja siellä käveleskely ja ihmettely, vaikkapa kirpparille tai museoon poikkeaminen tuo mukavaa vaihtelua ja kahdenkeskistä olemista arkeen.

Välillä tuon esiin että kaipaisin jotain odotettavaa, yhteistä projektia kotona, reissua, tai muuta puuhaa. Nyt suunnittelemme vuosipäivän viettoa mökillä, mitä syödään, mitä tehdään siellä, käydäänkö jossain päiväseltään pistäytymässä, mitä hommia meille siellä on tarjolla jne. Eli ihan yksinkertaista, mutta mikä tärkeintä, YHTEISTÄ tekemistä ja suunnittelua. Molemmat kun tykkäämmme mökistä, tykkäämme veneilystä, hyvästä ruuasta, luonnossa liikkumisesta ja seksistä, niin on helppoa läytää yhteinen sävel näiden parissa.

Mieheni kertoo itse olevansa melko mukavuudenhaluinen, ja osin itsekäskin. Ei siis itsekäs  sillä tavoin ettei hoida kuin mieluiset jutut, tai että ottaisi joltain toiselta jotain itselleen, vaan niin että kun hän uppoutuu tv:n ääreen, niin hän silloin tekee sitä, eikä muu herätä mielenkiintoa. Sama netin selailun kanssa. Ei kuule eikä näe mitään, ja jos johonkin koittaa häntä siitä patistaa niin ei tykkää kyllä yhtään. Hän tietää itse että jää sohvan nurkkaan jollei revi itseään siitä tietoisesti pois. 

Avainsana on se että hän tietää itse tämän. 

Hänelle ei myöskään mahdu päähän kymmeniä pohdittavia asioita kerralla, eli hänen sisäinen puheensa on yksinkertaista ja osittain köyhää. Jos ei ole mitään akuuttia asiaa käsiteltävänä, niin hän menee ns möllötysmoodiin, jolloin omien sanojensa mukaan kaksi hernettä kiertää päässä toisiaan, ja välillä tulee mieleen viimeksi katsottu jalkapallo peli jota hän sitten analysoi ja miettii miten mikäkin tilanne olisi pitänyt ehkä hoitaa. Muuta ei päähän samaan aikaan mahdu.

Omassa päässäni risteilee jatkuvasti kaikenlaista, ja uppoudun kyllä ajatuksiini, mutta käsittelen ja suunnittelen, huolehdin, pelkään, iloitsen ja järjestelen kymmeniä asioita aivoissani limittäin. 

Olemme tietoisia toistemme erilaisuuksista, ja yritämme kohdata toisemme rakkaudella ja hyväksynnällä. Molemmilla on myös syvä halu olla yhdessä ja tehdä toisesta onnellinen. Tästä syystä minä menen vastaan häntä, ja hän tulee minua vastaan, jolloin kohtaaminen tapahtuu väistämättä.[/quote]

Tämä se olisikin avainsana monessa suhteessa, kohtaaminen. Tullaan vastaan toista, vaikka ei aina niin kiinnostaisikaan. Itse olen tätä yrittänyt toteuttaa ja osin toinenkin, aiemmin enemmän.

Ap

Jos haluaa tulla toista vastaan tai puhua hänen kanssaan tunteista niin siihen pitää olla joku tarve ja halu itsellä. Miksi puoliso haluaisi tulla läheiseksi jos ei siihen ole kokenut mitään tarvetta tähänkään saakka. Jos hän ei koe mitään tarvetta puhua tunteista puolisonsa kanssa miksi hän kokisi sitä tarvetta jatkossakaan.

Boldaamasi kohta liittyi sitä edeltävään virkkeeseen. Jos ei halua tehdä toisesta onnellista(ehkä itse on onnellinen tuollaisessa suhteessa kuitenkin?), eikä sen kummempaa halua olla yhdessä, niin miksi tosiaan tekisi mitään? Jollain se tarve on varmaan vain töllöttää tietokoneen ruutua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No meillä puhumaton mies paljastuikin pettäjämieheksi. Oli kova loukkaantumaan kyllä kaikesta, ryntäsi pois paikalta tai mökötti mykkäkoulussa ilman että selitti mistä kiikastaa. Ei osannut käsitellä omaa pettämistään, vaan käänsi minusta pahan ja näki kaiken mitä tein tai sanoin jonain syyttämisenä tai kritiikkinä, koska poti huonoa omatuntoa. Varmaan siten myös perusteli pettämisen itselleen, että kun olen niin kauhea arvostelemaan (hänen mielestä joku normaali kysymys oli arvostelua). Pettäminen selitti myös sen, miksi mitään yhteisiä suunnitelmia oli vaikea tehdä, tai niistä puhumisesta seurasi taas ihme mökötysshow ja yleensä hän vain häipyi äärimmäisen loukattuna johonkin. En kuulemma koskaan kuunnellut häntä ja sitä mitä hän haluaa. Vaikeaahan se oli, kun ei kertonut (eikä tietenkään kertonut, kun suunnitelma oli että menee treenireissullaan toisen naisen luo, ja yhteiset suunnitelmat pilaisivat sen).

Olen muuten kaikesta samaa mieltä, mutta en usko hetkeäkään, että hänellä oli huono omatunto. Hän koki oikeutusta ja siksi toimi noin. Normaalin ihmisen on sitä vaikea käsittää. Tutustuminen narsistien toimintaan sekä kirja Why does he do that ovat avanneet silmiä sille, että parisuhteissa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole parisuhdekelpoisia eivätkä edes yritä tulla sellaisiksi.

Ei ap:n mieskään pode mitään huonoa oloa käytöksestään, muuten hän käyttäytyisi toisin tai hakeutuisi avun pariin. Hän kokee oikeutetuksi toisen mitätöinnin, huomiottajättämisen ja murahtelun.

Tai jollain tapaa ei vain näe omaa käytöstään samalla tavalla kuin moni muu?

Ap

Muutama vaihtoehto. Narsisti, mulkku, autisti tai vastaava.

Hän on kuitenkin aikuinen ihminen avioliitossa, jolloin jotain vastuuta on hänellä itselläänkin oltava. Ei voi olla miten sattuu. Ja ei sillä ole väliä, miksi joku sinua löi vaan sillä on, että joudut lyödyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Älä ota "puhumattomuus" sanaa kirjaimellisesti.

Puhumattomuus tarkoittaa yleensä sitä, että puhutaan vain pinnalliset ja arkipäivän asiat ja nekin niukasti. Ja että paljon ollaan hiljaa, omissa oloissaan ja hyvin harvoin puhutaan syvällisiä.

Kyllä noi "puhumattomat" miehet osaa suhdetta viritellessään puhua ja jopa lovebombata. Näin kävi minullekkin.

Monen tapauksessa se on tässä juurikin ollut totaalista puhumattomuutta, eli örähdellään vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap jos alat epäilemään että mies pettää, onko suhteessanne luottamus kunnossa? En antaisi hirveästi valtaa näille katkerille mammoille, joiden työnä on näiden pettämiskommenttien jatkuva kirjoittelu. Jos haluat hyvän parisuhteen, sinun pitää pystyä luottamaan, tiedät sen itsekkin. Stalkkaus ja epäily ovat täysin turhia asioita, silloin ei ole luottamusta ja suhde on tyhjä.

Yrittäisin rakentaa kommunikaatiota sellaisten asioiden kautta jotka miestäsi kiinnostaa. Ota hivenen jostain sellaisesta selvää ja kysy mieheltäsi lisää, ehkä sitä kautta saatte portit auki.

Voihan se olla niin, että mies tietää että jokin on vialla, mutta ei tiedä mikä. Yhteinen harrastus on paras keino nähdä se arkipäiväinen kumppani eri valossa.

Tekihän se taannoinen pettäminen mulle avonaisen haavan, joka nyt on jo arpeutunut, mutta on se jälkensä jättänyt. Tuskin koskaan enää luottamus voi tuollaisen jälkeen täysin ennalleen palautuakaan. Kieltämättä nää kommentit sai mulle ns. vainoharhoja tulille ja mietin että jos sittenkin. Tää oli hyvä ja asiallinen kommentti, rakentava. Jos ei nyt lähdettäisikään sille epäilyksen tielle kovinkaan pitkälle (mutta pidän silmäni ja korvani auki). Mä yritän luottaa toisen sanaan, voin olla sinisilmäinen, mutta tätä mies on multa toivonut.

Ap

Hyvin mahdollista. Miltä sinusta tuntuu jos miehesi epäilisi sinun rehellisyyttäsi? Auttaisiko se parisuhdetta?

Ehkä mies on umpikujassa itsensä, odotustensa ja parisuhteen kanssa. Ehkä hän ei tiedä mitä haluaa, ehkä hän ei uskalla haluta. Voi olla myös että hän on antanut ns periksi ja on vaan kotona paikalla.

Hyvä parisuhde perustuu luottamukseen, kommunikaatioon ja kunnioitukseen. Nuo kun ovat kunnossa, niin kaikki muu menee omalla painollaan. Sinun puoleltasi horjuu luottamus ja hänen puoleltaan kommunikaatio, miten on kunnioituksen laita?

Olipa hyvä kommentti. Musta tuntuisi hirveältä jos mun rehellisyyttä epäiltäisiin, kerta kaikkiaan mitään epäiltävää kun ei ole. Mun energiat ei riitä nyt mihinkään häsläämiseen, hyvä kun tähän yhteen mieheen.

Kunnioitus...no omalta puolelta voisin sanoa että kunnioitan ja siksi mm yritänkin antaa hänelle tilaa olla puhumaton, tilaa olla ja elää muutenkin. Hänen puoleltaan kunnioitusta ei liene niin paljoa minua kohtaan, koska ei juuri anna vastakaikua. Toki kunnioittaa omalla tavallaan kun ilmoittelee kun on päässyt vaikka perille jonnekin, kertoo miten kauan missäkin aikoo viipyä tmv. Parantamisen varaa kuitenkin olisi, mutta kuten edellä jo kirjoitin, hän ei taida huomata miten käyttäytyy.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.

Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.

Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.

Tsemppiä AP <3

Koska se on ollut miehen rooli kestää. Ihan samalla tavalla osa naisista laittaa joulua ja uhriutuvat kun muut eivät osallistu, koska heitä ei joulu kiinnosta. Myrkylliset käytösmallit ovat tiukassa.

Huonot miehet kestävät. Hyvät miehet luovat parempia olosuhteita huonojen tilalle.

(Naisen joulumarttyrointi ei ole mistään kotoisin.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No meillä puhumaton mies paljastuikin pettäjämieheksi. Oli kova loukkaantumaan kyllä kaikesta, ryntäsi pois paikalta tai mökötti mykkäkoulussa ilman että selitti mistä kiikastaa. Ei osannut käsitellä omaa pettämistään, vaan käänsi minusta pahan ja näki kaiken mitä tein tai sanoin jonain syyttämisenä tai kritiikkinä, koska poti huonoa omatuntoa. Varmaan siten myös perusteli pettämisen itselleen, että kun olen niin kauhea arvostelemaan (hänen mielestä joku normaali kysymys oli arvostelua). Pettäminen selitti myös sen, miksi mitään yhteisiä suunnitelmia oli vaikea tehdä, tai niistä puhumisesta seurasi taas ihme mökötysshow ja yleensä hän vain häipyi äärimmäisen loukattuna johonkin. En kuulemma koskaan kuunnellut häntä ja sitä mitä hän haluaa. Vaikeaahan se oli, kun ei kertonut (eikä tietenkään kertonut, kun suunnitelma oli että menee treenireissullaan toisen naisen luo, ja yhteiset suunnitelmat pilaisivat sen).

Okei, mielenkiintoista. Nää pettäjämiehet (sanon siksi että miehet, koska en tiedä toimivatko naiset samoin, ei kokemusta) on siitä outoja nahjuksia että kääntävät omat kamalat tekonsa poikkeuksetta naisen syyksi: "Siksi petin kun sinä....."

Sikälikin mielenkiintoinen kommentti mun näkökulmasta että mäkään en saa tehdä yhteisiä esim. reissusuunnitelmia, hän haluaa toimia spontaanisti.

Hitto, miksi pitää tuolla tavalla salakähmäillä toisen selän takana? Äh, toihan oli kuin meiltä, mutta sanokaa nyt että vieläkö liki 60-v toimii tuolla tavalla? Jaksaako se häslätä kuten nuoremmat?

Ap

Oletko perehtynyt narsismiin ja pystynyt aukottomasti poissulkemaan sen? Meinaan moni kertomassasi pätisi siihen erittäin hyvin ja monet puolisot vääntyvät vuosia ja vuosikymmeniä rusetille yhteisen hyvän eteen eivätkä saa kiinni siitä, mikä ihme mättää ja miksi asiat eivät muutu paremmiksi.

Silloin se keskustelukin olisi turhaa, koska toinen joko vaikenee, pakenee, vastahyökkää tai sekoittaa pakkaa ihan urakalla niin, että keskustelun jälkeen on uuvuksissa ja yhtä epätietoinen olo. Ja kokee kaiken keskustelun jotenkin riidanhaastamisena tai turhana.

En ole pahemmin perehtynyt, sitäkin voi luonteessa olla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Pelastaisiko se parisuhteen jos ap purisi hammasta ja harrastaisi miehen kanssa jotain sellaista mistä mies innostuu? Meillä oli pientä kriisiä ja vaimo ei tiennyt mitä haluaa elämältään. Hän oli aina halunnut tanssikurssille, mutta en ollut suostunut , koska ei vähempää voisi kiinnostaa joku tanssi. No ehdotin kurssia ja kas, parisuhde alkoikin voimaan paremmin, sillä vaimo näki minut uudessa valossa. Käydään edelleen tanssimassa siksi että vaimo tykkää siitä. Tämän lisäksi vaimo tulee kököttömään veneeseen kun minä kalastan ja ravustan.

Olet ihana mies ja kiitos kommentista. Mä yritän keksiä jotain mitä voitaisiin yhdessä tehdä, ilman että mies teilaa heti. Mutta hänen harrastuksensa tuppaavat olla sellaisia että miesryhmällä puuhaillaan, en millään viitsi tuppautua heidän mukaansa, vaikka sinällään tykkäisinkin vaikkapa talvella pilkkiä!

Ap

Itselläni on ongelma ehkä juuri toisinpäin kuin AP:lla, eli onkin puhumaton ja sitoutumiskammoinen nainen, vaikka ollaan jo oltu yli vuosikin jo yhdessä. Hänellä on tosin trauma edellisestä erosta, joten ymmärrän myös häntä. Tuntuu vain kohtuuttomalta, kun ei saa yhteyttä häneen, haluaa pitää tahalleen etäisyyttä. On tottunut liikaa eron jälkeen yksinäisyyteen, ja on vahva. Tulee vain kestää ja odottaa, vaikka onni ja yhdessäolo on vain hänestä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.

Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.

Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.

Tsemppiä AP <3

Koska se on ollut miehen rooli kestää. Ihan samalla tavalla osa naisista laittaa joulua ja uhriutuvat kun muut eivät osallistu, koska heitä ei joulu kiinnosta. Myrkylliset käytösmallit ovat tiukassa.

Ja mun mies on sellainen ns "perusmies". Sellaiseen rooliin on kasvanut/kasvatettu. Heikkoutta ei ole ikinä saanut näyttää lapsuudenkodissa eikä sitä ole vieläkään tehnyt, eikä haavoittuvaisuutta.

Ap