Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap jos alat epäilemään että mies pettää, onko suhteessanne luottamus kunnossa? En antaisi hirveästi valtaa näille katkerille mammoille, joiden työnä on näiden pettämiskommenttien jatkuva kirjoittelu. Jos haluat hyvän parisuhteen, sinun pitää pystyä luottamaan, tiedät sen itsekkin. Stalkkaus ja epäily ovat täysin turhia asioita, silloin ei ole luottamusta ja suhde on tyhjä.

Yrittäisin rakentaa kommunikaatiota sellaisten asioiden kautta jotka miestäsi kiinnostaa. Ota hivenen jostain sellaisesta selvää ja kysy mieheltäsi lisää, ehkä sitä kautta saatte portit auki.

Voihan se olla niin, että mies tietää että jokin on vialla, mutta ei tiedä mikä. Yhteinen harrastus on paras keino nähdä se arkipäiväinen kumppani eri valossa.

Jos toinen ei suostu puhumaan tärkeistä asioista niin miten ja miksi häneen pitäisi luottaa? Hänhän pimittää ihan avoimesti osan elämästään toiselta.

Saattaa olla, että kielletyt puheenaiheet jopa liittyvät näihin aiheisiin.

Miksi keskustella ihmisen kanssa, joka olettaa mielivaltaisesti jotain, perustelee tällä pointtinsa, eikä ymmärrä että ilman luottamusta suhde ei voi toimia?

Vierailija kirjoitti:

Aina puhuminen on se normi, ja puhumatonta paheksutaan. Miksi olet tuollainen, mikset ole toisenlainen. Ja keskustelutilanteissa se puhumaan tottunut yleensä hallitsee tilannetta, kun tuppisuu yrittää löytää oikeita sanoja. Se ei kannusta jatkamaan yrittämistä.

Tuppisuulla onkin tällaisessa tapauksessa ongelmia tunneilmaisussa, ja hän saattaa päätyä elämään yksin. Terapiaan kannattaa hakeutua ja olla nöyrä yrittämään kehittyä, ellei halua olla yksin.

Mutta keskusteluun suostumattomuus on usein, ehkä jopa useimmiten vallankäyttökeino.

Jos ihminen ei vain osaa puhua, hän voi vaikka sanoa kulta, minä yritän, mutten osaa sanoittaa näitä asioita, haluan parantaa mutta tähän toimintaan kyllä harvoin kuuluu vastaava nöyryys ja halu panostaa suhteeseen ja puolison hyvinvointiin - kumma kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Älä ota "puhumattomuus" sanaa kirjaimellisesti.

Puhumattomuus tarkoittaa yleensä sitä, että puhutaan vain pinnalliset ja arkipäivän asiat ja nekin niukasti. Ja että paljon ollaan hiljaa, omissa oloissaan ja hyvin harvoin puhutaan syvällisiä.

Kyllä noi "puhumattomat" miehet osaa suhdetta viritellessään puhua ja jopa lovebombata. Näin kävi minullekkin.

Mitä tää syvällinen puhe oikein on? Puhutaan Kierkegaardista ja filosofiastaan vai siitä, millaisia tunteita syksy minussa herättää?

Onneksi oma mies ei puhu syvällisiä, voidaan ihan iloisina rupatella ruokapöydässä niitä näitä ilman, että toinen herkistyy siinä kesken kinkkukiusauksen kauhomisen samalla tanssin keinoin ilmaisemaan itseään, koska tuntee niin syvällisesti.

Itse inhoan filosofointia tms. Itselle syvällinen puhe on sitä, että 1. Puhutaan muustakin kuin jostain konkreettisesta tilanteesta tai tapahtumasta 2. ETENKIN kohdataan tunnetasolla, molemmat nauttivat siitä, että ollaantässä nyt yhdessä, juuri sinä siinä minun kanssani.

Anna esimerkki ei-konkreettisesta tilanteesta tai tapahtumasta. Joku matemaattinen yhtälö?

Eikö toisen seurasta voi nauttia tunnetasolla silloinkin, kun jutellaan kesälomasta (siitä menneestä) ja siitä, maalataanko tupakeittiön lattia ensi kuussa vai vasta keväällä?

Olen eri, mutta mieheni isä sairastaa. Se on kova paikka miehen äidille, ja miehen sisaruksille. Hän sitä aina välillä miettii, ja kokee menettäneensä isän jo tämän eläessä, kun isä on muuttunut ihan tunnistamattomaksi. Hän haluaa käydä tätä läpi kanssani keskustellen ja kertoen peloistaan ja tuntemuksistaan. Mieheni kokee sen auttavan häntä jaksamaan.

Oma siskoni on alkoholisti, ja mieheni kuuntelee sujuvasti kun olen murheissani hänen lapsistaan jotka joutuvat juomisesta kärsimään. Myös lapsuudestani on purskahdellut siskon alkoholismin myötä muistiin kaikenlaista, joita sitteen mieheni kanssa käsittelemme yhdessä. 

Tuossa nyt pari esimerkkiä. 

Omista tunteista puhuminen ei ole kohtaamista tunnetasolla. Tuo on pelkkää yhden ainoan ihmisen ainutkertaista valikoitua kokemusta, jossa toki voi kokea jonkinlaista puhdistautumista, mutta tunnetason kohtaaminen on jotain ihan muuta. Montako vuotta ajattelet jaksavasi kuunnella miehen peloista ja tuntemuksista ennen kuin sanot, että olisi aika jatkaa matkaa?

Sinä halusit esimerkin ei-konkreettisesta tilanteesta ja sait sellaisen. Jos haluat jotain muuta, niin ole eksaktimpi.

Asia tuli selväksi, kohtaaminen tunnetasolla on tuolle henkilölle sitä, että hän puhuu omista tunteistaan ja toinen myötäilee. Monelle muulle tunnetason kohtaaminen on jotain aivan muuta, aito kohtaaminen eikä monologi. Mutta näinhän se on parisuhteissakin: toinen haluaa tunnetason kohtaamisen ja toinen on sitä mieltä, että taas tuo nalkuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina puhuminen on se normi, ja puhumatonta paheksutaan. Miksi olet tuollainen, mikset ole toisenlainen. Ja keskustelutilanteissa se puhumaan tottunut yleensä hallitsee tilannetta, kun tuppisuu yrittää löytää oikeita sanoja. Se ei kannusta jatkamaan yrittämistä.

Tuppisuulla onkin tällaisessa tapauksessa ongelmia tunneilmaisussa, ja hän saattaa päätyä elämään yksin. Terapiaan kannattaa hakeutua ja olla nöyrä yrittämään kehittyä, ellei halua olla yksin.

Mutta keskusteluun suostumattomuus on usein, ehkä jopa useimmiten vallankäyttökeino.

Jos ihminen ei vain osaa puhua, hän voi vaikka sanoa kulta, minä yritän, mutten osaa sanoittaa näitä asioita, haluan parantaa mutta tähän toimintaan kyllä harvoin kuuluu vastaava nöyryys ja halu panostaa suhteeseen ja puolison hyvinvointiin - kumma kyllä.

Entä jos sitä asiaa on vatvottu 25 vuotta ilman tulosta, saako silloin olla hiljaa, kun tietää, että sanoi mitä tahansa, niin se teilataan. Kun tuhannennen kerran vaimo valittaa valituksensa siitä, että et puhu, vaikka minä kyllä näen, että joku vaivaa, niin saako olla hiljaa vai pitääkö todeta, että tämä oli tässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kotona puhumaton mies. Muutama parisuhteeseen liittyvä asia painaa omaa mieltä ja niistä olisi hyvä keskustella. Mutta kun yritän, toinen vaikenee tai sitten suuttuu ja tyyliin menee jo eropapereita tulostelemaan kun "hän ei kerran kelpaa mulle". Ja kun mies ei puhu, niin minä pidän sitten oikeana sitä miten asian päässäni oletan. Ja minä en mielellään saa ottaa kipeitä asioita esille koska häntä ahdistaa ja ilmeisesti kokee ne jollain tapaa arvosteluna itseään kohtaan, en tiedä. Eli tästä seurauksena vetäytyvä puhumaton ja hyökkäävä minä, silloin kun kehtaan nostaa jonkin asian esille. Toisaalta kun tietää että puhumatonta ahdistaa, on hirveän vaikea aloittaa mistään parisuhteeseen liittyvästä aiheesta keskustelua kun toinen kokee sen painostamisena ja vetäytyy entistä enemmän.

Millaisia kokemuksia teillä? Puhumaton, miksi et puhu?

Tässä ap sun aloituksesi.

Mikä muutama parisuhteeseen liittyvä asia sua vaivaa siis? Voitko meille kertoa?

Jännä juttu muuten, että et tässä paljastanut, että olette olleet yhdessä jo 30 vuotta.

Luulin aloituksen perusteella, että kyseessä on maksimissaan 5 vuotta kestänyt liitto.

No joo, ei tullut paljastettua tuossa. Yksi asioista on mm. se edellä jo mainitsemani seksi. Kyllä mä tykkäisin sitäkin tilannetta auki saada, mutta kun toinen ei pukahda yhtään mitään. Sen on saanut sanotuksi että "ei johdu susta, en vaan halua", ei muuta. Hellyyttä vaalin ja vaadin, mutta seksiin mä en voi pakottaa mitenkään.

Ap

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sen miehen tulisi puhua? Aika harva nainen oikeasti haluaa kuulla miehen mielipiteen, vaan jatkaa nalkutusta - jota keskusteluksi kutsuu - niin pitkään, että mies lopulta hermostuu.

No vaikka ihan siitä että mikä vaivaa jos vaikka mököttää näin esimerkiksi.

Ap

Mistä tiedät, että mököttää, eikä ole vain ajatuksissaan?

Jos mököttääkin, miksi kuvittelet, että asia liittyisi sinuun? Onhan sillä voinut vaan olla huono päivä töissä, mutta ei tahdo puhua siitä, vaan antaa asian liueta. Ei kaikkia auta se, että oksentaa omat harmituksensa toisen niskaan, osa on sitäpaitsi niin huomaavaisia ettei siksi aina kerro kaikkea mikä harmittaa.

90% ihmisten mökötyksestä on toisen osapuolen kuvitelmaa.

Mikset voi vaan luottaa siihen, että jos aikuinen mies tahtoo sinun tietävän jotain, se osaa sen kyllä kertoa? Muussa tapauksessa on vaan todella tunkeilevaa udella, että mitäs nyt mökötät. Jos ei sitä ennen mököttänyt, sen jälkeen ainakin.

Niin, tässä oiva esimerkki siitä, miksi puhuminen olisi tärkeää. Jos viitsisi sanoa edes, että oli vähän kurja päivä töissä, en halua puhua siitä. Silloin toinen tietäisi että ok, annan sen olla rauhassa ja ei liity minuun. Mut jos jättää sanomatta, niin toinen ei voi kuin arvailla mikähän sillä nyt on ja kauankohan se mahtaa kestää ja liittyykö se nyt minuun vai johonkin muuhun. On täysin itsekästä käytöstä olla sanomatta mitään tuollaisessa tilanteessa, kun parisuhteessa se huonotuulisuus väistämättä heijastuu myös toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sen miehen tulisi puhua? Aika harva nainen oikeasti haluaa kuulla miehen mielipiteen, vaan jatkaa nalkutusta - jota keskusteluksi kutsuu - niin pitkään, että mies lopulta hermostuu.

No vaikka ihan siitä että mikä vaivaa jos vaikka mököttää näin esimerkiksi.

Ap

Mistä tiedät, että mököttää, eikä ole vain ajatuksissaan?

Jos mököttääkin, miksi kuvittelet, että asia liittyisi sinuun? Onhan sillä voinut vaan olla huono päivä töissä, mutta ei tahdo puhua siitä, vaan antaa asian liueta. Ei kaikkia auta se, että oksentaa omat harmituksensa toisen niskaan, osa on sitäpaitsi niin huomaavaisia ettei siksi aina kerro kaikkea mikä harmittaa.

90% ihmisten mökötyksestä on toisen osapuolen kuvitelmaa.

Mikset voi vaan luottaa siihen, että jos aikuinen mies tahtoo sinun tietävän jotain, se osaa sen kyllä kertoa? Muussa tapauksessa on vaan todella tunkeilevaa udella, että mitäs nyt mökötät. Jos ei sitä ennen mököttänyt, sen jälkeen ainakin.

Niin, tässä oiva esimerkki siitä, miksi puhuminen olisi tärkeää. Jos viitsisi sanoa edes, että oli vähän kurja päivä töissä, en halua puhua siitä. Silloin toinen tietäisi että ok, annan sen olla rauhassa ja ei liity minuun. Mut jos jättää sanomatta, niin toinen ei voi kuin arvailla mikähän sillä nyt on ja kauankohan se mahtaa kestää ja liittyykö se nyt minuun vai johonkin muuhun. On täysin itsekästä käytöstä olla sanomatta mitään tuollaisessa tilanteessa, kun parisuhteessa se huonotuulisuus väistämättä heijastuu myös toiseen.

Kyllä niitä oletuksiakin oppii olemaan tekemättä jos ja kun ne oletukset ei johda mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap jos alat epäilemään että mies pettää, onko suhteessanne luottamus kunnossa? En antaisi hirveästi valtaa näille katkerille mammoille, joiden työnä on näiden pettämiskommenttien jatkuva kirjoittelu. Jos haluat hyvän parisuhteen, sinun pitää pystyä luottamaan, tiedät sen itsekkin. Stalkkaus ja epäily ovat täysin turhia asioita, silloin ei ole luottamusta ja suhde on tyhjä.

Yrittäisin rakentaa kommunikaatiota sellaisten asioiden kautta jotka miestäsi kiinnostaa. Ota hivenen jostain sellaisesta selvää ja kysy mieheltäsi lisää, ehkä sitä kautta saatte portit auki.

Voihan se olla niin, että mies tietää että jokin on vialla, mutta ei tiedä mikä. Yhteinen harrastus on paras keino nähdä se arkipäiväinen kumppani eri valossa.

Jos toinen ei suostu puhumaan tärkeistä asioista niin miten ja miksi häneen pitäisi luottaa? Hänhän pimittää ihan avoimesti osan elämästään toiselta.

Saattaa olla, että kielletyt puheenaiheet jopa liittyvät näihin aiheisiin.

Mikäänhän ei pakota luottamaan yhtään kehenkään. Ilman luottamusta se suhde toki ei ole kunnossa. Mutta mahdollista parisuhteessa on sekin että toinen luottaa siihen parisuhteeseen, toinen ei. Toisen mielestä parisuhde on ihan kunnossa vaikka yhteistä puhuttavaa ei juuri ole ja toinen sitä mieltä että mikään ei ole kunnossa.

Jep. Koska parisuhde on PARIsuhde, se ei ole kunnossa, ellei se ole molempien mielestä kunnossa. Vähän sama, kuin toista ei voi vaatia itselleen, vaikka olisi yksin miten rakastunut häneen.

Jotkut tosiaan vaativat etenkin muilta oikein äärimmäistä lapsenuskoa puolisoonsa. Aikuiset ihmiset, jotka eivät halua tuhlata elämäänsä, ymmärtävät kyllä, että tietyt merkit voivat kieliä esim. uskottomuudesta ja nuo asiat pitäisi pystyä käymään kumppanin kanssa läpi. Jos kumppani ei suostu puhumaan, on oikein voimakkaasti syytä epäillä tai olla tyytymätön, jolloin ero on jopa järkevää.

Ero on ihan järkevä ratkaisu minunkin mielestä tilanteessa jossa sitä luottamusta ei ole. Toiselle se ero ehkä tulee yllätyksenä, mutta entä sitten.

Kummalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vähäpuheinen mies kotioloissa. Muuten kyllä sosiaalinen. Johtuu osittain siitä, että työpäivän jälkeen sitä haluaa hiljaisuudessa palautua. Vaimon kanssa elämä ja menot ovat myös osittain eriytyneet ja yhteisiä puheenaiheita ei niin paljoa ole, kuin voisi olla.

Suhdekriisiä meillä ei kuitenkaan ole. Mitään erouhkailuja emme ole koskaan harrastaneet, sehän vasta kelvotonta puhetta olisikin.

Kiva kun jätit kommentin. Meilläkin vähän tuollainen tilanne, tosin sillä erolla että kun mies ahdistuu mun keskustelunavauksista joskus niin erokortti vedetään. Se on kyllä kelvotonta puhetta, kuten sanoit.

Ap

Siis olet 30 vuotta ollut tällaisen miehen kanssa?

Minkä ikäisiä olette?

Minä 48, hän 57.

Ap

Tämä on niin peruskuvio kuin olla voi.

Pitkä parisuhde, mies selkeästi vanhempi, lapset jo aikuisia. Miehen ominaisuus johon vaimo alunalkaen ihastui, eli vähäpuheisuus, onkin muuttunut ärsyttäväksi. Miehellä ikä alkaa tekemään sen että edes seksi ei enää jaksa kiinnostaa ja epäily että alapää ei enää edes toimi saa miehen entistäkin mietteliäämmäksi ja vähäpuheisemmaksi. Vaimolla sen sijaan päällä vaihdevuosia edeltävä hormoniyliannostus (elimistö ilmoittaa että vihoviimeinen mahdollisuus laittaa pulla uuniin) joka saa haluamaan seksiä, ennen kun vaihdevuodet lopettaa haluamisen. Yhdessäolovuosia paljon, toisen naama on tullut jo turhankin tutuksi, ja hänen juttunsa tai jututtomuutensa on kuultu liian monta kertaa ja kotoa lähteneet lapset vain lisäävät tyhjän pesän syndrooman vaikutusta.

Mikä neuvoksi? Paha sanoa, mutta seksin osalta kun AP jaksaa kärvistellä vuoden, pari niin luonto hoitaa asian. Vaihdevuosien tullen loppuu seksihalut, ja se ongelma on poissa päiväjärjestyksestä. Tilalle tulevat tietysti kuumat aallot ja mielialanvaihtelut mutta kuulostaa siltä että ainakin jälkimmäisiin aviomies on jo pitkän liiton aikana tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Olen puhumattoman perhehelvetin kasvatti. Puhumattomuus edustaa minulle vaarallisinta ja kehittymättömintä muotoa olla suhteessa. Olen mielummin avoimesti mitä tahansa tunnetta ilmaisevan tai viestiä kertovan kanssa, heistä sentään näkee ja kuulee, missä mennään.

Puhuminen ei ole sama asia kuin loputon vatvominen! Jos omat keskustelut meinaavat mennä tuloksettomaksi vatvomiseksi, pitää opetella keskustelutaitoja.

Ap ei tainnut edes perätä keskusteluja vaan ihan vaan asiansa ilmaisemista.

Me too. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Puhumaton perhehelvetti, välinpitämättömyys ja kylmyys jättävät ikiaikaiset traumat. "Mitään ei pidä sanoa. Ei se puhumalla parane. On asioita, joista en ole koskaan puhunut." Siinä mottoja. Vanhana sitten vanhempi, tässä tapauksessa isä, ei pysty kuvittelemaan, miksi kokee yksinäisyyttä. Ja tunnetason yhteyden puuttumista, vaikka ei tällaista termiä kykene luomaan. Ei kai, jos perheenjäsenet ovat ventovieraita toisilleen.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap jos alat epäilemään että mies pettää, onko suhteessanne luottamus kunnossa? En antaisi hirveästi valtaa näille katkerille mammoille, joiden työnä on näiden pettämiskommenttien jatkuva kirjoittelu. Jos haluat hyvän parisuhteen, sinun pitää pystyä luottamaan, tiedät sen itsekkin. Stalkkaus ja epäily ovat täysin turhia asioita, silloin ei ole luottamusta ja suhde on tyhjä.

Yrittäisin rakentaa kommunikaatiota sellaisten asioiden kautta jotka miestäsi kiinnostaa. Ota hivenen jostain sellaisesta selvää ja kysy mieheltäsi lisää, ehkä sitä kautta saatte portit auki.

Voihan se olla niin, että mies tietää että jokin on vialla, mutta ei tiedä mikä. Yhteinen harrastus on paras keino nähdä se arkipäiväinen kumppani eri valossa.

Jos toinen ei suostu puhumaan tärkeistä asioista niin miten ja miksi häneen pitäisi luottaa? Hänhän pimittää ihan avoimesti osan elämästään toiselta.

Saattaa olla, että kielletyt puheenaiheet jopa liittyvät näihin aiheisiin.

Mikäänhän ei pakota luottamaan yhtään kehenkään. Ilman luottamusta se suhde toki ei ole kunnossa. Mutta mahdollista parisuhteessa on sekin että toinen luottaa siihen parisuhteeseen, toinen ei. Toisen mielestä parisuhde on ihan kunnossa vaikka yhteistä puhuttavaa ei juuri ole ja toinen sitä mieltä että mikään ei ole kunnossa.

Jep. Koska parisuhde on PARIsuhde, se ei ole kunnossa, ellei se ole molempien mielestä kunnossa. Vähän sama, kuin toista ei voi vaatia itselleen, vaikka olisi yksin miten rakastunut häneen.

Jotkut tosiaan vaativat etenkin muilta oikein äärimmäistä lapsenuskoa puolisoonsa. Aikuiset ihmiset, jotka eivät halua tuhlata elämäänsä, ymmärtävät kyllä, että tietyt merkit voivat kieliä esim. uskottomuudesta ja nuo asiat pitäisi pystyä käymään kumppanin kanssa läpi. Jos kumppani ei suostu puhumaan, on oikein voimakkaasti syytä epäillä tai olla tyytymätön, jolloin ero on jopa järkevää.

Ero on ihan järkevä ratkaisu minunkin mielestä tilanteessa jossa sitä luottamusta ei ole. Toiselle se ero ehkä tulee yllätyksenä, mutta entä sitten.

Kummalle?

Monesti molemmille. Mutta miksi jäädä suhteeseen vain siksi että ajattelee sen jolle ero tulee yllätyksenä olevan pelkästään järjetön ratkaisu.

Kirjoita kirje ja pyydä vastaamaan kirjeellä. Ehkä niin helpompaa ja saa sanoitettua myös se puhumaton omia ajatuksiaan. Ehkä kirjeposti saisi myös kielenkannat irtoamaan kun opettelee ensin omassa rauhassa kirjoittamaan asiansa ylös :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina puhuminen on se normi, ja puhumatonta paheksutaan. Miksi olet tuollainen, mikset ole toisenlainen. Ja keskustelutilanteissa se puhumaan tottunut yleensä hallitsee tilannetta, kun tuppisuu yrittää löytää oikeita sanoja. Se ei kannusta jatkamaan yrittämistä.

Tuppisuulla onkin tällaisessa tapauksessa ongelmia tunneilmaisussa, ja hän saattaa päätyä elämään yksin. Terapiaan kannattaa hakeutua ja olla nöyrä yrittämään kehittyä, ellei halua olla yksin.

Mutta keskusteluun suostumattomuus on usein, ehkä jopa useimmiten vallankäyttökeino.

Jos ihminen ei vain osaa puhua, hän voi vaikka sanoa kulta, minä yritän, mutten osaa sanoittaa näitä asioita, haluan parantaa mutta tähän toimintaan kyllä harvoin kuuluu vastaava nöyryys ja halu panostaa suhteeseen ja puolison hyvinvointiin - kumma kyllä.

Entä jos sitä asiaa on vatvottu 25 vuotta ilman tulosta, saako silloin olla hiljaa, kun tietää, että sanoi mitä tahansa, niin se teilataan. Kun tuhannennen kerran vaimo valittaa valituksensa siitä, että et puhu, vaikka minä kyllä näen, että joku vaivaa, niin saako olla hiljaa vai pitääkö todeta, että tämä oli tässä?

Mitä ihmettä?????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina puhuminen on se normi, ja puhumatonta paheksutaan. Miksi olet tuollainen, mikset ole toisenlainen. Ja keskustelutilanteissa se puhumaan tottunut yleensä hallitsee tilannetta, kun tuppisuu yrittää löytää oikeita sanoja. Se ei kannusta jatkamaan yrittämistä.

Tuppisuulla onkin tällaisessa tapauksessa ongelmia tunneilmaisussa, ja hän saattaa päätyä elämään yksin. Terapiaan kannattaa hakeutua ja olla nöyrä yrittämään kehittyä, ellei halua olla yksin.

Mutta keskusteluun suostumattomuus on usein, ehkä jopa useimmiten vallankäyttökeino.

Jos ihminen ei vain osaa puhua, hän voi vaikka sanoa kulta, minä yritän, mutten osaa sanoittaa näitä asioita, haluan parantaa mutta tähän toimintaan kyllä harvoin kuuluu vastaava nöyryys ja halu panostaa suhteeseen ja puolison hyvinvointiin - kumma kyllä.

Just oli jossain juttu, että "fiksut reagoi miedommin", eivät ole suuna ja päänä ja ensimmäisinä julistamassa mielipiteitään. Ehkä pitäisi ajatella niin, että nämä ns. puhumattomat ovat puolisoaan huomattavasti älykkäämpiä, he malttavat odottaa toisen lopettavan puheensa ja siinä ajassa ennättävät huomaamaan, että ei ole tarvetta kommentoida, se ei johda mihinkään. Puhetta vallan välineenä käyttävä ei kuitenkaan hyväksy muita kuin oman näkökantansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina puhuminen on se normi, ja puhumatonta paheksutaan. Miksi olet tuollainen, mikset ole toisenlainen. Ja keskustelutilanteissa se puhumaan tottunut yleensä hallitsee tilannetta, kun tuppisuu yrittää löytää oikeita sanoja. Se ei kannusta jatkamaan yrittämistä.

Tuppisuulla onkin tällaisessa tapauksessa ongelmia tunneilmaisussa, ja hän saattaa päätyä elämään yksin. Terapiaan kannattaa hakeutua ja olla nöyrä yrittämään kehittyä, ellei halua olla yksin.

Mutta keskusteluun suostumattomuus on usein, ehkä jopa useimmiten vallankäyttökeino.

Jos ihminen ei vain osaa puhua, hän voi vaikka sanoa kulta, minä yritän, mutten osaa sanoittaa näitä asioita, haluan parantaa mutta tähän toimintaan kyllä harvoin kuuluu vastaava nöyryys ja halu panostaa suhteeseen ja puolison hyvinvointiin - kumma kyllä.

Entä jos sitä asiaa on vatvottu 25 vuotta ilman tulosta, saako silloin olla hiljaa, kun tietää, että sanoi mitä tahansa, niin se teilataan. Kun tuhannennen kerran vaimo valittaa valituksensa siitä, että et puhu, vaikka minä kyllä näen, että joku vaivaa, niin saako olla hiljaa vai pitääkö todeta, että tämä oli tässä?

Mitä ihmettä?????

Tuossa oli ap:n tarina lyhyesti esitettynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vähäpuheinen mies kotioloissa. Muuten kyllä sosiaalinen. Johtuu osittain siitä, että työpäivän jälkeen sitä haluaa hiljaisuudessa palautua. Vaimon kanssa elämä ja menot ovat myös osittain eriytyneet ja yhteisiä puheenaiheita ei niin paljoa ole, kuin voisi olla.

Suhdekriisiä meillä ei kuitenkaan ole. Mitään erouhkailuja emme ole koskaan harrastaneet, sehän vasta kelvotonta puhetta olisikin.

Kiva kun jätit kommentin. Meilläkin vähän tuollainen tilanne, tosin sillä erolla että kun mies ahdistuu mun keskustelunavauksista joskus niin erokortti vedetään. Se on kyllä kelvotonta puhetta, kuten sanoit.

Ap

Siis olet 30 vuotta ollut tällaisen miehen kanssa?

Minkä ikäisiä olette?

Minä 48, hän 57.

Ap

Tämä on niin peruskuvio kuin olla voi.

Pitkä parisuhde, mies selkeästi vanhempi, lapset jo aikuisia. Miehen ominaisuus johon vaimo alunalkaen ihastui, eli vähäpuheisuus, onkin muuttunut ärsyttäväksi. Miehellä ikä alkaa tekemään sen että edes seksi ei enää jaksa kiinnostaa ja epäily että alapää ei enää edes toimi saa miehen entistäkin mietteliäämmäksi ja vähäpuheisemmaksi. Vaimolla sen sijaan päällä vaihdevuosia edeltävä hormoniyliannostus (elimistö ilmoittaa että vihoviimeinen mahdollisuus laittaa pulla uuniin) joka saa haluamaan seksiä, ennen kun vaihdevuodet lopettaa haluamisen. Yhdessäolovuosia paljon, toisen naama on tullut jo turhankin tutuksi, ja hänen juttunsa tai jututtomuutensa on kuultu liian monta kertaa ja kotoa lähteneet lapset vain lisäävät tyhjän pesän syndrooman vaikutusta.

Mikä neuvoksi? Paha sanoa, mutta seksin osalta kun AP jaksaa kärvistellä vuoden, pari niin luonto hoitaa asian. Vaihdevuosien tullen loppuu seksihalut, ja se ongelma on poissa päiväjärjestyksestä. Tilalle tulevat tietysti kuumat aallot ja mielialanvaihtelut mutta kuulostaa siltä että ainakin jälkimmäisiin aviomies on jo pitkän liiton aikana tottunut.

Mistä sait kuvan, että ap haluaisi yliaktiivisesti seksiä? Entäoä, että hän olisi ailahteleva? Kuulostaa ihan liian kärsivälliseltä ja tasaiselta minun mielestäni. Ei ilmaise tässä ketjussakaan turhautumistaan. Ei raivoa. Ei omien puoliensa pitämistä. On vain lannistunut ja tasaisesti ja vakaasti rakastava. Haluaa uskoa hyvää, vaikka väkisin.

Ilmeisesti syvin toive siellä sydänen sopukoissa on, että joku rakastaisi häntä itseään kärsivällisesti ja vakaasti ja siksi nyt antaa sitä miehelleen uskoen vakaasti, että se vielä palkitaan. Valitettavasti tuskin palkitaan, tämän miehen osalta.

Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.

Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu.  Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.

Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut.  Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.

Tsemppiä ap:lle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina puhuminen on se normi, ja puhumatonta paheksutaan. Miksi olet tuollainen, mikset ole toisenlainen. Ja keskustelutilanteissa se puhumaan tottunut yleensä hallitsee tilannetta, kun tuppisuu yrittää löytää oikeita sanoja. Se ei kannusta jatkamaan yrittämistä.

Tuppisuulla onkin tällaisessa tapauksessa ongelmia tunneilmaisussa, ja hän saattaa päätyä elämään yksin. Terapiaan kannattaa hakeutua ja olla nöyrä yrittämään kehittyä, ellei halua olla yksin.

Mutta keskusteluun suostumattomuus on usein, ehkä jopa useimmiten vallankäyttökeino.

Jos ihminen ei vain osaa puhua, hän voi vaikka sanoa kulta, minä yritän, mutten osaa sanoittaa näitä asioita, haluan parantaa mutta tähän toimintaan kyllä harvoin kuuluu vastaava nöyryys ja halu panostaa suhteeseen ja puolison hyvinvointiin - kumma kyllä.

Just oli jossain juttu, että "fiksut reagoi miedommin", eivät ole suuna ja päänä ja ensimmäisinä julistamassa mielipiteitään. Ehkä pitäisi ajatella niin, että nämä ns. puhumattomat ovat puolisoaan huomattavasti älykkäämpiä, he malttavat odottaa toisen lopettavan puheensa ja siinä ajassa ennättävät huomaamaan, että ei ole tarvetta kommentoida, se ei johda mihinkään. Puhetta vallan välineenä käyttävä ei kuitenkaan hyväksy muita kuin oman näkökantansa.

Sitten on ne normaalit, jotka kykenevät normaaliin toimintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vähäpuheinen mies kotioloissa. Muuten kyllä sosiaalinen. Johtuu osittain siitä, että työpäivän jälkeen sitä haluaa hiljaisuudessa palautua. Vaimon kanssa elämä ja menot ovat myös osittain eriytyneet ja yhteisiä puheenaiheita ei niin paljoa ole, kuin voisi olla.

Suhdekriisiä meillä ei kuitenkaan ole. Mitään erouhkailuja emme ole koskaan harrastaneet, sehän vasta kelvotonta puhetta olisikin.

Kiva kun jätit kommentin. Meilläkin vähän tuollainen tilanne, tosin sillä erolla että kun mies ahdistuu mun keskustelunavauksista joskus niin erokortti vedetään. Se on kyllä kelvotonta puhetta, kuten sanoit.

Ap

Siis olet 30 vuotta ollut tällaisen miehen kanssa?

Minkä ikäisiä olette?

Minä 48, hän 57.

Ap

Tämä on niin peruskuvio kuin olla voi.

Pitkä parisuhde, mies selkeästi vanhempi, lapset jo aikuisia. Miehen ominaisuus johon vaimo alunalkaen ihastui, eli vähäpuheisuus, onkin muuttunut ärsyttäväksi. Miehellä ikä alkaa tekemään sen että edes seksi ei enää jaksa kiinnostaa ja epäily että alapää ei enää edes toimi saa miehen entistäkin mietteliäämmäksi ja vähäpuheisemmaksi. Vaimolla sen sijaan päällä vaihdevuosia edeltävä hormoniyliannostus (elimistö ilmoittaa että vihoviimeinen mahdollisuus laittaa pulla uuniin) joka saa haluamaan seksiä, ennen kun vaihdevuodet lopettaa haluamisen. Yhdessäolovuosia paljon, toisen naama on tullut jo turhankin tutuksi, ja hänen juttunsa tai jututtomuutensa on kuultu liian monta kertaa ja kotoa lähteneet lapset vain lisäävät tyhjän pesän syndrooman vaikutusta.

Mikä neuvoksi? Paha sanoa, mutta seksin osalta kun AP jaksaa kärvistellä vuoden, pari niin luonto hoitaa asian. Vaihdevuosien tullen loppuu seksihalut, ja se ongelma on poissa päiväjärjestyksestä. Tilalle tulevat tietysti kuumat aallot ja mielialanvaihtelut mutta kuulostaa siltä että ainakin jälkimmäisiin aviomies on jo pitkän liiton aikana tottunut.

No joo, näinhän se taitaa mennä. 😎

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä olen puhumaton nainen. Olen jo lapsesta oppinut että mun mielipiteet ja tunteet on väärin eikä niitä noteerata tai sitten ne vaan mitätöidään. En enää uskalla avautua. Kärvistelen mieluummin sitten yksin. Osaksi tämä johtuu myös kumppaneista koska en ole kokenut voivani luottaa heihin.

Jos mulle tulee ongelma parisuhteessa, mietin heti eroa. Haaveilen miten eroaisin. Eron mietintä ei kuitenkaan tarkoita sitä että missään nimessä haluaisin erota. Mutta se olisi helppo ratkaisu.  Toki pidän tuonkin sisälläni enkä yleensä kerro kumppanille koska en halua loukata häntä.

Turha varmaan mainitakaan ettei mun suhteista ole kovin pitkiä tullut.  Toivoisin voivani käyttäytyä paremmin. Toivoisin voivani saada luotettavan kumppanin ja turvallisen suhteen jossa voisin kasvaa.

Tsemppiä ap:lle!

Sun pitää kasvaa ensin. Sitten se turvallinen suhde. Jos haluat suhteen, jossa kasvaa, se solmitaan terapeutin kanssa.

Tsemppiä! Ei ole kivaa, kun vanhemmat ovat järjestäneet takamatkaa kiinni kirittäväksi.