Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.

Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.

Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.

Tsemppiä AP <3

Koska se on ollut miehen rooli kestää. Ihan samalla tavalla osa naisista laittaa joulua ja uhriutuvat kun muut eivät osallistu, koska heitä ei joulu kiinnosta. Myrkylliset käytösmallit ovat tiukassa.

Kyllä kyllä. Mutta MIKSI ihminen suostuu elämään näin? Eikö koskaan tule fiilis, et voisinpa kokea eri tavalla, murtaa kaavaa? Ei ole helppoa, mutta onko loppuelämän kärsimyskään sitä? 

Mistä syntyy se käsitys että mies kärsisi esim. siitä puhumattomuudestaan? Ei välttämättä kärsi. Hän on vain tyytyväinen että vaimo on hoitanut lapset, kodin ja hössöttänyt joulun. Ero syntyy yleensä siinä vaiheessa kun jompikumpi ei tähän samaan kaavaan ole tyytyväinen. Tyrväinen taas voi hyvinkin kokea kaiken olevan ihan hyvin ja yllättyy jos toinen ottaakin eron.

Eiköhän se Tyrväinen (hauska typo D: ) kärsi, jos vaimo on onneton ja nalkuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Älä ota "puhumattomuus" sanaa kirjaimellisesti.

Puhumattomuus tarkoittaa yleensä sitä, että puhutaan vain pinnalliset ja arkipäivän asiat ja nekin niukasti. Ja että paljon ollaan hiljaa, omissa oloissaan ja hyvin harvoin puhutaan syvällisiä.

Kyllä noi "puhumattomat" miehet osaa suhdetta viritellessään puhua ja jopa lovebombata. Näin kävi minullekkin.

Monen tapauksessa se on tässä juurikin ollut totaalista puhumattomuutta, eli örähdellään vain.

No ei taatusti ole suhteen alussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Älä ota "puhumattomuus" sanaa kirjaimellisesti.

Puhumattomuus tarkoittaa yleensä sitä, että puhutaan vain pinnalliset ja arkipäivän asiat ja nekin niukasti. Ja että paljon ollaan hiljaa, omissa oloissaan ja hyvin harvoin puhutaan syvällisiä.

Kyllä noi "puhumattomat" miehet osaa suhdetta viritellessään puhua ja jopa lovebombata. Näin kävi minullekkin.

Mitä tää syvällinen puhe oikein on? Puhutaan Kierkegaardista ja filosofiastaan vai siitä, millaisia tunteita syksy minussa herättää?

Onneksi oma mies ei puhu syvällisiä, voidaan ihan iloisina rupatella ruokapöydässä niitä näitä ilman, että toinen herkistyy siinä kesken kinkkukiusauksen kauhomisen samalla tanssin keinoin ilmaisemaan itseään, koska tuntee niin syvällisesti.

Itse inhoan filosofointia tms. Itselle syvällinen puhe on sitä, että 1. Puhutaan muustakin kuin jostain konkreettisesta tilanteesta tai tapahtumasta 2. ETENKIN kohdataan tunnetasolla, molemmat nauttivat siitä, että ollaantässä nyt yhdessä, juuri sinä siinä minun kanssani.

Anna esimerkki ei-konkreettisesta tilanteesta tai tapahtumasta. Joku matemaattinen yhtälö?

Eikö toisen seurasta voi nauttia tunnetasolla silloinkin, kun jutellaan kesälomasta (siitä menneestä) ja siitä, maalataanko tupakeittiön lattia ensi kuussa vai vasta keväällä?

Olen eri, mutta mieheni isä sairastaa. Se on kova paikka miehen äidille, ja miehen sisaruksille. Hän sitä aina välillä miettii, ja kokee menettäneensä isän jo tämän eläessä, kun isä on muuttunut ihan tunnistamattomaksi. Hän haluaa käydä tätä läpi kanssani keskustellen ja kertoen peloistaan ja tuntemuksistaan. Mieheni kokee sen auttavan häntä jaksamaan.

Oma siskoni on alkoholisti, ja mieheni kuuntelee sujuvasti kun olen murheissani hänen lapsistaan jotka joutuvat juomisesta kärsimään. Myös lapsuudestani on purskahdellut siskon alkoholismin myötä muistiin kaikenlaista, joita sitteen mieheni kanssa käsittelemme yhdessä. 

Tuossa nyt pari esimerkkiä. 

Omista tunteista puhuminen ei ole kohtaamista tunnetasolla. Tuo on pelkkää yhden ainoan ihmisen ainutkertaista valikoitua kokemusta, jossa toki voi kokea jonkinlaista puhdistautumista, mutta tunnetason kohtaaminen on jotain ihan muuta. Montako vuotta ajattelet jaksavasi kuunnella miehen peloista ja tuntemuksista ennen kuin sanot, että olisi aika jatkaa matkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelastaisiko se parisuhteen jos ap purisi hammasta ja harrastaisi miehen kanssa jotain sellaista mistä mies innostuu? Meillä oli pientä kriisiä ja vaimo ei tiennyt mitä haluaa elämältään. Hän oli aina halunnut tanssikurssille, mutta en ollut suostunut , koska ei vähempää voisi kiinnostaa joku tanssi. No ehdotin kurssia ja kas, parisuhde alkoikin voimaan paremmin, sillä vaimo näki minut uudessa valossa. Käydään edelleen tanssimassa siksi että vaimo tykkää siitä. Tämän lisäksi vaimo tulee kököttömään veneeseen kun minä kalastan ja ravustan.

Meillä on paljonkin tuollaisia, mutta sillä erotuksella että kumpikaan ei tee mitään itselleen vastenmielistä vaain toisen takia, vaan ollaan kumpikin innostuttu niistä toisen jutuista. Mieheni on alkanut käymään jalkapallomatseissa yksinäänkin, vaikka en edes menisi mukaan, ja hän on jo aivan kelpo kalamieskin, vaikkei ollut ksokaan sitä harrastanut ennen minua. Itse taas olen tykästynyt marjastukseen ja sienestykseen, ja käyn yksin jos mies ei pääse mukaan.

Eli ns. kasvatte erilleen.

Ainakin itselläni on käynyt monen asian suhteen niin että olemme hyväksyneet sen että niitä yhteisiä asioita ei ole yhtä paljon kun joskus silloin kun ei oikein muusta välitettykään kunhan vain oltiin yhdessä. Yhteisiäkin kiinnostuksen kohteita toki on edelleen mutta myös kiinnostus siihen mistä puoliso on kiinnostunut. Eli jos hän vaikka lähtee kalaa toinen on kiinnostunut siitä tuliko saalista vaikka periaatteessa se olisi itselle samantekevää, ehkä jopa vähän vastenmielistä jos saalista on tullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.

Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.

Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.

Tsemppiä AP <3

Koska se on ollut miehen rooli kestää. Ihan samalla tavalla osa naisista laittaa joulua ja uhriutuvat kun muut eivät osallistu, koska heitä ei joulu kiinnosta. Myrkylliset käytösmallit ovat tiukassa.

Kyllä kyllä. Mutta MIKSI ihminen suostuu elämään näin? Eikö koskaan tule fiilis, et voisinpa kokea eri tavalla, murtaa kaavaa? Ei ole helppoa, mutta onko loppuelämän kärsimyskään sitä? 

Mistä syntyy se käsitys että mies kärsisi esim. siitä puhumattomuudestaan? Ei välttämättä kärsi. Hän on vain tyytyväinen että vaimo on hoitanut lapset, kodin ja hössöttänyt joulun. Ero syntyy yleensä siinä vaiheessa kun jompikumpi ei tähän samaan kaavaan ole tyytyväinen. Tyrväinen taas voi hyvinkin kokea kaiken olevan ihan hyvin ja yllättyy jos toinen ottaakin eron.

Eiköhän se Tyrväinen (hauska typo D: ) kärsi, jos vaimo on onneton ja nalkuttaa?

Tyrväinen tietää, että vaimo nalkuttaa joka tapauksessa, mutta pysyy siinä vierellä, koska ilman miestä ei saa haluamaansa elintasoa. Osalle naisista nalkuttaminen on tapa osoittaa olevansa edelleen siinä vierellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.

Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.

Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.

Tsemppiä AP <3

Koska se on ollut miehen rooli kestää. Ihan samalla tavalla osa naisista laittaa joulua ja uhriutuvat kun muut eivät osallistu, koska heitä ei joulu kiinnosta. Myrkylliset käytösmallit ovat tiukassa.

Kyllä kyllä. Mutta MIKSI ihminen suostuu elämään näin? Eikö koskaan tule fiilis, et voisinpa kokea eri tavalla, murtaa kaavaa? Ei ole helppoa, mutta onko loppuelämän kärsimyskään sitä? 

Mistä syntyy se käsitys että mies kärsisi esim. siitä puhumattomuudestaan? Ei välttämättä kärsi. Hän on vain tyytyväinen että vaimo on hoitanut lapset, kodin ja hössöttänyt joulun. Ero syntyy yleensä siinä vaiheessa kun jompikumpi ei tähän samaan kaavaan ole tyytyväinen. Tyrväinen taas voi hyvinkin kokea kaiken olevan ihan hyvin ja yllättyy jos toinen ottaakin eron.

Eiköhän se Tyrväinen (hauska typo D: ) kärsi, jos vaimo on onneton ja nalkuttaa?

Miksi olisi jos hän ei koskaan edes oikeasti kuuntele vaan kiirehtii töihin tai harrastuksiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Älä ota "puhumattomuus" sanaa kirjaimellisesti.

Puhumattomuus tarkoittaa yleensä sitä, että puhutaan vain pinnalliset ja arkipäivän asiat ja nekin niukasti. Ja että paljon ollaan hiljaa, omissa oloissaan ja hyvin harvoin puhutaan syvällisiä.

Kyllä noi "puhumattomat" miehet osaa suhdetta viritellessään puhua ja jopa lovebombata. Näin kävi minullekkin.

Mitä tää syvällinen puhe oikein on? Puhutaan Kierkegaardista ja filosofiastaan vai siitä, millaisia tunteita syksy minussa herättää?

Onneksi oma mies ei puhu syvällisiä, voidaan ihan iloisina rupatella ruokapöydässä niitä näitä ilman, että toinen herkistyy siinä kesken kinkkukiusauksen kauhomisen samalla tanssin keinoin ilmaisemaan itseään, koska tuntee niin syvällisesti.

Itse inhoan filosofointia tms. Itselle syvällinen puhe on sitä, että 1. Puhutaan muustakin kuin jostain konkreettisesta tilanteesta tai tapahtumasta 2. ETENKIN kohdataan tunnetasolla, molemmat nauttivat siitä, että ollaantässä nyt yhdessä, juuri sinä siinä minun kanssani.

Anna esimerkki ei-konkreettisesta tilanteesta tai tapahtumasta. Joku matemaattinen yhtälö?

Eikö toisen seurasta voi nauttia tunnetasolla silloinkin, kun jutellaan kesälomasta (siitä menneestä) ja siitä, maalataanko tupakeittiön lattia ensi kuussa vai vasta keväällä?

Olen eri, mutta mieheni isä sairastaa. Se on kova paikka miehen äidille, ja miehen sisaruksille. Hän sitä aina välillä miettii, ja kokee menettäneensä isän jo tämän eläessä, kun isä on muuttunut ihan tunnistamattomaksi. Hän haluaa käydä tätä läpi kanssani keskustellen ja kertoen peloistaan ja tuntemuksistaan. Mieheni kokee sen auttavan häntä jaksamaan.

Oma siskoni on alkoholisti, ja mieheni kuuntelee sujuvasti kun olen murheissani hänen lapsistaan jotka joutuvat juomisesta kärsimään. Myös lapsuudestani on purskahdellut siskon alkoholismin myötä muistiin kaikenlaista, joita sitteen mieheni kanssa käsittelemme yhdessä. 

Tuossa nyt pari esimerkkiä. 

Omista tunteista puhuminen ei ole kohtaamista tunnetasolla. Tuo on pelkkää yhden ainoan ihmisen ainutkertaista valikoitua kokemusta, jossa toki voi kokea jonkinlaista puhdistautumista, mutta tunnetason kohtaaminen on jotain ihan muuta. Montako vuotta ajattelet jaksavasi kuunnella miehen peloista ja tuntemuksista ennen kuin sanot, että olisi aika jatkaa matkaa?

Sinä halusit esimerkin ei-konkreettisesta tilanteesta ja sait sellaisen. Jos haluat jotain muuta, niin ole eksaktimpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Älä ota "puhumattomuus" sanaa kirjaimellisesti.

Puhumattomuus tarkoittaa yleensä sitä, että puhutaan vain pinnalliset ja arkipäivän asiat ja nekin niukasti. Ja että paljon ollaan hiljaa, omissa oloissaan ja hyvin harvoin puhutaan syvällisiä.

Kyllä noi "puhumattomat" miehet osaa suhdetta viritellessään puhua ja jopa lovebombata. Näin kävi minullekkin.

Mitä tää syvällinen puhe oikein on? Puhutaan Kierkegaardista ja filosofiastaan vai siitä, millaisia tunteita syksy minussa herättää?

Onneksi oma mies ei puhu syvällisiä, voidaan ihan iloisina rupatella ruokapöydässä niitä näitä ilman, että toinen herkistyy siinä kesken kinkkukiusauksen kauhomisen samalla tanssin keinoin ilmaisemaan itseään, koska tuntee niin syvällisesti.

Itse inhoan filosofointia tms. Itselle syvällinen puhe on sitä, että 1. Puhutaan muustakin kuin jostain konkreettisesta tilanteesta tai tapahtumasta 2. ETENKIN kohdataan tunnetasolla, molemmat nauttivat siitä, että ollaantässä nyt yhdessä, juuri sinä siinä minun kanssani.

Anna esimerkki ei-konkreettisesta tilanteesta tai tapahtumasta. Joku matemaattinen yhtälö?

Eikö toisen seurasta voi nauttia tunnetasolla silloinkin, kun jutellaan kesälomasta (siitä menneestä) ja siitä, maalataanko tupakeittiön lattia ensi kuussa vai vasta keväällä?

Olen eri, mutta mieheni isä sairastaa. Se on kova paikka miehen äidille, ja miehen sisaruksille. Hän sitä aina välillä miettii, ja kokee menettäneensä isän jo tämän eläessä, kun isä on muuttunut ihan tunnistamattomaksi. Hän haluaa käydä tätä läpi kanssani keskustellen ja kertoen peloistaan ja tuntemuksistaan. Mieheni kokee sen auttavan häntä jaksamaan.

Oma siskoni on alkoholisti, ja mieheni kuuntelee sujuvasti kun olen murheissani hänen lapsistaan jotka joutuvat juomisesta kärsimään. Myös lapsuudestani on purskahdellut siskon alkoholismin myötä muistiin kaikenlaista, joita sitteen mieheni kanssa käsittelemme yhdessä. 

Tuossa nyt pari esimerkkiä. 

Omista tunteista puhuminen ei ole kohtaamista tunnetasolla. Tuo on pelkkää yhden ainoan ihmisen ainutkertaista valikoitua kokemusta, jossa toki voi kokea jonkinlaista puhdistautumista, mutta tunnetason kohtaaminen on jotain ihan muuta. Montako vuotta ajattelet jaksavasi kuunnella miehen peloista ja tuntemuksista ennen kuin sanot, että olisi aika jatkaa matkaa?

Jos on luvattu tahtoa, niin sitten kuunnellaan toisen tunteita hautaan saakka.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.

Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.

Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.

Tsemppiä AP <3

Koska se on ollut miehen rooli kestää. Ihan samalla tavalla osa naisista laittaa joulua ja uhriutuvat kun muut eivät osallistu, koska heitä ei joulu kiinnosta. Myrkylliset käytösmallit ovat tiukassa.

Kyllä kyllä. Mutta MIKSI ihminen suostuu elämään näin? Eikö koskaan tule fiilis, et voisinpa kokea eri tavalla, murtaa kaavaa? Ei ole helppoa, mutta onko loppuelämän kärsimyskään sitä? 

Mistä syntyy se käsitys että mies kärsisi esim. siitä puhumattomuudestaan? Ei välttämättä kärsi. Hän on vain tyytyväinen että vaimo on hoitanut lapset, kodin ja hössöttänyt joulun. Ero syntyy yleensä siinä vaiheessa kun jompikumpi ei tähän samaan kaavaan ole tyytyväinen. Tyrväinen taas voi hyvinkin kokea kaiken olevan ihan hyvin ja yllättyy jos toinen ottaakin eron.

Eiköhän se Tyrväinen (hauska typo D: ) kärsi, jos vaimo on onneton ja nalkuttaa?

Tyrväinen tietää, että vaimo nalkuttaa joka tapauksessa, mutta pysyy siinä vierellä, koska ilman miestä ei saa haluamaansa elintasoa. Osalle naisista nalkuttaminen on tapa osoittaa olevansa edelleen siinä vierellä.

Ehkä sitten näin. Itse kun oon syvällisempi niin en voisi sietää tällaista naurettavaa tilannetta, vaan terapiaan olis mentävä. Huonoista tavoista kuten nalkuttaminen tai toisen sivuuttaminen on päästävä eroon. Kuitenkin tarkoitus olla vain yhden kerran naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Ap jos alat epäilemään että mies pettää, onko suhteessanne luottamus kunnossa? En antaisi hirveästi valtaa näille katkerille mammoille, joiden työnä on näiden pettämiskommenttien jatkuva kirjoittelu. Jos haluat hyvän parisuhteen, sinun pitää pystyä luottamaan, tiedät sen itsekkin. Stalkkaus ja epäily ovat täysin turhia asioita, silloin ei ole luottamusta ja suhde on tyhjä.

Yrittäisin rakentaa kommunikaatiota sellaisten asioiden kautta jotka miestäsi kiinnostaa. Ota hivenen jostain sellaisesta selvää ja kysy mieheltäsi lisää, ehkä sitä kautta saatte portit auki.

Voihan se olla niin, että mies tietää että jokin on vialla, mutta ei tiedä mikä. Yhteinen harrastus on paras keino nähdä se arkipäiväinen kumppani eri valossa.

Jos toinen ei suostu puhumaan tärkeistä asioista niin miten ja miksi häneen pitäisi luottaa? Hänhän pimittää ihan avoimesti osan elämästään toiselta.

Saattaa olla, että kielletyt puheenaiheet jopa liittyvät näihin aiheisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.

Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.

Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.

Tsemppiä AP <3

Koska se on ollut miehen rooli kestää. Ihan samalla tavalla osa naisista laittaa joulua ja uhriutuvat kun muut eivät osallistu, koska heitä ei joulu kiinnosta. Myrkylliset käytösmallit ovat tiukassa.

Kyllä kyllä. Mutta MIKSI ihminen suostuu elämään näin? Eikö koskaan tule fiilis, et voisinpa kokea eri tavalla, murtaa kaavaa? Ei ole helppoa, mutta onko loppuelämän kärsimyskään sitä? 

Mistä syntyy se käsitys että mies kärsisi esim. siitä puhumattomuudestaan? Ei välttämättä kärsi. Hän on vain tyytyväinen että vaimo on hoitanut lapset, kodin ja hössöttänyt joulun. Ero syntyy yleensä siinä vaiheessa kun jompikumpi ei tähän samaan kaavaan ole tyytyväinen. Tyrväinen taas voi hyvinkin kokea kaiken olevan ihan hyvin ja yllättyy jos toinen ottaakin eron.

Eiköhän se Tyrväinen (hauska typo D: ) kärsi, jos vaimo on onneton ja nalkuttaa?

Tyrväinen tietää, että vaimo nalkuttaa joka tapauksessa, mutta pysyy siinä vierellä, koska ilman miestä ei saa haluamaansa elintasoa. Osalle naisista nalkuttaminen on tapa osoittaa olevansa edelleen siinä vierellä.

Ehkä sitten näin. Itse kun oon syvällisempi niin en voisi sietää tällaista naurettavaa tilannetta, vaan terapiaan olis mentävä. Huonoista tavoista kuten nalkuttaminen tai toisen sivuuttaminen on päästävä eroon. Kuitenkin tarkoitus olla vain yhden kerran naimisissa.

Edelleenkään ei voi tehdä sitä oletusta että se toinen kokisi huonoksi tavaksi sen minkä sinä koet. Jos hän ei kuuntele niin on melko turhaa vaatia terapiakaan. Hänellä tuskin on siihen mitään tarvetta vaikka sinun mielestä olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kotona puhumaton mies. Muutama parisuhteeseen liittyvä asia painaa omaa mieltä ja niistä olisi hyvä keskustella. Mutta kun yritän, toinen vaikenee tai sitten suuttuu ja tyyliin menee jo eropapereita tulostelemaan kun "hän ei kerran kelpaa mulle". Ja kun mies ei puhu, niin minä pidän sitten oikeana sitä miten asian päässäni oletan. Ja minä en mielellään saa ottaa kipeitä asioita esille koska häntä ahdistaa ja ilmeisesti kokee ne jollain tapaa arvosteluna itseään kohtaan, en tiedä. Eli tästä seurauksena vetäytyvä puhumaton ja hyökkäävä minä, silloin kun kehtaan nostaa jonkin asian esille. Toisaalta kun tietää että puhumatonta ahdistaa, on hirveän vaikea aloittaa mistään parisuhteeseen liittyvästä aiheesta keskustelua kun toinen kokee sen painostamisena ja vetäytyy entistä enemmän.

Millaisia kokemuksia teillä? Puhumaton, miksi et puhu?

Tässä ap sun aloituksesi.

Mikä muutama parisuhteeseen liittyvä asia sua vaivaa siis? Voitko meille kertoa?

Jännä juttu muuten, että et tässä paljastanut, että olette olleet yhdessä jo 30 vuotta.

Luulin aloituksen perusteella, että kyseessä on maksimissaan 5 vuotta kestänyt liitto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap jos alat epäilemään että mies pettää, onko suhteessanne luottamus kunnossa? En antaisi hirveästi valtaa näille katkerille mammoille, joiden työnä on näiden pettämiskommenttien jatkuva kirjoittelu. Jos haluat hyvän parisuhteen, sinun pitää pystyä luottamaan, tiedät sen itsekkin. Stalkkaus ja epäily ovat täysin turhia asioita, silloin ei ole luottamusta ja suhde on tyhjä.

Yrittäisin rakentaa kommunikaatiota sellaisten asioiden kautta jotka miestäsi kiinnostaa. Ota hivenen jostain sellaisesta selvää ja kysy mieheltäsi lisää, ehkä sitä kautta saatte portit auki.

Voihan se olla niin, että mies tietää että jokin on vialla, mutta ei tiedä mikä. Yhteinen harrastus on paras keino nähdä se arkipäiväinen kumppani eri valossa.

Jos toinen ei suostu puhumaan tärkeistä asioista niin miten ja miksi häneen pitäisi luottaa? Hänhän pimittää ihan avoimesti osan elämästään toiselta.

Saattaa olla, että kielletyt puheenaiheet jopa liittyvät näihin aiheisiin.

Mikäänhän ei pakota luottamaan yhtään kehenkään. Ilman luottamusta se suhde toki ei ole kunnossa. Mutta mahdollista parisuhteessa on sekin että toinen luottaa siihen parisuhteeseen, toinen ei. Toisen mielestä parisuhde on ihan kunnossa vaikka yhteistä puhuttavaa ei juuri ole ja toinen sitä mieltä että mikään ei ole kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Aina miettii, että miksi niin monet miehet suostuu tällaiseen elämään. Ovat ihan hukassa itseltänsäkin, mutta ongelmat kielletään jossain mielen sopukoissa, eikä haluta parannusta toisen tai omaankaan oloon.

Miksi joku haluaa elää ainoan maanpäällisen elämänsä näin, ikäänkuin alistuen ja kuolemaa odottaen? En ymmärrä.

Mä ehkä kirjoittaisin miehelle kirjeen. Siihen avaisin ystävällisesti mutta rehellisesti omat tunteet ja ajatukset tilanteen sietämättömyydestä. Se on paljon helpompi tapa kuin kasvokkain, ei tarvitse toisen pelätä vaikkapa kasvojen menetystä, murtumista tai muuta kohtausta, eikä haluttoman tarvitse olla heti valmis vastaamaan ja avautumaan eli ahdistumaan. Asioita voisi pohdiskella rauhassa ilman hetkellisiä defenssejä, voisipa mies jopa ymmärtää sinua paremmin, kun energia ei mene itsen suojeluun.

Tsemppiä AP <3

Koska se on ollut miehen rooli kestää. Ihan samalla tavalla osa naisista laittaa joulua ja uhriutuvat kun muut eivät osallistu, koska heitä ei joulu kiinnosta. Myrkylliset käytösmallit ovat tiukassa.

Kyllä kyllä. Mutta MIKSI ihminen suostuu elämään näin? Eikö koskaan tule fiilis, et voisinpa kokea eri tavalla, murtaa kaavaa? Ei ole helppoa, mutta onko loppuelämän kärsimyskään sitä? 

Ei nähdä enää sitä muuta. Vituiks män ja se on kestettävä. Tunnekasvastus on jäänyt miehien kohdalla valovuosien päähän. Kun se on itse itseään vahvistava kaava. Poikia ei ole kasvatettu tunnistamaan tunteitaan ja poikien kesken nujakointi ratkaisee ongelman perin yksinkertaisesti. Pojat myös leikkivät muiden poikien kanssa, eikä leikeissä ole sijaa tunteille, vaan tekniikalle ja kilpailulle. On supersankarit, miesten Miehet ym. Näkökenttä jää todella kapeaksi ja elämältä lakataan odottamasta mitään, se on sellaista kuin se on. Vaimo mäkätää kun se miesten Mies ei puhu eikä pussaa, mutta ei mikään hiiri saa olla. Verbaalisesti olet aina alakynnessä ja tiedät että itkevä nainen on jo saanut tahtonsa läpi. (en tarkoita tässä ap:ta, hän on fiksu) Harrastukset pitävät pinnalla, mutta niiden pariin päästäksesi, sinun tulee kiertää "yhteisissä" kissanristiäisissä vaikka et halua. Sinä teet remonttia, vaimo suunnittelee ja sinä toteutat, sillä ne ovat "yhteisiä" asioita, vaikka sinua ei kiinnosta. Mikään sinun haluama asia ei ole koskaan samalla tavalla yhteinen, moottoripyörä ei ole yhteinen, vaikka te vaimon kanssa sillä ajattekin. Vene ei ole yhteinen, vaikka te perheenä veneilettekin. Sinä huolehdit ne omalla ajallasi ja rahallasi kuntoon, sillä onhan se miesten homma.

Osa miehistä näkee sen elämän kutakuinkin noin. Hanskat on naulassa, mutta onneksi on kaverit.

Aina puhuminen on se normi, ja puhumatonta paheksutaan. Miksi olet tuollainen, mikset ole toisenlainen. Ja keskustelutilanteissa se puhumaan tottunut yleensä hallitsee tilannetta, kun tuppisuu yrittää löytää oikeita sanoja. Se ei kannusta jatkamaan yrittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap jos alat epäilemään että mies pettää, onko suhteessanne luottamus kunnossa? En antaisi hirveästi valtaa näille katkerille mammoille, joiden työnä on näiden pettämiskommenttien jatkuva kirjoittelu. Jos haluat hyvän parisuhteen, sinun pitää pystyä luottamaan, tiedät sen itsekkin. Stalkkaus ja epäily ovat täysin turhia asioita, silloin ei ole luottamusta ja suhde on tyhjä.

Yrittäisin rakentaa kommunikaatiota sellaisten asioiden kautta jotka miestäsi kiinnostaa. Ota hivenen jostain sellaisesta selvää ja kysy mieheltäsi lisää, ehkä sitä kautta saatte portit auki.

Voihan se olla niin, että mies tietää että jokin on vialla, mutta ei tiedä mikä. Yhteinen harrastus on paras keino nähdä se arkipäiväinen kumppani eri valossa.

Jos toinen ei suostu puhumaan tärkeistä asioista niin miten ja miksi häneen pitäisi luottaa? Hänhän pimittää ihan avoimesti osan elämästään toiselta.

Saattaa olla, että kielletyt puheenaiheet jopa liittyvät näihin aiheisiin.

Mikäänhän ei pakota luottamaan yhtään kehenkään. Ilman luottamusta se suhde toki ei ole kunnossa. Mutta mahdollista parisuhteessa on sekin että toinen luottaa siihen parisuhteeseen, toinen ei. Toisen mielestä parisuhde on ihan kunnossa vaikka yhteistä puhuttavaa ei juuri ole ja toinen sitä mieltä että mikään ei ole kunnossa.

Jep. Koska parisuhde on PARIsuhde, se ei ole kunnossa, ellei se ole molempien mielestä kunnossa. Vähän sama, kuin toista ei voi vaatia itselleen, vaikka olisi yksin miten rakastunut häneen.

Jotkut tosiaan vaativat etenkin muilta oikein äärimmäistä lapsenuskoa puolisoonsa. Aikuiset ihmiset, jotka eivät halua tuhlata elämäänsä, ymmärtävät kyllä, että tietyt merkit voivat kieliä esim. uskottomuudesta ja nuo asiat pitäisi pystyä käymään kumppanin kanssa läpi. Jos kumppani ei suostu puhumaan, on oikein voimakkaasti syytä epäillä tai olla tyytymätön, jolloin ero on jopa järkevää.

Vierailija kirjoitti:

Minä en puhu. Olen todella huono ihan neutraaleissakin tilanteissa sanoittamaan tunteitani ja vältän konflikteja viimeiseen saakka.

Olen ehkä lapsena oppinut sellaiseen älä valita, älä selitä -ajattelutapaan, se puhumattomuus on itselleni tapa käydä asioita läpi oman pääni sisällä.

Niin?

Haluatko jatkaa sillä lapsuuden linjalla vai haluatko opetella uuden tavan?

Ihan on oma valinta. Alatko panostaa vai selitteletkö. Mitä sinä

Haluat nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Annoin alapeukun kun mielestäni antamasi esimerkit olivat aika huonoja "keskustelun"avauksia. Esim. en itse sanoisi (kysyisi) että mennäänkö elokuviin vaan sanoisin että haluaisin että mentäisiin yhdessä elokuviin.

Myöskään en kysyisi miksi et halua seksiä koska se voi olla väärä oletus. Voi olla että mies haluaa mutta ei pysty tai haluaa mutta ei kysyjän kanssa.

Mä taas sanoin nykyiselle miehelleni jo silloin 12v sitten, ennen kuin alettiin seurustelemaan, että minä en sitten jaksa mitään kukkaispuhetta, että jos on jotain sanottavaa niin sen voi sanoa ärsyyntyneenäkin, ja ihan suoraan että miksi sinä AINA jätät kalsarisi lattialle. Olemme molemmat aikuisia ihmisiä, ja ymmärrämme että joku asia voi ottaa pattiin toista, ja että se pitää silloin lopettaa. Että en ala aikuiselle ihmiselle puhumaan minustatuntuu-kieltä kuin pikkuvauvalle, vaan jos sukat on lattialla päivästä toiseen, niin sen verran siteääkin kuulla mitä toisella on siitä sanottavanaan. Ei akuinen ihminen ei voi olla niin herkkä että loukkaantuu sydänjuuriaan myöten kysymyksestä "mennäänkö elokuviin?" vaan se pitää asetella muotoon "minä haluaisin mennä yhdessä kanssasi elokuviin", jottei mies saa mieltään mustaksi. Tuollaisen päässä on pakko olla jotain vikaa, eikä se vika ole sellainen jonka osaisin, saati edes haluaisin korjata.

Mutta joku muu voi haluta jatkaa suhdettaan vaikeassakin tilanteessa.

Pointti on se, että jos olet ns. jo kokeillut kaikkea eikä se ole toiminut, niin kannattaa kokeilla erilaista lähestymistapaa, vaikkapa just kysymyksenasettelua eri tavalla. Oma mies aina "valittaa", jos kysyn suljettuja kysymyksiä tyyliin "onx sulla kivaa", kun avoin "kuis sulla menee" olis parempi  ;) Samoin, jos vaikka aina raivostut tietyssä tilanteessa ja se triggeröi puolisosi, niin äläpä seuraavalla kerralla raivostukaan vaan ala vaikka laulamaan. Takuulla kumppani reagoi siihen taas eri tavalla, ja kenties saadaan asiaa eri pohjalta eteenpäin, uusin fiiliksin.

Hienoa jos sulla suhde toimii kuin juna ilman mitään ajoittaisia temppuja, mutta kaikilla ei toimi, joten silloin kandee kokeilla jotain muuta, jos ei heti halua erota.

Aikuisen puhetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap jos alat epäilemään että mies pettää, onko suhteessanne luottamus kunnossa? En antaisi hirveästi valtaa näille katkerille mammoille, joiden työnä on näiden pettämiskommenttien jatkuva kirjoittelu. Jos haluat hyvän parisuhteen, sinun pitää pystyä luottamaan, tiedät sen itsekkin. Stalkkaus ja epäily ovat täysin turhia asioita, silloin ei ole luottamusta ja suhde on tyhjä.

Yrittäisin rakentaa kommunikaatiota sellaisten asioiden kautta jotka miestäsi kiinnostaa. Ota hivenen jostain sellaisesta selvää ja kysy mieheltäsi lisää, ehkä sitä kautta saatte portit auki.

Voihan se olla niin, että mies tietää että jokin on vialla, mutta ei tiedä mikä. Yhteinen harrastus on paras keino nähdä se arkipäiväinen kumppani eri valossa.

Jos toinen ei suostu puhumaan tärkeistä asioista niin miten ja miksi häneen pitäisi luottaa? Hänhän pimittää ihan avoimesti osan elämästään toiselta.

Saattaa olla, että kielletyt puheenaiheet jopa liittyvät näihin aiheisiin.

Mikäänhän ei pakota luottamaan yhtään kehenkään. Ilman luottamusta se suhde toki ei ole kunnossa. Mutta mahdollista parisuhteessa on sekin että toinen luottaa siihen parisuhteeseen, toinen ei. Toisen mielestä parisuhde on ihan kunnossa vaikka yhteistä puhuttavaa ei juuri ole ja toinen sitä mieltä että mikään ei ole kunnossa.

Jep. Koska parisuhde on PARIsuhde, se ei ole kunnossa, ellei se ole molempien mielestä kunnossa. Vähän sama, kuin toista ei voi vaatia itselleen, vaikka olisi yksin miten rakastunut häneen.

Jotkut tosiaan vaativat etenkin muilta oikein äärimmäistä lapsenuskoa puolisoonsa. Aikuiset ihmiset, jotka eivät halua tuhlata elämäänsä, ymmärtävät kyllä, että tietyt merkit voivat kieliä esim. uskottomuudesta ja nuo asiat pitäisi pystyä käymään kumppanin kanssa läpi. Jos kumppani ei suostu puhumaan, on oikein voimakkaasti syytä epäillä tai olla tyytymätön, jolloin ero on jopa järkevää.

Ero on ihan järkevä ratkaisu minunkin mielestä tilanteessa jossa sitä luottamusta ei ole. Toiselle se ero ehkä tulee yllätyksenä, mutta entä sitten.

Joka päivä

Voi aloittaa alusta.

Siitä

Missä on ja uudelleen.

Selittely on selittelyä.

Uuden oppiminen vaatii uteliaisuutta ja opettelua.