Tarvitseeko puolisolle kertoa kaikkia asioita perhetaustasta?

Minä en ymmärrä tällaista suhdetta, missä puolisolle ei voi kertoa omasta perhetaustastaan oli se sitten millainen tahansa. Minä ainakin haluan, että kumppani hyväksyy minut juuri sellaisena kun olen ja tarvittaessa tukee minua vaikeiden asioiden kanssa. Jos kumppani taas jättää minut jonkin sellaisen asian takia minkä perheenjäseneni on tehnyt ja jolle minä en mitään voi niin sopii miehen mennäkin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä ei voisi kertoa?

Jep. Olisi aika huono lähtökohta että puolisolta pitäisi salata asioita aivan kuin olisi tarvetta esittää olevansa jotain muuta. Terveessä parisuhteessa pitäisi voida luottaa toiseen ja molemmat ymmärtävät mitä asioita ei ole tarkoitus kertoa "koko kylälle" vaikka molemmat olisivat niistä tietoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, missä vaiheessa ja miten omasta adoptiotaustasta "pitää" kertoa puolisolle?

Missä vaiheessa suhdetta "pitää" kertoa, että mummo kuoli vuosia sitten ja vaari meni uusiin naimisiin, että ei käy mielellään kirkossa tai että siskonpoika opiskelee merkonomiksi? Tai että siskolla ylipäätään on poika? Tai että itsellä on sisko? Ihan itse varmaan jokainen päättää, missä vaiheessa kertoo mitäkin ja mitä jättää kertomatta.

Aika usein ihmiset kokevat, että näistä asioista aletaan puhumaan viimeistään siinä vaiheessa, kun toisesta aletaan käyttämään nimitystä "puoliso".

Te. jotka ajattelette, että lapsilta pitää salata vanhemman tai isovanhempien teot, koska ne ovat taakka, ettekö pelkää, että jos lapsi joskus kumminkin saa tietää, niin silloinhan viestinne juuri on ollut, että lapsissa on jotain vikaa taustansa vuoksi? Jotain niin pahasti vikaa, että se on iso salaisuus ja paha salattava juttu.

Tarkoitan, että eikö tärkeämpää olisi suoraan kertoa, että kyllä, taustallanne on tällaisia tekijöitä, mutta ne eivät liity teihin mitenkään ja te olette niistä erillänne ja vapaita.

Miksi siitä biologisesta isyydestä kertominen olisi joidenkin jankkaajien mielestä niin tärkeää?

Mitä se puoliso siitä saa että saa tietää että isäni ei ole biologinen isä?

Että puoliso voi todeta "ahaa"? Vai miten odotatte sen puolison reagoivan?

Olen yhdelle kumppanille kertonut että isäni ei ole biologinen isäni. Ei olisi pitänyt. Siitä seurasi, että tämä alkoi kutsua isääni nimityksellä isäpuoli, kyllä, myös muiden kuullen, vaikka ihan hyvin tiesi että tämä oli minulle isä sekä sosiaalisesti että juridisesti. Yritti myös puhua biologisesta isästäni "oikeana" isänä.

Vierailija kirjoitti:

Olen yhdelle kumppanille kertonut että isäni ei ole biologinen isäni. Ei olisi pitänyt. Siitä seurasi, että tämä alkoi kutsua isääni nimityksellä isäpuoli, kyllä, myös muiden kuullen, vaikka ihan hyvin tiesi että tämä oli minulle isä sekä sosiaalisesti että juridisesti. Yritti myös puhua biologisesta isästäni "oikeana" isänä.

Tämä eksä alkoi myös kysellä biologisesta isästä että miksen pidä häneen ja hänen sukuunsa yhteyttä ja yritti kaikin tavoin saada minut ottamaan yhteyttä mm. biologisen isän siskoon hokemalla miten sukulaiset on tärkeitä. Ihan tosi tylsää selittää aina uudestaan ja uudestaan, että hei, nämä on minulle täysin tuntemattomia ihmisiä, minulla ei ole heihin mitään yhteyttä enkä haluakaan olevan.

Vierailija kirjoitti:

Olen yhdelle kumppanille kertonut että isäni ei ole biologinen isäni. Ei olisi pitänyt. Siitä seurasi, että tämä alkoi kutsua isääni nimityksellä isäpuoli, kyllä, myös muiden kuullen, vaikka ihan hyvin tiesi että tämä oli minulle isä sekä sosiaalisesti että juridisesti. Yritti myös puhua biologisesta isästäni "oikeana" isänä.

Tästä ja monista muista edellämainituista syistä en ole kertonut kenellekään että isä ei ole biologinen isä.

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä nämä kysymykset on mitä tekisit jos kävisi ilmi että kumppanisi onkin adoptoitu? Eroko pitöisi ottaa? Sepä kuulostaakin tosi hyvältä suhteelta että jos kumppani paljastuukin adoptoiduksi niin tulee ero.

Ei se ero tule sen adoption takia vaan sen takia ettei puoliso luottanut puolisoonsa sen verran, että olisi asiasta kertonut. Kyllä minä loukkaantuisin, että enkö ollut hänen mielestään luottamuksen arvoinen. Miksi olla ihmisen kanssa, joka ei luota pätkääkään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä nämä kysymykset on mitä tekisit jos kävisi ilmi että kumppanisi onkin adoptoitu? Eroko pitöisi ottaa? Sepä kuulostaakin tosi hyvältä suhteelta että jos kumppani paljastuukin adoptoiduksi niin tulee ero.

Ei se ero tule sen adoption takia vaan sen takia ettei puoliso luottanut puolisoonsa sen verran, että olisi asiasta kertonut. Kyllä minä loukkaantuisin, että enkö ollut hänen mielestään luottamuksen arvoinen. Miksi olla ihmisen kanssa, joka ei luota pätkääkään? 

Miksi ihmeessä olla ihmisen kanssa joka loukkaantuu asiasta joka ei edes liity häneen ja syyllistää toista?

Varmasti ero olisi paras ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yhdelle kumppanille kertonut että isäni ei ole biologinen isäni. Ei olisi pitänyt. Siitä seurasi, että tämä alkoi kutsua isääni nimityksellä isäpuoli, kyllä, myös muiden kuullen, vaikka ihan hyvin tiesi että tämä oli minulle isä sekä sosiaalisesti että juridisesti. Yritti myös puhua biologisesta isästäni "oikeana" isänä.

Tästä ja monista muista edellämainituista syistä en ole kertonut kenellekään että isä ei ole biologinen isä.

Eli et luota edes puolisosi. Itse en voisi elää yhdessä ihmisen kanssa, johon en voisi luottaa. Jos toinen käyttäytyy asiattomasti tiedon saatuaan, ei hänen kanssaan kannata muutenkaan minkäänlaista suhdetta rakentaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä nämä kysymykset on mitä tekisit jos kävisi ilmi että kumppanisi onkin adoptoitu? Eroko pitöisi ottaa? Sepä kuulostaakin tosi hyvältä suhteelta että jos kumppani paljastuukin adoptoiduksi niin tulee ero.

Ei se ero tule sen adoption takia vaan sen takia ettei puoliso luottanut puolisoonsa sen verran, että olisi asiasta kertonut. Kyllä minä loukkaantuisin, että enkö ollut hänen mielestään luottamuksen arvoinen. Miksi olla ihmisen kanssa, joka ei luota pätkääkään? 

Miksi ihmeessä olla ihmisen kanssa joka loukkaantuu asiasta joka ei edes liity häneen ja syyllistää toista?

Varmasti ero olisi paras ratkaisu.

Olisin vaan ihmeissäni, että miksi tuotakaan asiaa ei voinut kertoa ja enkö tosiaankaan ole luattamuksen arvoinen tuolle asialle. Joo suhde jäisi siihen, joka on varmaan ihan hyvä molemmille osapuolille Siellä pitäköön salassa omasta mielestään pimeät puolensa. 

Onpa täällä lapsellista porukkaa kun loukkaannutaan siitä että toinen ei ole kertonut jotain tiettyä asiaa. Kai olette omille puolisoillenne kertoneet missä asennossa olette saaneet alkunne ja miten palion äitinne repesi synnytyksessä? Vai ettekö luota puolisoihinne?

En voisi olla ihmisen kanssa, joka ei ihan rehellisesti kerro elämästään ja omista taustoitaan oli ne nyt mitä tahansa.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä nämä kysymykset on mitä tekisit jos kävisi ilmi että kumppanisi onkin adoptoitu? Eroko pitöisi ottaa? Sepä kuulostaakin tosi hyvältä suhteelta että jos kumppani paljastuukin adoptoiduksi niin tulee ero.

Ei se ero tule sen adoption takia vaan sen takia ettei puoliso luottanut puolisoonsa sen verran, että olisi asiasta kertonut. Kyllä minä loukkaantuisin, että enkö ollut hänen mielestään luottamuksen arvoinen. Miksi olla ihmisen kanssa, joka ei luota pätkääkään? 

Miksi ihmeessä olla ihmisen kanssa joka loukkaantuu asiasta joka ei edes liity häneen ja syyllistää toista?

Varmasti ero olisi paras ratkaisu.

Olisin vaan ihmeissäni, että miksi tuotakaan asiaa ei voinut kertoa ja enkö tosiaankaan ole luattamuksen arvoinen tuolle asialle. Joo suhde jäisi siihen, joka on varmaan ihan hyvä molemmille osapuolille Siellä pitäköön salassa omasta mielestään pimeät puolensa. 

Minä, minä minä... joo, ero on varmasti paras ratkaisu.

Luottamus tässä on se ydinasia. Jos ei pysty kertomaan asiasta puolisolle, ei luota puolisoon. Niin se vain menee. Miksi olla yhdessä ihmisen kanssa, johon ei voi luottaa?

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä lapsellista porukkaa kun loukkaannutaan siitä että toinen ei ole kertonut jotain tiettyä asiaa. Kai olette omille puolisoillenne kertoneet missä asennossa olette saaneet alkunne ja miten palion äitinne repesi synnytyksessä? Vai ettekö luota puolisoihinne?

Varmaan kertoisin, jos tietäisin. Äidin kanssa ei noista asioista paljon puhuttu  ja se on harmittanut nyt näin jälkikäteen. 

Pitääkö kertoa jos on joutunut perheenjäsenen hyväksikäyttämäksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä nämä kysymykset on mitä tekisit jos kävisi ilmi että kumppanisi onkin adoptoitu? Eroko pitöisi ottaa? Sepä kuulostaakin tosi hyvältä suhteelta että jos kumppani paljastuukin adoptoiduksi niin tulee ero.

Ei se ero tule sen adoption takia vaan sen takia ettei puoliso luottanut puolisoonsa sen verran, että olisi asiasta kertonut. Kyllä minä loukkaantuisin, että enkö ollut hänen mielestään luottamuksen arvoinen. Miksi olla ihmisen kanssa, joka ei luota pätkääkään? 

Miksi ihmeessä olla ihmisen kanssa joka loukkaantuu asiasta joka ei edes liity häneen ja syyllistää toista?

Varmasti ero olisi paras ratkaisu.

Olisin vaan ihmeissäni, että miksi tuotakaan asiaa ei voinut kertoa ja enkö tosiaankaan ole luattamuksen arvoinen tuolle asialle. Joo suhde jäisi siihen, joka on varmaan ihan hyvä molemmille osapuolille Siellä pitäköön salassa omasta mielestään pimeät puolensa. 

Minä, minä minä... joo, ero on varmasti paras ratkaisu.

No kuka haluaa seurustella ihmisen kanssa, joka ei luota sen vertaa että kertoisi tuollaisista asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä lapsellista porukkaa kun loukkaannutaan siitä että toinen ei ole kertonut jotain tiettyä asiaa. Kai olette omille puolisoillenne kertoneet missä asennossa olette saaneet alkunne ja miten palion äitinne repesi synnytyksessä? Vai ettekö luota puolisoihinne?

Jos sinulle adoptio on asia, jota voi verrata seksiasentoon, niin mitäpä siihen lisäämään.