Lue keskustelun säännöt.
Tarvitseeko puolisolle kertoa kaikkia asioita perhetaustasta?
05.09.2023 |
Mitkä on sellaisia että mitä pitäisi ehdottomasti kertoa?
Mietin kertoisinko yhtä asiaa. Se ei suoraan liity suhteeseemme mitenkään, eikä asialla ole enää oikeastaan mitään merkitystä. Minulla ja sisaruksellani on siis eri isät.
Kommentit (353)
Siis miksi et haluaisi kertoa tuollaista asiaa rakkaalle puolisolle? Mikä tarkoitus on olla kertomatta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kertoisi sellaiselle ihmisille joka suhtautuu adoptioon niin kuin jotkut täällä. En ylipäätänsä haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa.
Kertomallahan se helpoiten selviää miten se kumppani siihen suhtautuu. Eikö ole pikemminkin hyvä saada selville miten se kumppani suhtautuminen siihen, että olet adoptoitu. Jos olisin adoptoitu niin kyllä mulle olisi ainakin tärkeää, että kumppani suhtautuu adoptointiin positiivisesti ja jos ei suhtautuisi niin tietäisin lopettaa suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä syntyi aikoinaan jopa riita miehen kanssa siitä kun tämä sai kuulla että olen adoptoitu. Itse tietoon hän suhtautui ihan ok, mutta kun oli saanut kuulla asiasta, hän alkoi vähätellä vanhempiani ja painostaa minua ottamaan yhteyttä biologisen isän perheeseen. Hän ei lainkaan voinut käsittää, että nämä olivat minulle täysin vieraita ihmisiä. Sama kuin minä olisin painostanut häntä ottamaan yhteyttä hänen serkkunsa, joten hän ei ollut ikinä tavannut. Tosi raskasta. Ymmärrän siis oikein hyvin ettei kaikki halua kertoa.
Miksi ihmeessä jäit yhteen miehen kanssa, joka vähättelee vanhempiasi? Mielestäni hyvä, että asia tuli esille niin näit miehen todellisen luonteen. Mä olisin jättänyt hänet tuommoisessa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi adoptoiduille aina vaaditaan enemmän selvittelyä perhetaustasta?
Tässäkin keskustelussa adoptoidulla tuntuu olevan suoranainen velvollisuus kertoa muille siitä että on adoptoitu. Miksi? Eihän biologisten vanhempiensa kanssa asuneetkaan joudu selvittelemään että joo, mun vanhemmat hankki minut pas-menetelmällä kun olivat niin kauan lasta toivoneet ja turhaan yrittäneet.
Nyt puhutaan kuitenkin sen adoptoidun kumppanin puolisosta, josta tulee itsestäänkin osa sitä adoptoidun perhettä avioliiton kautta. Kyllä mielestäni aivan luonnollista, että näin läheiselle ihmiselle kerrotaan tuommoinen asia. Aivan eri asia sitten vieraammat ihmiset, joille asia ei tietysti mitenkään kuulu.
Mutta miksi vain sen adoptoidun pitäisi kertoa kumppanille taustaansa? Miksei sen hedelmöityshoitoja avulla alkunsa saaneen biologisten vanhempiensa kanssa eläneen puolison?
No eikö kaikki kerro taustastaan? Mistä joku edes tietää, että on saanut alkunsa hedelmöityshoidoilla, jos vanhemmat eivät kerro?
Mutta jos tietää niin pitää kertoa kumppanille, koska suhteessa kerrotaan toiselle taustat. Ja ainahan voi kysyä.
Mielestäni henkilö, joka ei kykene avoimesti keskustelemaan kumppaninsa kanssa siitä, että hän on adoptoitu, ei välttämättä ole täysin sinut oman adoptiotaustansa kanssa. Jos henkilö ei ole vielä valmis keskustelemaan adoptiostaan kumppaninsa kanssa, se voi johtua esimerkiksi pelosta hylätyksi tulemisesta tai pelosta siitä, miten kumppani reagoi tietoon adoptiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni henkilö, joka ei kykene avoimesti keskustelemaan kumppaninsa kanssa siitä, että hän on adoptoitu, ei välttämättä ole täysin sinut oman adoptiotaustansa kanssa. Jos henkilö ei ole vielä valmis keskustelemaan adoptiostaan kumppaninsa kanssa, se voi johtua esimerkiksi pelosta hylätyksi tulemisesta tai pelosta siitä, miten kumppani reagoi tietoon adoptiosta.
Mitä keskusteltavaa adoptiossa oikein on? Adoptio voi olla adoptoidulle ihan itsestäänselvyys. Mitä ihmeen keskusteltavaa siinä siis voisi olla?
En olisi yhdessä ihmisen kanssa joka hermostuu siitä etten ole kertonut kaikkea Pertti-sedän peräpukamista alkaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on AP:lla henkinen ongelma tuon kertomisen kanssa. Asia on tavattoman herkkä hänelle itselleen ja siihen liittyy hänen mielessään jotain pelkoja tai häpeää. Itse kysymykseen, pitääkö kertoa vai ei: ei tarvitse, jollei kertomatta jättämisellä ole negatiivisia seurauksia. Todennäköisesti asia ei asiana puolisoa kiinnosta enempää kuin mikä tahansa AP:n lapsuuden juttu. Mutta jos AP:n traumalla on vaikutusta hänen käyttäytymiseensä, niin kertominen voi auttaa miestä ymmärtämään häntä paremmin. Kyllähän parisuhdetta syventää ja keskinäistä luottamusta kasvattaa itse herkiksi kokemiensa asioiden jakaminen - vaikka useimmiten niillä ei ole puolisolle mitään merkitystä.
Ei ole oikeastaan tullut mieleen kertoa miehelle että olen saanut alkuni luovutetuilla sukusoluilla. Se asia on sellainen, että siihen on niin tottunut ettei sitä pidä minään. Ei minulla ole mitään kertomista vastaan, mutta eipähän ole vaan tullut puheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kertonut lapsuudenperheen valheista, ulosotosta, riidoista, kaltoinkohtelusta, katkenneista väleistä sukulaisiin. Lapselle olen sanonut että vanhempani ovat varmasti nuoruudessaan halunneet asioiden sujuvan hyvin mutta liian monta juttua on mennyt pieleen. Välit hiipuivat ja katkesivat, ajattelin aikani että asiat puhutaan selviksi, pyydetään anteeksi ja otetaan opiksi, näin ei käynyt.
Siskon lapset tietääkseni uskovat olevansa hyvästä perheestä ja varakkaasta, sivistyneestä suvusta. Itse en olisi uskaltanut lähteä tälle linjalle koska ajattelin totuuden tulevan ilmi. Ehkä he ovat onnellisia tahollaan, kuka tietää. Meidänkin välit katkesivat siihen kun aloin sanoa ääneen asioita joita perheessämme on tapahtunut :(
Kai te kerrotte parisuhteessa kaiken? Teillä ei varmaan ole mitään omia asioita niin varmaan saatte ihan vapaasti myös tutkia toistenne puhelimet ja lukea toistenne postit? Eihän teillä ole mitään salattavaa puolisoltanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä syntyi aikoinaan jopa riita miehen kanssa siitä kun tämä sai kuulla että olen adoptoitu. Itse tietoon hän suhtautui ihan ok, mutta kun oli saanut kuulla asiasta, hän alkoi vähätellä vanhempiani ja painostaa minua ottamaan yhteyttä biologisen isän perheeseen. Hän ei lainkaan voinut käsittää, että nämä olivat minulle täysin vieraita ihmisiä. Sama kuin minä olisin painostanut häntä ottamaan yhteyttä hänen serkkunsa, joten hän ei ollut ikinä tavannut. Tosi raskasta. Ymmärrän siis oikein hyvin ettei kaikki halua kertoa.
No veikkaan kertomasi perusteella ettei mies ollut muissakaan asioissa mikaan varsinainen unelmapuoliso, joten ei ihme etta alkoi jankata. Vai yritatko vakuutella etta oli aina huomaavainen ja sinun tunteesi huomioiva ennen tuota adoptiouutista?
Ei tuollaisille puolisoille kukaan haluakaan asoitaan pahemmin kertoa. Ainoa ihmetyksen aihe on etta mihin tuossa miehessa ihastuit ja miksi olette/olitte yhdessa?
Oletan etta tassa ketjussa on paljon ihmisia jotka tuntevat puolisonsa sen verran hyvin etta tietavat etteivat he oikein ole luottamuksen arvoisia ja juuri siksi pitavat asiansa omana tietonaan.
No kyllä minä yhtälailla kertoisin tuommoisen asian kumppanille. En ylipäätään ymmärrä miksi tuommoisia asioita salattaisiin. Meillä on itsellä adoptoitu (nyt aikuinen) lapsi ja kyllä hänkin on ihan pienestä asti tiennyt, että kasvoi toisen äidin masussa ja kyllä hänen vaimonsakin on ihan tietoinen asiasta. Tästä on ollut paljon tutkimuksia miten adoptointi vaikuttaa lapsen identiteettiin vaikka lapsi olisi adoptoitu ihan vauvanakin.