Tarvitseeko puolisolle kertoa kaikkia asioita perhetaustasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan kaikkea tarvitse.

Jos siskosi isä on joku muu, niin eihän asia edes suoraan liity teidän perheeseen, varsinkaan puolisosi tai lapsiinne.

Itse en ole kertonut sitä että setäni oli hiv-positiivinen ja kuolinsyy aids, tämä tapahtui silloin kun olin itse ollut pieni. Ei se edes mikään varsinainen salaisuus ole, eipähän vaan ole tullut puheeksi. Toki mies tietää että minulla on ollut setä joka on kuollut, mutta luulee että välitön kuolinsyy oli se mikä se oli, ei tiedä että sen aiheutti aids.

Omituinen näkemys. Minulla on sisaruspuolia eikä tulisi mieleenkään salata puolisolta, ettei olla täyssisaruksia. Miksi ihmeessä pitäisi salata tuollainen asia?

Jos puoliso ei kykenisi vastaavaa asiaa omasta perheestään kertomaan, pitäisin tilannetta hyvin epänormaalina.

Mitä puolisosi tekee tiedolla että ette ole täyssisaruksia? Sanoo aha?

Ei se sillä tiedolla mitään tee eikä se varmaan reagoisi muutoin kuin aha, mutta se olisi OMITUISTA, ettei läheisen puolison kanssa puhuttaisi tuollaisesta asiasta. Toki ymmärrän, jos tilanteeseen liittyy jokin trauma tai jotain sellaista, ettei itse pysty asiaa kohtaamaan -silloin on jotenkin ymmärrettävää, ettei itse ota puheeksi ja saa sanotuksi. Mutta tässä ollaan kai keskusteltu pääasiallisesti tilanteista, joissa asianosainen kokee, ettei asia ole mikään ongelma ja salaa vaan sen takia, ettei puoliso sillä tiedolla mitään tee. Ja se on OUTOA PARISUHTEESSA.

Outoa jos parisuhteessa pitää selitellä kumppanille jotain asiaa vain saadakseen sen aha-vastauksen. Miksi siis koko kertomisen tarpeellisuus? Vai pitääkö siltä puolisolta hakea jotain hyväksyntää tai jotain asian suhteen?

Kuulostaa siltä että itsevarmuutta ei ole, jos kerran tuollainenkin asia olisi ongelma.

Jos lähisuvussa on pelkän ammattikoulun käyneitä tai avoliitossa eläviä, niin se pitäisi kertoa. Mielenterveysongelmaiset pitäisi myös mainita, mielenterveysongelmat periytyvät usein. Meidän suvussa on hulluja jo ennestään, joten ei tarvita lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan kaikkea tarvitse.

Jos siskosi isä on joku muu, niin eihän asia edes suoraan liity teidän perheeseen, varsinkaan puolisosi tai lapsiinne.

Itse en ole kertonut sitä että setäni oli hiv-positiivinen ja kuolinsyy aids, tämä tapahtui silloin kun olin itse ollut pieni. Ei se edes mikään varsinainen salaisuus ole, eipähän vaan ole tullut puheeksi. Toki mies tietää että minulla on ollut setä joka on kuollut, mutta luulee että välitön kuolinsyy oli se mikä se oli, ei tiedä että sen aiheutti aids.

Omituinen näkemys. Minulla on sisaruspuolia eikä tulisi mieleenkään salata puolisolta, ettei olla täyssisaruksia. Miksi ihmeessä pitäisi salata tuollainen asia?

Jos puoliso ei kykenisi vastaavaa asiaa omasta perheestään kertomaan, pitäisin tilannetta hyvin epänormaalina.

Mitä puolisosi tekee tiedolla että ette ole täyssisaruksia? Sanoo aha?

Ei se sillä tiedolla mitään tee eikä se varmaan reagoisi muutoin kuin aha, mutta se olisi OMITUISTA, ettei läheisen puolison kanssa puhuttaisi tuollaisesta asiasta. Toki ymmärrän, jos tilanteeseen liittyy jokin trauma tai jotain sellaista, ettei itse pysty asiaa kohtaamaan -silloin on jotenkin ymmärrettävää, ettei itse ota puheeksi ja saa sanotuksi. Mutta tässä ollaan kai keskusteltu pääasiallisesti tilanteista, joissa asianosainen kokee, ettei asia ole mikään ongelma ja salaa vaan sen takia, ettei puoliso sillä tiedolla mitään tee. Ja se on OUTOA PARISUHTEESSA.

Outoa jos parisuhteessa pitää selitellä kumppanille jotain asiaa vain saadakseen sen aha-vastauksen. Miksi siis koko kertomisen tarpeellisuus? Vai pitääkö siltä puolisolta hakea jotain hyväksyntää tai jotain asian suhteen?

Kuulostaa siltä että itsevarmuutta ei ole, jos kerran tuollainenkin asia olisi ongelma.

Kokeile, avoimuus ihmissuhteessa auttaa luomaan aidon yhteyden toiseen ihmiseen. Se lisää rakkauden, yhteenkuuluvuuden ja hyväksynnän tunnetta, kun toinen tietää sinusta kaiken ja silti on siinä vierellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näiden valopäiden mielestä varmaan kumppanille pitää kertoa isin impotenssista ja äidin hedelmättömyydestä.

Koska äidin hedelmättömyysongelmat voivat olla periytyviä niin onhan siitä ihan fiksua keskustella sen kumppanin kanssa jos yhteisiä lapsia haluaa. 

Yhtälailla se miehen hedelmättömyys voi olla perinnöllistä esimerkiksi kivesten tai siemeniohdinten rakennepoikkeavuuksien vuoksi. Kai olette keskustelleet miehen isän kanssa tästä?

No mies varmaan sen isänsä kanssa keskustelee näistä asioista jos on tarvetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvi jos ei halua. Mieheni ei tiedä että minut on adoptoitu. Ei se ole koskaan vaan tullut esiin.

Ok. Terapian paikka. Tuo on sairasta. Tuohan on ihan todella iso osa identiteettiäsi.

Millä tavalla? Minä olen minä. Ei se adoptio itsessään mitään ole muuttanut.

Vierailija kirjoitti:

Edelleen odottelen vastausta siihen, miksi on niin tärkeää kertoa kumppanille että isäni ei ole biologinen isäni.

Sinä ja kumppanisi päätätte itse mikä on teille tärkeää. Jos sinä et halua kertoa elämästäsi eikä kumppanisi halua kuulla niin sitten teillä on kaikki okei. Joku muu pitää rehellisyyttä avointa keskustelua parisuhteessaan tärkeänä, ja hänellä on siihen yhtäläinen oikeus.

Gunilla Germa-Grangulla kirjoitti:

Jos lähisuvussa on pelkän ammattikoulun käyneitä tai avoliitossa eläviä, niin se pitäisi kertoa. Mielenterveysongelmaiset pitäisi myös mainita, mielenterveysongelmat periytyvät usein. Meidän suvussa on hulluja jo ennestään, joten ei tarvita lisää.

Me olemme kyllä nämäkin asiat mieheni kanssa puhuneet, tosin emme nyt ihan ensimmäisten kuukausien aikana, mutta olennaista minussa on se, että tulen suvusta, jossa on paljon ongelmia. Se on vaikuttanut identiteettiini ja olen itse halunnut kasvaa ja kehittyä, mieheni on ollut tuossa kasvussa rinnallani. Olisi ollut erikoista, että olisin häneltä "salaa" käynyt kasvuprosessiani joksikin. eikä se olisi onnistunutkaan ilman hänen tukeaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan kaikkea tarvitse.

Jos siskosi isä on joku muu, niin eihän asia edes suoraan liity teidän perheeseen, varsinkaan puolisosi tai lapsiinne.

Itse en ole kertonut sitä että setäni oli hiv-positiivinen ja kuolinsyy aids, tämä tapahtui silloin kun olin itse ollut pieni. Ei se edes mikään varsinainen salaisuus ole, eipähän vaan ole tullut puheeksi. Toki mies tietää että minulla on ollut setä joka on kuollut, mutta luulee että välitön kuolinsyy oli se mikä se oli, ei tiedä että sen aiheutti aids.

Omituinen näkemys. Minulla on sisaruspuolia eikä tulisi mieleenkään salata puolisolta, ettei olla täyssisaruksia. Miksi ihmeessä pitäisi salata tuollainen asia?

Jos puoliso ei kykenisi vastaavaa asiaa omasta perheestään kertomaan, pitäisin tilannetta hyvin epänormaalina.

Mitä puolisosi tekee tiedolla että ette ole täyssisaruksia? Sanoo aha?

Miksi ylipäätään kerrot sitten sille kumppanille yhtään mitään? Voittehan te olla vaikka hamaan maailmantappiin saakka puhumatta mistään muusta kun siitä mitä tapahtui Salkkareissa. 

Tämä. Miksi ylipäänsä keskustella mistään, kun ei mikään kuulu sille toiselle. Saa noinkin elää jos se on molemmille okei, mutta ei kaikki sellaiseen suhteeseen halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan kaikkea tarvitse.

Jos siskosi isä on joku muu, niin eihän asia edes suoraan liity teidän perheeseen, varsinkaan puolisosi tai lapsiinne.

Itse en ole kertonut sitä että setäni oli hiv-positiivinen ja kuolinsyy aids, tämä tapahtui silloin kun olin itse ollut pieni. Ei se edes mikään varsinainen salaisuus ole, eipähän vaan ole tullut puheeksi. Toki mies tietää että minulla on ollut setä joka on kuollut, mutta luulee että välitön kuolinsyy oli se mikä se oli, ei tiedä että sen aiheutti aids.

Omituinen näkemys. Minulla on sisaruspuolia eikä tulisi mieleenkään salata puolisolta, ettei olla täyssisaruksia. Miksi ihmeessä pitäisi salata tuollainen asia?

Jos puoliso ei kykenisi vastaavaa asiaa omasta perheestään kertomaan, pitäisin tilannetta hyvin epänormaalina.

Mitä puolisosi tekee tiedolla että ette ole täyssisaruksia? Sanoo aha?

Ei se sillä tiedolla mitään tee eikä se varmaan reagoisi muutoin kuin aha, mutta se olisi OMITUISTA, ettei läheisen puolison kanssa puhuttaisi tuollaisesta asiasta. Toki ymmärrän, jos tilanteeseen liittyy jokin trauma tai jotain sellaista, ettei itse pysty asiaa kohtaamaan -silloin on jotenkin ymmärrettävää, ettei itse ota puheeksi ja saa sanotuksi. Mutta tässä ollaan kai keskusteltu pääasiallisesti tilanteista, joissa asianosainen kokee, ettei asia ole mikään ongelma ja salaa vaan sen takia, ettei puoliso sillä tiedolla mitään tee. Ja se on OUTOA PARISUHTEESSA.

Outoa jos parisuhteessa pitää selitellä kumppanille jotain asiaa vain saadakseen sen aha-vastauksen. Miksi siis koko kertomisen tarpeellisuus? Vai pitääkö siltä puolisolta hakea jotain hyväksyntää tai jotain asian suhteen?

Kuulostaa siltä että itsevarmuutta ei ole, jos kerran tuollainenkin asia olisi ongelma.

Etkö ikinä kerro puolisollesi mitään, mihin et saa mitään tajunnanräjäyttävää vastausta?

Esim *kerrot: "Mulla on kaksi siskoa, joista toinen asuu Jyväskylässä."

Mitä puolison pitäisi siihen sanoa? Jos se saattaa sanoa jaahas tai ahaa, pitää jättää ilmeisesti asia sun logiikalla kertomatta? Mitä ihmettä se puoliso tekee millään tiedolla toisen perheestä?

Miksi perheensisäinen adoptio on usein niin iso asia nimenomaa niille ihan ulkopuolisille? Täälläkin maalaillaan vaikka mitä kuvia asiasta mistä ei selkeästi tiedetä mitään. Perheensisäinen adoptio on yleensä hyvin pitkälle pelkkä paperiasia, koska yleensä sosiaalinen isyys on ollut olemassa jo pidemmän aikaa, jopa lapsen koko elämän.

Ap vaan jankkaa, miksi kertoa asiaa, mihin toinen ehkä vastaisi ahaa. Tällä periaatteella ei kannata kertoa itsestään yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Gunilla Germa-Grangulla kirjoitti:

Jos lähisuvussa on pelkän ammattikoulun käyneitä tai avoliitossa eläviä, niin se pitäisi kertoa. Mielenterveysongelmaiset pitäisi myös mainita, mielenterveysongelmat periytyvät usein. Meidän suvussa on hulluja jo ennestään, joten ei tarvita lisää.

Me olemme kyllä nämäkin asiat mieheni kanssa puhuneet, tosin emme nyt ihan ensimmäisten kuukausien aikana, mutta olennaista minussa on se, että tulen suvusta, jossa on paljon ongelmia. Se on vaikuttanut identiteettiini ja olen itse halunnut kasvaa ja kehittyä, mieheni on ollut tuossa kasvussa rinnallani. Olisi ollut erikoista, että olisin häneltä "salaa" käynyt kasvuprosessiani joksikin. eikä se olisi onnistunutkaan ilman hänen tukeaan. 

Sama. Minä puhun pitkässä suhteessa avoimesti ja itseäni sensuroimatta asioista jotka nyt mielen päällä on. On puhuttu lapsuudentraumat, sydänsurut, särkyneet ystävyydet, salaisuudet, häpeät ja katumukset ja ylpeyden aiheet. En haluaisi kumppania jolle en kokisi mukavaksi näistä puhua enkä halua kumppania joka ei pysty puhumaan samalla tavalla avoimesti asioistaan minulle.

Vierailija kirjoitti:

Miksi perheensisäinen adoptio on usein niin iso asia nimenomaa niille ihan ulkopuolisille? Täälläkin maalaillaan vaikka mitä kuvia asiasta mistä ei selkeästi tiedetä mitään. Perheensisäinen adoptio on yleensä hyvin pitkälle pelkkä paperiasia, koska yleensä sosiaalinen isyys on ollut olemassa jo pidemmän aikaa, jopa lapsen koko elämän.

Huoh. Kukaan ei pakota kertomaan. Kukaan ei myöskään takaa, ettei kumppani loukkaannu jos jäät asian pimittämisestä kiinni. Ei tämä ole sinun ja vauvapalstalaisten välinen kiista tai neuvottelu vaan sinun ja oman kumppanisi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi perheensisäinen adoptio on usein niin iso asia nimenomaa niille ihan ulkopuolisille? Täälläkin maalaillaan vaikka mitä kuvia asiasta mistä ei selkeästi tiedetä mitään. Perheensisäinen adoptio on yleensä hyvin pitkälle pelkkä paperiasia, koska yleensä sosiaalinen isyys on ollut olemassa jo pidemmän aikaa, jopa lapsen koko elämän.

Miksi se perheensisäinen adoptio pitäisi mielestäsi tuoda sille lapselle itselleen tietoon? Osaisitko vastata?

Jos kyseessä on pieni ja merkityksetön asia, on ihan sama tietääkö lapsi itse siitä. Vai miten se nyt meni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan kaikkea tarvitse.

Jos siskosi isä on joku muu, niin eihän asia edes suoraan liity teidän perheeseen, varsinkaan puolisosi tai lapsiinne.

Itse en ole kertonut sitä että setäni oli hiv-positiivinen ja kuolinsyy aids, tämä tapahtui silloin kun olin itse ollut pieni. Ei se edes mikään varsinainen salaisuus ole, eipähän vaan ole tullut puheeksi. Toki mies tietää että minulla on ollut setä joka on kuollut, mutta luulee että välitön kuolinsyy oli se mikä se oli, ei tiedä että sen aiheutti aids.

Omituinen näkemys. Minulla on sisaruspuolia eikä tulisi mieleenkään salata puolisolta, ettei olla täyssisaruksia. Miksi ihmeessä pitäisi salata tuollainen asia?

Jos puoliso ei kykenisi vastaavaa asiaa omasta perheestään kertomaan, pitäisin tilannetta hyvin epänormaalina.

Mitä puolisosi tekee tiedolla että ette ole täyssisaruksia? Sanoo aha?

Miksi ylipäätään kerrot sitten sille kumppanille yhtään mitään? Voittehan te olla vaikka hamaan maailmantappiin saakka puhumatta mistään muusta kun siitä mitä tapahtui Salkkareissa. 

Tämä. Miksi ylipäänsä keskustella mistään, kun ei mikään kuulu sille toiselle. Saa noinkin elää jos se on molemmille okei, mutta ei kaikki sellaiseen suhteeseen halua.

Yleensä kumppanin ja hyvänpäiväntutun ero on nimenomaan se, että kumppani tietää sinusta ne henkilökohtaisimmatkin asiat, ja tämä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toinen tuntee itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Mitä enemmän kumppanit tietävät toisistaan, sitä syvempi ja parempi ihmissuhde on mahdollista saavuttaa. Tämä auttaa myös jatkossa avautumaan vaikeista asioista ja tunteista kumppanille.

MItä vastaat, kun kysyn, että millainen elämä sinulla on ollut ja millainen lähisuku? Valehteletko sitä sun tätä sitten? 

Mies tietää etten ole pitänyt biologiseen isään mitään yhteyttä enää sen jälkeen kun joutui vankilaan. Kyseinen ihminen ei ole enää edes juridisesti isäni joten se siitä. Mitään helppoa ei kertominen ollut, mietin asiaa varmaan vuoden.

Biologinen isyys on maailman suurin vitsi. Pelkkä biologia ei tee kenestäkään isää.

Vierailija kirjoitti:

MItä vastaat, kun kysyn, että millainen elämä sinulla on ollut ja millainen lähisuku? Valehteletko sitä sun tätä sitten? 

Keneltä kysyt? Minä vastaan että elämäni on ollut melko hyvä ja tavallinen. Jos vanhemmista aletaan puhua niin totta kai kerron oikeista vanhemmistani, mahdollisesti myös sisaruksistani.

Onpas täällä biouskovaista porukkaa. Varmaan niitä ketkä jankuttaa adoptoiduille että koska tapaat sun oikeat vanhemmat ja että mikset pidä yhteyttä sun oikeaan sukuun.