Vitu##aa ihmisten piheys kirpputorilla
Mitään ei osteta vaan kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.
Kommentit (452)
En ole viime aikoina ostanut paljoakaan kirppiksiltä, koska saan esim. lapsille samalla hinnalla upouusia vaatteita alennusmyynneistä. Tiedän kyllä, että siinä voi olla iso ero, että millä paikkakunnalla ollaan, mutta näin meillä. Toisaalta silloin kun itse myin kirppiksellä ja minulla oli siellä käyttämättömiä peruvaatteita esim. Vero Modan (mokaostoksia itselleni) vaatteita eurolla, en saanut myytyä paljon mitään. Just ja just sain katettua pöytävuokran, mutta en bensoja, jotka meni siihen kun kävin välillä siistimässä pöytää. Herää kysymys, että onko kirppiksillä loppujen lopuksi riittävästi asiakkaita suhteessa myytävien tavaroiden määrään. Ihan eri oli silloin kun myin toisella paikkakunnalla lastenvaatteita. Siellä myyminen oli minulle kannattava, mutta ikävä kyllä se kirppis meni konkkaan (ei sitten ollut joillekin muille niin kannattava ilmeisesti).
Se ei ole ostajan ongelma.
quote=Vierailija]Iso osa kirpparillakävijöistä ei ymmärrä että sille myyjälle tulee kuluja siitä että ne asiat ovat myynnissä siellä kirpparilla. Ei se myyjä saa niitä rahoja puhtaana käteen.[/quote]
Vierailija kirjoitti:
Se ei ole ostajan ongelma.
quote=Vierailija]Iso osa kirpparillakävijöistä ei ymmärrä että sille myyjälle tulee kuluja siitä että ne asiat ovat myynnissä siellä kirpparilla. Ei se myyjä saa niitä rahoja puhtaana käteen.
Miksi ette ymmärrä ettei ostaja ole vastuussa teidän mokaostoksistanne, kärskää itse virheistänne.
Ostan nykyään vaan kierrätyskeskuksista niissä on hyvää tavaraa halvalla.
Lastenvaatteita ei kyllä ainakaan omalla lähikirpparillani saa myytyä.
Myin todella siistejä ja osittain käyttämättömiä lastenvaatteita, jotka olleet yhden lapsen käytössä kirpparilla. Housuja en myynyt yhtään kappaletta, vaikka hinnat 0,50€/kpl. Paitoja meni muutama eurolla. Ja pari haalaria ja bodyä parilla eurolla. Ei siis todellakaan mistään hinnoista kiinni. Kaikki merkkikamat, kuten Adidas ja Polarn menivät vähän kulahtaneinakin, mutta perusvaatteet ei kelpaa halvalla kenellekään vaikka olisivat käyttämättömiä ja alle vuoden vanhoja. Ja oli pesty hajusteettomalla pesuaineella, kun sitä joku varmasti epäilee.
Onneksi oli muutakin pöydässä, olisi muuten tullut huolella takkiin pöytävuokran osalta.
Ainakaan omassa naapurissa ei siis asusta näitä mainittuja köyhiä lapsiperheitä tai sitten ovat todella köyhiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirpputorin tarkoitus on saada muuten roskiin menevästä tavarasta edes jotain. Jos ostit jonkun vaatteen 50 eurolla viisi vuotta sitten siitä ei kuulukkaan maksaa nyt useita kymppejä vaan muutama euro.
Kyllä sen "jotain" pitäisi olla kuitenkin sen verran, että pystyy viikkovuokran maksamaan, jos on pöytä sopivan täynnä siistiä ja fiksusti aseteltua tavaraa. Olen myynyt kirppareilla monen vuoden aikana ja ennen vaatteesta saattoi saada vaikka juuri 3 e, nyt on kaikki liikaa.
eri
No, ehkä porukka on tajunnut että ei kannata maksaa liikaa?
Kirpparin idis on se, että myydään halvalla se tavara millä ei itselle enää ole käyttöä, tai joka muuten menisi roskiin.
Siinä olen samaa mieltä että pöytävuokra on korkea, ehkä kannattaa jättää kirppiksellä myyminen?
Vierailija kirjoitti:
Enemmän näkee kyllä sitä että myyjillä on täysin harhaiset kuvitelmat rytkyjensä arvosta. Jostain nyppyyntyneestä ja virttyneestä paidasta pyydetään vitonen vaikka se on maksanut hädin tuskin edes uutena sen verran. Ostaisitko itse?
Yks kirppis lähellä varakkaiden asuinaluetta on tosi kallis. Rytkyt puhki kulutettuja ja nukkaantuneita haalistuneita merkkivaatteita, joilla kalliimmat hinnat kuin kauppojen alessa. Siellä varakkaat yrittää myydä lähikirppiksellä, mutta ostaakohan kukaan.

Kyllähän näitä tolloja on, jotka ostavat ihan loppuun kuluneet vaatteet, kunhan niissä on joku tietty merkki. Oikeastaan melkoisen surullista, että merkki on tärkeämpi kuin vaatteen kunto. Mutta, jokainen tavallaan.
Ehkä kirpparit on sitten aikansa elänyt konsepti ja on niin paljon hienompaa ostaa firmoilta.
En kyllä toisaalta ymmärrä kun täällä kerrotaan kuinka uffilta saa sitä ja tätä, koska noissa vasta korkeat hinnat onkin, ja se perustakki maksaa usein useita kymmeniä euroja kun saman takin saa uutena halvemmalla. Euron tai muutaman alepäivillä taas tuodaan kaikenlainen epämääräinen valmiiksi epämuodostunut ja ilmaispaidat Perä-Kälviän huoltoaseman mainoslogolla hyllyihin.
Lisäksi on välillä tehty tutkimuksia että on vähän niin ja näin ekologisuuden laita miten noita vaatekeräykseen laitettavia vaatteita kuljetetaan ympäri maailmaa ja ehkä taas takaisin Suomeen isomman eurooppalaisen lajittelukeskuksen kautta.
Täytyy vaan tästä lähin muistaa laittaa kulutus minimiin, kun sillä aiheuttaa vaan pahan mielen jos niitä yrittää muualle kuin roskiin laittaa kiertoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän näkee kyllä sitä että myyjillä on täysin harhaiset kuvitelmat rytkyjensä arvosta. Jostain nyppyyntyneestä ja virttyneestä paidasta pyydetään vitonen vaikka se on maksanut hädin tuskin edes uutena sen verran. Ostaisitko itse?
Yks kirppis lähellä varakkaiden asuinaluetta on tosi kallis. Rytkyt puhki kulutettuja ja nukkaantuneita haalistuneita merkkivaatteita, joilla kalliimmat hinnat kuin kauppojen alessa. Siellä varakkaat yrittää myydä lähikirppiksellä, mutta ostaakohan kukaan.
Kyllähän näitä tolloja on, jotka ostavat ihan loppuun kuluneet vaatteet, kunhan niissä on joku tietty merkki. Oikeastaan melkoisen surullista, että merkki on tärkeämpi kuin vaatteen kunto. Mutta, jokainen tavallaan.
Paljon kirppiksillä kiertäneenä voin sanoa, että ei niitä osteta. Eikä niitä ylikalliita uuden veroisia merkkivaatteita myöskään osteta.
Vastaan aloitukseen. Koska pyydätte liikaa ihan karmeista kamoista. Välillä jopa uuden saa halvemmalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kierrätys kunniaan kirjoitti:
Muutamia kertoja olen törmännyt pöytiin jossa on käytetyt vaatteet 100-500!!!e.. Eipä niistä kukaan mitään ostanut.. Vaikka kuinka ois merkkivaatetta, niin KIRPPIS hinta on silti 1-10e. Itse ostan alle 5e, ja pitää olla puhdas, tuoksuton ja ehyt, koska KIRPPIS on KIRPPIS.
Teidän saitureiden vuoksi en koskaan myy mitään kirppiksellä. Heitän mieluimmin roskiin. Jos tavara on maksanut satasen ja on uudenveroinen se maksaa satasen. Ei kirpputori ole mikään hyvåntekeväisyyslaitos.
Uusi ja uudenveroinen on kaksi eri asiaa. Jos olet vaikka jostain merkkivaatteesta vuosi tai pari sitten maksanut satasen, ja olet jonkin verran sitä käyttänytkin, niin nykyinen arvo ei ole lähelläkään alkuperäistä. Itseasiassa vaikka olisi kokonaan käyttämätön, mutta ei kuluvan vuoden mallistoa, on arvo laskenut. Oikea arvo on tasan se, minkä joku suostuu maksamaan. Tietenkin voit olla myymättä. Myyjä päättää aina hinnan, mutta sehän ei ole tosiaan sama kuin arvo. Jos hinta on arvoa suurempi, jää tuote sitten myymättä. Lähtökohtaisestikin satasen hintaluokan tiotteiden myymiselle kirppis on ihan väärä paikka. Sitä en ymmärrä miksi heittää pois mieluummin kuin myydä joillain kympeillä. Kyllä minä ainakin ottaisin mieluummin edes muutaman kympin kuin en mitään. Tai sitten antaisin hyväntekeväisyyteen, tai säästäisin, jos ajattelisin että tuotteelle voi vielä joskus olla käyttöä. Pois en kyllä hyvää tavaraa heittäisi.
Olet väärässä. Itseasiassa kun tavara on vanha mutta käyttämätön se voi olla uutta kalliimpi jos se on vaikka alkuperäispakkauksessa. Esim. lelut.
Vierailija kirjoitti:
Se ei ole ostajan ongelma.
quote=Vierailija]Iso osa kirpparillakävijöistä ei ymmärrä että sille myyjälle tulee kuluja siitä että ne asiat ovat myynnissä siellä kirpparilla. Ei se myyjä saa niitä rahoja puhtaana käteen.
Joo, ja kaupasta ostettavassa tuotteessa on alv, henkilökunnan palkka, tilavuokra jne. Kirppiksellä ei näitä kuluja ole. Enemmän kirppiksellä jää myyjän käteen hinnasta, vaikka siitä pöytävuokra ja provisio veloitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kierrätys kunniaan kirjoitti:
Muutamia kertoja olen törmännyt pöytiin jossa on käytetyt vaatteet 100-500!!!e.. Eipä niistä kukaan mitään ostanut.. Vaikka kuinka ois merkkivaatetta, niin KIRPPIS hinta on silti 1-10e. Itse ostan alle 5e, ja pitää olla puhdas, tuoksuton ja ehyt, koska KIRPPIS on KIRPPIS.
Teidän saitureiden vuoksi en koskaan myy mitään kirppiksellä. Heitän mieluimmin roskiin. Jos tavara on maksanut satasen ja on uudenveroinen se maksaa satasen. Ei kirpputori ole mikään hyvåntekeväisyyslaitos.
Sinulla ei taatusti mitään satasen kamoja ole varaa ostella, saati heittää roskiin. Olet se tyyppi, joka pyytää kympin kulahtaneesta paidasta sen 20€ siellä kirpparilla.
Paljonpa luulet tietävästi minusta : ) Taatusti minulle on enemmän omaisuutta kuin sinulla sekä tilillä rahaa.
Tottakai pyydän jos mahdollista. Aina yritän saada voittoa. Teenhän työtä sen eteen jos vien tavarat myyntiin, maksan maksut jne.
Myin kerran käyttämättömät hokkarit, mitkä olin ostanut tarjoushinnalla. Laatikossa oli näkyvissä alkuperäinen myyntihinta. Myin luistimet sillä tarjoushinnalla pois.
En pihtaillut. Eilen ostin lumikengät sopivaan hintaan, vaikka entisetkin on kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Myin kerran käyttämättömät hokkarit, mitkä olin ostanut tarjoushinnalla. Laatikossa oli näkyvissä alkuperäinen myyntihinta. Myin luistimet sillä tarjoushinnalla pois.
Syksyllä ostin alesta sähköperämoottorin, myin keväällä niin sain 45e "säilytyspalkkioo"
Tavarat kannattaa aina ostaa sesongin ulkopuolella.
Vitu##aa ihmisten ahneys kirpputorilla
Kaikesta turhasta pyytävät korkeita hintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli kirppispöytä pari viikkoa sitten. Myynnissä vaatteita nuorelle tytölle (152cm ja siitä eteenpäin xs ja s -kokoihin) sekä tytölle kokoa 122cm-134cm.
Ihan tavallisia vaatteita, ja myös ihan muodikkaita vaatteita. Ehjiä ja puhtaita, tarkistin tuhat kertaa. Pesty hajusteettomilla pesuaineilla.
Kaupaksi meni vain merkkivaatteet (Nike ja Adidas), muutama ulkovaate sekä pöydässä olleet lelut. Kaikki vaatteet oli alle viisi euroa kappale. Väitättekö, että sekin oli liikaa?
Jäin voitolle noin satasen, ja se ei ole enää minkään vaivan väärti. Aion tästä lähtien lahjoittaa kaiken pois, tutuille ja tuntemattomille. Ei kiinnosta enää siivota kirppiskävijöiden jättämiä sotkuja.
5 euroa on aivan liikaa käytetyistä lastenvaatteista, sori vaan.
Samaa tulin kommentoimaan, maksan 5-10 euron kieppeillä korkeintaan jos on laput kiinni tai muuten selvästi käyttämätön jotenkin erikoisen hieno mekko tai takki tms. Paidoista, leggingseista ja mekoista maksan 1-3 euroa / kpl ja senkin vain jos vaate on ehjä, tahraton, nypytön eikä ole mitenkään virttynyt. Yllättävän paljon näkee tahraisia lastenvaatteita myynnissä, en halua pukea lastani paitaan jossa on helmassa jo valmiiksi pinttynyt tahra.
Minua v*tuttaa myyjien käsitykset tavaroiden arvosta. Myydään käytettyä lähes samaan hintaan kuin uutta saa kaupasta ja sitten valitetaan, että ostajat on pihejä...
Oman kokemukseni mukaan myymällä pelkkiä vaatteita ei saa kirppispöydän vuokraa kuitattua, ellet ole oikeasti myymässä halvalla uutta vastaavia merkkivaatteita koossa M tai XL+.
Silloinkin vaatteiden pitää olla muodin mukaisia, mielellään vähän perusvaatteista poikkeavia ja luonnonkuitua esim. pellavaa.