Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
On syytä käyttää valinnoissaan harkintaa. Aikuinen normaali ihminen niin tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
On syytä käyttää valinnoissaan harkintaa. Aikuinen normaali ihminen niin tekee.
Kaipa sen ydin on itsetuntemuksessa. Mitä haluaa ja tarvitsee suhteelta? Ja sen kommunikointi toiselle alussa ja suhteen kestäessä. Itsensä piilottelulla saa vain haittaa itselleen ja toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
On syytä käyttää valinnoissaan harkintaa. Aikuinen normaali ihminen niin tekee.
Niin no tämä nyt taas on tätä "aikuinen normaali vakaa sitä ja tätä" lätinää, jolla on vaan rajallisesti arvoa todellisuudessa, jossa suurin osa ihmisistä on kuitenkin tavalla tai toisella kesken ja vajavaisia. Jos olet itse niin täydellinen, niin valitse samanlainen täydellisyys kumppaniksi, sillähän se ratkeaa. Anna tavallisten kuolevaisten murehtia omat suhteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
On syytä käyttää valinnoissaan harkintaa. Aikuinen normaali ihminen niin tekee.
Niin no tämä nyt taas on tätä "aikuinen normaali vakaa sitä ja tätä" lätinää, jolla on vaan rajallisesti arvoa todellisuudessa, jossa suurin osa ihmisistä on kuitenkin tavalla tai toisella kesken ja vajavaisia. Jos olet itse niin täydellinen, niin valitse samanlainen täydellisyys kumppaniksi, sillähän se ratkeaa. Anna tavallisten kuolevaisten murehtia omat suhteensa.
Voihan sitä ääripäiden kautta aina väistellä. Mutta tuleeko siitä elämässään monia parisuhteiden raunioita? Tiedä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
On syytä käyttää valinnoissaan harkintaa. Aikuinen normaali ihminen niin tekee.
Niin no tämä nyt taas on tätä "aikuinen normaali vakaa sitä ja tätä" lätinää, jolla on vaan rajallisesti arvoa todellisuudessa, jossa suurin osa ihmisistä on kuitenkin tavalla tai toisella kesken ja vajavaisia. Jos olet itse niin täydellinen, niin valitse samanlainen täydellisyys kumppaniksi, sillähän se ratkeaa. Anna tavallisten kuolevaisten murehtia omat suhteensa.
Voihan sitä ääripäiden kautta aina väistellä. Mutta tuleeko siitä elämässään monia parisuhteiden raunioita? Tiedä sitten.
Tämä vaan on minusta aina yhtä typerä argumentointiketju, että "vika ei voi olla suhteessa, koska et ole voinut valita väärää kumppania, koska vain huonot ihmiset tekee niin", kun noita sinun ahtaan määritelmäsi perusteella huonoja ihmisiä on todellinen maailma pullollaan.
Keski-ikäisen eroa pohtivan kannalta on kuitenkin melko irrelevanttia jälkiviisastella, että olisiko pitänyt olla 20 vuotta sitten fiksumpi ja valita toisin. Aikakonetta kun ei ole kukaan vielä keksinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
On syytä käyttää valinnoissaan harkintaa. Aikuinen normaali ihminen niin tekee.
Kaipa sen ydin on itsetuntemuksessa. Mitä haluaa ja tarvitsee suhteelta? Ja sen kommunikointi toiselle alussa ja suhteen kestäessä. Itsensä piilottelulla saa vain haittaa itselleen ja toiselle.
Totta. Mutta ei se kommunikointi suhdetta välttämättä pelasta, jos molemmat lähtee kasvamaan eri suuntiin. Ei se useinkaan niin mene, että etääntyminen salattaisiin toiselta ja yhtenä päivänä vaan lähdetään täysin varoittamatta lätkimään. Ainakin minun tuntemillani eropareilla on ollut kyllä suhteen huono tila jo pitkään tiedossa ja useimmiten pariterapiaakin yritetty.
Älä mieti, saatko uutta miestä. Voi olla että löytyy, voi olla että ei löydy. Elämässä on muutakin. Kysymys kuuluu, oletko mieluummin sinkku vai tämän nykyisen miehesi kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
On syytä käyttää valinnoissaan harkintaa. Aikuinen normaali ihminen niin tekee.
Kaipa sen ydin on itsetuntemuksessa. Mitä haluaa ja tarvitsee suhteelta? Ja sen kommunikointi toiselle alussa ja suhteen kestäessä. Itsensä piilottelulla saa vain haittaa itselleen ja toiselle.
Totta. Mutta ei se kommunikointi suhdetta välttämättä pelasta, jos molemmat lähtee kasvamaan eri suuntiin. Ei se useinkaan niin mene, että etääntyminen salattaisiin toiselta ja yhtenä päivänä vaan lähdetään täysin varoittamatta lätkimään. Ainakin minun tuntemillani eropareilla on ollut kyllä suhteen huono tila jo pitkään tiedossa ja useimmiten pariterapiaakin yritetty.
On niitäkin jotka salaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
On syytä käyttää valinnoissaan harkintaa. Aikuinen normaali ihminen niin tekee.
Niin no tämä nyt taas on tätä "aikuinen normaali vakaa sitä ja tätä" lätinää, jolla on vaan rajallisesti arvoa todellisuudessa, jossa suurin osa ihmisistä on kuitenkin tavalla tai toisella kesken ja vajavaisia. Jos olet itse niin täydellinen, niin valitse samanlainen täydellisyys kumppaniksi, sillähän se ratkeaa. Anna tavallisten kuolevaisten murehtia omat suhteensa.
Voihan sitä ääripäiden kautta aina väistellä. Mutta tuleeko siitä elämässään monia parisuhteiden raunioita? Tiedä sitten.
Tämä vaan on minusta aina yhtä typerä argumentointiketju, että "vika ei voi olla suhteessa, koska et ole voinut valita väärää kumppania, koska vain huonot ihmiset tekee niin", kun noita sinun ahtaan määritelmäsi perusteella huonoja ihmisiä on todellinen maailma pullollaan.
Keski-ikäisen eroa pohtivan kannalta on kuitenkin melko irrelevanttia jälkiviisastella, että olisiko pitänyt olla 20 vuotta sitten fiksumpi ja valita toisin. Aikakonetta kun ei ole kukaan vielä keksinyt.
Jep, kunhan suhdetta aloittaessa ainakin sen tunnistaa ettei hae suhteelta paikkaamista lapsena koetuilla vaillejäämisille. Se on näet on toisen kusetusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohdallasi vaikuttaa jonkinlainen "Ruoho on aidan takana vihreämpää"-efekti. Täysin ymmärrettävää. Tällaista kuvitelmaa vielä ruokkii kaikenlainen viihdehömppä, joka kuulostaa kivalta, mutta ei ole reaalimaailmasta. Älä pahastu, tarkoitukseni ei ole ärsyttää.
Tosielämässä jos lähdet etsimään uutta, kohtaat 99% varmuudella Varattuja, Alkoholisteja, ja sitten niitä jotka asuvat äidin kanssa. Sorry.
Kuvitelma, tai odotus siitä, että polullesi osuu jokin maata järisyttävä adonis, on pelkkää toiveajattelua ja vasemman aivopuoliskosi tuottamaa valheellista kuvastoa.
Minusta parisuhteesi kuulostaa kadehdittavan hienolta, eikä tuollaista ole varmaan edes 10% kanssaihmisistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä eroa. Sinulla on nyt jotain hyvin arvokasta. Älä heitä sitä pois minkään huuman takia.
Voisit kokeilla tuoda suhteeseen niitä syvällisiä keskusteluja? Uusi, intiimimpi taso suhteeseen? Ehkä aloittaa yhdessä jokin uusi, haastava harrastus? Näkisit uusia puolia miehessäsi, ja ehkä se intohimokin voisi löytyä.
Ei mieheni kanssa syvälliset keskustelut onnistu, ei ole koskaan onnistuneet. Hän on jäyhä, vähän yksinkertainen mies, ei hän osaa keskustella mitään syvällistä, eikä koe tarvetta. Ei analysoi mitään, ei pohdi mitään, paitsi ehkä jotain hyvin konkreettista asiaa, tyyliin miten joku moottori toimii tms.
Uusi, haastava harrastus 40+ pariskunnalle... Mikäköhän se olisi. Tanssikurssilla joskus käytiin, ja kuntosalilla, mutta ei niistä mitään intohimoa saa. Mies tykkää kalastaa ja pyytelee joskus minua mukaan, mutta mua evvk. Itse harrastan patikointia ja luonnossa liikkumista, mutta miestä ne evvk.
Miksi menit hänen kanssaan naimisiin? Kai huomasit miehen "puutteet" jo seurusteluaikana? Aloituksessa sanoit että et tunne vetoa mieheesi, mutta miehesi tuntee vetoa sinuun. Miehet nyt tuntevat vetoa tietyin väliajoin hyvin helposti keneen tahansa kun kassit täytyy tyhjentää. Mielestäni auttaisi että ymmärtäisit että miehet ja naiset ovat erilaisia ja yleensäkin ihmiset ovat erilaisia ja sitä täytyy kunnioittaa. Älä yritä edes ajatuksissasi muuttaa miestäsi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi samantasoisen libidon omaavaa ihmistä voi ainoastaan muodostaa toimivan ja molempia tyydyttävän parisuhteen, muutoin toinen alkaa kärsiä jossain vaiheessa. Jos molemmilla on vaikka matala libido, silloin kaverillinen suhde toimii myös.
Mutta näin nelikymppisenä sitä ei niin vaan löydäkään miehiä jotka kokisivat erityisen suurta himoa itseä kohtaan. Kun pitkässä parisuhteessa se himo tulee jo muistakin asioista kuin ulkonäöstä, toisin kuin uutta suhdetta yritettäessä. Ja miehet on ihan hirveän kranttuja, sitä ei parikymppisenä tajuakaan että se on se nuoruus mikä miehiä kiinnostaa, ei todellakaan mikään keski-ikäisenä hauska luonne saati mahdollisuus syvällisiin keskusteluihin.
Miksi niin moni siis haluaa edes olla miesten kanssa`? Tosi vaikea ymmärtää. Mä olen ollut kohta 10 vuotta sinkku, eikä voisi edelleenkään vähempää kiinnostaa epätoivoinen deittailu. En ole vielä keksinyt miten elämäni paranisi sillä, että rinnalla olisi joku yksinäisyyttä pelkäävä lotuhousu, joka kohdallani vaan tyytyy johonkin, kun ei mielestään parempaakaan saa.
PS. Isäni vaihtoi 50v iässä 8v nuoremman äitini vuoden vanhempaan äitipuoleeni. Ja edelleen, 32 v myöhemmin ovat yhdessä.
Elämässä voisi tulla vaihtoehtoisempiakin tapoja yksinäisyyden torjuntaan, kuten vaikka kommuuni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
On syytä käyttää valinnoissaan harkintaa. Aikuinen normaali ihminen niin tekee.
Niin no tämä nyt taas on tätä "aikuinen normaali vakaa sitä ja tätä" lätinää, jolla on vaan rajallisesti arvoa todellisuudessa, jossa suurin osa ihmisistä on kuitenkin tavalla tai toisella kesken ja vajavaisia. Jos olet itse niin täydellinen, niin valitse samanlainen täydellisyys kumppaniksi, sillähän se ratkeaa. Anna tavallisten kuolevaisten murehtia omat suhteensa.
Näinpä juuri. Ja lisäksi suurin osa meistä kasvaa henkisesti ja kehittää itseään ja itsetuntemustaan koko elämänsä ajan. 25-vuotiaana voi arvottaa hyvin eri asioita kuin 40-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
On syytä käyttää valinnoissaan harkintaa. Aikuinen normaali ihminen niin tekee.
Niin no tämä nyt taas on tätä "aikuinen normaali vakaa sitä ja tätä" lätinää, jolla on vaan rajallisesti arvoa todellisuudessa, jossa suurin osa ihmisistä on kuitenkin tavalla tai toisella kesken ja vajavaisia. Jos olet itse niin täydellinen, niin valitse samanlainen täydellisyys kumppaniksi, sillähän se ratkeaa. Anna tavallisten kuolevaisten murehtia omat suhteensa.
Voihan sitä ääripäiden kautta aina väistellä. Mutta tuleeko siitä elämässään monia parisuhteiden raunioita? Tiedä sitten.
Tämä vaan on minusta aina yhtä typerä argumentointiketju, että "vika ei voi olla suhteessa, koska et ole voinut valita väärää kumppania, koska vain huonot ihmiset tekee niin", kun noita sinun ahtaan määritelmäsi perusteella huonoja ihmisiä on todellinen maailma pullollaan.
Keski-ikäisen eroa pohtivan kannalta on kuitenkin melko irrelevanttia jälkiviisastella, että olisiko pitänyt olla 20 vuotta sitten fiksumpi ja valita toisin. Aikakonetta kun ei ole kukaan vielä keksinyt.
Jep, kunhan suhdetta aloittaessa ainakin sen tunnistaa ettei hae suhteelta paikkaamista lapsena koetuilla vaillejäämisille. Se on näet on toisen kusetusta.
On ihan peruspsykologiaa että lapsuuden kokemukset ohjaavat hyvin vahvasti jokaisen ihmisen parinvalintaa. Myös sinun. Suosittelen lukemaan vaikkapa jonkun lukion psykologian kirjan, niin saat vähän laajempaa näkökulmaa ajatuksillesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.
Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.
Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.
Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.
On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.
Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.
Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.
Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.
Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.
Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.
Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.
Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.
Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.
Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.
Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?
Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.
Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.
Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.
Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?
Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.
Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.
Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?
Miksi kukaan aloittaa parisuhteen yhteensopimattoman ihmisen kanssa?
Koska ei ole ymmärtänyt yhteensopimattomuutta ajoissa?
On syytä käyttää valinnoissaan harkintaa. Aikuinen normaali ihminen niin tekee.
Niin no tämä nyt taas on tätä "aikuinen normaali vakaa sitä ja tätä" lätinää, jolla on vaan rajallisesti arvoa todellisuudessa, jossa suurin osa ihmisistä on kuitenkin tavalla tai toisella kesken ja vajavaisia. Jos olet itse niin täydellinen, niin valitse samanlainen täydellisyys kumppaniksi, sillähän se ratkeaa. Anna tavallisten kuolevaisten murehtia omat suhteensa.
Voihan sitä ääripäiden kautta aina väistellä. Mutta tuleeko siitä elämässään monia parisuhteiden raunioita? Tiedä sitten.
Tämä vaan on minusta aina yhtä typerä argumentointiketju, että "vika ei voi olla suhteessa, koska et ole voinut valita väärää kumppania, koska vain huonot ihmiset tekee niin", kun noita sinun ahtaan määritelmäsi perusteella huonoja ihmisiä on todellinen maailma pullollaan.
Keski-ikäisen eroa pohtivan kannalta on kuitenkin melko irrelevanttia jälkiviisastella, että olisiko pitänyt olla 20 vuotta sitten fiksumpi ja valita toisin. Aikakonetta kun ei ole kukaan vielä keksinyt.
Jep, kunhan suhdetta aloittaessa ainakin sen tunnistaa ettei hae suhteelta paikkaamista lapsena koetuilla vaillejäämisille. Se on näet on toisen kusetusta.
On ihan peruspsykologiaa että lapsuuden kokemukset ohjaavat hyvin vahvasti jokaisen ihmisen parinvalintaa. Myös sinun. Suosittelen lukemaan vaikkapa jonkun lukion psykologian kirjan, niin saat vähän laajempaa näkökulmaa ajatuksillesi.
Aivan. Koska jo lukiossa tuota opetetaan. Kaikille oppi ei mene vain perille. Mutta joo omaa vastuutaanhan voi välttää viimeiseen saakka tekemisistään.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli erittäin hyvä mies, vastuuntuntoinen, kunnollinen, hyvin toimeentuleva ja pidetty. Ulkonäössäkään ei ollut moittimista, kun harrasti liikuntaa. Halut vain hiipuivat miestä kohtaan, ei tehnyt enää mieli, vaan oltiin kuin kämppiksiä. Jos hän yritti tehdä aloitetta sänkypuuhiin, torjuin. En nähnyt hänessä loppujen lopulta mitään hyvää. Sitten tuli pommi, kun hän oli löytänyt klassisesti paljon nuoremman naisen. Se oli kamala shokki, jotenkin ajattelin, ettei häntä kukaan halua kun en minäkään. Erosimme ja hän päätyi heti naimisiin tahollaan. Minulle deittimarkkinoiden karuus iski silmille, kun olisin ollut valmis uuteen parisuhteeseen. Viisikymppiselle naiselle ei löydä ottajia, hetken viihdykkeeksi kenties, ei muuhun.
Niin. Tuotahan se pitkissä parisuhteissa on. Omaa miestä ei haluta koskea pitkällä tikullakaan. Mutta auta armias jos joku muu haluaakin hänet!!
Hyvin monelle naiselle riittää pitkässä parisuhteessa se että tietää seksiä olevan saatavana. Ei sitä seksiä ole, mutta voisi olla jos vaimo haluaisi.Mies joskus yrittää tehdä aloitetta jotka vaimo torppaa selkeästi, koska ei huvita. Menee lakanat ryppyyn ja sotkuun, hiki tulee, telkkarissa on juuri silloin hyvää ohjelmaa, päähän särkee, joku voi kuulla. Mitä sitä nyt äheltämään kun ei huvita, saanhan seksiä silloin kun minua haluttaa. Tai siis jos haluttaisi.
Mutta sitä parkumisen määrää jos tuollaisen liiton jälkeen mies, se sika, kelpaakin jollekin toiselle naiselle. Sitten vollotetaan, kaivataan entisiä hyviä aikoja, muistellaan kiihkeää seksiä ex- miehen kanssa...
Tulee mieleen se vanha kansanviisaus: Hyvä on koirakin kuoltuaan.
Olisikohan kannattanut tehdä siinä suhteessa jotakin toisin silloin kun oli jotakin tehtävissä?
Toinen kansanviisaus sanoo että "Se on myöhä myllylle kun akanat ovat jo säkissä".
Aa okei, eli et ylipäänsä hyväksy tai ymmärrä, ettei kaikki ihmiset vaan sovi yhteen? Jos ei ole isoa ulkoista vikaa, niin yhteensopimattomuus on vain omassa päässä?