40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?

Noin siinä usein käy, jos ei nuorena koe jänniksiä ja pettymyksiä vaan onnistuu heti löytämään hyvän miehen. Avoin suhde voisi auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Noin siinä usein käy, jos ei nuorena koe jänniksiä ja pettymyksiä vaan onnistuu heti löytämään hyvän miehen. Avoin suhde voisi auttaa.

On niitä jänniksiä koettu, joskus sillon alle parikymppisenä hetken aikaa.

Mutta siis oikeasti, vieläkö edes hyvin pitkässä parisuhteessa voi kokea vetovoimaa toiseen? Tai siis ilmeisesti voi, kun miehenikin kokee minuun, mutta naiset?

Ap

No teit kummin päin vaan niin todennäköisesti jossain kohtaa kaduttaa.

Erosin pitkästä 20 v. liitosta ja vaikka eron takana oli paljon katkeruutta, niin silti välillä kaduttaa.

Onko sinulla käytössä joku hormonaalinen ehkäisy? Itsellä se ainakin vaikutti negatiivisesti haluihin.

Vierailija kirjoitti:

No teit kummin päin vaan niin todennäköisesti jossain kohtaa kaduttaa.

Erosin pitkästä 20 v. liitosta ja vaikka eron takana oli paljon katkeruutta, niin silti välillä kaduttaa.

Onko sinulla käytössä joku hormonaalinen ehkäisy? Itsellä se ainakin vaikutti negatiivisesti haluihin.

Ei ole hormonaalista ehkäisyä. Ja koen siis vetovoimaa muihin (en silti ole pettänyt) eli tuntemuksia on, muttei omaa miestä kohtaan tipan tippaa, ei ole ollut enää vuosikausiin.

Kertoisitko tarkemmin, miten koit eron, mikä on se mitä kadut, mitä kaipaat siitä suhteesta, oletko nykyään sinkku, ja jos olet niin miltä se tuntuu? Kadehdin omia sinkkuystäviäni. Sitä vapautta, oman kodin herrattaruutta, ja sitä, että kaikki on heille mahdollista, voi vapaasti olla, mennä, tulla, ihastuakin..

Ap

Ei ole pitkää liittoa mutta miehistä O sen verran kokemusta että sanoisin jotta älä hyvä ihminen haihattele joutavia! Sinulla on unelmien parisuhde ja mies joita on vain harvalla. Ihan oikeasti.

Et tule saamaan etenkään keski-ikäisenä parisuhteeseen mitään kuumaa ja ihanaa adonista vaan tuollaiset miehet jahtaa kaksvitosia. Muut on sitten syystäkin sinkkuja, luonnehäiriöisiä (saattavat suostua sinua panemaan mutta samalla arvioivat mikä kaikki ulkonäössäsi on pielessä), alkoholisteja, varattuja pettäjiä jne.

Sinulla on sinua hyvin kohteleva mies joka vieläpä haluaa sinua: niitä on todella vaikea löytää nuorenakin, saati sitten yli nelikymppisenä kun ei ole kenenkään miehen ykkös tai edes kakkosvaihtoehto. Kyllä se niin on että kaikenikäiset vapaat miehet on keskimäärin kiinnostuneita max kolmikymppisistä. Olet vain nyt tottunut niin hyvään että elät vähän harhakuvitelmissa. Minä 40 + sinkkuna tiedän ruman totuuden.

Erosimme kun molemmat oli yli 40v ja en voi sanoa katuvani. Loppuaikana olimme hyviä ystäviä ja hyviä ystäviä olemme eron jälkeenkin. Olemme kumpikin löytäneet uuden puolison. Lapsemme ovat jo aikuisia ja saatamme kokoontua yhteen koko porukalla.

Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.

Meidän kaikkien vanhemmilla ja isovanhemmilla on tuollainen suhde.

Älä eroa. Sinulla on nyt jotain hyvin arvokasta. Älä heitä sitä pois minkään huuman takia.

Voisit kokeilla tuoda suhteeseen niitä syvällisiä keskusteluja? Uusi, intiimimpi taso suhteeseen? Ehkä aloittaa yhdessä jokin uusi, haastava harrastus? Näkisit uusia puolia miehessäsi, ja ehkä se intohimokin voisi löytyä.

Typerä villi nainen.

Vierailija kirjoitti:

Meidän kaikkien vanhemmilla ja isovanhemmilla on tuollainen suhde.

Jos hyvin käy! Ap ei tule enää ikknä löytämään mitään vastaavaa jos nyt mokaa.

Hetken sutinoita varmaan joo, mutta ei se pissavehkeiden yhteenhinkkaus jonkun pelkästään itseään ajattelevan random-jannun kanssa ole sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Älä eroa. Sinulla on nyt jotain hyvin arvokasta. Älä heitä sitä pois minkään huuman takia.

Voisit kokeilla tuoda suhteeseen niitä syvällisiä keskusteluja? Uusi, intiimimpi taso suhteeseen? Ehkä aloittaa yhdessä jokin uusi, haastava harrastus? Näkisit uusia puolia miehessäsi, ja ehkä se intohimokin voisi löytyä.

Ei mieheni kanssa syvälliset keskustelut onnistu, ei ole koskaan onnistuneet. Hän on jäyhä, vähän yksinkertainen mies, ei hän osaa keskustella mitään syvällistä, eikä koe tarvetta. Ei analysoi mitään, ei pohdi mitään, paitsi ehkä jotain hyvin konkreettista asiaa, tyyliin miten joku moottori toimii tms.

Uusi, haastava harrastus 40+ pariskunnalle... Mikäköhän se olisi. Tanssikurssilla joskus käytiin, ja kuntosalilla, mutta ei niistä mitään intohimoa saa. Mies tykkää kalastaa ja pyytelee joskus minua mukaan, mutta mua evvk. Itse harrastan patikointia ja luonnossa liikkumista, mutta miestä ne evvk.

Ap

Et puhu lapsista joten niitä ei ilmeisesti ole. Silti, älä nyt ihmeessä eroa hyvästä kumppanuudesta. Tehkää enemmän yhdessä, käykää matkoilla, seksikurssilla tai baarissa vetämässä kännit tai mikä sopisikaan. Ehkä intohimo nousee taas myöhemmin. Voisit myös kokeilla yksilöterapiaa.

Oma kokemukseni on että kyllästyn mieheen kuin mieheen seksuaalisesti noin 7-8v jälkeen. Minulla on siis takana kaksi 8-9v kestänyttä suhdetta (16-24v, 25v-34v) joissa kummassakin kipinä katosi noin 7v paikkeilla ja kitkuttelin sitten vielä vuoden-pari sen jälkeen kunnes tulin tulokseen kummallakin kertaa että ei tässä kannata suhdetta jatkaa kun ollaan kuin sisko ja veli tai hyvät ystävät vaikka mitään muuta varsinaista vikaa ei suhteessa ollut.

Kolmas parisuhde menossa, 17v sitä takana. Ja ylläri ylläri, kipinä katosi siinäkin 7v kohdalla. Ja nimenomaan siis minun puoleltani on käynyt näin jo kolme kertaa. Luojan kiitos olen ollut nyt fiksumpi ja tajunnut että näin se nyt minulla vaan käy: olen kuin seksipeto ja fyysinen kemia on huima suhteen alussa mutta sitten se vaan lopahtaa minulla noin 7v kohdalla. Joko 1) vaihdan miestä niin pitkään kuin onnistaa aina 7-8v välein (rasittavaa mutta saan ihanan alkuhuuman uudelleen ja uudelleen) tai 2) hyväksyn että näin se vaan on ja pysyn silti miehen kanssa yhdessä koska suhteemme on muuten hyvä. Valintani on kakkosvaihtoehto ja olen suunnattoman tyytyväinen siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No teit kummin päin vaan niin todennäköisesti jossain kohtaa kaduttaa.

Erosin pitkästä 20 v. liitosta ja vaikka eron takana oli paljon katkeruutta, niin silti välillä kaduttaa.

Onko sinulla käytössä joku hormonaalinen ehkäisy? Itsellä se ainakin vaikutti negatiivisesti haluihin.

Ei ole hormonaalista ehkäisyä. Ja koen siis vetovoimaa muihin (en silti ole pettänyt) eli tuntemuksia on, muttei omaa miestä kohtaan tipan tippaa, ei ole ollut enää vuosikausiin.

Kertoisitko tarkemmin, miten koit eron, mikä on se mitä kadut, mitä kaipaat siitä suhteesta, oletko nykyään sinkku, ja jos olet niin miltä se tuntuu? Kadehdin omia sinkkuystäviäni. Sitä vapautta, oman kodin herrattaruutta, ja sitä, että kaikki on heille mahdollista, voi vapaasti olla, mennä, tulla, ihastuakin..

Ap

Aluksi eron jälkeen olin puolisen vuotta eräänlaisessa horroksessa, en ajatellut exää ollenkaan. Keskityin siihen oman elämän uudelleen luomiseen ja uuteen kotiin (koska minä olin se joka muutti pois). Sitten yhtäkkiä tuli päälle ihan kamala eroahdistus ja katumus että mitä olin mennyt tekemään. Tavallaan sen tajuaminen että ero on oikeasti totta eikä takaisin palaaminen ole mahdollista. Erosta on nyt reilu vuosi ja olen sinkku, en ole vielä pystynyt aloittamaan mitään uutta suhdetta, enkä välttämättä ihan vielä edes halua. Tuossa päättyneessä suhteessa oli paljon sellaista kuonaa jota joudun varmasti käsittelemään ennen kuin alan uudestaan seurustelemaan.

Kaipaan vanhasta suhteesta juurikin sitä tavallista arkea, että toinen on tuttu eikä tarvitse liikaa miettiä asioita, ihan tavallisia yhdessä vietettyjä hetkiä.

En ehkä ole täysin tottunut vapauteen vielä, mutta parasta on kyllä ollut oma rauha ja se että oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni voin ihan itse päättää kaikesta. Nyt vaan tosiaan pitäisi osata hyödyntää sitä.

Itselläni on aika sama tilanne. Ainoa ero on se että vaikka seksi ja himo on vähentynyt niin läheisyys, rakkaus ja kumppanuus ovat lisääntyneet. Itse en vaihtaisi näitä pois hyvän seksin takia. Minulle seksi ei ole niin tärkeää ja osaan vallan hyvin hoidella itse itseni. Kehotan sinua juttelemaan sinkuuystäviesi kanssa. Miten he kokevat sinkkuutensa, onko heillä parisuhdetoiveita ja miten he kokevat parisuhteen etsinnän sujuvan. Minusta tuntuu että 40+ iässä ei ole kovin paljon hyvää tarjontaa. Kyllä ne joilla on hyvä mies pitävät siitä kiinni. Sitten on tietysti eri asia jos et halua parisuhteeseen vaan voisit nähdä että elämäsi sinkkuna olisi parempaa kuin nykyisessä liitossasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä eroa. Sinulla on nyt jotain hyvin arvokasta. Älä heitä sitä pois minkään huuman takia.

Voisit kokeilla tuoda suhteeseen niitä syvällisiä keskusteluja? Uusi, intiimimpi taso suhteeseen? Ehkä aloittaa yhdessä jokin uusi, haastava harrastus? Näkisit uusia puolia miehessäsi, ja ehkä se intohimokin voisi löytyä.

Ei mieheni kanssa syvälliset keskustelut onnistu, ei ole koskaan onnistuneet. Hän on jäyhä, vähän yksinkertainen mies, ei hän osaa keskustella mitään syvällistä, eikä koe tarvetta. Ei analysoi mitään, ei pohdi mitään, paitsi ehkä jotain hyvin konkreettista asiaa, tyyliin miten joku moottori toimii tms.

Uusi, haastava harrastus 40+ pariskunnalle... Mikäköhän se olisi. Tanssikurssilla joskus käytiin, ja kuntosalilla, mutta ei niistä mitään intohimoa saa. Mies tykkää kalastaa ja pyytelee joskus minua mukaan, mutta mua evvk. Itse harrastan patikointia ja luonnossa liikkumista, mutta miestä ne evvk.

Ap

Tossahan on mahdollisuus - molemmat menee epämukavuusalueelle. Ei se ota ellei se annakaan

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli aikas samanlainem tilanne. Nyt neljän vuoden jälkeen en osaa sanoa kannattiko. Olen kyllä pärjännyt yksin mutta kovasti yksinäistä elämä on. Uutta suhdetta ei löydy kun ri vaan ole miehiä jotka haluaisivat sitoutua edes seurusteluun, suurin osa hakee vain sivusuhdetta ja satunnaista seksiä. Eli ei se intohimo miehiin mihinkään ole johtanut. Mieti mitä arvotat ja mikä on tärkeää. Itse ajattelin että olisin onnellisempi vaikak yksin. En ole, en niinkään kaipaa ex miestä enkä parisuhdetta mutta yksilönä kuitenkin olin onnellisempi osana kaverillista kumppanuutta kuin tässä nykytilassa missä kelpaan vain seksiin vaimon selän takana.

Kiitos vastauksestasi. Haluaisin kuulla vielä vähän lisää, eli sinäkö nimenomaan erotessasi halusit uuden suhteen? Ja se vetää mielen matalaksi, ettei sitä nyt ole löytynyt?

Pohdin siis että katuisinko minäkin, lähtökohtani kun on kuitenkin se, etten oikeastaan ajattele haluavani mitään uutta suhdetta. En halua ainakaan sitoutua enää, se tuntuu siltä että sitoisin itseni taas kultaiseen häkkiin, kuten nyt tunnen olevani. Kiinni yhdessä ihmisessä ja niin moni ovi on suljettu. Kaikessa pitää ottaa toinen huomioon.

Ajatuksissani ja haaveissani olen itsellinen nainen, joka reissaa ystävien kanssa ja itsekseen, ja ehkä joskus flirttailee ja viettää hetken jonkun kivan tyypin kanssa, muttei sen kummempaa. Enkä siis mitään sänkyseikkailuja ole hakemassa, mutta niitäkin saisi olla, JOS sattuisi vetovoimaa löytymään.

Mikä siis on se mitä kaverillisesta kumppanuudesta kaipaat, millaisissa tilanteissa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä eroa. Sinulla on nyt jotain hyvin arvokasta. Älä heitä sitä pois minkään huuman takia.

Voisit kokeilla tuoda suhteeseen niitä syvällisiä keskusteluja? Uusi, intiimimpi taso suhteeseen? Ehkä aloittaa yhdessä jokin uusi, haastava harrastus? Näkisit uusia puolia miehessäsi, ja ehkä se intohimokin voisi löytyä.

Ei mieheni kanssa syvälliset keskustelut onnistu, ei ole koskaan onnistuneet. Hän on jäyhä, vähän yksinkertainen mies, ei hän osaa keskustella mitään syvällistä, eikä koe tarvetta. Ei analysoi mitään, ei pohdi mitään, paitsi ehkä jotain hyvin konkreettista asiaa, tyyliin miten joku moottori toimii tms.

Uusi, haastava harrastus 40+ pariskunnalle... Mikäköhän se olisi. Tanssikurssilla joskus käytiin, ja kuntosalilla, mutta ei niistä mitään intohimoa saa. Mies tykkää kalastaa ja pyytelee joskus minua mukaan, mutta mua evvk. Itse harrastan patikointia ja luonnossa liikkumista, mutta miestä ne evvk.

Ap

Kukaan ei ole täydellinen. Aika moni maksaisi mitä vaan teidän suhteestanne. Miehelläsi on paremmat todennäköisyydet eron jälkeen löytää itselleen vaikka joku kolmekymppinen nainen kuin sinulla ikäisesi mies. Ja ne viiskymppisetkin haluaisi mieluummin kolmikymppisen ja pistävät sinut kärsimään siitä huomautellen rypyistä, sadan gramman liikakiloista, lähestyvistä vaihdevuosista jne. Niin se vaan tässä iässä on.

Voit toteuttaa syvällisten keskustelutarpeesi ystävien kanssa tai jossain kirjakerhossa. Olen sitäpaitsi tavannut ns syvällisiä miehiä, lähinnä ne ruotii omia mielestään erinomaisia ajatuksiaan tai ruikuttavat omia ongelmiaan.

Itselläni oli erittäin hyvä mies, vastuuntuntoinen, kunnollinen, hyvin toimeentuleva ja pidetty. Ulkonäössäkään ei ollut moittimista, kun harrasti liikuntaa. Halut vain hiipuivat miestä kohtaan, ei tehnyt enää mieli, vaan oltiin kuin kämppiksiä. Jos hän yritti tehdä aloitetta sänkypuuhiin, torjuin. En nähnyt hänessä loppujen lopulta mitään hyvää. Sitten tuli pommi, kun hän oli löytänyt klassisesti paljon nuoremman naisen. Se oli kamala shokki, jotenkin ajattelin, ettei häntä kukaan halua kun en minäkään. Erosimme ja hän päätyi heti naimisiin tahollaan. Minulle deittimarkkinoiden karuus iski silmille, kun olisin ollut valmis uuteen parisuhteeseen. Viisikymppiselle naiselle ei löydä ottajia, hetken viihdykkeeksi kenties, ei muuhun.