40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?

Vierailija kirjoitti:

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Naiset haluavat rakkauden ja oikean parisuhteen.

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Vierailija kirjoitti:

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Joo, sanoit sen jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Dopamiinilla tuo selittyy. Jotkut jäävät koukkuun siihen. Ja siksi haukkuvat normaaleja suhteita joissa arki. Taitaa tässä ketjussa yksi äärimmäisen agressiivinen erojen puolustelija olla tuollainen dopamiiniaddikti loppu viimein.

Mitä ylipäänsä tarkoittaa eron puolustelu? Ihmissuhteet perustuu vapaaehtoisuuteen ja niistä on jokaisella lupa lähteä, jos suhde tuo elämään enemmän pahaa oloa kuin hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Kaikki miehet pyrkivät juuri noihin suhteisiin. Mutta mielellään ilman noita valtavia tunteita. Silloin suhde on helposti parisuhde, jossa vain huijataan itseä ja toista.

En minä ainakaan jaksaisi suhdetta, josta pitäisi erikseenkin miettiä, onko se vaivan arvoista. Jotkut voivat vatvoa tällaista terapiassa ja ystävien kanssa vaikka vuosikausia. Ymmärrän toki, jos on lapsia, joiden hyvinvointi pitää myös ottaa huomioon mutta en muuten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Naiset haluavat rakkauden ja oikean parisuhteen.

Jotkut haluaa, jotkut ei. Toisaalta monet miehetkin haluaa. Ei tämä ole niin sukupuolisidonnaista kuin halutaan uskotella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Kaikki miehet pyrkivät juuri noihin suhteisiin. Mutta mielellään ilman noita valtavia tunteita. Silloin suhde on helposti parisuhde, jossa vain huijataan itseä ja toista.

Ei tämä ole mikään vain miehiä kiinnostava asia. Johan tässä ketjussa on moni nainen kertonut nauttivansa aivan samasta. Ei puuron makuinen perhearki ole universaali naisten tavoite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.

Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.

Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.

Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.

On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.

Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.

Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.

Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.

Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.

Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.

Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.

Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.

Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.

Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.

Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?

Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.

Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.

Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.

Lyhyesti: onhan se itsekästä erota vain, jotta saisi kokea säpinää vielä joskus. Ymmärrettävää, mutta liian itsekästä.

Vierailija kirjoitti:

Siinä mielessä on kokemusta, että ollut aikalisä. Silloin nukuttiin eri huoneissa ja tehtiin asioita erillään. Ei siinä sen suurempaa draamaa ollut minun mielestäni. Liitto haalea ja kaveripohjainen. Sanoin, että olen harkinnut eroa. Me käytiin jopa katsomassa yhtä taloa, jossa oli kaksi päätyä. En tarkoita paritaloa, vaan sellaista, jonka oli rakennuttanut lapsiperhe ja isovanhemmat asui toisessa päädyssä, keittiöön oli pääsy molemmista asunnoista. Muutoin oli omat tilat, siis omat ulko-ovet ja omat takapihat ja omat kylpyhuoneet ja vessat. Oletan, että ne isovanhemmat on olleet tosi vanhoja ihmisiä, jos on ollut yhteinen ruokatalous. Se kiinnosti, jos ero tulisi, kun lapset voisivat koko ajan asua omassa kodissa eikä olisi siirtymistä eri kotien välillä.

Lopulta ei sitten erottu. Meillä oli nuorimmainen lapsi alle kouluikäinen ja kaksi koululaista. Minä ajattelin niin, että jos erotaan, niin viivästytetään niin pitkään, että kaikki lapset jo isompia. Perusturvallisuus on tärkeää lapselle, ja nuorimmainen on aina ollut herkkä luonteeltaan. Mietin sitäkin, että jos mies löytää uuden naisen, miten se mahtuisi siihen kuvioon, että asuttaisiin samassa talossa. Sitten jos se nainen olisi mustasukkaista tyyppiä, tuskin sitä asumiskuviota pitkään katselisi.

Meillä on ihan hyvä elämä yhdessäkin, perheenä toimitaan hyvin yhteen. Liitto ei edelleenkään ole roihuavan kuuma, mutta ei meillä ole keskinäistä vihaakaan. Tässä on vielä monta vuotta ennenkuin nuorinkin lapsi muuttaa pois kotoa. En osaa vielä arvioida, jatketaanko pariskuntana, jos lapset itsenäistyvät. Vasta esikoinen siinä vaiheessa tänä syksynä.

Minä en kyllä ollut yli 40 v., kun meillä oli tuo aikalisä, vaan noin 36 v. Nyt siis olen 40+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Dopamiinilla tuo selittyy. Jotkut jäävät koukkuun siihen. Ja siksi haukkuvat normaaleja suhteita joissa arki. Taitaa tässä ketjussa yksi äärimmäisen agressiivinen erojen puolustelija olla tuollainen dopamiiniaddikti loppu viimein.

Mitä ylipäänsä tarkoittaa eron puolustelu? Ihmissuhteet perustuu vapaaehtoisuuteen ja niistä on jokaisella lupa lähteä, jos suhde tuo elämään enemmän pahaa oloa kuin hyvää.

Missä on sanottu että ihmissuhteet perustuisivat pakkoon tai ettei kaikilla olisi lupa lähteä?

Lähinnä itse ihmettelen tuollaista asennetta. Eiköhän se ole tuollaisen esittäjän omassa päässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.

Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.

Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.

Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.

On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.

Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.

Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.

Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.

Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.

Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.

Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.

Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.

Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.

Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.

Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?

Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.

Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.

Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.

Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.

Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.

Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.

Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.

On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.

Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.

Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.

Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.

Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.

Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.

Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.

Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.

Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.

Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.

Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?

Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.

Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.

Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.

Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?

Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Dopamiinilla tuo selittyy. Jotkut jäävät koukkuun siihen. Ja siksi haukkuvat normaaleja suhteita joissa arki. Taitaa tässä ketjussa yksi äärimmäisen agressiivinen erojen puolustelija olla tuollainen dopamiiniaddikti loppu viimein.

Mitä ylipäänsä tarkoittaa eron puolustelu? Ihmissuhteet perustuu vapaaehtoisuuteen ja niistä on jokaisella lupa lähteä, jos suhde tuo elämään enemmän pahaa oloa kuin hyvää.

Missä on sanottu että ihmissuhteet perustuisivat pakkoon tai ettei kaikilla olisi lupa lähteä?

Lähinnä itse ihmettelen tuollaista asennetta. Eiköhän se ole tuollaisen esittäjän omassa päässään.

Jos kerran eroaminen on okei, niin miksei sitä mikä on okei saisi puolustaa? Mihin tarvitaan sellaisen asian puolustamisen halveksimista, joka on muutenkin hyväksyttyä? Jokuhan niissä muiden ihmisten perusoikeuksissa nyt näyttää kaihertavan, kun niiden puolustaminen noin ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Dopamiinilla tuo selittyy. Jotkut jäävät koukkuun siihen. Ja siksi haukkuvat normaaleja suhteita joissa arki. Taitaa tässä ketjussa yksi äärimmäisen agressiivinen erojen puolustelija olla tuollainen dopamiiniaddikti loppu viimein.

Mitä ylipäänsä tarkoittaa eron puolustelu? Ihmissuhteet perustuu vapaaehtoisuuteen ja niistä on jokaisella lupa lähteä, jos suhde tuo elämään enemmän pahaa oloa kuin hyvää.

Missä on sanottu että ihmissuhteet perustuisivat pakkoon tai ettei kaikilla olisi lupa lähteä?

Lähinnä itse ihmettelen tuollaista asennetta. Eiköhän se ole tuollaisen esittäjän omassa päässään.

Jos kerran eroaminen on okei, niin miksei sitä mikä on okei saisi puolustaa? Mihin tarvitaan sellaisen asian puolustamisen halveksimista, joka on muutenkin hyväksyttyä? Jokuhan niissä muiden ihmisten perusoikeuksissa nyt näyttää kaihertavan, kun niiden puolustaminen noin ärsyttää.

Kaihertavan? Elät aika oudossa kuplassa mutta se on sun oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.

Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.

Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.

Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.

On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.

Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.

Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.

Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.

Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.

Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.

Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.

Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.

Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.

Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.

Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?

Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.

Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.

Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.

Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?

Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.

Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhteet ovat helppoja. Olen luonteeltani aika joustava, ja minulla on kumppania kohtaan vain kourallinen odotuksia. Noiden odotusten on sitten kylläkin myös täytyttävä. En vaadi mitään ihmeellisyyksiä, joten jos niitä ei pysty tarjoamaan, saa tyyppi mennä menojaan. En todellakaan ala perusasioita työstämään kenenkään kanssa.

Juu, perusasioita kuten rehellisyyttä, arvostusta ja kunnioitusta johon rakkaus pohjautuu ei kannata alkaa työstämään ihmisen kanssa joka on osoittanut ettei niihin pysty.

Minulle suhteen perusasiat ovat hyvin konkreettisia: hauskaa yhteistä tekemistä, jaettua huumorintajua, rakastavaa toiselle puhumisen tapaa, vilkasta ja tyydyttävää seksielämää ja sen sellaista.

Nuo kaikki ovat seurauksia jos pohja ja valmiudet molemmilla kunnossa elämänsä varrelta. Hiekalle rakentaminen ei kannata.

On totta, että läheskään kaikki eivät pysty tai halua sellaiseen suhteeseen, joka minulle on hyvä. Mitä selkeämmin ja konreettisemmin tietää, mitä oikeastaan suhteelta haluaa, sitä helpompi on filtteröidä itselleen sopimattomat kumppanit pois.

Jep, kyllähän tuon normaalit ja vakaissa ydinperheissä kasvaneet tietää noin 25 v korvilla mitä haluaa suhteeltaan. Silloin ei tarvitse paeta. Sitten on tietty oman elämänsä haahuilijoita jotka ovatkin toinen juttu.

Kun on lapsena saanut vakaata huolenpitoa ja rakkautta osakseen niin tie aikuisena on vakaa.

Ja sehän on tietysti omaa syytä jos ei ole saanut.

Ei mutta se pitää käsitellä eikä kaataa tuota likaämpäriä puolison päälle. Ei se ole hänen syynsä.

Kyllä ja ei. Joskus se parisuhde on aidosti huono ja vasta jälkikäteen huomaa, että siihen on itseasiassa alunperinkin ajautunut niiden lapsuudessa opittujen vääristyneiden mallien perusteella. Ei se läheskään aina niin mene, että se lapsuudessa traumatisoitunut on se suhteen "pahis" ja toinen viaton tasapainoinen "hyvis". Itseasiassa ne täydellisen tasapainoiset ja kypsät yksisarviset tuppaavat pariutumaan keskenään. Tunnekylmät sitten taas ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin oppineiden kanssa ja narsistit altistuvien ja uhrautuvien kanssa.

Ajatunut parisuhteeseen? Parisuhde ja rakkaus ovat valintoja.

Ja se valinta voi olla väärä ja tehty vääristä syistä, kuten myöhemmin huomataan.

Itsetuntemuksen tulee olla riittävä kun parisuhteeseen menee. Ihan perusjuttuja. Se on toisen kunnioitusta. Ei toisen pidä joutua olemaan kenenkään terveyskeskus tuolla saralla.

Tulee ja tulee. Kaikkien varmaan tulisi olla täydellisiä. Todellinen elämä ei kuitenkaan mene niin. Luulen tunnistavani kirjoitustyylistäsi, että olet ehkä usein näissä ketjuissa julistamassa aika jyrkkiä ja armottomia mielipiteitä siitä, millaisia ihmisten pitäisi olla - ja erityisesti jälkiviisastelemaan siitä, millaisia heidän olisi pitänyt olla 20 vuotta sitten. Mitä hyötyä tästä ihmisten virtuaalisesta päähän hakkaamisesta on sinulle? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta? Koska kommenttien perusteella ei kuulosta oikein siltä, että sinunkaan henkinen tasapainosi olisi sieltä parhaasta päästä. Aidosti tasapainoisilla ja hyvinvoivilla ihmisillä ei ole tuollaista pakonomaista tarvetta lytätä päivästä toiseen muita ihmisiä maanrakoon.

Onhan noita jyrkkiä ja armottomia tyyppejä jotka suuntaavat verbaaliset tykkinsä päivästä toiseen pakonomaisesti normaalien parisuhteiden suuntaan joissa on myös arki. Millaisella ihmisellä on tarve lytätä normaaleja parisuhteita maanrakoon?

Mun veikkaus on että ihmisellä jolla on joku pysyvä haava sielussaan. Se ei vain tuolla keinoin parane että lyttää sellaisia jotka uskovat normaaliin parisuhteeseen.

Minä luulen, että sama pätee kaikkiin joilla on tarve lytätä muita. Oli se sitten vaihtuvissa tai avoimissa suhteissa elävät lyttäämässä monogamisteja tai sitten toisinpäin. Kummassakin tapauksessa omissa silmissään oikeamieliset lyttäämässä kieroutuneita väärineläjiä. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat aidosti kasvaneet ja löytäneet sen mitä elämässä on tärkeää hyväksyvät muiden erilaisuuden ja sen, että jonkun muun löytämä polku voi näyttää ihan toiselta ja olla silti ihan yhtä oikea.

Ei pahemmin kiinnostele muiden suhteet. Mutta jos täällä joku puolustaa selvää toisten ihmisten alistamista ja henkistä väkivaltaa niin haastan sellaiset näkemykset.

Missä kommenteissa sellaista on sanottu? Eikö tässä ketjussa ole puhuttu lähinnä eroamisesta, siitä onko okei lähteä jos on suhteessa onneton?

Kuka on sanonut ettei voisi lähteä? Se että tuntee olevansa onneton jos suhteessa kaikki sinänsä hyvin kertoo lähtijän omista ongelmista. Tässäkin ketjussa ap alkoi sysäämään omaa vastuutaan miehelle. Harvoin näissä näkee omaa vastuunottoa ja pohdintaa mitä itse on tehnyt suhteen hyvinvoinnin eteen.

Tai sitten siitä, että kumppani on kertakaikkiaan väärä. Kyllä suhde voi olla toimimaton vaikkei siinä olisikaan isoa ilmeistä vikaa, kuten väkivaltaa tai päihdeongelmaa.

Silloin useimmiten syy onnettomassa. Onni lähtee itsestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Dopamiinilla tuo selittyy. Jotkut jäävät koukkuun siihen. Ja siksi haukkuvat normaaleja suhteita joissa arki. Taitaa tässä ketjussa yksi äärimmäisen agressiivinen erojen puolustelija olla tuollainen dopamiiniaddikti loppu viimein.

Mitä ylipäänsä tarkoittaa eron puolustelu? Ihmissuhteet perustuu vapaaehtoisuuteen ja niistä on jokaisella lupa lähteä, jos suhde tuo elämään enemmän pahaa oloa kuin hyvää.

Missä on sanottu että ihmissuhteet perustuisivat pakkoon tai ettei kaikilla olisi lupa lähteä?

Lähinnä itse ihmettelen tuollaista asennetta. Eiköhän se ole tuollaisen esittäjän omassa päässään.

Jos kerran eroaminen on okei, niin miksei sitä mikä on okei saisi puolustaa? Mihin tarvitaan sellaisen asian puolustamisen halveksimista, joka on muutenkin hyväksyttyä? Jokuhan niissä muiden ihmisten perusoikeuksissa nyt näyttää kaihertavan, kun niiden puolustaminen noin ärsyttää.

Kaihertavan? Elät aika oudossa kuplassa mutta se on sun oikeus.

Täällähän sinä päivätolkulla länkytät vastaan jokaiseen kommenttiin, jossa sanotaan että eroaminen on ihan okei jos suhteessa on paha olla. Kerro nyt ihmeessä mikä on se eron puolustelun vastakkainen näkemys jota koet tarvetta tuoda koko ajan esiin, mutta joka ei kuitenkaan missään nimessä ole se ettei eroaminen olisi ok?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo oletus, että suhteet olisivat jotenkin tunteettomia, jos ne sattuvat perustumaan ennemmin yhteiseen laatuaikaan ja hyvään seksiin kuin arjen jakamiseen ja lasten kasvattamiseen. Minulla on ollut useampikin romanssi, joissa oli valtavasti tunnetta mukana vaikka loppuelämä yhdessä ei ollut koskaan tavoitteena.

Dopamiinilla tuo selittyy. Jotkut jäävät koukkuun siihen. Ja siksi haukkuvat normaaleja suhteita joissa arki. Taitaa tässä ketjussa yksi äärimmäisen agressiivinen erojen puolustelija olla tuollainen dopamiiniaddikti loppu viimein.

Mitä ylipäänsä tarkoittaa eron puolustelu? Ihmissuhteet perustuu vapaaehtoisuuteen ja niistä on jokaisella lupa lähteä, jos suhde tuo elämään enemmän pahaa oloa kuin hyvää.

Missä on sanottu että ihmissuhteet perustuisivat pakkoon tai ettei kaikilla olisi lupa lähteä?

Lähinnä itse ihmettelen tuollaista asennetta. Eiköhän se ole tuollaisen esittäjän omassa päässään.

Jos kerran eroaminen on okei, niin miksei sitä mikä on okei saisi puolustaa? Mihin tarvitaan sellaisen asian puolustamisen halveksimista, joka on muutenkin hyväksyttyä? Jokuhan niissä muiden ihmisten perusoikeuksissa nyt näyttää kaihertavan, kun niiden puolustaminen noin ärsyttää.

Kaihertavan? Elät aika oudossa kuplassa mutta se on sun oikeus.

Täällähän sinä päivätolkulla länkytät vastaan jokaiseen kommenttiin, jossa sanotaan että eroaminen on ihan okei jos suhteessa on paha olla. Kerro nyt ihmeessä mikä on se eron puolustelun vastakkainen näkemys jota koet tarvetta tuoda koko ajan esiin, mutta joka ei kuitenkaan missään nimessä ole se ettei eroaminen olisi ok?

Mistä se paha olo kumpuaa?