Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?
09.08.2023 |
Taustatietona: Appivanhemmat eivät auttaneet meitä, kun elimme pikkulapsiarkea. Vauvalla oli monenlaista sairautta ja olisimme kaivanneet välillä edes hetken lepoa. Pahimmillaan anoppi vain naureskeli vauvan sairauksille, että pärjäilkää. Appivanhemmat olivat tuolloin terveitä, tuoreita eläkeläisiä eli aikaa auttamiselle olisi ollut. Anoppi jopa palasi eläkkeeltä töihin, kun virtaa riitti ja aika kävi eläkkeellä pitkäksi. Lapsen ollessa 1 v sairastuin vakavasti ja meni monta vuotta, kun olin todella huonossa kunnossa. Arki oli todella raskasta ja mies oli lujilla sairaan vaimon, töiden ja lapsen asioiden kanssa. Appivanhemmat tiesivät tämän, mutta eivät tulleet avuksi, vaikka asuivat kohtuullisen matkan päässä. Kylässä kävivät välillä, mutta silloin odottivat passaamista, valmista ruokaa pöydässä ja itse katsoimme lapsen perään silloinkin. Omat vanhempani asuivat toisella puolella Suomea, mutta kävivät pitkästä välimatkasta huolimatta auttamassa muutaman kerran vuodessa useamman päivän ajan. Katsoivat lapsen perään, laittoivat ruokaa ja siivosivat. Olen tästä heille ikuisesti kiitollinen, sillä mitään tukiverkkoja meillä ei asuinpaikkakunnalla ollut.
Nyt alamme olla tilanteessa, että appivanhemmilla on jo ikää ja avun tarvetta alkaisi olla. Anoppi on toisinaan jopa puhunut, että muuttaisivat lähellemme, jotta meillä olisi helpompi olla avuksi. Minua ei kiinnosta tippaakaan olla appivanhemmille avuksi, kun jättivät meidät yksin vaikeina vuosina. Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa? Miehelle olen sanonut, että itse saat hoitaa sen mitä vanhempiesi asioista hoidat.
Kommentit (1175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Olisiko myös teillä nuoremmilla mahdollisuus muuttaa asuminen niin että paremmin jaksatte? Ja rahat riittää paremmin. Taloyhtiöissä katot ja pihatyöt hoituvat ja kuorma helpottuu, on vain lapsi ja kotityöt.
Miksi se "muuta helpompaan" koskee vain vanhuksia?Yli varojen asuminen on nuorille yleistä, talous pannaan niin tiukoille ettei sitten ole vara ostaa esim katon korjausta, maksaa naapurin teinille ruohonleikkuusta tms
Jos nuori ihminen sairastuu niin, että hän ei parane vaan kunto heikkenee jatkuvasti, niin muuttaminen on järkevää. Väliaikaisessa tilanteessa ei. "Muuta helpompaan" koskee vanhuksia siksi, että he ei siitä nuorru eikä kunto parane. Jos tänään ei enää selviä kunnolla omakotitalossa, niin vuoden kuluttua tilanne on paljon huonompi.
Jos yli varojen ja jaksamisen asutaan olosuhteiden muutos on jokaiselle kohdallaan
Niin eikä vaatia ikääntyneiltä appi/ omilta vanhemmiltaan panostusta korjailemiseen ja rahatilanteeseen.
Appivanhemmathan tässä ovat vaatimassa ilmaista apua. Keskustele siitä.
Jos sulla on pitkää päivää painava toinen vanhempi ja sairastava toinen vanhempi ja pikkulapsi, sinun mahdollisuutesi järjestää pikaista muutosta asumistilanteeseen on heikko. Aikaa ei ole, ja se lapsi tulee ensin.
Ja lapsiperheet asuvat ahtaasti jo valmiiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ap voi huoletta irtisanoutua appivanhempiensa auttamisesta. Miehensä taas itse valitkoon, miten toimii omien vanhempiensa suhteen. Oletettavasti ovat kuitenkin huolehtineet hänestä lapsena, joten halua auttaa voi olla. Lapsen ja vanhemman suhde on kuitenkin eri asia kuin appivanhempien ja miniän.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap voi huoletta irtisanoutua appivanhempiensa auttamisesta. Miehensä taas itse valitkoon, miten toimii omien vanhempiensa suhteen. Oletettavasti ovat kuitenkin huolehtineet hänestä lapsena, joten halua auttaa voi olla. Lapsen ja vanhemman suhde on kuitenkin eri asia kuin appivanhempien ja miniän.
Ei siitä lapsuudestaan kukaan mitään velkaa kanna. Vanhempien päätöshän se on ollut koko lapsi hankkia ja heillä on huoltovelvollisuus.
Tuollaisia vanhempia ei todellakaan pidä auttaa, vaan keskittyä omaan perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap voi huoletta irtisanoutua appivanhempiensa auttamisesta. Miehensä taas itse valitkoon, miten toimii omien vanhempiensa suhteen. Oletettavasti ovat kuitenkin huolehtineet hänestä lapsena, joten halua auttaa voi olla. Lapsen ja vanhemman suhde on kuitenkin eri asia kuin appivanhempien ja miniän.
Ei siitä lapsuudestaan kukaan mitään velkaa kanna. Vanhempien päätöshän se on ollut koko lapsi hankkia ja heillä on huoltovelvollisuus.
Tuollaisia vanhempia ei todellakaan pidä auttaa, vaan keskittyä omaan perheeseen.
Tarkoitanpa, että lapsi usein tuntee kiintymystä vanhempaansa. Ap:n kertomuksen perusteella ei voi tietää, tunteeko ap:n mies samaa katkeruutta vanhempiaan kohtaan kuin näiden miniä. Ja miehellä on täysi oikeus osaltaan päättää, haluaako vanhempiaan auttaa vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Olisiko myös teillä nuoremmilla mahdollisuus muuttaa asuminen niin että paremmin jaksatte? Ja rahat riittää paremmin. Taloyhtiöissä katot ja pihatyöt hoituvat ja kuorma helpottuu, on vain lapsi ja kotityöt.
Miksi se "muuta helpompaan" koskee vain vanhuksia?Yli varojen asuminen on nuorille yleistä, talous pannaan niin tiukoille ettei sitten ole vara ostaa esim katon korjausta, maksaa naapurin teinille ruohonleikkuusta tms
Jos nuori ihminen sairastuu niin, että hän ei parane vaan kunto heikkenee jatkuvasti, niin muuttaminen on järkevää. Väliaikaisessa tilanteessa ei. "Muuta helpompaan" koskee vanhuksia siksi, että he ei siitä nuorru eikä kunto parane. Jos tänään ei enää selviä kunnolla omakotitalossa, niin vuoden kuluttua tilanne on paljon huonompi.
Jos yli varojen ja jaksamisen asutaan olosuhteiden muutos on jokaiselle kohdallaan
Ei kannata väliaikaisessa tilanteessa. Muuttamisen kulut maksavat niin paljon, että siinä joutuu entistä tukalampaan tilanteeseen. Vanhuksilla on eri tilanne, heillä kunto heikkenee koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap voi huoletta irtisanoutua appivanhempiensa auttamisesta. Miehensä taas itse valitkoon, miten toimii omien vanhempiensa suhteen. Oletettavasti ovat kuitenkin huolehtineet hänestä lapsena, joten halua auttaa voi olla. Lapsen ja vanhemman suhde on kuitenkin eri asia kuin appivanhempien ja miniän.
Ei siitä lapsuudestaan kukaan mitään velkaa kanna. Vanhempien päätöshän se on ollut koko lapsi hankkia ja heillä on huoltovelvollisuus.
Tuollaisia vanhempia ei todellakaan pidä auttaa, vaan keskittyä omaan perheeseen.
Tarkoitanpa, että lapsi usein tuntee kiintymystä vanhempaansa. Ap:n kertomuksen perusteella ei voi tietää, tunteeko ap:n mies samaa katkeruutta vanhempiaan kohtaan kuin näiden miniä. Ja miehellä on täysi oikeus osaltaan päättää, haluaako vanhempiaan auttaa vai ei.
Niin, myös paskoihin vanhempiin on valitettavasti tunnesiteitä, mutta toivon sydämestäni, että mies pitää pintansa ja antaa paskojen muhia omassa liemessään. Ja se päätös ei ole yksin hänen, koska kaikki sinne mennyt aika ja vaiva ja raha on oikealta perheeltä pois, perheeltä joka on jo muutenkin kärsinyt tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap voi huoletta irtisanoutua appivanhempiensa auttamisesta. Miehensä taas itse valitkoon, miten toimii omien vanhempiensa suhteen. Oletettavasti ovat kuitenkin huolehtineet hänestä lapsena, joten halua auttaa voi olla. Lapsen ja vanhemman suhde on kuitenkin eri asia kuin appivanhempien ja miniän.
Ei siitä lapsuudestaan kukaan mitään velkaa kanna. Vanhempien päätöshän se on ollut koko lapsi hankkia ja heillä on huoltovelvollisuus.
Tuollaisia vanhempia ei todellakaan pidä auttaa, vaan keskittyä omaan perheeseen.
Ja se vanhempien huoltovelvollisuus päättyy sillä sekunnilla, kun lapsi haluaa päättää omista asioistaan. Sitä kutsutaan itsenäistymiseksi ja oman elämän ottamista omiin käsiin.
Ja se, jos vanhemmat, isovanhemmat, ystävät tai muut antavat apua tai taloudellista tukea, siitä ollaan kiitollisia ja se on elämässä ekstraa ja ylimääräistä, mutta kenelläkään siihen ei ole mitään velvollisuuta. Oli lapsi, miniä tai anoppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap voi huoletta irtisanoutua appivanhempiensa auttamisesta. Miehensä taas itse valitkoon, miten toimii omien vanhempiensa suhteen. Oletettavasti ovat kuitenkin huolehtineet hänestä lapsena, joten halua auttaa voi olla. Lapsen ja vanhemman suhde on kuitenkin eri asia kuin appivanhempien ja miniän.
Ei siitä lapsuudestaan kukaan mitään velkaa kanna. Vanhempien päätöshän se on ollut koko lapsi hankkia ja heillä on huoltovelvollisuus.
Tuollaisia vanhempia ei todellakaan pidä auttaa, vaan keskittyä omaan perheeseen.
Ja se vanhempien huoltovelvollisuus päättyy sillä sekunnilla, kun lapsi haluaa päättää omista asioistaan. Sitä kutsutaan itsenäistymiseksi ja oman elämän ottamista omiin käsiin.
Ja se, jos vanhemmat, isovanhemmat, ystävät tai muut antavat apua tai taloudellista tukea, siitä ollaan kiitollisia ja se on elämässä ekstraa ja ylimääräistä, mutta kenelläkään siihen ei ole mitään velvollisuuta. Oli lapsi, miniä tai anoppi.
Tunnekylmien ihmisten ei pidä tehdä lapsia ollenkaan. Ehkäisyä on ollut saatavilla 1960-luvulta asti.
Ottamatta kantaa ap:n tilanteeseen totean vain että ihmisillä on nykyään ihmeellisiä näkemyksiä ja vaatimuksia asioista. Odotetaan apua omien lasten kanssa ja kun sitä ei saada, kostoksi kieltäydytään auttamasta muita. Mitäpä jos asioista keskusteltaisiin ennen kuin ne tapahtuvat? Keskustellaan perheen kesken että millä tavalla appivanhemmat / omat vanhemmat ajattelevat osallistuvansa lastenhoitoon? Keskustellaan vanhustenhoidosta ennen kuin tilanne on päällä?
Sekin että kukin hoitakoon omat vanhempansa on ihan täysin vieras käsite meikäläiselle. Ei tulisi mieleenkään ettenkö auttaisi omia appivanhempiani tarvittaessa. Olisi todella outoa, jos yhtäkkiä jättäytyisin syrjään. Yhdessä on tähänkin asti eletty ja aikaa vietetty, miksi vanhuus muuttaisi sen? Terv. N46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap voi huoletta irtisanoutua appivanhempiensa auttamisesta. Miehensä taas itse valitkoon, miten toimii omien vanhempiensa suhteen. Oletettavasti ovat kuitenkin huolehtineet hänestä lapsena, joten halua auttaa voi olla. Lapsen ja vanhemman suhde on kuitenkin eri asia kuin appivanhempien ja miniän.
Ei siitä lapsuudestaan kukaan mitään velkaa kanna. Vanhempien päätöshän se on ollut koko lapsi hankkia ja heillä on huoltovelvollisuus.
Tuollaisia vanhempia ei todellakaan pidä auttaa, vaan keskittyä omaan perheeseen.
Ja se vanhempien huoltovelvollisuus päättyy sillä sekunnilla, kun lapsi haluaa päättää omista asioistaan. Sitä kutsutaan itsenäistymiseksi ja oman elämän ottamista omiin käsiin.
Ja se, jos vanhemmat, isovanhemmat, ystävät tai muut antavat apua tai taloudellista tukea, siitä ollaan kiitollisia ja se on elämässä ekstraa ja ylimääräistä, mutta kenelläkään siihen ei ole mitään velvollisuuta. Oli lapsi, miniä tai anoppi.
Lapsella ei ole mitään velvollisuutta hyysätä paskoja vanhempiaan koskaan, ei ennen sitä 18 vuotta eikä sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa ap:n tilanteeseen totean vain että ihmisillä on nykyään ihmeellisiä näkemyksiä ja vaatimuksia asioista. Odotetaan apua omien lasten kanssa ja kun sitä ei saada, kostoksi kieltäydytään auttamasta muita. Mitäpä jos asioista keskusteltaisiin ennen kuin ne tapahtuvat? Keskustellaan perheen kesken että millä tavalla appivanhemmat / omat vanhemmat ajattelevat osallistuvansa lastenhoitoon? Keskustellaan vanhustenhoidosta ennen kuin tilanne on päällä?
Sekin että kukin hoitakoon omat vanhempansa on ihan täysin vieras käsite meikäläiselle. Ei tulisi mieleenkään ettenkö auttaisi omia appivanhempiani tarvittaessa. Olisi todella outoa, jos yhtäkkiä jättäytyisin syrjään. Yhdessä on tähänkin asti eletty ja aikaa vietetty, miksi vanhuus muuttaisi sen? Terv. N46
Niin, ap olisi tarvinnut perheelleen apua, kun hän sairastui. Ei kukaan ole puhunut, että ne lapset siinä ongelma olisi ollut.
Miten sinä keskustelet ennakkoon, että hei, ensi vuonna muuten sitten sairastun vakavasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Olisiko myös teillä nuoremmilla mahdollisuus muuttaa asuminen niin että paremmin jaksatte? Ja rahat riittää paremmin. Taloyhtiöissä katot ja pihatyöt hoituvat ja kuorma helpottuu, on vain lapsi ja kotityöt.
Miksi se "muuta helpompaan" koskee vain vanhuksia?Yli varojen asuminen on nuorille yleistä, talous pannaan niin tiukoille ettei sitten ole vara ostaa esim katon korjausta, maksaa naapurin teinille ruohonleikkuusta tms
Jos nuori ihminen sairastuu niin, että hän ei parane vaan kunto heikkenee jatkuvasti, niin muuttaminen on järkevää. Väliaikaisessa tilanteessa ei. "Muuta helpompaan" koskee vanhuksia siksi, että he ei siitä nuorru eikä kunto parane. Jos tänään ei enää selviä kunnolla omakotitalossa, niin vuoden kuluttua tilanne on paljon huonompi.
Jos yli varojen ja jaksamisen asutaan olosuhteiden muutos on jokaiselle kohdallaan
Niin eikä vaatia ikääntyneiltä appi/ omilta vanhemmiltaan panostusta korjailemiseen ja rahatilanteeseen.
Appivanhemmathan tässä ovat vaatimassa ilmaista apua. Keskustele siitä.
Jos sulla on pitkää päivää painava toinen vanhempi ja sairastava toinen vanhempi ja pikkulapsi, sinun mahdollisuutesi järjestää pikaista muutosta asumistilanteeseen on heikko. Aikaa ei ole, ja se lapsi tulee ensin.
Ja lapsiperheet asuvat ahtaasti jo valmiiksi.
Elämässä joutuu monet asiat ennakoimaan ja suunnittelemaan ja puntaroimaan eri vaihtoehdot, jos elämä ei mene suunitelmien mukaan. Näin tehdään, jos otat esim. asuntolainaa pankista, pystytkö maksamaan, jos sairastut tai jäät työttömäksi.
On vastuutonta ja lapsellista ostaa esim. vanha talo, joka odottaa kattoremonttia, joka maksaa 30.000€ (meillä kattoremontti meneillään) ja olettaa appi- tai omien eläkeläisvanhempien maksavan sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa ap:n tilanteeseen totean vain että ihmisillä on nykyään ihmeellisiä näkemyksiä ja vaatimuksia asioista. Odotetaan apua omien lasten kanssa ja kun sitä ei saada, kostoksi kieltäydytään auttamasta muita. Mitäpä jos asioista keskusteltaisiin ennen kuin ne tapahtuvat? Keskustellaan perheen kesken että millä tavalla appivanhemmat / omat vanhemmat ajattelevat osallistuvansa lastenhoitoon? Keskustellaan vanhustenhoidosta ennen kuin tilanne on päällä?
Sekin että kukin hoitakoon omat vanhempansa on ihan täysin vieras käsite meikäläiselle. Ei tulisi mieleenkään ettenkö auttaisi omia appivanhempiani tarvittaessa. Olisi todella outoa, jos yhtäkkiä jättäytyisin syrjään. Yhdessä on tähänkin asti eletty ja aikaa vietetty, miksi vanhuus muuttaisi sen? Terv. N46
Niin, ap olisi tarvinnut perheelleen apua, kun hän sairastui. Ei kukaan ole puhunut, että ne lapset siinä ongelma olisi ollut.
Miten sinä keskustelet ennakkoon, että hei, ensi vuonna muuten sitten sairastun vakavasti?
No pyydettiinkö sitä apua appivanhemmilta ap:n sairastuttua vai odotettiinko, että automaattisesti auttavat ja sitten katkeroiduttiin kun näin ei ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa ap:n tilanteeseen totean vain että ihmisillä on nykyään ihmeellisiä näkemyksiä ja vaatimuksia asioista. Odotetaan apua omien lasten kanssa ja kun sitä ei saada, kostoksi kieltäydytään auttamasta muita. Mitäpä jos asioista keskusteltaisiin ennen kuin ne tapahtuvat? Keskustellaan perheen kesken että millä tavalla appivanhemmat / omat vanhemmat ajattelevat osallistuvansa lastenhoitoon? Keskustellaan vanhustenhoidosta ennen kuin tilanne on päällä?
Sekin että kukin hoitakoon omat vanhempansa on ihan täysin vieras käsite meikäläiselle. Ei tulisi mieleenkään ettenkö auttaisi omia appivanhempiani tarvittaessa. Olisi todella outoa, jos yhtäkkiä jättäytyisin syrjään. Yhdessä on tähänkin asti eletty ja aikaa vietetty, miksi vanhuus muuttaisi sen? Terv. N46
Niin, ap olisi tarvinnut perheelleen apua, kun hän sairastui. Ei kukaan ole puhunut, että ne lapset siinä ongelma olisi ollut.
Miten sinä keskustelet ennakkoon, että hei, ensi vuonna muuten sitten sairastun vakavasti?
Jos olisin hankkimassa lapsia, miettisin hyvin tarkkaan etukäteen turvaverkot tuollaisen varalta. Kaikki eivät ilmeisesti niin tee.
Vierailija kirjoitti:
Mies hoitaa jos haluaa, ap:n ei tarvitse hoitaa mitään. Ohjatkaa käyttämään maksullisia palveluja, jos apua kaipaavat.
Tämä! Jos vanhuksella on varaa maksullisiin palveluihin niin itsekästä edes pyytää ilmaista apua muilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap voi huoletta irtisanoutua appivanhempiensa auttamisesta. Miehensä taas itse valitkoon, miten toimii omien vanhempiensa suhteen. Oletettavasti ovat kuitenkin huolehtineet hänestä lapsena, joten halua auttaa voi olla. Lapsen ja vanhemman suhde on kuitenkin eri asia kuin appivanhempien ja miniän.
Ei siitä lapsuudestaan kukaan mitään velkaa kanna. Vanhempien päätöshän se on ollut koko lapsi hankkia ja heillä on huoltovelvollisuus.
Tuollaisia vanhempia ei todellakaan pidä auttaa, vaan keskittyä omaan perheeseen.
Ja se vanhempien huoltovelvollisuus päättyy sillä sekunnilla, kun lapsi haluaa päättää omista asioistaan. Sitä kutsutaan itsenäistymiseksi ja oman elämän ottamista omiin käsiin.
Ja se, jos vanhemmat, isovanhemmat, ystävät tai muut antavat apua tai taloudellista tukea, siitä ollaan kiitollisia ja se on elämässä ekstraa ja ylimääräistä, mutta kenelläkään siihen ei ole mitään velvollisuuta. Oli lapsi, miniä tai anoppi.
Lapsella ei ole mitään velvollisuutta hyysätä paskoja vanhempiaan koskaan, ei ennen sitä 18 vuotta eikä sen jälkeen.
Kuka niin on väittänytkään? Ei kenelläkään ole velvollisuutta "hyysätä" toisia, vaan jokaisella on oikeus elää yksin vaikka erakkona ja kaiken ulkopuolella, itsekästä elämäänsä laput silmillä. Se taataan jo perustuslailla, oli sitten se miniä tai anoppi tai aikuinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies hoitaa jos haluaa, ap:n ei tarvitse hoitaa mitään. Ohjatkaa käyttämään maksullisia palveluja, jos apua kaipaavat.
Tämä! Jos vanhuksella on varaa maksullisiin palveluihin niin itsekästä edes pyytää ilmaista apua muilta.
Vaikkei olisi varaa maksaakaan kyllä vanhus hoidetaan.
Toki voisi sen verran sen jaksamattoman miniän poika tehdä että tarkistaa että sosiaalitoimi on kartoittanut avun tarpeen ja vanhuksella puhelinnumerot palveluihin.
Mutta jos se on liikaa perheen ajasta pois ei tee sitäkään. Pärjääväthän sinkkuvsnhuksetkin ilman miniöitä. Ja lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa ap:n tilanteeseen totean vain että ihmisillä on nykyään ihmeellisiä näkemyksiä ja vaatimuksia asioista. Odotetaan apua omien lasten kanssa ja kun sitä ei saada, kostoksi kieltäydytään auttamasta muita. Mitäpä jos asioista keskusteltaisiin ennen kuin ne tapahtuvat? Keskustellaan perheen kesken että millä tavalla appivanhemmat / omat vanhemmat ajattelevat osallistuvansa lastenhoitoon? Keskustellaan vanhustenhoidosta ennen kuin tilanne on päällä?
Sekin että kukin hoitakoon omat vanhempansa on ihan täysin vieras käsite meikäläiselle. Ei tulisi mieleenkään ettenkö auttaisi omia appivanhempiani tarvittaessa. Olisi todella outoa, jos yhtäkkiä jättäytyisin syrjään. Yhdessä on tähänkin asti eletty ja aikaa vietetty, miksi vanhuus muuttaisi sen? Terv. N46
Niin, ap olisi tarvinnut perheelleen apua, kun hän sairastui. Ei kukaan ole puhunut, että ne lapset siinä ongelma olisi ollut.
Miten sinä keskustelet ennakkoon, että hei, ensi vuonna muuten sitten sairastun vakavasti?
Jos olisin hankkimassa lapsia, miettisin hyvin tarkkaan etukäteen turvaverkot tuollaisen varalta. Kaikki eivät ilmeisesti niin tee.
Vaikka sinulla olisi raskauden alkaessa miten hyvät turvaverkot tahansa, niin lapsen synnyttyä tilanne voi olla toinen. Ne turvaverkon ihmiset eivät laita omaa elämäänsä jäähylle siihen asti, että teidän lapset ovat yli kymmenvuotiaita. Heillekin voi käydä niin, että oma turvaverkko hajoaa eikä heillä enää riitä jaksamista muiden auttamiseen.
Nuorilla on yleensä kova hinku itsenäistymään omilleen, niin varmaan miniöillä kuin anoppien lapsillakin.
Itsenäisyys sitten unohtuu kun tulee lapsia, väsyttää, biletyttää, rahat loppu. Sitten taas vanhempien apu kelpaa.
Mitähän jos miehet sanoisivat anopeistaan yhtä rumia asioita kuin miniät omistaan?
Alue: Aihe vapaa
Niin eikä vaatia ikääntyneiltä appi/ omilta vanhemmiltaan panostusta korjailemiseen ja rahatilanteeseen.