Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?
09.08.2023 |
Taustatietona: Appivanhemmat eivät auttaneet meitä, kun elimme pikkulapsiarkea. Vauvalla oli monenlaista sairautta ja olisimme kaivanneet välillä edes hetken lepoa. Pahimmillaan anoppi vain naureskeli vauvan sairauksille, että pärjäilkää. Appivanhemmat olivat tuolloin terveitä, tuoreita eläkeläisiä eli aikaa auttamiselle olisi ollut. Anoppi jopa palasi eläkkeeltä töihin, kun virtaa riitti ja aika kävi eläkkeellä pitkäksi. Lapsen ollessa 1 v sairastuin vakavasti ja meni monta vuotta, kun olin todella huonossa kunnossa. Arki oli todella raskasta ja mies oli lujilla sairaan vaimon, töiden ja lapsen asioiden kanssa. Appivanhemmat tiesivät tämän, mutta eivät tulleet avuksi, vaikka asuivat kohtuullisen matkan päässä. Kylässä kävivät välillä, mutta silloin odottivat passaamista, valmista ruokaa pöydässä ja itse katsoimme lapsen perään silloinkin. Omat vanhempani asuivat toisella puolella Suomea, mutta kävivät pitkästä välimatkasta huolimatta auttamassa muutaman kerran vuodessa useamman päivän ajan. Katsoivat lapsen perään, laittoivat ruokaa ja siivosivat. Olen tästä heille ikuisesti kiitollinen, sillä mitään tukiverkkoja meillä ei asuinpaikkakunnalla ollut.
Nyt alamme olla tilanteessa, että appivanhemmilla on jo ikää ja avun tarvetta alkaisi olla. Anoppi on toisinaan jopa puhunut, että muuttaisivat lähellemme, jotta meillä olisi helpompi olla avuksi. Minua ei kiinnosta tippaakaan olla appivanhemmille avuksi, kun jättivät meidät yksin vaikeina vuosina. Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa? Miehelle olen sanonut, että itse saat hoitaa sen mitä vanhempiesi asioista hoidat.
Kommentit (1175)
Kukin tekee niin kuin haluaa. Meillä miniä on tympeä, tyttären perhettä autamme ja testamentti on tehty niin, että poika saa lakiosansa ja niin, että perintö koskee vain häntä, ei miniää. Tyttären perheelle ujutetaan rahaa nyt niin, että maksamme heidän kaiken elämisensä kun on vasta uusi talo rakennettu ja velkaa on. Tästä ei pojan perheelle kerrota, koska omat rahamme ja itse päätämme niitten käytöstä. Pitkään miniän kanssa yritimme, mutta kun kaikki on miniän mielestä väärin, niin antaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukin tekee niin kuin haluaa. Meillä miniä on tympeä, tyttären perhettä autamme ja testamentti on tehty niin, että poika saa lakiosansa ja niin, että perintö koskee vain häntä, ei miniää. Tyttären perheelle ujutetaan rahaa nyt niin, että maksamme heidän kaiken elämisensä kun on vasta uusi talo rakennettu ja velkaa on. Tästä ei pojan perheelle kerrota, koska omat rahamme ja itse päätämme niitten käytöstä. Pitkään miniän kanssa yritimme, mutta kun kaikki on miniän mielestä väärin, niin antaa olla.
Ja sitten heräsit. Kyllähän jotkut vastaavaa touhuaa, ei siinä.
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Olisiko myös teillä nuoremmilla mahdollisuus muuttaa asuminen niin että paremmin jaksatte? Ja rahat riittää paremmin. Taloyhtiöissä katot ja pihatyöt hoituvat ja kuorma helpottuu, on vain lapsi ja kotityöt.
Miksi se "muuta helpompaan" koskee vain vanhuksia?
Yli varojen asuminen on nuorille yleistä, talous pannaan niin tiukoille ettei sitten ole vara ostaa esim katon korjausta, maksaa naapurin teinille ruohonleikkuusta tms
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Miksi apu kelpaa vain iäkkäältä anopilta?
Eikö käsisi joku opiskelija, työtön tai joka haluaa ylimääräistä rahaa?
Nykyään ei enää ole kunnallisia kodinhoitajia, vaan ne korvattiin verotuksessa tehtävällä kotitalousvähennyksellä, joka on kahden vanhemman perheessä 600€ kuukaudessa (7000€/v), kun aikoinaan kuviteltiin, kuinka perheet itse pystyvät ja haluavat päättää ja ratkaista itse.
Meillä on ollut jo vuosia opettajaksi opiskeleva tyttö auttamassa - hoitamassa lapsia, siivoamassa jne. Ja näin on myös tuttava- ja ystäväpiirissä, kun kenelläkään ei asu isovanhemmat edes lähellä tai ovat kuolleet.
Ja näin luulen monella muullakin olevan.Jos toinen on pois työelämästä kun on vakavasti sairas, niin mistä oletus että yhden palkan ja sairauspäivärahalla olevan talous kestää palkata kotiin apua?
Ai, oletus onkin, anopit on ilmaista työvoimaa ja anoppi itse maksaa eläkkeestä (keskim. eläke naisilla 1450€/kk brutto, reilu tonni käteen) matkakulut, ruuan, kahvit jne. Ja tuo vielä perheelle valmiit ruuat tai ainakin ruokakassin.
Jos anopilla 3 lasta ja käy jokaisen luona niin eläke hupenee siihen.
Ja miten toinen vanhempi on pois työelämästä, kun kommentoija kertoi miehensä tekevän töissä pitkää päivää?
Kotitalousvähennyksessä yhteiskunta maksaa 60% palkkakuluista ja 40% jää perheen maksettavaksi.
Jonkun opiskelijan tuntipalkka on 6-8€/h + sos.kulut.
Vierailija kirjoitti:
Kukin tekee niin kuin haluaa. Meillä miniä on tympeä, tyttären perhettä autamme ja testamentti on tehty niin, että poika saa lakiosansa ja niin, että perintö koskee vain häntä, ei miniää. Tyttären perheelle ujutetaan rahaa nyt niin, että maksamme heidän kaiken elämisensä kun on vasta uusi talo rakennettu ja velkaa on. Tästä ei pojan perheelle kerrota, koska omat rahamme ja itse päätämme niitten käytöstä. Pitkään miniän kanssa yritimme, mutta kun kaikki on miniän mielestä väärin, niin antaa olla.
Olet kyllä vattumainen ihminen. Mulla omat vanhemmat tekee tuota eli suosikkilapsi (sisarus) saa testamentilla koko perinnön ja sitä autetaan ja hyysätään jatkuvasti, itse en ole saanut pennin latia tai hetkeäkään apua koskaan.
Voin sanoa että välit tästä menivät. Ei heti mutta vuosien saatossa kun meno meni törkeämmäksi koko ajan. Esim suosikille ostettiin auto, asunto ja mökki ja sitä rataa.
Kannattaisi vähän miettiä miltä tuo perseily ja suosiminen tuntuu omasta lapsesta. Olet kamala äiti ja anoppi :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Miksi apu kelpaa vain iäkkäältä anopilta?
Eikö käsisi joku opiskelija, työtön tai joka haluaa ylimääräistä rahaa?
Nykyään ei enää ole kunnallisia kodinhoitajia, vaan ne korvattiin verotuksessa tehtävällä kotitalousvähennyksellä, joka on kahden vanhemman perheessä 600€ kuukaudessa (7000€/v), kun aikoinaan kuviteltiin, kuinka perheet itse pystyvät ja haluavat päättää ja ratkaista itse.
Meillä on ollut jo vuosia opettajaksi opiskeleva tyttö auttamassa - hoitamassa lapsia, siivoamassa jne. Ja näin on myös tuttava- ja ystäväpiirissä, kun kenelläkään ei asu isovanhemmat edes lähellä tai ovat kuolleet.
Ja näin luulen monella muullakin olevan.Jos toinen on pois työelämästä kun on vakavasti sairas, niin mistä oletus että yhden palkan ja sairauspäivärahalla olevan talous kestää palkata kotiin apua?
Usein vielä se sairaus on vaatinut käyntejä yksityisellä eli säästöt palaneet siihen plus sitä sairauspäivärahaa joutuu odottamaan.
Sairauspäiväraha ei niin ratkaisevasti vähennä tuloja. On tosi huono jama jos talous on niin tiukoilla.
Mutta tietysti työssäkäyvän osuus kodin vastuusta lisääntyy.
Jotain tukia muistaakseni on tilanteeseen. Lapseni kodissa kävivät jotkut syöpäosaston sosiaalityöntekijät neuvomassa.Kyllä se todellakin laskee, dramaattisesti, ja sitäkin joutuu usein odottamaan.
Plus jotta pääsee edes hoitoon, joutuu käyttämään yksityisiä terveyspalveluja.
Mitään tukia ei ole.
Kyllä julkinen puoli toimii jos vaan "kehtaa käyttää." Vakavat sairaudet harvalla on vara hoidattaa yksityissairaalassa.
Tyttäreni sairasti syöpää, kyllä hän heti sai lähetteen julkisiin tutkimuksiin ja parissa viikossa leikkaukseen ja hoitoihin.
Kelalla on erilaisia tukia ja sosiaalitoimisto auttaa myös. Kyseessähän voi olla lastensuojelullinen ennaltaehkäisy jos vanhemmat ei jaksa. Se ei tarkoita sijoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Miksi apu kelpaa vain iäkkäältä anopilta?
Eikö käsisi joku opiskelija, työtön tai joka haluaa ylimääräistä rahaa?
Nykyään ei enää ole kunnallisia kodinhoitajia, vaan ne korvattiin verotuksessa tehtävällä kotitalousvähennyksellä, joka on kahden vanhemman perheessä 600€ kuukaudessa (7000€/v), kun aikoinaan kuviteltiin, kuinka perheet itse pystyvät ja haluavat päättää ja ratkaista itse.
Meillä on ollut jo vuosia opettajaksi opiskeleva tyttö auttamassa - hoitamassa lapsia, siivoamassa jne. Ja näin on myös tuttava- ja ystäväpiirissä, kun kenelläkään ei asu isovanhemmat edes lähellä tai ovat kuolleet.
Ja näin luulen monella muullakin olevan.Jos toinen on pois työelämästä kun on vakavasti sairas, niin mistä oletus että yhden palkan ja sairauspäivärahalla olevan talous kestää palkata kotiin apua?
Usein vielä se sairaus on vaatinut käyntejä yksityisellä eli säästöt palaneet siihen plus sitä sairauspäivärahaa joutuu odottamaan.
Sairauspäiväraha ei niin ratkaisevasti vähennä tuloja. On tosi huono jama jos talous on niin tiukoilla.
Mutta tietysti työssäkäyvän osuus kodin vastuusta lisääntyy.
Jotain tukia muistaakseni on tilanteeseen. Lapseni kodissa kävivät jotkut syöpäosaston sosiaalityöntekijät neuvomassa.Kyllä se todellakin laskee, dramaattisesti, ja sitäkin joutuu usein odottamaan.
Plus jotta pääsee edes hoitoon, joutuu käyttämään yksityisiä terveyspalveluja.
Mitään tukia ei ole.
Kyllä julkinen puoli toimii jos vaan "kehtaa käyttää." Vakavat sairaudet harvalla on vara hoidattaa yksityissairaalassa.
Tyttäreni sairasti syöpää, kyllä hän heti sai lähetteen julkisiin tutkimuksiin ja parissa viikossa leikkaukseen ja hoitoihin.Kelalla on erilaisia tukia ja sosiaalitoimisto auttaa myös. Kyseessähän voi olla lastensuojelullinen ennaltaehkäisy jos vanhemmat ei jaksa. Se ei tarkoita sijoitusta.
- monella paikkakunnalla sinne julkiselle puolelle lääkäriin on monen kuukauden jono ja ne lääkärit on suunnilleen ekan vuoden opiskelijoita tai kielitaidottomia
- mun anoppini sai syöpädiagnoosin helmikuussa ja hänelle sanottiin, että piirin syöpämäärärahat on käytetty siltä vuodelta - ja tämä oli ennen, nythän tilanne on vain pahentunut
- Kelalla ei ole yhtään mitään tukea tilanteeseen, jossa työssäkäyvistä vanhemmista toinen sairastuu tai ei pääse hoitoon julkiselle puolelle
- Lastensuojelu ei tee mitään konkreettisia kotitöitä tai auta lapsen hoidossa, sieltä tullaan tarkkailemaan, mikä kuormittaa entisestään
Ja kaiken tuon vuodatuksenhan sun kuuluisi suunnata niille appivanhemmille, jotka nyt on ilmaisapua vailla
- heillä on säästöjä ja omaisuutta - jos ei ole niin oma vika
- he saavat kyllä kotipalvelua
- he ovat voineet myös vaikuttaa siihen omalla käytöksellään, auttaako sukulaiset ja naapurit vai ei
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukin tekee niin kuin haluaa. Meillä miniä on tympeä, tyttären perhettä autamme ja testamentti on tehty niin, että poika saa lakiosansa ja niin, että perintö koskee vain häntä, ei miniää. Tyttären perheelle ujutetaan rahaa nyt niin, että maksamme heidän kaiken elämisensä kun on vasta uusi talo rakennettu ja velkaa on. Tästä ei pojan perheelle kerrota, koska omat rahamme ja itse päätämme niitten käytöstä. Pitkään miniän kanssa yritimme, mutta kun kaikki on miniän mielestä väärin, niin antaa olla.
Ihan oikein toimittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Miksi apu kelpaa vain iäkkäältä anopilta?
Eikö käsisi joku opiskelija, työtön tai joka haluaa ylimääräistä rahaa?
Nykyään ei enää ole kunnallisia kodinhoitajia, vaan ne korvattiin verotuksessa tehtävällä kotitalousvähennyksellä, joka on kahden vanhemman perheessä 600€ kuukaudessa (7000€/v), kun aikoinaan kuviteltiin, kuinka perheet itse pystyvät ja haluavat päättää ja ratkaista itse.
Meillä on ollut jo vuosia opettajaksi opiskeleva tyttö auttamassa - hoitamassa lapsia, siivoamassa jne. Ja näin on myös tuttava- ja ystäväpiirissä, kun kenelläkään ei asu isovanhemmat edes lähellä tai ovat kuolleet.
Ja näin luulen monella muullakin olevan.Jos toinen on pois työelämästä kun on vakavasti sairas, niin mistä oletus että yhden palkan ja sairauspäivärahalla olevan talous kestää palkata kotiin apua?
Niin vain heidänkin on pärjättävä keillä ei ole mummoja.
Mutta jos on isovanhempia, miksi he eivät voisi auttaa?
Kuka edes antaa puolustuskyvyttömän 2v lapsen eläkeikäisten hoitoon? Nyt valoja päälle.
Eläkeläiset ovat suuri riski liikenteessä, heidän reagointikyky, näkö, kuulo alentunut, liikkeet hidastuneet, voimat heikentyneet, heidän auton ajolupa tarkistetaan määräajoin jne.
Ja heille joku on antamassa 2v hoitoon, jolla ei ole mitään järkeä päässä, mutta liikkeet sitäkin enemmän. Jopa viikonlopuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Olisiko myös teillä nuoremmilla mahdollisuus muuttaa asuminen niin että paremmin jaksatte? Ja rahat riittää paremmin. Taloyhtiöissä katot ja pihatyöt hoituvat ja kuorma helpottuu, on vain lapsi ja kotityöt.
Miksi se "muuta helpompaan" koskee vain vanhuksia?Yli varojen asuminen on nuorille yleistä, talous pannaan niin tiukoille ettei sitten ole vara ostaa esim katon korjausta, maksaa naapurin teinille ruohonleikkuusta tms
Jos pikkulapsiaikaa vielä 10 vuotta, äiti työkyvytön ja jaksamaton, raha tekee tiukkaa, eikö olisi armeliaisuutta sitä puolisoakin kohtaan järjestää asuminen helpommaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Miksi apu kelpaa vain iäkkäältä anopilta?
Eikö käsisi joku opiskelija, työtön tai joka haluaa ylimääräistä rahaa?
Nykyään ei enää ole kunnallisia kodinhoitajia, vaan ne korvattiin verotuksessa tehtävällä kotitalousvähennyksellä, joka on kahden vanhemman perheessä 600€ kuukaudessa (7000€/v), kun aikoinaan kuviteltiin, kuinka perheet itse pystyvät ja haluavat päättää ja ratkaista itse.
Meillä on ollut jo vuosia opettajaksi opiskeleva tyttö auttamassa - hoitamassa lapsia, siivoamassa jne. Ja näin on myös tuttava- ja ystäväpiirissä, kun kenelläkään ei asu isovanhemmat edes lähellä tai ovat kuolleet.
Ja näin luulen monella muullakin olevan.Jos toinen on pois työelämästä kun on vakavasti sairas, niin mistä oletus että yhden palkan ja sairauspäivärahalla olevan talous kestää palkata kotiin apua?
Niin vain heidänkin on pärjättävä keillä ei ole mummoja.
Mutta jos on isovanhempia, miksi he eivät voisi auttaa?
Kuka edes antaa puolustuskyvyttömän 2v lapsen eläkeikäisten hoitoon? Nyt valoja päälle.
Eläkeläiset ovat suuri riski liikenteessä, heidän reagointikyky, näkö, kuulo alentunut, liikkeet hidastuneet, voimat heikentyneet, heidän auton ajolupa tarkistetaan määräajoin jne.
Ja heille joku on antamassa 2v hoitoon, jolla ei ole mitään järkeä päässä, mutta liikkeet sitäkin enemmän. Jopa viikonlopuksi.
Kyseessä oli ihmiset jotka oli juuri jääneet eläkkeelle eli kuusikymppisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Miksi apu kelpaa vain iäkkäältä anopilta?
Eikö käsisi joku opiskelija, työtön tai joka haluaa ylimääräistä rahaa?
Nykyään ei enää ole kunnallisia kodinhoitajia, vaan ne korvattiin verotuksessa tehtävällä kotitalousvähennyksellä, joka on kahden vanhemman perheessä 600€ kuukaudessa (7000€/v), kun aikoinaan kuviteltiin, kuinka perheet itse pystyvät ja haluavat päättää ja ratkaista itse.
Meillä on ollut jo vuosia opettajaksi opiskeleva tyttö auttamassa - hoitamassa lapsia, siivoamassa jne. Ja näin on myös tuttava- ja ystäväpiirissä, kun kenelläkään ei asu isovanhemmat edes lähellä tai ovat kuolleet.
Ja näin luulen monella muullakin olevan.Jos toinen on pois työelämästä kun on vakavasti sairas, niin mistä oletus että yhden palkan ja sairauspäivärahalla olevan talous kestää palkata kotiin apua?
Niin vain heidänkin on pärjättävä keillä ei ole mummoja.
Mutta jos on isovanhempia, miksi he eivät voisi auttaa?
Kuka edes antaa puolustuskyvyttömän 2v lapsen eläkeikäisten hoitoon? Nyt valoja päälle.
Eläkeläiset ovat suuri riski liikenteessä, heidän reagointikyky, näkö, kuulo alentunut, liikkeet hidastuneet, voimat heikentyneet, heidän auton ajolupa tarkistetaan määräajoin jne.
Ja heille joku on antamassa 2v hoitoon, jolla ei ole mitään järkeä päässä, mutta liikkeet sitäkin enemmän. Jopa viikonlopuksi.
Kuusikymppiset ei horju haudan partaalla ja auttaahan olisi voinut muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Miksi apu kelpaa vain iäkkäältä anopilta?
Eikö käsisi joku opiskelija, työtön tai joka haluaa ylimääräistä rahaa?
Nykyään ei enää ole kunnallisia kodinhoitajia, vaan ne korvattiin verotuksessa tehtävällä kotitalousvähennyksellä, joka on kahden vanhemman perheessä 600€ kuukaudessa (7000€/v), kun aikoinaan kuviteltiin, kuinka perheet itse pystyvät ja haluavat päättää ja ratkaista itse.
Meillä on ollut jo vuosia opettajaksi opiskeleva tyttö auttamassa - hoitamassa lapsia, siivoamassa jne. Ja näin on myös tuttava- ja ystäväpiirissä, kun kenelläkään ei asu isovanhemmat edes lähellä tai ovat kuolleet.
Ja näin luulen monella muullakin olevan.Jos toinen on pois työelämästä kun on vakavasti sairas, niin mistä oletus että yhden palkan ja sairauspäivärahalla olevan talous kestää palkata kotiin apua?
Ai, oletus onkin, anopit on ilmaista työvoimaa ja anoppi itse maksaa eläkkeestä (keskim. eläke naisilla 1450€/kk brutto, reilu tonni käteen) matkakulut, ruuan, kahvit jne. Ja tuo vielä perheelle valmiit ruuat tai ainakin ruokakassin.
Jos anopilla 3 lasta ja käy jokaisen luona niin eläke hupenee siihen.Ja miten toinen vanhempi on pois työelämästä, kun kommentoija kertoi miehensä tekevän töissä pitkää päivää?
Kotitalousvähennyksessä yhteiskunta maksaa 60% palkkakuluista ja 40% jää perheen maksettavaksi.
Jonkun opiskelijan tuntipalkka on 6-8€/h + sos.kulut.
Kyse oli appivanhemmista eli kahdesta ihmisestä.
Ja se eläkkeen pienuushan on oma moka.
Se sairas on pois työelämästä.
Sinä ja sun kotitalousvähennyksesi, miksei ne appivanhemmat lasdke sitä tai etsi opiskelijoita?
Sen vähennyksen hyöty tulee vasta yli vuoden päästä ja jos rahaa ei ole enää sairastumisen takia, niin ei ole varaa palkata ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Miksi apu kelpaa vain iäkkäältä anopilta?
Eikö käsisi joku opiskelija, työtön tai joka haluaa ylimääräistä rahaa?
Nykyään ei enää ole kunnallisia kodinhoitajia, vaan ne korvattiin verotuksessa tehtävällä kotitalousvähennyksellä, joka on kahden vanhemman perheessä 600€ kuukaudessa (7000€/v), kun aikoinaan kuviteltiin, kuinka perheet itse pystyvät ja haluavat päättää ja ratkaista itse.
Meillä on ollut jo vuosia opettajaksi opiskeleva tyttö auttamassa - hoitamassa lapsia, siivoamassa jne. Ja näin on myös tuttava- ja ystäväpiirissä, kun kenelläkään ei asu isovanhemmat edes lähellä tai ovat kuolleet.
Ja näin luulen monella muullakin olevan.Jos toinen on pois työelämästä kun on vakavasti sairas, niin mistä oletus että yhden palkan ja sairauspäivärahalla olevan talous kestää palkata kotiin apua?
Usein vielä se sairaus on vaatinut käyntejä yksityisellä eli säästöt palaneet siihen plus sitä sairauspäivärahaa joutuu odottamaan.
Sairauspäiväraha ei niin ratkaisevasti vähennä tuloja. On tosi huono jama jos talous on niin tiukoilla.
Mutta tietysti työssäkäyvän osuus kodin vastuusta lisääntyy.
Jotain tukia muistaakseni on tilanteeseen. Lapseni kodissa kävivät jotkut syöpäosaston sosiaalityöntekijät neuvomassa.Kyllä se todellakin laskee, dramaattisesti, ja sitäkin joutuu usein odottamaan.
Plus jotta pääsee edes hoitoon, joutuu käyttämään yksityisiä terveyspalveluja.
Mitään tukia ei ole.
Kyllä julkinen puoli toimii jos vaan "kehtaa käyttää." Vakavat sairaudet harvalla on vara hoidattaa yksityissairaalassa.
Tyttäreni sairasti syöpää, kyllä hän heti sai lähetteen julkisiin tutkimuksiin ja parissa viikossa leikkaukseen ja hoitoihin.Kelalla on erilaisia tukia ja sosiaalitoimisto auttaa myös. Kyseessähän voi olla lastensuojelullinen ennaltaehkäisy jos vanhemmat ei jaksa. Se ei tarkoita sijoitusta.
- monella paikkakunnalla sinne julkiselle puolelle lääkäriin on monen kuukauden jono ja ne lääkärit on suunnilleen ekan vuoden opiskelijoita tai kielitaidottomia
- mun anoppini sai syöpädiagnoosin helmikuussa ja hänelle sanottiin, että piirin syöpämäärärahat on käytetty siltä vuodelta - ja tämä oli ennen, nythän tilanne on vain pahentunut
- Kelalla ei ole yhtään mitään tukea tilanteeseen, jossa työssäkäyvistä vanhemmista toinen sairastuu tai ei pääse hoitoon julkiselle puolelle
- Lastensuojelu ei tee mitään konkreettisia kotitöitä tai auta lapsen hoidossa, sieltä tullaan tarkkailemaan, mikä kuormittaa entisestään
Ja kaiken tuon vuodatuksenhan sun kuuluisi suunnata niille appivanhemmille, jotka nyt on ilmaisapua vailla
- heillä on säästöjä ja omaisuutta - jos ei ole niin oma vika
- he saavat kyllä kotipalvelua
- he ovat voineet myös vaikuttaa siihen omalla käytöksellään, auttaako sukulaiset ja naapurit vai ei
Jaa, kyllä tytär kuin miniäkin heti syöpäosastojen erikoislääkäreille sairastuttuaan. Miksi vielä väheksyt sitten julkisen puolen apua?
Molemmat ovat kiitollisia toimiviin leikkauksiin ja saamiinsa hoitoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukin tekee niin kuin haluaa. Meillä miniä on tympeä, tyttären perhettä autamme ja testamentti on tehty niin, että poika saa lakiosansa ja niin, että perintö koskee vain häntä, ei miniää. Tyttären perheelle ujutetaan rahaa nyt niin, että maksamme heidän kaiken elämisensä kun on vasta uusi talo rakennettu ja velkaa on. Tästä ei pojan perheelle kerrota, koska omat rahamme ja itse päätämme niitten käytöstä. Pitkään miniän kanssa yritimme, mutta kun kaikki on miniän mielestä väärin, niin antaa olla.
Olet kyllä vattumainen ihminen. Mulla omat vanhemmat tekee tuota eli suosikkilapsi (sisarus) saa testamentilla koko perinnön ja sitä autetaan ja hyysätään jatkuvasti, itse en ole saanut pennin latia tai hetkeäkään apua koskaan.
Voin sanoa että välit tästä menivät. Ei heti mutta vuosien saatossa kun meno meni törkeämmäksi koko ajan. Esim suosikille ostettiin auto, asunto ja mökki ja sitä rataa.
Kannattaisi vähän miettiä miltä tuo perseily ja suosiminen tuntuu omasta lapsesta. Olet kamala äiti ja anoppi :(
He he
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Miksi apu kelpaa vain iäkkäältä anopilta?
Eikö käsisi joku opiskelija, työtön tai joka haluaa ylimääräistä rahaa?
Nykyään ei enää ole kunnallisia kodinhoitajia, vaan ne korvattiin verotuksessa tehtävällä kotitalousvähennyksellä, joka on kahden vanhemman perheessä 600€ kuukaudessa (7000€/v), kun aikoinaan kuviteltiin, kuinka perheet itse pystyvät ja haluavat päättää ja ratkaista itse.
Meillä on ollut jo vuosia opettajaksi opiskeleva tyttö auttamassa - hoitamassa lapsia, siivoamassa jne. Ja näin on myös tuttava- ja ystäväpiirissä, kun kenelläkään ei asu isovanhemmat edes lähellä tai ovat kuolleet.
Ja näin luulen monella muullakin olevan.Jos toinen on pois työelämästä kun on vakavasti sairas, niin mistä oletus että yhden palkan ja sairauspäivärahalla olevan talous kestää palkata kotiin apua?
Usein vielä se sairaus on vaatinut käyntejä yksityisellä eli säästöt palaneet siihen plus sitä sairauspäivärahaa joutuu odottamaan.
Sairauspäiväraha ei niin ratkaisevasti vähennä tuloja. On tosi huono jama jos talous on niin tiukoilla.
Mutta tietysti työssäkäyvän osuus kodin vastuusta lisääntyy.
Jotain tukia muistaakseni on tilanteeseen. Lapseni kodissa kävivät jotkut syöpäosaston sosiaalityöntekijät neuvomassa.Kyllä se todellakin laskee, dramaattisesti, ja sitäkin joutuu usein odottamaan.
Plus jotta pääsee edes hoitoon, joutuu käyttämään yksityisiä terveyspalveluja.
Mitään tukia ei ole.
Kyllä julkinen puoli toimii jos vaan "kehtaa käyttää." Vakavat sairaudet harvalla on vara hoidattaa yksityissairaalassa.
Tyttäreni sairasti syöpää, kyllä hän heti sai lähetteen julkisiin tutkimuksiin ja parissa viikossa leikkaukseen ja hoitoihin.Kelalla on erilaisia tukia ja sosiaalitoimisto auttaa myös. Kyseessähän voi olla lastensuojelullinen ennaltaehkäisy jos vanhemmat ei jaksa. Se ei tarkoita sijoitusta.
- monella paikkakunnalla sinne julkiselle puolelle lääkäriin on monen kuukauden jono ja ne lääkärit on suunnilleen ekan vuoden opiskelijoita tai kielitaidottomia
- mun anoppini sai syöpädiagnoosin helmikuussa ja hänelle sanottiin, että piirin syöpämäärärahat on käytetty siltä vuodelta - ja tämä oli ennen, nythän tilanne on vain pahentunut
- Kelalla ei ole yhtään mitään tukea tilanteeseen, jossa työssäkäyvistä vanhemmista toinen sairastuu tai ei pääse hoitoon julkiselle puolelle
- Lastensuojelu ei tee mitään konkreettisia kotitöitä tai auta lapsen hoidossa, sieltä tullaan tarkkailemaan, mikä kuormittaa entisestään
Ja kaiken tuon vuodatuksenhan sun kuuluisi suunnata niille appivanhemmille, jotka nyt on ilmaisapua vailla
- heillä on säästöjä ja omaisuutta - jos ei ole niin oma vika
- he saavat kyllä kotipalvelua
- he ovat voineet myös vaikuttaa siihen omalla käytöksellään, auttaako sukulaiset ja naapurit vai ei
Jaa, kyllä tytär kuin miniäkin heti syöpäosastojen erikoislääkäreille sairastuttuaan. Miksi vielä väheksyt sitten julkisen puolen apua?
Molemmat ovat kiitollisia toimiviin leikkauksiin ja saamiinsa hoitoihin.
En minä väheksy julkisen puolen apua. Kerroin että sitä ei saa. Tai saa erittäin viiveellä tai saa erittäin huonolaatuista.
Itse olen joutunut hakemaan oikean diagnoosin mm. endometrioosiin, kilpirauhastulehdukseen, murtumaan ja lapsen astmaan yksityiseltä. Julkinen puoli ei tunnistanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin vihaama kirjoitti:
Oma vastaava tarinani:
Miehen vanhemmat molemmat terveitä, nuoria ja jääneet juuri eläkkeelle. Asuvat meistä 5min ajomatkan päässä.
Meillä on pari vuotias lapsi, jota eivät halua hoitaa juuri lainkaan. Tai eivät koskaan itse ehdota hoitoa, ja yökylässä lapsi ei esim. ole ollut koskaan elämänsä aikana vaikkapa kokonaista viikonloppua.Anopin käsitys lapsen hoidosta on juuri sitä että kysymättä ostelee kirpputorilta mm. samoja leluja kasapäin, kuluneita vaatteita ja soittelee miehelle lapsensa kuulumisia. Ei edes siis vaivaudu paikan päällä käymään, vaan soittelee.
Minä sairastuin keväällä myös vakavasti ja olen ollut paljon sairaalassa. Mies on uupunut kun käynyt töissä, hoitanut äidin poissaolosta johtuen oireilevaa huonosti nukkuvaa lasta, kotia ja lemmikkejä. Välillä myös minua passannut kun en ole itse saanut kun ollut mm. lääkärin määräämä vuodelepo. Mies sitten soitti äidilleen ja kertoi että nyt pieni apu kelpaisi, että hän alkaa olla uupunut kun ei saa tästä touhusta yhtään vapaata tai kokonaisia yöunia. Myös stressi minun terveydestä painoi.
Mitä teki miehen äiti? Naurahti että: Voi kuule on sitä ennenkin mekin pärjätty!! Yritä nyt vain jaksaa!
Mies on niin kiltti että ei saanut sanottua äidilleen mitään, minä sen sijaan tulistuin.Laitoin anopille heti perään viestiä, jossa selitin ettei todellakaan ole mikään normi tilanne tämä ja että mies ansaitsisi vähättelyn sijaan vähän kiitosta kun on yksin niin pitkään pitänyt pakan koossa vaikka on myös ollut minun voinnista huolissaan. Anoppi ei ikinä edes vastannut viestiini. Se onkin sitten viimeinen viesti mitä olen hänelle laittanut.
Edelleen olen järkyttynyt miten itsekäs ihminen voi olla. Hän asuu lähellä, on aikaa, mutta ei ole tullut edes mieleen että voisi edes lapsenlapsensa tähden tehdä meille joskus jonkun ruuan tai käydä vaikka ylikasvaneen nurmen ajamassa kun mies ei ehdi. Ei mitään. Talon kattokin vuotaa mutta appiukko ei ehdi auttaa miestä korjauksessa kun käy korjaamassa mummojen kattoja. (Rahaa vastaan tietysti).
En ole ensimmäisenä auttamassa kun heidän kuntonsa romahtaa. Menkööt palvelutaloon. Meillä on muutenkin vielä tätä pikkulapsiarkea kymmenisen vuotta jäljellä.
Miksi apu kelpaa vain iäkkäältä anopilta?
Eikö käsisi joku opiskelija, työtön tai joka haluaa ylimääräistä rahaa?
Nykyään ei enää ole kunnallisia kodinhoitajia, vaan ne korvattiin verotuksessa tehtävällä kotitalousvähennyksellä, joka on kahden vanhemman perheessä 600€ kuukaudessa (7000€/v), kun aikoinaan kuviteltiin, kuinka perheet itse pystyvät ja haluavat päättää ja ratkaista itse.
Meillä on ollut jo vuosia opettajaksi opiskeleva tyttö auttamassa - hoitamassa lapsia, siivoamassa jne. Ja näin on myös tuttava- ja ystäväpiirissä, kun kenelläkään ei asu isovanhemmat edes lähellä tai ovat kuolleet.
Ja näin luulen monella muullakin olevan.Jos toinen on pois työelämästä kun on vakavasti sairas, niin mistä oletus että yhden palkan ja sairauspäivärahalla olevan talous kestää palkata kotiin apua?
Ai, oletus onkin, anopit on ilmaista työvoimaa ja anoppi itse maksaa eläkkeestä (keskim. eläke naisilla 1450€/kk brutto, reilu tonni käteen) matkakulut, ruuan, kahvit jne. Ja tuo vielä perheelle valmiit ruuat tai ainakin ruokakassin.
Jos anopilla 3 lasta ja käy jokaisen luona niin eläke hupenee siihen.Ja miten toinen vanhempi on pois työelämästä, kun kommentoija kertoi miehensä tekevän töissä pitkää päivää?
Kotitalousvähennyksessä yhteiskunta maksaa 60% palkkakuluista ja 40% jää perheen maksettavaksi.
Jonkun opiskelijan tuntipalkka on 6-8€/h + sos.kulut.
Kyse oli appivanhemmista eli kahdesta ihmisestä.
Ja se eläkkeen pienuushan on oma moka.
Se sairas on pois työelämästä.
Sinä ja sun kotitalousvähennyksesi, miksei ne appivanhemmat lasdke sitä tai etsi opiskelijoita?
Sen vähennyksen hyöty tulee vasta yli vuoden päästä ja jos rahaa ei ole enää sairastumisen takia, niin ei ole varaa palkata ketään.
Rauhoituhan hyvä ressukka! Saat rumia ryppyjäkin naama irvessä naputellessasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmasta/appivanhemmista voi tulla sylkykuppi aikuiselle lapselleen
https://www.tehylehti.fi/fi/terveys/vanhemmasta-voi-tulla-sylkykuppi-ai…
Tässähän ei ole kyse siitä vaan kusipäisistä appivanhemmista.
Entä jos aikuinen taantuu teiniksi. Tämäkin on yleinen ilmiö.
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/ala-taannu…
Ja tyypillisesti boomereiden ja jälkiboomereiden suosikki Kodin kuvalehti ei uskalla hiiskahtaakaan siitä, millaisia mielenyerveysongelmakimppuja moni tuon ikäluokan ihminen on. Siis sodanjälkeiset sukupolvet aina jonnekin 60-70-luvulle asti ainakin.
Herravarjele millaisia persoonallisuushäiriöitä joka kolmannella varmaan.
Sellaisten ihmisten kanssa kasvaneet lapset, jotka ovat kuitenkin nykymaailmassa joutuneet kasvamaan joustavammiksi kuin vanhempansa, saattavat tosiaan vähän kosahdella näille näköalattomille vanhuksille, joiden tempauksia joutuvat sitten selvittelemään.
On siinä työmaa!
Onko se ihme, Suomi oli sodassa 5v joka päättyi 1945 ja sodan julmuudet ja kauheudet siirtyvät jopa useamman sukupolven yli.
Minunkin ukki oli eturintamalla useamman vuoden ja mummi lääkintälottana ja molemmat invalislituivat sodassa.
Äitini kuuluu suuriin ikäluokkaan ja hänen lapsuutensa ja nuoruutensa on karua kuultavaa esim. pikkutyttönä oli joka yö herännyt isänsä huutoon, jonka silmät tuijotti seinää ja hiki valui kasvoilta. Ja mummini ei koskaan selvinnyt sodan traumoista, hän oli täysin tunnekylmä ja hymytön ja kasvoiltaan kova. Ehkä se oli hänen selviintymistapansa, joka siirtyi myös äitiini.
Ja näin tulee käymään myös Ukrainassa ja on osittain käynytkin, sillä sodan kauhut ja julmuudet siirtyvät kolmanteen ja neljänteen polveen.
Ja se sama voi olla edessä, myös bmeillä, meidän lapsilla ja heidän lapsillaan, sillä Venäjä ei ole naapurista mihinkään kadunnut ja sota on edelleen mahdollinen.
Siitä sodasta on 70 vuotta. Ei se ole mikään tekosyy olla kusipää vuonna 2023.
Sodan kokeneet miehet siittivät lapsia vielä myöhemmin. Lankoni on syntynyt 1959. Isänsä oli niitä viiden vuoden miehiä. Appi ei sodasta puhunut mutta anoppi puhui hänen painajaisistaan joita tietysti lapsetkin öisin kuulivat. Ei sieltä ilman hermovikoja tultu.
Sota loppui 1944.
Ei se ole mikään tekosyy olla kusipää vuonna 2023.
Sodassa traumatisoituneet vanhemmat tuottivat traumatisoituneita lapsia vielä kuusikymmentä luvulla, ja ne lapset ovat hyvinkin hengissä 2023. Ei siis mikään tekosyy vaan ihan oikea.
Syy on kyllä oikea, mutta onko oikein siirtää sitä traumaa sukupolvelta toiselle aina vaan, ja edellyttää, että seuraavakin sukupolvi tekee samoin, sietää höykytyksen?
Jos on arjessa normaalisti pärjäävä ihminen, niin pystynee itse tekemään paljon omalle käytökselleen ja mielenterveydelleen.
Vakavat mielen sairaudet on erikseen, siis psykoosit ja muut todellisuudentajuun vaikuttavat asiat. Mutta noin muuten esim. tunnelukkoja pystyy mainiosti työstämään itsekseenkin.
Se on paljon parempi vaihtoehto kuin laittaa läheisensä aina kärsimään ja vetoaa menneisyyteen. Olemme ihmisiä. Pystymme toimimaan ja muuttumaan.
Älähän puhu roskaa vaan tutki mitä ylisukupolvisista traumoista sanotaan/kirjoitetaan. Jos et osaa, niin mene hakemaan itsellesi apua, jotta et siirrä traumoja omiin lapsiisi. Kyllä kierre saadaan katkaistua, jos näin haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmasta/appivanhemmista voi tulla sylkykuppi aikuiselle lapselleen
https://www.tehylehti.fi/fi/terveys/vanhemmasta-voi-tulla-sylkykuppi-ai…
Tässähän ei ole kyse siitä vaan kusipäisistä appivanhemmista.
Entä jos aikuinen taantuu teiniksi. Tämäkin on yleinen ilmiö.
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/ala-taannu…
Ja tyypillisesti boomereiden ja jälkiboomereiden suosikki Kodin kuvalehti ei uskalla hiiskahtaakaan siitä, millaisia mielenyerveysongelmakimppuja moni tuon ikäluokan ihminen on. Siis sodanjälkeiset sukupolvet aina jonnekin 60-70-luvulle asti ainakin.
Herravarjele millaisia persoonallisuushäiriöitä joka kolmannella varmaan.
Sellaisten ihmisten kanssa kasvaneet lapset, jotka ovat kuitenkin nykymaailmassa joutuneet kasvamaan joustavammiksi kuin vanhempansa, saattavat tosiaan vähän kosahdella näille näköalattomille vanhuksille, joiden tempauksia joutuvat sitten selvittelemään.
On siinä työmaa!
Onko se ihme, Suomi oli sodassa 5v joka päättyi 1945 ja sodan julmuudet ja kauheudet siirtyvät jopa useamman sukupolven yli.
Minunkin ukki oli eturintamalla useamman vuoden ja mummi lääkintälottana ja molemmat invalislituivat sodassa.
Äitini kuuluu suuriin ikäluokkaan ja hänen lapsuutensa ja nuoruutensa on karua kuultavaa esim. pikkutyttönä oli joka yö herännyt isänsä huutoon, jonka silmät tuijotti seinää ja hiki valui kasvoilta. Ja mummini ei koskaan selvinnyt sodan traumoista, hän oli täysin tunnekylmä ja hymytön ja kasvoiltaan kova. Ehkä se oli hänen selviintymistapansa, joka siirtyi myös äitiini.
Ja näin tulee käymään myös Ukrainassa ja on osittain käynytkin, sillä sodan kauhut ja julmuudet siirtyvät kolmanteen ja neljänteen polveen.
Ja se sama voi olla edessä, myös bmeillä, meidän lapsilla ja heidän lapsillaan, sillä Venäjä ei ole naapurista mihinkään kadunnut ja sota on edelleen mahdollinen.
Siitä sodasta on 70 vuotta. Ei se ole mikään tekosyy olla kusipää vuonna 2023.
Sodan kokeneet miehet siittivät lapsia vielä myöhemmin. Lankoni on syntynyt 1959. Isänsä oli niitä viiden vuoden miehiä. Appi ei sodasta puhunut mutta anoppi puhui hänen painajaisistaan joita tietysti lapsetkin öisin kuulivat. Ei sieltä ilman hermovikoja tultu.
Sota loppui 1944.
Ei se ole mikään tekosyy olla kusipää vuonna 2023.
Sodassa traumatisoituneet vanhemmat tuottivat traumatisoituneita lapsia vielä kuusikymmentä luvulla, ja ne lapset ovat hyvinkin hengissä 2023. Ei siis mikään tekosyy vaan ihan oikea.
Syy on kyllä oikea, mutta onko oikein siirtää sitä traumaa sukupolvelta toiselle aina vaan, ja edellyttää, että seuraavakin sukupolvi tekee samoin, sietää höykytyksen?
Jos on arjessa normaalisti pärjäävä ihminen, niin pystynee itse tekemään paljon omalle käytökselleen ja mielenterveydelleen.
Vakavat mielen sairaudet on erikseen, siis psykoosit ja muut todellisuudentajuun vaikuttavat asiat. Mutta noin muuten esim. tunnelukkoja pystyy mainiosti työstämään itsekseenkin.
Se on paljon parempi vaihtoehto kuin laittaa läheisensä aina kärsimään ja vetoaa menneisyyteen. Olemme ihmisiä. Pystymme toimimaan ja muuttumaan.
Älähän puhu roskaa vaan tutki mitä ylisukupolvisista traumoista sanotaan/kirjoitetaan. Jos et osaa, niin mene hakemaan itsellesi apua, jotta et siirrä traumoja omiin lapsiisi. Kyllä kierre saadaan katkaistua, jos näin haluat.
Älä jauha loputtomiin samaa paskaa tänne.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä se todellakin laskee, dramaattisesti, ja sitäkin joutuu usein odottamaan.
Plus jotta pääsee edes hoitoon, joutuu käyttämään yksityisiä terveyspalveluja.
Mitään tukia ei ole.