Lue keskustelun säännöt.
Pelottaako teitä muita lapsettomia lainkaan yksinäinen vanhuus?
28.07.2023 |
Minusta tämä on vähän erikoinen tabu. Julkisesti hehkutetaan vain miten hienoa on olla pari-kolmekymppinen, menevä ja matkusteleva ikisinkku tai DINK. Ihan hirveän vähän olen nähnyt juttua siitä, miltä tämä elämä näyttää kahdeksankymppisenä. Mies kuolee todennäköisesti ennen minua, ja itse en ainakaan koe että kaverisuhteista välttämättä on vanhuuden turvaksi.
Kommentit (547)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen varmaan tekemään itsemurhan joskus 50-vuotiaana, kun alkaa tuntua siltä että tämä maailma oli tässä. Ei tarvitse miettiä sitä vanhuutta sitten
En ole koskaan seurustellut, en ole koskaan käynyt treffeillä, en ole koskaan edes halannut naista ja työn ulkopuolella kontaktini vastakkaiseen sukupuoleen on laskettavissa kahden käden sormilla.
En juurikaan käy yöelämässä enkä baareissa. Viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut baarissa ehkä 3 kertaa.
Olen pääosin keskittynyt töihin ja harrastuksiin. Harrastukset tehdään pääosin yksin.
En vain tiedä mitä pitäisi sanoa tai tehdä jossain naisten iskemisessä.
Työuralla olen onneksi ihan suht hyvin menestynyt. Kaksi amk-inssin tutkintoa, dippainssin tutkinto työn alla, vakituinen virka valtion virkamiehenä ja oman firman pyörittäminen sivutyönä.
Luonnollisesti ihan kuka tahansa ei kelpaa. Ihailen usein älykkäitä, kouluttautuneita naisia. Toki ihailuni tapahtuu vaivihkaa ja sivummalta.
M38
Mielenkiintoinen tuo näkemys että elämä on nähty ja alamäki alkaa 50-vuotiaana. Vietin juuri viisikymppisiäni ja musta tuntuu että paras vaihe elämässäni on vasta alkanut.
Naiset alkavat olla pyyleviä, vastenmielisiä ja rumia. Kuka heidän kanssaan seksiä haluaisi?
M38
Sinäkö luulet noilla jutuillasi saavasi fiksun naisen??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt viitsisi sen takia lapsia tehdä.
Luulen, että yhä useammat ovat sinut yksinäisyyden kanssa. Kun täällä kysellään, kuinka sitten vanhana. Ei oteta huomioon, että monet elävät koko aikuisuutensa yksin. Ei läheistä perhettä, ei läheisiä ystäviä. Täytyy selvitä arjesta ja sen vaikeuksista yksin. Sairauksista. Toimintakyvyn muutoksista. Moni on tottunut, elää niin nytkin. Tämä tietenkin myös osaltaan vaikuttaa perheen perustamiseenkin "valintana".
Hyvin on asiat, jos on ollut aina niin tuettu, että yksinolo ja yksin pärjääminen näyttäytyy kaukaisena dystopiana, henkeä uhkaavana pelkona. Kaikkeen tottuu ja se että toivoo jotain, ei aina tarkoita, että se toteutuu. Mutta erilaisista kokemuksista syntyy erilaista viisautta. Ja ne vaativat erilaista sitkeyttä. Luulen, että jotkut asian ovat toisin, kun me olemme vanhoja. Mielenkiinnolla jään odottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen varmaan tekemään itsemurhan joskus 50-vuotiaana, kun alkaa tuntua siltä että tämä maailma oli tässä. Ei tarvitse miettiä sitä vanhuutta sitten
En ole koskaan seurustellut, en ole koskaan käynyt treffeillä, en ole koskaan edes halannut naista ja työn ulkopuolella kontaktini vastakkaiseen sukupuoleen on laskettavissa kahden käden sormilla.
En juurikaan käy yöelämässä enkä baareissa. Viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut baarissa ehkä 3 kertaa.
Olen pääosin keskittynyt töihin ja harrastuksiin. Harrastukset tehdään pääosin yksin.
En vain tiedä mitä pitäisi sanoa tai tehdä jossain naisten iskemisessä.
Työuralla olen onneksi ihan suht hyvin menestynyt. Kaksi amk-inssin tutkintoa, dippainssin tutkinto työn alla, vakituinen virka valtion virkamiehenä ja oman firman pyörittäminen sivutyönä.
Luonnollisesti ihan kuka tahansa ei kelpaa. Ihailen usein älykkäitä, kouluttautuneita naisia. Toki ihailuni tapahtuu vaivihkaa ja sivummalta.
M38
Mielenkiintoinen tuo näkemys että elämä on nähty ja alamäki alkaa 50-vuotiaana. Vietin juuri viisikymppisiäni ja musta tuntuu että paras vaihe elämässäni on vasta alkanut.
Naiset alkavat olla pyyleviä, vastenmielisiä ja rumia. Kuka heidän kanssaan seksiä haluaisi?
M38
Onpas hassua että vielä keski-ikäisenä täysin kokematon mies katsoo voivansa arvostella naisten haluttavuutta. Ethän sinä seksistä ymmärrä yhtään mitään eikä sinulla ole seksiviettiä.
Siellä taitaa olal vanhus, joka ei laisinkaan ymmärrä nykypäivää ja nykymaailmaa.
Mitä sitten olisi pitänyt tehdä, ettei olisi kokematon keski-ikäinen mies? Tanssia soidintanssia, harrastaa jotain kukkotappeluita vai mitä? Kuten kirjoitin, ahdistun baareista ja yöelämästä. Ne baarit ja yöelämä kun tuntuu olevan monella boomerilla se juttu, että kaikkien muidenkin pitäisi niitä harrastaa.
M38
Sivusta, miehenä, kyllä sinun pitää myöntää itsellesi ne paikat ja tilanteet joista todennäköisimmin naisen löydät. Deittisovellukset, ulkotapahtumat, terassit, baarit ja yökerhot. Tuossa joitain.
Ei voi jäädä itsesääliin piehtaroimaan, ettet tykkää noista. On vain silti tehtävä parhaansa, vaikkei niin tykkäisikään. Jos siis haluaa saada jotain aikaan.
Miten tuo muka terasseilla ja baareissa edes toimisi, kun kaikki istuvat tiukasti omissa porukoidaan?
Miten sellaisessa muurissa muka voi mitään lähestyä? En ole tätä asiaa koskaan itse ymmärtänyt.
M38
No eipa oikeastaan pelota. Olen aika introvertti, enka hirveasti jaksa ihmisseuraa, melua jne. Niinpa en voi kuvitellakaan tekevani lapsia tuollaisen syyn takia.
Minulla on autoimmuunisairaus, jonka puhkeaminen heratti toteamaan elaman rajallisuuden. Ei ole mitaan takuita etta olen taalla viela kasikymppisena. Jos olen viela silloin taalla ja hyvassa kunnossa ilman komplikaatioita, niin keksin varmasti muutakin tekemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma tupa, oma lupa. Miksi tähän ottaisi eukkoa kiljumaan kun lasi ei ole tiskikoneessa? En keksi ainuttakaan syytä. Piparinkin korvaa tässä iässä hyvin netti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää olisi ajatella että lapsistani tulee joku hoitajani tai turva... Toinen tyttäristäni lähti just Australiaan ja sinne varmasti jääkin. Hyvä hänellä että elää elämäänsä.
Miten tässä ketjussa on kaikkien aikuiset lapset lähteneet juuri Australiaan? Aikamoinen sattuma!
Olen eri, mutta ainakin 2 serkkuani eri haaroista asuu australiassa.
Ehkä se vaan vetää suomalaisia yliopistokoulutettuja.
Australia ei kyllä ole koskaan ollut kansainvälisten akateemisten työmarkkinoiden osalta mikään erityinen kohde. Ainakaan siis tieteen, tutkimuksen ja kehityksen osalta. Kaikista suorittavan tason tehtävistä en toki osaa sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kenellekään tullut mieleen, että seuran tarve muuttuu vuosien mittaan? Miten teini-iässä ystäviä piti nähdä joka päivä ja kertoa heille kaikki. Miten seuraavina vuosikymmeninä riitti yhä vähempi, ja niistä harventuneista tapaamisista tuli tosi iloiseksi, mutta ei silti haikaillut, että joka ikinen päivä saisi viettää 5h kavereiden kanssa? Itse arvelen, että seuran tarve vähenee vuosi vuodelta ja oma itse on parasta seuraa. Ne harvat tapaamiset ystävien kanssa tulevat olemaan odotettuja ja jälkeenpäin iloittuja. Seuran väheneminen on varmaan vaikeampi paikka sellaisille, jotka ovat tottuneet siihen, että kotona on monta henkeä hälisemässä tai vähintään puoliso jatkuvasti läsnä. Itse olen muutaman vuoden päästä viisikymppinen, asun yksin mutta seurustelen, ja ahdistaisi olla jatkuvasti ystävien seurassa kuten teininä, sen sijaan näkisin ystäviäni mielelläni kerran viikossa tai harvemmin. Toivon, että omassa elämässäni on sen verran kiinnostavaa sisältöä, ettei lastenlapsipuolten vierailu ole ainoa asia, joka saa silmiin riemun pilkahduksen - toki suon sen mielellään niille, joille lastenlapset ovat elämän tärkein asia ja joilla ei oikein muuta kivaa elämässänsä näytä olevan. Aiemmin on mainittukin, että fiksuja ja virkeitä vanhuksia ei innosta toisten, aivoiltaan huonommassa kunnossa olevien vanhusten seura. Toivonkin, että viimeistään meidän sukupolvi tekee vanhuksille sopivan ystävä-tinderin, josta saa haluamaansa keskustelu/kyläilyseuraa asuinpaikasta huolimatta.
Hoivahan on sitten kokonaan eri asia. Mediassa on nähty kaikenlaisia pahoinpitelijä-, murhaaja- ja varashoitsuja, eivätkä aktiivisetkaan omaiset ole aina pystyneet estämään heidän toimintaansa. Aika harvasta taitaa olla ottamaan omat vanhempansa asumaan omaan kotiinsa, vaikea on itsenikin kuvitella jotenkin onnellista elämää, jossa neljä huonokuntoista, äksyä ja keskenään eronnutta vanhusta asuisi kanssamme ja töissäkin pitäisi käydä.
Vierailija kirjoitti:
Arvelen, että tulevaisuuden vanhukset pariutuvat vanhana melko innokkaasti. Jos on viettänyt vuosikymmenet sinkkuna, parisuhde varmasti houkuttaa vanhalla iällä. En usko että ikisinkku on sinkku myös iäkkäänä.
Mä olen elänyt noin 30 vuotta sinkkuna. Lapset kasvattanut aikuisiksi ja nyt huolehdin iäkkäistä vanhemmistani. Vaikka mulle maksettaisiin 10 miljoonaa, en todellakaan ottaisi miestä seuraavaksi huolehdittavaksi. Miehen pitäisi olla hemmetin paljon mua nuorempi, jotta voisin kuvitella, että nyt on mun vuoroni tulla hoidetuksi, hoivatuksi ja passatuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhustyössä olen huomannut, että lapsellisetkin vanhukset voivat jäädä yksin. Pelottaa enemmän juuri se, että täällä ei saa eutanasiaa.
Moni viruu tuolla niin että heidät pidetään hengissä eivätkä he halua enää elää, se että on kaikenmaailman pillerit ja pakkosyötetään vielä silloinkin kun nielemisrefleksi ei toimi enää on aivan sairasta. Kohtasin opiskeluaikana yli satavuotiaan joka oli yrittänyt tappaa itsensä ja päätyi psykiatriseen hoitoon, hän oli aivan järjissään ja valitettavasti epäonnistui. On aivan normaalia haluta kuolla kun elämä on kerta kaikkiaan jo lopussa.
Toinen oli kotona asuva yli satavuotias, jolla ei kuuloa ei näköä ja hädin tuskin kävelykykyä jäljellä, kävin seurana hänellä ja hän ei ollut mitenkään masentunut, hän ei vaan voinut ymmärtää miksei millään onnistu kuolemaan, joka ilta toivoo ettei tarvitsisi enää aamulla herätä. Elämähän on ihan täyttä pskaa tuolla lailla eikä pääse pois.
Vierailija kirjoitti:
No eipa oikeastaan pelota. Olen aika introvertti, enka hirveasti jaksa ihmisseuraa, melua jne. Niinpa en voi kuvitellakaan tekevani lapsia tuollaisen syyn takia.
Minulla on autoimmuunisairaus, jonka puhkeaminen heratti toteamaan elaman rajallisuuden. Ei ole mitaan takuita etta olen taalla viela kasikymppisena. Jos olen viela silloin taalla ja hyvassa kunnossa ilman komplikaatioita, niin keksin varmasti muutakin tekemista.
Olen itse havahtunut siihen, etten pelkää niin paljon koska minulla ei ole lapsia. En sairautta, en kuolemaa, en tulevaisuutta. Koska minun ei tarvitse surra ja pelätä muiden puolesta. Omien lasteni, miten pärjäisivät, jos minulle käy jotain. Silloin pelottaisi ja huolestuttaisi. Olen empaattinen, joten huolin aina muista enemmän kuin itsestäni. En haluaisi että kukaan muu on yksin tai onneton, se sattuu sydämeen. Ja lasten suhteen vastuu olisi minun, minun tehtäväni kannatella, hoitaa, huolehtia. Silloin pelottaisi, miten minun käy. Heidän takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kenellekään tullut mieleen, että seuran tarve muuttuu vuosien mittaan? Miten teini-iässä ystäviä piti nähdä joka päivä ja kertoa heille kaikki. Miten seuraavina vuosikymmeninä riitti yhä vähempi, ja niistä harventuneista tapaamisista tuli tosi iloiseksi, mutta ei silti haikaillut, että joka ikinen päivä saisi viettää 5h kavereiden kanssa? Itse arvelen, että seuran tarve vähenee vuosi vuodelta ja oma itse on parasta seuraa. Ne harvat tapaamiset ystävien kanssa tulevat olemaan odotettuja ja jälkeenpäin iloittuja. Seuran väheneminen on varmaan vaikeampi paikka sellaisille, jotka ovat tottuneet siihen, että kotona on monta henkeä hälisemässä tai vähintään puoliso jatkuvasti läsnä. Itse olen muutaman vuoden päästä viisikymppinen, asun yksin mutta seurustelen, ja ahdistaisi olla jatkuvasti ystävien seurassa kuten teininä, sen sijaan näkisin ystäviäni mielelläni kerran viikossa tai harvemmin. Toivon, että omassa elämässäni on sen verran kiinnostavaa sisältöä, ettei lastenlapsipuolten vierailu ole ainoa asia, joka saa silmiin riemun pilkahduksen - toki suon sen mielellään niille, joille lastenlapset ovat elämän tärkein asia ja joilla ei oikein muuta kivaa elämässänsä näytä olevan. Aiemmin on mainittukin, että fiksuja ja virkeitä vanhuksia ei innosta toisten, aivoiltaan huonommassa kunnossa olevien vanhusten seura. Toivonkin, että viimeistään meidän sukupolvi tekee vanhuksille sopivan ystävä-tinderin, josta saa haluamaansa keskustelu/kyläilyseuraa asuinpaikasta huolimatta.
Hoivahan on sitten kokonaan eri asia. Mediassa on nähty kaikenlaisia pahoinpitelijä-, murhaaja- ja varashoitsuja, eivätkä aktiivisetkaan omaiset ole aina pystyneet estämään heidän toimintaansa. Aika harvasta taitaa olla ottamaan omat vanhempansa asumaan omaan kotiinsa, vaikea on itsenikin kuvitella jotenkin onnellista elämää, jossa neljä huonokuntoista, äksyä ja keskenään eronnutta vanhusta asuisi kanssamme ja töissäkin pitäisi käydä.
Mä olen ihan itsestänikin huomannut, että iän myötä seuran tarve vähenee. Ei tarvitse elämäänsä enää niin montaa ihmistä kuin nuorena eikä tapaamisia ja yhteydenpitoa niin jatkuvalla syötöllä kuin joskus ennen. Ens maanantaina joudun vesivahingon takia evakkoon ja menen tilapäisesti asumaan siskoni luokse. Olemme siskoni kanssa tosi läheisiä ja vaikka siskoni onkin melkein puolet viikosta mökillään, mulla hajoo pää jo ajatuksesta, että mun pitää 6-10 viikkoa asua siskoni huushollissa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää olisi ajatella että lapsistani tulee joku hoitajani tai turva... Toinen tyttäristäni lähti just Australiaan ja sinne varmasti jääkin. Hyvä hänellä että elää elämäänsä.
Miten tässä ketjussa on kaikkien aikuiset lapset lähteneet juuri Australiaan? Aikamoinen sattuma!
Olen eri, mutta ainakin 2 serkkuani eri haaroista asuu australiassa.
Ehkä se vaan vetää suomalaisia yliopistokoulutettuja.
Australia ei kyllä ole koskaan ollut kansainvälisten akateemisten työmarkkinoiden osalta mikään erityinen kohde. Ainakaan siis tieteen, tutkimuksen ja kehityksen osalta. Kaikista suorittavan tason tehtävistä en toki osaa sanoa.
Mielenkiintoista. Minulla on useita kollegoita Australiassa nimenomaan kovien tieteiden alalta, tohtorin tutkinto oltava ja ovat kansainvälistä väkeä. Tunnen myös suomalaisen, joka siellä oli useamman vuoden eri paikassa mutta samankaltaisessa tutkimustyössä. Suorittavan tason työntekijöitä sieltä en tunne mutta eihän sinne edes saa sellaiseksi muuttaa (pisteyttävät tulijat) vaan vain käväistä ja sekin mahdollisuus on vain nuorille. Ei toki varmaan ole akateemisten ykköskohde mutta ei se mikään kehitysmaa ole.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen varmaan tekemään itsemurhan joskus 50-vuotiaana, kun alkaa tuntua siltä että tämä maailma oli tässä. Ei tarvitse miettiä sitä vanhuutta sitten
En ole koskaan seurustellut, en ole koskaan käynyt treffeillä, en ole koskaan edes halannut naista ja työn ulkopuolella kontaktini vastakkaiseen sukupuoleen on laskettavissa kahden käden sormilla.
En juurikaan käy yöelämässä enkä baareissa. Viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut baarissa ehkä 3 kertaa.
Olen pääosin keskittynyt töihin ja harrastuksiin. Harrastukset tehdään pääosin yksin.
En vain tiedä mitä pitäisi sanoa tai tehdä jossain naisten iskemisessä.
Työuralla olen onneksi ihan suht hyvin menestynyt. Kaksi amk-inssin tutkintoa, dippainssin tutkinto työn alla, vakituinen virka valtion virkamiehenä ja oman firman pyörittäminen sivutyönä.
Luonnollisesti ihan kuka tahansa ei kelpaa. Ihailen usein älykkäitä, kouluttautuneita naisia. Toki ihailuni tapahtuu vaivihkaa ja sivummalta.
M38
Mielenkiintoinen tuo näkemys että elämä on nähty ja alamäki alkaa 50-vuotiaana. Vietin juuri viisikymppisiäni ja musta tuntuu että paras vaihe elämässäni on vasta alkanut.
Naiset alkavat olla pyyleviä, vastenmielisiä ja rumia. Kuka heidän kanssaan seksiä haluaisi?
M38
Onpas hassua että vielä keski-ikäisenä täysin kokematon mies katsoo voivansa arvostella naisten haluttavuutta. Ethän sinä seksistä ymmärrä yhtään mitään eikä sinulla ole seksiviettiä.
Siellä taitaa olal vanhus, joka ei laisinkaan ymmärrä nykypäivää ja nykymaailmaa.
Mitä sitten olisi pitänyt tehdä, ettei olisi kokematon keski-ikäinen mies? Tanssia soidintanssia, harrastaa jotain kukkotappeluita vai mitä? Kuten kirjoitin, ahdistun baareista ja yöelämästä. Ne baarit ja yöelämä kun tuntuu olevan monella boomerilla se juttu, että kaikkien muidenkin pitäisi niitä harrastaa.
M38
Sivusta, miehenä, kyllä sinun pitää myöntää itsellesi ne paikat ja tilanteet joista todennäköisimmin naisen löydät. Deittisovellukset, ulkotapahtumat, terassit, baarit ja yökerhot. Tuossa joitain.
Ei voi jäädä itsesääliin piehtaroimaan, ettet tykkää noista. On vain silti tehtävä parhaansa, vaikkei niin tykkäisikään. Jos siis haluaa saada jotain aikaan.
Miten tuo muka terasseilla ja baareissa edes toimisi, kun kaikki istuvat tiukasti omissa porukoidaan?
Miten sellaisessa muurissa muka voi mitään lähestyä? En ole tätä asiaa koskaan itse ymmärtänyt.
M38
Se vaatii rohkeutta. Itselläni sitä ei ole. Eilen olin terassilla oman porukkani kanssa. Näin kaksi naista omassa pöydässään. Toisen kanssa katseet kohtasivat muutaman kerran. Jos olisin rohkea, olisin mennyt käymään heidän pöydässään. Näin en tehnyt, enkä ole koskaan tehnyt.
Lapsen tekoko on muka tae siitä ettei jää vanhana yksin? Moni vanhus narisee ettei lapset käy. Aikuisilla lapsilla on oma elämänsä. Ei heillä ole aikaa pidellä äitiä kädestä koko ajan. Niin se vaan tahtoo olla. Puhumattakaan jos lapsi asuu toisella puolen maata tai ulkomailla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä sitä mietin silloin tällöin. En aio kuitenkaan hankkia lapsia siksi, että minulla olisi palkaton "hoitaja" vanhana. Mielestäni ei ole oikein hankkia lapsia vain omien pelkojen vuoksi. Ehkä muutan johonkin senioreiden kimppakämppään, jos yksin eläminen alkaa käydä liian rankaksi.
Mielestäni aloituksen DINK-kuvailu on myös outoa. Emme me lapsettomat dinkkuile ja biletä loputtomiin. Moni meistä on hyvin yksinäinen. Varsinkin naisilla perhesuhteet määrittävät paljon "asemaa" ja sitä, kuinka vakavasti sinut otetaan. Vaikka lapsettomuus olisi itse valittua, on se silti usein yksinäinen tie.
Sitähän aloituksessa kai ajettiinkin takaa että se kuvaus lapsettomista ei ole todellinen, mutta se on mediassa todella hallitseva, sen olen itsekin huomannut. Täälläkin voit avata minkä tahansa lapsettomuutta koskevan ketjun ja löydät sieltä varmuudella ne kliseet että lapseton elämä on itsellistä, vaurasta, onnellista ja täynnä matkustelua, harrastuksia ja muita elämyksiä. Tätä pinnallista ja yksipuolista mielikuvaa ylläpitävät velat itse.
Tämä kommentti on varmaan tullut jo useaan kertaan, mutta ei lasten saaminen ole tae sille, ettei ole yksinäinen vanhuksena. Lapsi voi muuttaa vaikka ulkomaille toiselle puolelle maapalloa tai sitten ei vaan vanhuksen seura kiinnosta. Ei omatkaan vanhemmat käyneet isovanhemmille, kun max parin kolmen kuukauden välein päivällä kahvittelemassa. Että eipä tuo nyt merkittävästi yksinäisyyttä poista.
Onhan sitä lapsettomallakin todennäköisesti sisaruksia ja heidän lapsiaan. Aivan yksin ei tarvitse elää jos ei välttämättä halua.
Olen töissä kotihoidossa. Vanhukset, joilla on lapsia, kaipaavat lapsiaan, joilla ei ole kovin usein aikaa käydä. Vanhukset, joilla ei ole lapsia, eivät kaipaa lastensa käyntejä. Aika usein huomaa, että lapsettomat vanhukset kokevat olevansa vähemmän yksinäisiä kuin ne, jotka ikävöivät lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Eivät he ikävöi sellaista, mitä heillä ei ole koskaan ollutkaan.
Kyllä minä sitä mietin silloin tällöin. En aio kuitenkaan hankkia lapsia siksi, että minulla olisi palkaton "hoitaja" vanhana. Mielestäni ei ole oikein hankkia lapsia vain omien pelkojen vuoksi. Ehkä muutan johonkin senioreiden kimppakämppään, jos yksin eläminen alkaa käydä liian rankaksi.
Mielestäni aloituksen DINK-kuvailu on myös outoa. Emme me lapsettomat dinkkuile ja biletä loputtomiin. Moni meistä on hyvin yksinäinen. Varsinkin naisilla perhesuhteet määrittävät paljon "asemaa" ja sitä, kuinka vakavasti sinut otetaan. Vaikka lapsettomuus olisi itse valittua, on se silti usein yksinäinen tie.