Pelottaako teitä muita lapsettomia lainkaan yksinäinen vanhuus?

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä kotihoidossa. Vanhukset, joilla on lapsia, kaipaavat lapsiaan, joilla ei ole kovin usein aikaa käydä. Vanhukset, joilla ei ole lapsia, eivät kaipaa lastensa käyntejä. Aika usein huomaa, että lapsettomat vanhukset kokevat olevansa vähemmän yksinäisiä kuin ne, jotka ikävöivät lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Eivät he ikävöi sellaista, mitä heillä ei ole koskaan ollutkaan.

Miten te olette ehtineet tällaisesta keskustella kun kotihoidolla on kuulemma niin kiire että hädin tuskin ehditään päivää sanoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä kotihoidossa. Vanhukset, joilla on lapsia, kaipaavat lapsiaan, joilla ei ole kovin usein aikaa käydä. Vanhukset, joilla ei ole lapsia, eivät kaipaa lastensa käyntejä. Aika usein huomaa, että lapsettomat vanhukset kokevat olevansa vähemmän yksinäisiä kuin ne, jotka ikävöivät lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Eivät he ikävöi sellaista, mitä heillä ei ole koskaan ollutkaan.

Miten te olette ehtineet tällaisesta keskustella kun kotihoidolla on kuulemma niin kiire että hädin tuskin ehditään päivää sanoa?

Haavanhoitoja yms tehdessä on tapana jutella asiakkaan kanssa eikä tuppisuuna vain hoitaa haava. Ja vanhukset kyllä puhuvat, vaikka hoitaja olisikin ihan hiljaa. Monelle vanhukselle hoitajan 10 minuutin käynti on ainoa hetki, kun voi toiselle ihmiselle puhua. Haavanhoidot ja moni muukin toimenpide vie enemmän kuin 10 minuuttia.

Miksi? Muistan kun mummolle lähetettiin kerran vuodessa joulukortti, omille vanhemmilleni en lähetä edes sitä

Tätini asui melkein koko aikuisikänsä ulkomailla. Hän meni naimisiin paikallisen miehen kanssa ja he eivät saaneet lapsia. Tätini jäi leskeksi ja vietti viimeiset vuodet hoitokodissa. Hänellä oli kova kaipuu takaisin Suomeen, mutta sellainen siirto ei onnistunut, sillä hän ei ollut Suomen sosiaaliturvan piirissä. Hän tunsi olonsa yksinäiseksi. Hänellä oli ystäviä paikallisessa suomalaisten yhteisössä, mutta heidänkin rivinsä olivat harventuneet ja lopuista moni oli niin huonossa kunnossa että ei kyennyt liikkumaan. Jotkut kävivät häntä tervehtimässä satunnaisesti. Tätini kertoi jääneensä ulkomaille miehensä tahdosta, hän itse olisi kyllä halunnut asua ennemmin Suomessa. Juttelin hänen kanssaan usein puhelimessa vaikka puheluista jäi masentunut olo. Suljin itseni niistä ulos, ajattelin vain että hän oli omat elämänvalintansa tehnyt ja eli niiden seurausten mukaisesti.

Moneen kertaan hän kertoi suoraan odottavansa että noutaja tulisi. Kun tämä lopulta tapahtui, hän lähti rauhallisesti unessa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi? Muistan kun mummolle lähetettiin kerran vuodessa joulukortti, omille vanhemmilleni en lähetä edes sitä

Vanhainkodit ovat täynnä lapsia hankkineita jotka lähinnä odottavat että joku jälkikasvusta tulisi käymään edes joskus. Lapsettoman ei tarvitse haikailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä kotihoidossa. Vanhukset, joilla on lapsia, kaipaavat lapsiaan, joilla ei ole kovin usein aikaa käydä. Vanhukset, joilla ei ole lapsia, eivät kaipaa lastensa käyntejä. Aika usein huomaa, että lapsettomat vanhukset kokevat olevansa vähemmän yksinäisiä kuin ne, jotka ikävöivät lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Eivät he ikävöi sellaista, mitä heillä ei ole koskaan ollutkaan.

Miten te olette ehtineet tällaisesta keskustella kun kotihoidolla on kuulemma niin kiire että hädin tuskin ehditään päivää sanoa?

Ei pidä paikkaansa. Itse lorvin sohvalla hoidettavan kanssa ja syömme ja katselemme TVtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Törkeää olisi ajatella että lapsistani tulee joku hoitajani tai turva... Toinen tyttäristäni lähti just Australiaan ja sinne varmasti jääkin. Hyvä hänellä että elää elämäänsä.

Miten tässä ketjussa on kaikkien aikuiset lapset lähteneet juuri Australiaan? Aikamoinen sattuma!

Pakoon EU ta.Itsekin ajatellut tuota. 

Vanhainkodilla työskentelevän näkökulma; yksinäisimpiä ovat ne vanhukset, jotka vanhainkodilla joka päivä odottavat lapsia kylään ja käymään. Lapsettomat lähtevät aina mukaan kaikkeen päivätoimintaan, se lapsiaan odottava vanhus kieltäytyy lähtemästä ulos "jos Maria ja Pekka ja lapset tulevat käymään vaikka sillä välin. Ovatko tulossa tänään?".

Ei ne lapset tule käymään kuin jouluna, jos kaikki silloinkaan.

Nämä yksinäisyyttä voivottelevat eivät ole tainneet itse koskaan nauttia yksinäisyydestä?

Ei pelota. En ole silloin sen yksinäisempi kuin nytkään. 

Jos sinua ap pelottaa yksin olo noin kovasti, niin elämässäsi on tällä hetkellä jotain pielessä. Se on myös hyvin huono syy hankkia lapsia. 

Olen tottunut siihen ja en enää juuri sitä seuraa kaipaakaan. En halua lapsia. Liikaa huolta, velvollisuutta, taloudellista painetta, omat sairaudet ja pelko siitä, että raskaus pahentaisi tilannetta potenssiin sata, sekä pelko siitä, periytyykö nämä tai vaikuttaako lapsen kehitykseen kohdussa. Tai siihen, että miten jaksa huolehtia lapsesta, jos raskaus pahentaa omaa olo entisestään.

Lisäksi elin itse vaikean ja traumaattisen lapsuuden, enkä halua siirtää ylisukupolvisia traumojani eteenpäin. Minusta lapsettomuus on vastuullinen valinta omalla kohdallani. Eikä lapsi ole mikään kumppani, tai omahoitaja. Lapsi on lainassa ja hänellä on oma elämä sitten aikuisena. Lisäksi yhteiskunta pyörii sellaisella mallilla, että kellään ei ole aikaa hoitaa vanhuksiaan, kun pitää olla töissä ja huolehtia omasta mahdollisesta perheestään. Vanhukset menevät jokatapauksessa laitoksiin, kun eivät pärjää yksin. En näe tuossa kauheasti eroa lapsettoman tai perheellisen kohdalla. Samaan laitokseen he menevät.

Vierailija kirjoitti:

Tätini asui melkein koko aikuisikänsä ulkomailla. Hän meni naimisiin paikallisen miehen kanssa ja he eivät saaneet lapsia. Tätini jäi leskeksi ja vietti viimeiset vuodet hoitokodissa. Hänellä oli kova kaipuu takaisin Suomeen, mutta sellainen siirto ei onnistunut, sillä hän ei ollut Suomen sosiaaliturvan piirissä. Hän tunsi olonsa yksinäiseksi. Hänellä oli ystäviä paikallisessa suomalaisten yhteisössä, mutta heidänkin rivinsä olivat harventuneet ja lopuista moni oli niin huonossa kunnossa että ei kyennyt liikkumaan. Jotkut kävivät häntä tervehtimässä satunnaisesti. Tätini kertoi jääneensä ulkomaille miehensä tahdosta, hän itse olisi kyllä halunnut asua ennemmin Suomessa. Juttelin hänen kanssaan usein puhelimessa vaikka puheluista jäi masentunut olo. Suljin itseni niistä ulos, ajattelin vain että hän oli omat elämänvalintansa tehnyt ja eli niiden seurausten mukaisesti.

Moneen kertaan hän kertoi suoraan odottavansa että noutaja tulisi. Kun tämä lopulta tapahtui, hän lähti rauhallisesti unessa.

Tämä on aidosti surullista ja yksinäistä. Olla vanhuus yksin ja vielä kuolla kokonaan vieraassa kulttuurissa. Oppipahan.

Ei. Ei lapsia sitä paitsi voi hankkia siksi, että olisi seuraa vanhuksena!! Hemmetin itsekäs ajatuskin.

Kannattaisi pelottaa.

Katsoin juuri videota jossa Risto Murto kertoo kuinka ennen vanhaan kun valtio ei hoitanut niin eräskin tapaus oli sellainen että lapsi pakotettiin hoitamaan vanhempaansa ja heitti sitten hänet lukkojen taakse lojumaan ja ruokaa. Jäi tästä sitten myöhemmin kiinni.

Tämmöiseen suuntaan se saattaa alkaa menemään ja hän sanoi että saattaa olla kivulias siirtymä toiseen aikaan. Makaahan vanhukset jo nyt valtiolla siellä kurjasti.

Vierailija kirjoitti:

Vanhustyössä olen huomannut, että lapsellisetkin vanhukset voivat jäädä yksin. Pelottaa enemmän juuri se, että täällä ei saa eutanasiaa.

Moni viruu tuolla niin että heidät pidetään hengissä eivätkä he halua enää elää, se että on kaikenmaailman pillerit ja pakkosyötetään vielä silloinkin kun nielemisrefleksi ei toimi enää on aivan sairasta. Kohtasin opiskeluaikana yli satavuotiaan joka oli yrittänyt tappaa itsensä ja päätyi psykiatriseen hoitoon, hän oli aivan järjissään ja valitettavasti epäonnistui. On aivan normaalia haluta kuolla kun elämä on kerta kaikkiaan jo lopussa.

Toinen oli kotona asuva yli satavuotias, jolla ei kuuloa ei näköä ja hädin tuskin kävelykykyä jäljellä, kävin seurana hänellä ja hän ei ollut mitenkään masentunut, hän ei vaan voinut ymmärtää miksei millään onnistu kuolemaan, joka ilta toivoo ettei tarvitsisi enää aamulla herätä. Elämähän on ihan täyttä pskaa tuolla lailla eikä pääse pois.

Ei se kuoleminen oikeasti ole niin vaikeaa jos tahtoa on. Eri asia tietysti jos on valvottuna ja sidottuna neljän seinän sisällä, mutta noin niin kuin muuten. Ei se kyllä yleensä tapahdu itsestään jos ei tee mitään. 

Vanhuudessakin voi olla erilaisia aikoja ja erilaisia yksinäisyyksiä. Jos on loppuun asti nuppi kunnossa, voi kaivatakin lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Jos taas muistisairaus iskee ja pahenee, jossain vaiheessa ei välttämättä edes muista, että on tullut hankkineeksi lapsia. Mun 96 v äitini ikävöi vanhempiaan (jotka kuolivat jo 1960-luvulla) sekä sisaruksiaan, joista vimeinenkin kuoli jo yli 10 vuotta sitten. Äitini kyllä tunnistaa mut ja siskoni, kun siellä käydään, mutta ei hän meitä ikävöi. Muistaa max 10 minuuttia meidän käyntimme sen jälkeen, kun ollaan sieltä lähdetty. Lapsuudenkotiinsa olisi menossa tapaamaan vanhempiaan ja sisaruksiaan. Jotkut vanhukset elävät vuosia eivätkä enää tunnista edes omia lapsiaan, puolisoaan eikä lapsenlapsiaankaan. Yksinäisiä silti ovat, vaikka nämä kävisivätkin usein katsomassa. Ystäväni sisko kuoli yllättäen alle viiskymppisenä, mutta hoivakodissa olevalle äidilleen ei ole asiasta edes kerrottu, koska äiti ei ole enää vuosiin muistanut hänellä sen nimistä tytärtä olevankaan. Vanhuksen kannalta tietysti hyvä, niin ei tarvitse surra lapsensa kuolemaa. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän naapurissa asuu n. 80v rouva. Mies kuoli vuosia sitten, heillä kolme lasta ja useampi lapsenlapsi. Käsittääkseni kaikki lapset asuvat 30-200 km säteellä.

Silloin kun lapsenlapset olivat pieniä, olivat hoidossa ja kävivät usein, ihan naapurille riesaksi asti. Jossakin vaiheessa joku teini asui myös heillä.

Nyt kun lapsenlapset aikuistuneet, harvemmin vierailuja, kun rouvan mukaan ovat kovin kiireisiä.

Hänellä käy kotihoito päivittäin ja me naapurit pidetään seuraa ja katsotaan vähän "perään", erityisesti jotka ovat nuorempia eläkeläisiä..Rouva hyvässä kunnossa ja ulkoilee päivittäin, asununeet kauan taloyhtiössä ja siksi tuntee kaikki. Herttainen ja hyväsydäminen mummo.

Joskus ollaan ihmetelty naapureiden kanssa, miksi lapset eivät käy tai auta, vaikka hoitaneet vuosia paljon lapsenlapsiaan, jopa monta kertaa viikossa.

Menoihin käyttää taksia ja jos tarvitsee apua, talohuolto tai naapurit auttavat. Maksaa mieluusti kaikesta.

Ja ap. todellisuudessa harvassa on ne lapset, jotka auttavat vanhempia, vaan se apu on itse hankittava ja ostettava. Tämä on omin silmin nähnyt.

Omilla vanhemmillakin on näitä tuttava-ja ystäväpiirissä vanhuksia, joita auttavat ja huolehtivat arjen askareissa, eikä suinkaan lapset auta.

Asia ei kuulu teille millään tavalla ja tuollaista käytöstä kutsutaan juoruiluksi.

Lisäksi se, että mummo on hoitanut lastenlapsia, ei aiheuta mitään velkasuhdetta, että sitten pitää hoitaa vanhus hautaan. Paitsi jos näin on erikseen sovittu. Noin muuten avun antaminen ei velvoita avun saajaa mihinkään vastavuoroiseen auttamiseen. Varsinkin kun tuskin se mummo niitä lapsia on vastentahtoisesti hoitanut.

Anyway saattaa niillä 85-vuotiaan lapsilla olla sen verran omaakin kremppaa, että matkan takaa auttaminen ei yksinkertaisesti onnistu. Varsinkin, jos ovat vielä työelämässä. Ei ehkä rahkeet oikeasti riitä.

Vierailija kirjoitti:

Jos läheinen on hoivalaitoksessa, on lapsilla silti paljon puuhaa. Näin valitti kaverini.

Kannattaa katsoa perään, jotta vanhempi saa kunnollista hoitoa.

Mieheni tuttu kävi joka päivä syöttämässä äitiään. Ei kiireiset hoitajat syöttäneet hitaasti syövää kunnolla. Poika sitten kävi.

Siinä vaiheessa kun ei enää pysty syömään kunnolla, joutaakin lähteä.

Itse olen kirjannut hoitotahtooni, että jos en erikseen ja täysin selkeästi PYYDÄ, minua ei missään nimessä saa syöttää eikä ruokkia letkulla. Vaikea kuvitella mitään sietämättömämpää kuin joku tunkemassa laitosruokaa suuhun. Ei, siinä kohtaa kun en itse enää saa syötyä, joudan kuolla pois.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei lapsia sitä paitsi voi hankkia siksi, että olisi seuraa vanhuksena!! Hemmetin itsekäs ajatuskin.

No kerrotko minkä takia niitä lapsia sitten hankitaan? Jokainen syy jonka kerrot minulle, on itsekäs.

Ei niin tippaakaan, minulla on koko elämä aikaa hoitaa ystävyyssuhteita ja panostaa niihin.

Lapsellisilla voi helposti käydä heikommin jos lapset muuttavatkin kauemmas taikka eivät muutoin ole vanhempana kiinnostuneita olemaan enää yhteyksissä ja ystävyyssuhteet ovat jääneet retuperälle ruuhkavuosina.