Lue keskustelun säännöt.
Pelottaako teitä muita lapsettomia lainkaan yksinäinen vanhuus?
28.07.2023 |
Minusta tämä on vähän erikoinen tabu. Julkisesti hehkutetaan vain miten hienoa on olla pari-kolmekymppinen, menevä ja matkusteleva ikisinkku tai DINK. Ihan hirveän vähän olen nähnyt juttua siitä, miltä tämä elämä näyttää kahdeksankymppisenä. Mies kuolee todennäköisesti ennen minua, ja itse en ainakaan koe että kaverisuhteista välttämättä on vanhuuden turvaksi.
Kommentit (547)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
VaahtoVasara kirjoitti:
Ei pelota, päinvastoin. On tekemisen ja menemisen vapaus, kun ei tarvi tiedottaa eikä lupia kysellä.
Mitä sä sillä menemisen ja tekemisen vapaudella teet siinä vaiheessa kun et selviydy omin avuin edes lähikauppaan? Tää on ihan uskomaton tää joidenkin uskomus että he eivät tule koskaan vanhenemaan.
No en minä halua lapsia, haluan nauttia elämästäni, ja minulle nautinnolliseen elämään ei kuulu lasten synnyttäminen. Jos minulla elämässäni vaikka viimeiset 2-5 vuotta ovat sitten vaikeita kun kukaan ei käy minulle kaupassa, niin sitten se on niin. Olen saanut siihen mennessä toivottavasti nauttia terveenä jonkun 80-90 vuotta. Kyllä ymmärrän että vanhenen. Ymmärrän myös että voin vaikka huomenna jäädä auton alle ja vammautua niin että en pysty itsestäni huolehtimaan. Se olisi suuri shokki ja todella kamala kohtalo. En kuitenkaan elä elämääni peläten. Vastoinkäymisiin on sitten vaan sopeuduttava ajan kanssa, ei sille oikein muuta voi.
Huh, nyt on kyllä aika harhaista tekstiä. Minkähän ikäinen olet, etkö ole esimerkiksi omista vanhemmistasi jo huomannut, että vaivoja alkaa tulla useimmille jo viimeistään viisikymppisenä? Esimerkiksi pelkästään syöpään sairastuu elämänsä aikana noin 37 prosenttia väestöstä, ja riski nousee huimaa vauhtia juuri viidenkympin jälkeen. Siihen mennessä myös aika isolla prosentilla on jo jokin sairaus. Melkein puolet pelkästään työikäisten kuolemista aiheuttaa sydänsairaudet.
Itse olen vasta 40, ja ei kyllä ihan heti tule mieleen samanikäistä kaveria, kuka olisi täysin terve. Noin 8/10 ikäisilläni on jo joko lihas ja nivelvaivojen lisäksi kilpirauhassairauksia, naisten sairauksia, diabetesta, reumaa, keliakiaa, ruuansulatusongelmia, ummetusta, ihosairauksia, neurologisia vaivoja, vatsahaavoja, unettomuutta, apneaa, astmaa, refluksia ja migreeniä, ja toki mielenterveysongelmia. Suurimmalla osalla ihan hyvät, terveelliset elämäntavat. Omien vanhempien ikäisillä (+65v) edellä mainittujen lisäksi verenpainetta ja muita sydänvaivoja, tyriä, kasvaimia/syöpiä, virtsaamisvaikeuksia, keuhkosairauksia ja tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pelota yksinäinen vanhuus, ja lapsellisilla se on todennäköisesti aivan yhtä yksinäinen kuin lapsettomillakin. Lapset saattavat muuttaa kauas vanhemmastaan, jopa ulkomaille, tai välit mennä poikki muusta syystä. Kuolemakin voi korjata lapsen ennen vanhempaansa. Viimeisinä vuosina vanhempi ei välttämättä tunnista tai edes muista lapsiaan ja kuolinvuoteellakin vieressä on yleensä hoitaja, ei oma lapsi. Kaikenlaista on nähty niiden 8 vuoden aikana kun tein kolmivuorotyötä hoitajana vanhusten parissa.
Äitini valittaa yksinäisyyttään vaikka kaksi lasta asuu samassa kaupungissa, toinen ihan naapurissa. Veljet asuvat melkein naapurissa ja heitä tavataan viikoittain. Naapureita käy kahvilla vähän väliä. Jne. Silti hän on yksinäinen.
Jotkut ihmiset vain ovat yksinäisiä aina. Mikään ei tunnu riittävän. Ap on varmasti samaa lajia.
Jollei enää itse pääse käymään missään ja on vierailujen varassa, niin kyllä siinä on monta pitkää tuntia joka päivä yksin.
Mielestäni näin eläkkeellä ne tunnit eivät ole pitkiä. Päivä on kummasti äkkiä ohi enkä ole koskaan tuntenut yksinäisyyttä. Leskenä olen yli 25 v. jo. On niin paljon tekemistä vielä. Ajattelin 60 v. kun eläkkeelle rupesin, että muutan ulkomaille ja niin teinkin. En tuntenut ketään mutta nyt melkein 15 v. myöhemmin on asia aivan toisin. Ystäviä löytyi helpolla ja osasta tuli oikein hyviä ystäviä. Muutaman kerran olen ollut hieman sairaana, polvi reistasi ja toisella kertaa niska ja joku flunssakin tuli vuosien aikana. Eipä tarvinnut pyytää apua keneltäkään kun tupa tuli täyteen auttajia itsestään. Kävivät kaupassa, toivat ruokaa, siivosivat jne. Lapsia ei itsellä ole. En todellakaan tiedä mitä yksinäisyys edes on. Tänään aamulla perkailin kukkapenkkejä, siihen tuli naapuri joka auttoi heti. Olisi kiva saada olla joskus edes pari päivää ihan omissa oloissa, harvoin on mahdollista. Että näinkin voi viettää eläkepäiviä enkä pelkää tippaakaan vaikka hitaammaksi olen tullut hommissa kuin aiemmin. Mittarissa on kohta 75 v. Niin, kielen opettelin pari vuotta ennenkuin muutin ulkomaille, muuten ei pärjäisi eikä saisi ystäviäkään jos puhe ei luista.
Muutit ulkomaille eläkepäiviksi ja olet jo 75-v.
Kuka hoitaa asiasi, jos joudut siellä pitkäaikaishoitoon?
Tiesitkö, että jo dementian alkuvaiheessa alkaa unohtua opitut kielet. Vain äidinkieli säilyy.
Missä maassa olet?
Lapset eivät todellakaan takaa 100% sitä, ettei vanhana olisi yksinäinen. On olemassa paljon yksinäisiä vanhuksia, joiden lapset eivät ns. ehdi käymään heidän luonaan juuri koskaan.
Ei kai se niin paljon haittaa, jos on hyväkuntoisena vanhuksena yksin.
Mutta se haittaa, jos kukaan lähiomainen ei ole auttamassa, jos sairastut. Siis mihin vaan.
Mieheni köyhä ja raakki täti sai ilmaista ja ylimääräistä apua kotihoidon yhdeltä hoitajalta tämän vapaa-aikana. Ilman sitä, olisi ollut todella vaikeaa.
Olen nähnyt terveitä vanhuksia vanhainkodeissa, syöpäsairaita kuolemassa sairaalassa ja vanhuksia hoitolaitoksissa. Näiden kokemusten myötä haluan itse kuolla nopeasti jos olisin joutumassa pitkäaikaishoitoon, ja ei elvytystä. Olen puhunut siitä perheelleni ja lapsilleni. Ja ottanut selvää tavoista järjestää asia itse (tätä en ole kertonut perheelleni).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On parempi elää lyhyt, mutta onnellinen elämä kuin pitkä ja oikein kurja elämä.
Parempi, että kuolema tulee täysin ennalta arvaamattomasti ja äkkiä, ettei siinä ehdi mitään tuntea kuin että kuolema on hidas ja tuskallinen, että siinä kidutaan kipujen kanssa vuosikausia.
Itseä pelottaa enemmän se, että täällä joutuukin elämään pidempään kuin sen noin 70 vuotta, mihin on toiveikkaana varautunut. Köyhänä sitten kurjissa oloissa, kun eläkkeitä ei maksetakaan, vaikka palkoista meni eläkemaksuja hirveet seteliniput. Kun hallitus vähäsen kikkaili leikkauksien kanssa säästääkseen miljardeja, mitkä jakeli pitkin maailmaa. 20 vuotta eteenpäin, niin silloin täällä ei ole välttämättä ollut enää aikoihin minkäänlaista sosiaaliturvaakaan. Tästä on jo merkit ilmassa.
Kunpa yksinäisyys olisikin ainut, mistä tulee vanhuus jota tarvitsee jo nuorena pelätä.
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät todellakaan takaa 100% sitä, ettei vanhana olisi yksinäinen. On olemassa paljon yksinäisiä vanhuksia, joiden lapset eivät ns. ehdi käymään heidän luonaan juuri koskaan.
Joidenkin lapsi/lapset kuolevat ennen heitä. Jotkut etääntyvät, mikä voi tuottaa enemmän surua, kuin se ettei lapsia ole. Tai sitten ei tuota. Mitä vaan voi käydä, omien vaiheiden jälkeen ymmärtänyt, että hallinnantunne on parhaimmillaan vain illuusio. Moni asia elämässä mietityttää tai pelottaa, silti elämä on otettava vastaan ja pettymyksiä, jos ilojakin on todennäköisesti luvassa.
Enemmän lastenhakinnassa on aikanaan mietityttänyt, millaiset eväät heille olisi voinut tarjota, ei omat halut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni lapsi välittää vanhemmistaan ? En näe olevani enempi yksin kuin minun tuttavat joilla lapsia.
Ei. Tykkään olla yksin. Olen ainoa lapsi ja tottumut olemaan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Törkeää olisi ajatella että lapsistani tulee joku hoitajani tai turva... Toinen tyttäristäni lähti just Australiaan ja sinne varmasti jääkin. Hyvä hänellä että elää elämäänsä.
Miten tässä ketjussa on kaikkien aikuiset lapset lähteneet juuri Australiaan? Aikamoinen sattuma!
Ei pelota, ihan kuin lapset olisivat ainoita läheisiä ihmisiä vanhoille.
Mutta Suomen paskat vanhainkodit ja muu vanhustenhoito pelottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen varmaan tekemään itsemurhan joskus 50-vuotiaana, kun alkaa tuntua siltä että tämä maailma oli tässä. Ei tarvitse miettiä sitä vanhuutta sitten
En ole koskaan seurustellut, en ole koskaan käynyt treffeillä, en ole koskaan edes halannut naista ja työn ulkopuolella kontaktini vastakkaiseen sukupuoleen on laskettavissa kahden käden sormilla.
En juurikaan käy yöelämässä enkä baareissa. Viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut baarissa ehkä 3 kertaa.
Olen pääosin keskittynyt töihin ja harrastuksiin. Harrastukset tehdään pääosin yksin.
En vain tiedä mitä pitäisi sanoa tai tehdä jossain naisten iskemisessä.
Työuralla olen onneksi ihan suht hyvin menestynyt. Kaksi amk-inssin tutkintoa, dippainssin tutkinto työn alla, vakituinen virka valtion virkamiehenä ja oman firman pyörittäminen sivutyönä.
Luonnollisesti ihan kuka tahansa ei kelpaa. Ihailen usein älykkäitä, kouluttautuneita naisia. Toki ihailuni tapahtuu vaivihkaa ja sivummalta.
M38
Mielenkiintoinen tuo näkemys että elämä on nähty ja alamäki alkaa 50-vuotiaana. Vietin juuri viisikymppisiäni ja musta tuntuu että paras vaihe elämässäni on vasta alkanut.
Naiset alkavat olla pyyleviä, vastenmielisiä ja rumia. Kuka heidän kanssaan seksiä haluaisi?
M38
Onpas hassua että vielä keski-ikäisenä täysin kokematon mies katsoo voivansa arvostella naisten haluttavuutta. Ethän sinä seksistä ymmärrä yhtään mitään eikä sinulla ole seksiviettiä.
Siellä taitaa olal vanhus, joka ei laisinkaan ymmärrä nykypäivää ja nykymaailmaa.
Mitä sitten olisi pitänyt tehdä, ettei olisi kokematon keski-ikäinen mies? Tanssia soidintanssia, harrastaa jotain kukkotappeluita vai mitä? Kuten kirjoitin, ahdistun baareista ja yöelämästä. Ne baarit ja yöelämä kun tuntuu olevan monella boomerilla se juttu, että kaikkien muidenkin pitäisi niitä harrastaa.
M38
Vierailija kirjoitti:
Ei pelota, ihan kuin lapset olisivat ainoita läheisiä ihmisiä vanhoille.
Mutta Suomen paskat vanhainkodit ja muu vanhustenhoito pelottaa.
Lapset on oikeasti ainoita läheisiä ihmisiä vanhukselle, jos vanhus elää erittäin vanhaksi tai dementoituu.
Tämä vaan on tosiasia.
Kaverini äiti esim. Oli ollut opettaja ja ystäväpiiri oli laaja (kuten opettajilla usein on) Sairastui dementiaan. Ei sitä kukaan muu käynyt katsomassa palvelutalossa kuin oma tytär ja poikakin joskus.
Hautajaisiin tuli vain lapset ja yksi serkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää olisi ajatella että lapsistani tulee joku hoitajani tai turva... Toinen tyttäristäni lähti just Australiaan ja sinne varmasti jääkin. Hyvä hänellä että elää elämäänsä.
Miten tässä ketjussa on kaikkien aikuiset lapset lähteneet juuri Australiaan? Aikamoinen sattuma!
Olen eri, mutta ainakin 2 serkkuani eri haaroista asuu australiassa.
Ehkä se vaan vetää suomalaisia yliopistokoulutettuja.
Noproblem kirjoitti:
Ei. Tykkään olla yksin. Olen ainoa lapsi ja tottumut olemaan yksin.
Olen ainoa. En tykkää olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
VaahtoVasara kirjoitti:
Ei pelota, päinvastoin. On tekemisen ja menemisen vapaus, kun ei tarvi tiedottaa eikä lupia kysellä.
Mitä sä sillä menemisen ja tekemisen vapaudella teet siinä vaiheessa kun et selviydy omin avuin edes lähikauppaan? Tää on ihan uskomaton tää joidenkin uskomus että he eivät tule koskaan vanhenemaan.
No en minä halua lapsia, haluan nauttia elämästäni, ja minulle nautinnolliseen elämään ei kuulu lasten synnyttäminen. Jos minulla elämässäni vaikka viimeiset 2-5 vuotta ovat sitten vaikeita kun kukaan ei käy minulle kaupassa, niin sitten se on niin. Olen saanut siihen mennessä toivottavasti nauttia terveenä jonkun 80-90 vuotta. Kyllä ymmärrän että vanhenen. Ymmärrän myös että voin vaikka huomenna jäädä auton alle ja vammautua niin että en pysty itsestäni huolehtimaan. Se olisi suuri shokki ja todella kamala kohtalo. En kuitenkaan elä elämääni peläten. Vastoinkäymisiin on sitten vaan sopeuduttava ajan kanssa, ei sille oikein muuta voi.
Huh, nyt on kyllä aika harhaista tekstiä. Minkähän ikäinen olet, etkö ole esimerkiksi omista vanhemmistasi jo huomannut, että vaivoja alkaa tulla useimmille jo viimeistään viisikymppisenä? Esimerkiksi pelkästään syöpään sairastuu elämänsä aikana noin 37 prosenttia väestöstä, ja riski nousee huimaa vauhtia juuri viidenkympin jälkeen. Siihen mennessä myös aika isolla prosentilla on jo jokin sairaus. Melkein puolet pelkästään työikäisten kuolemista aiheuttaa sydänsairaudet.
Itse olen vasta 40, ja ei kyllä ihan heti tule mieleen samanikäistä kaveria, kuka olisi täysin terve. Noin 8/10 ikäisilläni on jo joko lihas ja nivelvaivojen lisäksi kilpirauhassairauksia, naisten sairauksia, diabetesta, reumaa, keliakiaa, ruuansulatusongelmia, ummetusta, ihosairauksia, neurologisia vaivoja, vatsahaavoja, unettomuutta, apneaa, astmaa, refluksia ja migreeniä, ja toki mielenterveysongelmia. Suurimmalla osalla ihan hyvät, terveelliset elämäntavat. Omien vanhempien ikäisillä (+65v) edellä mainittujen lisäksi verenpainetta ja muita sydänvaivoja, tyriä, kasvaimia/syöpiä, virtsaamisvaikeuksia, keuhkosairauksia ja tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja.
Tää osui silleen hauskasti että olen myös 40 ja kuvaus sopii sekä minun että vanhempieni osalta. Itselläni on todettu n. neljän vuoden sisään refluksirauti, palleatyrä, migreeni, polvi- ja selkävaivoja, lasiaisen irtauma, ihosairaus ja unihäiriö, vanhempani puolestaan ovat jo kuusikymppisinä monisairaita ja todella vaivaisia. Eikä mitenkään erityisen epäterveelliset elintavat kenelläkään. Kukaan ei tupakoi eikä ryyppää ja liikuntaakin harrastetaan. Nuoriso ei tajua, miten vääjäämättömästi se omakin keho alkaa sanoa sopimusta irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pelota yksinäinen vanhuus, ja lapsellisilla se on todennäköisesti aivan yhtä yksinäinen kuin lapsettomillakin. Lapset saattavat muuttaa kauas vanhemmastaan, jopa ulkomaille, tai välit mennä poikki muusta syystä. Kuolemakin voi korjata lapsen ennen vanhempaansa. Viimeisinä vuosina vanhempi ei välttämättä tunnista tai edes muista lapsiaan ja kuolinvuoteellakin vieressä on yleensä hoitaja, ei oma lapsi. Kaikenlaista on nähty niiden 8 vuoden aikana kun tein kolmivuorotyötä hoitajana vanhusten parissa.
Äitini valittaa yksinäisyyttään vaikka kaksi lasta asuu samassa kaupungissa, toinen ihan naapurissa. Veljet asuvat melkein naapurissa ja heitä tavataan viikoittain. Naapureita käy kahvilla vähän väliä. Jne. Silti hän on yksinäinen.
Jotkut ihmiset vain ovat yksinäisiä aina. Mikään ei tunnu riittävän. Ap on varmasti samaa lajia.
Jollei enää itse pääse käymään missään ja on vierailujen varassa, niin kyllä siinä on monta pitkää tuntia joka päivä yksin.
Mielestäni näin eläkkeellä ne tunnit eivät ole pitkiä. Päivä on kummasti äkkiä ohi enkä ole koskaan tuntenut yksinäisyyttä. Leskenä olen yli 25 v. jo. On niin paljon tekemistä vielä. Ajattelin 60 v. kun eläkkeelle rupesin, että muutan ulkomaille ja niin teinkin. En tuntenut ketään mutta nyt melkein 15 v. myöhemmin on asia aivan toisin. Ystäviä löytyi helpolla ja osasta tuli oikein hyviä ystäviä. Muutaman kerran olen ollut hieman sairaana, polvi reistasi ja toisella kertaa niska ja joku flunssakin tuli vuosien aikana. Eipä tarvinnut pyytää apua keneltäkään kun tupa tuli täyteen auttajia itsestään. Kävivät kaupassa, toivat ruokaa, siivosivat jne. Lapsia ei itsellä ole. En todellakaan tiedä mitä yksinäisyys edes on. Tänään aamulla perkailin kukkapenkkejä, siihen tuli naapuri joka auttoi heti. Olisi kiva saada olla joskus edes pari päivää ihan omissa oloissa, harvoin on mahdollista. Että näinkin voi viettää eläkepäiviä enkä pelkää tippaakaan vaikka hitaammaksi olen tullut hommissa kuin aiemmin. Mittarissa on kohta 75 v. Niin, kielen opettelin pari vuotta ennenkuin muutin ulkomaille, muuten ei pärjäisi eikä saisi ystäviäkään jos puhe ei luista.
Muutit ulkomaille eläkepäiviksi ja olet jo 75-v.
Kuka hoitaa asiasi, jos joudut siellä pitkäaikaishoitoon?
Tiesitkö, että jo dementian alkuvaiheessa alkaa unohtua opitut kielet. Vain äidinkieli säilyy.
Missä maassa olet?
Millainen pitkäaikaishoito on mielessäsi? Minun äidinkieleni ei olekaan suomi, enkä ole unohtanut muitakaan kieliä. Niille on joka päivä käyttöä kun on erikielisiä ystäviä. Minulla on erityinen hoitovakuutus yksityisessä saksalaisessa sairaskassassani josta sitten tulee hoitajalle rahaa eli palkkaa työstään jos sairastan kotonani, summa on tällä hetkellä 720 e kk hoitajalle suoraan sieltä sairaskassasta. Jos tarvitsen kokopäivähoitoa niin maksan sitten itse lisäpalkkaa. Eläkkeeni riittää siihenkin. Lisäksi asun velattomassa talossa ja paras ystäväni on 55 v. täkäläinen juristi. Järkyttävää olisi, jos olisi lapsia jotka rupeaisivat ikäistäni käskyttämään muuttamaan omasta kodista jonnekin kerrostaloläävään. Ihana anoppini sanoi aikoinaan, ettei vanhoja juuria voi siirtää enää mihinkään ne näivettyvät. Hänkin sai asua omassa talossaan loppuun 90 v. asti kotonaan. Itse en syö mitään lääkkeitä paitsi joskus saatan ottaa aspiriinin jos päänsärky ei tokene parissa tunnissa. Välimerellä elelen.
Vierailija kirjoitti:
Huh, nyt on kyllä aika harhaista tekstiä. Minkähän ikäinen olet, etkö ole esimerkiksi omista vanhemmistasi jo huomannut, että vaivoja alkaa tulla useimmille jo viimeistään viisikymppisenä? Esimerkiksi pelkästään syöpään sairastuu elämänsä aikana noin 37 prosenttia väestöstä, ja riski nousee huimaa vauhtia juuri viidenkympin jälkeen. Siihen mennessä myös aika isolla prosentilla on jo jokin sairaus. Melkein puolet pelkästään työikäisten kuolemista aiheuttaa sydänsairaudet.
Itse olen vasta 40, ja ei kyllä ihan heti tule mieleen samanikäistä kaveria, kuka olisi täysin terve. Noin 8/10 ikäisilläni on jo joko lihas ja nivelvaivojen lisäksi kilpirauhassairauksia, naisten sairauksia, diabetesta, reumaa, keliakiaa, ruuansulatusongelmia, ummetusta, ihosairauksia, neurologisia vaivoja, vatsahaavoja, unettomuutta, apneaa, astmaa, refluksia ja migreeniä, ja toki mielenterveysongelmia. Suurimmalla osalla ihan hyvät, terveelliset elämäntavat. Omien vanhempien ikäisillä (+65v) edellä mainittujen lisäksi verenpainetta ja muita sydänvaivoja, tyriä, kasvaimia/syöpiä, virtsaamisvaikeuksia, keuhkosairauksia ja tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja.
Omalle vanhemmalleni alkoi tulla elämää rajoittavia vaivoja vasta lähempänä kahdeksaakymppiä, toinen on samanikäinen ja porskuttaa lähes vaivattomana. Isovanhemmat elivät kotona yli 90-vuotiaiksi ja vasta viimeiset vuodet olivat vaikeampia. Muutenkin terve suku ja me kolme- ja nelikymppiset hyvässä kunnossa.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tulen varmaan tekemään itsemurhan joskus 50-vuotiaana, kun alkaa tuntua siltä että tämä maailma oli tässä. Ei tarvitse miettiä sitä vanhuutta sitten
En ole koskaan seurustellut, en ole koskaan käynyt treffeillä, en ole koskaan edes halannut naista ja työn ulkopuolella kontaktini vastakkaiseen sukupuoleen on laskettavissa kahden käden sormilla.
En juurikaan käy yöelämässä enkä baareissa. Viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut baarissa ehkä 3 kertaa.
Olen pääosin keskittynyt töihin ja harrastuksiin. Harrastukset tehdään pääosin yksin.
En vain tiedä mitä pitäisi sanoa tai tehdä jossain naisten iskemisessä.
Työuralla olen onneksi ihan suht hyvin menestynyt. Kaksi amk-inssin tutkintoa, dippainssin tutkinto työn alla, vakituinen virka valtion virkamiehenä ja oman firman pyörittäminen sivutyönä.
Luonnollisesti ihan kuka tahansa ei kelpaa. Ihailen usein älykkäitä, kouluttautuneita naisia. Toki ihailuni tapahtuu vaivihkaa ja sivummalta.
M38
Mielenkiintoinen tuo näkemys että elämä on nähty ja alamäki alkaa 50-vuotiaana. Vietin juuri viisikymppisiäni ja musta tuntuu että paras vaihe elämässäni on vasta alkanut.
Naiset alkavat olla pyyleviä, vastenmielisiä ja rumia. Kuka heidän kanssaan seksiä haluaisi?
M38
Onpas hassua että vielä keski-ikäisenä täysin kokematon mies katsoo voivansa arvostella naisten haluttavuutta. Ethän sinä seksistä ymmärrä yhtään mitään eikä sinulla ole seksiviettiä.
Siellä taitaa olal vanhus, joka ei laisinkaan ymmärrä nykypäivää ja nykymaailmaa.
Mitä sitten olisi pitänyt tehdä, ettei olisi kokematon keski-ikäinen mies? Tanssia soidintanssia, harrastaa jotain kukkotappeluita vai mitä? Kuten kirjoitin, ahdistun baareista ja yöelämästä. Ne baarit ja yöelämä kun tuntuu olevan monella boomerilla se juttu, että kaikkien muidenkin pitäisi niitä harrastaa.
M38
Sivusta, miehenä, kyllä sinun pitää myöntää itsellesi ne paikat ja tilanteet joista todennäköisimmin naisen löydät. Deittisovellukset, ulkotapahtumat, terassit, baarit ja yökerhot. Tuossa joitain.
Ei voi jäädä itsesääliin piehtaroimaan, ettet tykkää noista. On vain silti tehtävä parhaansa, vaikkei niin tykkäisikään. Jos siis haluaa saada jotain aikaan.
Kyllä se vain liikuntakyvyttömänä kummasti piristää, kun voi edes kotisohvalta nähdä maailmaa. Parempi kuin vain märehtiä, mihin kaikkeen ei kykene.