Pelottaako teitä muita lapsettomia lainkaan yksinäinen vanhuus?

Hah, kun olen vierestä katsonut miten tätini ja setäni ovat yrittäneet holhota mummojani ja ukkejani olen vielä tyytyväisempi omana lapsettomuuteeni.

Vanhoja he kyllä ovat mutta eivät täysin seniilejä. Silti heille puhutaan kuin idiooteille. Yritetään tunkea älypuhelimia, tabletteja tai muuttaa heitä lähemmäs kaupunkia vaikka isovanhemmillani ei ole kiinnostusta eikä tarvetta tähän!

Antaa heidän asua omassa kodissaan niin kauan kuin he pystyvät.

Törkeää olisi ajatella että lapsistani tulee joku hoitajani tai turva... Toinen tyttäristäni lähti just Australiaan ja sinne varmasti jääkin. Hyvä hänellä että elää elämäänsä.

Toivottavasti kenenkään ei tarvitsisi kärsiä yksinäisyydestä. Lapsellisten osalta voi olla niin, että ovat itse asiassa yksinäisempiä kuin lapsettomat, jotka ovat panostaneet laajemmin erilaisiin ihmissuhteisiin kuin lapsiperheeseen keskittyneet.

Toki sekä lapsettomia että lapsellisia on monenlaisia, jokaisen elämä on erilainen.

Hieman ohis, mutta omassa piirissäni yksinäisimmät ihmiset ovat juurikin lapsellisia. Itselläni on ollut sellainen harhaluulo, että esim lapsiperheet hengaavat paljon keskenään, mutta näinpä ei vissiin tänä päivänä olekaan.

Äitini on vähän yli seitsemänkymmentä.Hänen elämänsä "loppui" kun isäni kuoli 25-vuotta sitten.Isä oli toimeenpanija, organisaattori, perheen "pää".Nyt mennyt se 25 vuotta ja eläkettä äitini odotti ja mitä on tehnnyt eläkkeellä.Katsonut televisiota ja valittanut.Minä otin jotenkin vastuuta äidistäni isän kuoleman jälkeen ja toimin samoin kun isäni.Järjestin kaikkea kivaa tekemistä, hoidin, säädin ja touhusin.KUNNES hokasin ettei se nyt ehkä olekaan mun elämäni päätehtävä viihdyttää äitiäni vaan ehkäpä keskittyä omaan elänääni.Irtaantuminen hänestä oli kivinen tie.Nyt ymmärtää että olen tekemisissä vain OMAN jaksamiseni mukaan.Mikään määrä viihdyttämistä ei riittänyt hänelle, seuraneitina saisi olla 24/7 jos siihen alkaisi taas.Monia ongelmia myös hänellä, joita ei suostu hoidattamaan...Näin siis ollut se vuotta, isän kuoleman jälkeen.Mutta, itselle on irtaantuminen tehnyt hyvää.Ei voi vaan mennä koko elämäänsä miten joku muu sattuu haluamaan, oli se sitten oma äiti tai kuka hyvänsä :)

Ajatelkaa miten paljon teknologia on kehittynyt 20 vuoden päästä. Meillä on kaikilla päässä lasit joiden kanssa voidaan matkustaa minne vaan. Arvaa tuleeko tylsää?

Ei pelota, kun en voi kuitenkaan tietää varmuudella edes huomisesta. En yleensäkään pelkää asioita. Terveydenhuolloin tilanne voi mietityttää, mutta turha silläkään liikaa on päätään vaivata. Enemmän miettisin sitä, millaiseen maailmaan lapset syntyisivät. Maailmantilanteen epävarmuus ei kuitenkaan ole pääasiallisin syyni jättää tenavia tekemättä. En myöskään toivoisi, että mahdolliset lapset joutuisivat joustamaan minun takiani, jos tarvitsisin apua. Olen ollut läpi elämäni paljon yksin enkä pidä asiaa mitenkään vaikeana.

Ei pelota. Mutta se pelottaa jos joutuu muiden armoille. Kaikki me kuollaan kuitenkin yksin.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän naapurissa asuu n. 80v rouva. Mies kuoli vuosia sitten, heillä kolme lasta ja useampi lapsenlapsi. Käsittääkseni kaikki lapset asuvat 30-200 km säteellä.

Silloin kun lapsenlapset olivat pieniä, olivat hoidossa ja kävivät usein, ihan naapurille riesaksi asti. Jossakin vaiheessa joku teini asui myös heillä.

Nyt kun lapsenlapset aikuistuneet, harvemmin vierailuja, kun rouvan mukaan ovat kovin kiireisiä.

Hänellä käy kotihoito päivittäin ja me naapurit pidetään seuraa ja katsotaan vähän "perään", erityisesti jotka ovat nuorempia eläkeläisiä..Rouva hyvässä kunnossa ja ulkoilee päivittäin, asununeet kauan taloyhtiössä ja siksi tuntee kaikki. Herttainen ja hyväsydäminen mummo.

Joskus ollaan ihmetelty naapureiden kanssa, miksi lapset eivät käy tai auta, vaikka hoitaneet vuosia paljon lapsenlapsiaan, jopa monta kertaa viikossa.

Menoihin käyttää taksia ja jos tarvitsee apua, talohuolto tai naapurit auttavat. Maksaa mieluusti kaikesta.

Ja ap. todellisuudessa harvassa on ne lapset, jotka auttavat vanhempia, vaan se apu on itse hankittava ja ostettava. Tämä on omin silmin nähnyt.

Omilla vanhemmillakin on näitä tuttava-ja ystäväpiirissä vanhuksia, joita auttavat ja huolehtivat arjen askareissa, eikä suinkaan lapset auta.

En näe ongelmaa tuossa, että ostetaan palveluita. Kyllä niiden lasten kanssa voi silti olla paljon yhteyksissä, mutta ei se minusta mikään tseisarvo ole, että juuri heidän täytyy tulla tekemään siivoukset ja kuskaukset. Eikä se välttämättä työaikojen puitteissa olisi mahdollistakaan.

:D :D :D

Kylläpä nyt on taas ääni kellossa muuttunut! :D :D :D

Jatkuvasti jankutatte, että jos mummo ei hoida lapsenlapsia, ei lapset  ja lastenlapset sitten hoida mummoakaan.

Lainaamasi viestin isoäiti on hoitanut lastenlapsia liikaakin, ja siltikään lapset ja lastenlapset eivät hoida häntä eivätkä käy kylässä!

Minkähän takia lapsiperheille muuten ei käy ostettut lastenhoitajat yms. Mikä itseisarvo on siinä, että juuri mummon pitäisi aina hoitaa lastenlapsia?

No en voi tietää muiden motiiveista mutta totta hitossa se on minusta mukavampaa jos lapseni saa viettää aikaa mummonsa kanssa sen sijaan että heitä hoitaisi joku ventovieras lapsenlikka. Yllättävää, että joku edes kysyy tällaista.

Ihan samalla tavalla vanhuksille on mukavaa, jos lapset ja lastenlapset auttavat ja hoitavat heitä, eikä joku vieras.

MIKSI siis väität että "ei se minusta mikään itseisarvo ole, että juuri heidän täytyy tulla tekemään siivoukset ja kuskaukset."

Kyllä se on itseisarvo, että lapset ja lastenlapset auttavat ja hoitavat.

Me ihmiset ollaan tässäkin asiassa erilaisia. Mulle on paljon mukavampaa, jos meillä käy remonttia tekemässä amnattilaiset eikä puoli sukua. Siinä vaiheessa, kun en itse pysty tai viitsi siivota, hankin viikkosiivoojan. Aiemminkin olen käyttänyt taksia sen sijaan, että olisin soitellut sukulaisia läpi ja kysellyt  kyytimahdollisuutta. Nykyisin tosin soitan yhdelle tutulle taksikuskille, jos tarvitsen taksikyytiä. Erilaisia kotiinkuljetuspalveluita olen käyttänyt siitä lähtien, kun sellaisia on ollut olemassa. Siis jo ihan kasarilla esimerkiksi pesukoneen kuskaaminen bussissa tai edes taksin takakontissa ei olisi onnistunut. Mulla ei ole koskaan ollut autoa eikä ajokorttiakaan, joten jos jokin asia ei hoidu julkisilla eikä taksillakaan, sitten pitää tilata jokin kuljetuspalvelu. Ymmärrän sen, että jos koko ikänsä on tottunut kulkemaan omalla autolla paikasta toiseen ja jonain päivänä ei enää pystykään ajamaan, voi olla vaikea totutella julkisiin, taksiin ja kuljetuspalveluihin. Kummallakaan lapsistanikaan ei ole ajokorttia, joten en voisi muutenkaan pumnmailla kyytiä lapsiltani. 

Tosiaan. Luulen, että myös omat vanhempani ovat tyytyväisempiä siihen, että heillä käy oikea siivooja enkä esimerkiksi minä - minulla ja vanhemmilla on aika erilainen siisteyskäsitys, ja ammattilainen hoitaa nopeamminkin siivouksen. Joillain on nyt tässäkin ketjussa omituisia käsityksiä, että aina on paras vaihtoehto, kun sukulaiset tekevät mahdollisimman paljon. Monen kohdalla se nimenomaan olisi se epämieluisin ja huonoin vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti kenenkään ei tarvitsisi kärsiä yksinäisyydestä. Lapsellisten osalta voi olla niin, että ovat itse asiassa yksinäisempiä kuin lapsettomat, jotka ovat panostaneet laajemmin erilaisiin ihmissuhteisiin kuin lapsiperheeseen keskittyneet.

Toki sekä lapsettomia että lapsellisia on monenlaisia, jokaisen elämä on erilainen.

Hieman ohis, mutta omassa piirissäni yksinäisimmät ihmiset ovat juurikin lapsellisia. Itselläni on ollut sellainen harhaluulo, että esim lapsiperheet hengaavat paljon keskenään, mutta näinpä ei vissiin tänä päivänä olekaan.

Olen lapseton ja en koe itseäni yksinäiseksi koska minulla on hyvä parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Arvelen, että tulevaisuuden vanhukset pariutuvat vanhana melko innokkaasti. Jos on viettänyt vuosikymmenet sinkkuna, parisuhde varmasti houkuttaa vanhalla iällä. En usko että ikisinkku on sinkku myös iäkkäänä.

Tämän skenaarion toteutumista haittaa vaan se tosiasia, että mitä vanhemmasta ikäryhmästä puhutaan, sitä enemmän siellä on naisia yhtä miestä kohden, ja ne miehet ovat yleensä raihnaisempia kuin saman ikäiset naiset. Käytännössä entistä useamman eläkeläisnaisen pitäisi siis löytää tyttörakkauden ilot.

Ennen koronaa, kun vielä kävin etelänlomilla, niin kateellisena seurasin, miten siellä oli paljon ryhmiä, joissa oli koko suku mukana. Siis lapset ja isovanhemmat. Ihanaa.

Ei pelota.

Puolison siskon lapset ovat muuttaneet jo aikoja sitten pois Suomesta ja perustavat perheitään ulkomaille, eli vanhemmille tulee siitä huolimatta yksinäinen vanhuus, eivät pääse edes lapsenlapsia tapaamaan kovin usein. 

Sisareni isä on nyt vanhuksena yksin vaikka hänellä on tietojemme mukaan 5 lasta,  yksikään lapsista ei tahdo olla narsistisen roiston kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, edessä on yksinäinen vanhuus. Täytyy itse varmistaa ettei se ole liian pitkä.

Itse olen elintavoillani pyrkinyt varmistamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti kenenkään ei tarvitsisi kärsiä yksinäisyydestä. Lapsellisten osalta voi olla niin, että ovat itse asiassa yksinäisempiä kuin lapsettomat, jotka ovat panostaneet laajemmin erilaisiin ihmissuhteisiin kuin lapsiperheeseen keskittyneet.

Toki sekä lapsettomia että lapsellisia on monenlaisia, jokaisen elämä on erilainen.

Hieman ohis, mutta omassa piirissäni yksinäisimmät ihmiset ovat juurikin lapsellisia. Itselläni on ollut sellainen harhaluulo, että esim lapsiperheet hengaavat paljon keskenään, mutta näinpä ei vissiin tänä päivänä olekaan.

Olen lapseton ja en koe itseäni yksinäiseksi koska minulla on hyvä parisuhde.

Toki nyt noin, mutta entä vanhuksena.

Vierailija kirjoitti:

Ennen koronaa, kun vielä kävin etelänlomilla, niin kateellisena seurasin, miten siellä oli paljon ryhmiä, joissa oli koko suku mukana. Siis lapset ja isovanhemmat. Ihanaa.

Varmaan kuitenkin toimintakykyiset isovanhemmat. Tuskin sinne sänkypotilaita on raahattu mukaan. Ja aina eivät muuten iäkkäät isovanhemmat edes haluaisi lähteä samoihin lomakohteisiin kuin nuoremmat polvet. Omat vanhempani tykkäsivät matkustella nuorina ja perheellisinä ja vielä kahdestaankin vähän iäkkäämpinä, mutta 70+ ikäisinä ovat halunneet käydä vain kotimaan kohteissa, ja pääsääntöisesti haluavat vain olla mökillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti kenenkään ei tarvitsisi kärsiä yksinäisyydestä. Lapsellisten osalta voi olla niin, että ovat itse asiassa yksinäisempiä kuin lapsettomat, jotka ovat panostaneet laajemmin erilaisiin ihmissuhteisiin kuin lapsiperheeseen keskittyneet.

Toki sekä lapsettomia että lapsellisia on monenlaisia, jokaisen elämä on erilainen.

Hieman ohis, mutta omassa piirissäni yksinäisimmät ihmiset ovat juurikin lapsellisia. Itselläni on ollut sellainen harhaluulo, että esim lapsiperheet hengaavat paljon keskenään, mutta näinpä ei vissiin tänä päivänä olekaan.

Olen lapseton ja en koe itseäni yksinäiseksi koska minulla on hyvä parisuhde.

Toki nyt noin, mutta entä vanhuksena.

Parisuhteessa pitää ottaa se riski että jossain vaiheessa sitä jää sitten yksin tai kumppani jää yksin. En kyllä luopuisi tästä rakkaudesta sellaisen pelon takia. Nautin niin kauan kun voin. Lapsia emme ole halunneet... Jos olisi lapsia en haluaisi heistä itselleni hoitajaa. Vaan että he eläisivät elämäänsä täysillä.

Periaatteessa olisi kiva, jos olisi lapsiperhe ja näin, mutta kun käytännössä naisena se tarkoittaa sitä, että olet piikomassa muiden elämää loppuelämäsi ja muut (mies ja lapset) nauttii sinun uhrauksista.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa miten paljon teknologia on kehittynyt 20 vuoden päästä. Meillä on kaikilla päässä lasit joiden kanssa voidaan matkustaa minne vaan. Arvaa tuleeko tylsää?

TV keksittiin ajat sitten... Eipä niitä laseja jaksa tuijottaa yhtään sen enempää. Eikä se mitään matkustusta ole vaan kaikki on feikkiä.

Ei pelota. Se ajatus sen sijaan pelottaa, että tuhlaisin parhaat vuoteni lapsen kasvattamiseen, mikä ei kiinnosta yhtään. Mahdollisesti loppuelämän, jos sattuisi lapsi, jolla erityistarpeita. Omat yksinäisyyden tunteeni osaan käsitellä itse. Sairas ajatus, että sysäisin niistä vastuun toisten harteille.

Ei sinänsä pelota, jotenkin kyllä harmittelen kun otin niin paljon minua vahemman miehen että todnäk hän kuolee vähintään 10-15 vuotta ennen minua. Kaipaus on varmaankin sitten kova kun ollaan oltu yksissä kolme vuosikymmentä ja ylikin.

Sitten mietin joskus sitä että kun kämpässä on kaksi kerrosta ja jos tulee liikuntavaikeuksia niin tästä täytyy sitten varmaankin lähteä kerrostaloon ellei rapuissa enää pärjää. En tykkää ajatuksesta lainkaan.

Kotisairaanhoito on täälläpäin niin rempallaan, että toivon pärjääväni ilman sitä. Mutta jos ei, niin täytyy sitten jollakin lailla hoitaa itsensä hautaan.