Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä miksi lapsia tehdään väkisin pienellä ikäerolla
21.07.2023 |
Jokainen, jolla on pieniä lapsia max 2v ikäerolla, tuntuu olevan väsynyt hermoraunio. Ymmärrän jos ikä alkaa tulla vastaan ja siksi pakko tehdä, mutta suurin osa tekee lapset siinä iässä, että hyvin ehtii isommallakin ikäerolla.
Joten miksi pitää tehdä se 2v ikäero? Pienen ikäeron sisarukset tappelevat todennäköisemmin keskenään, se on äidin keholle raskasta olla "yhtenään raskaana", pikkulapsiaika on yhtä helvettiä kun on niin pieniä ja ehkä nukkuvatkin huonosti, äidin urakehitys tyssää pitkäksi pätkäksi ja samalla eläkekertymä pienenee.
Eli miksi?
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen voi vaikuttaa paljonkin tappeleeko lapset keskenään. Ei sitä pidä katsoa vaan vierestä kun sisarukset nahistelee. Siihen puututaan. Ei kavereitakaan voi purra, haukkua kak*apääksi tai painia mustelmille, miksi perheissä tälle käännetään selkä? Tuolla nuo meidän alle 2 vuoden ikäerolla syntyneet esiteinit on nytkin puuhailemassa yhdessä. Lomat ja mökkeilyt on menneet mukavasti kun on leikkiseuraa ja arki pyörii nätisti kun aikuisen ei tarvitse olla non-stop viihdetoimisto. Oma kokemus on ollut, että siinä melkein samassa meni, vaipat vaihtui sarjassa, syöttötuolit myytiin pois samaan aikaan jne. Pikkulapsiaika oli ihanaa ja lyhyt ikäero mahdollisti pidemmän ajan hoitaa kotona, meni osittain päällekkäin ja oli siten taloudellisesti mahdollista.
Miten musta tuntuu ettei ihan kauheasti voi? Jos luonteet on semmoset että jatkuvaa tappelua tulee niin ei kukaan vanhempi voi ennaltaehkäistä sitä, minun lapset ei tappele mutta en pidä sitä omana ansionani tai no toki sen verran että kaikki saavat huomiota ja rakkautta yms perus, mutta nää riidat on tempperamentista kiinni.
Minun oma isosisko on edelleen minulle kateellinen vaikka mistä yli 30-vuotiaana, kaikki tää hänen pään sisällä, saatiin ihan saman verran kaikkea lapsena mutta hän silti kokee että mä sain enemmän koska olen nuorempi, kateus jatkuu mm koulutuksestani jne
Miten niin vain hänen päänsä sisällä? Jos todellakin olette eri ikäisiä ja olette täsmälleen samat asiat saaneet samaan aikaan niin onhan se ollut epäreilua sille vanhemmalle lapselle. Minun äitini oli sitä mieltä, että hän on tasavertainen, kun esikoisena sain saman verran viikkorahaa kuin kolme ja kuusi vuotta nuoremmat sisarukseni. Lisäksi mielestäni ei ollut reilua, että jouduin todella nuorena kesätöihin ja kulkemaan itse ilmaisiin harrastuksiin, kun toisiksi nuorimmalle sisarukselle maksettiin jalkapallo ja kummasti hänellä riitti mopoon bensaa ilman kesätöitä. Nuorimman sisaruksen kotitöistä tai viikkorahoista en tiedä mitään, koska muutin pois kotoa hänen ollessaan alakouluikäinen.
Sinun perheestäsi en tiedä, mutta meillä ainakin vanhempien taloudellinen tilanne loi tavallaan epäreilun asetelman. Kun minä olin esim teini, vanhemmillani oli tiukkaa, ei heillä ollut mahdollisuutta hankkia minulle kalliita harrastuksia, mopokorttia tai mopoa. Sitten taas kun 6 ja 8 vuotta nuoremmat sisarukseni olivat teinejä, heillä oli lainat maksettu ja olivat saaneet ihan kohtuullisen perinnön. Toki silloin oli sitten varaa paljon enempään.
Tämä on yhtä aikaa arjen realismia, ei voi mitään, ja toisaalta epäreilu kokemus. Mutta vaikea siitä on vanhempia lähteä syyttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että pääsee nopeammin takaisin työelämään ja saa asuntolainan maksettua.
Itse halusin 2 vuoden ikäeron jotta lapsilla olisi seuraa toisistaan. Mutta olen samaa mieltä siinä että pitää tietää että jaksaa eikä laskea päivähoidon varaan. En ymmärrä sitä että isompi lykätään hoitoon tai jatkaa siellä kun vauva syntyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsillani on kolmen vuoden ikäero ja sekin on liian vähän. Aivan jatkuvaa tappelua ollut viimeiset seitsemän vuotta. Jälkiviisaana pitäisin ikäeron yli viidessä vuodessa.
Oletko varma? Mulla kokemus että mitä pienempi ikäero sitä vähemmän tappelua. 5-7 v ikäero taas pahin. Tämänkin otannalla, en toki koko maailman perheitä tunne 😀
Mun ensimmäisellä ja toisella on 7 vuoden ikäero. Heistä ei ole tullut toisilleen mitenkään läheiset, asuvatkin nyt aikuisina kaukana toisistaan. Toisen ja kolmannen ikäero oli noin vuosi. Olivat pieninä erottamattomat, sisko ja sen veli. Miten heidän välinsä olisi kehittynyt, taivas tietää, veikka on jo seuraavassa ulottuvuudessa.
Miksi muuten erityislapset jälkeen suositellaan tekemään vielä *terve* lapsi?
Sukulaisperheellä on nyt sitten tehtynä se kolmas lapsi ja yksi lapsista siis sairastaa periytyvää sairautta ja on pyörätuolissa.
Ihania lapsia kaikki.
Mutta heidän arkensa on järkyttävää. Kotityöt on jakautunut enemmän isän vastuulle. Talon remontti, lasten kuljetukset, ruoka yms.
Taloa on remontoitu opiskelun, lasten, työnteon lisäksi jo 10 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen voi vaikuttaa paljonkin tappeleeko lapset keskenään. Ei sitä pidä katsoa vaan vierestä kun sisarukset nahistelee. Siihen puututaan. Ei kavereitakaan voi purra, haukkua kak*apääksi tai painia mustelmille, miksi perheissä tälle käännetään selkä? Tuolla nuo meidän alle 2 vuoden ikäerolla syntyneet esiteinit on nytkin puuhailemassa yhdessä. Lomat ja mökkeilyt on menneet mukavasti kun on leikkiseuraa ja arki pyörii nätisti kun aikuisen ei tarvitse olla non-stop viihdetoimisto. Oma kokemus on ollut, että siinä melkein samassa meni, vaipat vaihtui sarjassa, syöttötuolit myytiin pois samaan aikaan jne. Pikkulapsiaika oli ihanaa ja lyhyt ikäero mahdollisti pidemmän ajan hoitaa kotona, meni osittain päällekkäin ja oli siten taloudellisesti mahdollista.
Miten musta tuntuu ettei ihan kauheasti voi? Jos luonteet on semmoset että jatkuvaa tappelua tulee niin ei kukaan vanhempi voi ennaltaehkäistä sitä, minun lapset ei tappele mutta en pidä sitä omana ansionani tai no toki sen verran että kaikki saavat huomiota ja rakkautta yms perus, mutta nää riidat on tempperamentista kiinni.
Minun oma isosisko on edelleen minulle kateellinen vaikka mistä yli 30-vuotiaana, kaikki tää hänen pään sisällä, saatiin ihan saman verran kaikkea lapsena mutta hän silti kokee että mä sain enemmän koska olen nuorempi, kateus jatkuu mm koulutuksestani jne
Miten niin vain hänen päänsä sisällä? Jos todellakin olette eri ikäisiä ja olette täsmälleen samat asiat saaneet samaan aikaan niin onhan se ollut epäreilua sille vanhemmalle lapselle. Minun äitini oli sitä mieltä, että hän on tasavertainen, kun esikoisena sain saman verran viikkorahaa kuin kolme ja kuusi vuotta nuoremmat sisarukseni. Lisäksi mielestäni ei ollut reilua, että jouduin todella nuorena kesätöihin ja kulkemaan itse ilmaisiin harrastuksiin, kun toisiksi nuorimmalle sisarukselle maksettiin jalkapallo ja kummasti hänellä riitti mopoon bensaa ilman kesätöitä. Nuorimman sisaruksen kotitöistä tai viikkorahoista en tiedä mitään, koska muutin pois kotoa hänen ollessaan alakouluikäinen.
Sinun perheestäsi en tiedä, mutta meillä ainakin vanhempien taloudellinen tilanne loi tavallaan epäreilun asetelman. Kun minä olin esim teini, vanhemmillani oli tiukkaa, ei heillä ollut mahdollisuutta hankkia minulle kalliita harrastuksia, mopokorttia tai mopoa. Sitten taas kun 6 ja 8 vuotta nuoremmat sisarukseni olivat teinejä, heillä oli lainat maksettu ja olivat saaneet ihan kohtuullisen perinnön. Toki silloin oli sitten varaa paljon enempään.
Tämä on yhtä aikaa arjen realismia, ei voi mitään, ja toisaalta epäreilu kokemus. Mutta vaikea siitä on vanhempia lähteä syyttämään.
Tiedän myös perheitä joilla nuorempien sisarusten elämä on ollut taloudellisesti parempaa kuin vanhempien. Ovat päässeet matkustelemaan yms. ja harrastamaan.
Itselläni ei ole lapsia mutta minulla on kaksi sisarusta. Veljeni on neljä vuotta nuorempi ja siskoni yhdeksän vuotta nuorempi kuin minä. Tästä huolimatta leikimme yhdessä lapsina (no olin teini kun siskoni oli lapsi mutta leikin hänen kanssaan silti). Meillä on aina ollut vähintään kohtalaisen hyvät välit ja on nyt aikuisinakin.
Sitten se kääntöpuoli: vanhempani käyttivät minua ilmaisena lastenvahtina jo alle kuusivuotiaasta. Toisaalta uskon, että näin olisi voinut käydä jo nuorempana jos ikäerot olisivat olleet pienempiä. Koska olen elänyt jossain määrin auktoriteettiasemassa sisaruksiini nähden, emme ole olleet kekenämme tasavertaisia eikä minulla ole ollut ns. huoletonta lapsuutta tai varsinaista kaveria heistä, heillä on ollut molemmat. Tämä näkyy vielä nykyäänkin.
Lähinnä kai haluan sanoa, että paitsi ikäero ja varsinkin lasten omat temperamentit, myös vanhempien kasvatustapa ja lapsilleen osoittamat roolit vaikuttavat sisarussuhteisiin ja lasten kokemukseen itsestään ja omasta elämästään. Koska kokonaisuus on monimutkainen, lyhyet ikäerot voivat toimia tai olla toimimatta samoin kuin pitkät ikäerot voivat toimia tai olla toimimatta. Hyviä ja huonoja puolia on kaikissa valinnoissa ja lopputulos on osittain sattuman kauppaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi muuten erityislapset jälkeen suositellaan tekemään vielä *terve* lapsi?
Sukulaisperheellä on nyt sitten tehtynä se kolmas lapsi ja yksi lapsista siis sairastaa periytyvää sairautta ja on pyörätuolissa.
Ihania lapsia kaikki.
Mutta heidän arkensa on järkyttävää. Kotityöt on jakautunut enemmän isän vastuulle. Talon remontti, lasten kuljetukset, ruoka yms.
Taloa on remontoitu opiskelun, lasten, työnteon lisäksi jo 10 vuotta.
Talon remontointia ei ihan voi verrata lapsiin. Talon voi myydä vaikka heti huomenna, jos on liian rankkaa. Ilmeisesti sukulaisillasi ei ole.
Itse koen hyväksi ikäeroksi noin kolme vuotta. Toki joka perheen tilanne on yksilöllinen, eikä lasten saaminen ole itsestäänselvää. Sisarusten riitely on lähes varmaa, oli ikäero mikä hyvänsä.
Itsellä on kaksi lasta 2.5 vuoden ikäerolla. Alkuun oli aika raskasta, en halua kuvittellakaan kuinka raskasta olisi ollut alle 2 vuoden ikäerolla. Nykyään lapsista on paljon seuraa toisilleen, vaikka välillä tietty tappelevatkin. 4-vuotiaan leikit on taas aika erilaiset kuin vauvalla ja ikäero tuntuu liian isolta. En itsekään lapsena viihtynyt reilusti itseäni vanhempien parissa.
Ainoana lapsena pidän pääasiana sitä, että on sisaruksia. Itse koin ainoan lapsen roolin todella yksinäiseksi, eivätkä vanhemmat tai kaverit koskaan korvanneet sisarusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsillani on kolmen vuoden ikäero ja sekin on liian vähän. Aivan jatkuvaa tappelua ollut viimeiset seitsemän vuotta. Jälkiviisaana pitäisin ikäeron yli viidessä vuodessa.
Oletko varma? Mulla kokemus että mitä pienempi ikäero sitä vähemmän tappelua. 5-7 v ikäero taas pahin. Tämänkin otannalla, en toki koko maailman perheitä tunne 😀
Mun ensimmäisellä ja toisella on 7 vuoden ikäero. Heistä ei ole tullut toisilleen mitenkään läheiset, asuvatkin nyt aikuisina kaukana toisistaan. Toisen ja kolmannen ikäero oli noin vuosi. Olivat pieninä erottamattomat, sisko ja sen veli. Miten heidän välinsä olisi kehittynyt, taivas tietää, veikka on jo seuraavassa ulottuvuudessa.
Sisarusten kaukana toisistaan asuminen ei kyllä kerro väleistä mitään. Minä asun tuhansien kilometrien päästä sisaruksistani mutta varsinkin melkein vuosikymmenen nuorempi siskoni on paljon yhteyksissä kanssani ja olemme läheisiä. Toisaalta tunnen samalla paikkakunnalla asuvia sisaruksia, jotka eivät jossain vaiheessa olleet vuosiin edes puheväleissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen voi vaikuttaa paljonkin tappeleeko lapset keskenään. Ei sitä pidä katsoa vaan vierestä kun sisarukset nahistelee. Siihen puututaan. Ei kavereitakaan voi purra, haukkua kak*apääksi tai painia mustelmille, miksi perheissä tälle käännetään selkä? Tuolla nuo meidän alle 2 vuoden ikäerolla syntyneet esiteinit on nytkin puuhailemassa yhdessä. Lomat ja mökkeilyt on menneet mukavasti kun on leikkiseuraa ja arki pyörii nätisti kun aikuisen ei tarvitse olla non-stop viihdetoimisto. Oma kokemus on ollut, että siinä melkein samassa meni, vaipat vaihtui sarjassa, syöttötuolit myytiin pois samaan aikaan jne. Pikkulapsiaika oli ihanaa ja lyhyt ikäero mahdollisti pidemmän ajan hoitaa kotona, meni osittain päällekkäin ja oli siten taloudellisesti mahdollista.
Miten musta tuntuu ettei ihan kauheasti voi? Jos luonteet on semmoset että jatkuvaa tappelua tulee niin ei kukaan vanhempi voi ennaltaehkäistä sitä, minun lapset ei tappele mutta en pidä sitä omana ansionani tai no toki sen verran että kaikki saavat huomiota ja rakkautta yms perus, mutta nää riidat on tempperamentista kiinni.
Minun oma isosisko on edelleen minulle kateellinen vaikka mistä yli 30-vuotiaana, kaikki tää hänen pään sisällä, saatiin ihan saman verran kaikkea lapsena mutta hän silti kokee että mä sain enemmän koska olen nuorempi, kateus jatkuu mm koulutuksestani jne
Miten niin vain hänen päänsä sisällä? Jos todellakin olette eri ikäisiä ja olette täsmälleen samat asiat saaneet samaan aikaan niin onhan se ollut epäreilua sille vanhemmalle lapselle. Minun äitini oli sitä mieltä, että hän on tasavertainen, kun esikoisena sain saman verran viikkorahaa kuin kolme ja kuusi vuotta nuoremmat sisarukseni. Lisäksi mielestäni ei ollut reilua, että jouduin todella nuorena kesätöihin ja kulkemaan itse ilmaisiin harrastuksiin, kun toisiksi nuorimmalle sisarukselle maksettiin jalkapallo ja kummasti hänellä riitti mopoon bensaa ilman kesätöitä. Nuorimman sisaruksen kotitöistä tai viikkorahoista en tiedä mitään, koska muutin pois kotoa hänen ollessaan alakouluikäinen.
Sinun perheestäsi en tiedä, mutta meillä ainakin vanhempien taloudellinen tilanne loi tavallaan epäreilun asetelman. Kun minä olin esim teini, vanhemmillani oli tiukkaa, ei heillä ollut mahdollisuutta hankkia minulle kalliita harrastuksia, mopokorttia tai mopoa. Sitten taas kun 6 ja 8 vuotta nuoremmat sisarukseni olivat teinejä, heillä oli lainat maksettu ja olivat saaneet ihan kohtuullisen perinnön. Toki silloin oli sitten varaa paljon enempään.
Tämä on yhtä aikaa arjen realismia, ei voi mitään, ja toisaalta epäreilu kokemus. Mutta vaikea siitä on vanhempia lähteä syyttämään.
Tiedän myös perheitä joilla nuorempien sisarusten elämä on ollut taloudellisesti parempaa kuin vanhempien. Ovat päässeet matkustelemaan yms. ja harrastamaan.
No työssäkäyvillä vanhemmilla se yleensä vaan menee niin, että uran alkupuolella on pienempi palkka, mahdollisesti iso asuntolaina jne. Ja sitten taas siellä ehkä noin 40-vuotiaana lainat alkavat olla loppusuoralla, on tullut ura- ja palkkakehitystä jne. Tottakai se tekee eri-ikäisten lasten elämästä vähän erilaista.
Oma vanhin lapseni pääsi ensimmäistä kertaa "hienommalle" ulkomaanmatkalle 12-vuotiaana. Nuoremmat sisarukset ovat matkustelleet paljon enemmän. Enkä tarkoita tällä, että matkustaminen olisi mikään mittari millekään, varmasti on vanhintakin rakastettu, kannustettu yms. Moni vaan arvottaa asioita sen materiaalisen hyvän kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse koen hyväksi ikäeroksi noin kolme vuotta. Toki joka perheen tilanne on yksilöllinen, eikä lasten saaminen ole itsestäänselvää. Sisarusten riitely on lähes varmaa, oli ikäero mikä hyvänsä.
Itsellä on kaksi lasta 2.5 vuoden ikäerolla. Alkuun oli aika raskasta, en halua kuvittellakaan kuinka raskasta olisi ollut alle 2 vuoden ikäerolla. Nykyään lapsista on paljon seuraa toisilleen, vaikka välillä tietty tappelevatkin. 4-vuotiaan leikit on taas aika erilaiset kuin vauvalla ja ikäero tuntuu liian isolta. En itsekään lapsena viihtynyt reilusti itseäni vanhempien parissa.
Ainoana lapsena pidän pääasiana sitä, että on sisaruksia. Itse koin ainoan lapsen roolin todella yksinäiseksi, eivätkä vanhemmat tai kaverit koskaan korvanneet sisarusta.
Täällä toinen ainoa lapsi ja sitä en omille halunnut. Nyt aikuisenakin kaikki vanhemmista huolehtiminen kaatuu vain minulle, lapsena olin aina yksinäinen, lomat olivat kurjia mökillä yksin...
Meillä ikäeroa 1v 4kk. Oikein leppoista oli kahden pienen äitinä. Kun vauva nukkui useita päiväunia, niin ehti touhuta esikoisen kanssa. Molemmat nukkui yhdet päikkärit yhtä aikaa, niin itsekkin sai levättyä. Tottakai heillä on välillä riitoja, mutta ei niitä isompi ikäero poistaisi. Tunteja leikkivät päivässä yhdessä ja helppo käydä heidän kanssa kaikkialla, kun on samat kiinnostuksen kohteet ja useissa asioissa ovat samalla tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää aina nämä "lapsille on seuraa toisistaan". Yleisemmin kun ne lapset eivät oikeasti viihdy keskenään ja vanhemmilla ei ole sitten aikaa kummallekkin kun ovat pikkusia ja on kiirettä. Siinä jää toinen aina alakynteen ja vähemmälle huomiolle ja tämä yksilö on yleisemmin se, jolla perheessä on enemmän ongelmia sen takia, koska on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Sitten ihmetellään että "kun onhan ne samassa perheessä kasvaneet, miten sillä on noin paljon ongelmia"...
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää aina nämä "lapsille on seuraa toisistaan". Yleisemmin kun ne lapset eivät oikeasti viihdy keskenään ja vanhemmilla ei ole sitten aikaa kummallekkin kun ovat pikkusia ja on kiirettä. Siinä jää toinen aina alakynteen ja vähemmälle huomiolle ja tämä yksilö on yleisemmin se, jolla perheessä on enemmän ongelmia sen takia, koska on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Sitten ihmetellään että "kun onhan ne samassa perheessä kasvaneet, miten sillä on noin paljon ongelmia"...
Niitä pieniä ei voi jättää keskenään sen sijaan kiusaus jäättää se eskari-ikäinen leikimttämään on iso. Ja silloin se pienempi vasta kärsiikin.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää aina nämä "lapsille on seuraa toisistaan". Yleisemmin kun ne lapset eivät oikeasti viihdy keskenään ja vanhemmilla ei ole sitten aikaa kummallekkin kun ovat pikkusia ja on kiirettä. Siinä jää toinen aina alakynteen ja vähemmälle huomiolle ja tämä yksilö on yleisemmin se, jolla perheessä on enemmän ongelmia sen takia, koska on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Sitten ihmetellään että "kun onhan ne samassa perheessä kasvaneet, miten sillä on noin paljon ongelmia"...
Omituisia kokemuksia sinulla. Omat lapset ainakin leikkii paljon keskenään ja samoin lähipiirin perheissä. Helposti on saanut aina kahdenkeskistä aikaa lapsien kanssa, kun on kaksi vanhempaakin.
Hankimme kolme lasta viiden vuoden sisään ja hoidin heitä kotona. nyt, nelikymppisenä taas työelämässä ja asuntolaina juuri maksettu (asumme Helsingissä). Kyllä asioita kannattaa hieman suunnitella etukäteen ja taktikoida. Korkojen nousukin oli nähtävissä jo aikoja sitten.
Vierailija kirjoitti:
Hankimme kolme lasta viiden vuoden sisään ja hoidin heitä kotona. nyt, nelikymppisenä taas työelämässä ja asuntolaina juuri maksettu (asumme Helsingissä). Kyllä asioita kannattaa hieman suunnitella etukäteen ja taktikoida. Korkojen nousukin oli nähtävissä jo aikoja sitten.
Ei kuulosta ihan joka perheen keissiltä. Taidatte olla aika hyvätuloisia.
Sisarusten väleihin vaikuttaa paljon miten vanhemmat ovat kohdelleet heitä lapsena ja myös aikuisena.
Kaiken kohtelun pitää olla tasapuolista. Erilainen kohtelu lyö kiilaa sisarusten välille.
Itsellä kaksi sisarusta ja nuorimmainen lellikki. Minä keskimmäisenä jäin täysin ilman huomiota. Vanhin meistä kapinoi.
Olihan se kurjaa kun nuorinta lellittiin. Itse en sitä silloin tajunnut vaan pidin ihan normaalina että pikkusisko saa enemmän kaikkea.
Vanhempani eivät tätä koskaan myöntäneet.
Mitään lämpimiä välejä ei ole. Lähinnä kohteliaat välit. Ja pahin kaikesta on se että vanha äitini sotkee vieläkin meidän välejä.
Ehkä tämä on vähän ohi mutta muistakaa tasapuolinen kohtelu. Se hiljainen sisarus tarvitsee myös aikuisten huomiota.
Joillekin se vaan on pakon sanelema juttu.