Lääkäri kieltäytyy määräämästä lääkettä kilpirauhasen vajaatoimintaan
Ennen kuin kukaan täällä alkaa valittamaan, niin Suomi24-palsta on hidas, vaikka siellä kypsempää porukkaa onkin.
Mulla on siis kohonnut reilusti TSH-arvo. Sen seurauksena mulle on ollut viimeisen vuoden ajan 3 uusituva masennusjsksoa, joista yksi jakso kesti 3-4 kuukautta. Tammikuussa mulle määrättiin masennuslääke, joita on tähän asti ollut 3.
Viimeksi kilpirauhasen kanssa oli ongelmia teininä eli 15 vuotta sitten. Silloin se hoidettiin samantien lääkkeillä. Halusin tänään uudelleen lääkkeen, mutta lääkäri, totesi, että arvo 7 ei ole tarpeeksi. Hän halua ottaa uudet kokeet lokakuussa ja silloin ottaa myös s-tpo testit.
Mun olo tällä hetkellä jatkuvasti väsynyt, silloin tällöin ärtynyt ja masentunut. Mulla ei ole iloa eikä voimaa tehdä asioita entiseen malliin. Päivät lähtee käyntiin hitaasti.
HUSLAB ei voi aikaista mun s-tpo koetta. Onko kukaan käynyt ottamassa yksittäistä verikoetta yksityisellä ja siten saanut julkisella puolella vihdoin sen kaipaaman lääkityksen? Olen tällä hetkellä työkyvytön ja haluan sen saada sen takaisin.
Kommentit (450)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään kokemusta Eiran sairaalasta ja onko 20 minuuttia tarpeeksi, jos on omat labratulokset viimeiseltä 1,5 vuodelta vai tarvitsenko 30 min?
Ei ole 20 min riittävästi mihinkään, jos haluaa jotain selvittää.
Entä onko etävastaanotto miten pätevää? Puhti käyttää yhteistyössä Mehiläisen digiklinikkaa. Labratulokset arvioi kuitenkin oikea lääkäri.
Lääkäri haluaa tunnustella kaulan alueesi. Ainakin eka käynti pitäisi olla paikan päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnossa rautavarastot on? Se että olet viimeksi teininä kärsinyt kilppariongelmista ja TSH on nyt 7 viittaa siihen että vika on jossain muualla ja "säteilee" kilpirauhasen toimintaan. Kannattaa testata veriarvot laajasti ja jos syynä on kilppari niin joudut jopa vääntämään "kokeilulääkityksestä".
Muut veriarvot on ok, vaikka D-vitamiini on lievästi matala. Sen arvo oli 50 ja taulukon mukaan alle 50 on alhainen.
Mikä sun rautavarastoarvo oli?
Kommentoit sitä juuri. Se on normaali
Eli mikä se arvo oli? Numeroina.
16
Niin, siis todella matala. Hoida nyt ainakin raudat kuntoon, ferritiini vähintään 30, reilusti enemmänkin saa olla.
Ai on matala? Miksi maisa sanoo sitten toista?
P -Ferrit
Viitearvot: 15 - 125 ug/l
Arvo
16 NormaaliMulla oli aikanaan arvo 10 tai 12 ja sekin oli lääkärin mielestä normaali eikä tarvetta raudan syönnille tm.
16 on käytännössä nolla tossa vaiheessa.
Onko 18 yhtä huono?
Viitearvoista katsottuna se on normaali.
Viitearvoilla tarkoitetaan kaikkia viitehenkilöiden laboratoriotuloksia. Ne tuotetaan terveiden verrokkien näytteistä tai valikoitujen potilastulosten tietokannoista. Viiteväliksi valitaan tavallisimmin ei-parametrisesti tulosjakauman 95 %:n keskipersentiiliväli, joka on 2,5 %:n viitealarajan ja 97,5 %:n viiteylärajan väli.
Otetaanko noissa huomioon ikä, sukupuoli ja se että terveet ovat oireettomia?.
Hyvä kysymys. En usko, että otetaan huomioon. Mun diabetesta ei edes tässä tilanteessa otettu huomioon eikä sitä, että tämä on toinen kerta, kun sairastan tätä vaivaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään kokemusta Eiran sairaalasta ja onko 20 minuuttia tarpeeksi, jos on omat labratulokset viimeiseltä 1,5 vuodelta vai tarvitsenko 30 min?
Ei ole 20 min riittävästi mihinkään, jos haluaa jotain selvittää.
Riippuu miten monista oireita haluaa keskustella ja miten pitkältä ajalta. Itselläni riitti 10 min käynti endokrinologilla, vaikka aikaa oli varattu tunti.
Olen miettinyt keskustelevani vain verikokeiden tuloksista ja toivon saavani jonkinlaisen lääkityksen. Onko digiklinikka sopiva tapa vai tarviiko maksaa enemmän. Eilenkin keskustelin oireista ja tilanteestani chatissa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään kokemusta Eiran sairaalasta ja onko 20 minuuttia tarpeeksi, jos on omat labratulokset viimeiseltä 1,5 vuodelta vai tarvitsenko 30 min?
Ei ole 20 min riittävästi mihinkään, jos haluaa jotain selvittää.
Entä onko etävastaanotto miten pätevää? Puhti käyttää yhteistyössä Mehiläisen digiklinikkaa. Labratulokset arvioi kuitenkin oikea lääkäri.
Lääkäri haluaa tunnustella kaulan alueesi. Ainakin eka käynti pitäisi olla paikan päällä.
Kyseessä olisi toinen käynti, sillä eilen mulla oli etävastaanotto aiheeseen liittyen. Seuraavan käynnin tarkoitus olisi käydä läpi kokeen tulokset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään kokemusta Eiran sairaalasta ja onko 20 minuuttia tarpeeksi, jos on omat labratulokset viimeiseltä 1,5 vuodelta vai tarvitsenko 30 min?
Ei ole 20 min riittävästi mihinkään, jos haluaa jotain selvittää.
Riippuu miten monista oireita haluaa keskustella ja miten pitkältä ajalta. Itselläni riitti 10 min käynti endokrinologilla, vaikka aikaa oli varattu tunti.
Olen miettinyt keskustelevani vain verikokeiden tuloksista ja toivon saavani jonkinlaisen lääkityksen. Onko digiklinikka sopiva tapa vai tarviiko maksaa enemmän. Eilenkin keskustelin oireista ja tilanteestani chatissa.
Ap
Mulla menee vastaanotolla aina tunti, kun käydään verikokeet läpi ja lisäksi lääkäri tutkii ottamalla verenpaineen, koputtelee sillä vasaralla ja muutenkin tutkii koko kroppani läpi. Lisäksi kyselee miten menee ja onko millaisia oireita tällä kertaa. Hän kirjoittaa kaikki sanomani ylös ja katsoo papereista, että niin viime kerralla sanoit noin ja noin.
Päätin olla yhteydessä ylilääkäriin. En ala soittelemaan, kun nykyinen Stadin terveydenhuolto on muuttunut. Saa nähdä, että mitä vastaa.
Olen rehellisesti sanoen miettinyt terveyskeskuksen vaihtoa. Osaako teistä kukaan sanoa, että mikä on Helsingin paras, jos Kivelä on mukamas noin huono. Mites tuo Viiskulman terveysasema? Entä Munkkiniemen tai Ruoholahden?
Pääterveysasema on tällä hetkellä Kivelä.
No itselläni on thyroxin lääkitys ollut jo vuosia ja hyöty? No, mitään hyötyä ei ole ollut. Annosta vaan nostellaan jatkuvasti, en pysty enää edes kunnolla nukkumaan öisin sen takia. Ei lekureita sekään kiinnosta pätkän vertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kuullutkaan etteikö lääkitystä saisi alle 10 arvoilla. Itsellä tais olla 7,8 ja lääkityskin aloitettiin heti 0,1 mg. Ja juu, ferritiini alle 30 on tyhjä rauravarasto.
Kai sinä nyt enemmän sait kuin 0,1 mg päivässä? Mulla menee lääkettä nyt päivittäin 250 mg, joka on tosi paljon, mutta ultran mukaan mulla kilpirauhanen pikku hiljaa kutistuu vaan.
Katsopa uudestaan sitä sinun lääkepurkkiasi. Onko todella 250Mg? Vai kuitenkin mikrogrammaa?
Purkissa lukee 125 mg, mutta olet oikeassa kyseessä ei ole synteettinen kilpirauhaslääke, jonka annostus on mikrogrammaa. Unohdin kokonaan, että tavallinen tyroksiini on mikrogrammaa.
Minun annostus on siis 250 mg päivässä eläinperäistä kilpirauhaslääkettä. Yksi 125 mg:n purkki maksoi viimeksi 136,50 euroa ja se kestää sen 50 päivää, tosin kesällä otan vähemmän. Kallista on, mutta toimii paremmin kuin synteettinen kilpirauhaslääke.
Mulle ei ole edes ehdotettu tätä, kuulemma todella vaikeaa saada!
Vierailija kirjoitti:
No itselläni on thyroxin lääkitys ollut jo vuosia ja hyöty? No, mitään hyötyä ei ole ollut. Annosta vaan nostellaan jatkuvasti, en pysty enää edes kunnolla nukkumaan öisin sen takia. Ei lekureita sekään kiinnosta pätkän vertaa.
Onko mahdollisuus vaihtaa lääkettä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Multa on poistettu koko kilpirauhanen ja uusi tk-lääkäri rupesi pihistämään tyroksiinireseptiä.
Minä siis kuolen jos en saa sitä lääkitystä.
Kilpirauhasongelmia hoidetaan Suomessa surkeasti.
Mullekin tk-lääkäri haluaisi työkyvyttömän tilan, jotta saataisiin TSH viitearvoon. Siis myös poistettu kilpirauhanen. Olen sanonut, että tästä ei voi nipistää yhtään tai tarvitsen 2-3 päikkärit JOKA PÄIVÄ. Silti mussutetaan, että annosta pitää vähentää, vaikka T4V viitteessä ja olo siedettävä (keikkuu vajaatoiminnan oireiden lähellä eli sinne suuntaan ei voi mennä).
Jos pitää päiväunia ottaa, jatkuvasti, niin se on selvä vajaatoiminta. Muita merkkejä, palelee ja ei ole nälkä, syö tottumuksesta ja lihoo. Nämä ovat minun oireet. Arvon maksimi on n. 4,5 ja sillä sipuli. Minulle ehdoteltiin, että on flunssa tulossa, kun oli vetämätän olo. Ei ole flunssaa vielä tullut.
Otat vain yhteyttä lääkäriin, niin usein että pääset verikokeeseen.

No eipä niitä lääkäreitä kiinosta uskoa, että lääkettä ei voi vähentää, kun vajaatoiminnan oireet iskevät heti päälle, vaikka TSH on 0,25.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuullut samaa tarinaa muualtakin. Ongelmana tässä on se, että kaikki lääkärit eivät halua potilaan parasta(parantuvan), kunhan pääsevät vain pätemään. Ne jotka yrittää, saattavat saada kollegoiden vihat niskaan ja kostot päälle, google varmaan kertoo jos tarina ei ole tuttu.
Tervetuloa hyvinvointi valtioon! Sitten valitetaan, että emme hoida potilaina itseämme hyvin. Kun emme vit.. Pääsee sinne hoitoon
Ap
Kaikilla lääkäreillä ei edes oikeuksia, määrätä kaikkia kilpirauhaslääkkeitä
Osan kilpirauhaslääkeistä voi määrätä vain, kilpirauhassairauksiin erikoistunut lääkäri.
Millä kilpirauhaslääkkeillä on myös sivuvaikutuksensa ihmisen elimistöön.
Ei niitä lääkkeitä voi kevyesti kirjoitella sinne tänne, vain siksi
että POTILAS ITSE HALUAA niitä.
Äläs puhu paskaa. Joka ikinen lääkäri joka saa kirjottaa buranaa, saa myös kirjoittaa kaikkia kilpirauhaslääkkeitä
Myös niitä erityisluvallisia.
Jopa kandit.
Vierailija kirjoitti:
Mulla päinvastainen ongelma, eli TSH 5 (otettu puolen vuoden välein kokeet) ja lääkäri tuputtaa lääkitystä vaikka vasta-aineet normaalit. Onko totta mitä joku täällä sanoi, että thyroxin lääkitys lamaa elimistön oman tuotannon?! Koska silloin ei mun mielestä todellakaan kannata aloittaa lääkitystä jos ei ole satavarma! Kuinka nopeasti tuo lamaantuminen tapahtuu, jo kuukausissa?
AP:lle vielä: sulla on toki korkeampi tuo THS arvo kuin mulla, mutta mun vireystilaa on auttanut huomattavasti säännöllisen liikunnan harrastaminen. Eli siirryin kerta viikossa liikunnasta viisi kertaa viikossa liikuntaan ja olo lähes normaalin virkeä.
Sulla voi luonnostaan olla korkea TSH. Tiedän tapauksen jolla kans luonnostaan TSH tuota luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku neuvoa: Mitäs jos on TSH koholla (4-5) mutta vasta aineet ei? Voiko silloin olla vajaatoiminta? Tk lääkäri ei jotenkin ymmärrä kun yritän tätä kysyä, siis että eikö nuo tulokset ole ristiriidassa toistensa kanssa jos vajiksesta kyse?
Voi olla. Kaikilla ei ole vasta-aineita. Kilppari on voinut kosahtaa muusta syystä, esim. muutamat lääkkeet ovat tämmöisiä
Minulla on aina ollut TSH matala. Sitten aloin ihmettelemään koronan jälkeen miksi en koskaan ole enää virkeä. Lihoin ja masennuin. Pidin tätä ruokavalio ja laiskuusongelmana, kun vaan makasin sohvalla. Menin sitten lääkäriin ja TSH olikin 7.2. Lääkäri määräsi seurantaa 3kk.
Yksityisellä otatin kokeita, ja vasta-aineet oli yli 600.
Sain "koelääkityksen" hyvin pienellä annoksella 3kk seurannan jälkeen. Väsymys on hiukan helpottanut ja mieliala korjaantunut, mutta lääkitys ei ole vieläkään kunnossa. Pikkuhiljaa hilataan ylöspäin. Kai se autoimmunitulehdus on vielä päällä tekemässä tuhoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
😂 kilppari se on aina ollu pätevä selitys laiskuudelle ja vmäisyydelle. Kaikilla, varsinkin naisilla noi arvot on ihan mitä sattuu. Samanlainen mielikuvitustauti ku suurin osa huuhaa taudeista nykyään. Ja sit kun se on hoidettu ni sun väsymys ja vmäisyys johtuukin kuukautisista tai jostain muusta hormonaalisesta.
Veikkaanpa, että ne lääkärit, jotka eivät määrää kilpirauhaseen lääkettä (vaikka oireet ovat hälyttävät ja labra-arvot paukkuu yli rajojen) ovat juuri sinun kaltaisella asenteella töissä. Jos nainen on sairas, niin se on 'turha' nainen, koska naisen pitäisi olla hyvä, kaunis ja täysin terve miehien palvelukseen. Synnyttäjien vaivat on turhia, kuukautiset ne vasta turhia onkin ja vielä kilpirauhaset ja hormonit! Voi voi miten "vmäisiä" naisia vaivoineen. Silti joku nainen se on sinutkin tänne tehnyt.
Olkaamme tyytyväisiä, ettemme eläneet 200-300 vuotta sitteen, jolloin nämä kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivät "masentuneet", synnytyksen jälkeisistä mielialaoireista kärsivät, vaihdevuosien mielialavaihteluista oirelleet ja muut hourujen huoneeseen kuuluvat naiset päätyivä Seilin saarelle loppuiäkseen. Siellä se oli sitten loppuelämä vietettävä, ja sinne tuli haudatuksikin. Hourujenhuoneeseen suljettujen henkilöiden huolenpito muodostui vankilamaisista olosuhteista, vaatteista, ruoasta ja viinasta.
No, onneksi oli sentään viinaa. Ei kai tuota muuten olisi kukaan kestänyt, jos kestikään.
Ei siitä ole kuin 60 vuotta, kun tuo hourujenhuonetoiminta Seilin saarella lakkautettiin.
Kyllä sitä kilpirauhasen vajaatoimintaa osattiin ennen vanhaan hoitaa. Sian kilpirauhasesta viipale leivän päälle ja menoksi.
Sitä samaa se eläinperäinen tänäkin päivänä on, mutta pillerimuodossa.
Sitten keksittiin uusi lääke, Tyroksiini ja kaikki lähti menemään päin kettua
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aina ollut TSH matala. Sitten aloin ihmettelemään koronan jälkeen miksi en koskaan ole enää virkeä. Lihoin ja masennuin. Pidin tätä ruokavalio ja laiskuusongelmana, kun vaan makasin sohvalla. Menin sitten lääkäriin ja TSH olikin 7.2. Lääkäri määräsi seurantaa 3kk.
Yksityisellä otatin kokeita, ja vasta-aineet oli yli 600.
Sain "koelääkityksen" hyvin pienellä annoksella 3kk seurannan jälkeen. Väsymys on hiukan helpottanut ja mieliala korjaantunut, mutta lääkitys ei ole vieläkään kunnossa. Pikkuhiljaa hilataan ylöspäin. Kai se autoimmunitulehdus on vielä päällä tekemässä tuhoja.
Tuota jo lukiessa tuli kylmät väreet. Onneksi pääsit hoitoon ja olo on helpottunut edes pikkasen.
Itse jouduin ottamaan yhteyttä oikein ylimpään tahoon asti, jotta sain aikaistettua kokeet ja saan aloitettua huomenna lääkityksen. Ei mikään mukava kokemus, mutta onneksi toisinaan toinen lääkäri ymmärtää omaa lääkäriä paremmin. Toivon vain, että jatkossa seurataan useammin näitä arvoja, kun on aina riskinä uusiutua.
Ap
Vaihda terveysasemaa. Vaikkapa ihan naapurikunnan puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vaihda terveysasemaa. Vaikkapa ihan naapurikunnan puolelle.
Toivottavasti ei tarvitse vielä toistaiseksi. Sain asiaan jo liikettä. Seuraavat kontrolloi 3-4 viikon päästä, kun lääkitys on aloitettu.
Onko kukaan muuten ottanut seleeniä ja thyroxinia yhtäaikaa? Enkun kielisillä sivustoilla luki, että ne kaksi tulisivat toisiaan hyvin. Mites muiden kokemukset?
Riippuu miten monista oireita haluaa keskustella ja miten pitkältä ajalta. Itselläni riitti 10 min käynti endokrinologilla, vaikka aikaa oli varattu tunti.